Hiippakuntasihteeri vaihtuu syksyllä
22.4.2024
Sami Niemi on hoitanut hiippakuntasihteerin tehtävää lähes kymmenen vuoden ajan. Kuva: Janne Koskela
Suomen Luther-säätiön hallitus ja Lähetyshiippakunnan hiippakuntaneuvosto käsittelivät huhtikuun kokouksissaan kirkkomme kansliaa koskevan työntekijämuutoksen. Hiippakuntasihteeri Sami Niemen irtisanoutumisilmoitus hyväksyttiin ja uudeksi työntekijäksi hänen tilalleen kutsuttiin Pauliina Pylvänäinen. Hän aloittaa työssä elo-syyskuun vaihteessa. Samalla hiippakuntasihteerin työnkuva päivittyy.
Sami on hoitanut hiippakuntasihteerin tehtävää lähes kymmenen vuoden ajan eli melkein Lähetyshiippakunnan perustamisesta lähtien. Hän on kokenut työnsä kirkkomme rakenteiden ja toimintatapojen kehittämisessä hyvin palkitsevaksi:
– On ollut upeaa seurata, kuinka kirkkomme työ seurakunnissa ja työaloilla on kasvanut, vahvistunut ja vakiintunut. Olemme mielestäni onnistuneet hienosti hyvin tarpeellisessa muutoksessa pienestä jumalanpalvelusyhteisöjen ryhmästä Suomen toiseksi suurimmaksi luterilaiseksi kirkoksi. Samalla olemme kuitenkin säilyttäneet elinvoiman ja joustavuuden, jotka mahdollistavat tulevankin kasvun, Sami pohtii.
Hiippakuntasihteerin työn monipuolisuus on Samista tuntunut kiehtovalta. Monet pitkäkestoiset projektit sekä kirkon vuosikierrosta ja arjen hallinnosta nousevat tehtävät ovat kulkeneet hänen työpöydällään käsi kädessä välitöntä huomiota vaativien tehtävien kanssa.
Hiippakuntasihteerin työn päättymisen jälkeen Sami palaa työskentelemään kokoaikaisesti terveydenhuollon parissa:
– Työskentelin vielä vuoden 2019 loppuun asti osa-aikaisesti sairaanhoitajana. Olen aloittanut jälleen työskentelyn osa-aikaisena ja syyskuussa siirryn pääsääntöisesti takaisin sairaalamaailmaan, hän kertoo.
Työpaikan vaihtamisesta huolimatta Samin lahjoista ja työpanoksesta kirkkomme saa nauttia myös tulevaisuudessa. Sami aikoo jatkaa joidenkin tehtävien hoitamista sairaanhoitajan työn ohella:
– Kirkkomme tehtäviä en ole lähdössä pakoon, vaan jatkan osassa vastuutehtävistä edelleen vähintään vapaaehtoisen roolissa.
Hiippakuntadekaani Joel Kerosuo pitää Samin työpanosta tärkeänä kirkon rakenteiden luomisessa:
– Sami on tehnyt merkittävän työrupeaman kirkkomme alkutaipaleella. Hän on antanut ison panoksen erilaisten asioiden kuntoon saattamiseksi. On pohdittu ja työstetty monenlaisia niin isompia periaatteellisia hallinnon kysymyksiä kuin säädetty kuntoon yksittäisiä käytännön asioita.
Dekaanin mukaan Samin työotteesta on paistanut lojaalius ja halu auttaa kirkkoa eteenpäin. Mille tahansa organisaatiolle olisi haastava hetki, kun työntekijä, joka on ollut paljon vastuussa, vaihtuu. Tulevaan muutokseen Joel suhtautuu kuitenkin luottavaisin mielin:
– Olemme kiitollisessa tilanteessa. Kun Sami oli kertonut aikeestaan siirtyä uusiin tehtäviin, pohdimme erilaisia vaihtoehtoja ja tiesimme kirkostamme useita taitavia henkilöitä, jotka olisivat voineet tulla kysymykseen. Harkinnan jälkeen valinta osui Pauliinaan. Hiippakuntaneuvoston kokouksen jälkeen oli ilo ilmoittaa hänelle, että iloiten, kiitollisina ja yksimielisenä olemme häntä kutsumassa uuteen tehtävään.
Joel kuvailee tarkemmin Pauliinan valitsemisen taustoja. Valintaa puolsi monta seikkaa: Pauliina on ollut useita kausia hiippakuntaneuvoston jäsen, toiminut useissa eri kirkon työryhmissä ja komiteoissa, esimerkiksi kasvatustyössä ja Konstituutiokomiteassa, ja työskennellyt leireillämme.
– Pauliinalla on vahvaa kokemusta sekä kirkon yhteisten asioiden huolehtimisesta että arjen seurakuntatyöstä. Uuteen tehtävään hyppäämistä helpottaa myös se, että hän tuntee valmiiksi valtaosan työntekijäkuntaa ja on valmiiksi jo hoitanut toimitussihteerin tehtävää ja huolehtinut uutisoinneista.
Työntekijän vaihtumisen yhteydessä hiippakuntasihteerin työnkuvaa päivitetään vastaamaan kirkon tämänhetkisiä tarpeita. Tehtäväkuva painottuu aiempaa enemmän viestintään. Samin hoitamat taloustiedottamisen vastuut siirtyvät talouspäällikkö Askolle. Pauliinan työnkuva pitää sisällään myös ison siivun nuorisotyötä, erityisesti nuorisotyön leirien ja tapahtumien koordinoimista.
Tuleva hiippakuntasihteeri Pauliina Pylvänäinen on ollut jo pidempään mukana Lähetyshiippakunnan eri työryhmissä. Kuva: Juho Pylvänäinen
Uutena hiippakuntasihteerinä aloittava Pauliina on koulutukseltaan teologian tohtori ja kasvatustieteen maisteri. Hän on aiemmin työskennellyt erilaisissa kasvatuksen ja teologian alan tehtävissä 13 vuoden ajan. Hiippakuntasihteerin työn aloittaminen merkitseekin hänelle vapaa-ajan vastuunkantajan tehtävien muuttumista kokoaikaiseksi työksi. Pauliina kertoo olevansa kiitollinen hänelle osoitetusta kutsusta:
– Haluan kiittää kaikkia rekrytointiprosessiin osallistuneita osoittamastanne luottamuksesta. Tuntuu todella hyvältä, että Jumalan minulle antamia lahjoja ja jo pitkään kokemaani kutsumusta palvella kirkkoa halutaan hyödyntää tällä tavalla.
Pauliina kokee, että siirtymä kokoaikaiseksi työntekijäksi on iso ja innostava, vaikka työnkuvassa on jo paljon tuttua:
– Olen ollut pitkään vastuunkantajana mukana erilaisissa Lähetyshiippakunnan työryhmissä ja viestintähommissa. Niistä saamani kokemus auttaa minua varmasti vauhtiin pääsemisessä. Minusta tuntuu innostavalta saada alkaa työskennellä kokoaikaisesti kirkon asioiden parissa. Tulossa on vaihtelevia päiviä ja työtehtäviä, mikä sopii minulle hyvin.
Uusi hiippakuntasihteeri työskentelee pääosin etänä kotoaan Jyväskylästä käsin. Koinonia-keskuksen kansliassa hän vierailee päivänä tai parina kuukaudessa. Pauliina toivoo, että kynnys ottaa yhteyttä hänen työnkuvaansa liittyvissä asioissa pysyisi matalana:
– Minulle voi jo nyt tarjota uutisideoita, tekstejä ja kuvia julkaistaviksi esimerkiksi nettisivuillamme, Pauliina vinkkaa.
Piispa Juhana Pohjola ja kansanedustaja Päivi Räsänen menossa hovioikeuden käsittelyyn
Korkein oikeus (KKO) on myöntänyt tänään 19.4.24 valtakunnansyyttäjälle valitusluvan kiihottamista kansanryhmää vastaan koskevassa rikosasiassa, jota yleisesti kutsutaan “raamattukäräjiksi”. Kyse on Päivi Räsäsen kirjoittamasta ja Suomen Luther-säätiön julkaisemasta pamfletista “Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi – Homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskäsityksen” vuodelta 2004 ja Päivi Räsäsen Twiitistä koskien Suomen ev.lut. kirkon osallistumisesta Pride tapahtumaan vuodelta 2019. Syytettyinä ovat kansanedustaja Päivi Räsänen ja piispa Juhana Pohjola. Suomen Luther-säätiölle vaaditaan määrättäväksi hyvityssakkoa opetusvihkon julkaisemisesta. Valtakunnansyyttäjä pudotti Korkeimmalle oikeudelle osoitetusta valituksesta Ruben Stillerin radio-ohjelmaa koskevan osuuden.
Piispa Juhana Pohjola kommentoi
Korkeimman oikeuden päätös valitusluvan myöntämisestä ei yllättänyt, vaikka toivoinkin, että sekä käräjä- että hovioikeuden selkeät vapauttavat päätökset olisivat jo riittäneet pitkän ja kalliin oikeusprosessin päättämiseen. Olen toki omasta puolestani valmis jatkamaan taistelua sanan- ja uskonnonvapauden puolustamista Korkeimmassa oikeudessa ja tarvittaessa sen jälkeen myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa. Luotan siihen, että Korkeimmasta oikeudesta tulee myös vapauttava tuomio, joka ennakkopäätöksenä voi jatkossa olla vaikuttamassa siihen, ettei kenenkään toisten tarvitse käydä läpi oikeusvaltiossa tällaista käsittämätöntä ja raskasta prosessia. Jokaisen tulee saada kuulla ja varmaksi tietää, ettei Raamatun ja luonnollisen lain perusteella miehen ja naisen välisestä avioliitosta, kristillisestä ihmiskäsityksestä ja seksuaalietiikasta opettaminen ole vihapuhetta eikä kiihottamista kansanryhmää vastaan, vaikka se voisi joistakin tuntua loukkaavalta. Mikään viha tai syrjintä ei voi ohjata kristittyä vaan Kristuksen rakkaus ja arvostus jokaista ihmistä kohtaa.
Haluan kiittää kaikesta tuesta, rohkaisusta ja esirukouksista. Jumalan hyvässä armojohdatuksessa on levollista kulkea!
Suomen Luther-säätiön ja piispa Juhana Pohjolan oikeudenkäyntiasiamies varatuomari Jyrki Anttinen kommentoi tulevaa käsittelyä:
Sain tänään Juhana Pohjolan ja Luther-säätiön oikeudenkäyntiasiamiehenä Korkeimmalta oikeudelta vastauspyynnöt valtakunnansyyttäjän muutoksenhakemukseen. Valitusluvan saaminen ei yllättänyt ja se oli myönnetty kysymykseen ”olivatko vastaajat syyllistyneet kiihottamiseen kansanryhmää vastaan”.
Asia etenee niin, että annamme kirjalliset vastaukset noin kuukauden kuluessa. Prosessi on siis kirjallista sillä jutun suulliselle käsittelylle tuskin on tarvetta. Viime vuonna ennakkopäätösten keskimääräinen käsittelyaika oli 16,5 kuukautta.
Jatkamme luottavaisin mielin, sillä Korkein oikeus on ollut tarkka rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen noudattamisesta, jota nykyään pyritään haastamaan.
Syytteessä on kyse syyttäjän näkemyksestä, että Päivi Räsäsen kirjoitus Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi, Pride kulkuetta koskenut Twiitti ja keskustelu Ruben Stillerin radio-ohjelmassa olisivat kiihottamista kansanryhmää vastaan.
Tähän mennessä:
Syytteet ovat herättäneet kansallista ja kansainvälistä huomiota, sillä niiden on arvioitu vaarantavan sanan- ja uskonnonvapautta. Myös syytteiden oikeudellisuutta on kyseenalaistettu. Käräjäoikeuden päätöksen jälkeen Yleisradio julkaisi uutisen: Syyttäjä laittoi Päivi Räsäsen suuhun sanoja, joita tämä ei ollut lausunut – Yle kävi läpi virheelliset väitteet. Myöhemmässä Ylen uutisessa Valtionsyyttäjä Anu Mantila ilmoitti tyytymättömyytensä tuomioon ja kertoi syyttäjän velvollisuuden olevan kertoa, mikä Räsäsen lausumien merkityssisältö on eli miten lausumia on objektiivisesti tulkittava: Syyttäjä kiistää esittäneensä väärää tietoa Päivi Räsäsen lausumista – lyttää vapauttavan tuomion ja selittää tulkintaeroja hevosesimerkillä.
Maaliskuusta lähtien Lähetyshiippakunnan Koinonia-keskuksessa on kokoonnuttu sunnuntaisin messuun. Kuva: Emma Sumuvuori
Lähetyshiippakunnan uuden, Koinonia-keskuksessa klo 11 kokoontuvan seurakunnan messut alkoivat puolitoista kuukautta sitten, 3.3.2024. Messujen alkamista edelsi huolellinen ja harkittu valmistelutyö, joka alkoi keväällä 2023 ”Koinonia-projektin” nimellä kulkeneen hankkeen esillä pitämisestä Markuksen ja Tuomaan seurakunnissa. Keväästä 2023 alkaen seurakuntia valmisteltiin tuleviin muutoksiin ja vapaaehtoisia uuden seurakunnan rakentamiseen etsittiin. Koinonia-projektia luotsasi nykyisin seurakunnan pastorina toimiva Eero Pihlava ja hänen apunaan pastori Jari Kekäle. Tulin itse tietoiseksi projektista ystävieni Lotan ja Johanneksen kautta ja harkinnan jälkeen päätin lähteä siihen mukaan.
Projektin seuraava etappi saavutettiin lokakuussa 2023, kun reilut toistakymmentä henkeä kokoontui yhteen ideoimaan ja vaihtamaan ajatuksia ja toiveita uutta seurakuntaa koskien. Tuon tapaamisen jälkeen kokoonnuimme säännöllisesti suunnittelun merkeissä joka kuukausi aina messujen alkamiseen saakka. Tapaamisissa käsittelimme ainakin Jumalan perheväen yhteiselämän periaatteita, budjettia, taloudellista kannattamista, yhteistoimintaa Markuksen seurakunnan kanssa, halua osallistaa kaikki seurakunnan jäsenet seurakunnan päätöksentekoon, kuukausittain messujen jälkeen järjestettäviä kirkkokahvikeskusteluja sekä vastuunkannon tasaista jakautumista ja jakamista.
Seurakunnan pastorina toimii Eero Pihlava. Kuva: Emma Sumuvuori
Seurakunnan tulevan toiminnan suunnittelu huipentui 1.3.2024 järjestettyihin yhteisiin virsiseuroihin Kekäleiden kotona. Tilaisuus oli lämminhenkinen ja hitsasi seurakunnan jäseniä tiiviimmin yhteen. 3.3. toimitettu ensimmäinen messu houkutteli paikalle viitisenkymmentä henkeä. Herra siunasi vaivannäkömme ja oli hienoa todistaa Hänen suuria tekojaan silmiensä edessä. Messujen kävijämäärä on sittemmin liikkunut 20–50 välillä.
Suurempia messutoiminnan ulkopuolella tapahtuneita asioita ovat olleet Koinonia-keskuksen keittiön siivoaminen sekä sakastin remontoiminen, joka tapahtui Pitkärannan Erkin johdolla.
Koinonia-projektiin lähtemistä en ole katunut hetkeäkään. Ylösnousseen Herramme antamat lähetyskäskyt velvoittavat koko Hänen Kirkkoaan (Matt. 28:18-20; Mark. 16:15-20; Luuk. 24:44-49; Joh. 20:19-23). Pääkaupunkiseutu kaipaa kipeästi yhä enemmän uusia seurakuntia, joissa Herramme evankeliumi kaikuu puhtaana ja Hänen pyhät sakramenttinsa toimitetaan oikein. On suurta Jumalan armoa, että Hän on katsonut tällaisenkin syntisen arvolliseksi olemaan mukana maailman loppuun saakka jatkuvassa lähetystehtävässä ja että Hän on antanut ympärille tällaisen seurakuntaperheen, jonka kanssa tuota lähetystehtävää saa yhdessä toteuttaa omat lahjansa Herran käyttöön antaen. Olet lämpimästi tervetullut seurakuntaamme osoitteeseen Kalevankatu 53! Tietoa tulevista tilaisuuksistamme löydät täältä.
Teksti: Kalle Pajala
Tuomo ja Leena Simojoki afrikkalaisten vieraiden kanssa Kesäjuhlassa vuonna 2022. Kuva: Kari Puustinen
Tänä vuonna Lähetyshiippakunnan lähetystyön painopiste siirtyy aiempaa selkeämmin Afrikan mantereelle. Pastorien opetusmatkoja ja kummioppilaiden tukitoimintaa jatketaan kuten aiemmin, mutta saamme mantereelle myös pysyviä työntekijöitä, kun Tuomo ja Leena Simojoki perheineen muuttavat takaisin Keniaan heinäkuussa. Samalla mukaan astuu myös uusi yhteistyön muoto: kirkkomme saa ensimmäiset nimikkolähetit.
Lutheran Heritage Foundation (LHF) on kutsunut pastori Tuomo Simojoen yhdessä vaimonsa Leenan ja lastensa kanssa työyhteyteen Itä-Afrikassa. LHF:n ja Lähetyshiippakunta teki marraskuussa 2023 sopimuksen Simojokien työhön liittyen. Sopimuksen mukaisesti Simojoet toimivat Keniassa LHF:n työntekijöinä ja Lähetyshiippakunnan nimikkolähetteinä. Kirkkomme roolina on siten toimia lähettäjänä ja esirukoilijana. Juridisen ja taloudellisen vastuun kantaa LHF. Lähetyshiippakunta ei maksa Simojokien palkkaa, mutta tukee muutoin LHF:n työtä Afrikassa osallistuen kirjojen kustantamiseen ja koulutustyöhön.
– Lähetyshiippakunta ja LHF ovat tehneet yhteistyötä jo pitkään. Nyt saamme olla lähettämässä Simojoen perhettä Itä-Afrikkaan vahvistamaan sitä työtä, jota he ovat jo aiemmin paikan päällä tehneet ja viime vuosina Suomesta käsin koordinoineet. Pienenä kirkkona omat voimavaramme eivät riittäisi lähettiperheen ylläpitämiseen. Toisaalta LHF tarvitsee juuri sitä vahvaa osaamista ja kokemusta, jota Tuomolla ja Leenalla on. Nimikkolähettien kautta pääsemme hyvin konkreettisella tavalla mukaan vastaamaan monien afrikkalaisten kirkkojen suurimpaan tarpeeseen varustamalla seurakunnille paimenia, jotka opettavat oikein Jumalan Sanaa ja jakavat sakramentit Kristuksen asetuksen mukaisesti. Simojoen perheen kautta tällä työllä on kasvot, jotka jo tunnetaan monissa seurakunnissamme. Heidän kauttaan saamme varmasti lisää konkretiaa esirukouksiimme. Myös omien pastoreidemme opetusmatkojen järjestely helpottuu, kun nimikkolähettimme ovat paikan päällä.
– Lähetysstrategiaamme on kirjattu visio: “Luterilainen seurakunta lähellä ja kaukana”. Siitä runsaasta Jumalan siunauksesta, jota saamme monin tavoin osaksemme täällä omissa seurakunnissamme, riittää jaettavaksi myös kauemmas. Tuomon ja Leenan työssä on kyse juuri tästä eteenpäin jakamisesta. LHF:n lukuisille kielille kääntämä ja jakama kirjallisuus sekä näiden kirjojen opettamiseksi ja käyttämiseksi järjestetty koulutus pastoreille ja muille seurakuntien vastuunkantajille on tavoittavuudessaan hämmästyttävää. Se mahdollistaa jo olemassa olevien luterilaisten seurakuntien vahvistumisen ja uusien seurakuntien syntymisen kymmenien kansojen parissa Itä-Afrikassa. Tänä aikana, jolloin lähetystyö on monien mielissä muuttunut materiaaliseksi tai sosiaaliseksi avustamiseksi, saamme keskittyä ja panostaa erityisesti siihen, että puhdas evankeliumi Kristuksesta syntiemme sovittajana leviää ihmisten iankaikkiseksi autuudeksi.
Aiempien vuosien tapaan Lähetyshiippakunnan lähetystyöhön kerätyillä varoilla järjestetään pastorien opetusmatkoja Keniaan. Samoin seurakunnan itua Tel Avivissa pyritään edelleen tukemaan resurssien ja olosuhteiden sallimissa rajoissa.
– Edellisen vuoden aikana oli paljon selvittelyjä lähetyksen tilanteen suhteen: Mikä olisi Lähetyshiippakunnalle mielekäs malli ja mikä olisi sopiva taso talouden suhteen? Olen hyvällä mielellä, että olemme nykyisessä tilanteessa. Löysimme hyvän ratkaisun Simojokien, LHF:n ja kirkkomme kannalta. Kirkkomme voi olla lähetystyössä mukana tavalla, joka omille hartioillemme olisi liian raskas, mutta laajempaan työhön osallistuessa mahdollinen ja mielekäs. Edellinen vuosi jäi lähetyksen talouden osalta ylijäämäiseksi. Menot olivat huomattavasti budjetoitua pienemmät, koska opetusmatkojen kustannukset jäivät pienemmiksi. Meillä on työtä edessä vuosittaisen maksun keräämiseksi LHF:n työhön ja opetusmatkoille, mutta ensimmäiset signaalit ovat hyviä. Uskon, että lähetysinnostus nousee sen myötä, että Simojokien perhe kirkostamme on lähdössä palvelemaan Afrikkaan. Toiveemme ja rukouksemme on, että Afrikan työ saisi olla näkyvästi esillä seurakunnissamme, mikä rohkaisi rukoilemaan työn puolesta ja kannattamaan sitä myös taloudellisesti.
– On sanottu, että ihmisillä on lompakossaan kaksi osastoa: oma seurakunta ja lähetystyö. Selvää on, että haluamme tukea ja tehdä lähetystyötä siellä missä mielekäs ovi avautuu. Samalla täytyy huolehtia tasapainosta oman työmme ja seurakuntien suhteen. Ei siis ole kestävää, että laitettaisiin vaikkapa isoja summia lähetykseen, mutta oma seurakunta olisi ronskisti miinuksella. Silloin joku muu oikeastaan maksaisi seurakuntakodin menot. Tässä etsitään tasapainoa, mutta uskon, että tuleviksi vuosiksi kaavailtu kehys lähetyksen suhteen on hartioillemme mahdollinen.
Lähetyshiippakunnan lähetystyön tavoitteena on keskittyä kaste- ja lähetyskäskyn (Matt. 28: 18–20) toteuttamiseen käytännössä. Siten lähetystyössä pyritään saamaan aikaan evankeliumin julistusta ja opetusta seurakuntien syntymiseksi ja vahvistumiseksi.
– “Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.” (1. Kor. 3:11) Kun Suomessa 1960-luvulla syntyi erityisesti “viidennen herätysliikkeen” piireissä uusi innostus ulkolähetystyöstä, oli kansankirkon hengellinen rakenne ja suuntaus vielä selvä: Lähetystyössä on kysymys ennen kaikkea evankeliumin julistamisesta niin, että ihmiset kääntyvät synneistään ja uskovat evankeliumin. Itselleni oli usko Kristukseen avautunut vasta muutamaa vuotta aikaisemmin ja se muutti käsitykseni Jumalasta ja siitä, mikä tässä elämässä oli ehdottomasti tärkeintä. Oli luonnollista ymmärtää lähetystyö samantapaisena kuin se toiminta, jossa olimme mukana Suomessakin eri paikkakunnilla: julistuksena herätyskokouksissa, kaduilla ja kouluissa. Tarkoituksena oli saavuttaa mahdollisimman monia ihmissieluja, joiden kunkin arvo iankaikkisuuden ja Jumalan edessä oli ja on ääretön. Vasta vähitellen, jo lähetyskentällä aloin ymmärtää, että nämä sielut, ihmiset, tarvitsevat seurakuntaa, kirkkoa.
– Kirkon perustaminen lähetyskentällä pakottaa lähetyssaarnaajat sellaisten kysymysten eteen, jotka kotimaassa olivat valmiiksi vastattuja ja joita ei useinkaan ajatella sen syvällisemmin. Mikä on kirkko, mikä seurakunta? Kuinka suuri kirkon täytyy vähintään olla? Kuka päättää kirkon asioista? Mitä kirkko tunnustaa? Mikä on kirkon hengellinen virka? Mitä seurakunnan paimenilta vähintään vaaditaan? Mitä opetetaan sakramenteista? Tämän tapaisia kysymyksiä on loputtomasti. Valitettavasti lähetyssaarnaajia ei yleensä ole valmistettu kohtaamaan niitä.
– Luterilaisen kirkon lähetystyö tulee suunnitella alusta alkaen seurakuntien ja kirkon perustamista varten silloin, kun ei vielä niitä ole olemassa. Kirkon historia on jo 2000 vuotta vanha. Olisi kummallista ajatella, ettei kirkon kokemuksista ja opeista voisi hyötyä. Kirkon perustamista ei tule eikä saa panna uusien kristittyjen ratkaistavaksi ja rasitukseksi. Kirkko on jo olemassa. Lähetyssaarnaajien tulee “tuoda kirkko mukanaan”. He opettavat paikallisille, uusille kristityille kristillisen totuuden sellaisena kuin he itsekin uskovat. Luterilaisen lähetystyön päämääränä on tietenkin sielujen pelastus, mutta samalla myös luterilaisen kirkon perustaminen sinne, missä kirkkoa ei vielä ole tai myös olemassa olevan luterilaisen kirkon vahvistaminen niillä lahjoilla ja kyvyillä, joita Jumala on meille antanut.
Arne Olsson oli Missionsprovinsenin ensimmäinen lähetyspiispa. Hän palveli vuosina 2005–2010. Kuva: Missionsprovinsen
Ruotsista kantautui 13. maaliskuuta 2024 suru-uutinen: Missionsprovinsenin ensimmäinen piispa Arne Olsson on kuollut, 93 vuoden iässä.
Missionsprovinsenin nykyinen lähetyspiispa Bengt Ådahl kirjoittaa:
– Arne Olsson oli Missionsprovinsenin ensimmäinen lähetyspiispa, vuosina 2005–2010. Muistamme kiitollisina hänen uskollista palvelustaan hyvin tärkeänä ajanjaksona Missionsprovinsenin historiassa. Hänen tunnuslauseensa ”Att lyda Gud mer än människor” (vrt. ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä”, Apt 5:29) todistaa siitä uskollisuudesta ja rakkaudesta Herraan, joka häntä motivoi.
Arne-piispalla on tärkeä paikka myös suomalaisessa kirkkohistoriassa ja Lähetyshiippakunnan synnyssä. Tultuaan vihityksi Missionsprovinsenin piispaksi hän palveli myös suomalaisia seurakuntia, vihkien pappeja pääasiassa Suomen Luther-säätiön palvelukseen. Toimikautensa aikana hän vihki yhteensä kahdeksan suomalaista miestä pappisvirkaan. Vuonna 2010 hän vihki Matti Väisäsen Missionsprovinsenin avustavaksi piispaksi, palvelemaan niitä seurakuntia, jotka myöhemmin (2013) muodostivat Suomen Lähetyshiippakunnan. Matti Väisänen muistelee:
– Olin Suomen Luther-säätiön delegaation jäsenenä mukana mieliinpainuvassa Arne Olssonin piispaksi vihkimisjuhlassa Göteborgissa 5. helmikuuta 2005. Vain Kolmiyhteinen Jumala tiesi tuolloin, että hän tulisi vihkimään minut piispaksi viisi vuotta myöhemmin Luther-säätiön työn tuloksena Suomessa syntyneitä ja syntyviä seurakuntia varten. Siitä lähtien on ollut ilo ja halu kiittää iltarukouksissani Taivaan Isää kaikin tavoin esimerkillisestä ja kauniilla tavalla vaatimattomasta ja hurskaasta esipaimenestani lähetyspiispa Arne Olssonista.
Myös Lähetyshiippakunnan nykyinen piispa Juhana Pohjola muistaa Arne-piispaa kiitollisuudella:
– Piispa-Arne palveli nöyrästi, uskollisesti ja valoisasti Herran seurakuntaa historiallisessa taitekohdassa. Hänet annettiin piispaksi vanhuuden päivinään siirtämään kallis uskonperintömme uusille paimensukupolville ja syntyneille seurakunnille kansakirkkojen hengellisessä kriisitilanteessa. Syvä kiitollisuus täyttää sydämen siitä palvelutehtävästä, jolla hän myös meidän työtämme Suomessa rakensi. Kristuksen ristityö meidän syntisten pelastukseksi oli hänen julistuksensa ydin. Meillä on hyvä toivo, että hän saa nyt levon töistään ja ilon Herransa luona taivaassa.
Piispa Arne Olssonin vihkimät suomalaiset papit ja piispa:
Göteborgissa 5.2.2005: Niko Vannasmaa
Göteborgissa 7.1.2006: Janne Koskela
Tukholmassa 13.1.2007: Kalle Väätäinen
Göteborgissa 20.10.2007: Antti Lehrbäck, Esko Murto, Markus Pöyry
Tukholmassa 16.5.2009: Jyrki Anttinen, Hannu Mikkonen
Helsingissä 20.3.2010: Matti Väisänen vihittiin piispaksi
Kuva: https://missionsprovinsen.se/biskop-arne-har-avlidit/
Jari Heiska on yksi Lähetyshiippakunnan soppatykkimiehistä. Kuva: Kari Puustinen
Lähetyshiippakunnan seurakunnissa voi palvella monella eri tavalla: Yksi pitää pyhäkouluja, toinen suntioi messuaamuna alttarin paikoilleen – ja kolmas ”taistelee” kauhan varressa soppatykkimiehenä. Näitä viimeksi mainittuja vastuunkantajia on seurakunnissamme monia, niin kuin muuten kyseisiä kenttäkeittimiäkin. Esittelemme seuraavaksi miehistä kaksi.
Jari Heiskaa Pyhän Ristin luterilaisesta seurakunnasta Lohjalta voisi kutsua Lähetyshiippakunnan soppatykistön komentajaksi. Heiska on johtanut Kesäjuhlan ruokailujen suunnittelua, tarviketilauksia, valmistusta ja siivousta joka kerta, kun juhlat on järjestetty. Aluksi homma oli Lohjan seurakunnan vastuulla, mutta myöhemmin tykkitiimiin on tullut muitakin innokkaita. Jotkut palvelevat yhden vuoron verran, jotkut koko viikonlopun ajan. Heiska toivoo, että lisää porukkaa tulisi mukaan:
– Ensi kesänä otamme käyttöön Lähetyshiippakunnalle hankitun oman soppatykin, jonka vahvuus on kippaava kattila. Sen käyttäminen ja puhdistaminen on aiempaa tehokkaampaa, hän iloitsee.
– Tykki on tarkoitettu kaikkien seurakuntien käyttöön. Sen lainaamisesta voi kysyä lisätietoja pastori Harri Lammilta.
Loimaan evankelisella opistolla järjestetään 24.–25. toukokuuta Kenttäkeittimen käytön peruskurssi, jota ravintola-alan opettajana työskentelevä Heiska on puuhaamassa. Kurssille voivat osallistua kaikki soppatykin käytöstä kiinnostuneet. Kurssi antaa myös eväitä toimia Kesäjuhlan tykkitiimissä. Kurssille ilmoittautuminen on auki toukokuun 10. päivään saakka, linkki löytyy alta.
Lauri Kososta soppatykkeineen voi kutsua vierailemaan seurakuntien tilaisuuksiin. Kuva: Kari Puustinen
Tamperelainen Lauri Kosonen on löytänyt soppatykin avulla oman paikkansa rakentaa seurakuntaa ja luoda yhteisöllisyyttä. Itseoppinut, ruoanlaittoa rakastava kokki kiertää Lähetyshiippakunnan seurakunnissa ja laittaa ruokaa isollekin porukalle. Aina oman mielikuvituksensa tuottamalla, herkullisella reseptillä.
– Mikä olisikaan parempi ja raamatullisempi tapa rakentaa yhteisöllisyyttä kuin yhdessä syöminen, Lauri huomauttaa.
Hän lupaa tulla kutsusta eri puolilla Suomea sijaitseviin seurakuntiin kokkaamaan, olipa keittovälineenä sitten kattila, soppatykki, paellapannu tai vaikka porsasvarras.
– Minulle on ilo, että saan tehdä jotain Lähetyshiippakunnan eteen. Tämä sopii sosiaaliselle luonteelleni. Eläkkeellä olen vapaa lähtemään reissuun, Lauri kertoo.
Kuopion Pyhän Pietarin luterilaisen seurakunnan pastori Kalle Väätäinen pitää Laurin toimintaa esimerkillisenä:
– Lauri on hieno esimerkki siitä, miten vapaaehtoiset vastuunkantajat voivat Lähetyshiippakunnassa palvella. Hän on itse valinnut, millä tavalla haluaa palvella, ja tekee sitten sitä omatoimisesti. Laurin ideasta on varmasti iloa ja hyötyä monille.
Voitte kutsua Laurin kokkaamaan seurakuntaanne soittamalla numeroon 044-244 5323 tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen [email protected].
Lisätietoja ja hakulomake Loimaan evankelisella opistolla 24.–25.5. järjestettävälle Kenttäkeittimen käytön peruskurssille avautuvat tästä linkistä.
Teksti: Pauliina Pylvänäinen ja Marjaana Anttila
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous on päättänyt 12.3.2024 äänin 9-1 esittää kirkolliskokoukselle säännöstä rinnakkaisista avioliittokäsityksistä. Se tarkoittaa, että samanaikaisesti avioliitto yhtäältä ymmärretään miehen ja naisen välisenä ja toisaalta kahden henkilön välisenä. Tämä avaa tien samaa sukupuolta olevien kirkolliselle vihkimiselle. Vuosia jatkuneelle keskustelulle haetaan näin kompromissiratkaisua.
Omasta puolestani tunnustan, ettei minulla ole toiseen luterilaiseen kirkkoon kuuluvana varsinaista puheoikeutta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisäisiin asioihin. Mutta kansankirkon yhä merkittävän aseman tähden Suomessa päätöksellä on kaikkiin meihin vaikuttavia seurauksia. Tunnen myös pettymystä ja huolta siitä, että hengellinen pimeys kastekirkossani syvenee. Kantava teema piispainkokouksen perusteluissa on kirkon ”ykseys”. Tämä käsite ulottuu teologisesti laajemmalle kuin yhden paikalliskirkon elämään. Siksi haluan nostaa joitakin huomioita päätöksestä.
Kristillinen ihmis- ja avioliittokäsitys ja viime kädessä Jumala-käsitys on historiallisella tavalla haastettu ajassamme. Kaikki tiedämme, miten yksilökeskeisessä kulttuurissamme kysymykset seksuaalisuuden pidäkkeettömästä toteuttamisesta, itsevalitusta sukupuoli-identiteetistä, suvaitsevaisuudesta ja hyväksytyksi tulemisesta ovat tärkeimpiä arvoja ja poliittisia teemoja. Siksi Suomessa, kuten monissa länsimaissa, on hyväksytty laki samaa sukupuolta olevien avioliitosta (2017) ja translainsäädäntö on muutettu vastaamaan selvemmin yksilön kokemuksia ja vapauksia (2023).
Kun yhteiskunnan arvot ja lainsäädäntö muuttuvat jälkikristillisessä ajassamme, kaikki kristilliset kirkot joutuvat linjaamaan, muuttuvatko ne mukana vai seisovatko ne omalla perustallaan muutosta vastustamassa. Monet kirkkokunnat ovat jakautuneet tämän kysymyksen äärellä. Kysymys erottaa henget toisistaan. Mikään kirkko eikä kukaan kristitty pääse pakoon tätä eksytystä eikä voi olla ottamatta siihen kantaa.
Suomen evankelis-luterilainen kansankirkko on päättänyt muuttua kansan ja yhteiskunnan arvojen mukana ns. naispappeuspäätöksen jälkeen myös tässä kysymyksessä. Ensin se lakkasi kutsumasta homoseksuaalista elämäntapaa synniksi. Sitten se hyväksyi rukouksen samaa sukupuolta olevien parien kanssa ja puolesta. Jo jonkin aikaa se vastoin omaa kirkkojärjestystään on sallinut ja suosinut sateenkaariparien vihkimisiä kirkoissa. Piispainkokouksen päätös on siis vain jatkoaskel valitulla tiellä. Tätä päätöstä vauhdittaa, että tutkimusten mukaan reilusti yli puolet papeista ja kanttoreista kannattaa ehdotettua askelta.
Päätös ei perustu hätiköintiin tai teologiseen kyvyttömyyteen. Päinvastoin aikaa ja voimavaroja on käytetty ja kaikki perustelut päinvastaiseen ratkaisuun ovat olemassa. Mutta piispainkokouksen esittelemään ensimmäiseen vaihtoehtomalliin ei haluttu liittyä. Sen mukaan:
”Kirkko pitää avioliittoa miehen ja naisen välisenä ja vihkii tämän mukaisesti. Samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin liittyviä toimituksia (vihkiminen, siunaus, rukous) ei tunnusteta eikä toteuteta.”
Tämä on kuitenkin kristikunnan yhteinen, luonnollisen lain, Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen mukaan ainut ja kaikki muut mallit poissulkeva avioliittokäsitys. Valittiin toinen malli, rinnakkaisten avioliittokäsitysten tie. Kun on avattu mahdollisuus rinnakkaisille avioliittokäsityksille, ei ole mitään pidäkettä sille, etteikö voisi tulla myös uusia avioliittokäsityksiä, kuten moniavioisuus.
Paastonaikana muistelemme Jeesuksen kiusauksia erämaassa. Mitä Saatana Jeesukselle ja hänen seurakuntaruumiilleen kaikkina aikoina lupasikaan: ”Tämän kaiken minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua”. (Matt.4:9) Mihin hyvään piispainkokouksen esitys on sitten tarttunut? Monet sanovat, että samaa sukupuolta olevien vihkiminen takaa kansankirkolle yhteiskunnan suosion, positiivisen mediajulkisuuden ja sitä kautta hupenevan jäsen- ja verovarojen kadon pysäyttämisen tai ainakin hidastamisen. Itse ajattelen, että pyrkimykset ovat jalompia kuin vain valta-asemaan ja veroeuroihin takertumista. Mitä kaikkea hyvää siis luvataan, kun suostuu kumartumaan ajan hengen vaatimukselle? Piispojen mukaan se on niin kaunis ja kallis asia kuin kirkon ykseys.
Piispainkokouksen päätös on reaalipoliittinen yritys saada kaksi eri käsitystä mahtumaan samaan kirkkoveneeseen ja vieläpä soutamaan samaan tahtiin. Piispainkokouksen päätöksessä todetaan:
”Tunnistamme jakautumisen ja epäonnistumisen vaaran myös omassa kirkossamme. Siksi kirkon vastuunkantajien tehtävänä on etsiä avioliittokysymyksessäkin ratkaisuja, joiden kautta kirkon ykseys voisi erimielisyyksienkin keskellä säilyä.”
”Ykseyden” varjeleminen on siis päätöksen kantava teema. Tämä päätös takaa piispojen mukaan omantunnon vapauden niille, jotka pitäytyvät perinteiseen avioliittokäsitykseen, mutta myös palvelut ja toiminnan vapauden niille, jotka haluavat siunata samaa sukupuolta olevat parit. Ei täydellistä kummallekaan, mutta ainoa tosiasiallinen tapa jatkaa matkaa samassa paatissa.
Mikä päätöksessä on sitten eksyttävää? Kirkon ykseyden vaaliminen on tunnetusti piispojen erityistehtävä. Ja se on kaikkea muuta kuin helppoa! Mutta piispan viran tehtävänkuvaan ei ensin ole annettu ykseys vaan oikean uskon opettaminen ja harhan torjuminen, jonka suloista hedelmää ykseys on. Nyt ykseysrattaat pantiin opin hevosen eteen! Kyse on ykseyden irvikuvasta. Kirkon ykseys on olemuksellisesti yhteyttä ja osallisuutta yhteen Herraan, kirkon päähän, Kristukseen Jeesukseen. Tämä yhteys ja ykseys Herrassa Jeesuksessa on hänen sanojensa kuulemista, omistamista ja seuraamista apostolisissa ja profeetallisissa kirjoituksissa. Tämä ykseys tulee julki yhteisessä tunnustuksessa ja liturgisissa kaavoissa sekä samassa ehtoollispöydässä: ”Te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa.” (Ef.2:19-21)
Herran asetuksen mukaan kirkon viranhaltijat Jumalan sanalla ja rukouksella pyhittävät yhden miehen ja yhden naisen avioliiton, joka heijastaa Kristuksen ja hänen seurakuntansa ykseyttä: ”Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta” (Ef.5:25-26).
Kirkolla ei ole valtaa muuttaa ja laajentaa avioliittokäsitystä. Kirkolla ei ole jakaa mitään omaa siunausta ja vihkimystä. Kirkolla ei ole yhtään Herran lupausta ja sanaa, jolla pyhittää samaa sukupuolta olevien liitto. Kirkolla ei ole tarjota mitään yhteyttä ja ykseyttä Kristuksen ja hänen sanansa ulkopuolella. Piispainkokouksen päätös rikkoo ykseyden kaikkiin menneisiin kristillisiin sukupolviin ja myös suureen osaan kristikuntaa. Piispainkokouksen päätös ei ole kirkollisen ykseyden vaan lahkoutumisen ilmaus.
Piispainkokouksen päätöksen puhe ”ykseyden vaalimisesta” ei tarkoita sanan varsinaisessa merkityksessä hengellis-teologista ykseyttä Kolmiyhteisessä Jumalassa ja hänen ilmoitussanassaan vaan sosiologista ja organisatorista yhdessäoloa. Tämä ”ykseyspuhe” hyvistäkin motiiveista huolimatta on valheellista. Se tarjoaa näennäistä ja valheellista ”ykseyttä” lupaamalla elintilaa ja toimintamahdollisuuksia muutosta vastustaville. Mutta mikä on tämän yhdessäolon hinta samassa organisaatiossa? Kumartuminen tunnustamaan ja käytännössä siis hyväksymään samaa sukupuolta olevien vihkimys kristillisenä avioliittona. On siis valheellista väittää, että kirkkoon jäisi aidosti kaksi käsitystä, koska kaikkia ohjataan tavalla tai toisella käytännössä hyväksymään tämä uusi käsitys.
Piispojen mukaan käytännössä yhteiselo taataan orwellilaisella käsitteellä ”kunnioittava keskustelu”. Päätöksen mukaan kunnioittava keskustelu merkitsee tätä: ”Minkäänlainen toisen osapuolen motiivien epäily tai näkemysten leimaaminen vääriksi ei kunnioittavaan keskusteluun kuulu.” Suomeksi tämä tarkoittaa, että kunnioittavan keskustelun malli on yhtä kuin kieltää vastakkaisen käsityksen julkinen tuomitseminen ja hylkääminen. Kunnioittava puhe kunnioittaa enemmän ihmistä kuin Jumalaa. Se ei kunnioita keskustelijoita ja heidän vapauttaan ja vähiten se kunnioittaa totuutta ja sen tunnustamista. Tällä kunnioittavan keskustelun pakkopaidalla halutaan vain peittää valheellinen ”ykseys”. Mitä tapahtuukaan sille, joka ei näitä pelissääntöjä noudata ja rikkoo turvallisen tilan? Kuka määrittää, milloin pelisääntöjä noudatetaan ja milloin ei? Miten kunnioittavan keskustelun ajatukseen sopii sellainen, että joku julkisesti opettaa, että on Jumalan luomisjärjestyksen vastaisena synti ja häpeä elää homosuhteissa? Tai jos sanotaan, että pappi, joka yrittää siunata sellaisen liiton, rikkoo 2. käskyä ja pappislupaustaan, tai piispa, joka sellaista ajaa, on harhaoppinen? Eikö hänet häirikkönä pyritä vaientamaan joko työyhteisön tai tuomiokapitulin myötävaikutuksella? Siksi todennäköisemmin monet kristikunnan avioliittokäsitystä kannattavista vaikenevat seurakunnissa ymmärrettävistä itsesuojelusyistä. Turvallinen tila on tullut todella turvattomaksi perinteiseen avioliittokäsitykseen pitäytyville. Kunnioittavan keskustelun tilaan jää lopulta vain yksi sateenkaarta pitkin kaikuva ääni.
Aivan oikein piispainkokous kantaa huolta siitä, että myös niille, jotka kokevat seksuaalista vetoa samaa sukupuolta oleviin, on paikka kirkon yhteydessä ja osallisuus Jumalan siunauksesta. Tästä toiset ovat kuitenkin tehneet väärän johtopäätöksen väittäessään, että avioliiton siunaamisen epääminen muodostaa esteen evankeliumille ja haavoittaa yksilöiden lisäksi myös kirkkoa. Tässä käsityksessä katoaa ero yksilön ja avioliiton välillä. Meidän tulee kristittyinä rukoilla niiden puolesta ja siunata niitä, jotka arkoina kaiken elämän rikkinäisyyden keskellä tulevat Jumalan kasvojen eteen. Me saamme kutsua jokaista löytämään identiteettinsä kastettuna Jumalan lapsena ja elämään Jumalan käskyjen viitoittamaa tietä synnit tunnustaen ja armon omistaen. Mutta samaa sukupuolta olevien parien kohdalla siunauksessa pyytämisessä ei ole kyse vain yksityisestä ihmisestä vaan parista eli myös sen elämäntavan hyväksymisestä ja tunnustamisesta Jumalan tahdon mukaiseksi avioliitoksi. Tätä Raamattu ei lupaa vaan päinvastoin siitä varoittaa ja kutsuu siitä pois (1.Kor.6:8, 19). Siksi piispainkokous hyväksyessään samaa sukupuolta olevien avioliiton ei turmele vain avioliiton asetusta ja pyhyyttä vaan vaikenee homoseksuaalisissa suhteissa eläville Jumalan laista ja ennen kaikkea evankeliumista: syntien anteeksiantamisesta ja uudesta elämästä Kristuksessa Jeesuksessa. Piispainkokouksella on näin ”toinen evankeliumi” (Gal.1:6), joka perustuu ihmisen itsensä valitsemaan tapaan toteuttaa seksuaalisuuden lahjaa ja sen inhimilliseen hyväksymiseen ja kirkolliseen hyväksyntään.
Mitä tästä piispainkokouksen päätöksestä siis tulisi ajatella? Se on vasta esitys, joka menee kirkolliskokouksen päätettäväksi. Tuloksena voi olla pitkä äänestysten tie. Mutta selvää on, että kirkon paimenvirkaan asetetut ovat antaneet opetuksen ja suunnan kansalle ja Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle. Mieleen väistämättä nousee Jeesuksen vakavat sanat: ”Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: ’Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman’.” (Matt.4:10) Murheellista on sanoa, ettei piispainkokouksen päätöksessä kuulu Hyvän Paimenen ääni vaan susien, jotka eivät laumaa säästä (Ap.t.20:29). Kyse ei ole vain kirkkolainsäädännön yksityiskohdista eikä edes 6. käskystä ja avioliitto-opetuksesta vaan 1. käskyn noudattamisesta, johon Vapahtajamme viittaa. ”Minä olen Herra sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.”
Raamattu varoittaa meitä kaikkia: ”Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.” (Gal.6:7)
Tämä on kutsu meille kaikille parannukseen, syntien tunnustamiseen ja Kristuksen armon omistamiseen.
Tämä on kutsu valvomaan opetustamme ja elämäämme Jumalan sanan äärellä.
Tämä on kutsu jakamaan Kristuksen armoa ja rakkautta seurakunnissamme kaikille erotuksetta.
Tämä on kutsu meille Lähetyshiippakunnassa jatkaa luterilaisen vaihtoehdon rakentamista itsenäisenä kirkkona.
Tämä on kutsu meille itse pitää avioliitto kunniassa ja opettaa pelkäämättä avioliiton ihanaa lahjaa.
Tämä on kutsu rukoilla kansamme puolesta.
Martti Lutherin avioliiton vihkimiskaavasta löytyy meille sanat, joilla aloittaa rukoukset:
Herra Jumala, sinä joka olet luonut miehen ja naisen ja säätänyt, että heidän on solmittava avioliitto, sinä joka siunaat heitä antamalla kohdun hedelmää ja annat avioliiton kuvata rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen ja kirkon, hänen morsiamensa, välisen rakkauden salaisuutta, me rukoilemme sinua, että pohjattomassa hyvyydessäsi estäisit tämän luomuksesi, säädöksesi ja siunauksesi vääristymästä ja turmeltumasta ja että armossasi varjelisit sen keskuudessamme Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta. Aamen
Juhana Pohjola, piispa
Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta
Turun Paavalin seurakunnassa pidettiin eilen kokous, jossa kutsuttiin seurakunnalle uusi vastuupastori. Kokouksessa puheenvuoron käytti hiippakuntadekaani Joel Kerosuo. Kuva: Elisa Aho
Pyhän Paavalin luterilainen seurakunta Turussa on kutsunut eilen 10. maaliskuuta vastuupastorikseen Mikko Ahon. Aho on palvellut seurakunnan paimenena elokuusta 2022 lähtien. Tuolloin pastori Sebastian Grünbaum jäi opintovapaalle väitöskirjaa tekemään ja muutti Yhdysvaltoihin. Hiljattain Grünbaum myös irtisanoutui seurakunnan vastuupastorin tehtävästä, minkä vuoksi seuraajan kutsuminen tuli ajankohtaiseksi.
Grünbaum jatkaa väitöskirjan parissa ja iloitsee seurakunnan tilanteesta
Sebastian Grünbaum valmistelee parhaillaan väitöskirjaa Yhdysvalloissa. Kuva: Janne Koskela
Kun Grünbaum jäi opintovapaalle, hän päätti yrittää tehdä väitöskirjaa niin kauan kuin opinnot maistuvat hyvältä, ja rahoitusta riittää. Toistaiseksi Jumala on suonut hänelle näitä molempia. Grünbaum ajattelee tämän olevan Hänen hyvää johdatustaan. Grünbaum kertoo, että ainoa hänen varma tulevaisuuden suunnitelmansa on saada väitöskirja valmiiksi parin–kolmen vuoden sisällä.
– Tämän jälkeen en rehellisesti osaa sanoa, mitä teen. Samalla tahdon sanoa, että irtisanoutumiseni ei ollut millään tavalla mikään irtiotto tai kannanotto Lähetyshiippakunnan työstä tai papistosta. Ajattelen edelleen pienen kirkkomme olevan maailman kärkiluokkaa monellakin eri mittarilla ja tulen aina olemaan kiitollinen Turun ajasta.
Paavalin seurakunnan vastuupastorin tehtävän jättäminen tuntuu Grünbaumista yhtä aikaa haikealta ja tyytyväiseltä. Seurakunnan ihmiset ovat hänelle edelleen rakkaita. Seuratessaan työn jatkumista Turussa hän on kokenut syvää isällistä ylpeyttä siitä, miten hyvin ja siunatusti kaikki on järjestynyt. Grünbaum haluaakin muistaa seurakuntaa apostoli Paavalin sanoin: ”Vaivannäkönne ei ole turha Herrassa (1 Kor. 15:58)”.
– Kymmenen vuotta sitten aloittaessamme seurakunta oli pieni taimi, joka koostui muutamasta perheestä. Vuosien saatossa sadat ihmiset ovat saman taimen kasvaessa tulleet kutsutuiksi, tavoitetuiksi, ravituksi, hoidetuiksi, ja kaikin tavoin siunatuksi. Ilman teitä tämä ei olisi ollut mahdollista. Olen täysin vakuuttunut, että kerran taivaassa suuri joukko ihmisiä tulee minun kanssani kiittämään ja ylistämään Jumalaa kaikesta siitä, mitä hän teidän jalkojenne, käsienne, lahjojenne, ja persoonienne kautta on tehnyt ja tekee edelleen. Olkaa siunatut!
Grünbaumilla iso rooli seurakunnan rakentumisessa
Paavalin seurakunnan hallituksen puheenjohtaja Jarmo Saksi eilisessä kokouksessa. Kuva: Verneri Virtanen
Paavalin seurakunnan hallituksen puheenjohtaja Jarmo Saksi kertoo, että seurakunnassa ollaan syvästi kiitollisia Sebastianille yhteisestä matkasta seurakunnaksi rakentumisessa:
– Sebastian on hyvä joukkuepelaaja, taitava, innostava ja rakentava seurakunnan johtaja, joka itseään säästämättä johti ja loi perustan, josta seurakunnan kehittämistä hyvä jatkaa.
Saksi muistaa, että seurakunta aavisti pastorista luopumisen olevan mahdollisesti edessä jo silloin, kun Grünbaum aloitti tohtoriopinnot Yhdysvalloissa. Seurakunta kuitenkin kannusti pastoriaan saavuttamaan tavoitteensa:
– Seurakuntamme tiesi ja kannusti Sebastiania viemään tutkintonsa maaliin, jonka hän oli kohdalleen määritellyt jo kauan sitten ja totta kai määrätietoisena miehenä hän sen toteutti. Seurakuntalaiset iloitsevat Sebastianin hienosta tilaisuudesta toteuttaa tavoitteensa opiskelujensa kautta Yhdysvalloissa. Sebastian pysyy aina hänet tunteneiden seurakuntalaisten sydämissä ja rukouksissa, vaikka hän ei olisikaan fyysisesti seurakunnan toiminnassa aktiivisesti mukana, Saksi toteaa.
Uusi vastuupastori parasta A-ryhmää
Paavalin seurakunnan uusi vastuupastori Mikko Aho ja hallituksen puheenjohtaja Jarmo Saksi. Kuva: Verneri Virtanen
Puheenjohtaja Saksi kertoo, että Paavalin seurakunnalla on ollut etuoikeus nauttia pastori Mikko Ahon hyvästä ja kannustavasta johtamisesta ja juurevista saarnoista jo noin 1,5 vuoden ajan:
– Tänä aikana olemme saaneet todeta, että Mikko täyttää vastuupastorin tehtävän erinomaisesti ja on ominaisuuksiltaan parasta A-ryhmää. Toimintaa seurakunnassa on ilma sakeana. Seurakunnan veljet ja sisaret Herrassa Jeesuksessa toimivat kuin seurakuntaperhe.
Saksi on pistänyt merkille, että Ahon osaaminen ja persoona sopivat seurakunnan tämänhetkiseen tilanteeseen hyvin. Ensin Grünbaumin johdolla luotiin seurakunnan perusta, rakenteet ja tulevaisuuden skenaariot. Sittemmin Ahon ammatillinen osaaminen, yhteistyökykyisyys sekä rakentava, johdonmukainen ja rauhallinen luonne ja olemus ovat sopineet nykyiseen kehitysvaiheeseen hyvin. Saksi iloitsee myös Ahon vaimosta Elisasta ja kolmesta lapsesta, jotka Mikon mukana liittyivät seurakuntaan:
– Lusikalla Herralta pyysimme, kauhalla Hän antoi. Seurakunnalla on täysi luottamus siihen, että Herran johdatuksessa ja Mikon johdolla seurakunnalla on edessään hyvä ja kukoistava tulevaisuus.
Vastuupastoriksi rauhallisin mielin
Mikko Aho kertoo ottavansa vastuupastorin tehtävän vastaan rauhallisin mielin, koska Jumala, joka on ollut uskollinen, on sitä myös jatkossa ja Hän johtaa itse Kirkkoansa.
– Olen myös hyvin kiitollinen Sebastianin ja pastori Eero Kaumin Turussa tekemästä työstä sekä luottamuksesta, jota seurakunnan puolelta olen tämän kutsun myötä saanut, Aho lisää.
Vastuupastoriksi kutsuminen ei merkittävästi muuta Ahon tämänhetkistä arkea ja työkuvaa. Muutto uuteen kaupunkiin reilu vuosi sitten oli suuri muutos perheelle, mutta tähän mennessä Turku tuntuu heistä jo varsin omalta. Ahon mukaan Paavalin seurakunnassa palveleminen on ollut todella intensiivistä ja sen myötä erittäin rikasta. Tällä hetkellä päällimmäisenä kasvavan, aktiivisen ja rakastavan seurakuntaperheen keskellä on suunnaton ilo ja kiitollisuus Jumalan moninaisista lahjoista.
Studio Kryptassa on julkaistu uusi ohjelma, jossa käsitellään uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröitymisen vaikutuksia.
Lainaus Studio Kryptan sivuilta:
”Vuonna 2000 alkoivat Suomen Luther-säätiön jumalanpalvelukset. Papit olivat kansankirkon pappeja ja kokoonnuttiin kansankirkon tiloissa. Suomen ev.lut. kirkon myllerrysten keskellä tarkoitus oli mahdollistaa pääsy luterilaiseen jumalanpalvelukseen kirkon tuntomerkkien äärelle.
Vuosien saatossa organisatorinen yhteys Suomen ev.lut. kirkkoon on katkennut ja samalla Lähetyshiippakunnan oma kirkollinen identiteetti vahvistunut. Luther-säätiön toiminnan pohjalta perustettiin vuonna 2013 Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta. Hiippakuntajärjestyksessä todetaan Lähetyshiippakunnan olevan itsenäinen luterilainen kirkko.
Viralliselta järjestäytymismuodoltaan Lähetyshiippakunta on rekisteröimätön yhdistys ja sen taloutta ja juridisia velvoitteita hoitaa Suomen Luther-säätiö, joka huolehtii myös työnantajavastuista.
Lähetyshiippakunnassa on keskusteltu siitä, mikä olisi sille paras tapa järjestäytyä. Kun organisaation tasolla yhteyttä ei enää ole Suomen ev.lut. kirkkoon, niin olisiko Lähetyshiippakunnan mielekästä rekisteröityä uskonnolliseksi yhdyskunnaksi? Mitä hyviä ja huonoja puolia siinä olisi? Mihin kaikkeen se vaikuttaisi?
Lähetyshiippakunnassa on nimetty komitea tutkimaan asiaa. Sen työn pohjalta on nyt syntynyt raportti seurakunnissa käytävän keskustelun tueksi. Studiossa aiheesta ovat keskustelemassa hiippakuntadekaani Joel Kerosuon kanssa komitean jäsenet, pastori ja varatuomari Jyrki Anttinen, sekä pastori Otto Granlund.”
Ohjelma on katsottavissa Studio Krypta sivuilla ja kanavan YouTube-sivuilla
Jenni Typpö koordinoi Lähetyshiippakunnan nuorisotyötä opintojensa ohella yli kahden vuoden ajan. Kuva: Heidi Savolainen
Parin viime vuoden ajan kirkkomme nuorisotyön koordinaattorina on työskennellyt Jenni Typpö Pyhän Markuksen luterilaisesta seurakunnasta Helsingistä. Jenni on tullut nuorille tutuksi erityisesti leireillä, mutta hän on ollut mukana järjestämässä myös muita nuorten tilaisuuksia. Jennin työ nuorisotyön koordinaattorina päättyy nyt helmikuun lopussa. Viimeiseksi työtehtäväksi jäi Jyväskylän Kiponniemessä viime viikonloppuna pidetty nuorten leiri. Pian uudet kutsumukset odottavat Jenniä: Maaliskuun alussa hän solmii avioliiton ja myöhemmin keväällä valmistuu tekniikan kandidaatiksi.
Jenni aloitti nuorisotyön koordinaattorina vuoden 2022 alussa. Hänet kutsuttiin hoitaman tehtävää, kun hän oli kertonut tuntevansa nuorisotyön omaksi jutukseen:
– Kun olin muuttanut Helsinkiin opiskelemaan, minua pyydettiin seurakunnassa mukaan vastuutehtäviin. Mainitsin, että nuorisotyö on sellainen, joka tuntuu eniten omalta. Niinpä minulle ehdotettiin tätä omasta seurakunnasta vähän laajempaa tehtävää, Jenni muistelee.
Nuorisotyön koordinaattorin työtä Jenni on hoitanut opintojensa ohella. Ajallisesti suurimman panostukset ovat häneltä vaatineet nuorten leirit ja niiden suunnittelu. Vuoden aikana leirejä on järjestetty keskimäärin kolme rippileirin lisäksi. Leirien ohella nuorisotyön koordinaattorin työhön on kuulunut nettisivujen päivittämistä ja toiminnan suunnittelua, kuten Zoomissa pidettyjä kokouksia. Verkkonuorisotyön tiimin kanssa hän on ollut mukana toteuttamassa nuorteniltoja, raamiksia sekä joulukonsertteja etänä.
– Työssä parasta on ollut nuorten kanssa hengaaminen leireillä ja esimerkiksi Kesäjuhlassa. On ollut myös kiva huomata, kuinka tärkeitä leirit nuorille ovat, Jenni kertoo. Toisaalta hän ei jää kaipaamaan lyhyitä huonosti nukuttuja öitä, joita leirielämä tuo mukanaan.
Jenni kuvaamassa iltaohjelmaa nuorten leirillä Kiponniemessä helmikuussa. Kuva: Heidi Savolainen
Viime viikonloppuna Kiponnimessä järjestetyllä nuorten leirillä toinen leirin vetäjistä, Heidi Savolainen, kysyi nuorilta, miten he kuvailisivat Jenniä. Nuorten kommentit kertovat, että he ovat kokeneet Jennin aikuiseksi, joka ymmärtää nuoria, osaa kuunnella, ja jolla on hyviä ajatuksia. Näin nuoret kuvasivat Jenniä:
– Jenni on ystävällinen aina kaikille. Hän on hauska. Hänen kanssaan on kiva keskustella. Jenni on leiriläisten puolella ja häneen voi turvautua. Riparilla oli kiva jutella hänen kanssaan. Jennillä on paljon hyviä ajatuksia.
– Leiriäiti. Turvallinen johtaja.
– Asiallinen ja oikeudenmukainen.
– Toimii Isosiskon roolissa ja antaa elämänohjeita. Nokittelen hänelle takaisin, mutta hän osaa ymmärtää minua nuorena. Muistan monet hetket, kun pelkästä periaattesta olen käynyt väittelyitä hänen kanssaan, vaikka tiedän, että hän on oikeassa.
– Jenni osaa olla nuorten kanssa. Ymmärtää nuoria. Hyvä kuuntelija.
– Helposti lähestyttävä ihminen.
– Mukava ja asiallinen.
– Yhteistyökykyinen.
Jennistä on haikeaa lopettaa työ nuorisotyön koordinaattorina. Samalla hänestä kuitenkin tuntuu innostavalta siirtyä elämässä eteenpäin:
– Olen menossa maaliskuun alkupuolella naimisiin. Kirjoitan keväällä loppuun kandidaatintutkielmani ja valmistun tekniikan kandidaatiksi. Kesä menee oman alan kesätöiden parissa. Syksyllä aloitan diplomi-insinööri -opintojeni maisterivaiheen.
Lopuksi kysyn vielä Jenniltä, millaisia terveisiä hän haluaisi lähettää Lähetyshiippakunnan aikuisille ja nuorille. Aikuisia Jenni pyytää rukoilemaan kirkkomme nuorten ja nuorisotyön puolesta ja auttamaan nuoria tutustumaan toisiin kristittyihin:
– Kannustakaa omia nuorianne kristityn vaelluksessa ja olkaa omalta osaltanne mahdollistamassa muihin oman ikäisiin kristittyihin tutustumisessa. Oli se sitten rahallisesti, tai leireille kuskaten tai oman kodin nuortenillalle avaten.
Nuoria Jenni muistuttaa käymään ahkerasti messussa ja lukemaan Raamattua:
– Rohkaisuksi teille nämä Jeesuksen sanat: ”Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.” (Joh 16:33)
