Lähetyshiippakunnan Kesäjuhla huipentui sunnuntaiaamun messuun juhlateltassa. Loimaan viljavien peltojen keskellä Herran elopellolle pyhään paimenvirkaan vihittiin Mikko Aho ja Harri Hernesmaa. Aho on kutsuttu Turkuun, Pyhän Paavalin luterilaisen seurakunnan pastoriksi, ja Hernesmaa Parikkalaan, Pyhän ristin luterilaisen seurakuntaan, OTO-pastoriksi. Ordinaatiomessun toimitti piispa Juhana Pohjola. Avustavana liturgina toimi Joel Kerosuo. Lisäksi messussa palveli iso joukko pastoreita ja vastuunkantajia. Aiemmista Kesäjuhlista tuttuun tapaan messun musiikki oli erityisen koskettavaa ja virrenveisuu voimakasta. Yhteisöllisyyden tunne oli vahvaa, kun kuutisensataa ihmistä kokoontui yhteen Herran alttarin ääreen.

Kuulkaa Häntä

Ordinaatiomessun saarnassa Juhana-piispa käsitteli kirkastussunnuntain evankeliumitekstiä (Matt. 17: 1–8). Tekstistä piispa nosti esiin Jumalan sanat, jotka sopivat niin vasta vihittyjen pastoreiden kuin kaikkien ihmisten elämään:

”Nyt te liitytte pitkään ketjuun apostolisen viran haltijoina. Isän Jumalan ääni kantautuu tähän hetkeen: ”Kuulkaa häntä.” Saarnavirka on jumalallisesti asetettu, jotta Isän oikea ja hyvä tahto saisi kaikua vuorelta kaikkialle maailmaan myös teidän suunne kautta julistuksessa ja kirkollisissa toimituksissa: Kuulkaa häntä te kristityt, jotka kasteessa puettiin kirkkauden vaatteisiin, älkää pitäkö halpana lahjaanne vaan vaeltakaa hänen valossaan. Kuulkaa häntä te konfirmoidut, maailman unelmahötön keskellä ei ole mitään merkityksellisempää ja parempaa kuin elämä hänen yhteydessään. Kuulkaa häntä ja hänen varoituksen sanojaan te, jotka olette kadottaneet Jumalan pelon ja omaa hyveellisyyttänne säteillen kuuntelette aikamme suvaitsevaisuusmantroja. Kuulkaa häntä te nuoret miehet ja naiset, olkaa rohkeat ja siunatut solmimaan avioliitto ja ottamaan lapsia runsaasti vastaan, jos niitä lahjaksi annetaan. Kuulkaa häntä, te elävät ja arkussa makaavat: Minä olen herättävä teidät kaikki viimeiset tuomiolle vastaamaan, miten käytitte lahjaksi annetut vuotenne ja mihin turvasitte elämässänne.”

Messun jälkeen Lähetysjuhla

Kesäjuhlan ohjelma päättyy sunnuntaina iltapäivällä Lähetysjuhlaan. Juhlassa kuullaan muun muassa Saksan itsenäisen evankelis–luterilaisen kirkon piispaa ja ILC:n (International Lutheran Council) puheenjohtaja Hans-Jörg Voigtia, virkaan vihittyjä pastoreita sekä Kesäjuhlaan saapuneita kenialaisia vieraita.

Ordinaatiomessun tallenteen voit katsoa täältä.

Klo 14 alkavaa Lähetysjuhlaa pääset seuraamaan täältä.

Lähetyshiippakunnan kesäjuhla Loimaan evankelisella opistolla huipentui sunnuntain 1.8.2021 juhlalliseen piispan virkaan vihkimysmessuun. Piispa Soramies avustajiensa kanssa vihki pastori, TT Juhana Pohjolan (49) Lähetyshiippakunnan uudeksi piispaksi. Juhlatelttaan ja sen ympäristöön oli turvarajoitukset huomioiden kokoontunut yli 800 juhlavierasta. Vihkimysmessu saatiin viettää kauniissa säässä vastoin synkkiä sääennustuksia.

Vaskiyhtye, kuoro ja veisaava seurakunta ottivat vastaan ristin perässä kulkeneen pitkän ristikulkueen, jossa vihittävän edellä aluerovastit kantoivat piispan viran tunnusmerkkejä ja vihkivä piispa Soramies tuli viimeisenä. Ensimmäistä päivää hiippakuntadekaanina toiminut Joel Kerosuo palveli messun avustavana liturgina ja viimeistä päivää Lähetyshiippakunnan piispanvirassa toiminut Risto Soramies saarnasi. Hän muistutti kirkkokansaa Jumalalta saadun kutsumuksen merkityksessä.

Väistyvä piispa opasti vihittävää siitä, miten piispan ei tarvitse keksiä mitään omaa vaan Kristuksen evankeliumista riittää aina annettavaa ja se on aina ajankohtainen. Piispan tehtävänä on ruokkia Jumalan sanalla laumaa ja valvoa, etteivät vieraat opit pääse raatelemaan sitä.

Ammenna runsaasta armosta itsellesi ja hiippakunnallesi. Armo lisääntyy käytössä. Sana syntien anteeksisaamisesta ei käy vanhaksi, piispa Soramies muistutti.

Kaitse lampaitani

Vihkimysosion alkaessa Lähetyshiippakunnan konsistorin notaari Samuli Siikavirta luki piispan valtakirjan, minkä jälkeen Risto Soramies kysyi seurakunnalta, tahtooko se ottaa Juhana Pohjolan piispakseen ja rukouksiinsa. Teltan täytti voimakas ja päättäväinen vastaus: ”Tahdomme.”

Vihittävältä kysyttiin sitoutumisesta kirkon uskoon ja valmiutta tarvittaessa kärsiä lauman autuuden tähden.

Kuoron laulaessa helluntaivirttä Juhana Pohjola sai piispan viran tunnukset: Risto-piispa antoi piispanristin. Norjan ja Ruotsin sisarhiippakuntien piispat Thor Henrik With ja Bengt Ådahl pukivat kaavun, Missouri Synodin presidentti Matthew Harrison ojensi paimensauvan ja vihkirukouksen jälkeen Latvian luterilaisen kirkon piispa Hanss Jensons asetti hiipan vihityn päähän.

Kättenpäällepanoon osallistuivat myös Lähetyshiippakunnan pappiskollegion nuorin pastori Mika Tervakangas ja vanhin pastori Sakari Korpinen.

Raamatunjakeella ”Kaitse minun lampaitani” piispa Soramies lähetti uuden piispan tehtäväänsä. Vihityn piispan kääntyessä seurakuntaan päin teltta täyttyi Herraa hyvää kiittäkää -virren iloisella veisuulla.

Uuden piispan ensimmäinen tehtävä oli palvella seurakuntaa ehtoollisen lahjalla. Taivaan ovi oli avoinna tulla omistamaan Kristus ja syntien anteeksiantamus.

Vahdinvaihto

Messun päätteeksi koettiin koskettava hetki, kun kahdeksan vuotta Lähetyshiippakuntaa paimentanut Risto-piispa laski paimensauvansa alttarille ja polvistui rukoukseen. Vaikka hän jatkaa emerituksena seurakuntien palvelemista, kaitsentavastuu kirkosta jäi Herran alttarille. Teltasta poistuneen kulkueen perässä kulki viimeisenä piispa Juhana Pohjola.

Piispan virkaan vihkimysmessun voi katsoa Lähetyshiippakunnan YouTube-kanavalla tai suoraa alta.

Kuvat: Kari Puustinen

Winnipeg on Amerikan mantereen kylmin suurkaupunki – näin sain kuulla monelta tapaamaltani paikalliselta ollessani juhlimassa Kanadan luterilaisen kirkon (Lutheran Church Canada/LCC) uuden presidentin virkaanasettamista ja allekirjoittamassa LCC:n ja Lähetyshiippakunnan kirkkoyhteyssopimusta. Juhalapäivänä, sunnuntaina 28. tammikuuta oli Winnipegissä 23 astetta pakasta.

Pastori Timothy Teuscher asetettiin LCC:n presidentin virkaan Pyhän Jakobin kirkossa. Hänet oli valtuuttamassa ja siunaamassa virkaan kättenpäällepanemisin kaikki hänen kolme edeltäjäänsä. LCC järjestäytyi itsenäiseksi kirkoksi vasta 1988, joten nuoren kirkon historia oli tällä tavalla seurakunnan silmien edessä. Paikalla oli sikäläinen seurakunta, muutama ulkomaalainen vieras ja parikymmentä LCC:n omaa pastoria. Kansainvälisen luterilaisen neuvoston tervehdyksen toi Filippinien luterilaisen kirkon presidentti.

Edellinen presidentti Robert Bugbee siirtyy parin tuhannen kilometrin päähän Ontarion valtion eteläisimpiin osiin, mutta ei jää vielä eläkkeelle. Pastori Teuscher on jo ikämies, mutta aivan ilmeisesti ja työtovereitten kertoman mukaan vielä hyvin vetreässä kunnossa. LCC valitsee presidentin joka neljäs vuosi.

Juhlasunnuntai oli Pyhän Tituksen muistopäivä. Siksi pastori Teuscher saarnasikin Tituksen kirjeestä. Saarna koski asiaan sopivasti pastorin virkaa. Presidenttikin on yksi pastoreista ja siirtyy Winnipegissä paikallisen seurakunnan apulaispapiksi varsinaisen virkansa lisäksi. Teuscher saarnasi selkeästi, vanhan, kokeneen, evankeliumista edelleen iloitsevan papin sydämellisyydellä. Hän muistutti, että evankeliumi ei ole kristittyjen yksityisasia, vaan seurakunnan, kirkon saama aarre, jota ihminen ei voi muuttaa. Pastorit on asetettu saarnaamaan Jumalan sanaa sellaisena, kuin se on meille annettu. Jos Sana paljastaakin meille oman syntisyytemme, niin evankeliumi sitä kirkkaammin ilmoittaa meille pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa.

Juhlan loppupuolella vietettin hetki, jota varten minut oli kutsuttu Suomesta asti. Presidentti Teuscher ja minä allekirjoitimme kirkkojemme välisen yhteyssopimuksen. Sopimusta valmisteltiin viime kesänä Helsingissä. Silloin totesimme, että meillä on yhteinen usko ja yhteinen Raamatun mukainen luterilainen tunnustus, joten voimme rehellisesti ja iloisin mielin sopia ns. saarnatuoli- ja alttariyhteydestä. Viime syksyn aikana LCC:n synodi ja Lähetyshiippakunnan hiippakuntakokous hyväksyivät tahoillaan tehdyn sopimusehdotuksen, joka nyt siis allekirjoitettiin juhlallisesti.

LCC:n ja Lähetyshiippakunnan yhteistyö on alkanut jo joitakin vuosia sitten, ja tulee ilmeisesti lisääntymään niin ulkolähetyksessä kuin teologisessa koulutuksessakin. Tehty ja allekirjoitettu sopimus yksinkertaistavat yhteistyötämme.

Kanadalaiset osoittivat kiinnostusta niin meidän hiippakuntaamme kuin Suomen ja muitten pohjoismaitten tilannetta kohtaan. Minut oli pyydetty puhumaan emerituspresidentti Bugbeen entiselle seurakunnalle ja saarnaamaan messussa. Messu oli hyvin tutun tuntuinen: kieli oli ainoa varsinainen ero meidän seurakuntiimme. Pari suomalaissyntyistä rouvaa tuli vielä tervehtimään.

Maanantaina olin kutsuttu keskustelemaan presidentti Teuscherin kanssa. Lisäksi paikalle tuli LCC:n lähetystyön johtaja pastori Neitzel, joka esitii toivomuksensa yhteistyöstä joissakin lähetyskohteissa. Jos Jumala suo, ei solmittu kirkkoyhteys jää vain paperille, vaan näkyy elävässä elämässä.

Risto Soramies
Lähetyshiippakunnan piispa

Winnipeg on Amerikan mantereen kylmin suurkaupunki – näin sain kuulla monelta tapaamaltani paikalliselta ollessani juhlimassa Kanadan luterilaisen kirkon (Lutheran Church Canada/LCC) uuden presidentin virkaanasettamista ja allekirjoittamassa LCC:n ja Lähetyshiippakunnan kirkkoyhteyssopimusta. Juhalapäivänä, sunnuntaina 28. tammikuuta oli Winnipegissä 23 astetta pakasta.

Pastori Timothy Teuscher asetettiin LCC:n presidentin virkaan Pyhän Jakobin kirkossa. Hänet oli valtuuttamassa ja siunaamassa virkaan kättenpäällepanemisin kaikki hänen kolme edeltäjäänsä. LCC järjestäytyi itsenäiseksi kirkoksi vasta 1988, joten nuoren kirkon historia oli tällä tavalla seurakunnan silmien edessä. Paikalla oli sikäläinen seurakunta, muutama ulkomaalainen vieras ja parikymmentä LCC:n omaa pastoria. Kansainvälisen luterilaisen neuvoston tervehdyksen toi Filippinien luterilaisen kirkon presidentti.

Edellinen presidentti Robert Bugbee siirtyy parin tuhannen kilometrin päähän Ontarion valtion eteläisimpiin osiin, mutta ei jää vielä eläkkeelle. Pastori Teuscher on jo ikämies, mutta aivan ilmeisesti ja työtovereitten kertoman mukaan vielä hyvin vetreässä kunnossa. LCC valitsee presidentin joka neljäs vuosi.

Juhlasunnuntai oli Pyhän Tituksen muistopäivä. Siksi pastori Teuscher saarnasikin Tituksen kirjeestä. Saarna koski asiaan sopivasti pastorin virkaa. Presidenttikin on yksi pastoreista ja siirtyy Winnipegissä paikallisen seurakunnan apulaispapiksi varsinaisen virkansa lisäksi. Teuscher saarnasi selkeästi, vanhan, kokeneen, evankeliumista edelleen iloitsevan papin sydämellisyydellä. Hän muistutti, että evankeliumi ei ole kristittyjen yksityisasia, vaan seurakunnan, kirkon saama aarre, jota ihminen ei voi muuttaa. Pastorit on asetettu saarnaamaan Jumalan sanaa sellaisena, kuin se on meille annettu. Jos Sana paljastaakin meille oman syntisyytemme, niin evankeliumi sitä kirkkaammin ilmoittaa meille pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa.

Juhlan loppupuolella vietettin hetki, jota varten minut oli kutsuttu Suomesta asti. Presidentti Teuscher ja minä allekirjoitimme kirkkojemme välisen yhteyssopimuksen. Sopimusta valmisteltiin viime kesänä Helsingissä. Silloin totesimme, että meillä on yhteinen usko ja yhteinen Raamatun mukainen luterilainen tunnustus, joten voimme rehellisesti ja iloisin mielin sopia ns. saarnatuoli- ja alttariyhteydestä. Viime syksyn aikana LCC:n synodi ja Lähetyshiippakunnan hiippakuntakokous hyväksyivät tahoillaan tehdyn sopimusehdotuksen, joka nyt siis allekirjoitettiin juhlallisesti.

LCC:n ja Lähetyshiippakunnan yhteistyö on alkanut jo joitakin vuosia sitten, ja tulee ilmeisesti lisääntymään niin ulkolähetyksessä kuin teologisessa koulutuksessakin. Tehty ja allekirjoitettu sopimus yksinkertaistavat yhteistyötämme.

Kanadalaiset osoittivat kiinnostusta niin meidän hiippakuntaamme kuin Suomen ja muitten pohjoismaitten tilannetta kohtaan. Minut oli pyydetty puhumaan emerituspresidentti Bugbeen entiselle seurakunnalle ja saarnaamaan messussa. Messu oli hyvin tutun tuntuinen: kieli oli ainoa varsinainen ero meidän seurakuntiimme. Pari suomalaissyntyistä rouvaa tuli vielä tervehtimään.

Maanantaina olin kutsuttu keskustelemaan presidentti Teuscherin kanssa. Lisäksi paikalle tuli LCC:n lähetystyön johtaja pastori Neitzel, joka esitii toivomuksensa yhteistyöstä joissakin lähetyskohteissa. Jos Jumala suo, ei solmittu kirkkoyhteys jää vain paperille, vaan näkyy elävässä elämässä.

Risto Soramies
Lähetyshiippakunnan piispa

Winnipeg on Amerikan mantereen kylmin suurkaupunki – näin sain kuulla monelta tapaamaltani paikalliselta ollessani juhlimassa Kanadan luterilaisen kirkon (Lutheran Church Canada/LCC) uuden presidentin virkaanasettamista ja allekirjoittamassa LCC:n ja Lähetyshiippakunnan kirkkoyhteyssopimusta. Juhalapäivänä, sunnuntaina 28. tammikuuta oli Winnipegissä 23 astetta pakasta.

Pastori Timothy Teuscher asetettiin LCC:n presidentin virkaan Pyhän Jakobin kirkossa. Hänet oli valtuuttamassa ja siunaamassa virkaan kättenpäällepanemisin kaikki hänen kolme edeltäjäänsä. LCC järjestäytyi itsenäiseksi kirkoksi vasta 1988, joten nuoren kirkon historia oli tällä tavalla seurakunnan silmien edessä. Paikalla oli sikäläinen seurakunta, muutama ulkomaalainen vieras ja parikymmentä LCC:n omaa pastoria. Kansainvälisen luterilaisen neuvoston tervehdyksen toi Filippinien luterilaisen kirkon presidentti.

Edellinen presidentti Robert Bugbee siirtyy parin tuhannen kilometrin päähän Ontarion valtion eteläisimpiin osiin, mutta ei jää vielä eläkkeelle. Pastori Teuscher on jo ikämies, mutta aivan ilmeisesti ja työtovereitten kertoman mukaan vielä hyvin vetreässä kunnossa. LCC valitsee presidentin joka neljäs vuosi.

Juhlasunnuntai oli Pyhän Tituksen muistopäivä. Siksi pastori Teuscher saarnasikin Tituksen kirjeestä. Saarna koski asiaan sopivasti pastorin virkaa. Presidenttikin on yksi pastoreista ja siirtyy Winnipegissä paikallisen seurakunnan apulaispapiksi varsinaisen virkansa lisäksi. Teuscher saarnasi selkeästi, vanhan, kokeneen, evankeliumista edelleen iloitsevan papin sydämellisyydellä. Hän muistutti, että evankeliumi ei ole kristittyjen yksityisasia, vaan seurakunnan, kirkon saama aarre, jota ihminen ei voi muuttaa. Pastorit on asetettu saarnaamaan Jumalan sanaa sellaisena, kuin se on meille annettu. Jos Sana paljastaakin meille oman syntisyytemme, niin evankeliumi sitä kirkkaammin ilmoittaa meille pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa.

Juhlan loppupuolella vietettin hetki, jota varten minut oli kutsuttu Suomesta asti. Presidentti Teuscher ja minä allekirjoitimme kirkkojemme välisen yhteyssopimuksen. Sopimusta valmisteltiin viime kesänä Helsingissä. Silloin totesimme, että meillä on yhteinen usko ja yhteinen Raamatun mukainen luterilainen tunnustus, joten voimme rehellisesti ja iloisin mielin sopia ns. saarnatuoli- ja alttariyhteydestä. Viime syksyn aikana LCC:n synodi ja Lähetyshiippakunnan hiippakuntakokous hyväksyivät tahoillaan tehdyn sopimusehdotuksen, joka nyt siis allekirjoitettiin juhlallisesti.

LCC:n ja Lähetyshiippakunnan yhteistyö on alkanut jo joitakin vuosia sitten, ja tulee ilmeisesti lisääntymään niin ulkolähetyksessä kuin teologisessa koulutuksessakin. Tehty ja allekirjoitettu sopimus yksinkertaistavat yhteistyötämme.

Kanadalaiset osoittivat kiinnostusta niin meidän hiippakuntaamme kuin Suomen ja muitten pohjoismaitten tilannetta kohtaan. Minut oli pyydetty puhumaan emerituspresidentti Bugbeen entiselle seurakunnalle ja saarnaamaan messussa. Messu oli hyvin tutun tuntuinen: kieli oli ainoa varsinainen ero meidän seurakuntiimme. Pari suomalaissyntyistä rouvaa tuli vielä tervehtimään.

Maanantaina olin kutsuttu keskustelemaan presidentti Teuscherin kanssa. Lisäksi paikalle tuli LCC:n lähetystyön johtaja pastori Neitzel, joka esitii toivomuksensa yhteistyöstä joissakin lähetyskohteissa. Jos Jumala suo, ei solmittu kirkkoyhteys jää vain paperille, vaan näkyy elävässä elämässä.

Risto Soramies
Lähetyshiippakunnan piispa