Lennart Ahlvik on yksi Kesäjuhlassa paimenvirkaan vihittävistä pastoreista. Kuva: Linda Ahlvik

Kirkkomme ruotsinkielinen työ vahvistuu tänä kesänä, kun Kesäjuhlassa kaksi pastoria vihitään palvelemaan ruotsinkielisiä seurakuntiamme. Pietarsaaren Pyhän Jakobin  seurakunnassa (Sankt Jakobs församling) oman toimen ohella pastorina ryhtyy palvelemaan Lennart Ahlvik. Tämän lisäksi Lennart sijaistaa myös pastoreita muualla Pohjanmaalla sekä suomen- että ruotsinkielisissä seurakunnissa. Turun Pyhän Gabrielin seurakunnassa (Sankt Gabriels församling) aloittaa puolestaan Niklas Antonsson osa-aikaisella työosuudella.

Koronavuodet kirkastivat seurakunnan merkityksen

Lennart Ahlvik ryhtyy palvelemaan Pohjanmaalla OTO-pastorina. Kuva: Linda Ahlvik

Lennart Ahlvik asuu Luodossa Kokkolan ja Pietarsaaren välillä vaimonsa ja kahden pienen poikansa kanssa. Päivätyönsä hän tekee tällä hetkellä elintarvikealalla. Vapaa-aikanaan hän täydentää teologian maisterin opintojaan suorittamalla STM-tutkintoa  Församlingsfakultetenissa Göteborgissa.

Lennartin Jumala on johdattanut nykyiselle paikalleen Turun Pyhän Gabrielin seurakunnan kautta. Seurakunnasta tuli Lennartin ja hänen vaimonsa koti, kun hän oli muuttanut Pohjanmaalta sinne opiskelemaan. Kahden vuoden kuluttua hän kuitenkin palasi takaisin Pohjanmaalle ja alkoi tehdä opintojen ohella töitä ruotsinkielisessä laestadiolaisuudessa (LFF-liikkeessä), ensin nuorisotyötä ja sitten kristillistä radiotyötä.

– Oli monella tavalla antoisaa aikaa palvella näissä tehtävissä, mutta tietyt asiat oman tehtävän ja virkateologiaan liittyen johtivat siihen, että päätin lopulta luopua tehtävästä, kuvailee Lennart kyseistä työsuhdettaan.

Tuolloin elettiin koronavuosia. Hän huomasi, kuinka tärkeää seurakuntayhteys ja jumalanpalvelus ovat kristityn elämässä:

– Kaipasin sitä jumalanpalveluselämää Sanan ja sakramentin ympärillä, jota olimme saaneet elää aikaisemmin jo muutaman vuoden.

Niinpä perhe päätyi keväällä 2022 Pyhän Jakobin seurakunnan messuihin. Seurakunta on tullut perheelle rakkaaksi. Lennart iloitseekin, että he ovat perheenä viihtyneet siellä.

”Suuri helpotus tässä virassa on, ettei oteta omista vaan Jumalan varastoista. Hän kutsuu ja lähettää.”

Lennart ottaa kutsun paimenvirkaan vastaan iloiten, mutta toisaalta lähestyvä pappisvihkimys herättää myös toisenlaisia tunteita.

– Tietysti on suuri ilo saada palvella ”sovituksen virassa” ja olla jakamassa Kristuksen armolahjoja muille ihmisille. Samalla oma heikkouteni, puutteellisuuteni ja syntisyyteni nousevat helposti omien silmien eteen. Suuri helpotus tässä virassa on, ettei oteta omista vaan Jumalan varastoista. Hän kutsuu ja lähettää. Hän myös varustaa ja antaa kaiken tarvittavan.

Seurakunnan rakentajasta paimeneksi

Niklas Antonsson opettaa Församlingsfakultetenissa ja palvelee Pyhän Gabrielin seurakunnassa. Kuva: Magnus Svensson

Niklas Antonsson on kotoisin Ruotsista, mutta asuu nykyisin Kaarinassa. Hän työskentelee kirkkohistorian opettajana Göteborgissa Församlingsfakultetenissa, jossa muun muassa monet Lähetyshiippakunnan pastorit ovat aiemmin suorittaneet tai parhaillaan suorittavat tunnustukselliseen luterilaiseen teologiaan syventäviä STM-tutkintoja.

Turun Pyhän Gabrielin seurakunnassa Niklas on ollut vuodesta 2011 lähtien. Hän oli siis mukana jo silloin, kun seurakunnan toimintaa käynnistettiin. Niklas oli jo aiemmin opiskellut teologiaa ja jatkoi tuolloin opintojaan Åbo Akademissa.

– Olen vähitellen saanut kasvaa erilaisissa seurakuntaelämään kuuluvissa tehtävissä ja nyt saanut myös kutsun paimeneksi, Niklas kertoo tiestään. Hänen toiveensa ja rukouksensa onkin, että hänen toimintansa pastorina olisi siunaus tutulle kotiseurakunnalle.

Lahjakkaita ja motivoituneita miehiä pioneerityöhön

Dekaani Joel Kerosuo odottaa iloiten ja kiitollisena Kesäjuhlaa, jossa tulevat pastorit Niklas ja Lennart vihitään pyhään paimenvirkaan:

– Juhlatunnelmani Loimaan Kesäjuhlan edellä ovat parantuneet viikko viikolta sitä mukaan, kun olen saanut vahvistuksen seurakunnan esittämistä kutsuista pastoreille ja tulevista pappisvihkimyksistä. On suurta lahjaa, että saamme liittää myös Niklaksen ja Lennartin tähän vihittävien joukkoon.

”Tällaisina päivinä on helppo hymyillä dekaanin konttorilla.”

Kerosuon päällimmäisenä tunteena on valtava ilo ja kiitos siitä, että Jumala lähettää pienelle luterilaiselle kirkollemme palvelukseen näin lahjakkaita ja motivoituneita henkilöitä. Hän toivoo, että tulevat vihkimykset voisivat olla myös laajemmin vahvistamassa Lähetyshiippakunnan ruotsinkielistä työtä:

– Vuosien saatossa on ollut omat haasteensa ja pioneerivaihe on usein työlästä. On yritetty pienin askelin kehittää ruotsinkielistä työtä esimerkiksi koordinaattorin nimeämisellä ja kokonaan ruotsinkielisellä Pyhäkön lampulla. Lennartin ja Niklaksen myötä kokonaisuus vahvistuu jälleen. Pienin askelin eteenpäin kourat ristissä mennään, dekaani toteaa.

Simeonin seurakunta muutti kesäkuussa Pyhänkoskelta Oulaisiin. Kuva: Sakari Hiitola

Nyt myös Pohjois-Pohjanmaalla Oulaisissa pääsee Lähetyshiippakunnan messuun. Jo yli vuosikymmenen ajan Merijärven Pyhänkoskella jumalanpalveluksia viettänyt Simeonin seurakunta siirtyi kesäkuussa kokoontumaan Oulaisten helluntaiseurakunnan Kaaritemppelissä. Ensimmäistä messua uudessa kokoontumispaikassa vietettiin viime sunnuntaina.

Parempiin puitteisiin

Simeonin seurakunnan seurakuntaneuvoston puheenjohtaja Sakari Hiitola kertoo, että tilakysymys oli ollut jo pitkään esillä. Konkreettisia toimia ei kuitenkaan uskallettu tai osattu aiemmin tehdä. Vanha tila oli periaatteessa toimiva, mutta työläs käyttää:

– Etenkin talvisin lämmitys puilla oli aikaa vievää. Pyhänkoski oli myös vähän syrjässä ja sisävessojen puuttuminen saattoi rajoittaa kauempaa matkustavien intoa tulla messuun.

Hiitola kertoo, että seurakunta oli haaveillut pitkään myös paremmista pyhäkoulutiloista, joita Pyhänkosken rukoushuoneelle ei ollut mahdollista saada.

Tänä vuonna ratkaisu ongelmiin löytyi. Seurakunnassa päätettiin toimia ja kyseltiin muutamaa mahdollista vaihtoehtoa. Etenkin yksi tila yllätti positiivisesti:

– Suureksi yllätykseksemme tilojen vuokraamiseen suhtauduttiin todella lämpimästi. Mahdollisuuksia on nyt vaikka mihin, koska erilaisia tiloja on monipuolisesti käytettävissä ja sijainti parempi, Hiitola iloitsee.

Vaivannäkö palkittiin

Ensimmäistä messua Oulaisissa vietettiin sunnuntaina 16. kesäkuuta. Hiitola kertoo, että ennen sitä heitä jännitti, miten ihmiset ottavat muutokset vastaan:

– Positiivisesti saimme kuitenkin yllättyä, koska messuun tuli useampia uusia kasvoja. Kävijämäärä oli 39, kun Pyhänkoskella se vaihteli kahdenkymmenen molemmin puolin.

Uudet tilat vaikuttivat toimivilta. Tavaroiden siirtelyä on aiempaa enemmän, mutta Hiitola uskoo, että homma saadaan toimimaan, kunhan talkooväki vakiintuu. Hän iloitsee myös hyvin alkaneesta yhteistyöstä vuokranantajan kanssa:

– Useampi helluntaiseurakunnassa vaikuttava on käynyt sanomassa, kuinka iloisia he ovat tästä yhteistyöstä. Odotamme innolla tulevaa!

Messuja jatkossa myös Raahessa

Ensimmäisen messun Oulaisissa toimitti pastori Jimmy Svenfelt. Kuva: Sakari Hiitola

Simeonin seurakunnan vastuupastori Jimmy Svenfelt kertoo olevansa kiitollinen, miten hienosti muuttoon liittyvät asiat lopulta järjestyivät. Raahen suunnalta Pyhänkosken messuissa käyneiden seurakuntalaistenkaan ei tarvitse surra pitkittynyttä messumatkaa. Kävi nimittäin niin, että keväällä Raahessa ryhdyttiin puuhaamaan Lähetyshiippakunnan toimintaa. Jos Jumala suo, siellä vietetään messua ensi syksynä. Simeonin seurakunnassa ei näistä suunnitelmista tiedetty, mutta uutinen otettiin hyvillä mielin vastaan.

– Ajoitus tuntuu johdatukselta, Svenfelt huokaa. Kaksi henkilöä meidän seurakunnastamme on mukana järjestämässä toimintaa Raaheen. Heidän kokemuksestaan on varmasti iso apu siellä.

Seuraavaa Simeonin seurakunnan messua Oulaisissa vietetään sunnuntaina 30.6. klo 15. Kaaritemppelin osoite on Kaarikatu 7. Lue lisää Simeonin seurakunnasta täältä.

Yksi tällä hetkellä meneillään olevan SUPI-kurssin opiskelijoista on Aaron Sahipakka Turusta. Hänet siunattiin seurakuntaharjoittelujaksolle Pyhän Paavalin luterilaisessa seurakunnassa toukokuussa. Kuva: Tuomo Sahipakka

Suomen luterilainen pastoraali-instituutti, eli tuttavallisemmin SUPI, on Lähetyshiippakunnan tulevia pastoreita kouluttava taho. Se tarjoaa seurakuntien työhön valmistautuville teologian opiskelijoille kirkkomme uskosta nousevaa teologista koulutusta, tukea pastoraalisen identiteetin rakentamisessa ja polun mahdolliseen pappisvihkimykseen. Instituutin opetuksesta vastaavat Lähetyshiippakunnan pappiskollegion jäsenet. Opetus koostuu yhteisistä viikonloppukokoontumisista, mentoroinnista ja ohjatusta seurakuntaharjoittelusta. Viikonloppukokoontumiset on rakennettu tietyn teeman äärelle. Niitä ovat esimerkiksi ”pastori saarnaajana”, ”pastori liturgina”, ”pastori johtajana” ja ”pastori sielunhoitajana”. Yhteisen keskustelun ja kirjallisuuden lukemisen kautta aiheisiin päästään perehtymään kattavasti. Lisää Lähetyshiippakunnan pappiskoulutuksesta voit lukea täältä.

Yksi tällä hetkellä meneillään olevan SUPI-kurssin osallistujista on Aaron Sahipakka. Hän on 22-vuotias opiskelija Turusta, joka aloitti toukokuussa seurakuntaharjoittelun. Haastattelin Aaronia hänen opinnoistaan ja tiestään teologisten opintojen pariin.

Kuka olet ja missä asut?

– Olen Aaron Sahipakka, 22-vuotias ja asun Turussa. Olen myös opiskelija kahdessa yliopistossa, esikoinen, isoveli, suntio, ja kaveri. Tykkään lukea, keskustella haastavista aiheista ystävieni kanssa ja katsoa urheilua. Minua kiinnostaa teologiassa dogmatiikka, Luther-tutkimus ja luterilaisen puhdasoppineisuuden ajan teokset, filosofisissa kysymyksissä etiikka, eksistentialismi ja yhteiskuntafilosofia.

Miten sinut johdatettiin Lähetyshiippakunnan seurakuntaan? Missä Seurakunnassa olet?

– Lähetyshiippakuntaan tulin kesällä 2021 perheeni johdolla ja Jumalan kutsusta. Vanhempani etsivät kristillistä kotia, ja siten tie vei Lähetyshiippakuntan. Miksi tänne? Syitä oli varmasti monia, mutta oleellisesti keskiössä oli ja on ristiinnaulittu Jeesus Kristus. Mistään muualta kuin Lähetyshiippakunnasta ei Raamatun ja luterilaisen tunnusutksen sanoma löydy niin kirkkaasti! Käyn Turussa Pyhän Paavalin luterilaisessa seurakunnassa, toimin siellä suntiona ja olen lisäksi seurakunnan hallituksen jäsen. Toimin myös nyt tulevan kesän ajan Pyhän Paavalin seurakunnan kesäteologina.

Sinulla on tällä hetkellä meneillään kahdet yliopisto-opinnot. Kertoisitko tarkemmin niistä: Mitä aineita opiskelet, missä vaiheessa opintosi ovat ja mitä opinnot ovat sinulle antaneet?

– Opiskelen Turun yliopistossa pääaineena filosofiaa ja sivuaineena latinaa. Tämän lisäksi suoritan etäyhteyksien avulla opintoja Latviassa sijaitsevaan Luther Akatemiaan, joka on Latvian luterilaisen kirkon oma pappisseminaari. Tämä mahdollistaa englanniksi tunnustuksellisen luterilaisen teologian opiskelun juuri LCMS:n rahoituksella ihan mistä tahansa! Opettajani ovat siis kaikki Missouri Synodin lähetystyöntekijöitä ja pastoreita Euroopassa.

Nykyisten opintojeni ensimmäinen vuosi sekä Turussa että etänä Latviassa on kohta paketissa. Kesäkuussa on viikon Luther Akatemian opintojen matka Wittenbergiin, jossa harjoitellaan käytännön kautta sielunhoitoa ja liturgiaa. Tämä Intensive Study Week-nimellä kulkeva kokemus tuo yhteen opiskelija ja opettajat ympäri Eurooppaa yhteistä hartauselämää ja opiskelua varten. On lisäksi oleellista saada tehdä käytännön harjoitteluja sielunhoidon ja liturgian parissa. Akateeminen teologia on tärkeää, mutta käytännön harjoittelua ei saa unohtaa.

Opinnot ovat antaneet tietoa ja taitoja sekä välillisesti itsekuria ja järjestelmällisyyttä. Opiskelua on  paljon, varsinkin jos haluaa hyviä arvosanoja, joten omaa ajankäyttöä on pitänyt  opetella hallitsemaan. Kun on ollut kursseja muun muassa kirkkohistoriasta, metafysiikasta ja  missiologiasta, alkaa jonkinlainen yleiskuva asioista hahmottua. Olen myös ainakin oppinut miten vähän oikeasti osaa ja tietää. Opiskellessa oppii ja huomaa, kuinka paljon opiskeltavaa on Jumalan sanassa, kirkkohistoriassa, dogmatiikassa, käytännössä, filosofiassa ja kielissä. Psalmin 1 sanat ”vaan rakastaa Herran lakia ja tutkiskelee hänen lakiansa päivät ja yöt!” ja Lutherin kehoitus pysyä aina [sanan] oppilaina ovat realisoituneet jo nyt hyvin konkreettisesti.

Aaron opiskelee samanaikaisesti sekä yliopistossa että pappisseminaarissa. Kuva: Riitta Sahipakka

Opintoihini minut innosti aikanaan Turun Paavalin edellinen pastori isä Sebastian, kun alustavasti harkitsin teologian opiskelua. Toivon myös tämän koulun olevan Lähetyshiippakunnalle mahdollinen ja varteenotettava vaihtoehto tulevaisuuden pappiskoulutukselle. Etäopiskelu ei poista lähiopiskelun hyötyjä ja tarvetta, mutta tällä hetkellä LA on paras tapa saada luterilaista pappiskoulutusta töiden tai muiden opintojen ohella.  Lisäksi tahtoisin tulevaisuudessa opiskella mm. St. Louisin tai Ft. Waynen seminaareissa paikan päällä.

En halua vain ylistää opintojani tai esittää kaiken olevan aina helppoa. Motivaatio ja jaksaminen eivät ole aina itsestäänselvyyksiä. Lauantaidenkin käyttäminen opiskeluun ja viikkomessujen jääminen väliin ei ole aina miellyttävää. Onkin hyvä ymmärtää luterilaista kutsumusteologiaa. Minut on asetettu opiskelijan kutsumukseen, minulle on annettu mahdollisuus palvella nyt ja tulevaisuudessa. Jos se on Jumalalle mieleen, niin työ tuottaa hedelmää, ja juuri se auttaa minua jaksamaan. Tämän lisäksi teologian opiskelu aiheuttaa joskus epäilyksiä, ahdistusta ja muuta hengellistä vaivaa, mikä kuuluu asiaan. Sanoohan jo Luther: ”oratio, meditatio, tentatio faciunt theologum. Rukous, (Jumalan sanan) meditaatio, koettelemukset tekevät teologin.” Tästä Tohtori Kleinig on kirjoittanut loistavan artikkelin, jota voin vain lämpimästi suositella luettavaksi. Teologin, tai sellaiseksi haluavan, tulee siis ankkuroida koko elämänsä ja olemuksensa rukouksen ja Jumalan sanan ympärille. Ainoastaan pitämällä katseensa ristillä roikkuvaan Herraan voi kestää koettelemukset, joihin väistämättä opintojen kautta joutuu. Lopuksi on todettava, että mitään en vaihtaisi pois.

Olet hiljattain aloittanut Lähetyshiippakunnan SUPI-kurssilla. Millainen kokemus se on ollut: Mitä siellä on tehty ja mitä se on antanut sinulle?

– Tähän mennessä olen kerennyt käymään yhdessä tapaamisessa, joka oli äärimmäisen mielenkiintoinen ja hyödyllinen. Uskon hyvin vakaasti, katsoessani LHPK:n osaavaa papistoa ja väkeä, joka vetää kurssia, että päästessäni kunnolla mukaan tulen oppimaan paljon. Tästä ei minulla ole epäilystäkään. Odotan siis innolla pääsemistä aktiivisemmin mukaan SUPI-toimintaan, perehtymistä teologiaan ja tutustumista uusiin ihmisiin.

Mitä toivot tulevaisuudeltasi?

– Toivon itselleni itselleni varmuutta, sillä olen huono elämään hetkessä ja mieleni tykkää ajatella kaikkia eri mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja. Viime kädessä Herra avaa ja sulkee ovia, Herra antaa ja Herra ottaa. Tulevaisuus selkenee kun sitä koetaan ja epävarmuuden verhon läpi kuljetaan ankkuroituna Kristukseen, hänen Kirkkoonsa ja lopulliseen työhönsä. Tuleeko minusta loppujen lopuksi pastori, akateemikko vai jotain muuta, sen näyttää todeksi ainoastaan aika. Varmana toivon sitä että evankeliumin Hyvä Sanoma leviää yhä palavammin Turussa ja Suomessa. Epävarmana aikana laittomuuden ja sekasorron lisääntyessä on ainoa toivomme Jeesus Kristus ja Hänen ristinsä.

Mitä toivon omalta lähitulevaisuudeltani on kesäteologin viran oikeaa hoitamista, opintojen sujumista ja onnistuneita matkoja. Päätän tekstini Apostoli Pietarin sanoihin: ”Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi” (1. Piet. 5:6). Tätä kaikkea rukoilkaamme lakkaamatta siihen päivään asti, jona Kristus palaa kaikkien pyhiensä kanssa (1. Tess. 3:13). Amen!

Bachin kotitalo Eisenachissa. Kuva: Petri Hiltunen

Kahdeksantoista reipasta retkeläistä osallistui Lähetyshiippakunnan Saksan matkalle 4.–12. kesäkuuta 2024. Saimme nauttia rikkaista hengellisistä aarteista, Martti Vaahtorannan asiantuntevasta opastuksesta, perinteikkäistä saksalaisista kaupungeista, kauniista luonnosta, erinomaisesta ruoasta, kauniista säästä ja kaiken lisäksi uskonystävien rohkaisevasta seurasta. Parempaa matkaa on vaikea kuvitellakaan!

Menimme laivalla Helsingistä Travemündeen ja jatkoimme sieltä linja-autolla Wolfenbütteliin, virsisäveltäjä Michael Prätoriuksen (1571–1621) kaupunkiin. Kaupungissa on eräs uskonpuhdistuksen vanhimmista kirkoista, jossa ryhmäläisemme Risto Leino soitti Prätoriuksen sovittaman virren Es ist ein Ros entsprungen (On ruusu Iisain juuren, virsikirja No 30).

Jatkoimme matkaa Quedlinburgiin, jonka tunnelmallinen keskusta säilyi toisen maailmansodan pommituksilta. Sieltä matkamme suuntautui Eisenachiin, jossa ovat asuneet sekä Martti Luther (1483–1546) että Johann Sebastian Bach (1685–1750). Bachin talossa saimme kuulla pienimuotoisen konsertin vanhoilla soittimilla.

Yksi matkamme ehdottomista kohokohdista oli Eisenachissa sijaitseva Wartburgin linna, johon Luther vietiin vajaaksi vuodeksi suojaan vihollisiltaan. Uskonpuhdistaja käytti ajan tehokkaasti kääntämällä Uuden testamentin saksan kansankielelle. Sen seurauksena tavallinen kansa sai kuulla evankeliumin omalla äidinkielellään. Näimme Martin vaatimattoman työhuoneen, jonka siunaus on levinnyt miljoonille ihmisille.

Wartburgin linna Eisenachissa. Kuva Petri Hiltunen

Wittenberg on nykyisin viralliselta nimeltäänkin ”Luther-kaupunki Wittenberg”. Siellä Luther toimi yliopiston opettajana, saarnaajana, kirjailijana, sielunhoitajana ja perheensä isänä – esikuvana tulevien polvien paimenille. Osallistuimme englanninkieliseen jumalanpalvelukseen Vanhassa latinakoulussa ja kävimme Linnankirkossa, johon Luther on haudattu. Suorastaan pakko oli ottaa ryhmäkuva paikalla, jossa Luther naulasi 95 teesiään Linnankirkon oveen. Tästähän katsotaan uskonpuhdistuksen alkaneen.

Wittenbergin Linnankirkon teesiovella. Kuva: Petri Hiltunen

Wittenbergin Kaupunginkirkossa ovat puolestaan tunnetut Lucas Granachin (1472–1553) maalaukset, jotka esittävät kastetta, ehtoollista ja rippiä sekä Lutheria ristiinnaulitun Kristuksen saarnaajana.

Lucas Granachin alttaritaulu Wittenbergin linnankirkossa. Kuva: Petri Hiltunen

Lübbenissä poikkesimme kirkkoon, jossa aikanaan toimi rakastettu virsirunoilija Paul Gerhardt (1607–1676), jonka säkeet ovat lohduttaneet monia vaivattuja sieluja.

Eikö ole, uskon kyllä,
risti luotu iäksi.
Ei sen vaiva enää yllä
tuolle puolen matkani.
Talven tuimat tuiskut poistaa
jälleen suvi suloinen,
niin myös jälkeen vaivojen
ilosta saa silmä loistaa.
Kaikki loppuu aikanaan,
armonsa ei milloinkaan.

(virsi 270:11)

Matkan lopulla harrastimme myös luontomatkailua osallistumalla jokiveneajeluun Lübbenaussa. Seudulla on peräti tuhat kilometriä jokia ja kanavia, joita kuljetaan sauvomalla tai melomalla. Parin tunnin ajan saimme venekyytiä vehreän luonnon ja omaperäisen asutuksen keskellä.

Lübbenaun satama. Kuva: Petri Hiltunen

Iloisin ja tyytyväisin mielin kotiuduimme ajatuksia herättäneeltä ja sielua ravinneelta matkaltamme. Sen onnistumisesta kertoo sekin, että aloimme jo haaveilla seuraavasta reissusta.

Elias Ikäläinen aloittaa Jyväskylässä sijaitsevan Jesajan seurakunnan pastorina elokuussa. Kuva: Harri Hernesmaa

Jesajan luterilainen seurakunta Jyväskylässä kutsui toukokuun viimeisenä sunnuntaina pidetyssä ylimääräisessä jäsenkokouksessa vastuupastorikseen Elias Ikäläisen. Seurakuntaan oli etsitty uutta vastuupastoria viime syksystä lähtien. Ikäläinen vihitään paimenvirkaan Kesäjuhlassa, ja elokuussa hän myös aloittaa seurakunnan vastuupastorina palvelemisen.

Jumalan mies joukkueeseen

Jesajan seurakuntaneuvoston puheenjohtaja Tero Salmela äänesti vastuupastorin kutsumisesta jäsenkokouksessa viime sunnuntaina. Kuva: Juho Pylvänäinen

Jesajan seurakunnan seurakuntaneuvoston puheenjohtaja Tero Salmela kertaa helpottuneena viime kuukausien tapahtumia:

– Olemme viime syksystä lähtien olleet ilman pastoria. Ei ole optimaalinen tilanne, että lauma on ilman kaitsijaa ja joukkue ilman valmentajaa, mutta asia on ollut hyvin esillä dekaanilla ja piispalla. Vuodenvaihteen tietämillä alkoikin tapahtumaan: Dekaani Joel Kerosuo kertoi, että hänellä voisi olla sopiva mies tehtävään. Tässä vaiheessa Elias ei itse edes tiennyt, että häntä oli kaavailtu siihen.

Kevään aikana Elias kävi pari kertaa tutustumassa seurakuntaan ja saarnaamassa.

– Meille tuli hänestä todella hyvä vaikutelma. Elias on rauhallinen ja sopiva tehtävään. Hän on kehityskelpoinen ja hyvä mies tehtävään. Sanoisin, että hän on Jumalan miehiä, Salmela toteaa.

Kun piispa Juhana oli ehdottanut Eliasta seurakunnan paimeneksi, seurakunta piti ylimääräisen jäsenkokouksen.  Lopputulosta voidaan pitää suurena johdatuksena ja rukousvastauksena.

– Kun Elias kesällä vihitään paimeneksi, meidän on hyvä lähteä kesällä rakentamaan yhteistä tulevaisuutta, Salmela iloitsee.

Salmela haluaa toivottaa Eliaksen tervetulleeksi ilman sen kummempia odotuksia tai paineita:

– Toivon, että jokainen Jesajan seurakunnassa kantaa Eliasta ja hänen perhettään rukouksissa, ottaa heidät avoimin mielin vastaan ja antaa hänelle kaiken tuen, Salmela kertoo.

Tehtävälleen omistautuva paimen

Elias Ikäläinen saarnasi Jesajan seurakunnan messussa viime maaliskuussa. Kuva: Juho Pylvänäinen

Vastuupastoriksi kutsuttu Ikäläinen kertoo olevansa kutsusta sanoin kuvaamattoman otettu ja kiitollinen, mutta myös aralla mielellä:

– Minulla on ollut jo vuosia sisäinen kutsumus pyhään saarnavirkaan, joten sisäisen kutsun vahvistava ulkoinen kutsu on tietysti iloinen asia. Päällimmäisenä ajatuksena ovat siis ilo ja kiitollisuus.

Toisaalta hänen mielessään ovat myös 1. Timoteuskirjeen korkeat vaatimukset seurakunnan kaitsijalle, sekä Jaakobin kirjeen varoitus siitä, ettei kovin monen pidä pyrkiä opettajaksi, sillä opettajat saavat kovemman tuomion.

– Siksi ilon ja kiitollisuuden ohella tunnen myös pelkoa ja tahdon ottaa seurakunnan kutsun vastaan aralla mielellä. Luotan kuitenkin siihen, että jos Kristus seurakuntansa kautta kutsuu sananpalvelijakseen, Hän myös varustaa tehtävään. Koetan muistaa, että hoidan virkaani ja elän koko elämääni saman armon varassa, jota sananpalvelijana tulen saarnaamaan. Se tuo sellaisen levon, ettei pelko kuitenkaan pääse dominoimaan yli ilon ja kiitollisuuden, Elias pohtii.

Elias toivoo, että Jesajan seurakunta saisi hänestä mahdollisimman helposti lähestyttävän paimenen, joka omistautuu tehtävälleen.

 – Minuun ovat tehneet vaikutuksen Lähetyshiippakunnan papit, jotka ovat todellisia paimenia, jotka tuntevat laumansa ja kantavat vastuuta lampaiden hengellisestä elämästä ja hyvinvoinnista, Elias kertoo.

Vartijasta teologiksi ja pastoriksi

Elias suoritti keväällä teologian opintoihin kuuluneen harjoittelujakson Lähetyshiippakunnassa. Kuva: Juho Pylvänäinen

Eliaksen matka Lähetyshiippakuntaan, paimenvirkaan ja Jesajan seurakuntaan on ollut hänen nuoresta iästään huolimatta monivaiheinen.  Hän varttui esikoislestadiolaisessa perheessä ja sai lapsuudestaan saakka turvallisen ja yksinkertaisen kristillisen kasvatuksen, sekä uskon. Murrosiässä hän kuitenkin etääntyi esikoislestadiolaisesta liikkeestä ja seurakuntayhteydestä, kunnes tapahtui käänne:

– Vuoden 2017 aikoihin havahduin siihen, että jos kerran pidän itseäni kristittynä, minulla pitäisi olla jokin seurakuntayhteys. Lapsuuteni esikoislestadiolainen liike oli kuitenkin hyvin jakaantuneessa tilanteessa sisäisten erimielisyyksien vuoksi ja aloin ymmärtämään, ettei kaikki liikkeen julistus ollut aina myöskään teologisesti kovin kestävää. Päädyin yhdessä vaimoni kanssa Lahden Lutherin kirkkoon Sleyn jumalanpalveluksiin, joissa kävimme melko säännöllisesti kahden vuoden ajan. Siellä omaksuin luterilaisen identiteetin ja Jumala sytytti sydämessäni syvän kiinnostuksen kristillistä teologiaa kohtaan.

Elias hakikin opiskelemaan teologiaa Itä-Suomen yliopistoon Joensuuhun. Hän ei uskonut saavansa opiskelupaikkaa, sillä oli käynyt vain ammattikoulun. Kun Eliakselle sitten tarjottiinkin paikkaa, hän ei ollut uskoa silmiään. Hän muutti vaimonsa kanssa Joensuuhun, jossa he päätyivät Nehemian seurakunnan messuun.  Pian, koronan tuoman etäopiskelumahdollisuuden myötä, Ikäläiset muuttivat kuitenkin takaisin Orimattilaan ja Lahden Samuelin seurakuntaan.

Eliaksen opiskelijaelämää sävytti pelko, että hän tekee turhaa työtä opiskellessaan alaa, joka ei työllistä.

– Pitkään minua vaivasi se, että opiskelin teologiaa ja tunsin sisäistä kutsua pastorinvirkaan, mutta tiedostin, että Lähetyshiippakunta on pieni kirkko, eikä pappisvihkimys opintojen jälkeen ole mikään itsestäänselvyys.

Elokuussa 2022 Jumala siunasi Eliasta ja hänen vaimoaan tyttärellä, Eliaksen piti jatkaa opintojaan piiri- ja myymälävartijan työn ohella. Jumalan johdatusta oli, että kaikesta huolimatta opinnot pysyivät käynnissä ja etenivät. Elias kutsuttiin mukaan syksyllä 2023 alkaneelle Lähetyshiippakunnan SUPI-kurssille.

– Se sytytti toivon kipinän siitä, että en ehkä ollutkaan opiskellut teologiaa turhaan. Siitä alkaen tie pastorinvirkaan onkin edennyt paljon nopeammalla vauhdilla kuin olisin osannut ajatella: tammikuussa aloitin suorittamaan Lähetyshiippakunnassa yliopisto-opintoihin kuuluvaa työharjoittelua ja sen puitteissa olen päässyt jo muutamaan otteeseen saarnaamaan ja näkemään pastorin työtä lähempää.

Jesajan seurakunnan vastuupastorina aloittaminen merkitsee Ikäläisen perheelle muuttoa uudelle, entuudestaan täysin vieraalle paikkakunnalle:

– Odotamme tulevaa innoissamme ja positiivisella jännityksellä. Luotamme siihen, että Herra on avannut oven ja Hän pitää meistä huolen ja johdattaa meitä kuten tähänkin asti myös tulevaisuudessa. Minua ja perhettäni saa muistaa rukouksissa.

Sisäistä paloa ja pyhää arkuutta

Hiippakuntadekaani Joel Kerosuo muistelee Jeesuksen kehotusta rukoilemaan ”elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa.”

– On suurta armoa, että meillä on innokkaita ja motivoituneita teologeja, jotka kyselevät omaa paikkaansa Jumalan valtakunnan työssä ja ovat valmiita vastaamaan kutsuun palvella pastorina seurakuntaa. Asia ei ole laisinkaan itsestäänselvyys. Monet luterilaiset kirkot kamppailevat pappispulan kanssa.

Kerosuo toivookin, että hänen mainitsemansa Jeesuksen rukous voisi pysyä edelleen kirkkomme rukouksena ja samalla seurakuntalaiset säännöllisesti rukoilisivat pastoreiden ja heidän perheidensä puolesta, kuten varmasti jo tekevätkin.

Eliaksesta hänelle tulee ensimmäisenä mieleen erinomainen asenne.

– On hienoa olla kutsumassa henkilöä, jolla on samalla tehtävään sisäinen palo, mutta ei ole lähdössä niin sanotusti ”soitellen sotaan”, vaan on myös pyhää arkuutta tehtävän edessä. Seurakuntapastorin toimenkuvaan kuuluu laajalti erilaisia tehtäviä, eikä varmaan sellaista ihmemies MacGyveriä olekaan, joka olisi kaikessa luontaisesti vahvuusalueellaan. Mutta kun on kestävä perusta Jumalan armonaarteissa ja kirkon tuntomerkeissä, niin tälle perustalle on hyvä lähteä rakentamaan seurakuntayhteisöä, Kerosuo toteaa.

Pastori Richard Eklund käsittelee blogissa Saarnaajan kirjan sanomaa. Kuva: Janne Koskela

Jos joku on lukenut Saarnaajan kirjaa ja yrittänyt ymmärtää sitä, hän on saattanut kohdata turhautumista. Monien lukijoiden mielestä kirja on vaikeasti ymmärrettävä, ja monet Raamatun tutkijatkin ovat samaa mieltä. Saarnaajan tapa käsitellä elämää ja ihmisen vaivannäköä herättää monia kysymyksiä. Saarnajan kirja on kuin mustekala. Kun lukija luulee, että kirja on hänen hallussaan, yksi lonkero onkin vapaa.

Toisaalta on paljon ihmisiä, jotka ovat lukeneet Saarnaajan kirjaa suurella ihailulla. Ei ole vain yksi kristitty, jonka olen kuullut sanovan: ”Tämä on suosikkikirjani Raamatussa.” Saarnaajan realismi on kuin virkistävä tuuli, joka muistuttaa meitä katoavaisesta maailmasta. Monet kokevat kirjan ajankohtaisena, koska se paljastaa ja selittää sen tyhjyyden ja turhautumisen, jota kohtaamme niin usein ihmisinä. Saarnaaja kuuluu omiin suosikkeihini, ja se johtuu ehkä kirjassa esiin tulevasta elämänasenteesta. Kyseinen kirja on ollut erityisen lohdullinen seurakuntatyössä. Seurakunnassa työskentelemme sellaisten asioiden parissa, jotka eivät ole katoavaisia, vaan ikuisia, mutta teemme sen tässä maailmassa. Saarnaajan kirjan viesti on meille kristityille tosi arvokas.

Elämä auringon alla

Yksi sana, joka toistuu usein Saarnaajan kirjassa, on hepreankielinen ”hevel”, joka on suomenkielisissä käännöksissä käännetty sanalla ”turhuus”. Sana esiintyy 71 kertaa Vanhassa testamentissa, joista 36 kertaa Saarnaajan kirjassa. Miten tulisi ymmärtää tämä sana ”hevel”?

Monet asiat ovat ”hevel” Saarnaajan kirjassa. ”Hevel” on esimerkiksi kaikki (Saarn. 1:2), kaikki mitä tehdään auringon alla (1:14), nautinto (2:1), työ (2:11), viisaus (2:15), rikkaus, aarteet ja kunnia (5:9; 6:2), ihmisen elinpäivät (6:12), kaikki tuleva (11:8) ja nuoruuden aika (11:10). Mitä Saarnaajan kirja tarkoittaa sanoessaan, että kaikki on ”hevel”? Yksi tapa ymmärtää ”hevel” on, että se tarkoittaisi tyhjyyttä tai merkityksettömyyttä (katso esim. Bibel 2000). Tarkoittaako Saarnaaja todella, että kaikki mitä tehdään auringon alla, on tyhjää tai merkityksetöntä? Onko nuoruus, viisaus ja työ merkityksetöntä? En usko, että sana tyhjyys tavoittaa sen, minkä Saarnaaja yrittää sanoa sanalla ”hevel”. Tästä ymmärryksestä käsin elämänasenne muuttuu pessimistiseksi, ei realistiseksi.

Saarnaaja kirjoittaa: Minä katselin kaikkia tekoja, mitä tehdään auringon alla, ja katso, se on kaikki turhuutta ja tuulen tavoittelua. (1:14) Turhuuteen kuuluu tuo tuulen tavoittelu. Jos esimerkiksi oma työ on elämämme keskipiste ja turvamme, se muuttuu kuin tuulen tavoittelemiseksi. Sama tapahtuu, jos elämämme tarkoitus on nautinto, silloin kohtaamme turhuutta. Miksi? Koska, mitä tapahtuu, jos yritämme tarttua kiinni asioihin, kuten työhön, nautintoihin ja nuoruuteen? Ne katoavat! Se on kuin tuulen tavoittelua. Maailmassa on paljon hyvää ja kaunista, mutta juuri kun yrität tarttua niihin, ne katoavat kuin tuuli. Ja tätä Saarnaaja yrittää kuvata. Auringon alla ei ole mitään sellaista, mihin voimme tarttua lujasti kiinni ja jonka päällä voimme rakentaa elämämme. Täällä ei ole mitään iankaikkista. Täällä kaikki on turhuutta, katoavaista. Mutta se ei tarkoita, että kaikki se olisi merkityksetöntä. Työn teko ei ole merkityksetöntä, koska työ antaa ruokaa pöytään. Nuoruusaika ei myöskään ole merkityksetöntä, mutta se on ohimenevä elämänvaihe.

Saarnaajan puhetta elämän turhuudesta auringon alla ei myöskään tule ymmärtää niin, että se koskee pelkästään elämää ilman Jumalaa. Elämä ilman Jumalaa on tietysti katoavaista, jopa merkityksetöntä, mutta Saarnaajan kirja puhuu myös turhuudesta uskovan elämässä. Joku on ehdottanut, että hepreankielinen ”hevel” tulisi ymmärtää ”turhautumiseksi” tai ”turhautumana”. Uskovan elämä tässä maailmassa on täynnä turhautumisia. Elämä langenneessa maailmassa näyttää juuri olevan niin kuin Saarnaaja sitä kuvailee: Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstänsä, jolla hän vaivaa itseänsä auringon alla? (1:3) Tämä on turhautuneen ihmisen kysymys! Käännös ”turhautuma” tai ”turhautuminen” tavoittaa kyllä jotain mitä Saarnaaja yrittää sanoa: Mutta kun minä käänsin huomioni kaikkiin töihin, joita minun käteni olivat tehneet, ja vaivannäköön, jolla olin vaivannut itseäni niitä tehdessäni, niin katso: se oli kaikki ”turhautumista” ja tuulen tavoittelua; eikä ole hyötyä mistään auringon alla. (2:11)

Varmasti tunnistamme itsemme Saarnaajan kysymyksistä ja turhautumisesta. Välillä olemme niin turhautuneita siihen, että asiat eivät mene niin kuin olimme ajatelleet. Tämä pätee myös seurakuntaelämässä, jossa olemme jatkuvasti tekemisissä iankaikkisuusasioiden kanssa. Miten voimme olla saavuttamatta suurempaa menestystä Jumalan valtakunnan työssä, vaikka meillä on Jumalan sana ja Pyhä Henki?

Elämä Pojan alaisuudessa

Saarnaajan kirja ei kuitenkaan jätä meitä vain katoavaisuuden ja turhautumisen keskelle. Kirjassa ei ole pessimististä elämänkatsomusta, vaan realistinen. Emme myöskään saa syyttää Saarnaajaa pessimismistä, sillä ilman katoavaisuuden syvyyden ymmärtämistä emme voi ymmärtää armoa.

Maailmassa on paljon turhuutta ja turhautumista, mutta kaikkea mitä on, ei ole auringon alla. Kirja päättyy seuraavaan johtopäätökseen: Loppusana kaikesta, mitä on kuultu, on tämä: Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen ihmisen tehdä. Sillä Jumala tuo kaikki teot tuomiolle, joka kohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa. (Saarn. 12:13-14) Jumala tulee jonain päivänä tuomitsemaan maailman ja erottamaan hyvän pahasta. Kun se tapahtuu, turhuuden kierre katkeaa ja se, mikä on hyvää ja iankaikkista, jää. Siksi Saarnaaja antaa nuorelle neuvon iloita nuoruudestaan, vaeltamaan sydämensä teitä, mutta myös muistamaan, että Jumala kutsuu jokaisen ihmisen tuomiolle (Saarn. 11:9). Saamme nauttia elämästä ja elää sitä täysillä, mutta meidän tulee muistaa, mikä on lopullista ja iankaikkista. Olemme täysin riippuvaisia Herrasta, joka on Luoja ja Pelastaja.

Turhautuminen herää meissä siksi, ettemme näe koko kuvaa auringon alla. Tämä koskee myös, tai ennen kaikkea, Jumalan valtakunnan työtä. Saarnaaja auttaa meitä laajentamaan perspektiiviämme: Älä ole kerkeä suultasi, älköönkä sydämesi kiirehtikö lausumaan sanaa Jumalan edessä, sillä Jumala on taivaassa ja sinä olet maan päällä; sen tähden olkoot sanasi harvat. (Saarn. 5:1) Saarnaaja johtaa meitä elämään Pojan alaisuudessa. Kristitty saa täysin uuden perspektiivin, kun elämme Herran sanan varassa luottavaisin mielin. Eläessämme auringon alla voi tuntua siltä, ettei mikään ole uutta, kaikki jatkuu uuvuttavassa muuttumattomuudessa. Mutta Pojan alaisuudessa ymmärrämme, että Jumala luo uutta ja että kristitty on osa uutta luomakuntaa (2. Kor. 5:17). Kun me auringon alla katselemme kaikkea mitä olemme tehneet, näemme että kaikki on turhuutta ja tuulen tavoittelua. (Saarn. 1:14) On niin turhauttavaa, kun emme näe tulosta kovan työn jälkeen. Mutta Pojan alaisuudessa luotamme Jumalan sanaan, joka lupaa meille, että vaivannäkömme ei ole turha Herrassa. (1. Kor. 15:58) Auringon alla kyllästyn kaikkeen vaivannäkööni, jolla olin vaivannut itseäni auringon alla, koska minun täytyy se jättää ihmiselle, joka tulee minun jälkeeni. (Saarn. 2:18) Miksi tehdä työtä asian puolesta, jota kukaan ei näytä arvostavan, ja joka unohdetaan, kun aikani täällä maan päällä on ohi? Pojan alaisuudessa Jumala antaa meidän huomata sen, että emme elä itseämme varten vaan Herraamme ja lähimmäisiämme varten. Jumala on kutsunut meidät palvelemaan toisiamme, ja kun teemme sen palvelijoina Herran edessä, olemme vain tehneet velvollisuutemme (Luuk. 17:10). Jos me emme saa nähdä työmme hedelmää, niin ehkä Jumala antaa sen siunauksen tuleville sukupolville.

Lopuksi

Mitä Saarnaajan kirja yrittää opettaa, voidaan ilmaista myös näin: Millään ei ole merkitystä ilman jumalanpelkoa, mutta jumalanpelon kautta löydämme merkityksen kaikessa. Lohdutuksemme on, että Jumala on Jumala, ja että Hän johtaa kaikkea viisaudellaan ja kaikkivaltiaisuudellaan. Ihminen elää Jumalan luomakunnassa eikä näe kaikkea kuten Jumala näkee taivaissaan. Jumala kuitenkin lupaa, että vaivannäkömme ei ole turhaa ja että Hän tulee jonain päivänä katkaisemaan turhuuden kierteen. Turvaamme Herraan elämässämme auringon alla ja elämme kiitollisuudessa ja ilossa Pojan alaisuudessa.

Työntekijäpäiville osallistuneet kokoontuivat yhteiskuvaan tiistaina iltapäivällä. Kuva: Janne Koskela

Lähetyshiippakunnan pastoreiden, OTO-pastoreiden ja kanslian työntekijöiden vuosittaiset työntekijäpäivät ovat parhaillaan käynnissä Kiponniemen toimintakeskuksessa Jyväskylässä. Tilaisuuteen osallistuu yhteensä viitisenkymmentä ihmistä, joista suurin osa on mukana koko päivien ajan maanantaista keskiviikkoon. Tänä vuonna joukkoa täydentävät neljä pastoria sisarkirkostamme Seurakuntaliitosta.

Raamatun opettamista ja yhteisön rakentamista

Työntekijäpäivien ohjelma on koostettu pääosin luennoista, keskusteluista ja hetkipalveluksista. Virallisen ohjelman lisäksi osallistujille on tärkeää myös tavata työkavereitaan ruokailujen ja yhteisen vapaa-ajan viettämisen merkeissä. Työntekijäpäivät ovatkin monille yksi vuoden odotetuista kohokohdista.

Pastorit Eero Pihlava, Miika Nieminen ja Ville Typpö iloitsivat jälleennäkemisestä. Kuva: Janne Koskela

Maanantaina yhteinen kokoontuminen aloitettiin lounaalla ja rippipalveluksella. Niiden jälkeen pastori Harri Hernesmaa kertoi ensihoitajan näkökulmasta kriiseistä ja henkisestä jaksamisesta. Pastori Topi Jääskeläinen luennoi vanhurskauttamisen teologiasta.

Pastori Topi Jääskeläinen piti luennon vanhurskauttamisopista. Kuva: Janne Koskela

Tiistaina pastori Antti Leinonen luennoi paimenvirasta Johanneksen evankeliumissa ja pastori Petri Hiltunen kriiseistä omien palveluvuosiensa ajalta.

Pastori Antti Leinonen on STM-tutkintonsa opinnäytetyössä tutkinut paimenvirkaa Johanneksen evankeliumissa. Kuva: Janne Koskela

Iltapäivällä pastorit Kalle Väätäinen ja Joel Kerosuo alustivat keskustelua pastorin roolista seurakunnan ilmapiirin rakentajina. Kuulimme myös piispa Juhana Pohjolan luennon Jumalasta isänä ja Mailis Janatuisen haastattelun hänen elämäntyöstään.

Mailis Janatuista haastatteli pastori Jari Kekäle. Kuva: Janne Koskela

Huomenna keskiviikkona käsittelemme vielä konstituutiokomitean laatiman kyselyn alustavia tuloksia sekä messujärjestykseen tulevia muutoksia.

”Ikään kuin olisin tullut perheväen keskelle”

Lähetyshiippakunta ja Seurakuntaliitto solmivat kirkollisen yhteyden kuluneen talven aikana. Tiistaina kahvipöydän ääressä jututtamani Seurakuntaliiton pastorit Daniel Salo, Heikki Salo ja Esa Yli-Vainio iloitsivat saamastaan lämpimästä vastaanotosta ja luontevasta ilmapiiristä. He olivat päässeet jakamaan kokemuksiaan ja saunan lauteilla ”päästelemään höyryjä” haastavista teologisista kysymyksistä.

Kahvipöydän äärellä Pauliina Pylvänäinen, Heikki Salo, Esa Yli-Vainio ja Daniel Salo. Kuva: Janne Koskela

Päivien aikana pastorit olivat saaneet kokea, että kirkollinen yhteys on todellinen uskon ja opin yhteys. Se ei ole vain jotain sellaista, jonka pieni porukka on todennut oppikeskusteluissa, vaan Kiponniemessä sen on saanut todella tuntea ja nähdä.

– Ikään kuin olisin tullut perheväen keskelle, vaikka en kovin montaa etukäteen tuntenut, pastori Daniel Salo kuvailee tunnelmiaan.

Danielin mukaan ilmassa on ollut huumoria. Ei olla otettu itseä liian vakavasti. On puhuttu rehellisesti vaikeistakin asioista, ilman kulisseja. Se on Danielin mielestä tärkeää ja rohkaisevaa, sillä helposti lankeamme vertailemaan itseämme toisiin.

– Tärkein asia on Kristus-keskeisyys, mikä täällä on välittynyt esimerkiksi piispan puheessa. Ehkä se on saanut aikaan tunteen, että on tullut perheväen keskelle, Daniel pohtii.

Danielin mukaan hetkipalveluksissa laulettuihin luterilaisiin virsiin on ollut vaikea yhtyä, sillä sävelet eivät ole oman seurakunnan messuista tuttuja. Silti sydämessään niiden sanomaan on voinut yhtyä. Tämä kuvaakin hyvin kirkollisessa yhteydessä elämistä ja sen opettelemista. Saamme jatkossa rauhassa kasvaa toistemme tuntemisessa ja oppia toistemme erilaisia tapoja.

Uuden vastuupastorin kutsukokoukset pidettiin Lappeenrannassa, Imatralla ja Parikkalassa helatorstaina. Kuva: Tuomas Salo

Kirkkomme Lappeenrannassa, Imatralla ja Parikkalassa sijaitsevat seurakunnat saavat uuden vastuupastorin elokuussa. Helatorstaina 9.5. pidetyissä kokouksissa Joonan luterilainen seurakunta, Joosuan luterilainen seurakunta ja Pyhän Ristin luterilainen seurakunta kutsuivat pastorikseen Manu Ryösön. Seurakunnat saavat kutsun myötä pastorin, joka pystyy täysipainoisesti keskittymään paimenviran hoitamiseen.

Enemmän aikaa seurakuntien rakentamiseen

Joonan ja Joosuan seurakuntien pastorina viimeisten kahden vuoden ajan toiminut Tuomas Salo kertaa viimeaikaisia työkuvioita:

– Vuoden 2022 kesällä minut asetettiin kaitsemaan Joonan ja Joosuan seurakuntia osa-aikaisesti 40 % työosuudella. Toinen työsuhteeni eräässä IT-talossa jatkui 80 % osuudella, ja sittemmin 60 % osuudella. Vaikka järjestely olikin seurakuntien heikon taloudellisen tilanteen johdosta hyvin edullinen, tiedettiin jo tuolloin, ettei se ole pitkän aikavälin kannalta kestävä.

Käytännössä ratkaisu tarkoitti perheelliselle miehelle sitä, että seurakuntatyöstä oli pakko hoitaa vain välttämättömimmät asiat. Seurakuntien rakentamiselle ja erityisesti henkilökohtaiselle paimenuudelle ei jäänyt riittävästi aikaa. Tuomas toivookin, että uuden vastaavan pastorin suurempi työosuus mahdollistaa monen katveeseen jääneen osa-alueen hoitamisen paremmin. Tuomas palvelee jatkossa Kaakon seurakuntia oman toimensa ohella. Hänen päivätyönsä IT-alalla jatkuu, ja perhe jää Lappeenrantaan asumaan.

Tunnettu ja pidetty mies paimeneksi

Manu Ryösö aloittaa kolmen seurakunnan vastuupastorina elokuun ensimmäisenä päivänä. Kuva: Tero Salmela

Parhaillaan Manu Ryösö palvelee Tampereella Johanneksen seurakunnan palveluksessa. Manu kertoo viihtyneensä.

– Täällä on hyvä tiimi vastuunkantajia, jotka osaavat asiansa ja ystävällisen perehdyttämisen taidon. Pastorit Antti Lehrbäck ja Esko Murto ovat myös tukeneet tämän työn alkua kivasti. Koen myös, että tämä on rukoileva seurakunta. On hienoa, kun saa kokea rukousten kantavan itseäni ja läheisiäni.

Kaakon seurakuntien vastuupastorina aloittaminen merkitsee Manulle paluuta rakkaalle synnyinseudulle ja tuttujen ihmisten pariin:

– Olen karjalainen sydänjuuriani myöten. Siksi Parikkala, Imatra ja Lappeenranta ovat minulle rakasta seutua. Uskon myös tuntevani alueen ihmisiä kohtuullisen hyvin, koska olen palvellut melko samalla alueella aiemmin Evankeliumiyhdistyksen työssä, Manu kertoo.

Manu Ryösön vaimo Kipa työskentelee Sleyn palveluksessa suunnilleen samalla alueella. Hänen piirinsä on kuitenkin alueellisesti vielä laajempi kuin Manulla. Perheen lapset ovat jo nuoria aikuisia. Kolme neljästä lapsesta on jo työelämässä. Nuorimmainen opiskelee Turussa. Kaikki perheenjäsenet ovat tavalla tai toisella mukana hengellisessä toiminnassa.

Manun mukaan tuleva uusi tehtävä on omalla tavallaan jännittävä asia, vaikka siihen liittyykin tuttuja elementtejä. Hän toivoo, että voisi olla Jumalan armon avulla ruokkimassa luterilaista kristikuntaa omilla lahjoillaan omien voimavarojensa sallimissa rajoissa.

– Suunnitelmani on ensin kartoittaa vastuullani olevien seurakuntien tarpeita ja toiveita. Toivon myös voivani antaa tukeni jokaiselle alueellamme olevalle vastuunkantajalle ja oto-pastorille. He ovat tehneet hyvää ja uskollista työtä, Manu toteaa.

Manun mukaan Joonan, Joosuan ja Pyhän Ristin seurakunnat saavat hänestä pastorin, jolla on olemassa halu ja rakkaus palvella juuri tällä alueella. Samalla he saavat miehen, joka tarvitsee joka hetki Kristuksen armoa. He saavat veljen, joka näkee syyn polvistua synnintunnustuksessa samalle puolelle alttaria kuin koko seurakunta.

Rukousvastaus ja kiitosaihe

Oto-pastoriksi siirtyvällä Tuomas Salolla on Manusta hyvää sanottavaa:

– Tutustuttuani Manuun parin viime vuoden aikana olen oikein hyvillä mielin jättämässä kantamani vastuun hänen harteilleen. Hän on hyvin pidetty näillä main sekä seurakuntiemme jäsenten että muun kristikansan keskuudessa.

Tuomaan mukaan Manu elää aralla tunnolla Herran sanan edessä ja on lempeästi opettanut tätä Sanaa eri yhteyksissä vuosi toisensa jälkeen, Sleyn palveluksessa jo monia vuosia. Hän ja hänen puolisonsa Kipa ovat joutuneet luopumaan monista mahdollisuuksista uskollisuudesta jumalalliselle totuudelle.

– Siispä hyvin mielelläni annan viestikapulan eteenpäin tällä tavoin koetellulle miehelle, Tuomas kertoo.

Pyhän Ristin luterilaisen seurakunnan oto-pastori Harri Hernesmaa kertoo uuden vastuupastorin olevan heille rukousvastaus. Seurakunta ottaa hänet iloiten ja kiitollisin mielin vastaan.

– Ymmärrämme, että kolmen seurakunnan vastuupastorina toimiminen ei tule olemaan helppoa, mutta yritämme siinä parhaamme mukaan häntä auttaa.  Ennen kaikkea meitä kutsutaan nyt rukoilemaan hänen ja hänen perheensä puolesta, Harri painottaa.

Helatorstain kutsukokouksien jälkeen myös Lähetyshiippakunnan hiippakuntadekaani Joel Kerosuo kertoo olevansa hyvällä mielellä:

– Omalla työpöydälläni on nyt useamman vuoden ajan ollut selvityksessä löytää pitempiaikainen ratkaisu itärajalle. Uskon, että meillä on nyt tässä tilanteessa hyvä asetelma mahdollistaa seurakuntien elämää.

Joel pitää tärkeänä, että Manu pystyy keskittymään seurakuntatyöhön. Hänen mukaansa on myös hyvä, että alueella on useampia pastoreita, jotka voivat palvella seurakunnissa omien toimiensa ohella.

– Olen kiitollinen Tuomakselle, Harrille ja Oskari Nummelalle kaikesta uurastuksesta seurakuntien hyväksi. Tämä on antanut myös minulle ja piispalle aikaa etsiä rauhassa ratkaisua työntekijäkysymykseen, Joel kiittää.

Vastuupastorin palkkaaminen on Lähetyshiippakunnan osalta taloudellinen satsaus, mutta Joelin mukaan se koettiin mielekkääksi. Alueella on pastorille selkeä tarve.

– Manun myötä siihen löytyi ihminen, jolla on valmiiksi jo juuret ja vahvat kontaktit alueella. Toivomukseni ja rukoukseni on, että Lappeenrannan, Imatran ja Parikkalan seurakuntien työ saattaisi ajan myötä vahvistua ja olla kutsumassa monia Jumalan lahjojen ääreen, Joel kertoo.

Aito ystävyys ja kristittyjen yhteys säilyy, vaikka välissä olisi pitkiäkin aikoja kunnes taas tavataan. Kuva: Antti Koponen

Saimme Pohjois-Ruotsissa Pajalan kuntakeskuksessa kokoontuvalta Korpilombolon jumalanpalvelusyhteisöltä kutsun seurakuntavierailulle helatorstain messuun 9.5.2024.

Jumalanpalvelusyhteisön pastorina toimii Anders Alapää oman työnsä ohella. Olemme tutustuneet häneen jo parisenkymmentä vuotta sitten, kun kävimme mieheni Jyrki Anttisen kanssa Pellosta Ruotsin puolen messuissa, joissa Anders toimi Övertorneån seurakunnassa kanttorina. Anders on Ruotsin Missionsprovinsenin pappisvihkymyksen 2010 jälkeen toimittanut messuja myös Suomen puolella kaikissa Lähetyshiippakunnan Lapin seurakunnissa.

Edellinen seurakuntavierailu oli pyhäinpäivänä 2015 Korpilombolossa. Nyt kokoonnuttiin Pajalassa paikallisen helluntaiseurakunnan tiloissa. Heidän oma seurakuntaväkensä oli tullut kylältä ja lähialueilta kuten Sattajärveltä ja Korpilombolosta ym.  Meitä vierailijoita oli Lapin seurakunnista Rovaniemeltä, Sodankylästä ja Meri-Lapista neljä autolastillista.

Messussa esimakua helluntaista

Messu pidettiin kaksikielisenä. Anders toimi liturgina ja tulkkasi Jyrkin suomenkielisen saarnan. Virsiä voitiin laulaa yhtäaikaa sekä Ruotsin virsikirjasta että Suomen virsikirjasta ja Luterilaisista virsistä. Musiikista jäi mieleen kanttorin ohella hänen tyttäriensä kaunis huilun ja klarinetin soitto.

Messun jälkeen Anders kommentoikin, että saatiin jo esimakua helluntaista, kun puhuttiiin ja veisattiin eri kielillä!

Kirkkokahveilla oli monenlaista hyvää tarjolla. Sen jälkeen käytiin keskustelutilaisuudessa läpi Lähetyshiippakunnan ja Missionsprovinsenin taustoja ja tietoja. Lisäksi vertailtiin yleistä kirkollista kehitystä sekä uskonnonopetusta kouluissa ja kehityskulku havaittiin molemmissa maissa samansuuntaisiksi. Lopuksi suunniteltiin heidän vastavierailuaan Rovaniemelle, joka saattaisi olla mahdollista jo tämän vuoden syyspuolella.

Evankeliumi on niin ihmeellistä, että samaan uskoon turvaten voimme ylittää maarajoja ja kokoontua yhteen kielimuureista riippumatta!

Teksti: Maire Anttinen