Olen ammatiltani sairaanhoitaja ja tammikuussa 2016 lähdin kolmeksi kuukaudeksi vapaaehtoistyöhön Mercy Ships -nimisen kristillisen avustusjärjestön kautta. Järjestöllä on maailman suurin toiminnassa oleva sairaalalaiva, joka kiertää Afrikan rannikkoa tarjoten ilmaisia leikkauksia ja terveydenhuoltoa sekä koulutusta. Laiva on ollut Madagaskarilla viime syyskuusta lähtien.
Oma työpisteeni sijaitsee paikallisessa sairaalassa, johon Mercy Ships on perustanut vuodeosaston gynekologisista leikkauksesta toipuville naisille. Arviolta kymmenen naista kuolee päivittäin synnytyksiin tässä maassa. Monet niistä, jotka selviytyvät vaikeista synnytyksistä, saavat pysyviä seurauksia, kuten fisteleitä (noin 2000 uutta tapausta vuodessa), joita meidän klinikallamme hoidetaan. Tässä videossa kuvataan tätä naisten terveydenhuollon kehittämisohjelmaa.
Parhaillaan itse leikkaukset suoritetaan laivalla, ja siellä samalla koulutetaan paikallisia kirurgeja, mutta osastomme naapurirakennukseen ollaan remontoimassa uutta leikkaussalia. Aiemmin sairaalassa ei ollut leikkaussalia lainkaan, vaikka kyseessä on maan toiseksi suurin kaupunki! Huhtikuussa leikkaussalin olisi tarkoitus valmistua ja leikkausten käynnistyä, jotta toiminta pyörisi omillaan, kun laiva lähtee toukokuussa eteenpäin. Työnkuvaamme täällä kuuluukin olennaisesti paikallisten sairaanhoitajien kouluttaminen. Lisäksi työskentelemme tulkkien kanssa. He ovat paikallisia, jotka puhuvat jonkin verran englantia, mutta välillä kommunikointi on todella haastavaa. Olen oppinut kuitenkin vähän malagasin kieltä ja rutkasti kärsivällisyyttä.
Itse potilaat ovat aivan huikeita naisia! Joka päivä, kun olen klinikalla, saan uudelleen ällistyä siitä, mitä kaikkea he ovat kestäneet. He ovat useimmiten alunperinkin hyvin köyhiä ja lukutaidottomia ja sitten kokeneet kivuliaan hengenvaarallisen synnytyksen, jonka seurauksena lapsi on menehtynyt. Sittemmin he ovat kokeneet kipuja, lähes kaikkien kohdalla perheen ja puolison hylkäämäksi tulemisen, jatkuvan virtsan ja/tai ulosteen valumisen ja sen haisemisen pahimmillaan yli 30 vuoden ajan sekä valtavan häpeän ja yksinäisyyden. Kuitenkin kun heidän kanssaan juttelee (ja meillä on siihen aikaa klinikalla enemmän kuin mitä suomessa monella osastolla olisi), he ovat uskomattoman vahvoja naisia! Eivätkä katkeria.
On ihanaa, että laivan puolesta halutaan myös panostaa naisten psyykkiseen ja hengelliseen toipumiseen. Terapeutti ja pastori käyvät osastolla päivittäin ja keskustelevat kaikkien kanssa kertaalleen ja tarvittaessa useammin. Meille kaikille (vapaaehtoisille, paikallisille hoitajille ja tulkeille) korostetaan, miten iso osa työnkuvastamme on osoittaa naisille hyväksyntää, kohdella heitä tasavertaisina ihmisinä ja osoittaa heille rakkautta ja kunnioitusta. Se on jotain, mitä he eivät ole kokeneet aikoihin. Tämä kaikki toteutuu erityisen kauniisti kotiutuville naisille järjestettävässä pukujuhlassa, jossa naiset saavat kauniit uudet vaatteet – ensimmäiset, jotka he voivat pitää kuivina – ja laivalta saapuu kauneudenhoitotiimi laittamaan tukat ja meikit. Sitten lauletaan ja tanssitaan ja juhlitaan heitä!
Laulaminen ja tanssiminen sekä yhteinen Raamatun lukeminen ja rukous kuuluvat myös osaston perusrutiineihin. Ainakin pari kertaa vuorossa bongorumpu kaivetaan esiin ja lähdetään kiertämään osastoa laulaen. Naisista on niin hassua, kun me länsimaalaiset yritämme oppia eri laulujen sanoja malagasiksi ja niihin kuuluvia liikkeitä. On myös ollut antoisaa ja erilaista päästä rukoilemaan potilaiden puolesta ja heidän kanssaan. Aloitamme jokaisen työvuoron rukoilemalla Jumalalta rakkautta naisia kohtaan, ettemme vain olisi hoitamassa heitä, vaan välittämässä heille jotain väläystä armollisesta Jumalasta.
Mercy Ships -järjestön tunnuslause on ”hope and healing”, minkä voisi suomentaa: ”toivoa ja toipumista”. Nämä naiset ovat muistuttaneet minua siitä, miten voimallinen ja onkaan se toivo, joka meillä kristittyinä on; olimmepa sitten Madagaskarilla tai Suomessa.
Tiia Kalliola
Pyhän Markuksen luterilaisen seurakunnan jäsen
