Blogi: Hädänalaisen uskontunnustus

Léon Bonnat’n (1833-1922) maalauksessa hädänalaiseksi joutu- nut Job turvautuu Jumalan apuun. Kuva: Wikimedia Commons

Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä (Job 19:25).

Jobia pidetään kristittyjen kesken kärsimyksen suurena esikuvana. Samalla sanotaan, että hän on meille esimerkkinä ihmisestä, jota Jumala johdattaa suurten, mahdottomilta tuntuvien vastoinkäymisten läpi hyvään lopputulokseen. Meidän voi olla melko helppo lukea tai kuunnella Jobin kirjaa, sillä voimme aina hypätä jo ajatuksissamme sen loppuun ja todeta: ”Olihan sillä miehellä ihan kauheata, mutta Jumala oli onneksi valmistanut hänelle ulospääsyn siitä kaikesta kärsimyksestä.” Jobilla ei tällaista mahdollisuutta ja näköalaa ollut olemassa. Hän ei voinut tietää, miten hänen kärsimyksensä etenee; paheneeko se tästä vielä ja milloin se loppuu? Vai loppuuko hänen kärsimyksensä koskaan? – ”Miksi Jumala sallii tällaista minulle?!”

Syntisen ihmisen ajatukset

Jobilla oli muutama niin sanottu ystävä, jotka halusivat pureutua Jobin kärsimyksen juurisyihin. Heidän mielestään oli mahdotonta, että Jumalan ihmisen osaksi tulisi sellaisia kärsimyksiä kuin Jobilla oli. Siksi Jobin täytyi olla jumalaton. Näin moni ihminen, myös kristitty ajattelee: ”Koska olet tehnyt näin, Jumala rankaisee sinua siitä. Olet ansainnut kärsimyksesi ihan itse.” Tietystä näkökulmasta tämä on totta, sillä jokainen meistä ansaitsee nuhtelua ja rangaistusta. Kukaan kun ei ole synnistä vapaa ja myös kristitty tekee usein halukkaasti ja tahallaan syntiä. Rikoksesta täytyy seurata rangaistus. Mutta suhteessa Jumalaan tällainen ihmisjärjen mukainen syy – seuraus -ajattelu ei toimi. Me emme useinkaan saa vastausta siihen, miksi minä tai joku muu ihminen kärsii. Kokemus sitä paitsi osoittaa, että monet räikeästi Jumalan tahtoa vastaan elävät, menestyvät monella mittarilla mitattuna maan päällä. Ei ole siis outoa, että mieleemme nousee ajatuksia Jumalan välinpitämättömyydestä tai epäoikeudenmukaisuudesta. Kun tällaista huomaa itsessään on hyvä muistaa: Minä olen ihminen ja minulla on ihmisen ajatukset. On kuitenkin Yksi, joka tietää kaiken ja jolla on viimeinen sana. On siis yksi osoite, johon minun kuuluu ja johon saan tuskani huutaa.

Rukoushuuto

Kun Job keskustelee niin sanottujen ystäviensä kanssa, hänen puheenvuoronsa ovat oikeastaan huutoa Jumalan puoleen. Ne ovat siis rukousta. Job kysyy, purnaa, on vihainen, katkera, epätoivoinen. Yksi Jobin kirjan kirkkaista helmistä on tämän tekstin jae. Se kertoo ihmisestä, joka kaiken keskellä uskoo Jumalan lunastavan hänet. Se on kuin uskontunnustus. Kaikki on Jumalan kädessä, vaikkei Job koko ajan jaksa itsekään uskoa tätä. Hän kuitenkin ”tietää” eli hän on varma Jumalan avusta, pelastuksesta epätoivonsa keskellä. Jumala, joka lunastaa Jobin seisoo viimeisenä maan päällä. Kun kaikki muu on poissa, vaikka viimeinen ihminen on hävinnyt maan päältä, eikä näy enää mitään, niin Lunastaja seisoo maan päällä. Ja Hän kutsuu kuolleet kerran haudoistaan tuomittavaksi. Hänet Job saa nähdä, kun hänen nahkansa on riisuttu ja hänkin on muiden Jumalan ihmisten kanssa saanut pukeutua ylösnousemusruumiiseen. Tämän Job uskossa tietää ja siksi hän voi huutaa Jumalalle sanoilla, jotka kuulostavat muiden ihmisten korvissa jopa jumalanpilkalta.

Job ei sano, että hänen käy tässä elämässä välttämättä hyvin; siis meidän ihmisten ajatusten mukaan. Mutta hän sanoo, että Jumalalla on viimeinen sana. Lunastajalla, jonka uskomme ja tiedämme olevan Hänen Ainoa Poikansa Jeesus, on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Hän puhuu viimeisenä ikuisen elämän sanoja kaikille, jotka hätänsä ja epätoivonsa keskellä ovat huutaneet Häntä avuksi. Hänet sai Job nähdä ja kerran sinäkin, Kristusta avuksi huutava ihminen, saat nähdä ja sitten Hän luo kaiken uudeksi.

Teksti on julkaistu Pyhäkön lampun numerossa 2/2026.