Naistenpäivät syyskuussa – ilmoittautuminen alkanut!
15.5.2024
Joulusaarnan kirjoitti pastori Jukka Peranto
Augustus, Quirinius, Joosef, Maria ja Jeesus. Nämä viisi toinen toistensa aikalaista evankelista Luukas mainitsee jouluevankeliumissaan nimeltä. Jos kysyisimme muilta heidän aikalaisiltaan, ketä edellä mainituista kutsutaan herraksi ja vapahtajaksi, vastaus olisi selvä: keisari Augustus on herra ja vapahtaja. Useammasta roomalaisesta keisarista on aikanaan käytetty arvonimeä ”koko maailman pelastaja” – tai vapahtaja, kuten raamatunkäännöksemme sanan kääntävät. Niin myös Augustusta kutsuttiin ”kreikkalaisten ja koko maailman pelastajaksi”. Keisari nähtiin jumalallisena hallitsijana, jonka jokaisen tuli tunnustaa herraksi.
Jos siis jouluyönä olisi levinnyt kaikkialle tieto vapahtajan syntymästä, ihmisten ajatukset olisivat suuntautuneet Roomaan ja keisarin palatsiin. Mutta tämä Vapahtaja syntyikin aivan jossain muualla kuin Rooman kaupungissa. Hän syntyi pienessä Betlehemin kylässä. Eikä hän syntynyt keisarin palatsiin, vaan karjasuojaan. Jos vapahtaja – keisari Augustus – olisi kulkenut niillä main, koko Betlehemin kylä olisi tarvittaessa tyhjennetty häntä varten. Mutta kun Vapahtaja – Jeesus Kristus – saapui, sai hän syntyä karjaeläinten sekaan, kun muualta ei löytynyt tilaa.
Näin jo pelkällä syntymällään Jumalan Poika saarnaa meille, kuinka erilainen onkaan taivaallinen Vapahtaja maallisiin vapahtajiin verrattuna. Hän saapui matalaan majaan, josta hänelle ei löytynyt edes omaa vuodetta, vaikka hänelle olisi kuulunut vielä suurempi kunnia ja ylellisyys, kuin yhdellekään keisarille. Maan päällä ei hänen syntymäänsä kuulutettu ympäri Rooman valtakuntaa, mutta taivaassa riemuittiin ja ylistettiin, kun Jumalan Poika syntyi ihmiseksi – meidän kaltaiseksemme.
Jos keisari olisi saanut lapsen, kukaan ei olisi lähettänyt sanansaattajaa Roomasta Betlehemiin. Mutta juuri Betlehemin kedolla valvoville ja unohdetuille paimenille lähetettiin taivaallinen sotajoukko viemään sanaa Jumalan Pojan syntymästä: ”Tänä päivänä on teille syntynyt vapahtaja! Hän on Kristus, Herra!”
Tämä paimenille kuulutettu vapahtaja ei ole mikään maallinen hallitsija, vaan hän on Kristus, Jumalan lupaama messias, ja hän on Herra. Keisari olkoon keisari, mutta Kristus on Herra. Augustus olkoon kreikkalaisten ja roomalaisten pelastaja, mutta Jeesus on koko maailman Vapahtaja. Tämä ilosanoma ei ole jäänyt paimenten omaksi tiedoksi, vaan se on julistettu sinullekin. Sinulle on syntynyt Vapahtaja Daavidin kaupungissa! Hän on Kristus, sinun Herrasi.
Herrana Hän tahtoi tulla alhaista alhaisemmaksi, koska hän tuli palvelemaan meitä eikä meidän palveltavaksemme.
Tämä Vapahtaja, joka syntyi jouluna ja laskettiin seimeen, nostettiin myöhemmin ristille meidän tähtemme. Hänet, joka Betlehemissä kapaloitiin liinoilla, käärittiin Golgatalla käärinliinoihin ja kannettiin hautaan. Kuolemallaan hän voitti synnin, kuoleman ja perkeleen vallan ja hän nousi sankarina haudasta.
Edelleen Herra ja koko maailman Vapahtaja saapuu luoksemme sanaan ja sakramentteihin ”kapaloituna”. Ei hän saavu kuin maalliset ruhtinaat omalla ylhäisyydellään koreillen tai meitä tavallisia ihmisiä vältellen. Eikä hän vaadi sinua ensiksi raivaamaan kaikkea syntiä ja saastaa pois elämästäsi, jotta hän voisi tulla luoksesi. Sinun sydämesi voi olla yhtä ahdas ja pimeä, kuin Betlehemin yön karjasuoja, ja silti Kristus on jo tullut sinne pyhässä kasteessa asumaan. Siksi tänäkin jouluna sinun uskosi oljilla aivan varmasti lepää sinun veljeksesi syntynyt Jeesus Kristus – Herra ja koko maailman Vapahtaja.
Pastori Jukka Peranto
Pyhän Marian luterilainen seurakunta, Rauma
Hiippakuntakokouksen puhetta johti pastori Harri Lammi (keskellä). Sami Niemi (oikealla) toimi sihteerinä. Kuva: Asko Iso-Kungas
Lähetyshiippakunnan ylin päättävä elin, hiippakuntakokous, kokoontuu joka vuosi marraskuun kolmantena lauantaina. Tänä vuonna kokous pidettiin lauantaina 19.11. hybridimallilla eli siihen pystyi osallistumaan sekä paikan päällä Koinonia-keskuksessa että verkkoyhteyden välityksellä. Jokaisesta Lähetyshiippakunnan seurakunnasta oli valittu kokoukseen kaksi edustajaa ja pastori. Lisäksi kokoukseen oli kutsuttu mukaan hiippakuntaneuvoston, Suomen Luther-säätiön hallituksen ja konsistorin jäsenet.
Ennen varsinaista hiippakuntakokousta sen edustajilla oli ollut mahdollisuus osallistua etätapaamiseen, jossa käsiteltiin yksityiskohtaisemmin vuoden 2022 toimintakertomusta ja tilinpäätöstä. Yksi siellä käsitelty asia nousi esille myös varsinaisessa hiippakuntakokouksessa. Edellisen vuoden lopulla tehtiin päätös Jyväskylän pastorin työsuhteen osa-aikaistamisesta heinäkuusta alkaen. Hiippakuntadekaani Joel Kerosuo kävi läpi Jesajan seurakunnan tilanteen kehittymistä viime vuosina: Jyväskylässä käytiin keskusteluja dekaanin kanssa, tehtiin toimia ja asetettiin tavoitteita. Seurakunta teki hienon nousun taloudessaan. Samalla kuitenkin vaikutti siltä, että tilanne on liian harvojen harteilla eikä kokonaisuutta saatu riittävästi tasapainoon.
Jesajan seurakuntaneuvoston puheenjohtaja Tero Salmela kommentoi puheessaan tilannetta: – Mekin otimme aluksi ristiriitaisin tuntein vastaan, kun Joel kertoi tilanteesta. Kun asioista oli puhuttu avoimesti, oli helpottavaa alkaa rakentaa uutta kasvua ja taloutta, joka ei olisi enää alijäämäinen. Kun jatkossa uusia seurakuntia perustetaan, tai me joskus saamme uudelleen 100 % pastorin Jyväskylään, toimintaa on kehitettävä talous edellä siten, että seurakunta kasvaa toiminnan mukana. Kaikkien ikävien asioiden jälkeen me näemme hyvinkin valoisana tulevaisuuden ja olemme hyvällä mielellä. Haluan kiittää Lähetyshiippakuntaa, dekaania ja piispaa sekä aluerovasti Kalle Väätäistä tuesta, kannustuksesta ja rinnalla kulkemisesta. Missään vaiheessa talouden ja kaikkien muiden asioiden kanssa meitä ei ole jätetty yksin, ja meillä on hyvät suunnitelmat tulevaisuuteen.
Vuoden 2022 tilinpäätöstä käsitellessä tuli ilmi, että kokonaistulos oli runsaasti alijäämäinen. Hiippakunnan työ jäi alijäämäiseksi 36000 euroon, ja yhdessä seurakuntien kanssa 132000 euroon. – Menot tulivat aiemmin aloitettujen työalojen työstä eivätkä uusien työalojen avaamisesta, hiippakuntasihteeri Sami Niemi totesi.
Toiminnantarkastajana toiminut Ida Heikkilä totesi lausunnossaan, että Lähetyshiippakunnan taloutta on hoidettu asianmukaisesti. Heikkilä nosti esiin toiveen siitä, että avoimuutta suhteessa Lähetyshiippakunnan tukijäsenenä toimivaan Suomen Luther-säätiöön voisi edelleen vahvistaa. Jo tänä vuonna olikin niin, että vuoden 2024 talousarvio sisältää rakenteellisen muutoksen: Joidenkin kustannuspaikkojen muutosten lisäksi aiemmat Lähetyshiippakunnan hiippakuntamaksu ja Luther-säätiön säätiömaksu yhdistyvät yhteiseksi seurakuntien hiippakuntamaksuksi. Sen suuruus määrittyy seurakunnan vuoden 2022 messukävijäkeskiarvon mukaan. Vuonna 2024 seurakunnan hiippakuntamaksu on 3,582 e/messukävijä. – Uudistuksella on pyritty selkeyttämään asiaa. Yritetään yhdellä summalla piirtää esiin kaikki se kirkon työ mitä eri työaloilla ja kokonaisuudessa tapahtuu lastenleireistä ehtoollisleipiin ja piispan junalipusta kanslian kirjekuoreen, dekaani Kerosuo kuvasi.
Hiippakuntadekaani Joel Kerosuo vastasi moniin kokousedustajien esittämiin kysymyksiin. Kuva: Asko Iso-Kungas
Hiippakuntakokous myönsi myös konstituutiokomitealle valtuudet jatkaa työskentelyä vuonna 2024. Konstituutiokomitea sai aiemmin hiippakuntakokoukselta valtuutuksen selvittää, mitä hyviä ja huonoja puolia olisi, jos Lähetyshiippakunta rekisteröityisi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. Tämä selvitys tulee saataville seurakuntiin tulevana keväänä. Sen yhteydessä tarkoituksena on kuulla seurakuntalaisia ja seurakuntia sekä saada syvempi käsitys erilaisista näkökulmista asiaan liittyen. Vuoden 2024 hiippakuntakokoukselle toimitetaan konstituutiokomitean loppuraportti.
Toimintasuunnitelman kohdalla oli myös esillä pyrkimys, että Lähetyshiippakunnan strategista työtä pyritään vahvistamaan tulevana vuonna.
Hiippakuntakokouksen loppumetreillä tehtiin kirkkohistoriaa. Hiippakuntakokous totesi esityksen mukaisesti kirkollisen yhteyden Lähetyshiippakunnan ja Seurakuntaliiton välillä. Piispa Juhana Pohjola pohjusti esitystään kertomalla, että Seurakuntaliitto on 1920-luvulla perustettu itsenäinen luterilainen kirkko, joka viettää parhaillaan 100-vuotisjuhlia. Lähetyshiippakunta ja Seurakuntaliitto ovat käyneet opillisia keskusteluja vuodesta 2015 lähtien. – Yhteinen uskonoppi todettiin jo aiemmin, mutta pelkkä yhteinen käsitys ei riitä, piispa totesi ja jatkoi: – Tarvitaan myös molemminpuolista tutustumista työntekijöiden ja seurakuntien kesken. Tätä on jatkunut useamman vuoden ajan. Tämä on päätynyt siihen, että voimme tunnustaa ja todeta, että meillä on uskon ja opin yhteys. Meille tämä on historiallista, sillä tämä on ensimmäinen suomalainen luterilainen kirkko, jonka kanssa meillä on yhteys. Näen tässä Jumalan hyvän, kutsuvan ja kokoavan työn. Kun hiippakuntakokous oli todennut opillisen yhteyden Seurakuntaliiton kanssa, piispa Juhana Pohjola valtuutettiin allekirjoittamaan asiakirja Seurakuntaliiton kanssa. Historiallista tilannetta kunnioitettiin veisaamalla seisten ”Herraa hyvää kiittäkää” -virren ensimmäinen säkeistö sekä yhteisellä rukouksella.
Hiippakuntakokous päätettiin jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan kirjojen julkaisemiseen. Piispa Juhana Pohjola esitteli vuoden 2023 Vuosikirjan sekä pastori Juuso Mäkisen kirjoittaman ”Kristuksessa valitut pelastukseen. Pelastusvarmuus ja ennalta määrääminen” -nimisen teoksen.
Hiippakuntakokouksessa julkaistut kirjat tulevat myyntiin seurakuntien kirjapöydille ja Lähetyshiippakunnan kauppaan.
Tänään Jesajan seurakunnassa messun toimittivat pastorit Joel Kerosuo ja Pekka Hyppönen. Kuva: Juho Pylvänäinen
Tänään Jyväskylässä Jesajan luterilainen seurakunta kokoontui jokasunnuntaiseen tapaansa Jyvälän setlementin tiloihin viettämään viikon kohokohtaa, messua. Jeesus Kristus palveli Sanansa ja sakramenttinsa kautta noin neljääkymmentä seuraajaansa. Messun liturgina toimi hiippakuntadekaani, pastori Joel Kerosuo. Saarnan piti pastori Pekka Hyppönen.
Messu poikkesi tavanomaisesta sikäli, että se jäi Pekka-pastorin viimeiseksi työtehtäväksi Suomen Luther-säätiön työsuhteisena pastorina. Tästä lähtien Pekka palvelee seurakuntaa oman toimensa ohella. Hän toimittaa esimerkiksi jumalanpalveluksia ja paimenviran hoitoon kuuluvia toimituksia uuden palkkatyönsä asettamien reunaehtojen sisällä. Pekka säilyy edelleen Lähetyshiippakunnan pappiskollegion ja Hyppösten perhe Jesajan luterilaisen seurakunnan jäseninä.
Viime joulukuussa Suomen Luther-säätiö teki kipeän ratkaisun leikata pastorin työosuus 50 prosenttiin Jesajan seurakunnan ja Lähetyshiippakunnan taloustilanteen vuoksi. Käytännössä pastorin työaika puolittui kuluvan vuoden heinäkuun alusta alkaen. Muutos on koskettanut koko Jesajan seurakuntaa, mutta luonnollisesti eniten Hyppösten perhettä. Pekan oli ryhdyttävä etsimään toista työtä pastorin osa-aikaisen työsuhteen rinnalle.
Pekka kertoo hakeneensa alun perin sosionomin koulutustaan vastaavaa keikkatyötä. Työnantaja päätyikin tarjoamaan hänelle sopimusta kokoaikaisesta työsuhteesta. Kun Pekka oli keskustellut tarjouksesta piispan ja hiippakuntadekaanin kanssa, hän päätti ottaa työn vastaan. Pekka aloittaa uudessa työssä huomenna maanantaina.
Jesajan seurakuntaa Pekka-pastori evästi käyttämään Raamattua ja Katekismusta sekä perheiden että seurakunnan elämän ohjenuorana. Hän myös puhui uskosta, toivosta ja rakkaudesta seurakunnan yhteisönrakennuksen raamatullisina aineksina. Pekka kehotti heitä lukemaan vuonna 2014 julkaistusta Yhdeksi ruumiiksi kastettuna -kirjasta kirjoittamansa artikkelin.
Messun jälkeen Joel Kerosuo muisti Pekkaa pienellä lahjalla ja saatesanoilla. Kerosuo kertoi olevansa kiitollinen Pekalle erityisesti siitä, että heidän yhteistyönsä oli kantanut kuluneen vuoden raskaiden vaiheiden yli. Kerosuo iloitsi ajatuksesta, että jatkossakin he saavat elää samoista kirkon lahjoista ammentaen. Tämä on voimavara myös Pekan uudessa työn haasteissa: – Toivon Lähetyshiippakunnan puolesta, että uuteen, vaativaan työhösi voisi löytyä lepo ja rauha ja että samalla sinulle voisi löytyä mielekäs paikka palvella myös paimenvirassa, Kerosuo sanoi.
Jatkossa Jesajan seurakunnassa pyritään säilyttämään toiminnan jatkuvuus. Se jatkaa messujen viettämistä mahdollisimman pitkälle entiseen tapaansa. Seuraavina sunnuntaina messuja saapuvat toimittamaan Itäisen rovastikunnan pastorit Jarno Gummerus ja Kalle Väätäinen sekä seurakunnan oma ystäväpastori Matti Hyttinen. Pitkän tähtäimen vaihtoehdot pastorin viran täyttämisestä ovat harkinnassa. Kutsummekin kirkkoamme rukoilemaan, että Jesajan seurakunnalle järjestyy uusi vastuupastori Jumalan aikataulun ja suunnitelman mukaisesti.
Pastori Pekka Hyppönen palvelee jatkossa Jesajan luterilaista seurakuntaa oman toimensa ohella. Kuva: Juho Pylvänäinen
Ordinaation toimitti piispa Juhana Pohjola. Häntä avustivat hiippakuntadekaani Joel Kerosuo sekä pastorit Matias Kröger, Kalle Väätäinen ja Kimmo Jaatila. Kuva: Emilia Heikkinen
Joensuussa vietettiin syksyisenä sunnuntaina 24.9. juhlavaa messua. Noin 70 messuvieraan edessä vihittiin kaksi pastoria kantamaan ja jakamaan kallisarvoista ja taivaallista aarretta Joensuussa ja Savonlinnassa. Itsekin rikkinäisinä saviruukkuina heidän tulee kertoa toisille särjetyille sydämille, että heidän kaikki syntinsä on anteeksi annettu Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Pyhään paimenvirkaan vihittyjen on määrä toimia omaan toimensa ohella Itä-Suomen seurakunnissa: Juho Pitkäsen savonlinnalaisessa Pyhän Jaakobin luterilaisessa seurakunnassa ja Jarkko Piiparisen joensuulaisessa Pyhän Nehemian luterilaisessa seurakunnassa. Saattavat he tulla palvelemaan myös muissa läheisissä seurakunnissa.
Juhlavassa messussa Juho Pitkänen puettiin kasukkaan Jumalan kaikki peittävän armon merkiksi. Kuva: Emilia Heikkinen
Juhon lapsuus ja nuoruus oli Tohmajärvellä, Värtsilässä ja Savonlinnassa. Aikuisuudessa elämä vei teologiaopintojen myötä Helsinkiin. Teologian kandidaatin tutkintoon johtaneiden opintojen ohella hän työskenteli kesäteologina ja logistiikka-alalla. Myöhemmin hän on palannut asumaan Savonlinnaan ja vuonna 2015 mennyt naimisiin ja perustanut perheen. Nyt pastorin tehtävien ohella hänen sähköinsinööriopinnot ovat jo hyvässä vaiheessa ja lisäksi hän on tehnyt myös kojeistoasentajan töitä. Tehtäväänsä hän suhtautuu kiitollisella, vaikkakin aralla mielellä. Kutsu tuntui kuitenkin hyvältä. Hän ei rohkene arvailla, millaisia koitoksia tehtävä toisi tullessaan, mutta luottaa siihen, Jumala antaa riittävästi rohkeutta, voimaa ja viisautta. Juho luottaa siihen, että ulkoinen evankeliumi voittaa omien syntien painon.
Juhana-piispa puki stolan Jarkko Piisparisen ylle merkiksi paimenvirasta ja Kristuksen ikeen kantamisesta. Kuva: Emilia Heikkinen
Jarkko on kotoisin Lappeenrannasta ja on kokenut hengellisen heräämisen vuonna 2010. Pian tämän jälkeen hän tuli mukaan Suomen Luther-säätiön toimintaan lehti-ilmoituksen perusteella. Hän suoritti Raamattu-linjan opinnot Karkun evankelisessa opistossa ja vuonna 2013 hän muutti Joensuuhun teologiaa opiskelemaan. Seuraavana vuonna solmi avioliiton Nooran kanssa. Kymmenen vuoden ajan hän on perheineen asunut Joensuussa ja sen lähistöllä Liperissä. Tänä aikana hän on tutustunut moniin joensuulaisiin ja toiminut paljon seurakunnan vastuutehtävissä. Jarkko valmistui teologian maisteriksi vuonna 2018 ja tekee tällä hetkellä väitöskirjaa Eino Sormusen pelastusopista. Hän kokee pastorin kutsumuksen suurena vastuuna, mutta uskoo Jumalan armossaan varustavan häntä siihen.
Paimenvirkaan vihityt Jarkko Piiparinen ja Juho Pitkänen. Suljemme heidät kiitollisina esirukouksiimme. Kuva: Emilia Heikkinen
Teksti: Aleksi (Sampo) Vartiainen
Pastori Samuli Siikavirta piti tämän puheen Marssi Elämän puolesta -tapahtumassa Helsingissä 23.9. Kuva: Alli Pitkäpaasi
Hyvää valtakunnallista kuolleiden lasten muistopäivää!
Elämme ajassa, jota varjostaa kuoleman kulttuuri. Tämä kuoleman kulttuuri kuitenkin monesti piiloutuu elämänmyönteisiltä kuulostavien käsitteiden kuten erilaisten oikeuksien alle. Siksi kuoleman kulttuuria on välillä niin vaikea havaita.
Puhutaan naisen oikeudesta omaan kehoonsa. Tuolla positiiviselta kuulostavalla oikeudella tarkoitetaan kuitenkin lupaa lopettaa äidin kehon turvissa kasvavan pienen ihmisen elämä.
Puhutaan jokaisen oikeudesta syntyä haluttuna. Tuolla sinänsä kannatettavalla ajatuksella tarkoitetaan kuitenkin, että ne, jotka eivät ole haluttuja, voidaan kuolettaa ennen syntymäänsä.
Puhutaan laillisen abortin välttämättömyydestä äidin hengen säästämiseksi vaikeissa komplikaatioissa. Tämän kanssa useimmat vapaan abortin vastustajatkin ovat samaa mieltä. Samalla useimmiten vaietaan kuitenkin siitä, että äidin hengen säästämiseksi tehdyt abortit eivät juuri edes näy tilastoissa, joiden mukaan 94,8 % viime vuonna abortoitiin sosiaalisin tai niihin verrattavin syin ja loput 4,8 % ”mahdollisen tai todetun sikiövaurion” kuten Downin syndrooman perusteella (THL:n 2022 tilastot), jonka kanssa kuitenkin pystyy elämään.
Puhutaan oikeudesta turvalliseen aborttiin kuolemien vähentämiseksi puoskareiden käsissä. Tuossa elämän suojelemiseen tähtäävässä argumentissa unohdetaan kuitenkin, että abortissa kuolee aina vähintään yksi ihminen.
Abortti tarkoittaa Käypä hoito -ohjeen mukaan ”ihmisen toimin käynnistettyä raskauden päättymistä, joka ei ole synnytys ja joka johtaa (…) sikiön kuolemaan”. Kyse on siis virallisen määritelmän mukaan kuolemasta, jonka toiset aiheuttavat.
Tämä kuoleman kulttuuri on ollut rajatuissa tapauksissa laillistettua Suomessa jo 73 vuoden ajan, ja sosiaalisiin syiden verukkeella 12. raskausviikkoon saakka käytännössä vapaan abortin mahdollistava laki on ollut voimassa 53 vuoden ajan. Tämän kuun alussa voimaan tullut entistä liberaalimpi aborttilaki käytännössä poisti harkinta-ajan varhaisimmilta aborteilta. Yhden lääkärin lähete riittää aikaisemman kahden sijaan. Lakiin johtaneen kansalaisaloitteen johtoajatuksena oli naisten ”oman tahdon” ja itsemääräämisoikeuden lisääminen. Tuon oikeuden varjoon jäi kuitenkin syntymättömän lapsen oikeus elämään.
Kuoleman kulttuurissa sanat ovat harkittuja, koska väärä sanavalinta voi paljastaa sen, mistä todellisuudessa on kyse. Kun puhutaan ei-toivotusta raskaudesta, joka johtaa aborttiin, käytetään ihmisyydestä etäännyttävää lääketieteellistä termiä ”sikiö”. Kun puhutaan samalla raskausviikolla tapahtuneesta ei-toivotusta keskenmenosta, puhutaan kuitenkin lapsesta, joka menetettiin.
Kuoleman kulttuurissa ihminen ja hänen subjektiivinen kokemuksensa on kaiken mitta. Kuoleman kulttuurissa ihminen on ottanut itselleen vallan päättää elämästä ja kuolemasta. Kuoleman kulttuurissa ihminen on tehnyt itsestään jumalan.
Kuoleman kulttuuri jättää jälkensä niin yksilön kuin yhteiskunnankin tasolla. Suomessa aborttien määrä on viime vuosina asettunut n. 8 000:een vuodessa, joskin viime vuonna niiden määrä kasvoi 3,5 %:lla verrattuna edellisvuoteen (THL). Jos viime vuonna syntyneisiin lapsiin (44 933) lisätään silloin abortoidut lapset (n. 7 900), he muodostaisivat 15 % ikäluokastaan, mikäli heidän olisi annettu elää. 15 % ikäluokasta on iso luku. Vielä isommaksi tuo 15 % ikäluokasta nousee sen kehityksen valossa, että Suomessa syntyi viime vuonna ennätyksellisen vähän lapsia. Viimeksi yhtä vähän suomalaisia syntyi elävänä nälkävuonna 1868, siis yli 150 vuotta sitten, silloin kun maatamme asutti alle kaksi miljoonaa ihmistä nykyisen 5,5 miljoonan sijaan.
Nälkävuosina kuolema vaikutti nälänhädän ja köyhyyden kautta, joihin ihmiset eivät juuri voineet vaikuttaa. Meidän ajassamme kuolema vaikuttaa kuoleman kulttuurin kautta, jota yhteiskuntamme on itse valinnut toteuttaa ja seurata.
On kuitenkin olemassa myös vaihtoehto, jonka puolesta pidämme tänään ääntä täällä: se on elämän kulttuuri.
Elämän kulttuurissa ei puhuta vain naisten oikeudesta omaan kehoonsa, vaan myös syntymättömän lapsen oikeudesta omaansa. Kummatkin ovat yhtä tärkeitä.
Elämän kulttuurissa ei puhuta vain jokaisen oikeudesta syntyä haluttuna, vaan myös niiden oikeudesta syntyä ja elää, joita ei suunniteltu, haluttu tai joista biologiset vanhemmat eivät kykene huolehtimaan. Ei-toivotun lapsettomuuden lisääntyessä heille olisi kasvattajia ja adoptiovanhempia, jos tästä vain puhuttaisiin vaihtoehtona.
Elämän kulttuurissa entistä vapaampaa kohtulasten surmaamista ei puolustella harvinaisilla äidin hengen säästävillä poikkeustapauksilla, vaan elämää puolustetaan esivallan säätämillä laeilla, jotka rajoittavat muista syistä kuin lääketieteellisissä hätätapauksissa tehtäviä abortteja minimiin.
Elämän kulttuurissa ei määrätä kuolemaa hoidoksi tai ratkaisuksi sosiaalisiin ongelmiin, vaan tuetaan ja autetaan niin äitejä kuin isiäkin raskauden aikana ja lapsen syntymän jälkeen hoitamaan ja rakastamaan lapsiaan vaikeissakin olosuhteissa.
Elämän kulttuuriin on mahdollista kääntyä. Mutta mikäli aikain saatossa käy ilmi, että yhteiskuntamme on elämän kulttuurin lopullisesti hylännyt, silloin sen edistäminen on entistä tärkeämpää yksilöiden ja yhteisöjen kuten seurakuntien tasolla.
Pappina ja kristittynä näen tämän elämän kulttuurin kaikkein selkeimpänä Pyhän Raamatun lehdillä. Vanhassa testamentissa Kuningas Daavid lausuu elämän Herralle: ”Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.” (Ps. 139:16) Ja Uudessa testamentissa kerrotaan, että Daavidin jälkeläinen Jeesus Kristus pyhitti ihmiselämän sen alusta alkaen, kun Hän sikisi ihmisalkioksi Pyhästä Hengestä Neitsyt Marian kohdussa.
Jeesuskin syntyi kuoleman kulttuurin keskelle Herodes Suuren miekan alaisuuteen, mutta vältti Betlehemin lastensurman. Hän kuoli ristillä syntisten puolesta ja nousi kuolleista antaakseen tälle kuolevalle maailmalle elämän. Ja mikä lohtu onkaan, että Hän on jo voittanut kuoleman – Hän on voittanut myös tämän kuoleman kulttuurin.
Sadepilvet olivat juuri väistyneet pois auringon tieltä, kun Lähetyshiippakunnan neljäs Kesäjuhla Loimaan evankelisella opistolla käynnistyi tänään iltapäivällä. Tänä vuonna juhlan teema on ”Hän toi minut avaraan paikkaan”, joka nousee psalmista 18. Kesäjuhlan avajaisseuroissa juhla-alueelle kokoontunut kuulijajoukko sekä etäosallistujat internetin ja radion äärellä saivat kuulla ensimmäiset puheet juhlan teemaan liittyen.
Kesäjuhlan avasi juhlien operatiivinen johtaja, pastori Harri Lammi. Kuva: Juho Pylvänäinen
Kesäjuhlan avasi pastori ja juhlan operatiivinen johtaja Harri Lammi. Avausrukouksen jälkeen Lammi kertoi kirjasta, joka oli puhutellut häntä viime paaston aikana. Kyseessä oli Friedrich Grummacherin 169 vuotta sitten kirjoittama teos Kärsivä Kristus, jonka sanoma sopii hätkähdyttävän hyvin myös meidän aikaamme. Grummacheria lainaten Lammi kuvasi, miten ihmiskunnalle käy, kun se luopuu Jumalan sanasta. Tilalle tulee eksytyksen valtakunta, jossa kaikki inhimilliset apukeinot sen siveettömyyden, raakuuden ja hillittömyyden korjaamiseksi ovat voimattomia. Onni on vain siellä, missä puhdas Jumala sana pääsee vaikuttamaan.
Rehtori Tuomas Lankinen toivotti juhlaväen tervetulleeksi Loimaan evankeliselle opistolle. Kuva: Juho Pylvänäinen
Myös Loimaan evankelisen opiston rehtori Tuomas Lankinen toivotti seuroihin kokoontuneen väen ja etäosallistujat tervetulleiksi Kesäjuhlaan. Lankisen mukaan Kesäjuhlan teemajae sopii Loimaalle varsin hyvin, sillä puolet pitäjän pinta-alasta on tasaista savimaata. Puheessaan Lankinen vertaili ihmisen ja Jumalan aikaansaamaa avaraa maailmaa: Ihmisen avara maailma on rajaton. Siinä kiinnitytään kaikkeen näkyvään ja ajalliseen. Sitä vastoin Jumalan avara maailma on autuas maailma, jossa kaikki ihmiset ovat autuaita.
Pastori Eero Kaumin voimallista puhetta säesti juhlateltan kattoon rummuttanut rankkasade. Kuva: Juho Pylvänäinen
Avajaisseuroissa puhuivat myös Lähetyshiippakunnan pastorit Eero Kaumi ja Hannu Mikkonen. Kaumi korosti, miten avara armo kuuluu kaikille. Taivas kokonansa on avattu jokaiselle ihmiselle Kristuksen Jeesuksen sovitustyön tähden. Yleisen vanhurskauttamisen ansiosta sovitus on valmiina jokaiselle ihmiselle. Sen ihminen ottaa vastaan, kun Jumalan sana synnyttää hänessä uskon. Kaumi rohkaisikin juhlavieraita käyttämään ripin lahjaa ja tunnustamaan syntinsä kenelle tahansa juhlaan osallistuvalle pastorille.
Pastori Hannu Mikkosen käsitteli seurapuheessaan kuningas Daavidia. Kuva: Juho Pylvänäinen
Pastori Hannu Mikkonen käsitteli puheessaan kuningas Daavidia, jolta teemajakeen psalmi on peräisin. Daavid oli vihollistensa ahdistamana joutunut piileskelemään kirjaimellisesti ahtaassa paikassa, luolassa, mutta Jumala oli pelastanut hänet kaikkien vihollistensa käsistä. – Kesäjuhlan teemajae on profetia Kristuksesta, hänen kärsimisestään, kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan, Mikkonen opetti. Samalla tavoin kuin Daavid totesi psalmissa, että Herra on mielistynyt häneen, Taivaallinen Isä on mielistynyt meistä jokaiseen. – Armon veri- ja verivirta on nostanut sinut pelastuksen kalliolle, avaraan paikkaan. Vaikka ympärilläsi tai sisälläsi olisi tänään ahdasta, Jumala tarttuu sinuun ja pelastaa sinut vihollisestasi, vakuutti Mikkonen kuulijoilleen.
Seuraavaksi Kesäjuhlan ohjelmassa on vuorossa Ajankohtaiskeskustelu, jossa Juha Vähäsarja, Mailis Janatuinen ja Santeri Marjokorpi pohtivat vastausta kysymykseen ”Mitä kristitty tekee, kun pelkoa kylvetään?”. Heidän keskusteluaan kuljettaa Eero Pihlava. Tätä klo 19 alkanutta tilaisuutta voit seurata suorana lähetyksenä tai tallenteena täältä, kuunnella äänilähetyksenä täältä tai Radio Patmoksen aalloilta.
Teksti: Pauliina Pylvänäinen
Lähetyshiippakunnan Kesäjuhla lähestyy. Perjantaina 4.8. alkavan juhlaviikonlopun ohjelmaan voit tutustua tarkemmin täällä. Lauantaina iltapäivällä ohjelmassa on tarjolla yhteensä 14 kanavaa, joihin juhlaväki kokoontuu eri puolilla juhla-aluetta. Nuorille ja aikuisille suunnatuissa kanavissa on mahdollisuus syventyä keskustelemaan ajankohtaisten hengellisten aiheiden äärellä. Lapsille on puolestaan tarjolla toimintaa ja tekemistä. Oikean kanavan valitsemisen helpottamiseksi poimimme tässä muutaman kanavan tarkempaan esittelyyn ja kerromme hiukan, mitä on tulossa. Jos valinnan vaikeus yllättää, ei hätää: Osia kanavista pyritään myös tallentamaan jälkikäteen kuunneltaviksi Lähetyshiippakunnan nettisivuilla. Tiloista, joissa kanavat järjestetään, tiedotetaan juhlan aikana.
Kanavissa on mahdollisuus syventyä valitsemaansa ajankohtaisen teeman äärelle. Kuva: Kari Puustinen
Lähetyshiippakunnassa on käyty keskustelua, olisiko uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröitymisessä järkeä kirkkomme kannalta. Mitä se tarkoittaisi seurakuntien, työntekijöiden ja talouden suhteen? Entä miten rekisteröityminen vaikuttaisi seurakuntalaisten elämään? Kanavassa luodaan myös katsaus selvitystyön tämänhetkiseen tilanteeseen. Mitä on jo tehty, mitä pitää vielä selvittää, ja mitä tapahtuu seuraavaksi?
Uushenkisyys on tällä hetkellä kristinuskon suurin haastaja länsimaissa. Media on tulvillaan kertomuksia ihmisistä, jotka ovat löytäneet onnen, rauhan ja tasapainon vaikkapa joogan tai henkioppaan avulla. Samalla on kuitenkin havaittu myös demonisten ilmiöiden lisääntyneen huomattavasti. Kuinka me tunnustuksellisina luterilaisina voimme vastata sekä uushenkisyyden että henkivaltojen rajuun haasteeseen? Kuinka estämme ihmisiä ajautumasta valheen verkkoon ja vapautamme sinne joutuneita?
Pastori Petri Hiltusen luotsaama uushenkisyyttä käsittelevä kanava oli viime vuonna niin suosittu, etteivät kaikki halukkaat mahtuneet mukaan. Tänä vuonna on tarjolla uusi mahdollisuus. Kuva: Kari Puustinen
Kanavassa lähestytään uskon ja ihmismielen eli hengellisen ja psyykkisen välistä teemaa. Nämä kaksi elämän ulottuvuutta kuuluvat samaan kuvaan, mutta ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Ne eivät ole keskenään yhteismitalliset, mutta kuitenkin yhdistyvät uskovan ihmisen elämässä. Kun ihmisellä on hätä, hänen on tarve saada apua hätäänsä. Hädän luonne sitten määrittää sitä, meneekö hän pastorin vai psykiatrin luota apua hakemaan.
Kanavassa pohditaan tunteiden tuntemisen ja tunteiden kohtaamisen pulmia ja mahdollisuuksia. Kanava tarjoaa näkökulmia siihen, miten suhtautua omiin ja toisten tunteisiin. Miksi tunteet ovat viisaita, vaikka saattavat tuntua kummallisilta ja hankalilta?
Maailma muuttuu huimaa vauhtia, ja niin muuttuvat myös synnit, joilla ihmiset pilaavat omaansa ja toisten elämää. Kymmenen käskyn alle mahtuvat kaikki ihmiselämän osa-alueet kaikkina aikoina. Mitä tarkoittaa tänä päivänä Jumalan nimen kunnioittaminen, lepopäivän pyhittäminen, vanhempien kunnioittaminen? Miten aikamme kristityt nuoret voisivat pitäytyä Raamatun opetuksissa suhteessa kuudenteen käskyyn, vaikka netti ja kaveripiiri puhuvat ihan muuta? Ja vielä: miten Jeesus sovitti yhteen kymmenen käskyä ja armon evankeliumin?
Raamattu on Jumalan sana ja Kristuksen kirkon ainoa ohjenuora. Jumalan sanasta kirkko elää ja sen mukaan sen on myös ojentauduttava. Jokaisella seurakunnalla on myös tunnustus, jossa näkyy, mikä sen suhde Jumalan sanaan on ja mitä se Jumalan sanasta uskoo ja opettaa. Siksi oikeaa kirkkoa etsiessä on tärkeää katsoa nimenomaan tunnustusta, myös ja ehkä etenkin käytännön tasolla. Lisää aiheesta tämän lehden sivuilla 10–11. Voit valmistautua kanavaan lukemalla sen ja halutessasi esittää kysymyksiä kanavan pitäjälle jo etukäteen ([email protected]).
Tässä kanavassa etsitään vastauksia ajankohtaisiin kysymyksiin suomalaisen kristillisen koulutuksen kentältä. Viime vuosien aikana kehitteillä on ollut hanke klassisen kristillisen lukion perustamisesta. Mitä hankkeelle kuuluu nyt? Entä mitä annettavaa on kristillisillä kansanopistoilla ja miten niitä pitäisi kehittää? Mitä voimme oppia muista maista? Mitä meidän olisi mahdollista tehdä kristillisen koulutuksen hyväksi paikallistasolla ja koko Suomessa?
Ihmisen kehoon ja sen arvoon suhtaudutaan ajassamme eri tavoin. Mikä olisi raamatullinen tapa suhtautua omaan ruumiiseen ja miten Jumala näkee sen? Millaista on Jumalan mielen mukainen seksuaalisuus? Tässä kanavassa pohditaan ihmisen ruumista ja siihen liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä luomisen, lunastuksen ja pyhityksen näkökulmista. Kanava pohjautuu John W. Kleinigin teokseen, jonka suomennoksen ”Ihmeellisesti tehty” Lähetyshiippakunta on julkaissut. Oletpa jo lukenut kirjan tai et, olet tervetullut mukaan.
Viimevuotiseen tapaan eri-ikäisille lapsille on tarjolla toiminnallisia kanavia. Kuva: Kari Puustinen
Aiempien vuosien tapaan lapsille on tarjolla omat kanavat Kesäjuhlan lauantai-iltapäivänä. Kanaville on annettu suuntaa-antavat ikärajat, joten sisarukset ovat tervetulleita samaan kanavaan! Alle kouluikäisten kanava on suunattu noin 4 – 6 -vuotiaille lapsille. Koululaisten (7 – 9 v.) kanavassa askarrellaan, lauletaan ja leikitään juhlaviikonlopun teeman mukaisesti avaran paikan äärellä. Varhaisnuoret (10 – 13 v.) pääsevät kanavassaan kulkemaan kuin hoviherra. He myös musisoivat, pelailevat ja osallistuvat juhlateltan koristeluun. Sinä ja lapsesi olette lämpimästi tervetulleita mukaan kanaviin!
”On kesän kirkas huomen ja suvisunnuntain”
Lähetyshiippakunnassa olemme oppineet rakastamaan omia seurakuntiamme. Eri puolilta Suomea kokoonnumme yhteiseen Kesäjuhlaan elokuun alussa. Ennen sitä on kesälomilla mukava lähteä kirkkomatkalle kauemmaksikin, esimerkiksi Salon lähelle Perniöön. Apostoli Johanneksen luterilainen seurakunta järjestää messut Lindilän kappelissa 2.7., 16.7. ja 30.7. klo 10. Kappeli sijaitsee osoitteessa Lintiläntie 74, 25500 Perniö.
Lindilän kappelissa vietettiin messua helatorstaina. Messu on edelleen katsottavissa Lähetyshiippakunnan YouTube-kanavalla.
Lindilän vanhin asiakirja on vuodelta 1510. Sen ensimmäinen omistaja oli valtaneuvos ja laamanni Klaus Henrikinpoika Horn (noin 1440-1520). Nykyiset rakennukset ovat 1700–1800-luvuilta. Monissa kartanoissa on oma kappelinsa, mutta ilmeisesti ei aiemmin Lindilässä. Rainer Savolaisen johdolla ystäviemme kanssa korjasimme Lindilän toisen ison aitan ja piispa Matti Väisänen vihki sen 28.8.2010 Lindilän kappeliksi. Siellä on pidetty messuja, ehtoohartauksia ja kasteita. Viime vuosina kesän messut on pidetty kuitenkin joko 1700-luvulta peräisin olevassa renkituvassa tai kartanon puistossa.
Heinäkuussa messuja vietetään Lindilän kappelin pihapiirissä. Kuva: Sakari Korpinen
Seurakunnan palvelutiimi tarjoaa kahvit messun jälkeen. Tiimi toivoo muualta tulevien ilmoittautumista numeroon 050 4941710. Pitkämatkalaiset löytävät Salon seudulta kesäisin monia ruokapaikkoja, uimapaikkoja ja nähtävyyksiä.
Simo Korpela päättää hienosti sävelletyn runonsa: ”Ja harras, pyhä kaipuu, niin valtaa sydämen.” Tapaamme siis Lindilässä pyhässä messussa!
Teksti: Sakari Korpinen
Kiponniemeen kokoontui nelisenkymmentä Lähetyshiippakunnan työntekijää.
Kiponniemen toimintakeskuksella Vesangalla pantapaidat vilisivät ja hyväntahtoinen huumori hersyi, kun nelikymmenhenkinen joukko Lähetyshiippakunnan työntekijöitä kokoontui vuotuisille työntekijäpäiville 22.–24. toukokuuta. Piispat, pastorit, OTO-pastorit ja muut työntekijät käsittelivät yhdessä Lähetyshiippakunnan ajankohtaisia asioita ja teologisia kysymyksiä. Samalla päivät tarjosivat työyhteisölle tärkeän mahdollisuuden kohdata kasvokkain ja nauttia yhdessäolosta.
Työntekijäpäivät alkoivat maanantaina yhteisellä rippipalveluksella jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan. Sen jälkeen hiippakuntadekaani Joel Kerosuo varusti kuulijoita työhönsä ajankohtaisilla huomioillaan ja aluerovasti Markus Pöyry luennoi lopun aikoja koskevasta raamatuntulkinnasta. Päivän viimeisenä ohjelmanumerona emerituspiispat Matti Väisänen ja Risto Soramies jakoivat paimenviran sekä vahvan elämänkokemuksen mukanaan tuomaa viisautta nuoremmille kuulijoilleen. Aluerovasti Kalle Väätäisen haastattelemana he tulivat kertoneeksi syvällisesti, mutta hauskasti muun muassa elämänsä noloimmasta hetkestä ja hengellisestä perinnöstään.
Pastori Kalle Väätäinen haastattelee eläkeläispiispojamme Matti Väisäsästä ja Risto Soramiestä.
Tiistaiaamuna osallistujat tutustuivat Lähetyshiippakunnan kanslian ajankohtaisiin asioihin. Sen jälkeen pastori Jari Kekäle johdatteli heidät pohtimaan tunteiden käsittelyn merkitystä yksittäisen ihmisen, perheen ja seurakunnan elämässä. Piispan katsauksessa Juhana Pohjola tarkasteli Lähetyshiippakunnan tämänhetkisiä teemoja paimenuuden näkökulmasta. Pastori Juuso Mäkinen luennoi kirkkokasvatuksesta, jota on viime aikoina tutkinut ja josta hän on kirjoittanut kirjan pastorien käyttöön.
Työntekijäpäiville osallistui myös Suomen vierailulla ollut Ghanan luterilaisen kirkon piispa John Donkoh. Hän kertoi itsestään ja kirkkonsa kuulumisista keskiviikkopäivän aluksi. Pastori Petri Hiltunen kertoi puolestaan edellisen viikon matkastaan Israelin lähetyskohteeseen. Tämän jälkeen oli pastori Jarno Gummeruksen vuoro käsitellä ihmisten kohtaamisen taitoa aiemman työkokemuksensa mukanaan tuomalla viisaudella.
Piispa John Donkoh pastori Samuli Siikavirran haastateltavana.
Tänäkin vuonna työntekijäpäivien ohjelmaa rytmittivät hetkipalvelukset, joissa yhteen kokoontunut työyhteisö sai tulla taivaallisen työnantajansa rohkaisemaksi ja ravitsemaksi Sanan kautta. Kesäisessä säässä vietetyt päivät olivat monella tapaa hyvin antoisat. Joku kommentoikin, että ne olivat yhdet parhaimmista, jotka on vuosien saatossa järjestetty.
Kuvat: Sami Niemi
Lähetyshiippakunnan tukemaa lähetystyötä ohjaa lähetyskäsky, Kristus-keskeisen evankeliumin eteenpäin vieminen. Päähuomio ei siis ole humanitaarisessa avussa, joka sekin on tärkeää. Maailmanlaajuiset avustusjärjestöt, kuten Punainen Risti tai Lääkärit Ilman Rajoja, tekevät sitä tehokkaammin kuin kristilliset lähetysjärjestöt. Puhtaasti evankeliumin asialla olevaa lähetystyötä puolestaan on maailmassa vähän. Siksi kristillisten lähetysjärjestöjen voimavarat tulisi käyttää siihen, mitä maalliset järjestöt eivät tee. Meidän on kuitenkin varottava asian ylihengellistämistä. Kun lähimmäisellämme on hätä, on helppo rukoilla Jumalalta hänelle apua. Mutta huomaammeko omat mahdollisuutemme olla itse rukousvastauksena hänen tarpeisiinsa?
Amerikkalainen tutkija Robert Woodberry on tutkinut protestanttisen lähetystyön vaikutusta yhteiskuntien kehittymiseen, erityisesti entisissä Afrikan siirtomaissa. Tutkimuksissaan hän on kiinnittänyt huomiota, miten suuri ero on maiden välillä, jotka ovat olleet Iso-Britannian hallinnassa verrattuna Ranskan hallitsemiin. Britit eivät olleet vain sallineet, vaan suorastaan tukeneet lähetystyöntekijöitä siirtomaissaan. Englanninkielisessä Afrikassa perustettiin enemmän kirkkoja, kouluja ja sairaaloita. Samalla niistä tuli yhteiskunnallisesti edistyneempiä, kouluttautuneempia ja demokraattisempia. Lähetystyöntekijät toivat evankeliumin, opetusta, lukutaidon ja kirjoja sekä lääketieteellisen avun. He toivat lähimmäisenrakkauden, joka saarnasi iankaikkista pelastusta, mutta myös apua tähän hetkeen.
Suomessa seurakunta ja muu yhteiskunnallinen elämä ovat yleensä erillisiä asioita. Yhteiskunta huolehtii ruumiillisista ja aineellisista, kirkko sielun tarpeista. Monissa maissa tilanne on kuitenkin toinen. Seurakunta ei ole vain paikka, jonne mennään sunnuntaisin messuun. Se on myös arjen konkreettinen turvaverkko, jossa kristityt auttavat toisiaan. Olen ihmeissäni todistanut, kun kenialainen lahjoittaa jopa 20 prosenttia kuukausituloistaan toisen seurakuntalaisen auttamiseksi. ”Sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi” (1. Kor. 12: 14).
Monissa maissa seurakunnat ylläpitävät kouluja ja terveyspalveluja. Seurakunta on elämänpiirin keskiö. Kuivuuden koettelemassa Keniassa kärsivien kristittyjen kasvot kääntyvät luontaisesti kohti omaa seurakuntaa. He odottavat hengellistä apua – rukoustaistelua ja kristittyjen yhteyttä – mutta myös apua aineelliseen kurjuuteen. Piispojen odotetaan käyttävän suhteitaan hankkiakseen apua muilta kristityiltä, jopa meiltä Suomesta asti. Länsimaisesta tämä tuntuu helposti nololta, jopa röyhkeältä, mutta kokisimmeko röyhkeäksi ihmisen, joka hankalassa tilanteessa Suomessa hakee apua sosiaalitoimesta tai Kelalta?
Alkukirkossa seitsemän miestä asetettiin pitämään huolta köyhistä, jotta apostolit voivat keskittyä Sanan julistukseen. (Apt. 6) Näin pidettiin huolta, että Sanan julistaminen ei koskaan loppuisi. Sana ja sakramentit eivät saa jäädä aineellisten asioiden alle. Armonvälineet ruokkivat nälkään kuolevankin iankaikkiseen elämään. Mutta Sanan julistaminen ei estä köyhien rakastamista. Kuten isäni aikanaan totesi, meidän länsimaisten on helppo hurskastella hengellisyydellä istuessamme itse lihavien ruokapöytien äärellä, nukkuessamme pehmeissä vuoteissamme ja kääntyessämme hädän hetkellä taitavien lääkärien puoleen. ”Ja jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa.” (1. Kor. 12: 26).
Meidät on kutsuttu julistamaan Kristusta ja viemään evankeliumin suloista tuoksua eri kansoille ja kielille. Meitä ei ole kutsuttu viemään ankaraa ja tunteetonta sanomaa, josta puuttuu elämän maku ja tunto. Rukoilemmekin, että Pyhä Henki ohjaisi lähetystyötämme niin, että sillä olisi iankaikkisuuden näkökulmasta mullistava voima. Mutta myös, että lähetystyö voisi yhä hyvällä tavalla olla mullistamassa yhteiskuntia, joiden parissa työtä rakkaudella, rukouksella, ja Herra suokoon, myös viisaudella teemme.
Pastori Tuomo Simojoki
Lähetyshiippakunnan lähetystyöntekijä, lähetystyön koordinaattori, pastori (OTO)
