Janne Koskela

Pastori

Oulu ,

Seison junan eteisessä puhelin korvallani. Ohi kulkee konduktööriä ja matkustajaa. Yksi  tekee työtään, toinen on matkalla ravintolavaunuun, kolmas vessaan, neljäs muuten vain jaloittelemaan. Ulkona maisemat vaihtuvat ratapihoista taajamiin, taajamista peltoihin ja hevoslaitumiin ja laitumista metsään. Toivon ja rukoilen, että matkapuhelinverkko riittää tarpeeksi pitkälle metsän siimekseen.

Juttelemme puhelimessa asioita, joita papin kanssa jutellaan. Syntiä ja syyllisyyttä. Elämää ja kuolemaa. Hämmennystä ja tarkoitusta. Jumalan suuria lahjoja luomisessa, lunastuksessa ja pyhityksessä. Synti on Jumalan hyvien ja oikeiden lahjojen väärinkäyttämistä, ei mitään sen kummempaa. Eikä tietysti mitään muuta synniksi olekaan eikä tarvitakaan maailmassa, jossa kaikki on Jumalan hyvää työtä.

Koko maailman synti on tuhlaajapojan syntiä. Sitä, että poika ei jaksa odottaa perintöään, vaan tahtoo riistää kaiken isänsä hyvyyden itselleen ja pitää sitä omanaan, käyttää kaikkea omiin tarkoitusperiinsä ja oman mielihyvänsä lähteenä. Synti on sitä, että luotu toivoo – salaa tai julkisesti – Luojansa kuolemaa. Sellaisen viestin me lähetämme Jumalalle aina, kun käännymme hänen tahtonsa tieltä omalle tiellemme, kun emme rakasta Jumalaa yli kaiken emmekä lähimmäistämme niinkuin itseämme: toivoisin, että olisit kuollut!

Synti on aina hyvän väärinkäyttämistä, ja siksi sielunhoitajan on aina oltava tarkkana. Ettei lapsi tulisi heitetyksi pois pesuveden mukana – ettei se Jumalan hyvä ja ihana lahja, jota on väärinkäytetty, muuttuisi kokonaan miinusmerkkiseksi kristityn mielessä. Siinä, missä nuorempi tuhlaajapoika vääristi isän lahjat ja hyvyyden riistämällä kaiken itselleen, siinä kotiin jäänyt vanhempi tuhlaajapoika teki täsmälleen saman kieltämällä itseltään isänsä hyvyyden ja lahjat. Molemmat uskoivat, että isä oli heidän onnensa esteenä. Nuorempi poika sai kaiken lahjaksi, kun hänet isän vastaanjuoksun ja syleilyn jälkeen puettiin perillisen pukuun. Vanhempi pojista sai kuulla saman evankeliumin suostuttelupuheena isänsä suusta: Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki mikä on minun, on sinun

Kumpikin tuhlaajapojista oli ollut väärässä. Isä on tarkoittanut hyvyytensä lapsilleen iloksi ja nautittavaksi, mutta ei ohi hänen tahtonsa eikä irti hänen yhteydestään. Abusus non tollit usum. Väärinkäyttö ei kumoa oikeaa käyttöä. Kristitty saa ja hänen tulee iloita luomisen lahjoista reippaasti ja rohkeasti, hyvällä omallatunnolla, Jumalan yhteydessä ja häntä kiittäen. Kunhan luotu ei tule Luojaa rakkaammaksi, ja lahjoista nauttiminen tapahtuu Jumalan antamien elämän käyttöohjeiden, kymmenen käskyn lain turvallisissa puitteissa.

Synti hämärtää meiltä myös synnintunnon, ja siksi me usein tunnemme syyllisyyttä asioista, jotka eivät ole väärin, ja vastaavasti teemme huoletta ja hyvällä omallatunnolla asioita, jotka ovat syntiä. Vain Jumalan sanaan sidottu omatunto on luotettava opas Herran tietä etsittäessä.

Pääsemme junan eteisessä yhteisymmärrykseen. Rippiä tarvitaan. Siinä keväisen kotimaan kiitäessä silmieni ohitse, tapahtuu ikiaikainen Jumalan ihme. Siitä papinkorvasta, jota vasten puhelin on, tulee synnin iankaikkinen ja lopullinen hauta. Synnintunnustusrukous painuu korvaan, jonka Jeesus Kristus on asettanut omaksi kuuloelimekseen maan päällä, loppusijoituspaikaksi kaikkein turmiollisimmalle ongelmajätteelle, jota energiayksikkö nimeltä langennut ihmisluonto pää- ja sivutuotteenaan maailmaan suoltaa. Tämä hauta on turvassa maanjäristyksiltä ja muilta mullistuksilta tämän sanan varassa: “Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.”

Tunnustus päättyy, ja papinsuu muuttuu pulppuavaksi lähteeksi,josta virtaa virvoittavaa, puhdistavaa, eläväksi tekevää vettä. Ei papin kaunopuheisuuden tähden, vaan ristiinnaulitun Kristuksen lahjan ja asetuksen tähden:

“Jeesuksen Kristuksen palvelijana

ja hänen käskystään

annan kaikki sinun syntisi anteeksi

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.”

 

Taivaallinen Isä! Anna anteeksi kaikki ne kerrat, kun olen käyttänyt lahjojasi väärin. Opeta ja auta minua käyttämään lahjojasi oikein! Ja opeta minua erottamaan nämä kaksi toisistaan! Amen

Janne Koskela, Timoteuksen seurakunta

Janne Koskela

Pastori

Oulu ,