Joensuussa vietettiin syksyisenä sunnuntaina 24.9. juhlavaa messua. Noin 70 messuvieraan edessä vihittiin kaksi pastoria kantamaan ja jakamaan kallisarvoista ja taivaallista aarretta Joensuussa ja Savonlinnassa. Itsekin rikkinäisinä saviruukkuina heidän tulee kertoa toisille särjetyille sydämille, että heidän kaikki syntinsä on anteeksi annettu Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Pyhään paimenvirkaan vihittyjen on määrä toimia omaan toimensa ohella Itä-Suomen seurakunnissa: Juho Pitkäsen savonlinnalaisessa Pyhän Jaakobin luterilaisessa seurakunnassa ja Jarkko Piiparisen joensuulaisessa Pyhän Nehemian luterilaisessa seurakunnassa. Saattavat he tulla palvelemaan myös muissa läheisissä seurakunnissa.

Juho opiskelee sähköinsinööriksi

Juhon lapsuus ja nuoruus oli Tohmajärvellä, Värtsilässä ja Savonlinnassa. Aikuisuudessa elämä vei teologiaopintojen myötä Helsinkiin. Teologian kandidaatin tutkintoon johtaneiden opintojen ohella hän työskenteli kesäteologina ja logistiikka-alalla. Myöhemmin hän on palannut asumaan Savonlinnaan ja vuonna 2015 mennyt naimisiin ja perustanut perheen. Nyt pastorin tehtävien ohella hänen sähköinsinööriopinnot ovat jo hyvässä vaiheessa ja lisäksi hän on tehnyt myös kojeistoasentajan töitä. Tehtäväänsä hän suhtautuu kiitollisella, vaikkakin aralla mielellä. Kutsu tuntui kuitenkin hyvältä. Hän ei rohkene arvailla, millaisia koitoksia tehtävä toisi tullessaan, mutta luottaa siihen, Jumala antaa riittävästi rohkeutta, voimaa ja viisautta. Juho luottaa siihen, että ulkoinen evankeliumi voittaa omien syntien painon.

Jarkko tekee väitöskirjaa paimenviran ohella

Jarkko on kotoisin Lappeenrannasta ja on kokenut hengellisen heräämisen vuonna 2010. Pian tämän jälkeen hän tuli mukaan Suomen Luther-säätiön toimintaan lehti-ilmoituksen perusteella. Hän suoritti Raamattu-linjan opinnot Karkun evankelisessa opistossa ja vuonna 2013 hän muutti Joensuuhun teologiaa opiskelemaan. Seuraavana vuonna solmi avioliiton Nooran kanssa. Kymmenen vuoden ajan hän on perheineen asunut Joensuussa ja sen lähistöllä Liperissä. Tänä aikana hän on tutustunut moniin joensuulaisiin ja toiminut paljon seurakunnan vastuutehtävissä. Jarkko valmistui teologian maisteriksi vuonna 2018 ja tekee tällä hetkellä väitöskirjaa Eino Sormusen pelastusopista. Hän kokee pastorin kutsumuksen suurena vastuuna, mutta uskoo Jumalan armossaan varustavan häntä siihen.

Teksti: Aleksi (Sampo) Vartiainen

Astun sisään Koinonia-keskuksen ovesta. Iloinen puheensorina kantautuu korviini ja säteilevä juhlan keskipiste, Mailis, on ovella vastassa. Saan lämpimän halauksen, kuten aina tavatessamme. Tänään on suuri juhlapäivä; Mailiksen elämäntyön kiitosjuhla. Pöytään on kauniisti katettu monenlaista herkkua, ihanien kakkujen ja muiden leivonnaisten joukossa on kevätkääryleitä ja muuta Japaniin viittaavaa. Salissa huomaa, että monet ihmiset tuntevat toisensa ja ne, jotka eivät tunne toisiaan, saavat helposti keskustelun aikaan aloittamalla ”Missäs sinä olet tutustunut Mailikseen?”. Kaikilla on yhteinen ilon ja kiitoksen aihe; Mailis. 

Monitoiminainen Jeesuksen lähettiläänä

Juhlan ohjelmaosuus alkaa juontajien Tsuua Kekäleen ja Päivi Pohjolan toivottaessa juhlaväen tervetulleeksi. Virsi ”Kiitos nyt Herran” kajahtaa komeasti ja varmasti jokainen tässä hetkessä yhtyy sydämestään kiitokseen. Jari Kekäleen kauniiseen lauluun ”Teit nimestäsi kauniin”, on juhlakansan myös helppo yhtyä.

Kun sitten erilaisia tervehdyksiä aletaan lukea ja puhua, alkaa mieleen hahmottua, kuinka monessa Mailis on ehtinyt olla mukana. Tervehdyksiä tulee Perussanomalta, Raamattuopistolta, Kylväjältä, Iisalmen seurakunnan lähetysystäviltä, Kansanlähetykseltä, Priscilla ry:ltä, Radio Patmokselta, TV7:lta ja vieläpä Mongoliasta saakka ja tietenkin Japanista.

Tervehdyksiä kuunnellessa välittyy kuulijoille monipuolinen kuva Mailiksen työurasta; kirjoja, puheita, raamattupiirejä, leirejä, kursseja, radio-ohjelmia, televisio-ohjelmia, lähetystyötä, seurakuntavierailuja, matkoja, matkoja ja taas matkoja. Kaikkea tätä yhdistää yksi asia; Jeesus Kristus on ollut aina kaiken Mailiksen tekemisen keskiössä. Mailiksella onkin opetuslapsia ympäri maailman, moni on kiitollinen Herralle Mailiksesta, jonka kautta on saanut kuulla evankeliumin pelastavan sanoman.

Japani juhlassa mukana

Japanitunnelma huokuu puheiden keskellä Markuksen seurakunnan kuoron laulaessa japanin kielellä Mailiksen lempivirren. Sanoista en ymmärrä mitään, mutta kauniilta kuulostaa ja varma olen, että sanoissa on vahva sanoma. Sen verran luulen Mailista tuntevani. Piispa Risto Soramies kertoo puheessaan lukeneensa Mailiksen kirjaa Raamatun naisista ja miettineensä, ketä naisista Mailis muistuttaa. Varmasti jokainen löydämme monista Raamatun naisista Mailiksen piirteitä.

Japanista juhlaan oli matkustanut Yooko Sugaya, Lea Lukka auttaa meitä japania ymmärtämättömiä tulkkaamalla puheen suomeksi. Puheesta kuuluu suuri kiitollisuus ja kunnioitus Mailista, opettajaa, kohtaan. Ison osan elämäntyötään Mailis onkin Japanissa tehnyt tuoden evankeliumia tuon kansan keskelle.

Kenraaliharjoitus

Juhlan kuitenkin ehkä mieleenpainuvin ja liikuttavin osuus on säästetty loppuun. Valot himmenevät, kaunis klassinen musiikki alkaa soida ja valkokankaalla alkavat pyöriä diat. Ensimmäisessä diassa lukee, että kuvasarjan on tehnyt Mailis omiin hautajaisiinsa. Alla teksti: ”Kenraaliharjoitus 16.9.2023”. Puhuttelevaa. Saamme olla mukana näissä kenraaliharjoituksissa ja Mailis on ilonamme keskuudessamme. Diat alkavat pyöriä ja eteemme avautuu pikkuhiljaa iso joukko ihmisiä, joita Mailis haluaa kiittää. Viimeinen dia on kiitos Jumalalle. Kiitosjuhla elämäntyöstä on hyvä päättää tähän kiitokseen. Jumalalta olemme saaneet elämämme, toisemme ja elämäntehtävämme, niin Mailis kuin me kaikki muutkin. 

Mailis, uskollinen palvelija

Kiitollisin mielin käyn halaamassa Mailista juhlan jälkeen; Mailiskin vaikuttaa iloiselta ja kiitolliselta, eikä tässäkään tilanteessa jätä kysymättä, miten minä jaksan ja mitä kuuluu. Tämä on Mailis. Hän jaksaa kiinnostua ihmisistä eikä unohda rukoilla heidän puolestaan. Mailiksella on suuri sananjulistajan ja rohkaisijan leiviskä, jota hän on hyvin hoitanut. Tänään saamme kiittää Jumalaa Mailiksesta. 

”Hänen herransa sanoi hänelle: ”Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.” Matt. 25: 21

 

Teksti: Mari Nieminen

 

Suuret asiat voivat syntyä joskus näennäisesti hyvin pienestä. Niin kävi Lähetyshiippakunnan historian ensimmäiselle musiikkileirille, jonka tarve tuli lausutuksi ilmoille ihan tavallisilla hämeenlinnalaisilla kirkkokahveilla viime keväänä.

Lähes 40 kirkkomusiikin ystävää kokoontui Loimaan evankeliselle opistolle syyskuun toisena viikonloppuna 8.–10.9.2023 oppimaan uutta, jakamaan kokemuksiaan sekä vaikuttumaan luterilaisen uskon innoittaman musiikin rikkaudesta. Joukossa oli seurakuntien kanttoreita, kuorolaulun harrastajia, eri soittimien taitajia sekä muita musiikin ystäviä. Kaikkia yhdisti halu palvella seurakuntia ja kirkkoamme musiikin lahjoin. Musiikkileirin suunnitteluryhmänä ja pääkouluttajina olivat musiikin rautaiset ammattilaiset Päivi Pohjola sekä Miikkael ja Eerika Halonen.

Hetkipalvelusten rytmittämää ohjelmaa

Perjantai-illan ohjelmassa oli lyhyen tutustumistuokion jälkeen piispa Juhana Pohjolan johdantoluento musiikin asemasta Raamatussa. Illan aikana pohdittiin myös sitä, miten musiikki voi seurakunnassa yhdistää kaiken ikäisiä aina ”vauvasta vaariin” – ja luonnollisesti vähän väliä kajautettiin yhdessä sopiva virsi. Ilta päättyi vesperiin eli iltarukoukseen, kuinkas muuten.

Lauantai alkoi puolestaan laudeksella eli aamurukouspalveluksella. Aamupäivän opetusosuus koostui luterilaisen jumalanpalvelusmusiikin historiasta ja muodosta sekä psalmilaulun alkeista ja traditiosta. Luennot kirvoittivat vilkasta keskustelua ja innostunutta psalmilaulantaa.

Lauantai-iltapäivän työpajoissa leiriläiset jakautuivat ottamaan tuntumaa kuorolauluun, harjoittelemaan orkesterisoittoa sekä oppimaan lisää kanttorina toimimisesta. Pienryhmissä muun muassa prepattiin aloittelevia kanttoreita, kokeiltiin erilaisia tapoja rakentaa alkusoittoja ja opeteltiin säestämään rikkaasti sointumerkeistä.

Seurakuntien käyttöön äänitetyt psalmit ja musiikkitoimikunta

Lauantain kääntyessä iltaan leiriläiset kokoontuivat äänittämään seurakuntien käyttöön esimerkkipsalmit kirkkovuoden kunkin kolmen Luterilaisissa virsissä julkaistun psalmisävelmän mukaisesti. Samassa iltahetkessä perustetiin Lähetyshiippakuntaan myös musiikkitoimikunta sekä keskusteltiin tämän ensimmäisen musiikkileirin nostattamista ajatuksista. Illan sai päättää rukous illan päättyessä eli kompletorio.

Lauantain työpajoissa leiriläiset valmistelivat myös musiikkiosuuksia sunnuntain messuun ja kesäjuhlien kiitosjuhlaan. Niinpä viimeistään musiikkileirin päättäneessä Kesäjuhlan kiitosjuhlan messussa saatettiin todeta, että seurakunta todellakin ratkesi soimaan!

 

Teksti: Jussi-Pekka Rauha

Katso täältä tallenteet Kesäjuhlan kiitosjuhlan messusta ja päiväjuhlasta.

Porvoossa on kokoonnuttu säännöllisesti jumalanpalveluksiin muutaman vuoden ajan. Toiminta alkoi syksyllä 2019, mutta koronapandemia hidasti toiminnan vakiintumista. Edellisenä sunnuntaina 3.9. Porvoossa kuitenkin vietettiin juhlapäivää, kun messuyhteisö järjestäytyi seurakunnaksi ja valitsi nimekseen Hyvän Paimenen luterilainen seurakunta. Hiippakuntaneuvoston 7.9. kokouksessa seurakunta hyväksyttiin virallisesti osaksi Lähetyshiippakuntaa. Lähetyshiippakuntaan kuuluu siten tällä hetkellä 42 seurakuntaa.

Porvoon seurakunta kokoontuu toistaiseksi normaalisti jokaisen kuun ensimmäisenä ja kolmantena sunnuntaina, sekä toisinaan erityisinä juhlapyhinä. Toiveena on tasaisesti edesauttaa seurakunnan vakautta, kasvattaa sen messumäärää ja myös muuta toimintaa pienpiireineen. Seurakunnan pastoreina toimivat tällä hetkellä dekaanin toimen ohella Joel Kerosuo ja opettajan toimensa ohella Timo Marttinen.

Seurakunnan tiedot löydät täältä: https://www.lhpk.fi/seurakunnat/porvoo/

Espoon seurakunnan toiminta alkoi 1.9.2013 Helsingin Markuksen seurakunnan kappeliseurakuntana. Seurakunta juhlisti kymmenvuotista taivaltaan juhlajumalanpalveluksen jälkeen sunnuntaina 3.9.2023.

Seurakunnan juhlan alussa muisteltiin kuinka Markuksen seurakunnasta lähtenyt yhteisö kokoontui alkuun espoolaisen toimistorakennuksen ruokatilassa. Juha Kemppainen, seurakunnan ensimmäinen puheenjohtaja, muisteli tervehdyksessään kuinka ensimmäisinä vuosina suntioilla oli suuri työ järjestellä ruokatila jumalanpalveluskäyttöä varten.

Sittemmin seurakunta on löytänyt vuokratilakseen Kauniaisten metodistikirkon. Kemppainen kuvasi tilan löytymistä käänteen tekeväksi.  

– Tästä alkoi sitten uusi käänne Espoon Tuomaksen seurakunnan elämässä. Suntiot saivat taakakseen kevyen kuorman. Kirkkotila ja -rakennus houkuttelee luoksensa todennäköisesti vielä vuosienkin päästä myös satunnaisia ohikulkijoita.

Puheenvuoroja ilosta, tulevasta ja kulttuurin muutoksesta

Seurakunnan 10-vuotisjuhlassa kuultiin korkeatasoisen musiikin lisäksi puheenvuoroja sekä seurakunnan pastorina toimineelta Timo Marttiselta että seurakuntalaisilta. 

Timo Marttinen puhuu juhlassa. Kuva: Eero Pihlava

Mennyttä aikaa muisteltiin huumorilla, lämmöllä ja kiitoksia säästelemättä. Muutamissa puheenvuoroissa käsiteltiin myös tulevaisuuden haasteita ja toiminnan alkuvuosiin liittyneen innokkuuden uudelleen löytämistä – onko se mahdollista ja millä tavalla? 

Eräs Markuksen seurakunnan jäsen kuvasi puheenvuorossaan mielenkiintoisesti kokemusta, joka syntyi Espoon toiminnan alkaessa Helsingin seurakuntaan jääneissä seurakuntalaisia. Tärkeiden ystävien tai omien perheenjäsenten lähtö oli saanut aikaan kaipausta ja tarpeen uusien vastuunkantajien ja toimintapojen löytämiselle. 

Seuraavat vuodet ja seurakunta polku -kurssi

Espoossa 10-vuotta sitten alkanut toiminta on kasvanut 60:n perustajajäsenen yhteisöstä 118:n hengen seurakunnaksi. Seurakunnan tavoitteena on myös tulevina vuosina rakentaa yhteyttä syntisiä ihmisiä rakastavan Jumalan ja ihmisten välille.

Jos olet kiinnostunut Tuomaksen seurakunnan toiminnasta, niin saavu Kauniaisten metodistikirkolle jumalanpalveluksiin sunnuntaisin klo 16.00 ja ilmoittaudu tammikuussa 2024 alkavalle Seurakuntapolku–kurssille.

Ole rohkeasti yhteydessä pastoriin: [email protected] , 0442025460.

Hovioikeus käsitteli torstaina loppuun kirjalliset todisteet, joiden esityksen aikana syyttäjä ei tuonut esille mitään olennaisesti uutta. Syyttäjän argumentit pohjautuvat syyttäjän tekemiin “objektiivisiin tulkintoihin” mitä Päivi Räsänen on kirjoittanut ja sanonut. Puolustus vuorostaan osoitti materiaalista mitä Räsänen on sanonut.

Perjantai käynnistyi henkilöiden kuulemisella. Ensin kuultiin Päivi Räsästä ja sen jälkeen Juhana Pohjolaa. Käräjäoikeuden käsittelystä poiketen tällä kertaa syyttäjä pitäytyi Raamatusta ja teologiasta kyselystä. Kuulemisissakaan ei tullut esille mitään olennaista uutta. Lounastauon jälkeen vuorossa oli osapuolten loppulausunnot.

Loppulausunnossaan syyttäjä toisti väitteensä, että Räsäsen kirjoitukset ja sanomiset ovat loukkaavia ja halventavia tai ne voidaan sellaisina kokea ja että syytettyjen olisi pitänyt tämä ymmärtää. Puolustuksen loppupuheenvuorossa painotettiin oikeutta sanan- ja uskonnonvapauden suojassa kirjoittaa ja sanoa asioita, jotka joku voi kokea loukkaaviksi. Moraaliset ja uskonnolliset käsitteet kuten synti ja häpeä loukkaavat ihmisiä, se on selvää. Niiden käyttäminen julkisessa keskustelussa ei kuitenkaan ole lainvastaista. Pamfletin, twiitin ja radio-ohjelman sisällöissä ei syyttäjän väittämällä tavalla syrjivää sisältöä. Puolustus nosti myös esille, että syyttäjän pamfletista nostama syyte on taannehtiva, sillä se on julkaistu ensimmäisen kerran internetissä 2007 ja kirjoitettu silloiseen ajankohtaiseen poliittiseen aiheeseen opetusvihkoksi seurakuntalaisille. Kyse on kristillisen yhteisön uskonnollisesta viestinnästä toiminnan piirissä oleville ja jos tuomioistuin hyväksyisi syyttäjän tulkinnan, johtaisi se evankeliumin julistamisen kriminalisointiin.

Piispa Juhana Pohjola kommentoi oikeudenkäyntiä perjantaina hovioikeuden käsittelyn päätyttyä:

Olen kiitollinen kaikesta tuesta ja rohkaisusta, jota runsaasti olemme näinäkin päivinä saaneet. Vaikka olen luottavainen, että saamme myös hovioikeudessa vapauttavan päätöksen, syyttäjän syytökset kyllä huolestuttivat. Syyttäjä korosti, miten uskonnonvapaudesta huolimatta Raamatun opetusta tulee voida yhteiskunnassa rajata, jos opetus sisältää muiden perusoikeuksien loukkaamista. Hänen tulkintansa mukaan opetusvihkomme Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi tavalla loukkaa ja halventaa seksuaalivähemmistöjä.  On surullista, että korostuksemme jokaisen ihmisen arvokasta ja Jumalan jakamattomasta rakkaudesta ja armosta Kristuksessa ei tullut kuulluksi. Vihkosen tähtäyspiste on ollut luomisjärjetysken mukaisen perhekkäsityksen opetuksen lisäksi levittää meille kaikille monin eri tavoin rikkinäisille ihmiselle, Kristuksen armahtavaa rakkautta.

Hovioikeus antaa päätöksensä marraskuuhun mennessä.

Lopputalvesta 2022 kolme Helsingin käräjäoikeuden tuomaria hylkäsi syytteet yleisesti ”Raamattukäräjinä” tunnetussa tapauksessa. Valtiosyyttäjä Anu Mantilan johdolla syyttäjä valitti päätöksestä hovioikeuteen. Nyt on vuoro kolmen hovioikeudenneuvoksen kuulla syyttäjän ja puolustuksen argumentit ja ottaa kantaa uskonnon- ja sananvapauteen Suomessa.

Mistä on kyse?

Syytteessä on kyse syyttäjän näkemyksestä, että Päivi Räsäsen kirjoitus Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi, Pride kulkuetta koskenut Twiitti ja keskustelu Ruben Stillerin radio-ohjelmassa olisivat kiihottamista kansanryhmää vastaan. Tähän mennessä poliisi on pamflettikirjoitukseen liittyen todennut esitutkinnassa, ettei kirjoitus riko lakia ja viimeisimpänä käräjäoikeus päätyi samaan lopputulemaan.

Syytteet ovat herättäneet kansallista ja kansainvälistä huomiota, sillä niiden on arvioitu vaarantavan sanan- ja uskonnonvapautta. Myös syytteiden oikeudellisuutta on kyseenalaistettu. Käräjäoikeuden päätöksen jälkeen Yleisradio julkaisi uutisen: Syyttäjä laittoi Päivi Räsäsen suuhun sanoja, joita tämä ei ollut lausunut – Yle kävi läpi virheelliset väitteet. Myöhemmässä Ylen uutisessa Valtionsyyttäjä Anu Mantila ilmoitti tyytymättömyytensä tuomioon ja kertoi syyttäjän velvollisuuden olevan kertoa, mikä Räsäsen lausumien merkityssisältö on eli miten lausumia on objektiivisesti tulkittava:  Syyttäjä kiistää esittäneensä väärää tietoa Päivi Räsäsen lausumista – lyttää vapauttavan tuomion ja selittää tulkintaeroja hevosesimerkillä

Mielenosoitus uskonnon- ja sananvapauden puolesta

Suuri joukko mielenosoittajia oli kokoontunut sateisesta säästä huolimatta jo aikaisin aamusta puolustamaan sanan- ja uskonnonvapautta Helsingin hovioikeuden eteen. Kansanedustaja Päivi Räsänen ja Piispa Juhana Pohjola molemmat pysähtyivät tervehtimään mielenosoitusta ja juttelemaan läsnäolijoiden kanssa.

Piispa Juhana Pohjola kiitti mielenosoitukseen osallistujia:
“Te annatte kasvot ja äänet niille tuhansille ja tuhansille suomalaisille, joiden rukoukset ja ajatukset ovat täällä meidän kanssamme. En ollenkaan liioittele sanoessani, että miljoonat kristityt ympäri maailmaa rukoilevat tänään tämän oikeuskäsittelyn puolesta. Kiitos että te annatte kasvot ja äänet täällä paikan päällä.”

Kansanedustaja Päivi Räsänen tervehti mielenosoitusta kiittämällä tuesta ja muistuttamalla valtiosyyttäjän sanoista käräjäoikeudessa.
“Toivon, että evankeliumin sanoma voisi tulla esiin. Valtiosyyttäjä käräjäsalissa totesi, että näkemykseni pohjautuu kansainväliseen uskonnolliseen näkemykseen “vihaa syntiä ja rakasta syntistä”. Ajattelen, että siinä mentiin tosi syvälle kristillisen uskon ytimeen, koska jos puhutaan synnistä, niin se on jotain, mikä on Jumalan ja ihmisen välillä. Me kaikki ihmiset ollaan ihan samalla viivalla Jumalan edessä, koska me kaikki ollaan yhtä lailla syntisiä. Me ollaan kaikki myös arvokkaita Jumalan kuvaksi luotuja. Kaikki ollaan armon tarpeessa. Ajattelen, että jos tällainen ajattelu kielletään, jos kielletään se, että Jumalan edessä olemme arvokkaita mutta syntisiä, armon tarpeessa ja Jumala rakastaa syntistä ihmistä, niin silloinhan kielletään kristinuskon ydin. Sen takia pidän täysin mahdottomana että hovioikeudesta voisi tulla sellaista päätöstä, että tällainen opetus kiellettäisiin.”

Tiedotusvälineet läsnä runsaslukuisesti

Hovioikeuden edessä oli myös paljon median edustajia, käräjäoikeuden tapaan myös hovioikeuden käsittelystä tehtiin useampaa suoraa lähetystä. Suomessa ja Euroopassakin poikkeuksellinen tapaus kiinnostaa laajasti median lisäksi myös kansainvälisiä sanan- ja uskonnonvapauteen keskittyviä kansalaisjärjestöjä. Sisällä hovioikeudessa median ja kansalaisjärjestöjen edustajat haastattelivat Päivi Räsästä ja Juhana Pohjolaa.

Hovioikeuden käsittely

Hovioikeuden istunto alkoi syyttäjän tekemän valituksen ja syytettyjen vastausten lukemisella. Tämän jälkeen syyttäjä halusi esitellä periaatteellisia näkökulmia ja oikeuslähteitä ennen asiaesittelyä, mikä poikkeaa normaalista oikeudenkäynti järjestyksestä. Käytännössä syyttäjä piti loppulausunnon kaltaisen esityksen. Esityksen perusteet olivat olennaisilta osiltaan samat kuin käräjäoikeudessa, pohjana on syyttäjän ilmaisena “objektiivinen tulkinta” siitä, mitä Päivi Räsänen on sanonut ja kirjoittanut ja mitä on niillä tarkoittanut. 

Päivi Räsäsen oikeusavustaja Matti Sankamo aloitti oman asiaesittelynsä kyseenalaistamalla syyttäjän valitseman tavan aloittaa loppulausunto tyyppisellä esityksellä ja toteamalla suoraan syyttäjän esittämien tulkintojen olevan virheellisiä, jopa valheellisia. Puolustuksen asiaesittelyssä esiteltiin pamfletin, twiitin ja radio-ohjelman tosiasiallinen asiasisältö ja esitettiin selkeästi, kuinka syyttäjän tulkinnat ovat virheellisiä.

Piispa Juhana Pohjolan ja Suomen Luther-säätiön oikeusavustaja Jyrki Anttinen toi asiaesittelyssä esille rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen rikkovia seikkoja syytteessä. Syyttäjä ei ole tuonut esille vaaditulla tavalla teon suorittamisajankohtaa ja syyttäjä on käyttänyt syytteessään virheellisellä tavalla perustuslain yleisiä ja ohjaavia säännöksiä laajentamaan rikoslain tarkkarajaisia säännöksiä.

Asiaesittely päättyy lounastaukoon, jonka jälkeen vuorossa on kirjalliset todistelut ja henkilötodistelut. Loppulausunnot esitetään huomenna perjantaina.

Lähetyshiippakunnan kansliassa tapahtuu muutoksia syyskuun alusta lähtien. Pitkään Suomen Luther-säätiössä ja Lähetyshiippakunnassa palvellut Eeva Pitkäranta on ilmoittanut päättävänsä työsuhteensa. Hänen tilalleen on nimitetty jo kolmen vuoden ajan Eevan opintovapaan sijaisena toiminut Asko Iso-Kungas. Työnkuva on myös osittain muuttunut ja sen myötä kansliasihteerin nimike muuttuu samalla talouspäälliköksi.

Eeva opiskelee logistiikkainsinööriksi

Eri yhteyksistä monille tutuksi tullut Eeva opiskelee tällä hetkellä Jyväskylän ammattikorkeakoulussa logistiikkainsinööriksi. Valmistuminen on näköpiirissä vuoden kuluttua. Eeva kertoo jättävänsä paikkansa Luther-säätiön työntekijänä haikein mielin: – Kuluneet vuodet Luther-säätiön tiedotussihteerinä ovat olleet ikimuistoiset. On ollut etuoikeus saada seurata aitiopaikalta Luther-säätiön ja Lähetyshiippakunnan kasvua Koinonian rakennustyömaalta piispanvihkimyksiin ja maksuliikenteen hoidosta kokoussihteerin tehtäviin. Nyt on aika jatkaa Jesajan seurakunnan rivijäsenenä ja katsoa, minne hyvä Herramme valmistumisen jälkeen johdattaa.

Asko hoitaa taloushallintoa

Keski-Pohjanmaalta Kannuksesta lähtöisin oleva Asko asuu nyt Riihimäellä ja kuuluu Hyvinkään Ruutin luterilaiseen seurakuntaan. Tradenomin ja teologian maisterin koulutus antavat hänelle osaamista tehtävän hoitoon. Lähetyshiippakunnan vs. kansliasihteeriksi Asko siirtyi Kustannus Oy Uuden Tien kirjanpitäjän pöydän ääreltä. – Eurot ovat kaikkialla euroja ja niitä tarvitaan asioiden järjestämisessä. Hengellisessä ja kirkollisessa viitekehyksessä talous on sivuseikka, joskin usein esillä. Tarpeita on monenlaisia ja silti kokonaisuus täytyy hallita. Koen, että on ilo ja luottamuksen osoitus saada olla näinkin vastuullisella paikalla, Asko kuvailee tuntojaan.

Askon tehtäväkuva on laaja, vaikka nimikkeen mukaisesti painottuu talouteen. Talouspäällikkönä Askon tehtävä on tuottaa taloutta koskevaa tietoa Lähetyshiippakunnan ja Suomen Luther-säätiön päätöksenteon tueksi ja tilannekuvan saamiseksi. Käytännössä hän siis hoitaa kirjanpitoa, palkanlaskentaa, maksuliikennettä ja monia kirkon käytännön asioita kanslian puitteissa. Asko myös osallistuu omalta osaltaan kirkon hallinnon hoitamiseen niin, että seurakunnat tietävät, missä menevät ja pystyvät suunnittelemaan talouttaan. Asko toimii tiiviissä yhteistyössä erityisesti hiippakuntasihteerin, sekä päivittäisjohtamisesta ja talouspäätöksistä vastuussa olevan hiippakuntadekaanin kanssa.

Hovioikeudenkäsittely siirtyy

Valtakunnansyyttäjän nostama syyte kansanedustaja Päivi Räsästä, piispa Juhana Pohjolaa, Suomen Luther-säätiötä ja Yleisradiota vastaan on siirtymässä seuraavaan vaiheeseen. Yleisesti ”Raamattukäräjinä” tunnetussa oikeudenkäynnissä Helsingin käräjäoikeus hylkäsi syytteet perusteellisessa päätöksessään 30.3.2022, mutta syyttäjä valitti päätöksestä hovioikeuteen. Syyttäjän pyynnöstä tulevalle viikolle suunniteltu hovioikeuden käsittelyä siirrettiin reilulla viikolla. Helsingin hovioikeus käsittelee asiaa salissa 1 torstaina 31.8. ja salissa 3 perjantaina 1.9.

Kutsumme kaikki seurakuntalaiset ja muut tämän uutisen lukijat rukoilemaan hovioikeuden käsittelyn puolesta. Tapahtukoon Hyvän Jumalan tahto yhteiskunnassamme.

Mistä on kyse?

Syytteessä on kyse syyttäjän näkemyksestä, että Päivi Räsäsen kirjoitus Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi, Pride kulkuetta koskenut Twiitti ja keskustelu Ruben Stillerin radio-ohjelmassa olisivat kiihottamista kansanryhmää vastaan. Tähän mennessä poliisi on pamflettikirjoitukseen liittyen todennut esitutkinnassa, ettei kirjoitus riko lakia ja viimeisimpänä käräjäoikeus päätyi samaan lopputulemaan.

Syytteet ovat herättäneet kansallista ja kansainvälistä huomiota, sillä niiden on arvioitu vaarantavan sanan- ja uskonnonvapautta. Myös syytteiden oikeudellisuutta on kyseenalaistettu. Käräjäoikeuden päätöksen jälkeen Yleisradio julkaisi uutisen: Syyttäjä laittoi Päivi Räsäsen suuhun sanoja, joita tämä ei ollut lausunut – Yle kävi läpi virheelliset väitteet. Myöhemmässä Ylen uutisessa Valtionsyyttäjä Anu Mantila ilmoitti tyytymättömyytensä tuomioon ja kertoi syyttäjän velvollisuuden olevan kertoa, mikä Räsäsen lausumien merkityssisältö on eli miten lausumia on objektiivisesti tulkittava:  Syyttäjä kiistää esittäneensä väärää tietoa Päivi Räsäsen lausumista – lyttää vapauttavan tuomion ja selittää tulkintaeroja hevosesimerkillä

Kansainvälinen tuki pysyy vahvana

Tapauksen saama kansainvälinen huomio on huomattava ja odotettavissa on, että hovioikeuden käsittelyn huomioivat kotimaisten mediatalojen lisäksi myös kansainväliset uutistoimistot. Sananvapaus ja uskonnonvapaus ovat edelleen ja laajalti tärkeitä asioita länsimaisissa oikeusvaltioissa.

Osana asian saamaa huomioita Kansainvälinen luterilainen neuvosto, International Lutheran Council ILC, on julkaissut uudelleen ja käräjäoikeuden käsittelyn alla julkaisemansa tuen ilmauksen kansanedustaja Päivi Räsäselle ja piispa Juhana Pohjolalle. ILC on kymmenien tunnustuksellisten luterilaisten kirkkojen yhteinen järjestö, jonka jäsen Lähetyshiippakuntakin on. Tuen ilmauksen on erikseen allekirjoittanut myös Lähetyshiippakunnan sisarkirkon, Yhdysvaltalaisen Missouri-synodin (Lutheran Church Missouri Synod LCMS) johto. Tuen ilmaus on luettavissa englanniksi oheisesta pdf-tiedostosta: An Update and Reaffirmation–A Protest and Call for Free Religious Speech in Finland – English – LCMS ILC 20230720.

Kesäjuhla Loimaa 5.6.2023

Piispa Juhana Pohjola

Tienviittoja ajankohtaisluento – Kolmannen sukupolven Lähetyshiippakunta

”Nouse ja armahda Siionia, sillä aika on tehdä sille laupeus ja määrähetki on tullut.”(Ps.102:14) Psalmin sanat olivat mielessä, kun kahdenkymmenviiden seurakunnan edustajat juhlallisesti allekirjoittivat Lahdessa 16.3.2013 perustamiskirjan. Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta oli syntynyt. Hetki ei ollut uhon vaan kiitollisuuden sävyttämä: Herran laupeuden määrähetki oli tullut. Vietämme Lähetyshiippakunnan perustamisen kymmenvuotisjuhlavuotta. Tätä taitekohtaa edelsi vuosikymmenien valmistelu tunnustusrintaman kokoamisessa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Sen työn hedelmänä syntyi vuonna 1999 Suomen Luther-säätiö, joka toimi vuodesta 2004 tukijäsenenä Ruotsin Lähetysprovinssissa ja osana sitä vuodesta 2009. Maaliskuussa vuonna 2010 Matti Väisänen vihittiin ikimuistoisessa messussa Helsingin Pyhän sydämen kappelissa Ruotsin ja Suomen Lähetysprovinssin piispan virkaan palvelemaan Suomessa. Lähetyshiippakunta jatkoi itsenäisesti tätä työtä Lahden perustamiskokouksessa valitun piispa Risto Soramiehen johdolla.

Sukupolvella tarkoitetaan noin 30 vuoden aikajaksoa. Kun katsomme lähikirkkohistoriaa, näemme, miten 1970-luvulla yli herätysliike- ja paikallisseurakuntarajojen Pyhän Henki kutsui Raamatun sanan ja luterilaisen tunnustuksen äärelle. Tätä voisi kutsua tunnustusrintaman ensimmäiseksi sukupolveksi. Se kohtasi kansankirkon sisällä 1960-luvull alkaneen radikalismin, joka näkyi raamattukritiikkinä, kansankirkon taipumisena ympäröivän yhteiskunnan arvoihin sekä paineessa avata apostolinen virka naisille vastoin Herran käskyä. Kirkon rakenteiden sisällä 1. sukupolven työnäkynä oli, että kirkko pysyisi kirkkona, uskollisena tunnustusperustalleen. Tunnustusrintaman työn seurauksena syntyivät yhteistyöjärjestö Paavalin synodi (1976) ja Suomen teologinen instituutti (1987). Monet 1.sukupolven isistä ja äideistä ovat jo riemuitsevassa kirkossa.

Keväällä 1998 ensi kertaa vaihdoin sähköpostiviestejä Luther-säätiön perustamisesta jo edesmenneen Anssi Simojoen kanssa, joka oli puhunut asiasta Simo Kivirannan ja Sakari Korpisen kanssa. Luther-säätiön näky jumalanpalvelusyhteisöistä oli kirkkohistoriallisesti uutta. Tätä voisi kutsu toisen sukupolven työnäyksi. Luther-säätiö kokosi ihmisiä yli herätysliikerajojen ja eri puolilta Suomea. Valtavirta kuitenkin jatkoi vanhoissa herätysliikeuomissa rakentaen kuitenkin vähitellen messuyhteisöjä. Toisen sukupolven tunnustusrintamassa ei ollut enää asiaa kirkkotiloihin, virkoihin eikä määrärahoihin. Kuljimme kansankirkon sisällä loppuun asti Kirkon seitsemän tuntomerkin tunnustamisen tie: Jumalan sanan, kasteen, ehtoollisen, ripin, paimenuuden, julkisen rukouksen ja ristin kantamisen tie. Käytännössä tiemme umpeutui Suomen ev.lut. kirkossa. Lähetyshiippakunnan järjestäytymisen seurauksena joukko kansankirkossa vihittyjä pappejamme erotettiin pappisvirasta ja piispainkokouksen päätöksellä kiellettiin tilat ja jäsenyys pappiskollegiossamme. Olemme kulkeneet matkan tunnustuksellisesta järjestöstä kansankirkossa itsenäiseksi luterilaiseksi kirkoksi Suomessa.

Olemme kohta Luther-säätiön ja Lähetyshiippakunnan työssä yhdessä rakentaneet sukupolven verran. Mikä sen paremmin todistaa kuin nämä parveilevat lapset, nuoret ja nuoret aikuiset juhlakentällä! Vaellamme tietenkin pidemmässä Kirkon jatkumossa apostolisessa opissa, uskovien ketjussa, jumalapalveluselämässä ja virassa aina Kristuksen seimelle ja tyhjälle haudalle asti. Viettäessämme kymmenvuotisjuhlavuotta kiitoksella muistamme työn perustan laskeneita sukupolvia ja samalla tunnustamme elävämme sukupolvien taitevuosia. Toiset täällä ovat omin silmin todistaneet kahden sukupolven kestoisen työn ja muutoksen. Toiset tulleet mukaan hiljattain. Nuoret jo kyselevät, millainen tulee olemaan kolmannen sukupolven hengellinen kenttä ja Lähetyshiippakunta. Tärkeää on, että missä kohtaa kukin meistä kulkeekaan, matkaamme kärsivällisesti, toisiamme arvostaen ja yhteyttä vaalien kaikki saman armopöydän yhteydessä. Ei säntäillen eikä pidätellen vaan yhdessä kulkien!

Mikä on kirkkona vastauksemme kysymykseen kolmannen sukupolven Lähetyshiippakunnasta? Sama, jonka Pietari antoi Jeesukselle Galileassa: ”Monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa. Niin Jeesus sanoi niille kahdelletoista: ”Tahdotteko tekin mennä pois?” Simon Pietari vastasi hänelle: ”Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat; ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä.” (Joh.6:54)

1. Suuri vetäytyminen kristillisestä perinnöstä ja uskosta

Me olemme todistamassa länsimaissa historiallista vetäytymistä pois kristillisestä perinnöstä. Kyse ei ole vain siitä, että institutionaalinen uskonnollisuus kansankirkkoineen menettävät asemiaan maallistumisen ja yksilökeskeisyyden puristuksessa. Olemme saavuttamassa pisteen, jossa enemmistökirkot romahtavat vähemmistöön. Englannissa vuonna 2011 60 % piti itseään kristittyinä nyt 42 %. Vuonna 1972 Ruotsin kirkkoon kuului 92%, viime vuonna 52%. Jos 1970- luvulla Suomessa luterilaiseen kansankirkkoon kuului yli 90 %, nyt veroja maksaa enää 65%. Käyrä on nopeasti laskeva. Vuonna 2010 lapsista kastettiin 79%, 2021 osuus oli enää 54 %. Messuosallisuudessa elävien luvut ovat prosenttien tai promillien luokkaa. Olemme siirtymässä kristillismielisestä isänmaasta, maallistuneen hyvinvointiyhteiskunnan kautta monikulttuuriseen ja pakanalliseen Suomi-Finlandiaan.

Kun sininen risti haalistuu pois, valkoinen pohja alkaa täyttyä uskonnottomuuden lisäksi uushenkisyydellä ja maahanmuuton seurauksena muilla uskonnoilla, mutta myös monivivahteisella kristillisellä perinteellä. Seurakunnille avautuu uusia mahdollisuuksia, joita olemmekin jo maahanmuuttajatyössä kokeneet. Historiallisen muutoksen seurauksia on vaikea aavistaa. Yksi selvä seuraus kuitenkin on tunnustavien kristittyjen aseman muutos. Lähetyshiippakunta elää lähetyskentällä. Ensinnäkin on vähemmistönä opittava kohtaamaan evankeliumin kanssa hyvin eri tavoin ajattelevia ja eläviä ihmisiä, kun yhteinen kristillinen arvopohja on murentunut. Miten säilyttää usko ilman ghettoumista? Miten säilyttää kosketuspinta ympärille ilman sulautumista valtavirtaan? Miten siirtää uskonperintö kodeissa eteenpäin? Toiseksi on nähtävä, että kuva kristityistä on muuttunut laajalti negatiiviseksi. Eikö vielä ainakin 80-luvulle asti kristittyjä pidetty yleisesti ehkä vanhoillisina, mutta kansakunnan selkärankaa edustavina kansalaisina. Vuosituhannen vaihteessa kristilliset totuusväitteet kyseenalaistettiin, mutta ne sallittiin näkemyksinä muiden joukossa. Tällä hetkellä kristilliset käsitykset ja kristityt voidaan yhä enemmän nähdä uhkana yhteiselle hyvälle.

Mielestäni syksyllä hovioikeudessa jatkuva oikeustapauksemme kansanedustaja Päivi Räsänen kanssa konkretisoi kehityksen. Vielä 1980 -luvulla valtavirta olisi voinut hyväksyä Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi -pamfletin peruslinjaukset. Julkaisuvuonna 2004 pamfletti oli kritisoitu, mutta hyväksytty puolustuspuhe kristillisen ihmis- ja avioliittokäsityksen puolesta. Vuodesta 2019 alkaen sitä pidetään laajasti seksuaalivähemmistöihin kohdistuvana vihapuheena. Mitä kristityt kuulevatkin nyt yhä kovempana? Tähän työpaikkaan, tähän yritykseen, tähän oppilaitokseen, tähän mediataloon, näihin vuokratiloihin, tähän sukuun ei kuulu viha eikä syrjintä! Pois tuollaiset! Toki polarisoituneessa ajassamme esiintyy todellista syrjintää ja vihaa, josta mekin haluamme irtisanoutua. Mutta ideologisen uussuvaitsemattomuuden ja raamattuallergian keskellä on hyvä kysyä, mitä tulee tilalle, kun kristillisestä perinnöstä luovutaan. Juuri syrjimättömyyden ja tasa-arvon puolesta kristittyjä vastaan huutavat unohtavat, etteivät nämä arvot rakennu Ranskan vallankumouksen, YK:n julkilausumien, puhumattakaan uusmarksilaisten filosofien ajatuksille vaan Raamatun ilmoittamaan ihmiskäsitykseen ja -arvoon ihmisestä Jumalan kuvana.

Suuri vetäytyminen koskee myös itse uskoa ja kirkkoja. Suurena kysymyksenä koko kristikunnan yllä kaikuu Jeesuksen sanat: Tahdotteko tekin mennä pois? Tahdotteko tekin mennä pois sopeuttaen sanomanne ja seurakuntanne ajan henkeen? En halua maalailla kauhukuvia, mutta en voi olla hiljaa silmiemme edessä tapahtuvasta suuresta eksytyksestä kaikkialla maailmassa. Kyse ei ole pohjimmiltaan kulttuurimurroksesta, ideologiasta eikä seksuaalietiikasta vaan hengellisestä asiasta ja henkivaltojen taistelusta: Kuka on Jumala? Kuka on ihminen? Mitä on evankeliumi? Voimme antaa tälle hengelliselle luopumukselle eri nimiä vaikkapa kirkkohistorian sivuilta uusgnostilaisuuden. Uuden tiedon, gnosiksen, uuden kielen, uuden todellisuuskäsityksen, uuden moraalimittatikun avulla ihmiset jaetaan taantumuksellisiin ja edistyksellisiin. Näin vääristetään Jumalan hyvä luomisjärjestys, ilmoitustahto ja pelastava evankeliumi.

Omasta edistyksellisyydestään juopuneet lännen rikkaat kirkot sitä ajavat, vaikka katedraalien penkit ammottavat tyhjyyttään ja pian myös rahakirstut. Kirkkokunta toisensa jälkeen jakaantuu sateenkaarilipun tähden. Uusimpana esimerkkinä suuren metodistikirkon jakaantuminen Yhdysvalloissa tänä keväänä. Anglikaanisen maailman syvä kuilu paljastui huhtikuussa Ruandassa, kun tunnustavien anglikaanien kokous päätti perustaa uusia vaihtoehtohiippakuntia kodittomille jäsenille Euroopassa. Kokous kutsui Englannin kirkkoa ja sen Canterburyn arkkipiispaa parannukseen sateenkarilinjauksistaan, koska ne eivät ole vain luomisjärjestyksen vastaisia vaan vaarantavat ihmisten pelastuksen (1.Kor.6:9). Saksassa roomalaiskatolisen kirkon piispainkokous ajaa paavin silmien alla samaa sukupuolta olevien vihkimyksiä ja genderideologiaa. Luterilainen maailmanliitto ajaa jäsenkirkoissaan sateenkaariohjelmaa, mutta pienemmän ja kasvavan Kansainvälisen luterilaisen neuvoston jäsenkirkot pitäytyvät luonnolliseen lakiin ja Raamatun ilmoitukseen. Sama kulttuuripaine leviää myös Itä-Eurooppaan, mutta ortodoksinen maailma on taas halvaantunut muusta syystä. Moskovan patriarkka aivan oikein torjuu lännen hurmanneen genderliikkeen, mutta putoaa toiseen ojaan: sokeisiin nationalistisiin valtapyrkimyksiin ja kirkon ajallisten etujen säilyttämiseen liittoumalla ihmisarvoa ja perusoikeuksia polkevan valtiovallan kanssa. Sekin vaara kristityillä on, kun yhteiskunnat poliittisesti polarisoituvat. Jos Israel pakenee turmeltunutta Babyloniaa Egyptin voimaan eikä Herran käsivarren alle, sille käy huonosti!

Tässä hengellisten mannerlaattojen liikkeessä meidän täytyy nähdä suuri hengellinen jakautuminen Suomessa. Kuulumme niihin klassiseen kristinuskoon pitäytyvien vähemmistöihin, jotka etsivät käytännön vastauksia: Herra, kenen tykö me menisimme, kun maailma ympärillä ja kirkot ovat käyneet vieraiksi?

Meille Lähetyshiippakunnassa ei ole yhdentekevää, mikä on maamme kristillisen kentän kehitys.  Sillä meille ei koskaan kyse ole ollut vain Lähetyshiippakunnasta vaan siitä, miten pyhä uskomme ja luterilaiset seurakunnat mahdollisimman laajasti säilyisivät seuraaville sukupolville. Kyse on siitä, että mahdollisimman moni pelastuu tässäkin maassa! Jumalalle kiitos, emme suinkaan ole yksin tässä työssä! Tiedän, että yhä moni tekee kansankirkossa hiljaisuudessa arvokasta työtä vaikkakin ahtaalla jatkuvan mukautumispaineen alla. Kutsumme on etsiä yhteyttä luterilaisen tunnustuksen pohjalta, missä vain voimme. Kuinka suuri ilo onkaan ollut yhteyden rakentuminen 100 vuotta vanhan luterilaisen kirkon, Seurakuntaliiton kanssa. Jos Jumala suo, tämä uskon ja opin yhteys virallisesti tunnustetaan tulevan vuoden aikana. Sen lisäksi keskusteluyhteytemme jatkukoon niiden herätysliikkeitten kanssa, jotka vielä pyrkivät toimimaan Raamatulle uskollisesti kansankirkossa.

Kulttuurinen muutos ja kirkollinen paine näkyvät myös näissä liikkeissä vetämällä niitä toisiaan lähemmäs. Raamattuopiston toiminnanjohtaja Lauri Vartiainen sanoi keväällä pysäyttävästi: ”Mikäli kehitys jatkuu tällaisena, herätysliikkeet tuskin ovat kansankirkossa kymmenen vuoden kuluttua.” Vaikka tämä ei olisikaan liikkeissä tavoite, muutos niin kansakirkossa kuin liikkeissä on nopeaa. Yhtäältä toimintatila käy ahtaammaksi: seurakuntien ovet sulkeutuvat, pappeja ei vihitä, lähetysvaroja nipistetään ja teologinen juopa kasvaa. Toisaalta Vartiaisen mukaan herätysliikkeissä juuri messuyhteisöt ovat ainoa kasvava toimintamuoto. Kiihtyvässä vauhdissa merkittävä osa on jo jättänyt kansankirkon jäsenyyden protestina sen suunnalle tai siksi, että se on hengellisesti heille merkityksetön. Kansankirkosta eroaminen ei siis tapahdu yhteisellä ylhäältä johdetulta joukkopäätöksellä vaan alhaalta käsin vähitellen. Ei suurta ulosmarssia vaan tasaista murentumista. Nuoret aikuiset eivät koe samanlaista yhteyttä kansakirkkoon kuin edelliset sukupolvet. Ongelma on, että yhä suurempi joukko nuoria kristittyjä elää ilman minkään kirkon jäsenyyttä, vaikka saattavatkin käydä järjestöjen tilaisuuksissa. Arvokkaasta perinnöstä huolimatta vanha herätysliikejärjestömalli ei yksinkertaisesti enää täysin vastaa kolmannen sukupolven muuttuneeseen tilanteeseen ja tarpeeseen. Sillä seurakunnaton ja kirkoton kristillisyys ei ole Uuden testamentin eikä luterilaisen tunnustuksen mukaista. Jeesus on luvannut ja tarkoittanut parempaa!

Mitä tämä meille merkitsee? Jumalan kiitos, kaikista heikkoudestamme ja puutteistamme huolimatta meillä on seurakunnat ja kirkko, jossa elää jäsenenä ja johon mukaan kutsua. Toivottavasti voimme näin myös antaa rohkaisevan esimerkin, että seurakunnat ovat välttämättömiä uskonelämälle, ne voivat kasvaa ja kirkkona voi elää irrallaan kansankirkon raameista. Kolmas sukupolvemme rakentaakin tulevaisuuden kirkkoamme ilman jatkuvaa kuluttavaa sisäistä taistelua kansankirkon suunnasta. Kolmannen sukupolven myötä viimeiset siteet kansankirkkoon kaksoisjäsenyyksineen ajan myötä katkeilevat. Se, onko meidän mielekästä tulevaisuudessa rekisteröityä uskonnolliseksi yhdyskunnaksi, on avoin kysymys. Siinäkin löydämme johdatuksessa yhdessä ratkaisun. Toivon, että jossain vaiheessa myös avautuu mahdollisuus suurista eroista huolimatta asiapitoiseen suhteeseen Suomen ev.lut. kirkon kanssa. Kolmannen sukupolven viitekehyksenä on yhä selvemmin maailmaanlaaja tunnustuksellinen luterilaisuus Kansainvälisen luterilaisen neuvoston jäsenkirkkojen kanssa, niin kuin monet opiskelijat tänäkin kesänä ovat kansainvälisessä Corpus Christi –tapahtumassa käytännössä kokeneet.

Jos herätysliikkeissä ei tyydytä typistettyyn evankeliumin ytimeen eikä vain tavoitella elintilaa moniuskoisessa sateenvarjokirkossa vaan löydetään vastauksia seurakunnanomaisista messuyhteisöistä, pappisvihkimysten ja hengellisen kaitsennan tarpeesta ja taloudellisesti, teologisesti sekä toiminallisesti itsenäisestä suhteesta kansankirkkoon, eikö meillä ole mahdollisuuksia tulevaisuudessa enemmän löytää yhteistä lattiapintaa. Nuoret aikuiset, eikö tässä olisi yhteistä näkyä ja rukoushaastetta kolmannelle sukupolvelle!

2. Ruumiillisesti läsnä olevan Kristuksen varassa

Simon Pietari vastasi hänelle: ”Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat; ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä.” (Joh.6:54) Pietari katselee sivuilleen Galilean rannoilla. Vasemmalla puolella väkijoukossa innostuneet kasvot vääntyvät pettymyksen irvistykseen. Oikealla puolella hämmennys Jeesuksen ruumiin nauttimista koskevista loukkaavista sanoista muuttuu surumieliseksi epävarmuudeksi. Yksi toisensa jälkeen kääntää selkänsä ja lähtee pois. Suuren väkijoukon innostus kutistuu Jeesuksen kysymykseen pienelle jäännökselle: Tahdotteko tekin mennä pois!

Huomaatko, Jeesus pysähtyy, ottaa aikaa ja kysyy. Hän ei syyllistä eikä pakota: ”Te varmaan kaiken saamanne jälkeen jäätte luokseni? Teidänhän pitäisi tajuta?” Ei, hän kysyy. Miksi? Koska hänen seurassaan voi olla vain vapaudesta eikä pakosta. Jeesus ei pakota ketään pysymään luonaan. Jeesus kysyy, koska hän haluaa, että hänen opetuslapsensa itse sisäistävät seuraamisen merkityksen ja hinnan. Jeesus haluaa kuunnella, mitä opetuslapset arkailevat. Vain vapaudessa voi syntyä omakohtainen vakuuttuneisuus, joka kestää myrskytkin. Tässä vapauden avaruudessa ilman pakottamista mekin elämme. Jos Jeesus kysyy, kuuntelee ja keskustelee, emmekö mekin voisi tehdä sitä. Tämä korostuu kodeissa, kun nuoremme elävät kodin uskonperinnön ja ympäröivän koulu- ja mediamaailman kasvavassa jännitteessä. Tämä näkyy todellisuudessa, jonka kolmas sukupolvi kohtaa. Edustaahan kirkkomme monille vierasta ja suorastaan pelottavaa vähemmistökulttuuria. Jotta ihmisillä on mahdollisuus tulla ja löytää paikkansa, heillä tulee olla aikaa, tilaa ja turvallisuutta kysellä ja tunnustella.

Kirkkona säilymme yhtenäisinä, kun keskustelemme yhdessä. Voidaksemme keskustella yhdessä, tarvitsemme aikaa seurakunnissa yhdessä. Tämä pätee perheeseen ja Jumalan perheeseen! Vaalikaamme kukin tätä keskusteluyhteyttä osaltamme!

Mitä Pietari vastaa?  ”Herra, kenen tykö me menisimme?” Herra, kenen tykö me menisimme, kun ei voi enää mennä kotiseurakunnan messuun? Kenen tykö me menisimme, kun haluamme itse elää ja lapsemme kasvattaa seurakunnan yhteydessä? Kun haluan tuoda ystäväni sinun luoksesi? Kun oma sydän on tyhjä ja janoan valheellisten muotihokemien sijasta totuutta?

Minne me menemme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat; ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä! Mikä olikaan Lähetyshiippakunnan perustamisessa kirjattu tunnus, joka löytyy vaakunastamme. Scriptura sacra ius nostrum divinum: Raamattu on jumalallinen oikeutemme. Mitä muuta tämä motto tarkoittaa kuin Pietarin tunnustusta: Sinulla on iankaikkisen elämän sanat! Me pitäydymme sinun sanasi lupauksiin, koska siinä kuulemme äänesi. Kenelläkään ei ole oikeutta sitä kaventaa eikä meiltä pois ottaa! Sanasi eivät vain kerro Korkeimmasta. Sanasi eivät ole virikkeitä armollisuuteen eikä pehmusteita turvalliseen tilaan. Sanasi eivät ole monitulkinnallisuuden hukkuva suo. Sinun pyhät, selkeät ja varmat sanasi paljastavat järkyttävän sokeuteni ja kadotuksen tilani, mutta lahjoittavat minulle iankaikkisen elämän! Me uskomme ja ymmärrämme, että niissä ja niiden kautta puhut ja toimit sinä, Pyhä Jumala.

Sinä Jeesus olet Jumalan Pyhä. Sinun on Pyhä Raamattu kokonansa, sinun Pyhä kaste, sinun Pyhä ehtoollinen, sinun Pyhä messu. Sinun paimenvirkasi. Sinun on Pyhä kristillinen Kirkko. Tässä on minulla ja sinulla iankaikkisen elämän sanat sielullemme ja ruumiillemme. Tätä tarkoittaa Pietarin tunnustus. Tämä on isiemme ja äitiemme ja meidän tunnustuksemme. Herra suokoon sen olevan myös tulevien sukupolvien tunnustus!

Haluamme yhä pitäytyä näissä iankaikkisen elämän antavissa pyhissä lahjoissa. Mitä voisimme ottaa niistä pois, mitä niihin lisätä! Tämä ei ole isien perinnön konservoimista eikä ahdaskatseista peruutuspeiliin tuijottamista vaan Kristuksessa elämistä.

Emme siis ohjelmallisesti käy kulttuuritaistelua emmekä pura kansankirkkoa vaan tunnustamme Jeesusta. Meidät on asetettu tähän aikaan kohtamaan kristittyinä aallonharjalla olevat kysymykset. Vastaukset löydämme luonnollisesta laista, Raamatusta ja sen Herrasta. On tärkeä nähdä, että Jeesuksen tuodessa pelastuksen hän samalla vahvistaa ja kirkastaa luomisen järjestyksen ja arvon. Tunnustamme, että Jeesus, tosi Jumala, on tosi mies, jolla on ruumis ja sielu, joita ei voi eikä saa repiä erilleen, vaikka koko maailma pitäisi oikeampana oman mielen tunnekokemusta sukupuolesta ohi biologisten tosiseikkojen. Tunnustamme enkelin Marialle antaman todistuksen kanssa, että ”se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi”. (Luuk.1:35) Siksi jokainen ihmiselämä on ainutlaatuista ja arvokasta. Se alkaa jo kohdussa eikä sitä saa väkivalloin lopettaa. Tunnustamme Jeesusta, joka suuressa kivussa huusi ristillä: ”Sinun käsiisi minä annan henkeni”(Luuk.23:46), vaikka mitkä voimat maassamme ajaisivat oikeutta eutanasiaan ja päättämään itse kuolemastaan. Tunnustamme, että kristillinen seurakunta on Jeesuksen morsian. Paavali kirjoittaa avioliitosta: ”Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa” (Ef.5:32) Siksi avioliitto on ja pysyy yhden miehen ja yhden naisen liittona turvana toisilleen ja lapsille. Tähän ruumiilliseen Kristukseen, ruumiilliseen uskoon ja seurakuntaruumiiseen me ankkuroidumme! Tämän ruumiillisuuden lahjan tunnustamiseen, elämän lahjan ja oman kehon arvon näkemiseen, annetusta sukupuolesta iloitsemiseen, itsensä antamiseen Jumalan käyttöön naimattomana, uskalluksesta avioliittoon ja lapsien vastaanottamiseen… Tähän kaikkeen me rohkaisemme. Tämä on kolmannen sukupolven myönteistä vastausta, joka vastakulttuuriudellaan loistaa yhä kirkkaammin.

Sillä jotka kääntävät selkänsä näille elämää antaville ja varjeleville luomistotuuksille, kääntävät selkänsä Jeesukselle. Kahta Herraa ei voi palvella! Ja samalla me tunnustamme, ettei kyse tässä rikkinäisessä maailmassa ole vain opintotuuksista vaan konkreettisista hämmennyksissä olevista, haavoittuneista ja todellisesti ahdistuneista ihmisistä lähellämme. Herra anna meille armo puhua sinun äänelläsi ja katsoa sinun lempeillä silmilläsi jokaista lähimmistämme erotuksetta! Katso meidän puoleemme, jotka elämän rikkinäisyydessä olemme näissä kysymyksissä itse tai rakkaidemme kanssa solmussa. Herra kenen tykö me menisimme, sillä vain sinulla on ehdoton armo ja loppumaton rakkaus! Herra, armahda meitä kaikkia!

3. Rohkeasti Kristuksen sanan varassa

Opin hiljattain vanhan suomalaisen sanan, jota käytettiin silloisesta uutuustuotteesta, jonka tunnemme nimellä hajuvesi. Mitä pidätte sanasta sulolemu? Eikö miehet olisi hienoa antaa vaimolle ensi jouluna pullo kallista sulolemua! En tiedä kuinka innokkaita naiset ovat välittämään ympärilleen sulolemua! Mutta tällaisia kristityt ovat: Toiset nyrpistävät nenäänsä lemun tähden, toisille tuoksuu taivas. Mitä Paavali kirjoittaakaan: ”Sillä me olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle sekä pelastuvien että kadotukseen joutuvien joukossa; näille tosin kuoleman haju kuolemaksi, mutta noille elämän tuoksu elämäksi.” (2.Kor.2:14) Nuoret olkaa te sulolemusukupolvi!

Lähetyshiippakunnan kymmenvuotisella matkalla on jo kohdattu monta kiperää tilannetta ja vaikeaa kysymystä. Mutta yhtä aihepiiriä ei ole koskaan tarvinnut miettiä. Onko meillä elintilaa? Löytyykö vielä toimintamahdollisuuksia?  Me olemme eläneet avarassa paikassa! Tilaa on ollut koko Suomen niemen verran ulkolähetystä unohtamatta! Ainoat rajoitteet ovat löytyneet omasta itsestä ja allakasta. Tämä jos jokin koskee myös kolmatta sukupolvea. Kenttä on auki! Tilaa on! Armo riittää! Pyhä Henki varustaa! Tänäänkin taivas on auki kaikille! 13 vuodessa kasvoimme yhdestä seurakunnasta 25:een ja kymmenessä seuraavassa 25:stä 42 seurakuntaan. Pyytäkää te Herralta vielä enemmän! Kun me toimimme Kristuksen iankaikkisen elämän sanan varassa, meillä on aina tilaa toimia. Mutta Jeesuksen tunnustamiselle on aina hintansa ja siinä meitä arjessa koetellaan. Mutta jos hän viekin ahtaaseen paikkaan, hän tekee sen avaraksi. Sillä kenellä olisi valta ajaa Herramme nurkkaan tai riistää häneltä toimintamahdollisuudet. Siksi v-tyyli: vaikeneminen, vetäytyminen ja voivottelu eivät käy vaihtoehdoksemme.

Kun sain syyteen käräjäoikeuteen kiihottamisrikoksesta, käteeni osui artikkeli, joka käsitteli kreikan sanaa parrhesia. Se tarkoittaa totuuden kertomista avoimesti, julkisesti ja rohkeasti erityisesti silloin, kun se poikkeaa enemmistön mielipiteestä. Kirjoittaja muistutti, että lisääntyvän sensuroinnin ja puhepoliisien maailmassa kirkko on olemukseltaan sananvapauden liike. Apostolien teoissa kerrotaan, miten ylipapit pidätyttivät Pietarin ja Johanneksen. Veivät heidät oikeuteen ja kielsivät heitä puhumasta. Muistatko, mitä apostolit vapauduttaan rukoilivat seurakunnan kanssa? Kun heidän käskettiin vaieta. Kun heidät nähtiin uhkana yhteiselle hyvälle. Kun tie näytti nousevan pystyyn seurakunnan leviämiselle. Rukoilivatko he: Herra anna meille kolo, johon vetäytyä rauhaan. Herra säästä meidät vaikeuksilta. Herra anna meille oikeutta ja toimintamahdollisuuksia. Tätä kaikkea he olisivat hyvin saaneet rukoilla. Mutta mitä Pietari ja seurakunta pyysivät: ”Herra, katso heidän uhkauksiansa ja anna palvelijaisi kaikella rohkeudella puhua sinun sanaasi. (Ap.t.4:29) Herra, anna meille parrhesia, anna meidän kaikella rohkeudella puhua sinun sanaasi. Sillä, Herra, vain sinulla on iankaikkisen elämän sanat. Vain sinun sanassasi meillä on Puolustajamme Pyhä Henki. Vain sinun sanasi varassa voimme elää, saatamme kuolla ja kestämme tuomiolla!

Rakas juhlaväki ja kolmannen sukupolven Lähetyshiippakunta: Kaikella rohkeudella kirkkona tuokaamme julki Herran sanaa tässä ajassa ja maassa! Kaikella rohkeudella eläkäämme Kristuksen armosanoista. Kaikella rohkeudella ja kestävästi rakentakaamme seurakuntia kodeiksi itsellemme, seuraavalle sukupolvelle ja etsiville ja niille, jotka eivät vielä edes etsi. Kaikella rohkeudella uskaltakaamme myös mennä lähelle ja kuulla niitä, jotka ajattelevat kanssamme uskosta ja elämästä eri tavoin. Tätä minä rukoilen kirkollemme, kun kolmas sukupolvi kasvaa ottamaan vastuuta seurakunnissamme. Tämä rohkeus ei tarkoita vain huutomerkkejä somessa tai kovaäänisiä kannanottoja työpaikalla vaan ennen muuta tulemista niin heikoksi, ettei voi elää ilman Kristuksen elämän sanoja. Meillä on erilaisia kutsumuksia, mutta kaikkia koskee sama Heprealaiskirjeen lupaus, jonka Luther-säätiön perustajaisä Simo Kiviranta valitsi oman risti-ilmoituksensa tekstiksi: ”Meillä on luja luottamus/täysi oikeus/ uskallus/ parrhesia siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään.” (Hep.10:19) Jeesuksen sovintoveren antama oikeus ja rohkeus kantavat!

Katsoin dokumenttia Nicholas Wintonista. Kuka hän oli? Tämä englantilainen liikemies meni joulukuussa 1938 lomalle ystävänsä luokse Prahaan. Yllättäen hän päätyikin johtamaan projektia, jossa erityisesti juutalaislapsia vietiin turvaan lähestyvältä natsiarmeijalta. Ainoa ongelma oli, että saadakseen jonkun lapsen vietyä Prahasta junalla pois, tällä tuli olla sijoituskoti Englannissa. Näin Winton valokuvasi lapsia ja esitteli kuvaluetteloa Englannin lehdissä: Haluaisiko joku ottaa tällaisen lapsen kotiinsa? Kodin saanut sai paikan sitten junassa. Näiden lasten kuvan päälle vedettiin kansiossa risti. Jokaisen ristillä merkityn lapsen vanhemmat jättivät heidät junaan Prahan rautatieasemalla tietäen, että tuskin enää näkisivät heitä. Tuhansista lapsista turvaan saatiin vain 669 ennen kuin sota laajeni Puolaan ja kaikki rajat pantiin kiinni syyskuussa 1939. Prahaan jääneistä juutalaislapsista selvisi holokaustin kauheuksissa hengissä vain kourallinen.

Nyt näemme koskettavia kuvia sotaa pakoa olevista lapsista ja sotaorvoista niin Venäjällä kuin Ukrainassa. Ei se aika kaukana meistäkään ole. Oma isäni nimikyltti kaulassa matkasi sotalapsena Ruotsiin pakoon Helsingin pommituksia ja miehitysuhkaa. Ulkoisesti turvassa mutta sisäisesti kipeästi erossa vanhemmistaan ja vielä sijoitettuna eri perheeseen veljestään. Itse jäin dokumenttia katsoessa miettimään, miten ihmiset olisivat suhtautuneet minun kuvaani lehdessä. Olisinko minä kelvannut johonkin kotiin vai olisinko joutunut toteamaan: tahdotteko tekin mennä pois?

Rakkaat ystävät, ei meidän suurin kysymyksemme ole, miten tämä kulttuuri ympärillämme muuttuu negatiiviseksi tai kirkot jakaantuvat eksytyksen keskellä. Ei, viime kädessä tärkein kysymyksemme on tämä: Jeesus, tahdotko sinä mennä pois tällaisen luota! Vetäydytkö sinä minun luotani nähtyäsi kaiken minusta ja elämästäni? Ja mitä Jeesus vastaa sinulle? Mitä hän sinulle vakuuttaa tänään: En vetäydy. En tahdo pois luotasi. En jätä sinua. Sinut olen ristilläni merkinnyt. Sinuun minä olen ristinmerkkini piirtänyt. Sinä olet minun kastettu lapseni. Sinä kuulut minun seurakuntaperheeseeni. Kuuletko ystävä, täällä ei ole yhtään orpoa, ei yhtään hylättyä eikä yhtään unohdettua vaan Taivaallisen Isän armolapsia! Sinä olet Isän rakas lapsi!

Tämä on se turva ja toivo, tässä on se varmuus ja avaruus, jonka varassa menneet sukupolvet ja tulevat sukupolvet saavat elää. Tämän varassa Lähetyshiippakunta elää osana Kristuksen maailman laajaa kirkkoa. Tähän armon osallisuuteen me toisia kutsumme.

Kiitos Herra Jeesus, sinä Jumalan Pyhä olet minun elämäni ja iankaikkisuuteni!

---

Voit kuunnella luennon alla olevalla mediasoittimella tai katsoa sen alimmaisena olevasta YouTube-ikkunasta.