Naistenpäivät syyskuussa – ilmoittautuminen alkanut!
15.5.2024
Martti Luther, Martin Chemnitz, Johann Arndt, Michael Praetorius, Johann Gerhard, Paul Gerhardt ja J.S.Bach omaan maisemaansa sijoitettuina
BUSSIMATKA SAKSAAN 4.6. – 12.6.2024
Oppaana ja matkanjohtajana pastori, TT Martti Vaahtoranta
Matka tehdään bussilla ja laivalla Helsingistä Helsinkiin.
Matkareitti Itämeren ylittämisen jälkeen on on Trawemünde – Wolfenbüttel – Quedlinburg – Eisenach / Wartburg – Erfurt – Wittenberg – Lübben – Lübbenau – Schwerin – Trawemünde.
Hinta
Matka maksaa 1.950,00 euroa kahden hengen huoneessa tai hytissä. Yhden hengen huoneen tai hytin voi varata 185,00 euron lisähintaan, jos lähtijöitä on yhteensä 15. Jos lähtijöitä on 20, vastaavat hinnat ovat 1.780,00 ja 185,00 euroa. Laivan kahden hengen sisähytin saa vaihdetuksi ulkohyttiin 240,00 euron hintaan.
Hinnat perustuvat lokakuussa 2023 voimassa oleviin hinta-, energia- ja valuuttatietoihin, joiden muuttuessa matkan järjestäjä Program Travel pidättää oikeuden hintamuutokseen.
Matkasta maksetaan 200 €:n ilmoittautumismaksu kahden viikon sisällä ilmoittautumisesta.
Mikäli matka peruuntuu, se maksetaan takaisin. Sitova ilmoittautuminen ja loput matkan hinnasta maksetaan viimeistään 5.4.2024. Viimeinen mahdollisuus peruuttaa matka on 4.4.2024.
Hintaan sisältyvät edestakainen laivamatka, hotellimajoitus valitussa huonetyypissä sisältäen aamiaisen noutopöydästä, ohjelman mukaiset tilausbussikuljetukset modernilla tilausbussilla, kolmen tai kahden ruokalajin päivälliset joko hotellissa tai lähistöllä olevassa ravintolassa ilman ruokajuomia, ohjelman mukaiset sisäänpääsymaksut ja matkanjohtajan palvelut.
Ilmoittautuminen
Tarkempia tietoja ja ilmoittautuminen matkanjohtajalle:
Puhelin: 044 312 0858
Sähköposti: [email protected]
Ilman kristillistä uskoa ei olisi nykyistä Eurooppaa, eikä ilman luterilaista reformaatiota eli uskonpuhdistusta olisi nykyisenlaista Suomea. Jos haluamme ymmärtää kumpaakin, meidän pitää tietää ja tuntea, mikä on se multa, josta tämän päivän puu on kasvanut. Sekä sanat ”reformaatio” että uskonpuhdistus” kertovat, mistä jälkimmäisessä oli kyse. Tarkoituksena ei ollut perustaa uutta kirkkoa, vaan puhdistaa se kaikesta sellaisesta, mikä peitti sen kalleimman aarteen eli pyhän evankeliumin, ilosanoman Jumalan armosta Kristuksessa, tai ainakin teki vaikeaksi löytää Hänen armokasvojaan. Toivottiin reformaatiota eli uudistusta, joka palauttaisi Jumalan vaikuttavan sanan ja voimalliset sakramentit Kirkossa sille paikalle, joka niille kuului.
Jo kauan pinnan alla kytenyt uudistusliike leimahti lopulta liekkiin pienessä pohjoissaksalaisessa Wittenbergin yliopistokaupungissa. Sen professorin ja Raamatun tutkijan, augustinolaismunkin,
papin ja sielunhoitajan, Martti Lutherin, mitta täyttyi. Syksyllä 1517 hän julkaisi kuuluista 95 teesiään, joita pidetään luterilaisen reformaation lähtölaukauksena.
Sen kaiku kuului Suomeen saakka. Asutuilta osiltaan se oli jo kauan kuulunut lännen eli roomalaiskatolisen kirkon valtapiiriin, ja keskiajalla Ruotsin valtakuntaan kuulunut Suomi oli osa saksalaispainotteista Itämeren talousaluetta ja kulttuuripiiriä. Sen tähden luterilainen reformaatio saapui pian myös Itämeren pohjoisille rannoille. Alkoi Ruotsin ja Suomen reformaatio, se, jonka hedelmistä mekin nautimme ja kaiken lisäksi vielä varovasti käsin poimittuina eikä koneella varistettuina ja mehuksi murskattuina – meillä kun ei ollut samanlaista tarvetta kuin monin paikoin Saksassa ottaa etäisyyttä samoin tunnustuskuntana vasta syntyvään roomalaiskatoliseen kirkkoon.
Suomalaiset lähtivät nyt opiskelemaan Pariisin sijasta Wittenbergin yliopistoon, tutustuivat siellä niin Lutheriin kuin Philipp Melanchthoniinkin ja toivat Suomeen sen, mikä oli oikeaa ja hyvää. Saatoimme reformaation alkuperäisen tavoitteen mukaisesti uudistaa kirkkoamme heittämättä pois osaa lapsesta pesuveden mukana.
Samalla luterilainen reformaatio alkoi vaikuttaa myös yhteiskuntaan ja sen rakenteisiin. Olihan se esivaltakirkko, joka pian kielsi muut tunnustukset omassa valtapiirissään. Luterilaisuudesta tuli Ruotsi-Suomen valtionuskonto, ja hyvinvointivaltion pohjaa alettiin rakentaa Pohjoismaissa. Kansaa opetettiin lukemaan ja kerrottiin, että heidän arkinen työnsä on papillista palvelusta Jumalalle, jolle he olivat siitä myös henkilökohtaisesti vastuussa. Toisaalta vastuuta huonoista ja heikoista ei enää jätetty vain yksittäisten kristittyjen tai kirkon laitosten varaan. Siitä tehtiin yhteisöllinen asia ja esivallan velvollisuus.
Mutta ei luterilaisuus vaikuttanut suinkaan vain pelkkiä sosiaalisesti ja taloudellisesti hyödyllisiä asioita. Se näkyi myös taiteissa. Erityisesti musiikkia on helppo pitää erityisesti luterilaisena taidemuotona. Sama koskee virsirunoutta, kun seurakuntaveisuu otettiin osaksi messua. Kuitenkin myös arkkitehtuuri voi ilmaista luterilaisen uskon sisältöä.
Koko ajan oli kyse Jumalan sanasta, sen oikeasta ymmärtämisestä ja saarnaamisesta. Ilman luterilaisuuden klassisen kauden teologian tuntemusta ei ymmärretäkään oikein suomalaisen kulttuurin eikä varsinkaan hengellisyyden juuria. Ei vain luterilainen katekismus, vaan myös tuon ajan luterilainen kirjallisuus tavoitti suomeksi käännettynä esivanhempamme, ja osin sitä luetaan yhä vielä.
Tämän kaiken oppimisessa, oivaltamisessa ja näkemisessä toimisin mielelläni oppaanasi.
Olen pastori ja teologian tohtori, mutta minulla on myös pianonsoiton opettajan koulutus Sibelius-Akatemiasta. Olen perheineni asunut Saksassa kahteen otteeseen. Toinen jakso niistä kesti lähes yksitoista vuotta, jotka vietin tutkijana ja opettajana muslimien parissa tehtävän lähetystyön palveluksessa. Ensimmäinen jaksoista oli lyhyempi kestäen vain puolitoista vuotta. Kirjoitin silloin väitöskirjaani Mainzin Euroopan historian instituutissa tutkien luterilaisen teologianhistorian suurmiehen, Johann Gerhardin (1582-1637) ajattelua.
Suomessa Gerhard tunnetaan parhaiten hartauskirjasta ”Uskon pyhä salaisuus”. Itse olen kääntänyt latinasta suomeen hänen lohdutuskirjansa ”Elän ja kuolen Kristuksessa”, jota saa ostaa Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan netttikirjakaupasta. Myös oman saksankielisen väitöskirjani käänsin suomeksi. Sitä myy Suomen teologinen instituutti.
Johann Gerhardin teologiasta voi sanoa, että Paul Gerhardt (1607-1676) runoili sen virsissään ja Johann Sebastian Bach (1685-1750) sanoitti sen sävelin. He kaikki edustavat sitä teologiaa, jonka uskonpuhdistaja Martti Luther nosti esille Pyhästä Raamatusta, mutta myös koko Kirkon, Jumalan vaeltavan kansan, uskonkokemuksesta.
Tämän moni tietääkin. Vähemmän tunnettuja ovat sen sijaan Johann Gerhardin sielunhoitaja ja ystävä Johann Arndt (1555-1621), paitsi tietysti niille, jotka ovat lukeneet koirankorville ”Aarnttin postillan” tai tuntevat ”Paratiisin yrttitarhan”, ja säveltäjä ja musiikkiteologi Michael Praetorius (1571-1521), paitsi niille, jotka tuntevat jouluvirren ”On ruusu Iisain juuren” (VK 23) tai vanhoin sanoin ”Tuo armon valkokyyhky”.
Sen kuitenkin tietävät vain harvat, että sekä Arndt että Praetorius vaikuttivat Wolfenbüttelin pienessä kaupungissa tai sen lähettyvillä. Sama koskee luterilaisuuden ”toista Marttia” eli yhtä luterilaisten tunnustuskirjojen laatijoista, Martin Chemnitziä (1522-1586), joka Arndtin tavoin toimi korkeassa kirkollisessa virassa ja myös reformaattorina Wolfenbüttelin naapurikaupunki Braunschweigissa.
Wolfenbütteliin rakennettiin myös ensimmäinen reformaation jälkeinen merkittävä luterilainen kirkkorakennus, joka kantaa paikalla aikaisemmin olleen kirkon nimeä Beatae Mariae virginis eli ”Autuaan neitsyt Marian” kirkko. Sekä kirkon nimi että arkkitehtuuri todistavat siitä teologiasta, josta nousi myös tuon ajan kirkkomusiikki.
Sen ja monta muuta luterilaisen kirkon historiaan liittyvää paikkaa haluan näyttää niille, jotka tahtovat jakaa kanssani jotakin siitä, mitä ne itselleni merkitsevät. Niin kuin ihminen ilman muistia eksyy kotonaan, samoin kristitty ilman ymmärrystä siitä matkasta, jota isät ja äidit ovat tähän mennessä kulkeneet, ei osaa oikein arvioida maisemaa, joka on hänen edessään.
Kuitenkin myös konkreettinen maisema on tärkeä, kun yritämme paneutua menneisyyden tapahtumiin: vaikka nykyajan Saksa on monessa mielessä kokonaan toisenlainen kuin se, jossa luterilainen reformaatio syntyi ja vaikutti, senkin ymmärtämiseen auttaa, kun näkee paikkoja, joissa menneiden aikojen uskovat isät ja äidit elivät ja vaikuttivat. Eivät he ole vain kirjoja hyllyssä, sanoja papin saarnassa tai kuvia kirjoissa, vaan he elivät keskellä kuohuvaa elämää ja ajan vaivoja – aivan niin kuin me.
Linja-auto vie meidät Kampista (paikka ja aika varmistuvat myöhemmin) Vuosaaren satamaan poiketen matkan varrella tarvittaessa Tikkurilan asemalla. Majoitumme 2 hengen hytteihin. Yhden hengen hytin voi varata eri hintaan. Nautimme illallisen laivan ravintolassa.
Nautimme kaksi ateriaa, joista ensimmäinen on lounaaksi vaihtuva aamiainen ja toinen päivällinen. Iltapäivällä meille on varattu kahdeksi tunniksi laivan konferenssitilat tutustuaksemme toisiimme ja edessä olevaan matkaan. Hartaushetkeäkään ei unohdeta, ei myöskään bussimatkojen aikana. Päivällisen jälkeen saavumme Trawemünden satamaan. Vastassa on saksalaiselta yhtiöltä meitä varten vuokrattu tasokas matkabussi kuljettajineen. Ajamme läheiseen Bad Oldesloen kaupunkiin ja yövymme siellä hotellissa kahden hengen tai lisämaksusta yhden hengen huoneessa kuten koko matkan ajan.
Nautittuamme aamiaisen klo 8 lähdemme tien päälle klo 9 ja suuntaamme kohti Wolfenbütteliä. Saavumme sinne klo 13.
Wolfenbüttelissä vaikutti yksi merkittävimmistä varhaisbarokin luterilaisista säveltäjistä, Michael Praetorius (1571-1621). Hän oli myös musiikkiteoreetikko ja – niin voisi sanoa – musiikkiteologi.
Praetoriuksen kanssa samoihin aikoihin seudulla vaikutti pappina ja ylisuperintendenttinä eli piispan virkaa vastaavassa toimessa Johann Arndt (1555-1621). Myös Johann Gerhardilla on side Wolfenbütteliin, sillä vanha apteekki ”Alte Apotheke” kuului vielä 2000-luvun alussa hänen suvulleen.
Vierailemme myös Beatae Mariae Virginae -kaupunginkirkossa, joka on ensimmäinen merkittävä alusta asti luterilaiseksi kirkoksi rakennettu pyhättö. Se valmistui vuonna 1624.
Mainittakoon vielä, että Wolfenbüttelin vanha ja mittava tieteellinen kirjasto, Herzog August Bibliothek, on muun ohella luterilaisen puhdasoppisuuden ajan tutkijan aarreaitta. Sen kirjastonhoitajina ovat aikoinaan toimineet niin puhdasoppisuuden ja valistuksen ajalla elänyt ”viimeiseksi universaaliajattelijaksi” luonnehdittu filosofi Gottfried Wilhelm Leibniz kuin myös uskonnollista suvaitsevuutta painottanut valistusajan runoilija Gotthold Ephraim Lessing.
Nautimme itsenäisesti ja omaan laskuumme jotakin pientä syötävää ja lähdemme eteenpäin klo 16 kohti Quedlinburgia. Saavumme sinne klo 17:30 ja teeemme saman tien pienen kävelykierroksen kaupungin vanhassa keskustassa.
Sitä leimaavat Fachwerkhäuser eli ristikkotalot. Ne ovat ansainneet Quedlinburgille paikan UNESCO:n maailmanperintökohteiden joukossa. Meitä kaupunki kiinnostaa enemmän Johann Gerhardin (1582-1532) syntymäkotikaupunkina, jossa Johann Arndt toimi pappina hänen herkkinä nuoruusvuosinaan ja oli sielunhoitajana auttamassa häntä ulos masennuksen syövereistä.
Majoitumme hotelliin klo 18:30 ja nautimme illallisen klo 19.
Nautimme aamiaisen klo 8 ja tutustumme Quedlinburgin linnavuoreen ja sen kirkkoon klo 9:30 alkaen. Ne ovat täynnä historiaa alkaen keskiajan Pyhästä saksalaisroomalaisesta keisarikunnasta luterilaisten ylhäisönaisten yhteisön kautta natseihin, jotka häpäisivät kirkon tekemällä siitä SSmiesten ”vihkipaikan”.
Omatoimisen välipalan jälkeen lähdemme klo 13 kohti Luther-kaupunki Eisenachia. Samalla koemme Harz-vuoriston, jonka yli reittimme vie.
Saavumme Eisenachiin ja majoitumme hotelliin klo 16.
Eisenach oli sekä Martti Lutherin koulukaupunki että J.S.Bachin (1675-1750), suuren luterilaisen säveltäjän ja Kristuksen todistajan kotikaupunki. Kumpikin heistä kävi samaa latinakoulua, mutta
eri aikoina.
Klo 17-18 vierailemme Eisenachin Bach-museossa. Sitä pidettiin kauan Bachin kotitalona, joka kuitenkin lienee naapurirakennus. Museona se kuitenkin avaa Bachin musiikkidynastian elämää, ja vierailuun sisältyy myös pieni konsertti esillä olevilla instrumenteilla.
Illallisen nautimme klo 19.
Nautimme aamiaisen klo 8 ja lähdemme klo 9 kohti Wartburgin linnaa. Siellä Martti Luther käänsi Uuden testamentin saksaksi, kun hänet oli kaapattu turvaan paluumatkalla Wormsin valtiopäiviltä vuonna 1521. Linnaan liittyy myös traaginen keskiaikainen hahmo, Elisabeth Thüringiläinen.
Tutustumme linnaan ohjatun kierroksen myötä klo 10-10:45. Sen jälkeen tutustumme vapaasti linnaan ja nautimme välipalaa omalla kustannuksellamme. Puolenpäivän aikaan lähdemme kohti toista Luther-kaupunkia, Thüringenin osavaltion pääkaupunki Erfurtia. Tutustumme klo 13 alkaen Erfurtin P. Elisabetin katedraaliin, jossa Luther vihittiin papiksi, ja käymme katsomassa pikku kauppaliikkeillä katettua vanhaa siltaa (Krämerbrücke), samanlaista kuin Firenzen Ponte Vecchio.
Klo 16 lähdemme kohti Wittenbergiä. Majoitumme hotelliin klo 19 ja nautimme illallista klo 20.
Nautimme aamiaisen klo 7.30 ja osallistumme klo 9 alkaen englanninkieliseen luterilaiseen messuun Alte Lateinschule -keskuksessa, jota ylläpitävät Lähetyshiippakunnan saksalainen ja amerikkalainen sisarkirkko, Selbständige Evangelisch-Lutherische Kirche (www.selk.de) ja Missouri Synod (www.lcms.org). Liturgina ja saarnaajana on todennäköisesti joko emeritusprofessori Robert Kolb tai pastori, tohtori Wilhelm Torgerson.
Nautimme omaehtoiset kirkkokahvit klo 12 ja tutustumme kaupunkiin klo 13 alkaen. Kohteinamme ovat Wittenbergin kirkot ja niissä mm. Lutherin hauta ja Lucas Granachin kuuluisa alttaritaulu sekä Lutherin kotimuseo entisessä augustinolaisluostarissa. Klo 16 lähdemme kohti Lübbeniä ja tutustumme Paul Gerhardt -kirkkoon klo 18. Paul Gerhardt (1607-1676), pastori ja kuuluisa virsirunoilija, joutui tunnustavana luterilaisena luopumaan papinvirastaan Berliinissä ja vietti viimeiset vuotensa Lübbenissä.
Majoitumme hotelliin klo 19 ja nautimme illallisen klo 20.
Nautimme aamiaisen klo 8 ja lähdemme klo 9 kohti Lübbenaun kanavasatamaa. Spreewald – risteilylle lähdemme klo 10 veneellä, jota kuljetetaan sauvoen sitä matalassa vedessä eteenpäin, ja palaamme takaisin klo 12.
Spreewald on taianomainen ”Venetsia” ja UNESCO:n suojaama biosfäärireservaatti, jonka luonto on muodostanut Berliinin halki juoksevan Spree-joen haarautuessa keskelle metsää lukemattomiksi kanaviksi, joita reunustavat vanhat talot ja suuret puut. Spreewald on tunnettu slaavilaisesta sorbiasutuksestaan ja herkullisista suolakurkuistaan. Sorbinkieli on yksi Saksan virallisista vähemmistökielistä.
Nautimme omaehtoisen välipalan ja lähdemme kohti Schweriniä eli Mecklenburg – Etu-Pommerin osavaltion pääkaupunkia klo 13:30. Saavumme perille klo 17:30 ja voimme hetken ihailla maalauksellista järvimaisemaa ja sen keskellä saarella sijaitsevaa linnaa, joka on nykyisin osavaltion hallintokeskus.
Nautimme paikallisessa ravintolassa päivällisen klo 18:00 ja lähdemme klo 19:30 kohti Trawemündea. Saavumme 20:30 Nordlandkai -lauttasatamaan, missä on vielä mahdollista tehdä ostoksia. Laivalle ja hyttiin pääsemme noin klo 23 alkaen.
Vietämme koko päivän merellä. Nautimme taas kaksi ateriaa ja sulattelemme konferenssitiloissa klo 14-16 matkan kokemuksia.
Nautimme laivalla aamiaisen ja saavumme Vuosaaren satamaan klo 10. Bussi kuljettaa meidät jälleen tarpeen vaatiessa Tikkurilan aseman kautta poiketen Helsingin Kamppiin.
Matkaa valmistellessani olen ajatellut erityisesti oman kirkkoni, Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan seurakuntalaisia. Se määrittää matkan kohteita ja toteutustapaa. Myös matkaan kuuluvat hartaushetket nojautuvat klassiseen luterilaisuuteen.
Silti näen mielelläni myös muita kristittyjä matkalaisten joukosta. Yhteisestä matkasta voikin seurata hedelmällisiä ekumeenisia kohtaamisia. Voimme oppia myös toisiltamme emmekä vain matkan kohteista.
Toinen toisiimme tutustuminen kuuluu matkan ohjelmaan, ja siinä nousee varmasti esille myös oma kirkollinen tausta. Silti sitä ei tarvitse olla ollenkaan. Vaikka et uskoisi ollenkaan Jumalaan, vaan olet agnostikko tai ateisti, olet silti tervetullut, jos matka muuten kiinnostaa Sinua ja kunnioitat sitä kristillisyyttä, joka määrittää matkaamme.
Eniten saat matkasta mukaasi, jos olet ennalta kiinnostunut kirkkohistoriasta ja kulttuurista, erityisesti musiikista, sekä Saksasta. Silti ilman ennalta valmistautumistasikin matka tarjoaa sinulle ainakin kauniita maisemia ja hyvää ruokaa sekä erinomaista seuraa!
Ja kyllähän minä koko matkan ajan kerron siitä mitä näemme ja koemme. Tarkoitukseni on myös lähettää etukäteen kiinnostavaa ja opettavaa materiaalia lähtijöille, kun sitova ilmoittautuminen ja lähtijöiden yhteystiedot ovat käytössäni.
Toisaalta välillä pitää olla myös rauhaa vain olla ja levätä. Koetamme pitää yllä tasapainoa loman ja opintomatkan välimaastossa.
Matkalaiselta ei odoteta eikä vaadita mitään. Se ei ole suoritus, vaan iloinen kokemus, joka tuottaa hyvää mieltä ja paljon muistoja, joihin voi vielä myöhemminkin palata. Myös uusia ystäviäkin saattaa reissulta saada.
Silti on hyvä ottaa huomioon muutama asia:
Matkaamme sisältyy kävelyä. Mukaan saa tulla myös huonosti liikkuvaisia, mutta esimerkiksi Wartburgin vierailu vaatii jonkin verran ponnistelua, ja kaupungeissakin liikutaan pääosin jalan. Bussilla ei pääse joka oven eteen, eikä se olisi myöskään matkan tarkoituksen kannalta mielekästä.
Saksassa ei kokemukseni mukaan ole myöskään niin paljon eri tavoin ruokarajoitteisia kuin Suomessa. Tämä pitää esimerkiksi laktoosi-intoleranssista tai keliakiasta kärsivien matkalaisten ottaa huomioon. Sama koskee allergikkoja.
Kasvisruokaa kyllä alkaa saada jo Saksassakin, mutta se ei välttämättä ole sitä, mitä meille on ryhmänä varattu. Ainakaan aikaisemmin ei myöskään kaupoissa ollut niin hyvää valikoimaa keliaakikoille tarkoitettua purtavaa kuin Suomessa.
Sen tähden pyydän Sinua ilmoittautumisen yhteydessä kertomaan tällaisista rajoituksista, ja kun saan selville ravintolat, joissa syömme, koetan tehdä asiassa parhaani.
Muuten Saksassa pärjää samoilla taidoilla kuin Suomessa. Esimerkiksi sähkö tulee seinästä 220 voltin jännitteellä, ja pistorasiat ovat samanlaisia kuin meillä. Englantia osataan kuitenkin vähemmän kuin Pohjoismaissa.
Matkalla on hyvä varautua sekä vilpoiseen alkukesän säähän että helteeseen. Ehkä kerrospukeutuminen on viisain valinta. Kenkien on hyvä olla sen verran tukevat, että niissä voi kävellä. Lenkkitossuja tai vastaavia jalkineita ei silti tarvita.
Siistiä ja muodollista pukeutumista Saksassa arvostetaan varsinkin arvokkaammissa matkakohteissa, kuten kirkoissa tai museoissa. Verkkarit voi vallan hyvin jättää odottamaan kotimaan lenkkipolkuja!
Yhä useammassa kaupassa voi Saksassa maksaa pankki- tai luottokortilla. Silti on hyvä varautua käteisellä. Monissa pienemmissä kaupoissa ja kahviloissa maksetaan yhä oikealla rahalla. Onneksi sitä saa nostetuksi myös pankkiautomaateista.
Lääkkeet pitää muistaa ottaa mukaan. Saksassa on kyllä tiheä apteekkiverkosto, mutta suomalainen lääkemääräys ei sellaisenaan kelpaa siellä. Suomesta voi kyllä saada myös kansainvälisen lääkemääräyksen, jos se on jostakin syystä tarpeellista. Ja tietenkin mukana pitää olla voimassaoleva passi tai henkilöllisyystodistus.
Edelleen kannattaa hankkia eurooppalainen sairausvakuutuskortti, joka voi tilata kätevästi OmaKelasta. Saat silloin saman ensiavun kuin saksalaiset samassa tilanteessa. Ja se on tietenkin erittäin korkeatasoista.
Viisasta on myös hankkia matkavakuutus, joka korvaa hoitoja ja sairaskuljetuksia. Se saattaa auttaa myös muunlaisissa ongelmissa matkan varrella ja jo ennen sitä, jos matkan joutuu peruuttamaan. Pyrin kuitenkin toimimaan niin, ettei vakuutukselle tule käyttöä, ja sekin joskus auttaa, kun mukana on joku, joka osaa saksaa. Minä osaan.
Jos Sinulla on kysyttävää, ota rohkeasti minuun yhteyttä!
Iloitsen, jos saan nähdä juuri Sinut tällä matkalla.
Martti Vaahtoranta
044 312 0858
[email protected]
”Armolahjana elämä”- Lähetyshiippakunnan miestenpäivät Jyväskylässä Kiponniemen leirikeskuksessa 2.-4.2.2024
Olemme ensin liian nuoria tekemään asioita
Sitten olemme liian kiireisiä,
kunnes tulemme liian vanhoiksi tekemään asioita
Olemmeko miehiä vailla tehtävää?
Jumalalla on jokaiselle miehelle tehtävä. Miehen tehtävänä ei ole etsiä tehtäväänsä, vaan ryhtyä toteuttamaan elämän armolahjaa ”Tänä päivänä!”.
Niin hän taas määrää päivän, ”tämän päivän”, sanomalla Daavidin kautta niin pitkän ajan jälkeen, niinkuin ennen on sanottu: ”Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne”. Hepr 4:7
Tervetuloa pohtimaan miehenä olemista. Edellisten miestenpäivien palautteen voi tiivistää seuraaviin sanoihin:
”Oli ainutlaatuinen kokemus puhua toisten miesten kanssa elämän oikeista asioista. Ilmapiiri oli armahdettujen syntisten ilmapiiri. Ei tarvinnut teeskennellä.”
Olet sydämellisesti tervetullut Lähetyshiippakunnan miestenpäiville. Ei tarvitse kuulua Lähetyshiippakuntaan tullakseen paikalle. Kutsu ystäväsi mukaan, ja herrasmiehenä voit kustantaa hänelle viikonlopun, jos siltä tuntuu.
T. Kalle-pastori
Kiponniemen toimintakeskus, Kiponniementie 84, Vesanka
Hinta 125€ 15.1.2024 asti ja sen jälkeen 145€. Ilmoittautumiset suoraan Kiponniemeen linkin kautta: Ilmoittautuminen miestenpäivään
Perjantaina 2.2.
16.00 Tervetuloa! Sisäänkirjautuminen ja majoittuminen. Tulijoita vastaanottamassa miestenpäivien isännät.
17.00 Päivällinen
18.00 Avajaiset Kiponniemen salissa: Jakautuminen ryhmiin, alustus ja tutustumista
19.30 Makkaranpaisto ja vapaata keskustelua kodalla
21.30 Kompletorio salissa
Lauantai 3.2.
08.00 Aamupala
09.00 Laudes
09.30 Opetus ja keskustelua – Mies Jumalan luomana, Lunastettuna ja Pyhän hengen johdattamana
11.00 Ruokailu
13.00 Ad sextam.
13.30 Opetus – Vaimoa ei vieläkään – Vieläkään en ymmärrä vaimoa – Enää ei vaimoa
14.30 Kahvi
15.00 Pienryhmäkeskustelut alustuksien pohjalta.
16.00 Ulkoilu / vapaata olemista
17.00 Päivällinen
18.00 Seurat ukko-Paavon tyyliin. Veisaamme Luterilaisia virsiä muutaman säkeistön kerrallaan. Miesten puheenvuoroja pienryhmäkeskustelujen pohjalta jakaa Kalle Väätäinen
19.30 Saunat ja makkaranpaisto kodalla
21.30 Kompletorium
Sunnuntai 4.2.
8.00 Herätys ja huoneiden siivous
9.00 Aamupala
10.00 Messu
12.00 Lounas ja lähtökahvit
Kuinka usein pitää käydä kirkossa? Tätä kysymystä kysytään aina välillä papilta. Aika usein olen kuullut kristittyjen myös keskustelevan tästä keskenään. Moni tietää, että Lähetyshiippakunnassa arvostetaan ahkeraa messussa käymistä. Harvoin kirkossa käyvä kysyy otsikon kysymystä usein jo valmiiksi huonolla omallatunnolla. Pitäisihän tai olisihan sitä ainakin hyvä käydä useammin, mutta kun on nämä elämän realiteetit ja messukin on niin aikaisin/myöhään/ruokarytmin/harrastusten/reissujen kannalta huonoon aikaan, lapset/nuoret/aviopuoliso on niin vaikea saada mukaan ja perheenkin kanssa pitäisi joskus ehtiä viettää aikaa…
Toisaalta ahkeraa kirkossa kävijää usein surettaa, masentaa, turhauttaa tai jopa suututtaa toisten harva osallistuminen. Miksi minä vaivaudun joka sunnuntai, kun eivät nuo toiset? He kaivavat passiivisuudellaan maata jalkojeni alta, kun he näyttävät julistavan käytöksellään, että ei sinne kirkkoon tarvitse mennä, ainakaan joka sunnuntai! Tai sitten kannetaan hengellistä huolta niistä, jotka käyvät harvoin – joskus ehkä syystä, joskus ehkä syyttä.
Niin, kuinka usein kirkossa sitten pitää käydä? Martti Luther paini saman ongelman kanssa. Hän kirjoittaa Vähän katekismuksen esipuheessa papeille ja saarnaajille:
Joka ei hakeudu ehtoolliselle eikä kaipaa sitä vähintään kerran tai neljästi vuodessa, se on vaarassa halveksia sakramenttia ja lakata olemasta kristitty. Hän on yhtä vähän kristitty kuin se, joka ei usko eikä kuule evankeliumia. Kristus ei nimittäin sanonut: ”jättäkää se tekemättä” tai ”väheksykää sitä”, vaan ”niin usein kuin te juotte, tehkää se” jne. Hän tahtoo, että se otetaan täysin todesta ja ettei sitä yhtään laiminlyödä eikä halveksita. Hän sanoo: ”tehkää se”. Sakramentin vähätteleminen taasen on merkki siitä, ettei asianomaisessa ole ollenkaan syntiä, lihaa, Perkelettä, maailmaa, kuolemaa, vaaraa eikä helvettiä – toisin sanoen hän ei usko mihinkään niistä, vaikka on hyvinkin korviaan myöten niihin vajonnut ja kaksinkertaisesti Perkeleen oma. Hän ei myöskään tarvitse lainkaan armoa, elämää, paratiisia, taivasten valtakuntaa, Kristusta, Jumalaa eikä mitään hyvää. Jos hän nimittäin uskoisi, että hänessä on noin paljon pahaa ja että hän tarvitsee noin paljon hyvää, hän ei tällä tavoin hylkäisi sakramenttia, joka auttaa hänet sellaisesta pahasta ja antaa hänelle niin paljon hyvää. Mitään lakia ei myöskään tarvittaisi hänen velvoittamisekseen käymään ehtoollisella, vaan itse hän sinne juoksisi ja kiiruhtaisi, itse pakottaisi itseään ja vaatimalla vaatisi sinua antamaan hänelle sakramentin.
Tämän tekstin valossa voitaisiin sanoa, että kirkossa käyminen yhdestä neljään kertaa vuodessa on ehdoton minimi. Monissa seurakunnissamme onkin tapana, että pappi soittaa ihmiselle, joka ei käy pitkään aikaan kirkossa, ja kutsuu takaisin seurakuntayhteyteen.
Kuitenkin koko kysymys, kuinka usein pitää käydä kirkossa, on helposti hieman nurinkurinen. Kysymykseen sisältyy tahtomattakin oletus, että kirkossa käyminen on velvollisuus, joka ihmisen pitää täyttää. “Kuinka usein on pakko käydä kirkossa?” Parempi olisi kysyä, kuinka usein minulle tekee hyvää käydä kirkossa tai kuinka usein minä tarvitsen kirkossa käymistä. Siihen voi vastata: niin usein kuin mahdollista. Tulen joka pyhä, jos en ole sairauden tai matkan vuoksi estynyt, enkä ainoastaan siksi, että olen pappina “töissä siellä”, vaan myös vapaasunnuntaina. Kirkossa käyminen ei ole ensisijaisesti teko, jota minä suoritan Jumalalle, ikään kuin Hän tarvitsisi minun kirkossa käymistäni itsensä vuoksi, vaan ensisijaisesti käyn messussa, koska minä ja muut tarvitsemme sitä.
Minä tarvitsen sitä, koska olen syntinen ihminen. Tahdon saada syntini anteeksi, vahvistua Jumalan armossa, nauttia Herrani Jeesuksen ruumiin ja veren, rukoilla ja olla seurakunnan rukousten kantamana, kestää kaidalla tiellä ja kasvaa hyvissä teoissa. Mitään tästä en voi saada aikaan omasta järjestäni enkä voimastani, vaan tarvitsen siihen Pyhää Henkeä, joka juuri Jumalan sanan, ehtoollisen sakramentin ja seurakuntansa rukouksen kautta vaikuttaa kaikkea tuota hyvää minussa.
Käyn messussa myös perheeni tähden. Tahdon lastenikin oppivan, että kristitty käy sunnuntaisin kirkossa. Tämän olen oppinut omassa lapsuudenperheessäni, ja se on tärkeimpiä käytännön opetuksia, joita olen vanhemmiltani saanut. Olen siitä heille syvästi kiitollinen.
Käyn kirkossa myös muiden seurakuntalaisten vuoksi. Minun läsnäoloni, yhteinen evankeliumin kuuleminen, rukous, tunnustus ja ehtoollisen nauttiminen rohkaisevat heitä. Näin olen jo omalla esimerkilläni mukana ohjaamassa muitakin Jumalan lahjojen vastaanottamiseen ja kestävyyteen uskossa.
Lopuksi voin toki tietyssä mielessä sanoa käyväni kirkossa myös siksi, koska Jumala käskee. Pyhä Henki sanoo apostolin kautta: “Älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.” (Hepr. 10:25) Tässä mielessä Luther selittääkin Vähässä katekismuksessa kolmatta käskyä “Muista pyhittää lepopäivä”: “Mitä se on? Meidän tulee pelätä ja rakastaa Jumalaa niin, ettemme halveksi saarnaa ja Jumalan sanaa, vaan pidämme sen pyhänä, mielellämme sitä kuulemme ja opimme.” Jumala ei kuitenkaan käske minun käydä kirkossa, koska Hän tarvitsisi minun kirkossakäymistäni, vaan koska minä tarvitsen sitä. Unohda siis kuva Jumalasta ankarana vaatijana, joka pakottaa haluttomat kirkkoon vastoin heidän tahtoaan. Sen sijaan katso Kristusta, joka levittää haavoitetut kätensä siunaamaan heikkoa seurakuntaansa, siunaamaan sinua, ja tule, koska Hän ottaa sinut vastaan ja tahtoo olla sinun kanssasi.
pastori Juuso Mäkinen
Kansanedustaja Päivi Räsänen ja piispa Juhana Pohjola hovioikeudessa
Helsingin hovioikeus antoi tänään 14.11.23 tuomionsa ”raamattukäräjinä” tunnetussa tapauksessa, jossa kansanedustaja Päivi Räsänen, piispa Juhana Pohjola, Suomen Luther-säätiö ja Yleisradio ovat olleet syytettyinä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Valtiosyyttäjä Anu Mantila valitti Helsingin käräjäoikeuden aiemmin tekemästä perusteellisesta vapauttavasta tuomiosta. Hovioikeus päätyi ratkaisussaan pitämään voimassa käräjäoikeuden vapauttavan päätöksen sellaisenaan, lähinnä tarkentaen muutamalla kappaleella teon tarkoituksellisuutta koskevaa arviota.
Piispa Juhana Pohjola kommentoi päätöstä tuoreeltaan.
– Olen tyytyväinen hovioikeuden vapauttavaan päätöksen. Tämä ei ollut voitto vain kansanedustaja Räsäselle ja minulle vaan kaikille suomalaisille, sillä sanan- ja uskonnonvapauden asia on näkemyseroistakin huolimatta meille yhteinen. Samalla on sanottava, että tässä vaiheessa yli neljä vuotta kestäneellä prosessilla on ollut varmasti vapaata keskustelua rajoittava pelotevaikute. Kuinka moni pelkääkään ilmaista julkisesti kantaansa luonnollisen lain ja kristillisen uskon mukaisen ihmis- ja avioliittokäsityksestä puolesta, jos vaarana on joutua syytetyksi vihapuheesta tai jopa joutua raskaan oikeusprosessin kohteeksi.
– Olen kiitollinen kaikesta tuesta ja monista esirukoista niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Näen, että kaiken keskellä Jumalan hyvyyttä siinä, että olemme saaneet pitää esillä Raamatun keskeisiä opetuksia luomisen hyvistä lahjoista sekä synnin vakavuudesta että armosta Kristuksessa Jeesuksessa. Kun ajassamme kristinuskon perusopetuksia yhä voimakkaammin haastetaan ja vastustetaan, meidän ei tarvitse pelosta käpertyä ja vaieta. Saamme edelleen opettaa niin jokaisen ihmisen jakamatonta ihmisarvoa Jumalan luotuina kuin myös Jumalan tarkoittamaa avioliitto- ja perhe-elämää sekä elämän särkyneisyyden keskellä uutta elämää Kristuksen yhteydessä.
Piispa Juhana Pohjolan ja Suomen Luther-säätiön oikeusavustajana toiminut Jyrki Anttinen kommentoi myös päätöstä lyhyesti.
– Hovioikeus kiinnitti tuomion perusteluissa huomiota kiihottamisrikoksen tahallisuuteen liittyviin seikkoihin sen vuoksi, koska syyttäjät olivat niihin valituksensa tueksi vedonneet. Hovioikeus kuitenkin katsoi – samoin kuin käräjäoikeuskin – että syytekohdissa mainitut lausumat eivät täytä rikoslain 11 luvun 10 §:n tunnusmerkistöä eli eivät ole lainvastaisia.
Syyttäjällä on mahdollisuus hakea päätökseen muutosta korkeimmalta oikeudelta 15.1.2024 mennessä
Mistä on kyse?
Syytteessä on kyse syyttäjän näkemyksestä, että Päivi Räsäsen kirjoitus Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi, Pride kulkuetta koskenut Twiitti ja keskustelu Ruben Stillerin radio-ohjelmassa olisivat kiihottamista kansanryhmää vastaan. Tähän mennessä poliisi on pamflettikirjoitukseen liittyen todennut esitutkinnassa, ettei kirjoitus riko lakia ja viimeisimpänä käräjäoikeus päätyi samaan lopputulemaan. Helsingin hovioikeus käsitteli yleisesti ”raamattukäräjiksi” nimettyä tapausta elo-syyskuun vaihteessa. Uutiset käsittelystä sivuillamme:
”Raamattukäräjät” siirtyi hovioikeuteen
Hovioikeuden käsittely päätökseen
Syytteet ovat herättäneet kansallista ja kansainvälistä huomiota, sillä niiden on arvioitu vaarantavan sanan- ja uskonnonvapautta. Myös syytteiden oikeudellisuutta on kyseenalaistettu. Käräjäoikeuden päätöksen jälkeen Yleisradio julkaisi uutisen: Syyttäjä laittoi Päivi Räsäsen suuhun sanoja, joita tämä ei ollut lausunut – Yle kävi läpi virheelliset väitteet. Myöhemmässä Ylen uutisessa Valtionsyyttäjä Anu Mantila ilmoitti tyytymättömyytensä tuomioon ja kertoi syyttäjän velvollisuuden olevan kertoa, mikä Räsäsen lausumien merkityssisältö on eli miten lausumia on objektiivisesti tulkittava: Syyttäjä kiistää esittäneensä väärää tietoa Päivi Räsäsen lausumista – lyttää vapauttavan tuomion ja selittää tulkintaeroja hevosesimerkillä
Ensimmäistä kertaa suomennettu Martti Lutherin kommentaari pastoraalikirjeisiin julkaistaan juhlakirjana pastori Eero Johannes Kaumille. Sen sivuilta luemme, mitä tarkoittaa käytännössä Augsburgin tunnustuksen (CA 5) määritys: ”Tämän uskon saamiseksi on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka.” Kastetut ja uskovat ihmiset ovat kuninkaallista papistoa erilaisine tehtävineen seurakunnassa ja myös yhteiskunnan elämässä. Mutta apostolisen paimenen viran perustana on apostolin virka. Tätä selvittävät seikkaperäisesti Uuden Testamentin ns. paimenkirjeet tai pastoraalikirjeet (ensimmäinen kirje Timoteukselle, Toinen kirje Timoteukselle ja Kirje Tiitukselle). Saarnaaja Eero Kaumin tie paimeneksi on ollut jännittävä.
Isä Eero syntyi Turussa 11.11.1943. Vaikka asuinpaikat ovatkin vaihdelleet, hän on aina pitänyt itseään turkulaisena. Perustettuaan armeijan jälkeen perheen Marja Helena o.s. Lintusen kanssa 1965 Eero lähti puolisonsa kanssa liike-elämään. Eero oli saanut kristillisen kasvatuksen, mutta maailma vei pian mukanaan. Mitä olisi tapahtunut, ellei Jumala olisi pysäyttänyt ja johtanut armossaan uskon tielle? Näistä vaiheista Eero on antanut Studio Kryptaan katseltavissa olevan puhuttelevan haastattelun. https://www.studiokrypta.fi/videot/paimenet-eero-kaumi-apostoli-johanneksen-luterilainen-seurakunta-salo/
Turun seudulla tapahtui 1970-luvun lopulla nuorten ja nuorten aikuisten heräämistä ja uskon uudistumista. Tähän vaikutti myös se, että monet ns. tunnustukselliset papit pitivät läheistä yhteyttä. Uskovia nuoria oli monissa seurakunnissa paljon. Mm. Martin seurakunnassa veti vapaaehtoisena maisteri Eeva Laato isoa nuorten raamattupiiriä. Turussa Evankelinen Ylioppilasliitto (EYL) oli eloisa. Turun Mikaelin seurakunnassa oli uudistumista ja sieltä kävi Naantalin pappilassamme pastori Pekka Huhtinen kertoen mm. tunnetun asekauppiaan eli Eeron tien vaihtuneen. Eero sai varsin pian kosketuksen myös rukoilevaisliikkeeseen, jonka hengellisenä johtajana toimi Lapin kirkkoherra Anssi Simojoki. Eero alkoi saarnata seuroissa. Sitten kirkkoherra Eeli Vuola kutsui Eeron Mikaelin nuorisotyöhön. Tällöin hänen seurakuntanuoriaan oli mm. nykyinen kirjakauppias Hannu Halonen. Siirryttyäni Naantalin seurakunnasta Helsinkiin Evankeliumiyhdistyksen työhön kutsuin Eero Kaumin saarnaajakurssille. Siitä Eeron tie johti pian vakituiseen työsuhteeseen Evankeliumiyhdistyksessä. Eero toimi eri puolilla Suomea saarnaajana ja evankelistana. Hän tahtoi kasvaa Jumalan sanan tuntemisessa ja johdin Eeron myös Simo Kivirannan yhteyteen. Koska Eeroa pyydettiin seurakuntien messujen saarnaajaksi, hän suoritti ns. saarnalupatutkinnon Lapuan tuomiokapitulissa ja myöhemmin Oulun tuomiokapitulissa. Piispa Olavi Rimpiläisestä oli tullut ystävä.
Työn painopisteet vaihtelivat. Yhdessä vaiheessa järjestimme kansankirkon seurakuntiin evankeliumijuhlien lisäksi raamattukoulutusta ja muita huomattavan suuria tapahtumia. Niinpä esimerkiksi Eero Kaumi ja pastori Heikki Haataja kiersivät ympäri Suomea järjestämässä seurakuntien kanssa evankelioimisaktioita. Eero osallistui myös Ruotsin ja Inkerin työhön. Tämä toimintamalli oli hyvä niin kauan kun kansankirkon oppiperusta pysyi ainakin muodollisesti pyhän Raamatun ja sitä oikein selittävän Tunnustuksen perustalla.
Mutta kansankirkko joutui suureen opilliseen kriisiin. Näkemyskonflikteja kaihtava kirkollinen eliitti oli irtaantunut varsinaisesta kirkkokansasta ja turvautui yhä enemmän maallistuneen enemmistön uskonnollisiin käsityksiin. Alkoivat raastavat kirkkotaistelun vuodet. Eero osallistui koko ajan ns. tunnustusrintaman (Paavalin synodi) toimintaan. Arkkipiispa John Vikström, media ja gallupit ratkaisivat uuden uskonopin! ”Kun kirkko päättää”-ideologia vei pian kansankirkon sisäiseen rikkoutumiseen ja ekumeeniseen umpisolmuun. Mutta muistamme, että itse Herramme Jeesus Kristus hävisi 100 prosenttisesti aikansa gallupin. Barabbas voitti!
Naispappeuden hyväksyminen jakoi kirkon ja muutti totaalisesti myös SLEY:n aseman kansankirkossa ja niin myös Eeron mahdollisuudet seurakuntia kiertävänä tunnustuksellisena saarnaajana ja evankelistana. Suuri osa tunnustusrintamaa uskoi sinisilmäisesti kirkolliskokouksen kirjoittaman ponnen olevan kansankirkon johdon totuudellinen kädenojennus meille, jotka aiomme pysyä Pyhän Raamatun selkeissä opetuksissa paimenviran miehisyydestä. Niin ei tapahtunut. Saarnaaja Eero ei enää kelvannutkaan. Kirkollinen suomettuminen jatkui järkyttävällä tavalla. Suomen ev.lut. kirkon piispainkokous kriminalisoi ”vanhauskoisuuden”.
Eihän meillä ole mistään perustavista uskon totuuksista muuta taetta kuin apostoliset ja profeetalliset Kirjoitukset. Myös SLEY:ssä koettiin vaikeita aikoja ja kipuilua erilaisten linjojen välillä. Tämä vaikutti työntekijävalintoihin ja myös Eeron aika siellä tuli päätökseen. Anssi Simojoki alkoi puhua itsestään ja meistä muista poispotkituista ”kulkurisaarnaajina”. Kirkon Herralla oli katsottuna kuitenkin parempaa Eeron elämään. Jumala avasi hedelmälliseen työhön, kun Simo Kiviranta vihki ”kulkurisaarnaaja” Eeron vastaperustetun Luther-säätiön katekeetaksi. Mutta tämäkin oli vain välivaihe. Säätiön työ laajeni herätyksen tavoin ja syntyi Lähetyshiippakunta. Olin jo kauan ymmärtänyt, ettei pappiskoulutusta saa sitoa yliopistoihin. Konsistorimme antamaksi tehtäväksi tuli vanhan ystäväni Eeron opettaminen ordinaatiota varten ja sitten seurakunnan paimeneksi. Piispa Risto vihki 4.3.2018 Eeron Turkuun Pyhän Paavalin seurakunnan pastoriksi avustamaan pastori Sebastian Grünbaumia. Jonkin ajan kuluttua tie vei johtavaksi pastoriksi Saloon Apostoli Johanneksen seurakuntaan. ”Kulkurisaarnaajasta” tuli paimen.
Apostolisen viran haltijoina isä Eero ja me hänen rinnallaan pastorit Harry ja Sakari olemme saaneet kokea apostoli Paavalin tavoin, miten seurakunnat ovat ottaneet vastaan ”niin kuin Jumalan enkelin, jopa niin kuin Kristuksen Jeesuksen”, Gal:4:14. Itse Herramme sanookin:” Joka kuulee teitä, se kuulee minua”, Luuk 10:16. Kun jubilaari isä Eero pysyy Jumalan pettämättömässä sanassa ja Kristuksen evankeliumissa hän saa tunnustaa: ”Minä ylistän virkaani”, Room 11:13. Tämä on Bibliasta. Sama kohta myöhemmän käännöksen mukaan kuuluu: ”Minä pidän virkaani kunniassa”
Sakari Korpinen
Pastori Apostoli Johanneksen lut. seurakunta
Kyseessä on lyhennetty teksti Sakari Korpisen esipuheesta juhlakirjassa.
Pyhän Paavalin lut. seurakunta järjestää pastori Eero Kaumin syntymäpäiväseurat Turkuun Betel-kirkkoon sunnuntaina 26.11 klo.14.30 . Seuroissa puhumassa mm. piispa Risto Soramies, Sakari Korpinen, Heikki Haataja, Pekka Huhtinen ja Ville Melanen. Ohjelmassa lisäksi musiikkia ja kahvitus.- Luther-Kirjat Oy julkaisee juhlakirjan Kirjeitä paimenille.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset oheisen artikkelin kautta
Lähetyshiippakunnan seurakuntien ensimmäinen yhteisöpäivä kokoontui Koinonia-keskuksessa, Helsingissä lauantaina 28.10. Yhteisöpäivä on jatkumoa seurakuntien vastuunkantajille suunnatuille yhteisön kehittämisen kursseille. Nyt Helsinkiin oli kutsuttu edustajia Lähetyshiippakunnan seurakunnista.
Ohjelmassa oli paljon lyhyiden puheenvuorojen pohjalta käytyjä pienryhmä keskusteluja seurakunnan yhteisön kehittämisestä. Kymmenestä nelihenkisestä ryhmästä nousi innostunut keskustelun porina, kun eri seurakuntien edustajat jakoivat keskenään kokemuksia ja ajatuksia seurakunnan yhteisön kehittämisestä.
Jari Kekäle ja Petteri Puusa johdattivat päivää eteenpäin. Inhimillisen yhteisön lainalaisuudet ja seurakunnan erityispiirteet nivoutuivat yhteen alustuksissa. Lähetyshiippakunnan tunnuslause Jumalanpalvelus elämäksi ja seurakunta kodiksi tuli konkretiaksi.
Toimiakseen yhteisö tarvitsee tilaa keskustelulle ja kohtaamiselle. Tätä osassa Lähetyshiippakunnan seurakunnissa on harjoiteltu yhteisön rakentamisen kurssien myötä lanseerattujen perhekeskustelujen myötä. Yhteisön rakentamisen työryhmästä Lilli Lanki, Olli Mustonen ja Jari Heiska nostivat esimerkkejä niin pienen kuin isonkin seurakunnan näkökulmasta.
5 syytä miksi yhteisöä tulee rakentaa
ILC:n 30-vuotisjuhlallisuuksiin Wittenbergiin, Saksaan kokoontui eri kirkkojen edustajia ympäri maailmaa (kuva: LCMS Communications/Erik M. Lunsford
Kansainvälinen luterilainen neuvosto, International Lutheran Council (ILC) juhlisti 30-vuotista historiaansa Wittenbergissä Saksassa 14.10.2023. Järjestön historia ulottuu vuoteen 1952, mutta nykyisessä muodossaan se on perustettu vuonna 1993. ILC on tunnustuksellisten luterilaisten seurakuntien yhteistyöjärjestö, johon kuuluu 59 jäsenkirkkoa ympäri maailmaa. Lähetyshiippakunta on ollut jäsen ILC:ssä vuodesta 2018 ja piispa Juhana Pohjola on toiminut ILC:n puheenjohtajana vuodesta 2022 alkaen.
ILC:n puheenjohtaja, piispa Juhana Pohjola asettaa pastori Klaus Detlev Schulzin pääsihteerin tehtävään. (kuva LCMS Communications/Erik M. Lunsford)
Juhlallisuuksien ohessa ILC:lle asetettiin uusi pääsihteeri. Pastori Klaus Detlev Schulz asetettiin tehtävään Pyhän Marian kirkossa aamuhartauden yhteydessä. Tehtäviinsä asetettiin myös pastori Wilhelm Weber Etelä-Afrikasta. Pastori Weber palvelee Wittenbergin kansainvälistä luterilaista yhteisöä, International Lutheran Society of Wittenberg (ILSW).
Juhlallisuuksien päätteeksi Kansainvälinen luterilaisen neuvosto julkaisi julkilausuman, jossa se vahvisti sitoutuneensa Pyhän Raamatun auktoriteettiin, vaikka siten asettuukin nyky-yhteiskunnan muuttuvia tapojen vastaan. Alkuperäinen julkilausuma on luettavissa suomeksi tämän artikkelin lopuksi ja englanniksi oheisesta linkistä: ILC-30th-Anniversary-Statement-Final
Julkilausuma Kansainvälisen luterilaisen neuvoston 30. vuosipäivänä
Saksan Wittenbergissä
14. lokakuuta 2023
Kansainvälinen luterilainen neuvosto (International Lutheran Council, ILC) on 58:n tunnustuksellisen luterilaisen kirkon maailmanlaajuinen yhteisö, jolla on jäsenkirkkoja 52:ssa eri maassa. Nämä kirkot julistavat evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta ja perustavat uskonsa ja opetuksensa varauksettomasti Pyhään Raamattuun Jumalan inspiroimana, erehtymättömänä sanana ja luterilaisen kirkon tunnustuskirjoihin Jumalan sanan luotettavina selityksinä (ILC:n säännöt II, A, B).
Kansainvälisen luterilaisen neuvoston (ILC) juuret voidaan jäljittää vuoden 1952 kokoukseen, jossa tunnustuksellisten kirkkokuntien edustajat eri puolilta Eurooppaa, Pohjois- ja Etelä-Amerikkaa sekä Australiaa kokoontuivat Uelzenissa, Saksassa pian toisen maailmansodan jälkeen. Seuraavien neljän vuosikymmenen aikana Kansainvälinen luterilainen teologinen konferenssi, jota nimeä tuolloin käytettiin, järjesti useita kansainvälisiä tapaamisia tunnustuksellisten luterilaisten kirkkojen johtajille. ILC perustettiin virallisesti 9. syyskuuta 1993, kun 23 luterilaista kirkon johtajaa eri puolilta maailmaa kokoontui Antiguaan, Guatemalaan ja hyväksyi ILC:n peruskirjan. ILC:n teologiset juuret juontavat kuitenkin jo Martti Lutherin ja 16. vuosisadan uskonpuhdistukseen ja luterilaisten isien tunnustukseen, joihin kuuluivat myös Yksimielisyyden ohjeen rohkeat allekirjoittajat, jotka totesivat tunnustuksen lopuksi (Yksimielisyyden ohje XII:40):
”Näin olemme tahtoneet vakuuttaa Jumalan kasvojen edessä ja koko kristikunnan, sekä nykypolven että jälkipolvien kuullen, että juuri nyt esitetty selvitys … vastaa meidän opetustamme, uskoamme ja tunnustustamme. Siinä uskossa me tahdomme myös Jumalan armon avulla pelottomin sydämin astua Jeesuksen Kristuksen tuomarinistuimen eteen siitä tiliä tekemään.”
Omalla vuosisadallamme Kansainvälisen luterilaisen neuvoston jäseniä innoittaa noiden 16. vuosisadan tunnustajien ”pelottomien sydänten” rohkeus, jotka allekirjoittivat Yksimielisyyden ohjeen. Sama henki elää edelleen, kun ILC juhlii 30-vuotisjuhlaansa teemanaan ”Tunnustakaamme uskoa pelottomin sydämin.”
ILC pitää kiinni peruskirjan (artiklat II ja III) ja sääntöjen (artikla II) mukaisesta tunnustuksellisesta perustastaan ja päämäärästään sanoin ja teoin. Edellytämme ILC:n jäsenkirkoilta, että ne tunnustautuvat Jumalan mielen mukaiseen, viisaaseen ja hyvään, Sanassa ilmoitettuun elämäntapaan myös käytännössä. Tätä me suosittelemme samoin niille kirkoille, jotka eivät kuulu ILC:een. Tänä pimenevänä aikanamme leviää rumuuden ja kuoleman kulttuuri, jota yhä enemmän edistävät, uskonnon- ja sananvapauden vastaisesti, jopa yhteiskunnan johtavat tahot. Siksi ILC:n tulee jatkaa Jumalan tahdon mukaisen, raamatullisen pyhyyden, totuuden ja kauneuden edistämistä, opettamista ja rohkeaa julistamista. Nämä menestyvät siellä, missä julistetaan Jeesuksen Kristuksen ansaitsemaa sovitusta ja anteeksiantamusta, ja missä Pyhä Henki ylläpitää elämää käyttäen välineenään Sanaa sekä pyhän kasteen ja Jeesuksen ruumiin ja veren sakramentteja.
Siksi tänä juhlavuotenamme vahvistamme jälleen: ”Pyhät kirjoitukset eivät ohjaa ainoastaan kirkon oppia, vaan myös sen elämää ja moraalia” (säännöt II, D). Näin ollen vahvistamme seuraavat totuudet:
Pyhän Raamatun opetukset eivät suinkaan rajoitu näihin, yllä mainittuihin opinkohtiin, mutta meidän päivinämme juuri niitä on ymmärretty väärin, ne on asetettu kyseenalaisiksi ja jopa hylätty. Siksi niiden, jotka pitävät kiinni Raamatusta ja luterilaisesta tunnustuksesta, on sitä rohkeammin korostettava ja tunnustettava niitä.
On kuitenkin olemassa oppi, josta pidämme kiinni ennen kaikkia muita Raamatun oppeja. Vietämme tätä 30-vuotisjuhlaa Wittenbergin Pyhän Marian kaupunginkirkossa, missä Martti Luther saarnasi. Luther ei ollut vain Wittenbergin yliopiston professori, vaan hänet oli kutsuttu myös Pyhän Marian seurakunnan saarnaajaksi. Messun uudistamisessa Lutherille oli avuksi erinomainen kielitaito, musikaalisuus ja liturgian tuntemus. Mutta uudistuksen varsinaisena vaikuttimena oli kuitenkin Raamatun oppi vanhurskauttamisesta yksin armosta. Olipa kyseessä kirkko tai luentosali, Luther julisti Jeesusta ja evankeliumia syntien anteeksiantamuksesta yksin Jumalan armosta, uskosta kautta lunastukseen, jonka Kristus ansaitsi elämällään, kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan.
Tämä on Raamatun pääoppi, jonka mukaan kirkko seisoo tai kaatuu. Tästä opetuksesta jokainen kristitty elää, saadessaan synnit anteeksi Sanan, veden, leivän ja viinin muodossa. Mikä onkaan sopivampaa, kuin että tämä 30-vuotisjuhla alkaa sieltä, missä vanhurskauttamisen pääoppi löydettiin uudelleen, julistettiin selkeästi, tunnustettiin ja laulettiin rohkein sydämin. ILC tukee jäsenkirkkojaan koko maailman evankelioimisessa ja kun nämä edistävät ”yhteistä diakoniaa tietoisilla teoilla ja avustusohjelmilla, joilla vastataan ihmisen tarpeisiin ja lievitetään kärsimystä” (säännöt II.2).
Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta: saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.
(2. Tim. 4:1-2)
Julkaistu Kansainvälisen luterilaisen neuvoston nimissä. ILC:n hallitus
Puheenjohtaja: Piispa Juhana Pohjola
Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta
Sihteeri: Piispa/presidentti John Donkoh
Ghanan evankelisluterilainen kirkko
Afrikka: Arkkipiispa Joseph Ochola Omolo
Kenian evankelisluterilainen kirkko
Aasia: Presidentti Antonio Reyes
Philippinien luterilainen kirkko
Eurooppa: Puhemies George Samiec
Englannin evankelisluterilainen kirkko
Latinalais-Amerikka: Presidentti Alceu Alton Figur
Paraguain evankelisluterilainen kirkko
Pohjois-Amerikka: Presidentti Timothy Teuscher
Kanadan luterilainen kirkko
Kutsuttuna: Rev. Dr. Robert Bugbee
Kanadan luterilainen kirkko
Kutsuttuna: Presidentti Matthew C. Harrison
Luterilainen kirkko – Missouri Synodi
Pääsihteeri: Rev. Dr. Timothy C.J. Quill
Kansainvälinen luterilainen neuvosto (ILC)
Satuin vuosia sitten kuulemaan junanvaunussa keskustelun, jota olen sen jälkeen pohtinut usein. Käytävän toisella puolella istuvalla, eläkeikäisistä naisista ja miehistä koostuvalla iloisella ystäväporukalla riitti juttua elämän eri osa-alueista. Keskustelu oli sen verran vilkasta, että sitä oli vaikea olla kuulematta ja kuuntelematta.
Loppumatkasta seurueen puhe kääntyi lapsuusaikoihin ja siihen, miten erilainen nykymaailma on verrattuna siihen maailmaan, johon he syntyivät. Yksi miehistä lausui sanat, jotka jäivät soimaan päässäni: ”Kun me olimme nuoria, me kunnioitimme vanhempia. Nyt, kun me olemme vanhoja, me kunnioitamme nuorempia. Meidän aikamme ei tullut koskaan.”
Meidän aikamme ei tullut koskaan – miten pysäyttävä ja viiltävä analyysi! Näiden sanojen lausuja ja hänen ikätoverinsa kasvoivat maailmassa, jossa lapsia ja nuoria opetettiin kunnioittamaan vanhempia ihmisiä ja arvostamaan heitä. He tyytyivät osaansa luottaen siihen, että heidän itse vanhetessaan tuo sama kunnioitus ja arvostus tulisi heidän osakseen. Vaan kuinka kävikään. Kaikki kääntyi päälaelleen, eivätkä nuoret enää pitäneetkään kiinni maailman sivu vallinneesta järjestyksestä: he eivät enää kunnioittaneet vanhuksia ja pyrkineet oppimaan näiltä, vaan vaativat tuon kunnioituksen itselleen ja ikäisilleen.
Synnyin itse 80-luvulla, aikana, jolloin vanhempien ihmisten kunnioittamisen kulttuuri oli jo suurelta osin murenemassa. Minulla oli onneksi viisaat vanhemmat, jotka opettivat minut niiamaan isovanhemmilleni, teitittelemään vanhuksia ja ottamaan kahvipöydästä vasta heidän jälkeensä. Nämä olivat vain ulkonaisia tapoja, mutta viesti oli selvä: vanhukset ovat kunnioituksen ja arvostuksen arvoisia. Samankaltaista tapakulttuuria tahdon opettaa omille lapsilleni ja toivon, että he opettavat sen vuorostaan omille lapsilleen.
Arki on täynnä hyviä tilaisuuksia harjoitella tätä järjestystä. Kerron esimerkin omasta perheestäni. Olen innokas sisustaja ja remontoija, ja pienet tyttäreni ovat selvästi perineet tämän ominaisuuden. Muistan hyvin ajanjakson, jolloin huoneesta poistuessani jouduin aina muistuttamaan heitä siitä, etteivät he siirtelisi huonekaluja, kerrossänkyä ainakaan. Tyttärilläni on myös vahvoja mielipiteitä makuasioissa ja he yrittävät usein vaikuttaa kotimme sisustusvalintoihin. Olen kuitenkin kertonut heille, että vaikka kuuntelenkin heidän ehdotuksiaan, teen päätöksen itse. Minulle on jo riittävän kova pala, etten voi toteuttaa kaikkia visioitani täysin vapaasti, vaan joudun ottamaan huomioon mieheni melko erilaisen maun. Olen selittänyt tytöille, että nyt on minun vuoroni ja aikani olla vastuussa kodista. Kun he kasvavat, he saavat oman kodin, josta he saavat olla vastuussa. Silloin on heidän vuoronsa.
Jumala on tahtonut turvata kunnioittamisen ketjun erityisesti antamalla neljännen käskyn: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa” (2. Moos. 20:12). Lapset kunnioittavat vanhempiaan, ja kun heistä tulee vanhempia, käsky suojelee vuorostaan heitä. Tällaista järjestystä seuraa siunaus. Kaikki eivät saa vanhemmuuden kutsumusta tai pääse muutoin nauttimaan kunnioitusta johtajina tai esivallan edustajina. Mutta kaikki, jotka saavat Jumalalta elinvuosia, saavat elämänsä lopulla olla vanhuksia. Juuri tuohon elämänvaiheeseen, johon ei inhimillisesti ajateltuna sisälly suurta loistokkuutta, voimaa tai vastuuta, Jumala on liittänyt erityisen kunnian. Hän on tahtonut pitää huolta siitä, että kaikkien vuoro tulee joskus: myös niiden, jotka eivät elämässään ole saaneet osakseen kunniaa muissa rooleissa. En koskaan unohda, miten nyt jo edesmennyt isoisäni liikuttui kyyneliin, kun mieheni, silloinen sulhaskokelas, teititteli häntä ensi tapaamisella. Koko aikuisikänsä kartanonherran tyttären kanssa naimisissa ollut rekkakuski ei ollut tottunut ajatukseen, että hän kuuluisi teititeltäviin. Nyt hän kuului, sillä hän oli vanhus.
J.L. Runeberg on aikoinaan kirjoittanut näin: ”Kunnioita vanhusta, jos ei muun vuoksi, niin ainakin siksi, että hän niin kauan on kantanut elämän taakkaa.” Kristityllä on vielä parempi syy kunnioittaa vanhuksia. Se syy on myös parempi kuin toivo siitä, että oma vuoro nauttia kunnioitusta koittaa kerran. Kristittyinä kunnioitamme vanhuksia ennen kaikkea siksi, että niin tekemällä tunnustamme sen kunnian, jonka Jumala itse on vanhuksille antanut. ”Nouse harmaapään edessä ja kunnioita vanhusta sekä pelkää Jumalaasi”, opetetaan 3. Mooseksen kirjassa (19:32). Ihmisten kunnioittamisessa on lopulta aina kyse siitä, että heidän Luojansa saa kunnian. Kun kunnioitamme heitä, joita Jumala on käskenyt kunnioittaa, kunnioitamme itse Jumalaa.
Olkoon siis seurakunta paikka, jossa kunnioittamisen ketju ei katkea ja jossa tämän päivän vanhukset saavat sen kunnioituksen, joka heille lapsina luvattiin. Olkoon se paikka, jossa lapsia ja nuoria rakastetaan, mutta jossa heitä myös opetetaan odottamaan omaa vuoroansa ja aikaansa. Olkoon se paikka, jossa vanhusten elämänviisaus ja koeteltu hurskaus pääsevät kuuluviin ja jossa nuoremmat haluavat oppia vanhemmilta. Ja olkoon se paikka, jossa kunniaa ei jaeta elinvoiman, yhteisön hyödyttämisen tai potentiaalin perusteella vaan Jumalan Sanan perusteella.
Ida Heikkilä
Raamatun naiset johtajina
1) Mirjam – profeetta ja naisasianainen
2) Debora – nainen taistelijana
Luentojen lisäksi Mailis pitää aiheeseen sopivan raamattupiirin. Kahvitarjoilu.
Porvoossa on kokoonnuttu säännöllisesti jumalanpalveluksiin muutaman vuoden ajan. Toiminta alkoi syksyllä 2019, mutta koronapandemia hidasti toiminnan vakiintumista. Edellisenä sunnuntaina 3.9. Porvoossa kuitenkin vietettiin juhlapäivää, kun messuyhteisö järjestäytyi seurakunnaksi ja valitsi nimekseen Hyvän Paimenen luterilainen seurakunta. Hiippakuntaneuvoston 7.9. kokouksessa seurakunta hyväksyttiin virallisesti osaksi Lähetyshiippakuntaa. Lähetyshiippakuntaan kuuluu siten tällä hetkellä 42 seurakuntaa.
Porvoon seurakunta kokoontuu toistaiseksi normaalisti jokaisen kuun ensimmäisenä ja kolmantena sunnuntaina, sekä toisinaan erityisinä juhlapyhinä. Toiveena on tasaisesti edesauttaa seurakunnan vakautta, kasvattaa sen messumäärää ja myös muuta toimintaa pienpiireineen. Seurakunnan pastoreina toimivat tällä hetkellä dekaanin toimen ohella Joel Kerosuo ja opettajan toimensa ohella Timo Marttinen.
Seurakunnan tiedot löydät täältä: https://www.lhpk.fi/seurakunnat/porvoo/
