Perinnönjako

Käsittämättömän rikas ja vaikutusvaltainen mies tiesi viimeisen hetkensä tulleen. Niinpä hän kutsui omansa koolle vielä kerran ja antoi heille testamenttinsa. ”Ja kun hetki tuli, asettui hän aterialle ja apostolit hänen kanssansa.” Siitä on tässä kiirastorstain illassa kysymys. Jeesus, taivaan kuningas ja Herra, jakaa kaikkein kalleimman omaisuutensa, kaiken, minkä hän on hankkinut ja minkä hän omistaa, omilleen. Hän ei tee sitä vastentahtoisesti, niin kuin ehkä tekisi sellainen ihminen, jota harmittaa jättää vaivalla hankittu ja huolella vaalittu taitamattomien ja tuhlaavaisten perillisten haltuun. Ei, hän sanoo: ”Minä olen halajamalla halannut syödä tämän pääsiäislampaan teidän kanssanne.”

Jumalan Poika tuli ihmiseksi juuri siksi, että Jumalan sydämellä oli niin paljon annettavana, taivaallisen aarrekammion hyllyt aivan notkuivat lahjoista, joita Herra halajamalla halusi antaa meille ihmislapsille. Koko Jeesuksen maanpäällisessä elämässä on kysymys juuri tästä, Isän sydämen rikkauden ja rakkauden paljastamisesta ihmisille. Ja tässä pyhän pääsiäisen juhlassa tämä lahjojen antaminen huipentuu, kun katselemme Kristusta koko maailman synniksi tehtynä ja ristiinnaulittuna meidän syntiemme edestä. 

Pitkäperjantai ja pääsiäispäivä ovat Jumalan pelastusteon keskus. Niissä rikkaan Herran testamentti tulee lainvoimaiseksi, niissä Kristuksen ansio hankitaan: Jumala antoi Kristuksen kuolla meidän rikkomustemme tähden ja herätti hänet kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden” (Room 4:25). 

Mutta kiirastorstai on testamentin julkistamisen päivä, ja Herran pyhä ehtoollinen se kanava, jonka kautta Taivaalliset aarteet, koko Jeesuksen omaisuus, jaetaan meille. Ansio hankitaan ristillä, mutta jaetaan sanan kautta, synninpäästössä, kasteessa ja Herran pöydässä.

Herran ehtoollisen asetussanoissa on monta tärkeää sanaa. Mutta jos meiltä kysyttäisiin, että, mikä on tärkein, mitä vastaisimme? No luterilainen saattaa ajatella, että tärkeimmät sanat ovat ne, jotka Luther Marburgin ehtoolliskeskustelussa kirjoitti pöytään: Hoc est, tämä on. 

Nämä ovatkin aivan keskeisen tärkeät sanat, jotta meillä olisi todellinen perinnönjako, ei vain näytelmä tai harras kuvaelma. Herran ruumis ja veri todella jaetaan siunatussa leivässä ja viinissä, ja kaikki ehtoollisvieraat tulevat niistä osallisiksi. 

Mutta vieläkin tärkeämmät sanat näistä asetussanoista löytyvät. Ja ne ovat nämä: Teidän edestänne. Minun edestäni, sinun edestäsi. Ehtoollisen nauttiminen hyödyttää sitä, joka uskoo, että Herran ruumis ja veri ovat hänen edestään annettu ja vuodatettu, sitä joka etsii Herran pöydästä syntien anteeksiantamusta, yhteyttä Herraan ja hänen omiinsa, ja voimaa omaan elämänsä vaellukseen. Emme me tule ehtoolliselle niinkuin museoon ihastelemaan hienoja ja arvokkaita, vanhoja tavaroita joihin ei saa koskea. Emme tule myöskään tenttiin, jossa pitää osata vastata täsmälleen oikein kaikkiin kysymyksiin jotta pääsisi läpi. Ei, me olemme perillisiä, jotka tulevat perinnönjakoon, ottamaan vastaan sitä rikkautta ja omaisuutta, joka meille on Uudessa Testamentissa määrätty.

“Menemme ehtoolliselle ottaaksemme siinä vastaan aarteen, jonka välityksellä ja jossa me saamme syntien anteeksiantamuksen. Miksi näin tapahtuu? Siksi, että nuo sanat ovat siinä ja antavat sen meille. Kristus näet käskee minun syödä ja juoda sitä varten, että omistaisin sakramentin ja että se hyödyttäisi minua varmana panttina ja merkkinä, ja vielä enemmän: juuri sen hän on minun hyväkseni asettanut syntiäni, kuolemaani ja kaikkea onnettomuuttani vastaan.” (Luther: Iso katekismus)

Miten tätä Jeesuksen viimeistä testamenttia sitten oikein ja arvollisella tavalla nautitaan? Ovatko suuret, epätoivoiset ja voittamattomat synnit este ehtoollispöytään tulemiseksi? Kyllä, jos me emme etsi niihin anteeksiantamusta Jeesuksen luota. Eivät, jos ne saavat meidät ymmärtämään, että tarvitsemme tätä Jeesuksen perintöä syntien anteeksiantamukseksi. Luther kirjoittaa: 

Sakramentti ei ole meidän kelvollisuutemme varassa. Emmehän me sen vuoksi anna itseämme kastaa, että olemme kelvollisia ja pyhiä. Emme me myöskään sen vuoksi mene ripittäytymään, että olemme puhtaita ja synnittömiä. Päinvastoin, me teemme tämän kaiken juuri siksi, että olemme köyhiä, kurjia ja kelvottomia ihmisiä. Sen, joka mielellään haluaisi osakseen armon ja lohdutuksen, tulee itse kiirehtää itseään ehtoolliselle. Hän ei saa säikähtää kenenkään pelottelua, vaan hänen pitää lausua näin: ”Kovin mielelläni olisin kelvollinen. Ehtoolliselle en kuitenkaan tule kelvollisuuteni varassa, vaan sinun sanasi ja käskysi tähden, koska mielelläni olisin sinun opetuslapsesi. Kelvollisuuteni taas on mitä on.”

Jos siis mielesi on raskas ja tunnet heikkoutesi, mene luottavaisin mielin ehtoolliselle ja anna sen virvoittaa, lohduttaa ja vahvistaa itseäsi. Jos näet aikomuksesi on odottaa hetkeä, jolloin voisit kaikesta edellä mainitusta vapautuneena astua puhtaana ja kelvollisena ehtoolliselle, saat kyllä jäädä ikuisesti odottamaan, sillä Kristuksen tuomio sinusta on kuuluva: ”Jos kerran olet puhdas ja sovelias, et tarvitse minun apuani, enkä minäkään puolestani kaipaa sinua.” Kelvottomia ovat siis ainoastaan ne, jotka eivät tunne rikkomuksiaan eivätkä myönnä olevansa syntisiä. 

Perintöä jaetaan, Uusi testamentti pannaan täytäntöön. Olethan edunsaajana paikalla ottamassa vastaan!

Pastori Janne Koskela, Helsinki