Työntekijäpäiville osallistuneet kokoontuivat yhteiskuvaan tiistaina iltapäivällä. Kuva: Janne Koskela

Lähetyshiippakunnan pastoreiden, OTO-pastoreiden ja kanslian työntekijöiden vuosittaiset työntekijäpäivät ovat parhaillaan käynnissä Kiponniemen toimintakeskuksessa Jyväskylässä. Tilaisuuteen osallistuu yhteensä viitisenkymmentä ihmistä, joista suurin osa on mukana koko päivien ajan maanantaista keskiviikkoon. Tänä vuonna joukkoa täydentävät neljä pastoria sisarkirkostamme Seurakuntaliitosta.

Raamatun opettamista ja yhteisön rakentamista

Työntekijäpäivien ohjelma on koostettu pääosin luennoista, keskusteluista ja hetkipalveluksista. Virallisen ohjelman lisäksi osallistujille on tärkeää myös tavata työkavereitaan ruokailujen ja yhteisen vapaa-ajan viettämisen merkeissä. Työntekijäpäivät ovatkin monille yksi vuoden odotetuista kohokohdista.

Pastorit Eero Pihlava, Miika Nieminen ja Ville Typpö iloitsivat jälleennäkemisestä. Kuva: Janne Koskela

Maanantaina yhteinen kokoontuminen aloitettiin lounaalla ja rippipalveluksella. Niiden jälkeen pastori Harri Hernesmaa kertoi ensihoitajan näkökulmasta kriiseistä ja henkisestä jaksamisesta. Pastori Topi Jääskeläinen luennoi vanhurskauttamisen teologiasta.

Pastori Topi Jääskeläinen piti luennon vanhurskauttamisopista. Kuva: Janne Koskela

Tiistaina pastori Antti Leinonen luennoi paimenvirasta Johanneksen evankeliumissa ja pastori Petri Hiltunen kriiseistä omien palveluvuosiensa ajalta.

Pastori Antti Leinonen on STM-tutkintonsa opinnäytetyössä tutkinut paimenvirkaa Johanneksen evankeliumissa. Kuva: Janne Koskela

Iltapäivällä pastorit Kalle Väätäinen ja Joel Kerosuo alustivat keskustelua pastorin roolista seurakunnan ilmapiirin rakentajina. Kuulimme myös piispa Juhana Pohjolan luennon Jumalasta isänä ja Mailis Janatuisen haastattelun hänen elämäntyöstään.

Mailis Janatuista haastatteli pastori Jari Kekäle. Kuva: Janne Koskela

Huomenna keskiviikkona käsittelemme vielä konstituutiokomitean laatiman kyselyn alustavia tuloksia sekä messujärjestykseen tulevia muutoksia.

”Ikään kuin olisin tullut perheväen keskelle”

Lähetyshiippakunta ja Seurakuntaliitto solmivat kirkollisen yhteyden kuluneen talven aikana. Tiistaina kahvipöydän ääressä jututtamani Seurakuntaliiton pastorit Daniel Salo, Heikki Salo ja Esa Yli-Vainio iloitsivat saamastaan lämpimästä vastaanotosta ja luontevasta ilmapiiristä. He olivat päässeet jakamaan kokemuksiaan ja saunan lauteilla ”päästelemään höyryjä” haastavista teologisista kysymyksistä.

Kahvipöydän äärellä Pauliina Pylvänäinen, Heikki Salo, Esa Yli-Vainio ja Daniel Salo. Kuva: Janne Koskela

Päivien aikana pastorit olivat saaneet kokea, että kirkollinen yhteys on todellinen uskon ja opin yhteys. Se ei ole vain jotain sellaista, jonka pieni porukka on todennut oppikeskusteluissa, vaan Kiponniemessä sen on saanut todella tuntea ja nähdä.

– Ikään kuin olisin tullut perheväen keskelle, vaikka en kovin montaa etukäteen tuntenut, pastori Daniel Salo kuvailee tunnelmiaan.

Danielin mukaan ilmassa on ollut huumoria. Ei olla otettu itseä liian vakavasti. On puhuttu rehellisesti vaikeistakin asioista, ilman kulisseja. Se on Danielin mielestä tärkeää ja rohkaisevaa, sillä helposti lankeamme vertailemaan itseämme toisiin.

– Tärkein asia on Kristus-keskeisyys, mikä täällä on välittynyt esimerkiksi piispan puheessa. Ehkä se on saanut aikaan tunteen, että on tullut perheväen keskelle, Daniel pohtii.

Danielin mukaan hetkipalveluksissa laulettuihin luterilaisiin virsiin on ollut vaikea yhtyä, sillä sävelet eivät ole oman seurakunnan messuista tuttuja. Silti sydämessään niiden sanomaan on voinut yhtyä. Tämä kuvaakin hyvin kirkollisessa yhteydessä elämistä ja sen opettelemista. Saamme jatkossa rauhassa kasvaa toistemme tuntemisessa ja oppia toistemme erilaisia tapoja.

Uuden vastuupastorin kutsukokoukset pidettiin Lappeenrannassa, Imatralla ja Parikkalassa helatorstaina. Kuva: Tuomas Salo

Kirkkomme Lappeenrannassa, Imatralla ja Parikkalassa sijaitsevat seurakunnat saavat uuden vastuupastorin elokuussa. Helatorstaina 9.5. pidetyissä kokouksissa Joonan luterilainen seurakunta, Joosuan luterilainen seurakunta ja Pyhän Ristin luterilainen seurakunta kutsuivat pastorikseen Manu Ryösön. Seurakunnat saavat kutsun myötä pastorin, joka pystyy täysipainoisesti keskittymään paimenviran hoitamiseen.

Enemmän aikaa seurakuntien rakentamiseen

Joonan ja Joosuan seurakuntien pastorina viimeisten kahden vuoden ajan toiminut Tuomas Salo kertaa viimeaikaisia työkuvioita:

– Vuoden 2022 kesällä minut asetettiin kaitsemaan Joonan ja Joosuan seurakuntia osa-aikaisesti 40 % työosuudella. Toinen työsuhteeni eräässä IT-talossa jatkui 80 % osuudella, ja sittemmin 60 % osuudella. Vaikka järjestely olikin seurakuntien heikon taloudellisen tilanteen johdosta hyvin edullinen, tiedettiin jo tuolloin, ettei se ole pitkän aikavälin kannalta kestävä.

Käytännössä ratkaisu tarkoitti perheelliselle miehelle sitä, että seurakuntatyöstä oli pakko hoitaa vain välttämättömimmät asiat. Seurakuntien rakentamiselle ja erityisesti henkilökohtaiselle paimenuudelle ei jäänyt riittävästi aikaa. Tuomas toivookin, että uuden vastaavan pastorin suurempi työosuus mahdollistaa monen katveeseen jääneen osa-alueen hoitamisen paremmin. Tuomas palvelee jatkossa Kaakon seurakuntia oman toimensa ohella. Hänen päivätyönsä IT-alalla jatkuu, ja perhe jää Lappeenrantaan asumaan.

Tunnettu ja pidetty mies paimeneksi

Manu Ryösö aloittaa kolmen seurakunnan vastuupastorina elokuun ensimmäisenä päivänä. Kuva: Tero Salmela

Parhaillaan Manu Ryösö palvelee Tampereella Johanneksen seurakunnan palveluksessa. Manu kertoo viihtyneensä.

– Täällä on hyvä tiimi vastuunkantajia, jotka osaavat asiansa ja ystävällisen perehdyttämisen taidon. Pastorit Antti Lehrbäck ja Esko Murto ovat myös tukeneet tämän työn alkua kivasti. Koen myös, että tämä on rukoileva seurakunta. On hienoa, kun saa kokea rukousten kantavan itseäni ja läheisiäni.

Kaakon seurakuntien vastuupastorina aloittaminen merkitsee Manulle paluuta rakkaalle synnyinseudulle ja tuttujen ihmisten pariin:

– Olen karjalainen sydänjuuriani myöten. Siksi Parikkala, Imatra ja Lappeenranta ovat minulle rakasta seutua. Uskon myös tuntevani alueen ihmisiä kohtuullisen hyvin, koska olen palvellut melko samalla alueella aiemmin Evankeliumiyhdistyksen työssä, Manu kertoo.

Manu Ryösön vaimo Kipa työskentelee Sleyn palveluksessa suunnilleen samalla alueella. Hänen piirinsä on kuitenkin alueellisesti vielä laajempi kuin Manulla. Perheen lapset ovat jo nuoria aikuisia. Kolme neljästä lapsesta on jo työelämässä. Nuorimmainen opiskelee Turussa. Kaikki perheenjäsenet ovat tavalla tai toisella mukana hengellisessä toiminnassa.

Manun mukaan tuleva uusi tehtävä on omalla tavallaan jännittävä asia, vaikka siihen liittyykin tuttuja elementtejä. Hän toivoo, että voisi olla Jumalan armon avulla ruokkimassa luterilaista kristikuntaa omilla lahjoillaan omien voimavarojensa sallimissa rajoissa.

– Suunnitelmani on ensin kartoittaa vastuullani olevien seurakuntien tarpeita ja toiveita. Toivon myös voivani antaa tukeni jokaiselle alueellamme olevalle vastuunkantajalle ja oto-pastorille. He ovat tehneet hyvää ja uskollista työtä, Manu toteaa.

Manun mukaan Joonan, Joosuan ja Pyhän Ristin seurakunnat saavat hänestä pastorin, jolla on olemassa halu ja rakkaus palvella juuri tällä alueella. Samalla he saavat miehen, joka tarvitsee joka hetki Kristuksen armoa. He saavat veljen, joka näkee syyn polvistua synnintunnustuksessa samalle puolelle alttaria kuin koko seurakunta.

Rukousvastaus ja kiitosaihe

Oto-pastoriksi siirtyvällä Tuomas Salolla on Manusta hyvää sanottavaa:

– Tutustuttuani Manuun parin viime vuoden aikana olen oikein hyvillä mielin jättämässä kantamani vastuun hänen harteilleen. Hän on hyvin pidetty näillä main sekä seurakuntiemme jäsenten että muun kristikansan keskuudessa.

Tuomaan mukaan Manu elää aralla tunnolla Herran sanan edessä ja on lempeästi opettanut tätä Sanaa eri yhteyksissä vuosi toisensa jälkeen, Sleyn palveluksessa jo monia vuosia. Hän ja hänen puolisonsa Kipa ovat joutuneet luopumaan monista mahdollisuuksista uskollisuudesta jumalalliselle totuudelle.

– Siispä hyvin mielelläni annan viestikapulan eteenpäin tällä tavoin koetellulle miehelle, Tuomas kertoo.

Pyhän Ristin luterilaisen seurakunnan oto-pastori Harri Hernesmaa kertoo uuden vastuupastorin olevan heille rukousvastaus. Seurakunta ottaa hänet iloiten ja kiitollisin mielin vastaan.

– Ymmärrämme, että kolmen seurakunnan vastuupastorina toimiminen ei tule olemaan helppoa, mutta yritämme siinä parhaamme mukaan häntä auttaa.  Ennen kaikkea meitä kutsutaan nyt rukoilemaan hänen ja hänen perheensä puolesta, Harri painottaa.

Helatorstain kutsukokouksien jälkeen myös Lähetyshiippakunnan hiippakuntadekaani Joel Kerosuo kertoo olevansa hyvällä mielellä:

– Omalla työpöydälläni on nyt useamman vuoden ajan ollut selvityksessä löytää pitempiaikainen ratkaisu itärajalle. Uskon, että meillä on nyt tässä tilanteessa hyvä asetelma mahdollistaa seurakuntien elämää.

Joel pitää tärkeänä, että Manu pystyy keskittymään seurakuntatyöhön. Hänen mukaansa on myös hyvä, että alueella on useampia pastoreita, jotka voivat palvella seurakunnissa omien toimiensa ohella.

– Olen kiitollinen Tuomakselle, Harrille ja Oskari Nummelalle kaikesta uurastuksesta seurakuntien hyväksi. Tämä on antanut myös minulle ja piispalle aikaa etsiä rauhassa ratkaisua työntekijäkysymykseen, Joel kiittää.

Vastuupastorin palkkaaminen on Lähetyshiippakunnan osalta taloudellinen satsaus, mutta Joelin mukaan se koettiin mielekkääksi. Alueella on pastorille selkeä tarve.

– Manun myötä siihen löytyi ihminen, jolla on valmiiksi jo juuret ja vahvat kontaktit alueella. Toivomukseni ja rukoukseni on, että Lappeenrannan, Imatran ja Parikkalan seurakuntien työ saattaisi ajan myötä vahvistua ja olla kutsumassa monia Jumalan lahjojen ääreen, Joel kertoo.

Aito ystävyys ja kristittyjen yhteys säilyy, vaikka välissä olisi pitkiäkin aikoja kunnes taas tavataan. Kuva: Antti Koponen

Saimme Pohjois-Ruotsissa Pajalan kuntakeskuksessa kokoontuvalta Korpilombolon jumalanpalvelusyhteisöltä kutsun seurakuntavierailulle helatorstain messuun 9.5.2024.

Jumalanpalvelusyhteisön pastorina toimii Anders Alapää oman työnsä ohella. Olemme tutustuneet häneen jo parisenkymmentä vuotta sitten, kun kävimme mieheni Jyrki Anttisen kanssa Pellosta Ruotsin puolen messuissa, joissa Anders toimi Övertorneån seurakunnassa kanttorina. Anders on Ruotsin Missionsprovinsenin pappisvihkymyksen 2010 jälkeen toimittanut messuja myös Suomen puolella kaikissa Lähetyshiippakunnan Lapin seurakunnissa.

Edellinen seurakuntavierailu oli pyhäinpäivänä 2015 Korpilombolossa. Nyt kokoonnuttiin Pajalassa paikallisen helluntaiseurakunnan tiloissa. Heidän oma seurakuntaväkensä oli tullut kylältä ja lähialueilta kuten Sattajärveltä ja Korpilombolosta ym.  Meitä vierailijoita oli Lapin seurakunnista Rovaniemeltä, Sodankylästä ja Meri-Lapista neljä autolastillista.

Messussa esimakua helluntaista

Messu pidettiin kaksikielisenä. Anders toimi liturgina ja tulkkasi Jyrkin suomenkielisen saarnan. Virsiä voitiin laulaa yhtäaikaa sekä Ruotsin virsikirjasta että Suomen virsikirjasta ja Luterilaisista virsistä. Musiikista jäi mieleen kanttorin ohella hänen tyttäriensä kaunis huilun ja klarinetin soitto.

Messun jälkeen Anders kommentoikin, että saatiin jo esimakua helluntaista, kun puhuttiiin ja veisattiin eri kielillä!

Kirkkokahveilla oli monenlaista hyvää tarjolla. Sen jälkeen käytiin keskustelutilaisuudessa läpi Lähetyshiippakunnan ja Missionsprovinsenin taustoja ja tietoja. Lisäksi vertailtiin yleistä kirkollista kehitystä sekä uskonnonopetusta kouluissa ja kehityskulku havaittiin molemmissa maissa samansuuntaisiksi. Lopuksi suunniteltiin heidän vastavierailuaan Rovaniemelle, joka saattaisi olla mahdollista jo tämän vuoden syyspuolella.

Evankeliumi on niin ihmeellistä, että samaan uskoon turvaten voimme ylittää maarajoja ja kokoontua yhteen kielimuureista riippumatta!

Teksti: Maire Anttinen

Simojoen perhe siunattiin matkaan helatorstaina Luukkaan luterilaisen seurakunnan messussa Seinäjoella. Kuva: Reetta Syri

Simojoen perhe lähetettiin matkaan riemullisessa helatorstain messussa Luukkaan seurakunnassa. Tuomo Simojoki saarnasi ja onnitteli seitsemän oikein -lottokupongin saajia pelastuksen lahjasta ja muistutti, että jo matkalla olemme suunnattoman rikkaita, vaikka rikkaus tulee näkyväksi vasta kerran taivaassa:

– Siellä ei kysytä miten tulimme, minkälaisissa ryysyissä matkamme taitoimme ja monessa kuralätäkössä rypesimme, vaan iloitaan jokaisesta perille päässeestä.

Seurakunnan pastori Markus Pöyry kuvasi Simojoen perheen matkaa kuin Israelin vaellukseksi, jolla oli taas tullut aika repiä teltan naruja irti maasta. Hän totesi, ettei se aina ole helppoa, mutta Jumalan Sana kutsuu ja vie.

Piispa Juhana Pohjola asemoi meidät maailman kartalle ja totesi, että me Suomessa olemme ”maan ääri”, kun luterilaisuuden tulevaisuus on Afrikassa, jossa kirkko kasvaa voimakkaasti. Piispa päätti yhteisen juhlan kiitollisena siitä, että Jumala on ollut hyvä ja ovet ovat auki ennen muuta pakanoiden kuulla riemullinen viesti: Kristuksen haavoissa taivas on auki.

Kun Jumala avaa oven

Mistä tähän tultu ja mitä kaikkea Simojoen perheen matkalla on tapahtunut?

 

Simojoet palaavat Keniaan kolmen Seinäjoella vietetyn vuoden jälkeen. Kuva: Reetta Syri

– Ei yhtään tasaista päivää, Leena Simojoki huokaa hymyillen.

Simojoen perheen matka lähetystyöhön Keniaan, takaisin Suomeen ja uudelleen Keniaan on ollut yllätyksiä täynnä. Juuri kun tie on näyttänyt selkeältä ja suoralta, matkaan on tullut mutkia ja umpikujia. Moni ovi on sulkeutunut, mutta aina myös uusi avautunut.

– Päällimmäisenä on aina ollut rauha, sillä Jumala johdattaa meitä, Simojoet toteavat kiitollisina.

Simojoen perhe lähti ensimmäisen kerran Keniaan vuonna 2018. Vuoden päästä tästä, kesällä 2019, he siirtyivät Lutheran Heritage Foundationin palvelukseen. Heidän työkseen tuli johtaa ja kehittää järjestön Afrikan työtä, joka on keskittynyt luterilaisen kirjallisuuden käännöstyöhön ja levittämiseen.

– Elämää Keniassa elettiin lyhyissä jaksoissa, ensin kesän yli, sitten vuoden loppuun, aina muutama kuukausi kerrallaan ja se alkoi olla raskasta, Tuomo kertaa. Viimein perhe päätti jäädä Keniaan pidemmäksi aikaa ja sitten tulikin korona.

– Palasimme Suomeen, ostimme talon ja asetuimme Seinäjoelle. Olemme viihtyneet täällä todella hyvin. Kotiuduimme Luukkaan seurakuntaan, lapset löysivät kavereita ja harrastuksia.

LHF:n työ jatkui Suomesta käsin.

– Kun LHF kutsui meidät uudelleen työhön Keniaan kesäkuussa 2023, meidän ehtonamme oli, että voisimme suunnitella pidempää työjaksoa Keniassa. Työsopimus on kirjoitettu nyt viideksi vuodeksi. Kun lapsetkin suhtautuivat lähtöön jopa innokkaasti, päätös oli helppo tehdä.

Eniten Leena ja Tuomo odottavat yhteistä hengellistä työtä Keniassa:

– Odotamme innolla, että pääsemme tapaamaan ihmisiä ja edistämään työtä konkreettisesti paikan päällä.

Toisenlaiseen hengelliseen ilmapiiriin

Afrikan hengellinen ilmapiiri on aivan toisenlainen kuin Suomessa tai Euroopassa. Tuomo naurahtaa, ettei ateismi tule kuulonkaan, se ei ole edes vaihtoehto. Länsi-Afrikassa hallitsee islam ja muualla Afrikassa hyvin vahva karismaattinen helluntailaisuus.

– Piispat avaavat kauppakeskuksia ja kaikille voi toivottaa Jumalan siunausta, Leena kertoo.

Afrikassa kristityillä on vahva sanan nälkä, ja he haluavat oppia syvemmin kristinuskon perusasioita. Myös helluntaikirkkojen papit janoavat syvällistä luterilaista opetusta.

– Evankelioinnin paikalliset osaavat paremmin ja uusia seurakuntia syntyy jatkuvasti, mutta me voimme palvella opettamalla ja jakamalla luterilaista kirjallisuutta, Tuomo kertoo.

Suomesta Simojoet jäävät kaipaamaan liikkumisen vapautta, ystäviä, kavereita ja harrastuksia.

– Suomessa arki on turvallisempaa kuin Keniassa, mutta Keniassa olemme kokeneet voimakkaimmin yhteisön tuen ja huolenpidon. Tuntemattomatkin ihmiset laittoivat hädän hetkellä viestiä, rukoilivat meidän puolestamme, soittivat ja huolehtivat tarvitsemmeko mitään, Simojoet kertovat ihmeissään. Se oli heille vahva kokemus.

Simojoet palaavat tuttuun kotiin ja lapset Esther, Märtha, Elin, Matthias ja Oscar tuttuun, kansainväliseen kristilliseen kouluun. Nuorimmainen Beata on vielä kotona. Selma opiskelee etänä Seinäjoen lukion toista vuotta ja Charlotta jää Suomeen. Keniassa arki on toisenlaista kuin Suomessa. Pimeä tulee aikaisin eikä sitten enää lähdetä mihinkään. Perheelle jää aikaa olla enemmän yhdessä ja se on kaikista mukava asia.

”Rukouksen tuntee konkreettisesti”

Messun jälkeisessä lähetysjuhlassa Simojoen perhe kertoi lähdön tunnelmistaan. Kuva: Jukka Collin

Simojoet ovat kiitollisia siitä, että Luukkaan seurakunta lähettää heidät matkaan.

– Meidän kotiseurakuntamme on täällä Seinäjoella. Olemme Keniassa vieraita ja vain käymässä. Suomalaisilla on hyvä maine Keniassa ja opettamassa käyneet Lähetyshiippakunnan pastorit ovat saaneet paljon kiitosta. Saamme olla ylpeitä suomalaisista, Simojoet myhäilevät.

Perhe viettää vielä ennen lähtöään vanhimman lapsensa Charlotan ylioppilasjuhlia ja Märthan rippijuhlia. Juhlien jälkeen tavarat pakataan konttiin, kun vuokralle jäävä talo pitää tyhjentää.

– Lähtö alkaa vähitellen konkretisoitumaan, Simojoet miettivät.

He pyytävät muistamaan heitä rukouksin.

– Rukouksen tuntee perillä arjessa konkreettisesti. Arjessa on paljon muuttujia ja tuntuu, että koko ajan tapahtuu jotain, Tuomo naurahtaa.

Simojoet toivovat, että jokainen näkee paikkansa lähetystyössä.

– Tämä ei ole vain meidän perheemme juttu vaan olemme osa yhteistä työtä.  Meidän toiveemme ja rukouksemme on myös se, että Lähetyshiippakunnassa syntyisi lähetysinto, Tuomo kertoo. He toivottavat vieraat lämpimästi tervetulleiksi.

– Vieraat ovat aina siunaus, Leena hymyilee.

Lasten ajatuksia kahdesta kotimaasta

Charlotta, mitä kaipaat Keniasta eniten?

– Kasvisruokaa ja ilmastoa.

Selma, mitä aiot tehdä ensimmäisenä, kun pääset perille Keniaan?

– Käyn tervehtimässä kaikkia tuttuja.

Esther, mikä on oudoin ruoka Keniassa, mitä olet syönyt?

– Ehkä vuohenliha tai sitten kana, jossa on edelleen karvat mukana.

Märtha, mitä ottaisit Suomesta mukaan Keniaan, jos voisit?

– Kaverit ja suomalaiset kaupat.

Elin, mitä esittelisit Keniassa Suomesta kylään tulleelle kaverillesi?

– Toivottavasti kohta siellä saamani koiran. Ehkä myös muita eläimiä, kuten kirahveja.

Matthias, mitä ottaisit Keniasta mukaan Suomeen, jos voisit?

– (LHF:n kokin) Paulin tekemät letut ja chapatit.

Oscar, mitä teet mieluiten Keniassa?

– Leikin paljon ulkona.

Beata, mikä on rakkain lelusi, joka lähtee mukaan Keniaan?

– Lila-vauva.

 

Luukkaan luterilaisen seurakunnan helatorstain messun ja lähetystyöntekijöiden matkaansiunaamisen voit katsella tallenteena täältä.

 

Teksti: Reetta Syri

Paimenvaimoilla on tapana kokoontua yhteen kerran vuodessa. Kuva: Mari Nieminen

Pastorien vaimot kokoontuivat jokakeväiseen tapaamiseensa huhtikuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna. Järjestyksessään tämä taisi olla kahdeksas vuositapaaminen, yksi tapaaminen peruuntui välissä koronan vuoksi. Paikkana oli tällä kertaa Jyväskylässä sijaitseva Vapaakirkon ylläpitämä Kiponniemen leirikeskus. Perjantaina iltaan mennessä olivat kaikki 27 osallistujaa selvinneet paikan päälle ja yhteistä viikonloppua aloiteltiin ensimmäisten kuulumisten ja virsien parissa.

Tämän vuoden tapaaminen oli sikäli historiallinen, että vauvoja oli mukana ennätysmäärä, peräti neljä! Kuva: Mari Nieminen

Toisen leiriaamun valjetessa oli kaikille selvää, että kevään merkkejä oli turha lähteä kauniista miljööstä etsimään, koska lunta tuiskasi ja tuuli oli puisevan kylmä. Kiponniemen henkilökunta oli kuitenkin ollut ajan tasalla ja jokaiselle oli valmiiksi varattu fleecepeitto tuolin nojalle. Lauantaipäivänä vieraaksi saapui Pauliina Pylvänäinen ja hän alusti aiheesta ”avioliiton talo”. Pauliina kuvasi Kleinigin ajatuksin avioliittoa talona, jossa on neljä tärkeää osaa. Perustus eli Jumalan sana.  Seinät, joka kuvaa aviomiehen irrottautumista vanhemmistaan. Katto, joka on aviopuolisoiden sitoutuminen toisiinsa ja vielä makuuhuone, eli seksuaalinen kanssakäyminen. Tästä alustuksesta varmasti jokainen sai jotain mietittävää ja ehkä innostuksen lukea Pauliinan suomentaman kirjan ”Ihmeellisesti tehty” (John W. Kleinig). Kun kuulumiskierros oli virsineen ja Raamatunkohtineen saatu päätökseen, oli mahdollisuus uhmata talvista huhtikuun säätä ja ulkoilla tai paeta kylmyyttä saunan lämpöön. Molemmat illat kuluivat vapaassa jutustelussa runsaan nyyttäripöydän äärellä. 

Kuulumiskierros on tärkeä osa yhteistä viikonloppua. Kuva: Mari Nieminen

Sunnuntaiaamuna oli sitten aika toivotella siunausta ja kunkin lähteä taas taholleen hoitamaan omaa kutsumustaan. Osa joukosta jatkoi vielä yhdessä messuun Jyväskylään. Mutta ennen kuin kaikki pääsivät lähtemään, oli vielä näytettävä naisten joukkovoima, jotta saatiin nekin autot mäestä matkaan, joissa oli kesärenkaat. Kaikki pääsivät turvallisesti kotiin ja ensi vuoden tapaamisen valmistelut ovat jo alkaneet. On hienoa saada kokoontua yhteen sanan ja rukouksen äärelle ja iloitsemaan toinen toisista! 

Teksti: Mari Nieminen

Maaliskuusta lähtien Lähetyshiippakunnan Koinonia-keskuksessa on kokoonnuttu sunnuntaisin messuun. Kuva: Emma Sumuvuori

Lähetyskäskyn velvoittamana ja kantamana

Lähetyshiippakunnan uuden, Koinonia-keskuksessa klo 11 kokoontuvan seurakunnan messut alkoivat puolitoista kuukautta sitten, 3.3.2024. Messujen alkamista edelsi huolellinen ja harkittu valmistelutyö, joka alkoi keväällä 2023 ”Koinonia-projektin” nimellä kulkeneen hankkeen esillä pitämisestä Markuksen ja Tuomaan seurakunnissa. Keväästä 2023 alkaen seurakuntia valmisteltiin tuleviin muutoksiin ja vapaaehtoisia uuden seurakunnan rakentamiseen etsittiin. Koinonia-projektia luotsasi nykyisin seurakunnan pastorina toimiva Eero Pihlava ja hänen apunaan pastori Jari Kekäle. Tulin itse tietoiseksi projektista ystävieni Lotan ja Johanneksen kautta ja harkinnan jälkeen päätin lähteä siihen mukaan.

Projektin seuraava etappi saavutettiin lokakuussa 2023, kun reilut toistakymmentä henkeä kokoontui yhteen ideoimaan ja vaihtamaan ajatuksia ja toiveita uutta seurakuntaa koskien. Tuon tapaamisen jälkeen kokoonnuimme säännöllisesti suunnittelun merkeissä joka kuukausi aina messujen alkamiseen saakka. Tapaamisissa käsittelimme ainakin Jumalan perheväen yhteiselämän periaatteita, budjettia, taloudellista kannattamista, yhteistoimintaa Markuksen seurakunnan kanssa, halua osallistaa kaikki seurakunnan jäsenet seurakunnan päätöksentekoon, kuukausittain messujen jälkeen järjestettäviä kirkkokahvikeskusteluja sekä vastuunkannon tasaista jakautumista ja jakamista.

Projekti huipentui toiminnan aloittamiseen

Seurakunnan pastorina toimii Eero Pihlava. Kuva: Emma Sumuvuori

Seurakunnan tulevan toiminnan suunnittelu huipentui 1.3.2024 järjestettyihin yhteisiin virsiseuroihin Kekäleiden kotona. Tilaisuus oli lämminhenkinen ja hitsasi seurakunnan jäseniä tiiviimmin yhteen. 3.3. toimitettu ensimmäinen messu houkutteli paikalle viitisenkymmentä henkeä. Herra siunasi vaivannäkömme ja oli hienoa todistaa Hänen suuria tekojaan silmiensä edessä. Messujen kävijämäärä on sittemmin liikkunut 20–50 välillä.

Suurempia messutoiminnan ulkopuolella tapahtuneita asioita ovat olleet Koinonia-keskuksen keittiön siivoaminen sekä sakastin remontoiminen, joka tapahtui Pitkärannan Erkin johdolla.

Koinonia-projektiin lähtemistä en ole katunut hetkeäkään. Ylösnousseen Herramme antamat lähetyskäskyt velvoittavat koko Hänen Kirkkoaan (Matt. 28:18-20; Mark. 16:15-20; Luuk. 24:44-49; Joh. 20:19-23). Pääkaupunkiseutu kaipaa kipeästi yhä enemmän uusia seurakuntia, joissa Herramme evankeliumi kaikuu puhtaana ja Hänen pyhät sakramenttinsa toimitetaan oikein. On suurta Jumalan armoa, että Hän on katsonut tällaisenkin syntisen arvolliseksi olemaan mukana maailman loppuun saakka jatkuvassa lähetystehtävässä ja että Hän on antanut ympärille tällaisen seurakuntaperheen, jonka kanssa tuota lähetystehtävää saa yhdessä toteuttaa omat lahjansa Herran käyttöön antaen. Olet lämpimästi tervetullut seurakuntaamme osoitteeseen Kalevankatu 53! Tietoa tulevista tilaisuuksistamme löydät täältä.

Teksti: Kalle Pajala

Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan ja Suomen Luther-säätiön muodostamassa kaksoisrakenteessa vastuu toiminnasta on jaettu tämän kaavion mukaisesti. Kuva: Sami Niemi

Usein sanotaan, että Lähetyshiippakunta ja Suomen Luther-säätiö muodostavat niin kutsutun kaksoisrakenteen. Mitä se oikein tarkoittaa? Ketkä kantavat vastuuta kirkon työstä ja miten kaikki oikein toimii?

Miten Suomen Luther-säätiö toimii?

Hengellisen elämän sydän ja keskus on jumalanpalveluksessa ja Jumalan lahjojen osallisuudessa. Luterilaisen opetuksen ytimeen on kuulunut opetus siitä, kuinka Jumalan sana ja sakramentit Jeesuksen asetuksen mukaan julistettuna ja toimitettuna tekevät kirkon kirkoksi. Ne ovat annettu ihmisen sielun tähden ja hengellisen elämän säilymiseksi. Sanan ja sakramenttien äärellä syntyy seurakunta, seurakuntia kutsutaan etsimään yhteyttä muiden kanssa. Vaikka kirkko yksittäisenä seurakuntana on kirkon perusyksikkö, siitä kasvaa myös paikalliskirkon taso. Luterilaisen tunnustuksen laatijat ymmärsivät kirkosta puhuessaan puhuvansa universaalin ja yhteisen Kristuksen kirkon tuntomerkeistä ja sovelsivat niitä konkreettiseen seurakuntaan. Samalla kirkkoa etsittäessä kysyttäisiin ennen kaikkea aina kirkon tuntomerkkejä.

Tämän ajatuksen pohjalta käynnistyivät myös vuonna 2000 Suomen Luther-säätiön jumalanpalvelukset. Suomen ev.lut. kirkon myllerrysten keskellä tarkoitus oli mahdollistaa pääsy luterilaiseen jumalanpalvelukseen kirkon tuntomerkkien äärelle. Vaikka ydin on aina hengellisessä todellisuudessa ja konkreettisessa seurakunnan elämässä, kirkko tarvitsee myös hyvän järjestyksen ja eri yhteiskunnissa tavan hoitaa erilaiset vastuunsa. Toimintaa mahdollistamaan valittiin säätiömalli. Rekisteröity säätiö tarjoaa yhteiskunnan puolelta suuren vapauden toteuttaa ja tukea seurakuntien elämää. Säätiöllä on yhteiskunnan puolesta ”yleishyödyllisen toimijan” asema, joka tuo esimerkiksi verohelpotuksia ja ketteröittää toimintaa. Säätiötä perustettaessa laaditaan myös aina säädekirja, joka sitoo säätiötä ja sen toimintaa. Tälle säädekirjassa ilmaistulle toiminnan tarkoitukselle myös viranomainen antaa hyväksynnän.

Patentti- ja rekisterihallinto on aikoinaan antanut luvan perustaa Suomen Luther-säätiön ja hyväksynyt sen säädekirjan. Suomen Luther-säätiön säädekirjassa taas sanotaan, että sen tarkoituksena on ylläpitää ja levittää tunnustuksellista luterilaista uskoa. Tätä tarkoitustaan Luther-säätiö toteuttaa erityisesti ja ensisijaisesti järjestämällä ja tukemalla luterilaisia jumalanpalveluksia. Tämän jälkeen säädekirjassa lausutaan monia seikkoja: esitetään huomioita lain ja evankeliumin saarnaamisesta, virkateologiasta, rohkaistaan kasteeseen perustuvaan yhteisen pappeuden toteuttamiseen, jotta Pyhän Hengen moninaiset lahjat voisivat rakentaa seurakuntia, rohkaistaan seuratoimintaan, harjoitetaan teologista koulutusta ja julkaisutyötä, tuetaan lähetystyötä jne. Lukuisia seurakuntalaisille tuttuja teemoja! Perusnäkynä on, että oikea kristillinen jumalanpalvelus kasvattaa seurakuntaa sekä varustaa, jäsentää ja yhdistää näkyvästi ja todellisesti Jumalan seurakunnan.

Säätiön perustamisen jälkeen säätiötä sitoo sen oma säädekirja ja toisaalta Suomen yhteiskunnan säätiölaki. Säätiölaki myös määrittelee, miten säätiön hallitusta täydennetään. Säätiön hallitukseen on valittava kolmesta seitsemään varsinaista jäsentä, jotka valitsevat keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Tällä hetkellä Suomen Luther-säätiön hallituksen puheenjohtajana toimii Raimo Savolainen ja varapuheenjohtajana Juhana Pohjola. Säätiön asiamiehenä toimii Joel Kerosuo. Säätiön hallitus kantaa kaikesta toiminnasta juridisen vastuun esivallalle. Toimintaa valvoo Patentti- ja rekisterihallitus, jolle toimitetaan toimintakertomus ja tilinpäätös. Ne ovat julkisia asiakirjoja. Rahankeräysluvan myöntää säätiölle Poliisihallitus. Suomen Luther-säätiö siten toimii edelleenkin säädekirjansa kautta, johon se on sidottu ja jonka toteuttamiseen sen hallituksen jäsenet ovat sitoutuneet.

Lähetyshiippakunnan perustaminen

Suomen Luther-säätiön toiminnan pohjalta perustettiin vuonna 2013 Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta. Hiippakuntajärjestyksessä todetaan Lähetyshiippakunnan olevan itsenäinen luterilainen kirkko. Vaikka Lähetyshiippakunnan hengelliset juuret ovat Suomen ev. lut. kirkossa, niin organisaation tasolla yhteyttä siihen ei enää ole. Linkki kirkkojen välille tulee kuitenkin siitä, että Lähetyshiippakunnan seurakunnan jäseniä on edelleen jäseninä myös Suomen ev. lut kirkossa.

Lähetyshiippakuntaa perustettaessa järjestäytymismuodoksi valittiin rekisteröimätön yhdistys. Vaihtoehdoista rekisteröity yhdistys ei ollut mahdollinen ja rekisteröityä uskonnollista yhdyskuntaa ei pidetty mielekkäänä. Todettiin, että Lähetyshiippakunta voi toimia hyvin siten, että sen taustajärjestönä toimii Suomen Luther-säätiö. Tältä osin mikään ei oikeastaan muuttunut, kun seurakuntien toiminta järjestettiin Lähetyshiippakunnaksi. Säätiön säädekirja on kestänyt hyvin aikaa ja säätiö taustaorganisaationa soveltuu hyvin edelleen kirkon seurakuntatyön taloudelliseksi ja juridiseksi perustaksi. Eli laki velvoittaa Luther-säätiön seuraamaan säädekirjaa ja säädekirja taas tukee hyvällä tavalla Lähetyshiippakunnan tukemista ja seurakuntien perustamista.

Miten Lähetyshiippakunta toimii?

Lähetyshiippakunnan ylin päättävä elin on hiippakuntakokous. Sen jäseniä ovat seurakuntien valitsemat kaksi edustajaa ja pastori. Hiippakuntakokouksen valitsema hiippakuntaneuvosto suunnittelee ja toteuttaa hiippakunnan hallintoa sekä toimintaan liittyviä käytännön asioita. Lähetyshiippakunnan hengellis-teologista paimenvastuuta kantaa piispa. Päivittäisjohtaminen ja siihen liittyvä päätöksenteko on hiippakuntadekaanin tehtävänä. Hiippakuntadekaani toimii myös työntekijöiden esimiehenä. Aluerovastit toimivat rovastikuntien papiston lähiesimiehinä ja tukevat seurakuntien työtä. Konsistori vastaa teologisista linjauksista ja käsittelee pappiskandidaattien tutkimisen ja papistoa koskevat asiat.

Lähetyshiippakunnan seurakunnat muodostavat taloudellisesti yhden kokonaisuuden. Vaikka jokaisessa paikassa etsitään tietä kohti omavaraisuutta, yhteistalous Luther-säätiön kautta on mahdollistanut nopean kasvun. Koska Suomen Luther-säätiö toimii Lähetyshiippakunnan taloudellisena ja juridisena taustayhteisönä, yhteys niiden välillä on luonnollisesti tiivis. Tiivistä yhteyttä alleviivaa myös se, että operatiivisena johtajana toimiva hiippakuntadekaani toimii myös Suomen Luther-säätiön asiamiehenä. Säätiön nimenkirjoitusoikeudellinen hallituksen puheenjohtaja on piispan ja hiippakuntadekaanin hallinnollinen esimies.

Lähetyshiippakunnan hallinto on hyvin kevyt. Kanslia toteuttaa hiippakunnan hallintoa käytännön tasolla ja hoitaa tiedottamista. Kanslian työtä johtaa hiippakuntadekaani. Hänen kanssaan työskentelee hiippakuntasihteeri ja talouspäällikkö. Dekaanin ohella hiippakuntasihteeri toimii hiippakuntaneuvoston ja talouspäällikkö Luther-säätiön hallituksen esittelijänä.

Kanslia, Lähetyshiippakunnan piispa ja Luther-säätiön hallituksen puheenjohtaja muodostavat johtoryhmän, joka valmistelee eri toimielimiin tulevat useampaa eri toimijaa koskevat esitykset. Säätiön hallitukselle tulevat taloudellisen ja juridisen vastuun puolesta esimerkiksi työntekijöiden palkkaukseen ja työntekijätilanteeseen liittyvät asiat, kun taas hiippakuntaneuvosto käsittelee enemmän kirkon työaloja.

Tällä rakenteella Lähetyshiippakunta toimii toistaiseksi. Rakenteen jatkuessa pyrkimys on tuoda entistä paremmin kirkon kentälle tietoon esimerkiksi kokonaistaloustilanteen kehittymistä. Pohdinnassa on myös, olisiko hyviä tapoja kehittää hiippakuntaneuvoston ja Suomen Luther-säätiön hallituksen työskentelyä tarvittavan tiedonkulun, yhteisesti jaetun kokonaisnäkemyksen kasvattamiseksi ja toisaalta turhan päällekkäisyyden torjumiseksi.

Katso myös aiheeseen liittyvä keskustelu Studio Kryptasta täältä!

Joel Kerosuo

Hiippakuntadekaani

”Kristus on ylösnoussut! Totisesti ylösnoussut!”

Pääsiäisjuhlamme taustalla on juutalaisten pääsiäinen, jonka aikana juhlittiin ja muisteltiin Egyptistä vapautumista. Jumala oli luvannut, että hänen kansansa pääsisi vapaaksi Egyptin orjuudesta, ja tuo lupaus toteutui ensimmäisenä pääsiäisyönä. Oli siis vielä pimeää, kun Jumala hankki heille pelastuksen, ja aamun koittaessa israelilaiset vapaat.

Mihin aikaan päivästä Jeesuksen ylösnousemus tapahtui? Evankeliumeissa meille kerrotaan, kuinka sunnuntaiaamuna, kun aurinko oli vielä nousemassa, naiset saapuivat Jeesuksen haudalle voidellakseen hänen ruumiinsa juutalaisten hautaustapojen mukaisesti. Mutta kun he saapuivat paikalle, hauta olikin tyhjä. Ennen kuin he olivat ehtineet haudalle, ja ennen kuin aurinko oli ehtinyt nousta, Jeesus oli noussut kuolleista ja jättänyt tyhjän haudan taakseen. Oli siis vielä pimeää, kun Jeesus nousi kuolleista.

Jeesuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa Jumala toteutti suunnitelmansa koko maailman pelastamiseksi ja vapauttamiseksi. Hänen ylösnousemuksestaan alkoi aivan uudenlainen aamu – aamu, joka poistaa kuoleman pimeyden ja vapauttaa meidät synnin kahleista ja orjuudesta. Jo ennen kuin pääsiäissunnuntaina aurinko oli noussut, meidän pelastuksemme Aurinko ylösnousi. Ja kun pääsäisaamu koitti, me kaikki olimme vapaat.

Aurinkomme ylösnousi,
paistaa voittovuorella.
Lämmin valo sieltä loistaa,
surut, murheet hajottaa.
(Virsi 105).

Siunattua pääsiäistä!

Jukka Peranto

Pastori

Rauma ,

Kaikki Pahan vallat olivat liikkeellä pitkänäperjantaina. Jeesus itsekin sanoi: ”Nyt on pimeydellä valta”.

Saatana joukkoineen kohdisti kaiken mahdollisen vihansa ja raivonsa Kristukseen Golgatan ristillä.  Kaikki se katkeruus, jota Sielunvihollinen tunsi jo taivaassa jäädessään häviölle, purkautui nyt Jumalan Pojan päälle.

Saatana oli edelleen vihainen siitä, ettei Jeesus ollut suostunut hänen houkutuksiinsa erämaassa. Leipä, enkelien suojelus ja maailman valtakunnat eivät olleet kelvanneet Vapahtajalle vastineeksi siitä, että Sielunvihollinen saisi Hänet kumartamaan itseään. Mutta nyt Golgatalla piti Saatanan saada korvaus kaikista kokemistaan nöyryytyksistä. Nyt hän näyttäisi, kuka on valtias ja kuka sanoo viimeisen sanan.

Jossain vaiheessa alkoi Pahan valta kuitenkin murtua. Kun Jeesus kävi määrätietoisesti kuolemaan, alkoi Saatana ymmärtää tekevänsä kaikkien aikojen virheen. Tämä kuolema ei tulisikaan antamaan hänelle valtaa, vaan se tulisikin viemään koko Pahan vallan lopulliseen tappioon ja kadotukseen. Tämä olisi juuri se ennustettu tapa, jolla Jumala sovittaisi ihmiskunnan synnit ja kumoaisi Saatanan vallan.

Kirkkoisä Hieronymos oivalsi tämän, kun hän kirjoitti:

Minusta näyttää, että tämä pysäytti pahat henget. Kun Jeesus oli ristiinnaulittu, ne tunsivat ristin voiman ja tajusivat, että niiden oma voima oli murrettu. He yrittivät ihmisten avulla houkutella Jeesuksen astumaan alas ristiltä. Mutta Herra tunsi vihollistensa ansat ja pysyi ristillä tuhotakseen Saatanan.

Saatana ei ymmärtänyt rakkautta eikä rakkauden voimaa. Se ei voinut kuvitellakaan, että itsensä uhraaminen ja kuolemaan suostuminen voisikin olla voiman osoitus.

Sielunvihollinen ymmärtää vain vihan ja vallanhalun voiman. Ne ovat ainoita keinoja, joita se osaa käyttää taisteluissa. Sen me näemme maailman tapahtumista tänäkin päivänä. Kaikkialla siellä, missä viha ohjaa ihmisten elämää, siellä on Sielunvihollinen työssään.

Kristus sen sijaan hallitsee uhraamalla itsensä. Hän antoi ja antaa kaikkensa jokaisen ihmisen puolesta. Juuri tämä itsensä uhraava rakkaus voittaa maailman, synnin, kuoleman ja Perkeleen vallan. Niiden täytyy väistyä tuon jumalallisen rakkauden tieltä. Ristiltä säteilee sellainen rakkaus, jota mikään Pahan valta ei voi vastustaa.

Tässä maailmassa vallitsee viidakon laki. Se, jolla on eniten valtaa ja voimaa, se voittaa. Heikot sortukoot elon tiellä. Kristuksen valtakunnassa sen sijaan heikkous on voimaa, heikoissa Jumala on väkevä. Se, mikä näyttää mitättömältä, onkin kaikkein tärkeintä. Se joka tuhoutuu, onkin elämän antaja. Se, joka muserretaan jalkojen alle, nouseekin kirkkaana.

Kristuksen voima säteilee tänäänkin Golgatan ristiltä. Henkensä antava Vapahtaja antaa Hengen kaikille uskoville. Kuolemalla Kristus voittaa Sinunkin kuolemasi.

Evankeliumin sana jakaa meille tänäänkin kaikki nämä lahjat, jotka Kristus ansaitsi Golgatan ristillä: anteeksiantamuksen, rauhan Jumalan kanssa ja iankaikkisen elämän taivaassa.

Mikään ei jäänyt kesken. Yksikään Sinun syntisi ei jäänyt sovittamatta. Yksikään riivaaja ei jäänyt kukistamatta. Yksikään este ei jäänyt kaatamatta Sinun ja Jumalan väliltä.

Kristus sanoi: ”Se on täytetty”, ja se pitää paikkansa.

Saat kaiken lahjana.

Petri Hiltunen

Pastori,

Kouvola , Kotka ,

Tuomo ja Leena Simojoki afrikkalaisten vieraiden kanssa Kesäjuhlassa vuonna 2022. Kuva: Kari Puustinen

Tänä vuonna Lähetyshiippakunnan lähetystyön painopiste siirtyy aiempaa selkeämmin Afrikan mantereelle. Pastorien opetusmatkoja ja kummioppilaiden tukitoimintaa jatketaan kuten aiemmin, mutta saamme mantereelle myös pysyviä työntekijöitä, kun Tuomo ja Leena Simojoki perheineen muuttavat takaisin Keniaan heinäkuussa. Samalla mukaan astuu myös uusi yhteistyön muoto: kirkkomme saa ensimmäiset nimikkolähetit.

Nimikkolähetit jatkavat jo aloittamaansa työtä

Lutheran Heritage Foundation (LHF) on kutsunut pastori Tuomo Simojoen yhdessä vaimonsa Leenan ja lastensa kanssa työyhteyteen Itä-Afrikassa. LHF:n ja Lähetyshiippakunta teki marraskuussa 2023 sopimuksen Simojokien työhön liittyen. Sopimuksen mukaisesti Simojoet toimivat Keniassa LHF:n työntekijöinä ja Lähetyshiippakunnan nimikkolähetteinä. Kirkkomme roolina on siten toimia lähettäjänä ja esirukoilijana. Juridisen ja taloudellisen vastuun kantaa LHF. Lähetyshiippakunta ei maksa Simojokien palkkaa, mutta tukee muutoin LHF:n työtä Afrikassa osallistuen kirjojen kustantamiseen ja koulutustyöhön. 

Lähetysneuvoston puheenjohtaja, pastori Ville Typpö: Millaisia mahdollisuuksia nimikkolähettien työ tarjoaa Lähetyshiippakunnan lähetystyölle?

– Lähetyshiippakunta ja LHF ovat tehneet yhteistyötä jo pitkään. Nyt saamme olla lähettämässä Simojoen perhettä Itä-Afrikkaan vahvistamaan sitä työtä, jota he ovat jo aiemmin paikan päällä tehneet ja viime vuosina Suomesta käsin koordinoineet. Pienenä kirkkona omat voimavaramme eivät riittäisi lähettiperheen ylläpitämiseen. Toisaalta LHF tarvitsee juuri sitä vahvaa osaamista ja kokemusta, jota Tuomolla ja Leenalla on. Nimikkolähettien kautta pääsemme hyvin konkreettisella tavalla mukaan vastaamaan monien afrikkalaisten kirkkojen suurimpaan tarpeeseen varustamalla seurakunnille paimenia, jotka opettavat oikein Jumalan Sanaa ja jakavat sakramentit Kristuksen asetuksen mukaisesti. Simojoen perheen kautta tällä työllä on kasvot, jotka jo tunnetaan monissa seurakunnissamme. Heidän kauttaan saamme varmasti lisää konkretiaa esirukouksiimme. Myös omien pastoreidemme opetusmatkojen järjestely helpottuu, kun nimikkolähettimme ovat paikan päällä.

– Lähetysstrategiaamme on kirjattu visio: “Luterilainen seurakunta lähellä ja kaukana”. Siitä runsaasta Jumalan siunauksesta, jota saamme monin tavoin osaksemme täällä omissa seurakunnissamme, riittää jaettavaksi myös kauemmas. Tuomon ja Leenan työssä on kyse juuri tästä eteenpäin jakamisesta. LHF:n lukuisille kielille kääntämä ja jakama kirjallisuus sekä näiden kirjojen opettamiseksi ja käyttämiseksi järjestetty koulutus pastoreille ja muille seurakuntien vastuunkantajille on tavoittavuudessaan hämmästyttävää. Se mahdollistaa jo olemassa olevien luterilaisten seurakuntien vahvistumisen ja uusien seurakuntien syntymisen kymmenien kansojen parissa Itä-Afrikassa. Tänä aikana, jolloin lähetystyö on monien mielissä muuttunut materiaaliseksi tai sosiaaliseksi avustamiseksi, saamme keskittyä ja panostaa erityisesti siihen, että puhdas evankeliumi Kristuksesta syntiemme sovittajana leviää ihmisten iankaikkiseksi autuudeksi.

Uusi järjestely mielekäs myös talouden kannalta

Aiempien vuosien tapaan Lähetyshiippakunnan lähetystyöhön kerätyillä varoilla järjestetään pastorien opetusmatkoja Keniaan. Samoin seurakunnan itua Tel Avivissa pyritään edelleen tukemaan resurssien ja olosuhteiden sallimissa rajoissa. 

Lähetyshiippakunnan hiippakuntadekaani Joel Kerosuo: Miltä lähetystyön taloustilanne tällä hetkellä näyttää? 

– Edellisen vuoden aikana oli paljon selvittelyjä lähetyksen tilanteen suhteen: Mikä olisi Lähetyshiippakunnalle mielekäs malli ja mikä olisi sopiva taso talouden suhteen? Olen hyvällä mielellä, että olemme nykyisessä tilanteessa. Löysimme hyvän ratkaisun Simojokien, LHF:n ja kirkkomme kannalta. Kirkkomme voi olla lähetystyössä mukana tavalla, joka omille hartioillemme olisi liian raskas, mutta laajempaan työhön osallistuessa mahdollinen ja mielekäs. Edellinen vuosi jäi lähetyksen talouden osalta ylijäämäiseksi. Menot olivat huomattavasti budjetoitua pienemmät, koska opetusmatkojen kustannukset jäivät pienemmiksi. Meillä on työtä edessä vuosittaisen maksun keräämiseksi LHF:n työhön ja opetusmatkoille, mutta ensimmäiset signaalit ovat hyviä. Uskon, että lähetysinnostus nousee sen myötä, että Simojokien perhe kirkostamme on lähdössä palvelemaan Afrikkaan. Toiveemme ja rukouksemme on, että Afrikan työ saisi olla näkyvästi esillä seurakunnissamme, mikä rohkaisi rukoilemaan työn puolesta ja kannattamaan sitä myös taloudellisesti.

– On sanottu, että ihmisillä on lompakossaan kaksi osastoa: oma seurakunta ja lähetystyö. Selvää on, että haluamme tukea ja tehdä lähetystyötä siellä missä mielekäs ovi avautuu. Samalla täytyy huolehtia tasapainosta oman työmme ja seurakuntien suhteen. Ei siis ole kestävää, että laitettaisiin vaikkapa isoja summia lähetykseen, mutta oma seurakunta olisi ronskisti miinuksella. Silloin joku muu oikeastaan maksaisi seurakuntakodin menot. Tässä etsitään tasapainoa, mutta uskon, että tuleviksi vuosiksi kaavailtu kehys lähetyksen suhteen on hartioillemme mahdollinen.

Kirkko perustaa uusia kirkkoja

Lähetyshiippakunnan lähetystyön tavoitteena on keskittyä kaste- ja lähetyskäskyn (Matt. 28: 18–20) toteuttamiseen käytännössä. Siten lähetystyössä pyritään saamaan aikaan evankeliumin julistusta ja opetusta seurakuntien syntymiseksi ja vahvistumiseksi. 

Lähetyshiippakunnan piispa Risto Soramies: Mitä visiosi “kirkosta perustamassa uusia kirkkoja” tarkoittaa? Miten se liittyy kirkkomme lähetystyön tavoitteisiin?

– “Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.” (1. Kor. 3:11) Kun Suomessa 1960-luvulla syntyi erityisesti “viidennen herätysliikkeen” piireissä uusi innostus ulkolähetystyöstä, oli kansankirkon hengellinen rakenne ja suuntaus vielä selvä: Lähetystyössä on kysymys ennen kaikkea evankeliumin julistamisesta niin, että ihmiset kääntyvät synneistään ja uskovat evankeliumin. Itselleni oli usko Kristukseen avautunut vasta muutamaa vuotta aikaisemmin ja se muutti käsitykseni Jumalasta ja siitä, mikä tässä elämässä oli ehdottomasti tärkeintä. Oli luonnollista ymmärtää lähetystyö samantapaisena kuin se toiminta, jossa olimme mukana Suomessakin eri paikkakunnilla: julistuksena herätyskokouksissa, kaduilla ja kouluissa. Tarkoituksena oli saavuttaa mahdollisimman monia ihmissieluja, joiden kunkin arvo iankaikkisuuden ja Jumalan edessä oli ja on ääretön. Vasta vähitellen, jo lähetyskentällä aloin ymmärtää, että nämä sielut, ihmiset, tarvitsevat seurakuntaa, kirkkoa.

– Kirkon perustaminen lähetyskentällä pakottaa lähetyssaarnaajat sellaisten kysymysten eteen, jotka kotimaassa olivat valmiiksi vastattuja ja joita ei useinkaan ajatella sen syvällisemmin. Mikä on kirkko, mikä seurakunta? Kuinka suuri kirkon täytyy vähintään olla? Kuka päättää kirkon asioista? Mitä kirkko tunnustaa? Mikä on kirkon hengellinen virka? Mitä seurakunnan paimenilta vähintään vaaditaan? Mitä opetetaan sakramenteista? Tämän tapaisia kysymyksiä on loputtomasti. Valitettavasti lähetyssaarnaajia ei yleensä ole valmistettu kohtaamaan niitä.

– Luterilaisen kirkon lähetystyö tulee suunnitella alusta alkaen seurakuntien ja kirkon perustamista varten silloin, kun ei vielä niitä ole olemassa. Kirkon historia on jo 2000 vuotta vanha. Olisi kummallista ajatella, ettei kirkon kokemuksista ja opeista voisi hyötyä. Kirkon perustamista ei tule eikä saa panna uusien kristittyjen ratkaistavaksi ja rasitukseksi. Kirkko on jo olemassa. Lähetyssaarnaajien tulee “tuoda kirkko mukanaan”. He opettavat paikallisille, uusille kristityille kristillisen totuuden sellaisena kuin he itsekin uskovat. Luterilaisen lähetystyön päämääränä on tietenkin sielujen pelastus, mutta samalla myös luterilaisen kirkon perustaminen sinne, missä kirkkoa ei vielä ole tai myös olemassa olevan luterilaisen kirkon vahvistaminen niillä lahjoilla ja kyvyillä, joita Jumala on meille antanut.