Astun sisään Koinonia-keskuksen ovesta. Iloinen puheensorina kantautuu korviini ja säteilevä juhlan keskipiste, Mailis, on ovella vastassa. Saan lämpimän halauksen, kuten aina tavatessamme. Tänään on suuri juhlapäivä; Mailiksen elämäntyön kiitosjuhla. Pöytään on kauniisti katettu monenlaista herkkua, ihanien kakkujen ja muiden leivonnaisten joukossa on kevätkääryleitä ja muuta Japaniin viittaavaa. Salissa huomaa, että monet ihmiset tuntevat toisensa ja ne, jotka eivät tunne toisiaan, saavat helposti keskustelun aikaan aloittamalla ”Missäs sinä olet tutustunut Mailikseen?”. Kaikilla on yhteinen ilon ja kiitoksen aihe; Mailis. 

Monitoiminainen Jeesuksen lähettiläänä

Juhlan ohjelmaosuus alkaa juontajien Tsuua Kekäleen ja Päivi Pohjolan toivottaessa juhlaväen tervetulleeksi. Virsi ”Kiitos nyt Herran” kajahtaa komeasti ja varmasti jokainen tässä hetkessä yhtyy sydämestään kiitokseen. Jari Kekäleen kauniiseen lauluun ”Teit nimestäsi kauniin”, on juhlakansan myös helppo yhtyä.

Kun sitten erilaisia tervehdyksiä aletaan lukea ja puhua, alkaa mieleen hahmottua, kuinka monessa Mailis on ehtinyt olla mukana. Tervehdyksiä tulee Perussanomalta, Raamattuopistolta, Kylväjältä, Iisalmen seurakunnan lähetysystäviltä, Kansanlähetykseltä, Priscilla ry:ltä, Radio Patmokselta, TV7:lta ja vieläpä Mongoliasta saakka ja tietenkin Japanista.

Tervehdyksiä kuunnellessa välittyy kuulijoille monipuolinen kuva Mailiksen työurasta; kirjoja, puheita, raamattupiirejä, leirejä, kursseja, radio-ohjelmia, televisio-ohjelmia, lähetystyötä, seurakuntavierailuja, matkoja, matkoja ja taas matkoja. Kaikkea tätä yhdistää yksi asia; Jeesus Kristus on ollut aina kaiken Mailiksen tekemisen keskiössä. Mailiksella onkin opetuslapsia ympäri maailman, moni on kiitollinen Herralle Mailiksesta, jonka kautta on saanut kuulla evankeliumin pelastavan sanoman.

Japani juhlassa mukana

Japanitunnelma huokuu puheiden keskellä Markuksen seurakunnan kuoron laulaessa japanin kielellä Mailiksen lempivirren. Sanoista en ymmärrä mitään, mutta kauniilta kuulostaa ja varma olen, että sanoissa on vahva sanoma. Sen verran luulen Mailista tuntevani. Piispa Risto Soramies kertoo puheessaan lukeneensa Mailiksen kirjaa Raamatun naisista ja miettineensä, ketä naisista Mailis muistuttaa. Varmasti jokainen löydämme monista Raamatun naisista Mailiksen piirteitä.

Japanista juhlaan oli matkustanut Yooko Sugaya, Lea Lukka auttaa meitä japania ymmärtämättömiä tulkkaamalla puheen suomeksi. Puheesta kuuluu suuri kiitollisuus ja kunnioitus Mailista, opettajaa, kohtaan. Ison osan elämäntyötään Mailis onkin Japanissa tehnyt tuoden evankeliumia tuon kansan keskelle.

Kenraaliharjoitus

Juhlan kuitenkin ehkä mieleenpainuvin ja liikuttavin osuus on säästetty loppuun. Valot himmenevät, kaunis klassinen musiikki alkaa soida ja valkokankaalla alkavat pyöriä diat. Ensimmäisessä diassa lukee, että kuvasarjan on tehnyt Mailis omiin hautajaisiinsa. Alla teksti: ”Kenraaliharjoitus 16.9.2023”. Puhuttelevaa. Saamme olla mukana näissä kenraaliharjoituksissa ja Mailis on ilonamme keskuudessamme. Diat alkavat pyöriä ja eteemme avautuu pikkuhiljaa iso joukko ihmisiä, joita Mailis haluaa kiittää. Viimeinen dia on kiitos Jumalalle. Kiitosjuhla elämäntyöstä on hyvä päättää tähän kiitokseen. Jumalalta olemme saaneet elämämme, toisemme ja elämäntehtävämme, niin Mailis kuin me kaikki muutkin. 

Mailis, uskollinen palvelija

Kiitollisin mielin käyn halaamassa Mailista juhlan jälkeen; Mailiskin vaikuttaa iloiselta ja kiitolliselta, eikä tässäkään tilanteessa jätä kysymättä, miten minä jaksan ja mitä kuuluu. Tämä on Mailis. Hän jaksaa kiinnostua ihmisistä eikä unohda rukoilla heidän puolestaan. Mailiksella on suuri sananjulistajan ja rohkaisijan leiviskä, jota hän on hyvin hoitanut. Tänään saamme kiittää Jumalaa Mailiksesta. 

”Hänen herransa sanoi hänelle: ”Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.” Matt. 25: 21

 

Teksti: Mari Nieminen

Lähetyshiippakunnan tukemaa lähetystyötä ohjaa lähetyskäsky, Kristus-keskeisen evankeliumin eteenpäin vieminen. Päähuomio ei siis ole humanitaarisessa avussa, joka sekin on tärkeää. Maailmanlaajuiset avustusjärjestöt, kuten Punainen Risti tai Lääkärit Ilman Rajoja, tekevät sitä tehokkaammin kuin kristilliset lähetysjärjestöt. Puhtaasti evankeliumin asialla olevaa lähetystyötä puolestaan on maailmassa vähän. Siksi kristillisten lähetysjärjestöjen voimavarat tulisi käyttää siihen, mitä maalliset järjestöt eivät tee. Meidän on kuitenkin varottava asian ylihengellistämistä. Kun lähimmäisellämme on hätä, on helppo rukoilla Jumalalta hänelle apua. Mutta huomaammeko omat mahdollisuutemme olla itse rukousvastauksena hänen tarpeisiinsa?

Amerikkalainen tutkija Robert Woodberry on tutkinut protestanttisen lähetystyön vaikutusta yhteiskuntien kehittymiseen, erityisesti entisissä Afrikan siirtomaissa. Tutkimuksissaan hän on kiinnittänyt huomiota, miten suuri ero on maiden välillä, jotka ovat olleet Iso-Britannian hallinnassa verrattuna Ranskan hallitsemiin. Britit eivät olleet vain sallineet, vaan suorastaan tukeneet lähetystyöntekijöitä siirtomaissaan. Englanninkielisessä Afrikassa perustettiin enemmän kirkkoja, kouluja ja sairaaloita. Samalla niistä tuli yhteiskunnallisesti edistyneempiä, kouluttautuneempia ja demokraattisempia. Lähetystyöntekijät toivat evankeliumin, opetusta, lukutaidon ja kirjoja sekä lääketieteellisen avun. He toivat lähimmäisenrakkauden, joka saarnasi iankaikkista pelastusta, mutta myös apua tähän hetkeen.

Seurakunta on tukiverkko

Suomessa seurakunta ja muu yhteiskunnallinen elämä ovat yleensä erillisiä asioita. Yhteiskunta huolehtii ruumiillisista ja aineellisista, kirkko sielun tarpeista. Monissa maissa tilanne on kuitenkin toinen. Seurakunta ei ole vain paikka, jonne mennään sunnuntaisin messuun. Se on myös arjen konkreettinen turvaverkko, jossa kristityt auttavat toisiaan. Olen ihmeissäni todistanut, kun kenialainen lahjoittaa jopa 20 prosenttia kuukausituloistaan toisen seurakuntalaisen auttamiseksi. ”Sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi” (1. Kor. 12: 14).

Monissa maissa seurakunnat ylläpitävät kouluja ja terveyspalveluja. Seurakunta on elämänpiirin keskiö. Kuivuuden koettelemassa Keniassa kärsivien kristittyjen kasvot kääntyvät luontaisesti kohti omaa seurakuntaa. He odottavat hengellistä apua – rukoustaistelua ja kristittyjen yhteyttä – mutta myös apua aineelliseen kurjuuteen. Piispojen odotetaan käyttävän suhteitaan hankkiakseen apua muilta kristityiltä, jopa meiltä Suomesta asti. Länsimaisesta tämä tuntuu helposti nololta, jopa röyhkeältä, mutta kokisimmeko röyhkeäksi ihmisen, joka hankalassa tilanteessa Suomessa hakee apua sosiaalitoimesta tai Kelalta?

Alkukirkossa seitsemän miestä asetettiin pitämään huolta köyhistä, jotta apostolit voivat keskittyä Sanan julistukseen. (Apt. 6) Näin pidettiin huolta, että Sanan julistaminen ei koskaan loppuisi. Sana ja sakramentit eivät saa jäädä aineellisten asioiden alle. Armonvälineet ruokkivat nälkään kuolevankin iankaikkiseen elämään. Mutta Sanan julistaminen ei estä köyhien rakastamista. Kuten isäni aikanaan totesi, meidän länsimaisten on helppo hurskastella hengellisyydellä istuessamme itse lihavien ruokapöytien äärellä, nukkuessamme pehmeissä vuoteissamme ja kääntyessämme hädän hetkellä taitavien lääkärien puoleen. ”Ja jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa.” (1. Kor. 12: 26).

Kristus keskiössä

Meidät on kutsuttu julistamaan Kristusta ja viemään evankeliumin suloista tuoksua eri kansoille ja kielille. Meitä ei ole kutsuttu viemään ankaraa ja tunteetonta sanomaa, josta puuttuu elämän maku ja tunto. Rukoilemmekin, että Pyhä Henki ohjaisi lähetystyötämme niin, että sillä olisi iankaikkisuuden näkökulmasta mullistava voima. Mutta myös, että lähetystyö voisi yhä hyvällä tavalla olla mullistamassa yhteiskuntia, joiden parissa työtä rakkaudella, rukouksella, ja Herra suokoon, myös viisaudella teemme.

 

Pastori Tuomo Simojoki

Lähetyshiippakunnan lähetystyöntekijä, lähetystyön koordinaattori, pastori (OTO)

Lähetyshiippakunnan tukemien opiskelijoiden määrä on kasvanut yhdellä. Uusimpana joukkoon on liittynyt pastoriksi opiskeleva Richard Ombogo Itabagon seurakunnasta, Länsi-Keniasta. Hänen stipendistään vastaa Paulus-seurakunta Kouvolasta.

Richard Ombogo on naimisissa oleva kolmen lapsen isä. Hänellä on aiempi tutkinto elintarvikealalta. Richard syntyi luterilaiseen, kisii-heimoon kuuluvaan perheeseen, ja kokee, että luterilaisella kirkolla on paljon annettavaa alueensa ihmisille. Selkeä ja hyvä oppi on hänen mukaansa luterilaisuuden vahvuus. Se ei vaadi ihmetekoja tai rikkautta ja terveyttä merkkinä Jumalan suosiosta. Kirkkonsa suurimpana haasteena hän näkeekin muiden, kovaa vauhtia kasvavien kirkkokuntien oppien tuomisen luterilaiseen kirkkoon.

Richard kertoo, että hänellä on vahva sisäinen kutsu palvella kirkkoa. Hänen opintonsa Matongon luterilaisessa teologisessa seminaarissa ovat alkaneet jo aiemmin, joten hänen tavoitteenaan on valmistua vuoden 2023 loppuun mennessä. Lähetyshiippakunta on hoitanut lukukausimaksut tammikuusta 2022 alkaen. Motivoitunut opiskelija toimii myös luottamustehtävissä opiskelijoiden edustajana seminaarin hallinnossa.  Pianonsoitosta ja lukemisesta pitävä perheenisä kertoo suurimmaksi tulevaisuuden toiveekseen, että saisi tulla uskolliseksi palvelijaksi kirkolleen ja että osaisi kasvattaa perheensä hyvin.

”Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän” (Matt. 9:37).

Pastoraalikoulutuksen jälkeen Richard on kutsuttu palvelemaan Kenian luterilaisen kirkon (ELCK) lounaisen hiippakunnan alueella, jossa on Kenian väkimäärältään suurimmat luterilaiset seurakunnat. Lounaisessa hiippakunnassa on yhteensä noin 80 seurakuntaa, mutta vain 26 pastoria. Seurakunnat ovat monesti suuria. Esimerkiksi  eräässä hiippakunnan seurakunnassa jäseniä on noin tuhat, mutta pastoreita vain yksi. On sanomattakin selvää, että pastorilla ei riitä aika kaikkeen, minkä tietäisi olevan seurakunnan kaitsemisen kannalta tärkeää. Joka sunnuntai tämän seurakunnan pastori toimittaa kolme eri jumalanpalvelusta täysille kirkkosaleille, mutta kertoo kipuilevansa, kun ei vain yksinkertaisesti jaksa toimittaa ehtoollista yksin koko tuhatpäiselle seurakunnalle joka sunnuntai.

”Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa.” (Matt. 9:38)

Kristilliset kirkot kasvavat tällä hetkellä ennätysvauhtia erityisesti ns. globaalissa etelässä. Tarve hyvin koulutetuille pastoreille ja muille kirkon työntekijöille on suuri. Siksi Lähetyshiippakuntakin on mukana tukemassa nuoria ja kasvavia, mutta köyhiä sisarkirkkojaan. Richardin lisäksi odotamme kahden muun pappisopiskelijan ja yhden diakonissaopiskelijan valmistumista Matongon luterilaisesta teologisesta seminaarista lähivuosien aikana. Kaakkois-Aasiassa kolme pastoria valmistuu Lähetyshiippakunnan tuella jarai-yhteisön parissa tehtävään työhön vuoden 2023 aikana. Näin vastaamme kirkolle annettuun lähetystehtävään ja omaan tavoitteeseemme ravita ja vahvistaa seurakuntia lähellä ja kaukana.

 

Leena ja Tuomo Simojoki

Arvaamatonta elämää Afganistanissa

Olemme vaimoni kanssa saaneet elämässämme montaa käsittämättömän suurta lahjaa; yksi niistä on vuodet Afganistanissa.  Miksi lähdimme Afganistaniin, maahan, josta emme tienneet paljoakaan ja johon oli hyvin vaikea edes päästä? Jumala antoi meille kutsun lähteä Afganistaniin. Omalla kohdallani sain tuon Jumalan kutsun syksyllä 1982 opiskellessani Helsingissä. Olin 1,5 vuotta aikaisemmin saanut armon tulla herätykseen ja uskoon.  Usean valmistautumisvuoden jälkeen saavuimme nuorena avioparina Kabulin kansainväliselle lentokentälle maaliskuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1988.

 

Maa oli Neuvostoliiton miehittämä. Melko pian mieleeni alkoi iskostua, että jokainen päivä, jonka saamme elää tässä maassa, on Jumalan armoa. Elämä oli epävarmuudessa elämistä. Jo parin ensimmäisen kuukauden jälkeen pääkaupunkiin saavuttuamme sissit ampuivat viikoittain kymmeniä raketteja kaupunkiin. Vuosien varrella näissä iskuissa kuoli tuhansia ihmisiä. Joskus tuli aseellisia vallankaappausyrityksiä. Pimeän aikaan maan hallitus ampui Scud-ohjuksia maaseudun sissitukikohtiin. Ohjusten hävittäjäkoneen kaltainen massiivinen ääni herätti öisin miettimään, mihin ohjus tällä kertaa osuu. Uutiset taisteluista Kabulin ulkopuolella herättivät huolta. Pohdimme, milloin sissit valtaavat sen. Välillä polttoaineet olivat loppumaisillaan pääkaupungista ja elintarvikkeiden hinnat nousivat huolestuttavasti. Valloittajamaa varusti joukkojaan suurilla kuljetuskoneilla, jotka sekä lähestyessään Kabulin lentokenttää ja sieltä noustessaan pudottivat kymmeniä magnesiumpanoksia ilmaan estääkseen sissien käyttämien lämpöhakuisten Stinger-ohjusten osumisen näihin koneisiin. Jokainen kuljetuslentokone pudotti useita kymmeniä näitä ”suojapanoksia”, jotka sitten lopulta putosivat maahan ja aiheuttivat varsinkin lapsille tuhoisia palovammoja. Elämä oli, kaiken arkisen touhun keskellä, arvaamatonta, mutta silti Jumalan ihmeellisen armon ympäröimää.

Teimme arkisen työmme erilaisissa kehitysprojekteissa. Lääkintävoimistelijana opetin afgaaninuoria fysioterapiakoulussa. Vaimoni teki ensimmäisen lapsemme syntymään asti töitä äitiys- ja lastenneuvolaklinikalla. Myöhemmin olin myös esimiesvastuussa näkövammaiskoulusta ja useissa muissa projekteissa.  Projektien tarpeet olivat jatkuvia. Piti saada lisää henkilöstöä ja kalustoa, aika ajoin myös rakentaa uusia rakennuksia. Organisaatiomme hallinnossa ja projekteissamme jouduimme kysymään yhä useammin: ”Jos näin teemme, mihin se vie meidät?” ja ”Millainen on pitkän aikavälin tavoitteemme tälle työlle?” Jotkut kollegoistani sanoivatkin minulle, että ei kannata suunnitella mitään, sillä suunnitelmat kuitenkin muuttuvat koko ajan.

Kannattaako epävarmoissa olosuhteissa suunnitella?

”Neuvokkuudella näet on sinun käytävä sotaa ja neuvonantajien runsaus tuo menestyksen.” (Sanalaskut 24:6) Neuvokkuus tarkoittaa suuntaa ja neuvonpitoa. Sana ”sota” rakentuu hebrean kielen kielikuvasta sekoittaa jauhoja ja vettä, eli ”vaivata leipätaikinaa.” On siis kyse varsin arkisesta työstä, joka vaatii kärsivällisyyttä. Kun kirjoitan tässä suunnittelusta, tarkoitan itse asiassa strategiaa, joka on asioiden työstämistä – vaivaamista. Apostoli Paavali puhuu tästä sanoilla ”En juokse umpimähkään, en taistele niin kuin ilmaan hosuen.” (1. Korinttolaiskirje 9:26) Merkillisellä tavalla myös Kristuksen evankeliumi rakentuu Jumalan suunnitelmaan, jonka Hän on ilmoittanut Vanhan ja Uuden Testamentin pyhissä kirjoituksissa, puhumme Jumalan pelastussuunnitelmasta.

Kun kirjoitin suunnittelusta, tarkoitin itse asiassa strategiaa. Strategia tarkoittaa suurten ja pitkän aikavälin asiakokonaisuuksien täsmentämistä ja konkreettisten tavoitteiden asettamista. Saimme tehdä työtä Afganistanissa lähes 21 vuotta. Sain siis usein kuulla, että ”kun emme tiedä edes huomisesta päivästä ja kaikki on niin epävarmaa, mitä hyötyä on yrittää luoda pitkän aikavälin isoja linjauksia ja tavoitteita?” Minun oli kuitenkin vaikea taipua hyväksymään tällaista ajattelutapaa.  Teimme yhä useammalle projektille ja myös koko organisaatiolle pitkän tähtäimen suunnitelmia. Koska sain seurata näiden pitkän aikavälin suunnitelmien etenemistä ja toteutumista vuosien ajan, huomasin, että pääsääntöisesti ne projektit, joissa oli nähty vaivaa suunnitelmien tekemiseen (strategiatyöhön), näkivät myös tavoitteiden toteutuvan, vaikkakaan ei välttämättä sillä tavalla, kuin olivat suunnitelmia tehneet. Jotkut projektimme joutuivat jopa vaihtamaan maantieteellistä sijaintiaan, ja työ sai jatkua suunnitelmien mukaan, koska suunta (strategia) oli selvä.

Useimmiten ne työn osa-alueet, joissa ei ollut tehty pitkän aikavälin suunnitelmia, menivät eteenpäin hyvin ”reaktiivisesti”.  Tällaisissa projekteissa törmättiin toistuvasti äkkinäisiin henkilöstötarpeisiin tai hankintoihin.  Päädyin toteamaan, ettei ongelma ei ratkea lisäämällä henkilöstöä tai kalustoa, vaan niin, että työ – kaiken epävarmuuden keskellä – suunnitellaan riittävän hyvin.”

Suunnittelua tarvitaan myös seurakunnassa

Olen pohtinut yllä kuvaamaani myös seurakuntaelämän näkökulmasta. Ajattelen, että seurakunnan rakentaminen ja rakentuminen on äärimmäisen pitkäjänteistä työtä ja vaatii suunnittelua. Jokainen seurakunta on hieman erilainen kuin muut ja tarvitsee oman työnsä suunnitteluun sopivan työvälineen ja prosessin.  Tosin mekin voisimme nyt kysyä, kannattaako mitään suunnitella, kun kaikki on niin epävarmaa?  Apostoli Paavali suunnitteli työtään eteenpäin. Useassa kohtaa hän viittaa tulevien vuosien ja kuukausien suunnitelmiin.  Hän näki tarpeelliseksi mennä tulevaisuudessa Roomaan ja suunnitteli lähetysmatkojaan miettien, milloin matkustaminen olisi sujuvinta.  Hän myös, mitä ilmeisimmin, suunnitteli pastoreiden asettamisen, heidän tukemisensa, seurakunnan moninaisten lahjojen käytön ja kirjeidensä lähettämisen melko pitkälle eteenpäin. Tämän kaiken tietenkin Pyhän Hengen ohjauksessa. Rohkaisenkin seurakuntia suunnittelemaan työtään eteenpäin, omalla tahdillaan ja seurakuntaa osallistamalla. Erityisesti epävarmuuden keskellä.

Harri Lammi