Uusi kirja opettaa kohtaamaan pahan vallat

Uutiset
12.9.2024

Pastori Petri Hiltusen uusin kirja käsittelee pimeyden voimia ja niiden Voittajaa. Kuva: Juho Pylvänäinen

Voiko uskova ihminen olla riivattu? Voiko uskovassa asua paha henki? Mitä pahuus on ja miten se on saanut syntynsä? Muun muassa näihin kysymyksiin vastaa Suomen Luther-säätiön tuorein kirjajulkaisu Pimeyden voimat. Kirjan on kirjoittanut pastori ja teologian tohtori Petri Hiltunen.

Kirjan aiheet ovat kiinnostaneet ihmisiä aina. Varsinkin viime vuosina, kun kristinuskossa on monissa kodeissa luovuttu, pahuuden ongelmasta on tullut konkreettinen. Kokemus Jumalan Sanan vastustajan työstä on totta paitsi ihmisten oman kokemuksen, myös Raamatun ilmoituksen ja kristillisen kirkon tradition perusteella.

Valitettavasti kristillisissä piireissä myös liikkuu paljon virheellistä opetusta kirjan teemoista. On paljon opetusta ja näkemyksiä, joille ei löydy Raamatun ilmoituksen tukea.

Elokuussa Kesäjuhlassa julkaistu kirja ei kuitenkaan pyri pelottelemaan eikä se mässäile kauhutarinoilla. Se käsittelee pahuutta, Saatanaa ja pahoja henkiä raittiisti Raamatun pohjalta. Kristityn on näet tunnettava Raamattu ensin, ja sen kautta avautuu näkymä hengelliseen todellisuuteen. Pienenä juonipaljastuksena voimmekin kertoa, että kirjan päähenkilö on Jeesus. Loppujen lopuksi pahuuden ongelmassa kyse näet on luomisen ja lankeemuksen suhteesta ja Kristuksesta Jeesuksesta, pahan vallan voittajasta. Pimeyden vallat väistyvät Kristuksen kirkkauden tieltä.

Pastori Petri Hiltunen, millaista palautetta olet kirjastasi saanut tähän mennessä?

– Kirjasta on tullut aika paljon myönteistä palautetta. Useimmat ihmiset ovat sanoneet, että pimeyden voimista puhuminen tuntuu nyt erityisen ajankohtaiselta ja tarpeelliselta. Moni kokee saaneensa kirjasta selvyyttä ajatuksilleen ja keinoja pahan valtojen torjumiseen. Kirja on antanut sanoja sille kokemukselle, että jotain on ratkaisevalla tavalla muuttunut viimeisten vuosikymmenten aikana.

Millaisiin elämäntilanteisiin suosittelet sitä?

– Minusta on hyvä, että pahan valtojen kohtaamiseen varaudutaan lapsesta lähtien. Kaikki kristityt tarvitsevat suojaa pahaa vihollista vastaan. Moni kuitenkin havahtuu pahan todellisuuteen vasta sitten, kun joutuu tekemisiin jonkin erityisen pahuuden tai henkivaltojen kanssa. Kriisitilanteessa tarvitaan sekä maallista että hengellistä apua ongelmien selvittämiseen. Kirjani avaa toivottavasti Raamatun näkökulmaa sekä arkiseen että erityiseen pahan kohtaamiseen.

Kenen kannattaisi se lukea?

– Kirja on suunnattu kaikille niille, jotka haluavat varjeltua pahalta ja elää Hyvän Jumalan varassa. Usein valitettavasti tuntuu siltä, etteivät kristityt ole löytäneet niitä välineitä, jotka pitävät meidät erossa pahuuden voimista. Ne ovat kuitenkin jatkuvasti tarjolla jokaiselle. Olen yrittänyt ilmaista asiat mahdollisimman ymmärrettävästi ja yksinkertaisesti. Siunattuja lukuhetkiä!

 

Huomioi pakettitarjous Pimeyden vallat sekä Elän ja kuolen Kristuksessa – Lohdutuksen sanoja lähtevälle ja hänen läheisilleen -kirjoista! Paketin hinta on 20 eur + postikulut 6 eur. Yhteensä 26 eurolla saat siis kaksi kirjaa. Tuote on valmiiksi hinnoiteltu ja ostoskori lisää postikulut automaattisesti. Maksut välittää Paytrail/Nets. Kysy tarjousta myös seurakuntasi kirjamyynnistä!

Pauliina Pylvänäinen

Hiippakuntasihteeri