Pitkän aikavälin suunnitelmien tekeminen mielletään yleensä viralliseksi kokoukseksi, ja näin usein toimitaankin. Strategiatyö on myös hyvin luovaa ja konkreettista, kuten muista kuvista käy ilmi.

Arvaamatonta elämää Afganistanissa

Olemme vaimoni kanssa saaneet elämässämme montaa käsittämättömän suurta lahjaa; yksi niistä on vuodet Afganistanissa.  Miksi lähdimme Afganistaniin, maahan, josta emme tienneet paljoakaan ja johon oli hyvin vaikea edes päästä? Jumala antoi meille kutsun lähteä Afganistaniin. Omalla kohdallani sain tuon Jumalan kutsun syksyllä 1982 opiskellessani Helsingissä. Olin 1,5 vuotta aikaisemmin saanut armon tulla herätykseen ja uskoon.  Usean valmistautumisvuoden jälkeen saavuimme nuorena avioparina Kabulin kansainväliselle lentokentälle maaliskuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1988.

 

Maa oli Neuvostoliiton miehittämä. Melko pian mieleeni alkoi iskostua, että jokainen päivä, jonka saamme elää tässä maassa, on Jumalan armoa. Elämä oli epävarmuudessa elämistä. Jo parin ensimmäisen kuukauden jälkeen pääkaupunkiin saavuttuamme sissit ampuivat viikoittain kymmeniä raketteja kaupunkiin. Vuosien varrella näissä iskuissa kuoli tuhansia ihmisiä. Joskus tuli aseellisia vallankaappausyrityksiä. Pimeän aikaan maan hallitus ampui Scud-ohjuksia maaseudun sissitukikohtiin. Ohjusten hävittäjäkoneen kaltainen massiivinen ääni herätti öisin miettimään, mihin ohjus tällä kertaa osuu. Uutiset taisteluista Kabulin ulkopuolella herättivät huolta. Pohdimme, milloin sissit valtaavat sen. Välillä polttoaineet olivat loppumaisillaan pääkaupungista ja elintarvikkeiden hinnat nousivat huolestuttavasti. Valloittajamaa varusti joukkojaan suurilla kuljetuskoneilla, jotka sekä lähestyessään Kabulin lentokenttää ja sieltä noustessaan pudottivat kymmeniä magnesiumpanoksia ilmaan estääkseen sissien käyttämien lämpöhakuisten Stinger-ohjusten osumisen näihin koneisiin. Jokainen kuljetuslentokone pudotti useita kymmeniä näitä ”suojapanoksia”, jotka sitten lopulta putosivat maahan ja aiheuttivat varsinkin lapsille tuhoisia palovammoja. Elämä oli, kaiken arkisen touhun keskellä, arvaamatonta, mutta silti Jumalan ihmeellisen armon ympäröimää.

Teimme arkisen työmme erilaisissa kehitysprojekteissa. Lääkintävoimistelijana opetin afgaaninuoria fysioterapiakoulussa. Vaimoni teki ensimmäisen lapsemme syntymään asti töitä äitiys- ja lastenneuvolaklinikalla. Myöhemmin olin myös esimiesvastuussa näkövammaiskoulusta ja useissa muissa projekteissa.  Projektien tarpeet olivat jatkuvia. Piti saada lisää henkilöstöä ja kalustoa, aika ajoin myös rakentaa uusia rakennuksia. Organisaatiomme hallinnossa ja projekteissamme jouduimme kysymään yhä useammin: ”Jos näin teemme, mihin se vie meidät?” ja ”Millainen on pitkän aikavälin tavoitteemme tälle työlle?” Jotkut kollegoistani sanoivatkin minulle, että ei kannata suunnitella mitään, sillä suunnitelmat kuitenkin muuttuvat koko ajan.

Kannattaako epävarmoissa olosuhteissa suunnitella?

”Neuvokkuudella näet on sinun käytävä sotaa ja neuvonantajien runsaus tuo menestyksen.” (Sanalaskut 24:6) Neuvokkuus tarkoittaa suuntaa ja neuvonpitoa. Sana ”sota” rakentuu hebrean kielen kielikuvasta sekoittaa jauhoja ja vettä, eli ”vaivata leipätaikinaa.” On siis kyse varsin arkisesta työstä, joka vaatii kärsivällisyyttä. Kun kirjoitan tässä suunnittelusta, tarkoitan itse asiassa strategiaa, joka on asioiden työstämistä – vaivaamista. Apostoli Paavali puhuu tästä sanoilla ”En juokse umpimähkään, en taistele niin kuin ilmaan hosuen.” (1. Korinttolaiskirje 9:26) Merkillisellä tavalla myös Kristuksen evankeliumi rakentuu Jumalan suunnitelmaan, jonka Hän on ilmoittanut Vanhan ja Uuden Testamentin pyhissä kirjoituksissa, puhumme Jumalan pelastussuunnitelmasta.

Suunnitelmia tehdään hyvin erilaisissa olosuhteissa ja tilanteissa, vaikkapa kuten tässä, teetä juoden ja afgaanimaton päällä suunnitelmia hahmotellen.

Kun kirjoitin suunnittelusta, tarkoitin itse asiassa strategiaa. Strategia tarkoittaa suurten ja pitkän aikavälin asiakokonaisuuksien täsmentämistä ja konkreettisten tavoitteiden asettamista. Saimme tehdä työtä Afganistanissa lähes 21 vuotta. Sain siis usein kuulla, että ”kun emme tiedä edes huomisesta päivästä ja kaikki on niin epävarmaa, mitä hyötyä on yrittää luoda pitkän aikavälin isoja linjauksia ja tavoitteita?” Minun oli kuitenkin vaikea taipua hyväksymään tällaista ajattelutapaa.  Teimme yhä useammalle projektille ja myös koko organisaatiolle pitkän tähtäimen suunnitelmia. Koska sain seurata näiden pitkän aikavälin suunnitelmien etenemistä ja toteutumista vuosien ajan, huomasin, että pääsääntöisesti ne projektit, joissa oli nähty vaivaa suunnitelmien tekemiseen (strategiatyöhön), näkivät myös tavoitteiden toteutuvan, vaikkakaan ei välttämättä sillä tavalla, kuin olivat suunnitelmia tehneet. Jotkut projektimme joutuivat jopa vaihtamaan maantieteellistä sijaintiaan, ja työ sai jatkua suunnitelmien mukaan, koska suunta (strategia) oli selvä.

Useimmiten ne työn osa-alueet, joissa ei ollut tehty pitkän aikavälin suunnitelmia, menivät eteenpäin hyvin ”reaktiivisesti”.  Tällaisissa projekteissa törmättiin toistuvasti äkkinäisiin henkilöstötarpeisiin tai hankintoihin.  Päädyin toteamaan, ettei ongelma ei ratkea lisäämällä henkilöstöä tai kalustoa, vaan niin, että työ – kaiken epävarmuuden keskellä – suunnitellaan riittävän hyvin.”

Suunnittelua tarvitaan myös seurakunnassa

Pellon kasvun tutkinen arjessa johtaa suunnitteluun jatkotoimenpiteistä.

Olen pohtinut yllä kuvaamaani myös seurakuntaelämän näkökulmasta. Ajattelen, että seurakunnan rakentaminen ja rakentuminen on äärimmäisen pitkäjänteistä työtä ja vaatii suunnittelua. Jokainen seurakunta on hieman erilainen kuin muut ja tarvitsee oman työnsä suunnitteluun sopivan työvälineen ja prosessin.  Tosin mekin voisimme nyt kysyä, kannattaako mitään suunnitella, kun kaikki on niin epävarmaa?  Apostoli Paavali suunnitteli työtään eteenpäin. Useassa kohtaa hän viittaa tulevien vuosien ja kuukausien suunnitelmiin.  Hän näki tarpeelliseksi mennä tulevaisuudessa Roomaan ja suunnitteli lähetysmatkojaan miettien, milloin matkustaminen olisi sujuvinta.  Hän myös, mitä ilmeisimmin, suunnitteli pastoreiden asettamisen, heidän tukemisensa, seurakunnan moninaisten lahjojen käytön ja kirjeidensä lähettämisen melko pitkälle eteenpäin. Tämän kaiken tietenkin Pyhän Hengen ohjauksessa. Rohkaisenkin seurakuntia suunnittelemaan työtään eteenpäin, omalla tahdillaan ja seurakuntaa osallistamalla. Erityisesti epävarmuuden keskellä.

Harri Lammi

Kiipesin kellarityöhuoneestani iloisena syömään lounasta keittiössä. Takana oli nettipalaveri, jossa olimme keskustelleet pitkään ja seikkaperäisesti messun liturgian yksityiskohdista. Minun kotitehtäväkseni oli tullut selvittää glorian ja laudamuksen (’Kunnia Jumalalle korkeuksissa’ jne.) historiaa ja käyttöä jumalanpalveluksessa. Melkein puhkuin innosta. 

Pian oma innostumiseni alkoi huvittaa. Kun uutiset täyttyvät räjähtäneistä lastensairaaloista, sotilasliittojen huippukokouksista, raaka-ainemarkkinoiden synkkenevistä näkymistä – minäkö vain keskityn vanhakirkollisen messuliturgian yksityiskohtiin? 

Jäin miettimään omaa reaktiotani. Eikö tämä huomio – oikeastaan moite – kohdistu melkeinpä aina kristillistä seurakuntaa kohtaan? Miksi te puhutte taivaan valtakunnasta, kun tämän maailman valtakunnissakin on vielä niin paljon korjattavaa ja parannettavaa? Turvataan ihmisten fyysinen koskemattomuus ja sitten mietitään sielua! Öylätti ja viinitilkka ehtoollispöydässä ei karkota köyhien nälkää! 

Ajatukset kuulostivat kovin samanlaisilta kuin Herramme kiusaukset erämaassa. Kolmen kiusauksen kautta paholainen tarjosi toimeentuloa (”Käske näiden kivien muuttua leiviksi!”), turvallisuutta (”Heittäydy alas, hänhän antaa enkeleilleen käskyn ettet loukkaa jalkaasi kiveen!”) ja poliittista vaikutusvaltaa (”Kaikki nämä valtakunnat annan sinulle jos…”). Näin kun ajatellaan, ei Jeesuksen jalkojen voitelemiseen löydy koskaan öljyä – aina on jokin hyvä kohde jonka hyväksi nardus-voiteet pitää myydä. Herramme sanat olivat silloin ja ovat yhäkin todet: ei ihminen elä yksin leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee. Köyhät teillä on aina luonanne, mutta minua teillä ei aina ole. 

Tärkeiden asioiden yläpuolelle nousevat vielä ne kaikkein tärkeimmät, iankaikkisen elämän antavat asiat: Jumalan sana ja pyhät sakramentit. Myös ja aivan erityisesti kriisiaikana tarvitaan armonvälineitä, joissa kuulemme Jeesuksen lupauksen: ”Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.” (Joh. 10:10) 

Todellisen sotilaallisen ja taloudellisen huolen keskellä herää kysymys: Onko meillä kohta käsissämme – tai onko meillä jo hyvän aikaa ollutkin – hengellisen huoltovarmuuden kriisi? Aamoksen kirjan profetia pitäisi jokaisen kunnon papin kirjoittaa työhuoneensa seinälle ja lukea se aina kirkkoneuvoston kokouksen aluksi: ”Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, Herra, jolloin minä lähetän nälän maahan: en leivän nälkää enkä veden janoa, vaan Herran sanojen kuulemisen nälän.” (Aam. 8:11) 

Seurakuntaelämää tulee rakentaa pitkäjänteisesti, omistautuen. On tärkeää etsiä ja löytää kestävän kehityksen kristinuskon malli: sellainen hengellisen elämän muoto, joka pystyy toimimaan myös vaikeissa olosuhteissa ja antaa seurakuntalaisille kestävän pohjan uskonelämälle. Sanan ja sakramenttien ympärille rakentuva liturginen jumalanpalvelus, ja sen äärellä säännöllisesti kokoontuva ja sosiaalisesti yhteen kasvava seurakunta, on tällainen kestävän kristinuskon malli. Tämä monin paikoin havaittiin todeksi jo koronakriisin aikana. 

Menin takaisin kellariin tutkimaan kristillisen jumalanpalveluksen kulkua. Ajattelin, kuinka ihmiset ovat vuosisatojen aikana laulaneet tätä samaa gloriaa ja laudamusta. Elivätpä he sitten kuinka vauraina ja turvassa, tai sodan, nälän ja ruton ahdistamina, kaikki heistä ovat jo kuolleet. Mutta ne, jotka huusivat avuksi Herran nimeä, pelastuivat ikuiseen elämään ja ovat nyt Jeesuksen luona. He elävät, vaikka ovat kuolleet, koska Jeesus Kristus on kuoleman voittaja. Voiko tätä tärkeämpää ollakaan? 

Esko Murto

Pastori

Tampere ,

Viime sunnuntaina 9.1.2022 vietettiin juhlapäivää Salossa, Apostoli Johanneksen luterilaisessa kappeliseurakunnassa. Yhteiseen jumalanpalvelukseen kokoontuva seurakunta on vähitellen ottanut askeleita järjestäytyäkseen: nimi on valittu ja johtoryhmä muodostettu luotsaamaan toimintaa eteenpäin.

Pastori Sakari Korpinen kertoo seurakunnan vaiheista:

”Jo muutama vuosi sitten pastori Sebastian Grünbaumin johdolla pidettiin Salossa opetussarja Kirkon seitsemästä tuntomerkistä. Sen jälkeen aloimme kokoontua messuun vuokratiloissa Salon keskustassa ja kesällä Lindilän kappelissa tai puistossa. Nyt messuja on pidetty jo kolmisen vuotta joka toinen pyhä, ja palveluksessa ovat vaihdelleet Lähetyshiippakunnan pastorit. Joulun alla isä Sebastianin johdolla järjestäytyi seurakunnan johtoryhmä ja seurakunta kutsui Eero Kaumin ja minut palvelemaan pastoreina. Seurakunta tulee toimimaan vielä toistaiseksi Turun Paavalin luterilaisen seurakunnan kappeliseurakuntana, järjestäytymistä itsenäiseksi seurakunnaksi valmistellaan.”

Sunnuntaina messussa johtoryhmän jäsenet siunasi tehtäväänsä isä Eero ja isä Sakari. Lasse Kaikkonen toimii seurakunnan isäntänä ja suntiona ja muina johtoryhmän jäseninä toimivat Marja-Liisa Nore, Tuula Jokela, Liisa Korpinen, Anssi Reima ja Urpo Poikonen seurakunnan pastoreiden kanssa.

Sakari Korpinen jatkaa:

”Seurakuntamme messuihin on tullut väkeä laajalti Salon ympäristöstäkin ja hyvin erilaisista hengellisistä ryhmistä. Mutta luotamme Jumalan sanan ja pyhän evankeliumin voimaan. Luterilainen tunnustuksemme ei ole pakastimessa, vaan täydessä käytössä ja sen ohjaamina saamme kasvaa kristittyinä samassa uskossa ja opissa ainoalla kestävällä perustalla, Kristus-kalliolla.”

Tervetuloa mukaan toimintaan Salosta ja lähialueilta. Seurakunnan tapahtuma- ja yhteystiedot löydät osoitteesta www.lhpk.fi/salo

30 vuotta luterilaista seurakuntaelämää ja vaikuttamista: mikä ihme sai minut hyppäämään Lähetyshiippakunnan rekeen?

Tuttava ilmoitti, että Vaasaan tulee joku luterilainen pastori Luther-säätiöstä Seinäjoelta puhumaan. En epäillyt hetkeäkään, pinkaisin paikalle. Värväsin Mikkelssonin mukaan ja yhdessä menimme ottamaan selvää, mistä on kysymys. “He tutkivat joka päivä kirjoituksista, oliko niin.” -Apt 17:11

Pastorin opetus teki syvän vaikutuksen. Tuttavuutta tehtiin tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Parin viikon päästä pastori saapui uudestaan. “Joka janoaa, tulkoon ja juokoon.” -Joh 7:37

Osa meistä tuli paikalle kerta toisensa jälkeen. Minä en ollut koskaan kuullut näin perusteellista Sanan selitystä, vaikka olin uskollinen kirkkovieras. Mieheni oli tuolloin vielä elossa, vuodepotilaana sairaalassa. Otin hänet mukaan, hänkin janosi Raamatun sanaa. “Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut, minä annan teille levon.”-Mt 11:28

Aloin saada täysipainoista ravintoa Jumalan nälkääni: Opetusta kasteesta ja ehtoollisesta, Jumalan armosta ja rakkaudesta. Lakihenkisyys minussa sai kolauksia, vapaus Kristuksessa houkutti ja koukutti. “Vapauteen Kristus meidät vapautti.” -Gal 5:1

Eräs keskustelu järisytti minua. Kerroin pastorille lähteväni matkalle. Odotin hänen sanovan, että muista sitten olla kunnolla, lukea Raamattua, välttää paholaisen ansoja ja syntiä ylipäänsä. Mutta pastori sanoikin: PIDÄ HAUSKAA! Ei varoituksia ja epäilyjä, ei sormen heristelyjä.

Pastori vapautti minut sanoillaan. Koska olen Kristuksessa, Hän valvoo minua, Hän pitää minusta huolen. Saan luottaa lapsen lailla Isään, joka johdattaa ja varjelee. Nipotus saa loppua, voin iloita sydämestäni ja nauttia elämästä! “En enää elä minä, vaan Kristus elää minussa.” -Gal 2:20

Sittemmin aloitimme messutoiminnan joka toinen sunnuntai. Reilu vuosi sitten monen vuoden jälkeen saimme oman pastorin ja messun joka sunnuntaille. Elämä on juhlaa, kun saamme kokoontua alttarin ääreen viikosta toiseen. Uusia kävijöitä on tullut tilalle sitä mukaa, kun jonkun on täytynyt muuttaa työn perässä muualle.

Saan kasvaa uskossa ja opetella ihmisenäkin kasvamaan tässä seurakunnassa yhdessä sisarien ja veljien kanssa. “Rauta rautaa hioo, ihminen toistansa hioo.” -Snl 27:17. Opettelemme antamaan anteeksi ja rakastamaan toisiamme Kristuksen rakkaudella, sillä itsessämme meistä ei ole toisiamme rakastamaan. “Rakkaus peittää syntien paljouden.” -1 Piet 4:8

Paula Hakkola,
Mikaelin luterilainen seurakunta, Vaasa