Piispa Juhana Pohjola

Lähetyshiippakunnan kesäjuhla Loimaan evankelisella opistolla huipentui sunnuntain 1.8.2021 juhlalliseen piispan virkaan vihkimysmessuun. Piispa Soramies avustajiensa kanssa vihki pastori, TT Juhana Pohjolan (49) Lähetyshiippakunnan uudeksi piispaksi. Juhlatelttaan ja sen ympäristöön oli turvarajoitukset huomioiden kokoontunut yli 800 juhlavierasta. Vihkimysmessu saatiin viettää kauniissa säässä vastoin synkkiä sääennustuksia.

Ristisaatto valmistautuu messun alkuun. Piispan sauvan kantaa aluerovasti Kalle Väätäinen, piispan ristin aluerovasti Petri Hiltunen, piispan kasukan aluerovasti Miika Nieminen ja piispan hiipan aluerovasti Ville Typpö

Vaskiyhtye, kuoro ja veisaava seurakunta ottivat vastaan ristin perässä kulkeneen pitkän ristikulkueen, jossa vihittävän edellä aluerovastit kantoivat piispan viran tunnusmerkkejä ja vihkivä piispa Soramies tuli viimeisenä. Ensimmäistä päivää hiippakuntadekaanina toiminut Joel Kerosuo palveli messun avustavana liturgina ja viimeistä päivää Lähetyshiippakunnan piispanvirassa toiminut Risto Soramies saarnasi. Hän muistutti kirkkokansaa Jumalalta saadun kutsumuksen merkityksessä.

Piispa Risto Soramies saarnasi piispan virkaan vihkimysmessussa ja ohjeisti vihittävää tulevaa tehtävää varten

Väistyvä piispa opasti vihittävää siitä, miten piispan ei tarvitse keksiä mitään omaa vaan Kristuksen evankeliumista riittää aina annettavaa ja se on aina ajankohtainen. Piispan tehtävänä on ruokkia Jumalan sanalla laumaa ja valvoa, etteivät vieraat opit pääse raatelemaan sitä.

Ammenna runsaasta armosta itsellesi ja hiippakunnallesi. Armo lisääntyy käytössä. Sana syntien anteeksisaamisesta ei käy vanhaksi, piispa Soramies muistutti.

Kaitse lampaitani

Vihkimysosion alkaessa Lähetyshiippakunnan konsistorin notaari Samuli Siikavirta luki piispan valtakirjan, minkä jälkeen Risto Soramies kysyi seurakunnalta, tahtooko se ottaa Juhana Pohjolan piispakseen ja rukouksiinsa. Teltan täytti voimakas ja päättäväinen vastaus: ”Tahdomme.”

Piispa Risto Soramies kysyy vihittävältä kaavan mukaiset kysymykset sitoutumisesta ja valmiudesta. Vihkimisessä avustavat piispat ja pastorit lukivat Raamatun sanat.

Vihittävältä kysyttiin sitoutumisesta kirkon uskoon ja valmiutta tarvittaessa kärsiä lauman autuuden tähden.

Missouri Synodin presidentti Matthew Harrison ojentaa Juhana Pohjolalle paimensauvan

Kuoron laulaessa helluntaivirttä Juhana Pohjola sai piispan viran tunnukset: Risto-piispa antoi piispanristin. Norjan ja Ruotsin sisarhiippakuntien piispat Thor Henrik With ja Bengt Ådahl pukivat kaavun, Missouri Synodin presidentti Matthew Harrison ojensi paimensauvan ja vihkirukouksen jälkeen Latvian luterilaisen kirkon piispa Hanss Jensons asetti hiipan vihityn päähän.

Kättenpäällepano. Vihkimiseen osallistuvat Lähetyshiippakunnan piispat ja pastorit ja sisarkirkkojen edustajat siunaavat Juhana Pohjolan piispan virkaan

Kättenpäällepanoon osallistuivat myös Lähetyshiippakunnan pappiskollegion nuorin pastori Mika Tervakangas ja vanhin pastori Sakari Korpinen.

Piispa Juhana ja vihkimiseen osallistuneet alttarilla laulamassa Herraa hyvää kiittäkää virttä

Raamatunjakeella ”Kaitse minun lampaitani” piispa Soramies lähetti uuden piispan tehtäväänsä. Vihityn piispan kääntyessä seurakuntaan päin teltta täyttyi Herraa hyvää kiittäkää -virren iloisella veisuulla.

Uuden piispan ensimmäinen tehtävä oli palvella seurakuntaa ehtoollisen lahjalla. Taivaan ovi oli avoinna tulla omistamaan Kristus ja syntien anteeksiantamus.

Vahdinvaihto

Messun päätteeksi koettiin koskettava hetki, kun kahdeksan vuotta Lähetyshiippakuntaa paimentanut Risto-piispa laski paimensauvansa alttarille ja polvistui rukoukseen. Vaikka hän jatkaa emerituksena seurakuntien palvelemista, kaitsentavastuu kirkosta jäi Herran alttarille. Teltasta poistuneen kulkueen perässä kulki viimeisenä piispa Juhana Pohjola.

Piispa Juhana Pohjola johdattaa pappiskollegion ja sisarkirkkojen edustajat kiitosrukoukseen messun päätteeksi

Piispa Juhanan vierellä edeltäjät samassa jatkumossa; Piispa Risto Soramies Juhanan vasemmalla puolella ja Piispa Matti Väisänen oikealla puolella.

Ryhmäkuvassa vihkimiseen osallistunut pappiskollegio ja sisarkirkkojen edustajat

Piispan virkaan vihkimysmessun voi katsoa Lähetyshiippakunnan YouTube-kanavalla tai suoraa alta.

Kuvat: Kari Puustinen

Sami Niemi

Hiippakuntasihteeri

Hämeenlinna ,

Winnipeg on Amerikan mantereen kylmin suurkaupunki – näin sain kuulla monelta tapaamaltani paikalliselta ollessani juhlimassa Kanadan luterilaisen kirkon (Lutheran Church Canada/LCC) uuden presidentin virkaanasettamista ja allekirjoittamassa LCC:n ja Lähetyshiippakunnan kirkkoyhteyssopimusta. Juhalapäivänä, sunnuntaina 28. tammikuuta oli Winnipegissä 23 astetta pakasta.

Pastori Timothy Teuscher asetettiin LCC:n presidentin virkaan Pyhän Jakobin kirkossa. Hänet oli valtuuttamassa ja siunaamassa virkaan kättenpäällepanemisin kaikki hänen kolme edeltäjäänsä. LCC järjestäytyi itsenäiseksi kirkoksi vasta 1988, joten nuoren kirkon historia oli tällä tavalla seurakunnan silmien edessä. Paikalla oli sikäläinen seurakunta, muutama ulkomaalainen vieras ja parikymmentä LCC:n omaa pastoria. Kansainvälisen luterilaisen neuvoston tervehdyksen toi Filippinien luterilaisen kirkon presidentti.

Edellinen presidentti Robert Bugbee siirtyy parin tuhannen kilometrin päähän Ontarion valtion eteläisimpiin osiin, mutta ei jää vielä eläkkeelle. Pastori Teuscher on jo ikämies, mutta aivan ilmeisesti ja työtovereitten kertoman mukaan vielä hyvin vetreässä kunnossa. LCC valitsee presidentin joka neljäs vuosi.

Juhlasunnuntai oli Pyhän Tituksen muistopäivä. Siksi pastori Teuscher saarnasikin Tituksen kirjeestä. Saarna koski asiaan sopivasti pastorin virkaa. Presidenttikin on yksi pastoreista ja siirtyy Winnipegissä paikallisen seurakunnan apulaispapiksi varsinaisen virkansa lisäksi. Teuscher saarnasi selkeästi, vanhan, kokeneen, evankeliumista edelleen iloitsevan papin sydämellisyydellä. Hän muistutti, että evankeliumi ei ole kristittyjen yksityisasia, vaan seurakunnan, kirkon saama aarre, jota ihminen ei voi muuttaa. Pastorit on asetettu saarnaamaan Jumalan sanaa sellaisena, kuin se on meille annettu. Jos Sana paljastaakin meille oman syntisyytemme, niin evankeliumi sitä kirkkaammin ilmoittaa meille pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa.

Juhlan loppupuolella vietettin hetki, jota varten minut oli kutsuttu Suomesta asti. Presidentti Teuscher ja minä allekirjoitimme kirkkojemme välisen yhteyssopimuksen. Sopimusta valmisteltiin viime kesänä Helsingissä. Silloin totesimme, että meillä on yhteinen usko ja yhteinen Raamatun mukainen luterilainen tunnustus, joten voimme rehellisesti ja iloisin mielin sopia ns. saarnatuoli- ja alttariyhteydestä. Viime syksyn aikana LCC:n synodi ja Lähetyshiippakunnan hiippakuntakokous hyväksyivät tahoillaan tehdyn sopimusehdotuksen, joka nyt siis allekirjoitettiin juhlallisesti.

LCC:n ja Lähetyshiippakunnan yhteistyö on alkanut jo joitakin vuosia sitten, ja tulee ilmeisesti lisääntymään niin ulkolähetyksessä kuin teologisessa koulutuksessakin. Tehty ja allekirjoitettu sopimus yksinkertaistavat yhteistyötämme.

Kanadalaiset osoittivat kiinnostusta niin meidän hiippakuntaamme kuin Suomen ja muitten pohjoismaitten tilannetta kohtaan. Minut oli pyydetty puhumaan emerituspresidentti Bugbeen entiselle seurakunnalle ja saarnaamaan messussa. Messu oli hyvin tutun tuntuinen: kieli oli ainoa varsinainen ero meidän seurakuntiimme. Pari suomalaissyntyistä rouvaa tuli vielä tervehtimään.

Maanantaina olin kutsuttu keskustelemaan presidentti Teuscherin kanssa. Lisäksi paikalle tuli LCC:n lähetystyön johtaja pastori Neitzel, joka esitii toivomuksensa yhteistyöstä joissakin lähetyskohteissa. Jos Jumala suo, ei solmittu kirkkoyhteys jää vain paperille, vaan näkyy elävässä elämässä.

Risto Soramies
Lähetyshiippakunnan piispa

Winnipeg on Amerikan mantereen kylmin suurkaupunki – näin sain kuulla monelta tapaamaltani paikalliselta ollessani juhlimassa Kanadan luterilaisen kirkon (Lutheran Church Canada/LCC) uuden presidentin virkaanasettamista ja allekirjoittamassa LCC:n ja Lähetyshiippakunnan kirkkoyhteyssopimusta. Juhalapäivänä, sunnuntaina 28. tammikuuta oli Winnipegissä 23 astetta pakasta.

Pastori Timothy Teuscher asetettiin LCC:n presidentin virkaan Pyhän Jakobin kirkossa. Hänet oli valtuuttamassa ja siunaamassa virkaan kättenpäällepanemisin kaikki hänen kolme edeltäjäänsä. LCC järjestäytyi itsenäiseksi kirkoksi vasta 1988, joten nuoren kirkon historia oli tällä tavalla seurakunnan silmien edessä. Paikalla oli sikäläinen seurakunta, muutama ulkomaalainen vieras ja parikymmentä LCC:n omaa pastoria. Kansainvälisen luterilaisen neuvoston tervehdyksen toi Filippinien luterilaisen kirkon presidentti.

Edellinen presidentti Robert Bugbee siirtyy parin tuhannen kilometrin päähän Ontarion valtion eteläisimpiin osiin, mutta ei jää vielä eläkkeelle. Pastori Teuscher on jo ikämies, mutta aivan ilmeisesti ja työtovereitten kertoman mukaan vielä hyvin vetreässä kunnossa. LCC valitsee presidentin joka neljäs vuosi.

Juhlasunnuntai oli Pyhän Tituksen muistopäivä. Siksi pastori Teuscher saarnasikin Tituksen kirjeestä. Saarna koski asiaan sopivasti pastorin virkaa. Presidenttikin on yksi pastoreista ja siirtyy Winnipegissä paikallisen seurakunnan apulaispapiksi varsinaisen virkansa lisäksi. Teuscher saarnasi selkeästi, vanhan, kokeneen, evankeliumista edelleen iloitsevan papin sydämellisyydellä. Hän muistutti, että evankeliumi ei ole kristittyjen yksityisasia, vaan seurakunnan, kirkon saama aarre, jota ihminen ei voi muuttaa. Pastorit on asetettu saarnaamaan Jumalan sanaa sellaisena, kuin se on meille annettu. Jos Sana paljastaakin meille oman syntisyytemme, niin evankeliumi sitä kirkkaammin ilmoittaa meille pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa.

Juhlan loppupuolella vietettin hetki, jota varten minut oli kutsuttu Suomesta asti. Presidentti Teuscher ja minä allekirjoitimme kirkkojemme välisen yhteyssopimuksen. Sopimusta valmisteltiin viime kesänä Helsingissä. Silloin totesimme, että meillä on yhteinen usko ja yhteinen Raamatun mukainen luterilainen tunnustus, joten voimme rehellisesti ja iloisin mielin sopia ns. saarnatuoli- ja alttariyhteydestä. Viime syksyn aikana LCC:n synodi ja Lähetyshiippakunnan hiippakuntakokous hyväksyivät tahoillaan tehdyn sopimusehdotuksen, joka nyt siis allekirjoitettiin juhlallisesti.

LCC:n ja Lähetyshiippakunnan yhteistyö on alkanut jo joitakin vuosia sitten, ja tulee ilmeisesti lisääntymään niin ulkolähetyksessä kuin teologisessa koulutuksessakin. Tehty ja allekirjoitettu sopimus yksinkertaistavat yhteistyötämme.

Kanadalaiset osoittivat kiinnostusta niin meidän hiippakuntaamme kuin Suomen ja muitten pohjoismaitten tilannetta kohtaan. Minut oli pyydetty puhumaan emerituspresidentti Bugbeen entiselle seurakunnalle ja saarnaamaan messussa. Messu oli hyvin tutun tuntuinen: kieli oli ainoa varsinainen ero meidän seurakuntiimme. Pari suomalaissyntyistä rouvaa tuli vielä tervehtimään.

Maanantaina olin kutsuttu keskustelemaan presidentti Teuscherin kanssa. Lisäksi paikalle tuli LCC:n lähetystyön johtaja pastori Neitzel, joka esitii toivomuksensa yhteistyöstä joissakin lähetyskohteissa. Jos Jumala suo, ei solmittu kirkkoyhteys jää vain paperille, vaan näkyy elävässä elämässä.

Risto Soramies
Lähetyshiippakunnan piispa

Winnipeg on Amerikan mantereen kylmin suurkaupunki – näin sain kuulla monelta tapaamaltani paikalliselta ollessani juhlimassa Kanadan luterilaisen kirkon (Lutheran Church Canada/LCC) uuden presidentin virkaanasettamista ja allekirjoittamassa LCC:n ja Lähetyshiippakunnan kirkkoyhteyssopimusta. Juhalapäivänä, sunnuntaina 28. tammikuuta oli Winnipegissä 23 astetta pakasta.

Pastori Timothy Teuscher asetettiin LCC:n presidentin virkaan Pyhän Jakobin kirkossa. Hänet oli valtuuttamassa ja siunaamassa virkaan kättenpäällepanemisin kaikki hänen kolme edeltäjäänsä. LCC järjestäytyi itsenäiseksi kirkoksi vasta 1988, joten nuoren kirkon historia oli tällä tavalla seurakunnan silmien edessä. Paikalla oli sikäläinen seurakunta, muutama ulkomaalainen vieras ja parikymmentä LCC:n omaa pastoria. Kansainvälisen luterilaisen neuvoston tervehdyksen toi Filippinien luterilaisen kirkon presidentti.

Edellinen presidentti Robert Bugbee siirtyy parin tuhannen kilometrin päähän Ontarion valtion eteläisimpiin osiin, mutta ei jää vielä eläkkeelle. Pastori Teuscher on jo ikämies, mutta aivan ilmeisesti ja työtovereitten kertoman mukaan vielä hyvin vetreässä kunnossa. LCC valitsee presidentin joka neljäs vuosi.

Juhlasunnuntai oli Pyhän Tituksen muistopäivä. Siksi pastori Teuscher saarnasikin Tituksen kirjeestä. Saarna koski asiaan sopivasti pastorin virkaa. Presidenttikin on yksi pastoreista ja siirtyy Winnipegissä paikallisen seurakunnan apulaispapiksi varsinaisen virkansa lisäksi. Teuscher saarnasi selkeästi, vanhan, kokeneen, evankeliumista edelleen iloitsevan papin sydämellisyydellä. Hän muistutti, että evankeliumi ei ole kristittyjen yksityisasia, vaan seurakunnan, kirkon saama aarre, jota ihminen ei voi muuttaa. Pastorit on asetettu saarnaamaan Jumalan sanaa sellaisena, kuin se on meille annettu. Jos Sana paljastaakin meille oman syntisyytemme, niin evankeliumi sitä kirkkaammin ilmoittaa meille pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa.

Juhlan loppupuolella vietettin hetki, jota varten minut oli kutsuttu Suomesta asti. Presidentti Teuscher ja minä allekirjoitimme kirkkojemme välisen yhteyssopimuksen. Sopimusta valmisteltiin viime kesänä Helsingissä. Silloin totesimme, että meillä on yhteinen usko ja yhteinen Raamatun mukainen luterilainen tunnustus, joten voimme rehellisesti ja iloisin mielin sopia ns. saarnatuoli- ja alttariyhteydestä. Viime syksyn aikana LCC:n synodi ja Lähetyshiippakunnan hiippakuntakokous hyväksyivät tahoillaan tehdyn sopimusehdotuksen, joka nyt siis allekirjoitettiin juhlallisesti.

LCC:n ja Lähetyshiippakunnan yhteistyö on alkanut jo joitakin vuosia sitten, ja tulee ilmeisesti lisääntymään niin ulkolähetyksessä kuin teologisessa koulutuksessakin. Tehty ja allekirjoitettu sopimus yksinkertaistavat yhteistyötämme.

Kanadalaiset osoittivat kiinnostusta niin meidän hiippakuntaamme kuin Suomen ja muitten pohjoismaitten tilannetta kohtaan. Minut oli pyydetty puhumaan emerituspresidentti Bugbeen entiselle seurakunnalle ja saarnaamaan messussa. Messu oli hyvin tutun tuntuinen: kieli oli ainoa varsinainen ero meidän seurakuntiimme. Pari suomalaissyntyistä rouvaa tuli vielä tervehtimään.

Maanantaina olin kutsuttu keskustelemaan presidentti Teuscherin kanssa. Lisäksi paikalle tuli LCC:n lähetystyön johtaja pastori Neitzel, joka esitii toivomuksensa yhteistyöstä joissakin lähetyskohteissa. Jos Jumala suo, ei solmittu kirkkoyhteys jää vain paperille, vaan näkyy elävässä elämässä.

Risto Soramies
Lähetyshiippakunnan piispa