Yksi tällä hetkellä meneillään olevan SUPI-kurssin opiskelijoista on Aaron Sahipakka Turusta. Hänet siunattiin seurakuntaharjoittelujaksolle Pyhän Paavalin luterilaisessa seurakunnassa toukokuussa. Kuva: Tuomo Sahipakka

Suomen luterilainen pastoraali-instituutti, eli tuttavallisemmin SUPI, on Lähetyshiippakunnan tulevia pastoreita kouluttava taho. Se tarjoaa seurakuntien työhön valmistautuville teologian opiskelijoille kirkkomme uskosta nousevaa teologista koulutusta, tukea pastoraalisen identiteetin rakentamisessa ja polun mahdolliseen pappisvihkimykseen. Instituutin opetuksesta vastaavat Lähetyshiippakunnan pappiskollegion jäsenet. Opetus koostuu yhteisistä viikonloppukokoontumisista, mentoroinnista ja ohjatusta seurakuntaharjoittelusta. Viikonloppukokoontumiset on rakennettu tietyn teeman äärelle. Niitä ovat esimerkiksi ”pastori saarnaajana”, ”pastori liturgina”, ”pastori johtajana” ja ”pastori sielunhoitajana”. Yhteisen keskustelun ja kirjallisuuden lukemisen kautta aiheisiin päästään perehtymään kattavasti. Lisää Lähetyshiippakunnan pappiskoulutuksesta voit lukea täältä.

Yksi tällä hetkellä meneillään olevan SUPI-kurssin osallistujista on Aaron Sahipakka. Hän on 22-vuotias opiskelija Turusta, joka aloitti toukokuussa seurakuntaharjoittelun. Haastattelin Aaronia hänen opinnoistaan ja tiestään teologisten opintojen pariin.

Kuka olet ja missä asut?

– Olen Aaron Sahipakka, 22-vuotias ja asun Turussa. Olen myös opiskelija kahdessa yliopistossa, esikoinen, isoveli, suntio, ja kaveri. Tykkään lukea, keskustella haastavista aiheista ystävieni kanssa ja katsoa urheilua. Minua kiinnostaa teologiassa dogmatiikka, Luther-tutkimus ja luterilaisen puhdasoppineisuuden ajan teokset, filosofisissa kysymyksissä etiikka, eksistentialismi ja yhteiskuntafilosofia.

Miten sinut johdatettiin Lähetyshiippakunnan seurakuntaan? Missä Seurakunnassa olet?

– Lähetyshiippakuntaan tulin kesällä 2021 perheeni johdolla ja Jumalan kutsusta. Vanhempani etsivät kristillistä kotia, ja siten tie vei Lähetyshiippakuntan. Miksi tänne? Syitä oli varmasti monia, mutta oleellisesti keskiössä oli ja on ristiinnaulittu Jeesus Kristus. Mistään muualta kuin Lähetyshiippakunnasta ei Raamatun ja luterilaisen tunnusutksen sanoma löydy niin kirkkaasti! Käyn Turussa Pyhän Paavalin luterilaisessa seurakunnassa, toimin siellä suntiona ja olen lisäksi seurakunnan hallituksen jäsen. Toimin myös nyt tulevan kesän ajan Pyhän Paavalin seurakunnan kesäteologina.

Sinulla on tällä hetkellä meneillään kahdet yliopisto-opinnot. Kertoisitko tarkemmin niistä: Mitä aineita opiskelet, missä vaiheessa opintosi ovat ja mitä opinnot ovat sinulle antaneet?

– Opiskelen Turun yliopistossa pääaineena filosofiaa ja sivuaineena latinaa. Tämän lisäksi suoritan etäyhteyksien avulla opintoja Latviassa sijaitsevaan Luther Akatemiaan, joka on Latvian luterilaisen kirkon oma pappisseminaari. Tämä mahdollistaa englanniksi tunnustuksellisen luterilaisen teologian opiskelun juuri LCMS:n rahoituksella ihan mistä tahansa! Opettajani ovat siis kaikki Missouri Synodin lähetystyöntekijöitä ja pastoreita Euroopassa.

Nykyisten opintojeni ensimmäinen vuosi sekä Turussa että etänä Latviassa on kohta paketissa. Kesäkuussa on viikon Luther Akatemian opintojen matka Wittenbergiin, jossa harjoitellaan käytännön kautta sielunhoitoa ja liturgiaa. Tämä Intensive Study Week-nimellä kulkeva kokemus tuo yhteen opiskelija ja opettajat ympäri Eurooppaa yhteistä hartauselämää ja opiskelua varten. On lisäksi oleellista saada tehdä käytännön harjoitteluja sielunhoidon ja liturgian parissa. Akateeminen teologia on tärkeää, mutta käytännön harjoittelua ei saa unohtaa.

Opinnot ovat antaneet tietoa ja taitoja sekä välillisesti itsekuria ja järjestelmällisyyttä. Opiskelua on  paljon, varsinkin jos haluaa hyviä arvosanoja, joten omaa ajankäyttöä on pitänyt  opetella hallitsemaan. Kun on ollut kursseja muun muassa kirkkohistoriasta, metafysiikasta ja  missiologiasta, alkaa jonkinlainen yleiskuva asioista hahmottua. Olen myös ainakin oppinut miten vähän oikeasti osaa ja tietää. Opiskellessa oppii ja huomaa, kuinka paljon opiskeltavaa on Jumalan sanassa, kirkkohistoriassa, dogmatiikassa, käytännössä, filosofiassa ja kielissä. Psalmin 1 sanat ”vaan rakastaa Herran lakia ja tutkiskelee hänen lakiansa päivät ja yöt!” ja Lutherin kehoitus pysyä aina [sanan] oppilaina ovat realisoituneet jo nyt hyvin konkreettisesti.

Aaron opiskelee samanaikaisesti sekä yliopistossa että pappisseminaarissa. Kuva: Riitta Sahipakka

Opintoihini minut innosti aikanaan Turun Paavalin edellinen pastori isä Sebastian, kun alustavasti harkitsin teologian opiskelua. Toivon myös tämän koulun olevan Lähetyshiippakunnalle mahdollinen ja varteenotettava vaihtoehto tulevaisuuden pappiskoulutukselle. Etäopiskelu ei poista lähiopiskelun hyötyjä ja tarvetta, mutta tällä hetkellä LA on paras tapa saada luterilaista pappiskoulutusta töiden tai muiden opintojen ohella.  Lisäksi tahtoisin tulevaisuudessa opiskella mm. St. Louisin tai Ft. Waynen seminaareissa paikan päällä.

En halua vain ylistää opintojani tai esittää kaiken olevan aina helppoa. Motivaatio ja jaksaminen eivät ole aina itsestäänselvyyksiä. Lauantaidenkin käyttäminen opiskeluun ja viikkomessujen jääminen väliin ei ole aina miellyttävää. Onkin hyvä ymmärtää luterilaista kutsumusteologiaa. Minut on asetettu opiskelijan kutsumukseen, minulle on annettu mahdollisuus palvella nyt ja tulevaisuudessa. Jos se on Jumalalle mieleen, niin työ tuottaa hedelmää, ja juuri se auttaa minua jaksamaan. Tämän lisäksi teologian opiskelu aiheuttaa joskus epäilyksiä, ahdistusta ja muuta hengellistä vaivaa, mikä kuuluu asiaan. Sanoohan jo Luther: ”oratio, meditatio, tentatio faciunt theologum. Rukous, (Jumalan sanan) meditaatio, koettelemukset tekevät teologin.” Tästä Tohtori Kleinig on kirjoittanut loistavan artikkelin, jota voin vain lämpimästi suositella luettavaksi. Teologin, tai sellaiseksi haluavan, tulee siis ankkuroida koko elämänsä ja olemuksensa rukouksen ja Jumalan sanan ympärille. Ainoastaan pitämällä katseensa ristillä roikkuvaan Herraan voi kestää koettelemukset, joihin väistämättä opintojen kautta joutuu. Lopuksi on todettava, että mitään en vaihtaisi pois.

Olet hiljattain aloittanut Lähetyshiippakunnan SUPI-kurssilla. Millainen kokemus se on ollut: Mitä siellä on tehty ja mitä se on antanut sinulle?

– Tähän mennessä olen kerennyt käymään yhdessä tapaamisessa, joka oli äärimmäisen mielenkiintoinen ja hyödyllinen. Uskon hyvin vakaasti, katsoessani LHPK:n osaavaa papistoa ja väkeä, joka vetää kurssia, että päästessäni kunnolla mukaan tulen oppimaan paljon. Tästä ei minulla ole epäilystäkään. Odotan siis innolla pääsemistä aktiivisemmin mukaan SUPI-toimintaan, perehtymistä teologiaan ja tutustumista uusiin ihmisiin.

Mitä toivot tulevaisuudeltasi?

– Toivon itselleni itselleni varmuutta, sillä olen huono elämään hetkessä ja mieleni tykkää ajatella kaikkia eri mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja. Viime kädessä Herra avaa ja sulkee ovia, Herra antaa ja Herra ottaa. Tulevaisuus selkenee kun sitä koetaan ja epävarmuuden verhon läpi kuljetaan ankkuroituna Kristukseen, hänen Kirkkoonsa ja lopulliseen työhönsä. Tuleeko minusta loppujen lopuksi pastori, akateemikko vai jotain muuta, sen näyttää todeksi ainoastaan aika. Varmana toivon sitä että evankeliumin Hyvä Sanoma leviää yhä palavammin Turussa ja Suomessa. Epävarmana aikana laittomuuden ja sekasorron lisääntyessä on ainoa toivomme Jeesus Kristus ja Hänen ristinsä.

Mitä toivon omalta lähitulevaisuudeltani on kesäteologin viran oikeaa hoitamista, opintojen sujumista ja onnistuneita matkoja. Päätän tekstini Apostoli Pietarin sanoihin: ”Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi” (1. Piet. 5:6). Tätä kaikkea rukoilkaamme lakkaamatta siihen päivään asti, jona Kristus palaa kaikkien pyhiensä kanssa (1. Tess. 3:13). Amen!

Pauliina Pylvänäinen

Hiippakuntasihteeri

Aito ystävyys ja kristittyjen yhteys säilyy, vaikka välissä olisi pitkiäkin aikoja kunnes taas tavataan. Kuva: Antti Koponen

Saimme Pohjois-Ruotsissa Pajalan kuntakeskuksessa kokoontuvalta Korpilombolon jumalanpalvelusyhteisöltä kutsun seurakuntavierailulle helatorstain messuun 9.5.2024.

Jumalanpalvelusyhteisön pastorina toimii Anders Alapää oman työnsä ohella. Olemme tutustuneet häneen jo parisenkymmentä vuotta sitten, kun kävimme mieheni Jyrki Anttisen kanssa Pellosta Ruotsin puolen messuissa, joissa Anders toimi Övertorneån seurakunnassa kanttorina. Anders on Ruotsin Missionsprovinsenin pappisvihkymyksen 2010 jälkeen toimittanut messuja myös Suomen puolella kaikissa Lähetyshiippakunnan Lapin seurakunnissa.

Edellinen seurakuntavierailu oli pyhäinpäivänä 2015 Korpilombolossa. Nyt kokoonnuttiin Pajalassa paikallisen helluntaiseurakunnan tiloissa. Heidän oma seurakuntaväkensä oli tullut kylältä ja lähialueilta kuten Sattajärveltä ja Korpilombolosta ym.  Meitä vierailijoita oli Lapin seurakunnista Rovaniemeltä, Sodankylästä ja Meri-Lapista neljä autolastillista.

Messussa esimakua helluntaista

Messu pidettiin kaksikielisenä. Anders toimi liturgina ja tulkkasi Jyrkin suomenkielisen saarnan. Virsiä voitiin laulaa yhtäaikaa sekä Ruotsin virsikirjasta että Suomen virsikirjasta ja Luterilaisista virsistä. Musiikista jäi mieleen kanttorin ohella hänen tyttäriensä kaunis huilun ja klarinetin soitto.

Messun jälkeen Anders kommentoikin, että saatiin jo esimakua helluntaista, kun puhuttiiin ja veisattiin eri kielillä!

Kirkkokahveilla oli monenlaista hyvää tarjolla. Sen jälkeen käytiin keskustelutilaisuudessa läpi Lähetyshiippakunnan ja Missionsprovinsenin taustoja ja tietoja. Lisäksi vertailtiin yleistä kirkollista kehitystä sekä uskonnonopetusta kouluissa ja kehityskulku havaittiin molemmissa maissa samansuuntaisiksi. Lopuksi suunniteltiin heidän vastavierailuaan Rovaniemelle, joka saattaisi olla mahdollista jo tämän vuoden syyspuolella.

Evankeliumi on niin ihmeellistä, että samaan uskoon turvaten voimme ylittää maarajoja ja kokoontua yhteen kielimuureista riippumatta!

Teksti: Maire Anttinen

Simojoen perhe siunattiin matkaan helatorstaina Luukkaan luterilaisen seurakunnan messussa Seinäjoella. Kuva: Reetta Syri

Simojoen perhe lähetettiin matkaan riemullisessa helatorstain messussa Luukkaan seurakunnassa. Tuomo Simojoki saarnasi ja onnitteli seitsemän oikein -lottokupongin saajia pelastuksen lahjasta ja muistutti, että jo matkalla olemme suunnattoman rikkaita, vaikka rikkaus tulee näkyväksi vasta kerran taivaassa:

– Siellä ei kysytä miten tulimme, minkälaisissa ryysyissä matkamme taitoimme ja monessa kuralätäkössä rypesimme, vaan iloitaan jokaisesta perille päässeestä.

Seurakunnan pastori Markus Pöyry kuvasi Simojoen perheen matkaa kuin Israelin vaellukseksi, jolla oli taas tullut aika repiä teltan naruja irti maasta. Hän totesi, ettei se aina ole helppoa, mutta Jumalan Sana kutsuu ja vie.

Piispa Juhana Pohjola asemoi meidät maailman kartalle ja totesi, että me Suomessa olemme ”maan ääri”, kun luterilaisuuden tulevaisuus on Afrikassa, jossa kirkko kasvaa voimakkaasti. Piispa päätti yhteisen juhlan kiitollisena siitä, että Jumala on ollut hyvä ja ovet ovat auki ennen muuta pakanoiden kuulla riemullinen viesti: Kristuksen haavoissa taivas on auki.

Kun Jumala avaa oven

Mistä tähän tultu ja mitä kaikkea Simojoen perheen matkalla on tapahtunut?

 

Simojoet palaavat Keniaan kolmen Seinäjoella vietetyn vuoden jälkeen. Kuva: Reetta Syri

– Ei yhtään tasaista päivää, Leena Simojoki huokaa hymyillen.

Simojoen perheen matka lähetystyöhön Keniaan, takaisin Suomeen ja uudelleen Keniaan on ollut yllätyksiä täynnä. Juuri kun tie on näyttänyt selkeältä ja suoralta, matkaan on tullut mutkia ja umpikujia. Moni ovi on sulkeutunut, mutta aina myös uusi avautunut.

– Päällimmäisenä on aina ollut rauha, sillä Jumala johdattaa meitä, Simojoet toteavat kiitollisina.

Simojoen perhe lähti ensimmäisen kerran Keniaan vuonna 2018. Vuoden päästä tästä, kesällä 2019, he siirtyivät Lutheran Heritage Foundationin palvelukseen. Heidän työkseen tuli johtaa ja kehittää järjestön Afrikan työtä, joka on keskittynyt luterilaisen kirjallisuuden käännöstyöhön ja levittämiseen.

– Elämää Keniassa elettiin lyhyissä jaksoissa, ensin kesän yli, sitten vuoden loppuun, aina muutama kuukausi kerrallaan ja se alkoi olla raskasta, Tuomo kertaa. Viimein perhe päätti jäädä Keniaan pidemmäksi aikaa ja sitten tulikin korona.

– Palasimme Suomeen, ostimme talon ja asetuimme Seinäjoelle. Olemme viihtyneet täällä todella hyvin. Kotiuduimme Luukkaan seurakuntaan, lapset löysivät kavereita ja harrastuksia.

LHF:n työ jatkui Suomesta käsin.

– Kun LHF kutsui meidät uudelleen työhön Keniaan kesäkuussa 2023, meidän ehtonamme oli, että voisimme suunnitella pidempää työjaksoa Keniassa. Työsopimus on kirjoitettu nyt viideksi vuodeksi. Kun lapsetkin suhtautuivat lähtöön jopa innokkaasti, päätös oli helppo tehdä.

Eniten Leena ja Tuomo odottavat yhteistä hengellistä työtä Keniassa:

– Odotamme innolla, että pääsemme tapaamaan ihmisiä ja edistämään työtä konkreettisesti paikan päällä.

Toisenlaiseen hengelliseen ilmapiiriin

Afrikan hengellinen ilmapiiri on aivan toisenlainen kuin Suomessa tai Euroopassa. Tuomo naurahtaa, ettei ateismi tule kuulonkaan, se ei ole edes vaihtoehto. Länsi-Afrikassa hallitsee islam ja muualla Afrikassa hyvin vahva karismaattinen helluntailaisuus.

– Piispat avaavat kauppakeskuksia ja kaikille voi toivottaa Jumalan siunausta, Leena kertoo.

Afrikassa kristityillä on vahva sanan nälkä, ja he haluavat oppia syvemmin kristinuskon perusasioita. Myös helluntaikirkkojen papit janoavat syvällistä luterilaista opetusta.

– Evankelioinnin paikalliset osaavat paremmin ja uusia seurakuntia syntyy jatkuvasti, mutta me voimme palvella opettamalla ja jakamalla luterilaista kirjallisuutta, Tuomo kertoo.

Suomesta Simojoet jäävät kaipaamaan liikkumisen vapautta, ystäviä, kavereita ja harrastuksia.

– Suomessa arki on turvallisempaa kuin Keniassa, mutta Keniassa olemme kokeneet voimakkaimmin yhteisön tuen ja huolenpidon. Tuntemattomatkin ihmiset laittoivat hädän hetkellä viestiä, rukoilivat meidän puolestamme, soittivat ja huolehtivat tarvitsemmeko mitään, Simojoet kertovat ihmeissään. Se oli heille vahva kokemus.

Simojoet palaavat tuttuun kotiin ja lapset Esther, Märtha, Elin, Matthias ja Oscar tuttuun, kansainväliseen kristilliseen kouluun. Nuorimmainen Beata on vielä kotona. Selma opiskelee etänä Seinäjoen lukion toista vuotta ja Charlotta jää Suomeen. Keniassa arki on toisenlaista kuin Suomessa. Pimeä tulee aikaisin eikä sitten enää lähdetä mihinkään. Perheelle jää aikaa olla enemmän yhdessä ja se on kaikista mukava asia.

”Rukouksen tuntee konkreettisesti”

Messun jälkeisessä lähetysjuhlassa Simojoen perhe kertoi lähdön tunnelmistaan. Kuva: Jukka Collin

Simojoet ovat kiitollisia siitä, että Luukkaan seurakunta lähettää heidät matkaan.

– Meidän kotiseurakuntamme on täällä Seinäjoella. Olemme Keniassa vieraita ja vain käymässä. Suomalaisilla on hyvä maine Keniassa ja opettamassa käyneet Lähetyshiippakunnan pastorit ovat saaneet paljon kiitosta. Saamme olla ylpeitä suomalaisista, Simojoet myhäilevät.

Perhe viettää vielä ennen lähtöään vanhimman lapsensa Charlotan ylioppilasjuhlia ja Märthan rippijuhlia. Juhlien jälkeen tavarat pakataan konttiin, kun vuokralle jäävä talo pitää tyhjentää.

– Lähtö alkaa vähitellen konkretisoitumaan, Simojoet miettivät.

He pyytävät muistamaan heitä rukouksin.

– Rukouksen tuntee perillä arjessa konkreettisesti. Arjessa on paljon muuttujia ja tuntuu, että koko ajan tapahtuu jotain, Tuomo naurahtaa.

Simojoet toivovat, että jokainen näkee paikkansa lähetystyössä.

– Tämä ei ole vain meidän perheemme juttu vaan olemme osa yhteistä työtä.  Meidän toiveemme ja rukouksemme on myös se, että Lähetyshiippakunnassa syntyisi lähetysinto, Tuomo kertoo. He toivottavat vieraat lämpimästi tervetulleiksi.

– Vieraat ovat aina siunaus, Leena hymyilee.

Lasten ajatuksia kahdesta kotimaasta

Charlotta, mitä kaipaat Keniasta eniten?

– Kasvisruokaa ja ilmastoa.

Selma, mitä aiot tehdä ensimmäisenä, kun pääset perille Keniaan?

– Käyn tervehtimässä kaikkia tuttuja.

Esther, mikä on oudoin ruoka Keniassa, mitä olet syönyt?

– Ehkä vuohenliha tai sitten kana, jossa on edelleen karvat mukana.

Märtha, mitä ottaisit Suomesta mukaan Keniaan, jos voisit?

– Kaverit ja suomalaiset kaupat.

Elin, mitä esittelisit Keniassa Suomesta kylään tulleelle kaverillesi?

– Toivottavasti kohta siellä saamani koiran. Ehkä myös muita eläimiä, kuten kirahveja.

Matthias, mitä ottaisit Keniasta mukaan Suomeen, jos voisit?

– (LHF:n kokin) Paulin tekemät letut ja chapatit.

Oscar, mitä teet mieluiten Keniassa?

– Leikin paljon ulkona.

Beata, mikä on rakkain lelusi, joka lähtee mukaan Keniaan?

– Lila-vauva.

 

Luukkaan luterilaisen seurakunnan helatorstain messun ja lähetystyöntekijöiden matkaansiunaamisen voit katsella tallenteena täältä.

 

Teksti: Reetta Syri

Kuluneena keväänä saatiin Lähetyshiippakunnan Pohjoisen rovastikuntaan yhteydenotto, jossa pyydettiin selvittämään toiminnan aloittamisen mahdollisuuksia Raahessa. 

Pastorit Antti, Jyrki ja Mika ovat tavanneet raahelaisia sanan, rukouksen ja tutustumisen merkeissä. Monille Raahessa Lähetyshiippakunnan jumalanpalvelukset ja toiminta ovatkin jo tulleet tutuksi esimerkiksi Pyhänkoskelta. Keskustelun ja rukouksen tuloksena Raahessa tullaan touko-kesäkuussa järjestämään kolmiosainen kokoontumisten sarja. Käsittelyssä ovat Kristuksen kirkon tuntomerkit, seurakunta, paimenen rooli ja luterilainen messu.

”Näin saamme olla itse rakentumassa Kirkon pettämättömän kivijalan äärellä. Emmekä vain rakentumassa, vaan myös rakentamassa. Jos Luoja suo, avattu yhteys voisi synnyttää Jumalan sanaan ja sakramentteihin turvaavaa jumalanpalveluselämää”, pastori Tervakangas kommentoi.

Näin Raahesta kommentoidaan vallitsevaa tilannetta: ”Haluamme rukoillen kysyä Jumalan johdatusta onko nyt sopiva aika aloittaa Raahessa Jumalan sanaan perustuva messuyhteisö. Hengellisen kodin pitää olla sellainen, minne voi aina hyvillä mielin mennä.

Tilaisuudet järjestetään Raahen helluntaiseurakunnan tiloissa osoitteessa Reiponkatu 40, 92100 Raahe. Merkkaa kalenteriin ylös seuraavat maanantait: 13.5., 27.5. ja 10.6. Aloitamme klo 18. Jokainen raahelainen ja lähiseudulla asuva on lämpimästi tervetullut tilaisuuksiin! Lisätietoa Lähetyshiippakunnasta löytää kotisivuilta www.lhpk.fi ja jo olemassa olevista seurakunnistamme. 

Sami Niemi on hoitanut hiippakuntasihteerin tehtävää lähes kymmenen vuoden ajan. Kuva: Janne Koskela

Suomen Luther-säätiön hallitus ja Lähetyshiippakunnan hiippakuntaneuvosto käsittelivät huhtikuun kokouksissaan kirkkomme kansliaa koskevan työntekijämuutoksen. Hiippakuntasihteeri Sami Niemen irtisanoutumisilmoitus hyväksyttiin ja uudeksi työntekijäksi hänen tilalleen kutsuttiin Pauliina Pylvänäinen. Hän aloittaa työssä elo-syyskuun vaihteessa. Samalla hiippakuntasihteerin työnkuva päivittyy.

Takaisin sairaalamaailmaan 

Sami on hoitanut hiippakuntasihteerin tehtävää lähes kymmenen vuoden ajan eli melkein Lähetyshiippakunnan perustamisesta lähtien. Hän on kokenut työnsä kirkkomme rakenteiden ja toimintatapojen kehittämisessä hyvin palkitsevaksi:

– On ollut upeaa seurata, kuinka kirkkomme työ seurakunnissa ja työaloilla on kasvanut, vahvistunut ja vakiintunut. Olemme mielestäni onnistuneet hienosti hyvin tarpeellisessa muutoksessa pienestä jumalanpalvelusyhteisöjen ryhmästä Suomen toiseksi suurimmaksi luterilaiseksi kirkoksi. Samalla olemme kuitenkin säilyttäneet elinvoiman ja joustavuuden, jotka mahdollistavat tulevankin kasvun, Sami pohtii.

Hiippakuntasihteerin työn monipuolisuus on Samista tuntunut kiehtovalta. Monet pitkäkestoiset projektit sekä kirkon vuosikierrosta ja arjen hallinnosta nousevat tehtävät ovat kulkeneet hänen työpöydällään käsi kädessä välitöntä huomiota vaativien tehtävien kanssa. 

Hiippakuntasihteerin työn päättymisen jälkeen Sami palaa työskentelemään kokoaikaisesti terveydenhuollon parissa: 

– Työskentelin vielä vuoden 2019 loppuun asti osa-aikaisesti sairaanhoitajana. Olen aloittanut jälleen työskentelyn osa-aikaisena ja syyskuussa siirryn pääsääntöisesti takaisin sairaalamaailmaan, hän kertoo.

Työpaikan vaihtamisesta huolimatta Samin lahjoista ja työpanoksesta kirkkomme saa nauttia myös tulevaisuudessa. Sami aikoo jatkaa joidenkin tehtävien hoitamista sairaanhoitajan työn ohella:

– Kirkkomme tehtäviä en ole lähdössä pakoon, vaan jatkan osassa vastuutehtävistä edelleen vähintään vapaaehtoisen roolissa.

Kokenut vastuunkantaja uudistuneeseen työnkuvaan 

Hiippakuntadekaani Joel Kerosuo pitää Samin työpanosta tärkeänä kirkon rakenteiden luomisessa: 

– Sami on tehnyt merkittävän työrupeaman kirkkomme alkutaipaleella. Hän on antanut ison panoksen erilaisten asioiden kuntoon saattamiseksi. On pohdittu ja työstetty monenlaisia niin isompia periaatteellisia hallinnon kysymyksiä kuin säädetty kuntoon yksittäisiä käytännön asioita.

Dekaanin mukaan Samin työotteesta on paistanut lojaalius ja halu auttaa kirkkoa eteenpäin. Mille tahansa organisaatiolle olisi haastava hetki, kun työntekijä, joka on ollut paljon vastuussa, vaihtuu. Tulevaan muutokseen Joel suhtautuu kuitenkin luottavaisin mielin:

– Olemme kiitollisessa tilanteessa. Kun Sami oli kertonut aikeestaan siirtyä uusiin tehtäviin, pohdimme erilaisia vaihtoehtoja ja tiesimme kirkostamme useita taitavia henkilöitä, jotka olisivat voineet tulla kysymykseen. Harkinnan jälkeen valinta osui Pauliinaan. Hiippakuntaneuvoston kokouksen jälkeen oli ilo ilmoittaa hänelle, että iloiten, kiitollisina ja yksimielisenä olemme häntä kutsumassa uuteen tehtävään. 

Joel kuvailee tarkemmin Pauliinan valitsemisen taustoja. Valintaa puolsi monta seikkaa: Pauliina on ollut useita kausia hiippakuntaneuvoston jäsen, toiminut useissa eri kirkon työryhmissä ja komiteoissa, esimerkiksi kasvatustyössä ja Konstituutiokomiteassa, ja työskennellyt leireillämme. 

– Pauliinalla on vahvaa kokemusta sekä kirkon yhteisten asioiden huolehtimisesta että arjen seurakuntatyöstä. Uuteen tehtävään hyppäämistä helpottaa myös se, että hän tuntee valmiiksi valtaosan työntekijäkuntaa ja on valmiiksi jo hoitanut toimitussihteerin tehtävää ja huolehtinut uutisoinneista.

Työntekijän vaihtumisen yhteydessä hiippakuntasihteerin työnkuvaa päivitetään vastaamaan kirkon tämänhetkisiä tarpeita. Tehtäväkuva painottuu aiempaa enemmän viestintään. Samin hoitamat taloustiedottamisen vastuut siirtyvät talouspäällikkö Askolle. Pauliinan työnkuva pitää sisällään myös ison siivun nuorisotyötä, erityisesti nuorisotyön leirien ja tapahtumien koordinoimista. 

Kokoaikaisesti kirkkoa palvelemaan

Tuleva hiippakuntasihteeri Pauliina Pylvänäinen on ollut jo pidempään mukana Lähetyshiippakunnan eri työryhmissä. Kuva: Juho Pylvänäinen

Uutena hiippakuntasihteerinä aloittava Pauliina on koulutukseltaan teologian tohtori ja kasvatustieteen maisteri. Hän on aiemmin työskennellyt erilaisissa kasvatuksen ja teologian alan tehtävissä 13 vuoden ajan. Hiippakuntasihteerin työn aloittaminen merkitseekin hänelle vapaa-ajan vastuunkantajan tehtävien muuttumista kokoaikaiseksi työksi. Pauliina kertoo olevansa kiitollinen hänelle osoitetusta kutsusta: 

– Haluan kiittää kaikkia rekrytointiprosessiin osallistuneita osoittamastanne luottamuksesta. Tuntuu todella hyvältä, että Jumalan minulle antamia lahjoja ja jo pitkään kokemaani kutsumusta palvella kirkkoa halutaan hyödyntää tällä tavalla. 

Pauliina kokee, että siirtymä kokoaikaiseksi työntekijäksi on iso ja innostava, vaikka työnkuvassa on jo paljon tuttua:

 – Olen ollut pitkään vastuunkantajana mukana erilaisissa Lähetyshiippakunnan työryhmissä ja viestintähommissa. Niistä saamani kokemus auttaa minua varmasti vauhtiin pääsemisessä. Minusta tuntuu innostavalta saada alkaa työskennellä kokoaikaisesti kirkon asioiden parissa. Tulossa on vaihtelevia päiviä ja työtehtäviä, mikä sopii minulle hyvin. 

Uusi hiippakuntasihteeri työskentelee pääosin etänä kotoaan Jyväskylästä käsin. Koinonia-keskuksen kansliassa hän vierailee päivänä tai parina kuukaudessa. Pauliina toivoo, että kynnys ottaa yhteyttä hänen työnkuvaansa liittyvissä asioissa pysyisi matalana: 

– Minulle voi jo nyt tarjota uutisideoita, tekstejä ja kuvia julkaistaviksi esimerkiksi nettisivuillamme, Pauliina vinkkaa. 

Seuraavasta numerosta alkaen Pyhäkön lamppu -lehden liitteenä olevassa Ystäväkirjeessä julkaistaan lukijoiden lähettämiä kirkollisia ilmoituksia. Kuva: Juho Pylvänäinen

Kirkko on vanhastaan ilmoittanut seurakuntalaisille kaikki kirkolliset toimitukset. Näillä erityisesti tarkoitetaan kastetta ja siihen liittyvää konfirmaatiota, avioliittoon vihkimistä sekä hautaan siunaamista. Niissä on kiteytetty kristityn elämän matka. Ne ilmoitetaan, koska kirkko ei ole salaseura ja ne on toimitettu julkisesti ihmisten ja Jumalan edessä. Seurakuntalaisia kutsutaan näin esirukoukseen elämän taitekohdissa kulkevien puolesta. Samalla ne antavat mahdollisuuden yhteisöllisesti elää todeksi apostolin kehotusta: ”Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa.” (Room.12:15)

Kirkkomme haluaa tarjota jokaiselle jäsenelleen mahdollisuuden jakaa nämä uutiset seurakuntakuulutusten lisäksi Pyhäkön lamppu -lehdessä. Kyse ei ole vain siitä, että tarjoamme mahdollisuuden jakaa tietoa perheuutisistamme tutuille eri puolella Suomea. Vaikka kaste, avioliitto ja hautaan siunaaminen koskettavat syvästi perheitä ja sukuja, ne liittyvät mitä suurimmassa määrin Jumalan perheen elämään. Pyhä messu on seurakuntaelämämme keskus, mutta myös pyhien toimitusten kautta me kuljemme yhtenä kirkkona. Koskettavathan ne kirkkoon liittymistä, siinä elämistä ja riemuitsevaan seurakuntaan siirtymistä. Kirkolliset toimitukset merkitään muistiin kirkossa. Se ei merkitse vain rekisterimerkintää vaan se kauniisti ilmentää, että saman kirkon jäseninä olemme suhteessa toinen toisiimme. Meitä koskevat Paavalin sanat: ”Jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa; tai jos jollekulle jäsenelle annetaan kunnia, niin kaikki jäsenet iloitsevat sen kanssa.” (1.Kor.12:26)

Kirkolliset toimitukset alleviivaavat sitä, että jokaisella meillä on oma pastori kirkossamme. Paimenen vedestä märän käden kautta lapsi kastetaan Vapahtajan ja kirkon yhteyteen. Konfirmaatiossa oman kirkkomme rippipapin siunaava käsi vahvistaa kastettua ja opetettua nuorta elämään Jeesuksen seuraajana maailmassa. Oma paimen laskee siunaavat kätensä alttarille polvistuneiden miehen ja naisen pään päälle liittäen heidät Jumalan sanalla ja rukouksella yhdeksi lihaksi. Viimeisenä tuttu vierellä kulkenut pastori lähettää arkkuun lepäämään asetetun Kristuksen armon lupauksin kohti viimeistä tuomiota ja iankaikkisuutta.

Kyse ei ole vain kirkon tai pastorin mukana kulkemisesta. Ristiinnaulittu Kristus itse lupauksensa mukaan kulkee kaikki päivät kanssamme. Voimmekin nähdä kristityn vaeltavan ristin suojassa ja varassa koko matkan. Kastetulle sanotaan: ”Ota pyhä ristinmerkki otsaasi ja rintaasi todistukseksi siitä, että ristiinnaulittu ja ylösnoussut Jeesus Kristus on sinut lunastanut ja kutsunut opetuslapsekseen.”  Kastealbaan puettu nuori tekee ristinmerkin ja kuulee sanat: ”Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon sinun kanssasi.” Aviopuolisoiksi vihittyjen yllä tehdään ristinmerkki ja lausutaan: ”Siunatkoon teitä kolmiyhteinen Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki.” Hautaan siunaamisessa hiekasta tehdään ristinmerkki arkun päälle ja samalla kuuluu omalla nimellä ihana lupaus: ”Jeesus Kristus Vapahtajamme herättää sinut viimeisenä päivänä.” Meidät jokaisen kuvakseen luonut kolmiyhteinen Jumala kulkee kanssamme meitä siunaten koko matkan!

Usein puhutaan aivan oikein, että kristitty tarvitsee hengellisen kodin. Se voi kuitenkin merkitä monille eri asiaa. Luterilaisen uskonkäsityksen mukaan kristityn hengellinen koti on oma seurakunta ja kirkko. Sen yhteydessä jokaisen tulisi saada kulkea Vapahtajan hoidossa kirkollisten toimitusten kautta messusta messuun.

Minun rukoukseni ja rohkaisuni Sinulle on tämä: Kirkkomme seurakunnissa saat kulkea koko matkan kotiin asti!

Juhana Pohjola

Lähetyshiippakunnan piispa

”Kristus on ylösnoussut! Totisesti ylösnoussut!”

Pääsiäisjuhlamme taustalla on juutalaisten pääsiäinen, jonka aikana juhlittiin ja muisteltiin Egyptistä vapautumista. Jumala oli luvannut, että hänen kansansa pääsisi vapaaksi Egyptin orjuudesta, ja tuo lupaus toteutui ensimmäisenä pääsiäisyönä. Oli siis vielä pimeää, kun Jumala hankki heille pelastuksen, ja aamun koittaessa israelilaiset vapaat.

Mihin aikaan päivästä Jeesuksen ylösnousemus tapahtui? Evankeliumeissa meille kerrotaan, kuinka sunnuntaiaamuna, kun aurinko oli vielä nousemassa, naiset saapuivat Jeesuksen haudalle voidellakseen hänen ruumiinsa juutalaisten hautaustapojen mukaisesti. Mutta kun he saapuivat paikalle, hauta olikin tyhjä. Ennen kuin he olivat ehtineet haudalle, ja ennen kuin aurinko oli ehtinyt nousta, Jeesus oli noussut kuolleista ja jättänyt tyhjän haudan taakseen. Oli siis vielä pimeää, kun Jeesus nousi kuolleista.

Jeesuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa Jumala toteutti suunnitelmansa koko maailman pelastamiseksi ja vapauttamiseksi. Hänen ylösnousemuksestaan alkoi aivan uudenlainen aamu – aamu, joka poistaa kuoleman pimeyden ja vapauttaa meidät synnin kahleista ja orjuudesta. Jo ennen kuin pääsiäissunnuntaina aurinko oli noussut, meidän pelastuksemme Aurinko ylösnousi. Ja kun pääsäisaamu koitti, me kaikki olimme vapaat.

Aurinkomme ylösnousi,
paistaa voittovuorella.
Lämmin valo sieltä loistaa,
surut, murheet hajottaa.
(Virsi 105).

Siunattua pääsiäistä!

Jukka Peranto

Pastori

Rauma ,

Kaikki Pahan vallat olivat liikkeellä pitkänäperjantaina. Jeesus itsekin sanoi: ”Nyt on pimeydellä valta”.

Saatana joukkoineen kohdisti kaiken mahdollisen vihansa ja raivonsa Kristukseen Golgatan ristillä.  Kaikki se katkeruus, jota Sielunvihollinen tunsi jo taivaassa jäädessään häviölle, purkautui nyt Jumalan Pojan päälle.

Saatana oli edelleen vihainen siitä, ettei Jeesus ollut suostunut hänen houkutuksiinsa erämaassa. Leipä, enkelien suojelus ja maailman valtakunnat eivät olleet kelvanneet Vapahtajalle vastineeksi siitä, että Sielunvihollinen saisi Hänet kumartamaan itseään. Mutta nyt Golgatalla piti Saatanan saada korvaus kaikista kokemistaan nöyryytyksistä. Nyt hän näyttäisi, kuka on valtias ja kuka sanoo viimeisen sanan.

Jossain vaiheessa alkoi Pahan valta kuitenkin murtua. Kun Jeesus kävi määrätietoisesti kuolemaan, alkoi Saatana ymmärtää tekevänsä kaikkien aikojen virheen. Tämä kuolema ei tulisikaan antamaan hänelle valtaa, vaan se tulisikin viemään koko Pahan vallan lopulliseen tappioon ja kadotukseen. Tämä olisi juuri se ennustettu tapa, jolla Jumala sovittaisi ihmiskunnan synnit ja kumoaisi Saatanan vallan.

Kirkkoisä Hieronymos oivalsi tämän, kun hän kirjoitti:

Minusta näyttää, että tämä pysäytti pahat henget. Kun Jeesus oli ristiinnaulittu, ne tunsivat ristin voiman ja tajusivat, että niiden oma voima oli murrettu. He yrittivät ihmisten avulla houkutella Jeesuksen astumaan alas ristiltä. Mutta Herra tunsi vihollistensa ansat ja pysyi ristillä tuhotakseen Saatanan.

Saatana ei ymmärtänyt rakkautta eikä rakkauden voimaa. Se ei voinut kuvitellakaan, että itsensä uhraaminen ja kuolemaan suostuminen voisikin olla voiman osoitus.

Sielunvihollinen ymmärtää vain vihan ja vallanhalun voiman. Ne ovat ainoita keinoja, joita se osaa käyttää taisteluissa. Sen me näemme maailman tapahtumista tänäkin päivänä. Kaikkialla siellä, missä viha ohjaa ihmisten elämää, siellä on Sielunvihollinen työssään.

Kristus sen sijaan hallitsee uhraamalla itsensä. Hän antoi ja antaa kaikkensa jokaisen ihmisen puolesta. Juuri tämä itsensä uhraava rakkaus voittaa maailman, synnin, kuoleman ja Perkeleen vallan. Niiden täytyy väistyä tuon jumalallisen rakkauden tieltä. Ristiltä säteilee sellainen rakkaus, jota mikään Pahan valta ei voi vastustaa.

Tässä maailmassa vallitsee viidakon laki. Se, jolla on eniten valtaa ja voimaa, se voittaa. Heikot sortukoot elon tiellä. Kristuksen valtakunnassa sen sijaan heikkous on voimaa, heikoissa Jumala on väkevä. Se, mikä näyttää mitättömältä, onkin kaikkein tärkeintä. Se joka tuhoutuu, onkin elämän antaja. Se, joka muserretaan jalkojen alle, nouseekin kirkkaana.

Kristuksen voima säteilee tänäänkin Golgatan ristiltä. Henkensä antava Vapahtaja antaa Hengen kaikille uskoville. Kuolemalla Kristus voittaa Sinunkin kuolemasi.

Evankeliumin sana jakaa meille tänäänkin kaikki nämä lahjat, jotka Kristus ansaitsi Golgatan ristillä: anteeksiantamuksen, rauhan Jumalan kanssa ja iankaikkisen elämän taivaassa.

Mikään ei jäänyt kesken. Yksikään Sinun syntisi ei jäänyt sovittamatta. Yksikään riivaaja ei jäänyt kukistamatta. Yksikään este ei jäänyt kaatamatta Sinun ja Jumalan väliltä.

Kristus sanoi: ”Se on täytetty”, ja se pitää paikkansa.

Saat kaiken lahjana.

Petri Hiltunen

Pastori,

Kouvola , Kotka ,

Siinä ne kaksi miestä seisovat. Molemmat vangittuina. Molemmat syytettyinä. Molemmat tunnettuja hahmoja. Siinä he seisovat Rooman Keisarin käskynhaltijan tuomioistuimen edessä. Siinä he katsovat koko ajan suuremmaksi Antoniuksen linnakkeen portaikon ympärille kokoontuvaa väkijoukkoa.

Toisen nimi on Jeesus. Hän ei esittelyä kaipaa. Kaikki hänet tuntevat. Rohkea ja peloton mies, jolla oli selvä näky siitä, mikä on Israelin kansan tulevaisuus. Mikä on sille parasta. Mikä on sen todellinen vapaus!  Sitten seisoo toinen mies. Hänenkin nimensä on Jeesus. Hänkään ei esittelyä kaipaa. Kaikki hänet tuntevat. Rohkea ja peloton mies, jolla oli selvä näky siitä, mikä on Israelin kansan tulevaisuus. Mikä on sille parasta. Mikä oli sen todellinen vapaus!

Pilatuksen edessä seisoo kaksi miestä Jeesus Isän Poika (Bar abbas). Ja Jeesus Nasaretilainen, joka oli syytettynä, että hän väitti olevan Jumalan Poika. Barabbaksen toinen nimi oli todella Yeshua, monien vanhojen käsikirjoitusten mukaan. Kaksi Jeesusta ja kaksi miestä, joiden nimi merkitsee pelastajaa. Kaksi vangittua, jotka ovat Isän Poikia.

Näiden välillä kansa saa tehdä valinnan. Kumman Jeesuksen, kumman pelastajan, kumman Isän Pojan tulee saada vapautensa ja jatkaa työnäkyänsä. Kumman työlle ja elämälle täytyy laittaa piste?

Kansan parissa vihattu maaherra Pilatus, joka käytti keisarin edustajana elämän ja kuoleman valtaa, oli päättänyt pääsiäisjuhlan kunniaksi päästää yhden vangin vapaaksi, sen, jonka kansa tahtoi. Barabbaksesta tiedämme, hänet oli Luukkaan mukaan heitetty vankeuteen kaupungissa tehdystä kapinasta sekä murhasta. Todennäköisesti Barabbas kuului niin Rooman valtaa väkivaltaisesti vastustaviin tikarimiehiin, jotka salaa väkijoukossa tai hämärällä kujalla puukottivat kuoliaaksi Rooman sotilaita ja myötäilijöitä. Hänellä oli näky Israelista vapaana Rooman vallasta. Barabbas todella oli Rooman valtaa kapinoiva, murhia tehnyt mies. Hänet oli saatu kiinni ja tuomittu kuolemaan. Hänellä ei ollut elämässä enää mitään odotettavaa kuin hetken kärsimys ja kuolema.

Jeesuksen Pilatus haluaa säästää. Matteus kertoo, että maaherra näki ylipappien motiivien läpi: hän tiesi, että he kateudesta olivat antaneet hänet hänen käsiinsä. Mitä Pilatus tekee? Eikö jotakin viisasta ja Jeesukselle hyväntahtoista? Hän viimeisenä keinona yrittää saada Jeesuksen vapauteen käyttämällä oikeuttansa päästä yksi vapaaksi. Varmasti hän odotti, että Jeesus hurskas parantaja ja ihmeiden tekijä nyt huudettaisiin vapaaksi? Kummanko tahdotte, että minä teille päästän, Barabbaanko vai Jeesuksen, jota sanotaan Kristukseksi?

Mitä Pilatus tällä kysymyksellä Jeesukselle teki? Hyvän mahdollisuudenko päästä syyttömän vapauteen? Ei suinkaan. Hänhän julisti Jeesuksen syylliseksi ja tuomituksi. Sillä kenet voidaan armahtaa ja vapauttaa. Vain syyllinen ja tuomittu! Pilatus siis huutaa kansanjoukolle, että Jeesus on syyllinen! Jeesus on samalla viivalla kuin kuolemaan tuomittu Barabbas!

Mutta mikä sitten on kansan vastaus? Kumman Jeesuksen he haluavat vapaaksi? Kumman työnäkyä Israelin tulevaisuudesta he haluavat jatkaa? Barabbas. Päästäkää meille Barabbas. Pilatus tekee uuden kysymyksen: Mitä Jeesukselle pitää tehdä? Miksi hän sitä kysyy? Mikä oikeusistuin tuo on, jossa päätökset tehdään joukkoäänestyksellä! Mitä kansa huutaa? Päästä vapaaksi, heitä tyrmään… Ei vaan ristiinnaulitse. Mitä he pyytävät? Ristiinnaulitseminen ei ole vain kivulias ja nöyryyttävä teloitustapa. Rooman kansalaista tuomioistuimen päätöksellä kyllä tuomitaan kuolemaan mutta ei ristiinnaulita. Ristiinnaulitseminen alleviivasi Rooman ylivaltaa juutalaisiin. Kansa huutaa, että yksi heistä pitäisi Rooman vallan häpeällisesti tappaa ja osoittaa näin valtansa heille. Käsittämätön viha! Käsittämätön sokeus! Kun Pilatus kysyy perusteita kansalta – Mitä pahaa hän on tehnyt? – kansa joukkovimmassa huutaa vain kovemmin ristiinnaulitse. Pilatuksen pestyä kätensä eli vierittääkseen vastuuttomasti vastuun pois itseltään väkijoukko ottaa vastuun itselleen: Tulkoon hänen verensä meidän päällemme ja meidän lastemme päälle. Joskus käy niin, että todella saa sitä, mitä pyytää. Barabbaksen työnäky äänestettiin jatkoon. Ja näin verityöt kiihtyivät tulevina vuosikymmeninä. Murhat paisuivat kapinaksi, kapina sodaksi. Huutajien lapset saivat nähdä, miten Rooman legioonien käsissä Jerusalem paloi ja veri virtasi kaduilla vuonna 70!

Mutta näetkö Barabbaksen? Hän seisoo siinä kuolemantuomio niskassa. Ristiä on jo nikkaroitu valmiiksi. Ja nyt hän katselee kansanjoukkoa ja kuulee, kuinka hänen nimeään huudetaan kuin messiaan konsanaan. Kahleet tippuvat. Hänet on julistettu vapaaksi. Iloisia onnittelijoita pyörii ympärillä. Ja samaan aikaan hän näkee, miten Jeesusta viedään pois. Ruoska otetaan esille, sylkeminen ja pieksäntä alkaa. Hänelle valmistettu ristinpoikkipuu tuodaan paikalle. Ja mikä on Barabbaksen kysymys: Minä voisin olla tuossa! Minun piti olla tuolla paikalla! Minut oli tuomittu jo tuohon osaan! Ja nyt siinä seisoo minun sijallani, minun paikallani Jeesus, jota sanotaan Kristukseksi. Tähänkö Jeesuksen kaikki parantamis- ja opetustyö on johtanut? Kyllä Barabbas, juuri tähän se on johtanut. Juuri tämä on Jeesuksen, Taivaallisen Isän ainoan Pojan työnäky vapauteen.

Kun katselemme hiljaisella viikolla Barabbasta, mitä näet? Miehenkö, jonka viha söi ja kulutti sisältä? Miehenkö, joka uskoi omankädenoikeuteen ja vahingolliseen unelmaan vapaudesta? Surua ja pelkoa ympärilleen levittäneen pahan miehenkö, jonka olisi kuulunut saada palkkansa? Sellaisen miehen minä näen. Mutta ratkaisevaa ei ole, miten minä, sinä tai kansa aikoinaan hänet näkivät, vaan miten Kristus häntä katseli. Mitä Jeesus hellästi viestitti hänelle? Sinun kätesi vapautetaan, minun sidotaan. Sinut puetaan, minut riisutaan. Sinua taputellaan olalle, minua ruoskitaan selkään. Sinun nimellesi varatut naulat ovat nyt minun. Ja Barabbas, kaiken tämän minä teen omasta halustani. Sinun rikkomustesi tähden. Sinun todellista vapauttasi varten. Teen kaiken rakkaudesta sinuun. Sillä sinä olet minun Isäni lapsi ja minä olen Veljesi ja Vapahtajasi!

Ja jos ja kun Jeesus katsoi näin Barabbasta, niin näetkö, miten hän katsoo tänään sinuun. Isän ainokaisen Pojan rakkautta täynnä olevat silmät vakuuttavat sinulle: sinun tähtesi, sinun puolestasi, sinua varten, jotta sinä kylkihaavani veden ja veren kautta olisit Isäni lapsi tänään ja aina.

Juhana Pohjola

Lähetyshiippakunnan piispa

Arne Olsson oli Missionsprovinsenin ensimmäinen lähetyspiispa. Hän palveli vuosina 2005–2010. Kuva: Missionsprovinsen

Ruotsista kantautui 13. maaliskuuta 2024 suru-uutinen: Missionsprovinsenin ensimmäinen piispa Arne Olsson on kuollut, 93 vuoden iässä.

Missionsprovinsenin nykyinen lähetyspiispa Bengt Ådahl kirjoittaa:

– Arne Olsson oli Missionsprovinsenin ensimmäinen lähetyspiispa, vuosina 2005–2010. Muistamme kiitollisina hänen uskollista palvelustaan hyvin tärkeänä ajanjaksona Missionsprovinsenin historiassa. Hänen tunnuslauseensa ”Att lyda Gud mer än människor” (vrt. ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä”, Apt 5:29) todistaa siitä uskollisuudesta ja rakkaudesta Herraan, joka häntä motivoi.

Arne-piispalla on tärkeä paikka myös suomalaisessa kirkkohistoriassa ja Lähetyshiippakunnan synnyssä. Tultuaan vihityksi Missionsprovinsenin piispaksi hän palveli myös suomalaisia seurakuntia, vihkien pappeja pääasiassa Suomen Luther-säätiön palvelukseen. Toimikautensa aikana hän vihki yhteensä kahdeksan suomalaista miestä pappisvirkaan. Vuonna 2010 hän vihki Matti Väisäsen Missionsprovinsenin avustavaksi piispaksi, palvelemaan niitä seurakuntia, jotka myöhemmin (2013) muodostivat Suomen Lähetyshiippakunnan. Matti Väisänen muistelee:

– Olin Suomen Luther-säätiön delegaation jäsenenä mukana mieliinpainuvassa Arne Olssonin piispaksi vihkimisjuhlassa Göteborgissa 5. helmikuuta 2005. Vain Kolmiyhteinen Jumala tiesi tuolloin, että hän tulisi vihkimään minut piispaksi viisi vuotta myöhemmin Luther-säätiön työn tuloksena Suomessa syntyneitä ja syntyviä seurakuntia varten. Siitä lähtien on ollut ilo ja halu kiittää iltarukouksissani Taivaan Isää kaikin tavoin esimerkillisestä ja kauniilla tavalla vaatimattomasta ja hurskaasta esipaimenestani lähetyspiispa Arne Olssonista.

Myös Lähetyshiippakunnan nykyinen piispa Juhana Pohjola muistaa Arne-piispaa kiitollisuudella:

– Piispa-Arne palveli nöyrästi, uskollisesti ja valoisasti Herran seurakuntaa historiallisessa taitekohdassa. Hänet annettiin piispaksi vanhuuden päivinään siirtämään kallis uskonperintömme uusille paimensukupolville ja syntyneille seurakunnille kansakirkkojen hengellisessä kriisitilanteessa.  Syvä kiitollisuus täyttää sydämen siitä palvelutehtävästä, jolla hän myös meidän työtämme Suomessa rakensi. Kristuksen ristityö meidän syntisten pelastukseksi oli hänen julistuksensa ydin. Meillä on hyvä toivo, että hän saa nyt levon töistään ja ilon Herransa luona taivaassa.

Piispa Arne Olssonin vihkimät suomalaiset papit ja piispa:

Göteborgissa 5.2.2005: Niko Vannasmaa

Göteborgissa 7.1.2006: Janne Koskela

Tukholmassa 13.1.2007: Kalle Väätäinen

Göteborgissa 20.10.2007: Antti Lehrbäck, Esko Murto, Markus Pöyry

Tukholmassa 16.5.2009: Jyrki Anttinen, Hannu Mikkonen

Helsingissä 20.3.2010: Matti Väisänen vihittiin piispaksi

 

Kuva: https://missionsprovinsen.se/biskop-arne-har-avlidit/