Blogi: “En voi suunnitella mitään, kun kaikki on niin epävarmaa”

Blogi
7.6.2022

Pitkän aikavälin suunnitelmien tekeminen mielletään yleensä viralliseksi kokoukseksi, ja näin usein toimitaankin. Strategiatyö on myös hyvin luovaa ja konkreettista, kuten muista kuvista käy ilmi.

Arvaamatonta elämää Afganistanissa

Olemme vaimoni kanssa saaneet elämässämme montaa käsittämättömän suurta lahjaa; yksi niistä on vuodet Afganistanissa.  Miksi lähdimme Afganistaniin, maahan, josta emme tienneet paljoakaan ja johon oli hyvin vaikea edes päästä? Jumala antoi meille kutsun lähteä Afganistaniin. Omalla kohdallani sain tuon Jumalan kutsun syksyllä 1982 opiskellessani Helsingissä. Olin 1,5 vuotta aikaisemmin saanut armon tulla herätykseen ja uskoon.  Usean valmistautumisvuoden jälkeen saavuimme nuorena avioparina Kabulin kansainväliselle lentokentälle maaliskuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1988.

 

Maa oli Neuvostoliiton miehittämä. Melko pian mieleeni alkoi iskostua, että jokainen päivä, jonka saamme elää tässä maassa, on Jumalan armoa. Elämä oli epävarmuudessa elämistä. Jo parin ensimmäisen kuukauden jälkeen pääkaupunkiin saavuttuamme sissit ampuivat viikoittain kymmeniä raketteja kaupunkiin. Vuosien varrella näissä iskuissa kuoli tuhansia ihmisiä. Joskus tuli aseellisia vallankaappausyrityksiä. Pimeän aikaan maan hallitus ampui Scud-ohjuksia maaseudun sissitukikohtiin. Ohjusten hävittäjäkoneen kaltainen massiivinen ääni herätti öisin miettimään, mihin ohjus tällä kertaa osuu. Uutiset taisteluista Kabulin ulkopuolella herättivät huolta. Pohdimme, milloin sissit valtaavat sen. Välillä polttoaineet olivat loppumaisillaan pääkaupungista ja elintarvikkeiden hinnat nousivat huolestuttavasti. Valloittajamaa varusti joukkojaan suurilla kuljetuskoneilla, jotka sekä lähestyessään Kabulin lentokenttää ja sieltä noustessaan pudottivat kymmeniä magnesiumpanoksia ilmaan estääkseen sissien käyttämien lämpöhakuisten Stinger-ohjusten osumisen näihin koneisiin. Jokainen kuljetuslentokone pudotti useita kymmeniä näitä ”suojapanoksia”, jotka sitten lopulta putosivat maahan ja aiheuttivat varsinkin lapsille tuhoisia palovammoja. Elämä oli, kaiken arkisen touhun keskellä, arvaamatonta, mutta silti Jumalan ihmeellisen armon ympäröimää.

Teimme arkisen työmme erilaisissa kehitysprojekteissa. Lääkintävoimistelijana opetin afgaaninuoria fysioterapiakoulussa. Vaimoni teki ensimmäisen lapsemme syntymään asti töitä äitiys- ja lastenneuvolaklinikalla. Myöhemmin olin myös esimiesvastuussa näkövammaiskoulusta ja useissa muissa projekteissa.  Projektien tarpeet olivat jatkuvia. Piti saada lisää henkilöstöä ja kalustoa, aika ajoin myös rakentaa uusia rakennuksia. Organisaatiomme hallinnossa ja projekteissamme jouduimme kysymään yhä useammin: ”Jos näin teemme, mihin se vie meidät?” ja ”Millainen on pitkän aikavälin tavoitteemme tälle työlle?” Jotkut kollegoistani sanoivatkin minulle, että ei kannata suunnitella mitään, sillä suunnitelmat kuitenkin muuttuvat koko ajan.

Kannattaako epävarmoissa olosuhteissa suunnitella?

”Neuvokkuudella näet on sinun käytävä sotaa ja neuvonantajien runsaus tuo menestyksen.” (Sanalaskut 24:6) Neuvokkuus tarkoittaa suuntaa ja neuvonpitoa. Sana ”sota” rakentuu hebrean kielen kielikuvasta sekoittaa jauhoja ja vettä, eli ”vaivata leipätaikinaa.” On siis kyse varsin arkisesta työstä, joka vaatii kärsivällisyyttä. Kun kirjoitan tässä suunnittelusta, tarkoitan itse asiassa strategiaa, joka on asioiden työstämistä – vaivaamista. Apostoli Paavali puhuu tästä sanoilla ”En juokse umpimähkään, en taistele niin kuin ilmaan hosuen.” (1. Korinttolaiskirje 9:26) Merkillisellä tavalla myös Kristuksen evankeliumi rakentuu Jumalan suunnitelmaan, jonka Hän on ilmoittanut Vanhan ja Uuden Testamentin pyhissä kirjoituksissa, puhumme Jumalan pelastussuunnitelmasta.

Suunnitelmia tehdään hyvin erilaisissa olosuhteissa ja tilanteissa, vaikkapa kuten tässä, teetä juoden ja afgaanimaton päällä suunnitelmia hahmotellen.

Kun kirjoitin suunnittelusta, tarkoitin itse asiassa strategiaa. Strategia tarkoittaa suurten ja pitkän aikavälin asiakokonaisuuksien täsmentämistä ja konkreettisten tavoitteiden asettamista. Saimme tehdä työtä Afganistanissa lähes 21 vuotta. Sain siis usein kuulla, että ”kun emme tiedä edes huomisesta päivästä ja kaikki on niin epävarmaa, mitä hyötyä on yrittää luoda pitkän aikavälin isoja linjauksia ja tavoitteita?” Minun oli kuitenkin vaikea taipua hyväksymään tällaista ajattelutapaa.  Teimme yhä useammalle projektille ja myös koko organisaatiolle pitkän tähtäimen suunnitelmia. Koska sain seurata näiden pitkän aikavälin suunnitelmien etenemistä ja toteutumista vuosien ajan, huomasin, että pääsääntöisesti ne projektit, joissa oli nähty vaivaa suunnitelmien tekemiseen (strategiatyöhön), näkivät myös tavoitteiden toteutuvan, vaikkakaan ei välttämättä sillä tavalla, kuin olivat suunnitelmia tehneet. Jotkut projektimme joutuivat jopa vaihtamaan maantieteellistä sijaintiaan, ja työ sai jatkua suunnitelmien mukaan, koska suunta (strategia) oli selvä.

Useimmiten ne työn osa-alueet, joissa ei ollut tehty pitkän aikavälin suunnitelmia, menivät eteenpäin hyvin ”reaktiivisesti”.  Tällaisissa projekteissa törmättiin toistuvasti äkkinäisiin henkilöstötarpeisiin tai hankintoihin.  Päädyin toteamaan, ettei ongelma ei ratkea lisäämällä henkilöstöä tai kalustoa, vaan niin, että työ – kaiken epävarmuuden keskellä – suunnitellaan riittävän hyvin.”

Suunnittelua tarvitaan myös seurakunnassa

Pellon kasvun tutkinen arjessa johtaa suunnitteluun jatkotoimenpiteistä.

Olen pohtinut yllä kuvaamaani myös seurakuntaelämän näkökulmasta. Ajattelen, että seurakunnan rakentaminen ja rakentuminen on äärimmäisen pitkäjänteistä työtä ja vaatii suunnittelua. Jokainen seurakunta on hieman erilainen kuin muut ja tarvitsee oman työnsä suunnitteluun sopivan työvälineen ja prosessin.  Tosin mekin voisimme nyt kysyä, kannattaako mitään suunnitella, kun kaikki on niin epävarmaa?  Apostoli Paavali suunnitteli työtään eteenpäin. Useassa kohtaa hän viittaa tulevien vuosien ja kuukausien suunnitelmiin.  Hän näki tarpeelliseksi mennä tulevaisuudessa Roomaan ja suunnitteli lähetysmatkojaan miettien, milloin matkustaminen olisi sujuvinta.  Hän myös, mitä ilmeisimmin, suunnitteli pastoreiden asettamisen, heidän tukemisensa, seurakunnan moninaisten lahjojen käytön ja kirjeidensä lähettämisen melko pitkälle eteenpäin. Tämän kaiken tietenkin Pyhän Hengen ohjauksessa. Rohkaisenkin seurakuntia suunnittelemaan työtään eteenpäin, omalla tahdillaan ja seurakuntaa osallistamalla. Erityisesti epävarmuuden keskellä.

Harri Lammi