Dekaani Juhana Pohjola

Jos Jumala suo, pastori, TT Juhana Pohjola vihitään Lähetyshiippakunnan piispan virkaan sunnuntaina 1.8.2021. Virkaan vihkimys tapahtuu Loimaalla Lähetyshiippakunnan kesäjuhlan yhteydessä.

Piispanvirkaan astuessaan Juhanasta tulee ensimmäinen päätoiminen piispa Lähetyshiippakunnassa. Virkatehtävänsä Juhanalle luovuttava piispa Risto Soramies on hoitanut virkaansa eläkkeellä ollessaan, kuten piispa Matti Väisänenkin ennen häntä. Lähetyshiippakunnan piispan tehtävänä on tukea Jumalan sanan ja sakramenttien hoitoa seurakunnissa, vaalia hengellistä yhteyttä, olla paimen paimenille sekä johtaa kirkon työtä.

Juhana Pohjolan lyhyt esittely

• 49-vuotias
• vaimo ja neljä lasta
• vihitty papiksi 1999
• Suomen Luther-säätiön dekaani 2000-
• Lähetyshiippakunnan hiippakuntadekaani 2013-
• Teologian tohtori 2015

Muista esirukouksissa

Kutsumme kaikkia muistamaan Juhanaa ja hänen perhettään esirukouksissa, kun hän valmistautuu ottamaan vastaan uuden tehtävän.

Onnittele uutta piispaa

Haluamme tarjota kaikille mahdollisuuden onnitella Juhanaa hänen vihkimyksensä yhteydessä. Oheisella lomakkeella voit lähettää henkilökohtaisen tervehdyksen tulevalle piispalle. Onnittelut kerätään yhteen ja annetaan Juhanalle virkaan vihkimyksen jälkeen.

Tue taloudellisesti

Lähetyshiippakunnan piispalle hankitaan piispansauva, liturgiset asusteet ja piispanristi. Lisäksi virkaan vihkimyksestä aiheutuu kustannuksia. Voit halutessasi osallistua näiden kustannusten kattamiseen. Isoin muutos on kuitenkin se, että syyskuusta alkaen Lähetyshiippakunnalla on palkkasuhteessa oleva piispa. Sinulla on mahdollisuus tulla mukaan tukemaan Lähetyshiippakuntaa ja sen piispaa säännöllisellä lahjoittamisella.

Maksutiedot löydät alta ja niiden alapuolelta lomakkeen onnittelujen lähettämistä varten.

Onnitteluviesti

Kansanedustaja Päivi Räsäsen ja hiippakuntadekaani Juhana Pohjolan haastattelu torstailta 29.4.2021 on katsottavissa Studio Kryptassa ja Studio Kryptan Youtube-kanavalla. Voit katsoa ohjelman myös alla olevalla soittimella.

Dekaani Juhana Pohjola

Valtakunnansyyttäjä on nostanut syytteen hiippakuntadekaani Juhana Pohjolaa ja kansanedustaja Päivi Räsästä vastaan. Asia koskee Suomen Luther-säätiön vuonna 2004 julkaisemaa Päivi Räsäsen kirjoitusta Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi – homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskäsityksen. Syytteen mukaan kyse on kiihottamisesta kansaryhmää vastaan.

Lähetyshiippakunnan piispaksi valittu Juhana Pohjola on ollut Luther-säätiön asiamiehenä ja verkkosivujen päätoimittajana vastuussa kirjoituksen levittämisestä. Valtakunnansyyttäjän mukaan Räsäsen kirjoitus on homoseksuaaleja halventava ja syrjivä.

Hiippakuntadekaani Pohjola kiistää syyllistyneensä kiihottamisrikokseen.

– Kristittynä en halua enkä voi syrjiä enkä halveksia ketään Jumalan luomaa ihmistä. Jokainen ihminen Jumalan luomana ja Kristuksen lunastamana on yhtä arvokas. Tämä on Räsäsenkin kirjoituksen kantava teema. Tämä ei poista sitä tosiasiaa, että Raamatun ja kristillisen ihmiskäsityksen mukaan homoseksuaaliset suhteet ovat Jumalan tahdon vastaisia ja avioliitto on tarkoitettu vain miehen ja naisen väliseksi. Näin kristillinen kirkko on aina opettanut ja tulee aina opettamaan.

– Valtakunnansyyttäjän päätös kertoo ajastamme paljon. Onhan se historiallista, että kristillisen perusopetuksen levittämisen tähden joutuu käräjille. Vaikka olenkin huolissani maamme uskonnonvapauden tilasta, luotan, että oikeuslaitos tekee asiassa oikean päätöksen.

Valtakunnansyyttäjä on tänään jättänyt haastehakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen, joka määrää myöhemmin käsittelypäivän.

Linkit:
Valtakunnansyyttäjän tiedote
Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi kirjoitus Lähetyshiippakunnan sivuilla

Lähetyshiippakunnan saksalaisen sisarhiippakunnan pastori kastoi viime marraskuussa Saksan Hannoverissa ensimmäisen lapsenlapsenlapsemme, pikku Kamillan, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kun tyttönen oli kastettu, hänelle puettiin kastemekko, jossa olivat saksalaisen virren sanat: ”Kristuksen veri ja vanhurskaus ovat koruni ja kunniaviittani. Niissä tulen Jumalan eteen, kun vihdoin pääsen taivaaseen!”. Me vanha-vaari ja vanha-mummo katselimme koronastriimattua kastetta ja luimme kastemekon tekstin kotona Keravalla, ja olimme pakahtua pelkästä ilosta.

Tuoreena mielessämme oli vielä pastori Anssi Simojoen hautausjuhla Uudessakaupungissa elokuussa. Vielä äsken elämää täynnä ollut uskonisä ja uskonsankari makasi nyt valkoisella kankaalla verhotussa arkussa, puettuna aivan samaan Kristuksen vanhurskauteen kuin kaikki juuri kastetut lapset ja aikuiset. Ne vaatteet ja kääreet on pesty ja valkaistu Kristuksen verellä valkoisemmiksi kuin lumi.

Syliin laskettu lahja

Kristityn elämä alkaa kasteesta ja päättyy kastettuna. Kaikki mitä välillä on tapahtunut, on puhdistettua ja pyhitettyä ja Jumala saa kaikesta kunnian ja kristitty iankaikkisen ilon. Tätä Paavali tarkoittaa Roomalaiskirjeen 6. luvussa: meidät on kasteessa liitetty Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen.

Paavalin ylösnousemus-luku (1.Kor. 15) pursuaa sitä tosiasiaa, iloa ja autuutta, että me elämme ja kuolemme ja nousemme kuolemasta Kristuksen yhteydessä. Jumalan kiitos, koko pelastustyö on tapahtunut kaukana meistä ja vuosituhannet ennen meitä. Pelastuksen valmistamiseen ja loppuunsaattamiseen, syntien maksamiseen ja kaikkien pelastettujen pyhittämiseen emme me ole panneet edes tikkua ristiin. Useimmissa tapauksissa meiltä ei ole edes kysytty mitään. Meille sylilapsena kastetuille kärsityn ja voitetun kuoleman ja jo tapahtuneen ylösnousemuksen lahja laskettiin syliimme. Nekin, jotka on kastettu tietoisessa iässä saavat tietää ja uskoa, että kaste lahjoittaa pelastuksen Jeesuksen ansion tähden.

Syntien anteeksianto Jeesuksen ansiosta on kristityille yleensä tuttu ja kallis asia. Jeesuksen kova kuolema Jumalan Karitsana, uhrina meidän sijastamme, on uskomme keskus. Jeesus kuoli puolestamme. Mutta Jeesus teki kaiken muunkin juuri meidän pelastuksemme vuoksi. Paavali sanoo (Room. 4), että Kristus herätettiin kuolleistakin meidän vanhurskauttamisemme tähden. Vanhurskauttaminen tarkoittaa, että joku ihminen julistetaan pyhäksi, viattomaksi ja oikeassa olevaksi.

Jeesus todistaa puolestamme

Jeesusta oli julkisesti pilkattu ja häväisty mitä törkeimmällä tavalla: ”Astu alas, niin me uskomme, että olet messias”. Golgatalla ohikulkijatkin näkivät, että tässä on kärsinyt lopullisen tappion mies, josta jotkut odottivat suuria ja joka väitti istuvansa pian Voiman oikealla puolella. Hänkö muka antaisi elämän!

Perjantaina oli tappio ja häpeä, sunnuntaina voitto ja kunnia. Jeesus astui ulos haudasta. Nyt hänen olisi pitänyt mennä suoraan Antonian linnaan Pilatuksen ja pyöveleittensä luo. Osoittamalla nousseensa kuolleista hän olisi vanhurskauttanut itsensä. Sitten olisivat olleet vuorossa ylipapit ja kansan vanhimmat ja Herodes ja ne sadat, jotka olivat huutaneet: ”Päästä meille Barabbas!” ja Jeesusta koskien ”Ristiinnaulitse!”. Eikö kaikki epäusko olisi sillä näytetty vääräksi ja Jeesuksen messiaanisuus todistetuksi?

Mutta Jumala, Isä ja Jumalan Poika eivät olleet suunnitelleet itsensä vanhurskauttamista, vaan syntisten. Siksi Jeesus meni omiensa luo ja lopulta Isänsä valtaistuimen eteen todistamaan meidän puolestamme: synnit on sovitettu, rangaistus maksettu ja kuolema voitettu! Vääryyksien tekijöille, jotka kääntyivät ja huusivat avuksi Herran nimeä, piti julistaa Herran kuolemaa ja ylösnousemusta heidän vanhurskauttamisekseen. Publikaani, joka äsken rukoili temppelissä ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen”, sai kuulla, että hänetkin on korotettu synnin kuolemasta ja vanhurskautettu Jeesuksen tähden.

Pyhä Henki sai nyt vakuuttaa sadanpäämies Korneliukselle, että ”jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta”. Taivaassa perille päässeet pyhätkin saivat nyt kuulla: ”Se mikä oli teille edeltä luvattu, on nyt myös tapahtunut!”. Vaikka taivaassa ei Jumalan lupausta kukaan ollut epäillytkään, nousi kaikkien suusta riemuhuuto: ”Pelastus tulee meidän Jumalaltamme ja Karitsalta. Ylistetty olkoon hän, joka oli kuollut ja noussut kuolleista ja jolla on kuoleman ja tuonelan avaimet!”.

Hän, joka oli astunut maan alimpiin paikkoihin, oli noussut kuolleista ja vei valtakuntaansa vankeja voittosaaliinaan.

Kristus on totisesti noussut kuolleista!

Piispa Risto Soramies

Lähetyshiippakunnan seurakunnista lähetetään hiljaisen viikon ja pääsiäisen aikana suorana lähetyksenä tai tallenteina niin ahtisaarnat, kiirastorstain messu, pitkäperjantai hartaudet kuin pääsiäispäivän messutkin.

Suorat lähetykset ja tallenteet löydät helpoiten Lähetyshiippakunnan Youtube-kanavalta omalta soittolistalta. Suorat lähetykset on nyt listattu soittolistaan, tallenteet lisätään sitä mukaa kun ne valmistuvat. Suorat linkit tapahtumiin myös oheisessa listauksessa.

Lounaisen rovastikunnan hartaussivustolla Sanasi on lamppu julkaistaan hiljaisen viikon ja pääsiäisen aikana hartauksia säännöllisesti

Tapahtumat

• Sunnuntai 28.3. klo 09.30 Palmusunnuntain messu Helsingistä, liturgia ja saarna Samuli Siikavirta
• Sunnuntai 28.3. klo 11.00 Palmusunnuntain messu Seinäjoelta, liturgia ja saarna Ville Typpö
• Maanantai 29.3. klo 18 Hiljaisen viikon vesper Helsingistä (LV s. 485) Liturgi Eero Pihlava, Saarna Risto Soramies, Virret: 121, 772
• Tiistai 30.3. klo 18 Hiljaisen viikon vesper Helsingistä (LV s. 485)Liturgi Jussi Halonen, Saarna Jussi Halonen, Virret: 57:1-4, 57:5-8
• Keskiviikko 31.3. klo 18 Hiljaisen viikon vesper Helsingistä(LV s. 485) Liturgi Eero Pihlava, Saarna Juhana Pohjola, Virret: 770, 80
• Torstai 1.4 klo 17 Kiirastorstain jumalanpalvelus Helsingistä, Liturgia ja saarna Samuli Siikavirta,
• Torstai 1.4 klo 18 Kiirastorstain iltakirkko Seinäjoelta, liturgia ja saarna Markus Pöyry
• Perjantai 2.4 klo 11.00 Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus Hämeenlinnasta, liturgia ja saarna Markus Nieminen
• Perjantai 2.4. klo 15 Jeesuksen kuolinhetken hartaus Seinäjoelta, liturgia ja saarna Ville Typpö
• Lauantaina 3.4. klo 22 Pääsiäisyön messu Helsingistä. Liturgia ja saarna Samuli Siikavirta
• Sunnuntaina 4.4. klo 9.30 Pääsiäispäivän messu Helsingistä Liturgia ja saarna Samuli Siikavirta

Nuoret

La 3.4. Nuorten Pääsiäisvalvojaiset

• 18.00 Todisteita ylösnousemuksesta. Piispa Risto Soramies vastaa nuorten kysymyksiin. Juonto Juulia Kiviranta. Musiikissa Eero Pihlava ja Markus Nieminen
• 22.00 Pääsiäisyön messu /Youtube stream
  Heti messun jälkeen nuorille pääsiäisyön valvojaiset. Nuorten tekemää ohjelmaa./Zoom
• Nuorten tapahtumien linkit ja lisätiedot: www.lhpk.fi/nuoret

Hiljaisen viikon ja pääsiäisen tapahtumien soittolista

Jumalanpalvelus on kristityn perusoikeus

”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt. 11:28)

Herra Jeesus Kristus kutsuu armollisesti meitä elämään yhteydessään. Kristitylle on luovuttamatonta päästä osallistumaan säännöllisesti jumalanpalvelukseen. ”He pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.” (Ap. t. 2:42)

Ehtoollisjumalanpalvelus on kristillisen elämän keskus. Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan motto onkin: jumalanpalvelus elämäksi ja seurakunta kodiksi. Jumalan sanan saarnaamisen, kastamisen, synninpäästön julistamisen ja ehtoollisen jakamisen tulee jatkua kaikissa oloissa. Kriisien keskellä hengellisen avun tarve korostuu.

Maallinen esivalta on Jumalan hyvä säätämys kansalaisten turvaksi, hyvän järjestyksen ja perusoikeuksien ylläpitämiseksi. Kristillisen kirkon kutsumus on olla kuuliainen lailliselle esivallalle ja rukoilla sen puolesta. ”Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat.” (Room. 13:1–2)

Vakavan pandemian keskellä valtiovalta on kantanut huolta kansalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista. Esivallalla on oikeus ja velvollisuus asettaa tarvittaessa tiukkojakin rajoituksia ja vaatimuksia taudin leviämisen estämiseksi, mutta sillä on samalla velvollisuus turvata perusoikeudet.

Poikkeusoloissa kirkoissa on otettu covid-19 -kulkutautitilanne vakavasti ja viranomaisten turvaohjeita on noudatettu. Esivaltakuuliaisuuden lisäksi kristittyä ohjaa vastuulliseen toimintaan rakkaus kaikkia lähimmäisiä kohtaan. Lähetyshiippakunnan seurakunnissa on kokoonnuttu messuun noudattaen viranomaisohjeita tunnollisesti.

Perustuslaissa turvataan jokaiselle kansalaiselle uskonnonvapaus. ”Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa.” (Perustuslaki 11 §)

Suomen valtioneuvoston esityksessä liikkumisrajoituksiin ollaan sisällyttämässä myös jumalanpalveluksiin osallistuminen. Kieltäessään uskonnon yhteisöllisen harjoittamisen — myös pienissä ryhmissä ja vastuullisin turvajärjestelyin — hallitus loukkaa uskonnonvapautta. Uskonnonvapaus ei toteudu eristyksissä, sillä uskonnonvapaudella on siihen sisältyvä ja aivan olennainen yhteisöllinen ulottuvuutensa, mikä tunnustetaan myös kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa.

Vaikka tautitilanne on vakava, hallituksen esitys on tältä osin ylimitoitettu ja loukkaa niin yhteisöllistä uskonnonvapautta kuin yleistä oikeustajuakin. Esitys olisi myös vaarallinen ennakkotapaus uskonnonvapauden ydinalueeseen kuuluvien jumalanpalvelusten kieltämisestä.

Vetoamme valtiovaltaan, että se tunnustaa kristittyjen välttämättömän oikeuden saada osallistua jumalanpalveluksiin kaikissa olosuhteissa.

Kun Jeesus sanoo, ”Tulkaa minun luokseni”, kristityn oikeus on tulla.

Helsingissä 26.3.2021

Piispa Risto Soramies

Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan konsistori

Saksalaiset osaavat käyttää mahtipontisia ja osuvia sanoja asioista ja ilmiöistä. Yksi koronapandemian mukanaan tuoma termi Saksan julkisessa keskustelussa on ollut Systemrelevanz. Sillä tarkoitetaan sellaista, mikä on yhteiskunnan rattaiden pyörimisen kannalta oleellista ja välttämätöntä. Mikä on yhteiskuntajärjestelmän ja ihmisten kannalta merkityksellistä ja luovuttamatonta? Silloin kun joudutaan pandemian tähden rajoittamaan ja sulkemaan, antamaan lupia ja tukia, joudutaan laitamaan ihmisryhmiä, ammattikuntia ja aloja tärkeysjärjestykseen. Tämän tähden rokotuksen ovat saaneet terveydenhoitohenkilökunta ja yli 80-vuotiaat ensin. Tämän vuoksi on pohdittu, miten esimerkiksi ruokakaupat ja apteekit tulee pitää auki, mutta ravintolat tarvittaessa sulkea. Tähän liittyy punninta, kenellä on oikeus työpaikkaliikenteessä matkustaa rajojen yli ja kenellä ei.

Erityisesti kulttuuriväki, urheiluseurat ja tapahtumateollisuus ovat ottaneet kovan taloudellisen iskun vastaan peruutusten ja rajoitusten uudessa maailmassa. Toistuvasti on puhuttu miljardien arvoisesta alasta, joka työllistää suuren määrän osaajia. Kun ihmiset etsivät ajassamme merkityksellisyyttä, ei ole ihme, että pinnalle pulpahtaa kysymys: Olemmeko me systeemirelevantteja? Onko taloudellisen merkityksen lisäksi kulttuurilla kaikissa sen muodoissa myös luovuttamaton arvo ihmisten hyvinvoinnin ja suomalaisen yhteiskuntaelämän kannalta?

Entä kristilliset kirkot ja seurakunnat? Onko niiden olemassaolo olennaista ja toiminta välttämätöntä? Jos asiaa katselee Suomessa historiallisesti, niin vastaus on kyllä. Kun kansalaiset elävät poikkeusoloissa ja kuolemaa katsotaan silmästä silmään, kristillisen kirkon julistukselle ja papeille on annettu erityinen asema maassamme. Siksi on olemassa syvälle juurtuneet instituutiot sotilaspapeista, sairaalasielunhoidosta ja myös hengellisestä työstä vankeinhoidossa. Lähtökohtana on ollut yhteiskunnan tunnustama kristillisen rakkauden palvelutyön arvo sekä yksityisen ihmisen sekä oikeus että tarve saada hädän hetkellä lohdusta ja apua, jonka yksin Kristuksen evankeliumi lahjoittaa.

Instituutiot ovat vielä pystyssä, mutta kirkkojen tarjoaman hengellisen avun relevanssi yhteiskunnallisesti on kyllä mennyttä. Tuskin ministeriöissä uhrattiin monta ajatusta sille, että papit ja diakoniatyöntekijät tulisi rokottaa ensivaiheessa heidän korvaamattoman hengellisen työnsä tähden riskiryhmäläisten parissa.

Valtakirkko ja papit ovatkin valitettavan usein langenneet todistelemaan omaa yhteiskunnallista merkityksellisyyttään aivan muilla tekijöillä kuin kirkon olemuksesta nousevasta Jumalan sanan ravitsemis- ja lääkitsemistehtävästä käsin. Kun päämääränä on ollut olla systemeemirelevantti, onkin päädytty ihmisten kannalta irrelevantiksi. Merkityksellisyyttä tavoiteltaeessa merkityksellisyys vain vähenee. Kun toistetaan megafonina yleisiä muotiarvoja ilmastomuutoksesta, tasa-arvosta ja rasismin vastustamisesta, ääni hukkuu somekohinaan. Samoin näyttää käyneen pandemian aikana. Varmasti on tehty paljon hyvää media- ja auttamistyötä. Mutta millä tavoin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sanan ja sakramenttien osallisuudesta nouseva jumalanpalveluselämä ihmisen iankaikkisuutta varten on näyttäytynyt merkityksellisenä ja välttämättömänä sen omassa viestinässä?

Monet ovat tehneet huomion koronavuodesta, että se on tuonut kuoleman mahdollisuuden kaikkia lähelle. Muistan Yhdysvalloissa asuessani, miten joka iltauutisissa kerrottiin, kuinka monta sotilasta ja ketkä olivat kuolleet Afganistanissa tai Irakissa. Sama kriisi- ja sotatunnelma on ollut nyt läsnä, kun päivittäin on saanut seurata niin kotimaan kuin muidenkin maiden kuolinlukuja ja käyriä tehohoidossa olevien määrästä. Näiden koronarintamauutisten seuraaminen on pysäyttävää ja myös turruttavaa.

Itseäni on kaiken keskellä huolestuttanut nopea kehitys uskontomyönteisyydestä uskontokielteisyyteen. Yhtäältä yhteiskunnassa nähdään yhä vähemmän merkitystä kirkkojen hengellisellä työllä. Toisaalta valtiovalta yhä vähemmän huomioi ihmisten uskonnonharjoituksen perusoikeutta. Suuntana on, että käytännön tekojen tasolla oikeus osallistua jumalanpalvelukseen nähdään toissijaisena ja siksi pandemian keskellä jopa uhkaavana tartuntojen leviämisvaaran tähden. Pappina tunsin järkyttävänä alkuvaiheen rajauksen, ettei eristetylle koronapotilaalle saa viedä henkilökohtaisesti ehtoollista sairaalaan. Kenellä on oikeus tehdä tällainen perusoikeuksien rajaus ehtoollista janoavan kristityn puolesta?

Kehitys on näkynyt myös siinä, että paine on kasvanut muuttaa tartuntatautilakia niin, että uskonnollisten yhdyskuntien tilat voitaisiin viranomaispäätöksellä sulkea ja uskonnonharjoittamista kuten jumalanpalvelukseen kokoontumista entisestään rajoittaa. Suorastaan epätodelliselta tuntui lukea valtioneuvoston luonnoksissa pohdintaa siitä, että mahdolliset liikkumisrajoitukset kaventaisivat uskonnonvapautta niin, että uskonnollisiin tilaisuuksin kulkeminen ei olisi hyväksyttävä poikkeusperuste. Vaikka joissakin uskonnollisissa yhdyskunnissa olisi toimittu löyhillä suojatoimilla vastoin lähimmäisenrakkautta ja vastuullisuutta, poikkeukset eivät voi olla mikään peruste ihmisten perusoikeuksien ja uskonnonvapauden suoranaiselle polkemiselle. Liikkumisrajoitusluonnoksen mukaan kansalainen saisi lähteä töihin, opiskelemaan, kauppaan, mökille ja ulkoiluttamaan koiraansa, mutta ei sakon uhalla mennä nauttimaan kuolemattomuuden lääkettä messussa. Vaikka liikkumisrajoitukset eivät näin toteutuisikaan ja niihin sisällytettäisiin sieluhoidon saamisen mahdollisuus, tämä kaikki kertoo karua kieltä siitä, mikä asema ja ymmärrys kristillisella uskolla ja sen harjoittamisella maassamme nähdään. Kristillisen seurakunnan jumalanpalveluksen ei katsota olevan millään tavalla systeemirelevantti, ja uskonnonvapaus kuuluu perusoikeuksien hierarkian pohjalle.

Pahinta kuitenkin on, jos me itse perusteltujenkin rajoitusten maailmassa alamme vähitellen tottua ajatukseen, että messu ja seurakuntayhteys olisivat kristitylle valinnanvaraisia asioita. Pahinta on, jos rakennamme oman elämän systeemin sellaiseksi, että Vapahtaja Jeesus putoaa keskuksesta ulkoreunalle.

Paastonaikana meitä muistutetaan, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee (Matt. 4:4). Pandemia on annettu Jumalan sallimuksesta. Mutta ei hän ole unohtanut meitä yksinäisyyteen, eristyksiin ja näköalattomuuteen. Herra vakuuttaa: ”En minä sinua hylkää enkä sinua jätä.” (Hepr. 13:5) Yhteinen koettelemus voi kääntyä hengelliseksi siunaukseksi, kun etsimme turvaa Kolmiyhteisestä Jumalasta ja armonvälineistä, joissa hän on luvannut armollisesti olla meitä varten. Elämän kallein asia on edelleen Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapsena eläminen.

Kristillinen Kirkko ei koskaan kysy, kuinka relevantiksi se yhteiskunnassa katsotaan. Kirkko ei juokse merkityksellisyyden ja aseman perässä, vaan rakentaa Kristuksen sanan totuuden ja rakkauden perustalle. Sillä kun kuolemaa katsotaan silmiin ja oman elimistön systeemi pettää, siinä ei lohduta eikä auta mikään muu kuin ristille rikkomuksemme ja sairautemme kantaneen ja ylösnousseen Herran Kristuksen armollinen katse ja vakuutus: sinä olet lunastettu, olet merkityksellinen ja arvokas minulle.

Pastori Joel Kerosuo

Lähetyshiippakunnan hiippakuntadekaani Juhana Pohjola vihitään Lähetyshiippakunnan piispan virkaan 1.8. 2021. Piispa Risto Soramies on 22.3. valinnut virkaa tekeväksi hiippakuntadekaaniksi pastori Joel Kerosuon Joensuusta. Hiippakuntadekaanin tehtävään siirtyminen tapahtuu 1.8. alkaen.

Hiippakuntajärjestyksen mukaan piispan vastuulla on päättää hiippakuntadekaanin tehtävään valittava sijainen. Valintaa tehtäessä piispa Soramiehen apuna oli kanslian, hiippakuntaneuvoston ja Suomen Luther-säätiön hallituksen edustajista koostuva rekrytointityöryhmä, joka haastatteli ehdokkaat. Hiippakuntadekaanin tehtävä on tarkoitus täyttää vakituisesti 1.1.2022 alkaen. Voimassa olevan hiippakuntajärjestyksen mukaan tämä valinta on hiippakuntakokouksen tehtävä, mutta valmistelussa on esitys, jossa hiippakuntadekaanin valinta siirretään hiippakuntaneuvoston vastuulle.

Valinta haluttiin tehdä hyvissä ajoin, sillä dekaanin tehtävien hoitaminen edellyttää Helsingin läheisyydessä asumista ja pappiskollegion jäsenille haluttiin tarjota aito mahdollisuus hakea tehtävään myös kauempaa. Tämän lisäksi tehtävään siirtymisen edellytyksenä oleva perehdyttäminen voidaan aloittaa hyvissä ajoin.

Pastori Joel Kerosuo on sekä teologian maisteri (v.2012) että yhteiskuntatieteiden maisteri (pääaineena filosofia v. 2013) Joensuun yliopistosta, jossa hän tällä hetkellä valmistelee väitöskirjaa teologian alalta. Vuoden 2011 syyskuusta alkaen pastori Kerosuo on toiminut Lähetyshiippakunnan Joensuun seurakunnan vastaavana pastorina.

Seurakuntatyön ohessa Kerosuo on toiminut alusta alkaen Luterilainen.net opetussivuston päätoimittajana. Mediatyön puolelta erityisenä nostona voi mainita Luterilainen.net sivustolla ja Spotify -palvelussa julkaistava Oikeasti luterilainen -podcast ja juuri Studio Kryptassa käynnistynyt Sakastissa puhutaan -sarja. Hiippakunnallisena vastuutehtävänä pastori Kerosuolla on tällä hetkellä myös konsistorin varajäsenenä toimiminen ja Suomen luterilaisen pastoraali-instituutin kurssisihteerin tehtävät.

Korjaus. 23.3. klo 11.15. Joel Kerosuon toinen tutkinto on yhteiskuntatieteiden maisteri, pääaineena filosofia eikä Filosofian maisteri kuten uutisessa alunperin luki.

Viime vuosi oli haasteellinen monella tavalla. Erityisen selvästi tämä tulee esille toimintatilastoissa. Jumalanpalveluksia pidettiin enemmän kuin koskaan vaikka monta pyhää meni ilman mahdollisuutta yhteiseen kokoontumiseen. Kokoontumisrajoitusten takia keväällä jouduttiin jättämään jumalanpalveluksia pitämättä ja syksystä siirryttiin asteittain kahteen, kolmeen, kuuteen ja paikoin jopa kahdeksaan messuun pyhää kohden vuoden 2020 lopulla.

Seurakuntien toiminta sopeutui muuttuvaan tilanteeseen. Kuten odotettua on, tippui seurakuntiemme julkisessa jumalanpalveluksessa käyneiden määrä edellisvuosista. Kevään toimintasulun aikana pastorit kohtasivat seurakuntaansa perhekunnittain kotikäynneillä.

Jumalanpalvelusten määrät ja kävijämäärät eivät ole millään mielekkäällä tavalla verratavissa edellisten vuosien lukuihin. Tilastossa ilmoitetut luvut kuvaavatkin poikkeusvuoden toimintaa. Epidemiatilanteesta ja toimintasuluista huolimatta seurakuntien julkisiin jumalanpalveluksiin osallistui yhteensä 55 100 kävijää.

Toiminta kasvoi epidemian keskellä

Seurakuntien lukumäärä kasvoi kahdella, kun Forssan jumalanpalvelus yhteisö järjestäytyi Pyhän Sanan luterilaiseksi seurakunnaksi ja Parikkalan jumalanpalvelusyhteisö järjestäytyi Pyhän Ristin luterilaiseksi seurakunnaksi. Lähetyshiippakuntaan kuului 38 seurakuntaa vuoden 2020 lopussa.

Poikkeusoloista huolimatta Kankaanpäässä käynnistyi säännöllinen jumalanpalvelustoiminta, muuten epidemiatilanne vaikeutti uuden toiminnan käynnistämistä. Seurakuntien jäsenmäärä kasvoi noin sadalla 2 313 jäseneen.

Pappiskollegio kasvoi kahdella 61 pastoriin. Ordinaatiossa 23.8.2020 Piispa Risto Soramies vihki pappisvirkaan Jarno Gummeruksen ja Tuomo Simojoen.

Erityinen ilon aihe oli seurakuntien kannatus, joka kasvoi haastavista olosuhteista huolimatta vuonna 2021 noin 6,8 % edellisvuodesta. Isoin muutos tapahtui kannatuksen rakenteessa. Kolehtitulot romahtivat toiminnan supistumisen takia, mutta suorat tilikannatukset kasvoivat vastaavasti.

Suorat lähetykset avasivat kokonaan uuden työmuodon

Kokonaan uuden tilastoitavan asian toimintaan toi keväällä aktiivisesti käynnistyneet suorat lähetykset jumalanpalveluksista. Kodeissa, Koinonia-keskuksessa ja eri kirkkotiloissa pidetyt jumalanpalvelukset palvelivat, kun kodista ei päässyt lähtemään tai kun seurakunnan jumalanpalvelusta ei voitu viettää. Pelkästään Lähetyshiippakunnan YouTube-kanavan suorille lähetyksille jumalanpalveluksista ja niiden tallenteille kertyi vuoden aikana yli 50 000 katselukertaa. Yhden katselukerran takana voi olla kokonainen perhekunta suoran lähetyksen aikana ja toisaalta joku on voinut seurata messun tallenteena useammassa osassa. Varsinkin kevään 2020 aikana katsojaluvut olivat korkealla, tyypillisesti 1000-1500 katselukertaa lähetystä kohden.

Verkkokesäjuhlat olivat menestys ja johdattivat katselijoita hiippakunnan YouTube-kanavalle. Kesäjuhlien toteutuksesta voit lukea lisää tästä linkistä. Kesäjuhlien ohjelmia, Lähetyshiippakunann YouTube-kanavalla julkaistuja muita ohjelmia ja syksyllä 2020 perustetun Studio Kryptan ohjelmia seurattiin yli 60 000 katselukerran verran.

Studio Krypta toi kokonaan uuden mediatyön välineen hiippakunnan työhön. Laadukkaasti toteutetut ja kiinnostaviin aiheisiin pureutuvat ohjelmat löysivät yleisönsä nopeasti. Lähetyshiippakunnan näkyvyys verkossa ja ihmisten tavoittaminen kodeissa mahdollistuivat aivan uudella tavalla vuoden 2020 aikana.

Tässä mainittujen katsojalukujen lisäksi tulevat seurakuntien omien YouTube-kanavien ja Facebook Live lähetysten katsojat.

Tilastot 2020

Lataa vuoden 2020 tilastot pdf-tiedostona

Tilastoissa on uusina sarakkeina ”Pyhät jolloin messu” ja ”keskiarvo yhtenä pyhänä”.
Messulla tarkoitetaan seurakunnan pääjumalanpalvelusta.
Parikkala ja Forssa liittyivät vuoden 2020 aikana.
Seinäjoen osalta on aamupäivän ja iltapäivän yhteisöjen tiedot erikseen.
Lisäksi säännöllistä jumalanpalvelustoimintaa oli seuraavilla paikkakunnilla:
Juankoski, Kankaanpää, Kitee, Nurmes, Porvoo ja Salo

Olemme eläneet vuoden koronavitsauksen keskellä. Kun kansaa aiheellisesti kannustetaan kestämään rajoituksia, eristyneisyyttä ja huolta terveydestä ja toimeentulosta, on silmiemme eteen asetettu kerta toisensa jälkeen jokin ajankohta, johon asti pitää enää jaksaa. Viime keväänä se oli kesä, syksyllä milloin syysloma, milloin joululoma, milloin rokotusten alkaminen. Rokotusten alettua piti jaksaa enää kesään, nyt kai enää vuoden loppuun. Puhutaan “loppukiristä”. Kannustusjoukot tsemppaavat: “Jaksaa, jaksaa!” kun kriisiväsymyksestä kärsivä kansalainen koettaa raahustaa maaliin. Harva jaksaisikaan noudattaa ihmisen sosiaalista luontoa vastaan sotivia rajoituksia, jos touhulle ei näy loppua.

Samalla yhä harvempi jaksaa, kun maaliviiva on karannut yhä uudestaan horisontin taa. Tautitilanne ei ole helpottanut vaan pahenee. Vaikeat ajat vaativat vaikeita toimenpiteitä. Kun nyt väläytellään liikkumisrajoituksia, on esiintynyt suorastaan loukkaantumista: “Eihän tämän näin pitänyt mennä. Minä olen noudattanut sääntöjä kiltisti, ja näinkö se palkitaan?!” Tunne on ymmärrettävä. Väsyneen näkökulmasta näyttää siltä, että lupaukset ovat pettäneet.

Se ei oikeastaan ole yllättävää. Lupaukset ajallisesta helpotuksesta ovat parhaimmillaankin todennäköisyyteen perustuvia laskelmia ja pahimmillaan toiveajattelua. Ne ovat aina epävarmoja. Siksi kriisin keskellä tarvitaan Jumalan Sanaa kertomaan meille, että meidän täytyy laajentaa näkökulmaa. Meidän ei tule niinkään kiinnittää toivoamme ajalliseen kuin iankaikkiseen helpotukseen. Luther tiivistää tämän kauniisti Isä meidän -rukouksen seitsemännen pyynnön selityksessä.

Vaan päästä meidät pahasta.

Mitä se on? Me pyydämme tässä rukouksessa, että taivaallinen Isä vapahtaisi meidät kaikesta pahasta ruumiin ja sielun, omaisuuden ja kunnian puolesta ja että hän viimein, kun kuoleman hetki tulee, antaisi meille autuaan lopun ja armollisesti ottaisi meidät tästä murheen laaksosta luoksensa taivaaseen.

Maailma näet säilyy murheen laaksona, vaikka koronasta selvittäisiin. Synti on niin peruuttamattomasti rikkonut elämämme.

Tarvitsemme siis ajallista helpotusta enemmän iankaikkista. Sitä ei tuo mikään sulkutoimi, ei mikään hygieniaohjelma, ei mikään rokote, ei ylipäänsä mikään inhimillinen ponnistelu, vaan yksin Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan pyhä, kallis veri ja viaton kärsiminen ja kuolema. “Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on perkeleen, ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia.” (Heprealaiskirje 2:14–15) Kristuksen veri ei päästä koronasta vaan kuoleman juurisyystä, synnin rutosta, ei ajallisesta kuolemasta vaan iankaikkisesta kuolemasta, helvetistä. Tätä “rokotetta” ei pistetä käteen vaan sisimpään, ja se omistetaan yksin uskolla. Sitä ei jaeta terveyskeskuksessa eikä THL:n määräämässä järjestyksessä vaan Jumalan sanassa ja pyhissä sakramenteissa kaikille, jotka tahtovat kuulla katumuksessa ja uskossa. Avaa Raamattusi tai nettilähetys messusta tai tule seurakuntaamme. Siellä tätä kuolemattomuuden lääkettä jaetaan kulkutaudinkin keskellä. Siinä sinulle ei anneta ajallisia vaan iankaikkisia lupauksia, ja ne pitävät. Niiden varassa ihminen jaksaa jaksaa kriisien keskellä, kuoleman hetkellä ja viimeisellä tuomiolla.

Juuso Mäkinen

avustava pastori

Pyhän Kolminaisuuden luterilainen seurakunta, Vantaa