Uutta pöhinää nuorten ja nuorten aikuisten toiminnassa
3.5.2024
Ordinaation toimitti piispa Juhana Pohjola. Häntä avustivat hiippakuntadekaani Joel Kerosuo sekä pastorit Matias Kröger, Kalle Väätäinen ja Kimmo Jaatila. Kuva: Emilia Heikkinen
Joensuussa vietettiin syksyisenä sunnuntaina 24.9. juhlavaa messua. Noin 70 messuvieraan edessä vihittiin kaksi pastoria kantamaan ja jakamaan kallisarvoista ja taivaallista aarretta Joensuussa ja Savonlinnassa. Itsekin rikkinäisinä saviruukkuina heidän tulee kertoa toisille särjetyille sydämille, että heidän kaikki syntinsä on anteeksi annettu Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Pyhään paimenvirkaan vihittyjen on määrä toimia omaan toimensa ohella Itä-Suomen seurakunnissa: Juho Pitkäsen savonlinnalaisessa Pyhän Jaakobin luterilaisessa seurakunnassa ja Jarkko Piiparisen joensuulaisessa Pyhän Nehemian luterilaisessa seurakunnassa. Saattavat he tulla palvelemaan myös muissa läheisissä seurakunnissa.
Juhlavassa messussa Juho Pitkänen puettiin kasukkaan Jumalan kaikki peittävän armon merkiksi. Kuva: Emilia Heikkinen
Juhon lapsuus ja nuoruus oli Tohmajärvellä, Värtsilässä ja Savonlinnassa. Aikuisuudessa elämä vei teologiaopintojen myötä Helsinkiin. Teologian kandidaatin tutkintoon johtaneiden opintojen ohella hän työskenteli kesäteologina ja logistiikka-alalla. Myöhemmin hän on palannut asumaan Savonlinnaan ja vuonna 2015 mennyt naimisiin ja perustanut perheen. Nyt pastorin tehtävien ohella hänen sähköinsinööriopinnot ovat jo hyvässä vaiheessa ja lisäksi hän on tehnyt myös kojeistoasentajan töitä. Tehtäväänsä hän suhtautuu kiitollisella, vaikkakin aralla mielellä. Kutsu tuntui kuitenkin hyvältä. Hän ei rohkene arvailla, millaisia koitoksia tehtävä toisi tullessaan, mutta luottaa siihen, Jumala antaa riittävästi rohkeutta, voimaa ja viisautta. Juho luottaa siihen, että ulkoinen evankeliumi voittaa omien syntien painon.
Juhana-piispa puki stolan Jarkko Piisparisen ylle merkiksi paimenvirasta ja Kristuksen ikeen kantamisesta. Kuva: Emilia Heikkinen
Jarkko on kotoisin Lappeenrannasta ja on kokenut hengellisen heräämisen vuonna 2010. Pian tämän jälkeen hän tuli mukaan Suomen Luther-säätiön toimintaan lehti-ilmoituksen perusteella. Hän suoritti Raamattu-linjan opinnot Karkun evankelisessa opistossa ja vuonna 2013 hän muutti Joensuuhun teologiaa opiskelemaan. Seuraavana vuonna solmi avioliiton Nooran kanssa. Kymmenen vuoden ajan hän on perheineen asunut Joensuussa ja sen lähistöllä Liperissä. Tänä aikana hän on tutustunut moniin joensuulaisiin ja toiminut paljon seurakunnan vastuutehtävissä. Jarkko valmistui teologian maisteriksi vuonna 2018 ja tekee tällä hetkellä väitöskirjaa Eino Sormusen pelastusopista. Hän kokee pastorin kutsumuksen suurena vastuuna, mutta uskoo Jumalan armossaan varustavan häntä siihen.
Paimenvirkaan vihityt Jarkko Piiparinen ja Juho Pitkänen. Suljemme heidät kiitollisina esirukouksiimme. Kuva: Emilia Heikkinen
Teksti: Aleksi (Sampo) Vartiainen
Keskustelin erään ystävän kanssa, joka oli ollut vuosia sitten mukana seurakunnassamme. Nyt hänellä oli toinen hengellinen koti. Hän kertoi muistelevansa hyvällä erityisesti yhtä Lähetyshiippakunnassa kokemaansa asiaa. Mikä se oli? Ehdin miettiä mielessäni eri vaihtoehtoja, kuten selkeä linja ja vahva opetus. Mutta vastaus yllätti. Ilo! Ystävä oli kokenut iloa kirkossamme. Jäin miettimään tuota havaintoa. Onhan omassa mielessäni useimmin pinnalla vaikeudet, taistelut ja inhimillinen hätä kuin ilo. Olisihan se iloinen asia, jos meidät tunnettaisiin iloisena Lähetyshiippakuntana – hilpeinä hiippisläisinä, kuten nuoremmat voisivat asian ilmaista. Miten se sopii yhteen edustamamme vakavahenkisen kristillisyyden kanssa? Onhan maailman mahdoton yhdistää iloa niiden kasvoille, jotka kilvoittelevat aralla omallatunnolla Jumalan sanan kanssa. Ehkä me kristittyinä joskus turhaan tuemme tätä kivikasvoisen kristityn karikatyyriä. Miten meiltä voisikaan puuttua ilo, kun se on Pyhän Hengen lahja kastetuille kristityille (Gal.5:22).
Silti puhe ilosta kääntyy helposti ilottomaksi. Se voi muuttua vaatimukseksi tai itsetarkkailuksi. Mikä olisi ilottomampaa kuin jatkuvasti ja tekopirteästi kuulla kehotusta iloon? Ilo voi myös vääntyä ohjelmaksi ja julkisuuskuvateemaksi. Siitä voi tulla pakokeino kirkolle olla kohtaamatta närää ja kiukkuakin herättäviä kysymyksiä. Mikä voisi olla murheellisempaa kuin iloon keskittymisen nimessä vaieta Jumalan sanan osoittamista kipeistä asioista? Mistä siis iloa Lähetyshiippakuntaan? Saisinko ehdottaa, että aloitetaan siitä, ettei keskitytä iloon. Ilon tarkkaamisen tilalle tarjoaisin työnäkyämme: jumalanpalvelus elämäksi ja seurakunta kodiksi.
”Minä iloitsin, kun minulle sanottiin: ”Menkäämme Herran huoneeseen.” (Ps.122:1) Tämän psalmin jakeen usein rukoilen ennen messun alkua. On riemu tulla Herran kasvojen eteen. Ilo on Jeesuksessa. Ilo on syntien anteeksisaamisessa. Jos Jumalan enkeleillä on ilo yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen (Luuk.15:7), kuinka suuri ilo onkaan, kun seurakuntana tunnustamme syntimme ja uskomme synninpäästön sanan! Ilo on siinä, että enkelien ja kaikkien pyhien kanssa saamme olla osallisia jo nyt taivaan juhla-ateriasta. Minun ei tarvitse kuulla sanaakaan ilosta, sillä Jeesuksen armo, hyvyys ja rakkaus tuovat mukanaan myös ilon, joka voi välillä läikkyä kasvoillekin.
”Iloitsen kaikkien teidän kanssanne.” (Fil.2:17) Paavali tiesi, että ilo Herrassa oli hänen väkevyytensä. Mutta tämä ilo oli tarkoitettu jaettavaksi seurakunnan kanssa ja keskellä. Seurakunnan ilmapiiri kertoo, jännitämmekö toisiamme vai emme. Ajattelen, että jos ja kun meillä on seurakunta kotina, se tuo turvallisuuden ja vapauden jakaa iloa. Ei tarvitse aristella ja jäykistellä vaan on hyvä olla yhdessä. On usein hauskaakin jakaa elämää ja kristityn vaelluksen ihmeellisyksiä. Missään en olekaan kokenut sellaista huumoria ja välittömyyttä kuin työtovereitteni ja seurakuntiemme keskellä. Ilo on nähdä uusia kasvoja penkissä. Ilo on kuulla, millä tavoin Herra on ihmisiä johdattanut seurakunnan yhteyteen. Ilo on yhdessä olla Herran käytössä. Yhdessä jaettujen vastusten ja surujen keskellä kantaa yhteinen hiljainen ilo, jota kukaan ei voi viedä. Olemme autuaita Jumalan lapsia matkalla yhteiseen kotiin!
Iloisin asia kuitenkin on, että vaikka sinun ilon ja surun, riemun ja tylsyyden tunteesi vaihtelevat, Jeesuksen ilo ei katoa. Vielä enemmän kuin sinä iloitset hänestä, hän iloitsee sinusta. Hänen ilonsa on antaa itsensä, veriarmonsa ja johdatuksensa sinulle. Mitä hän päivästä toiseen sinusta sanookaan: ”Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta.”(Sef.3:17)
Voisiko Lähetyshiippakunta tulla tunnetuksi, että tällaista Jeesusta me julistamme ja uskossa omistamme!
Ristisaatto valmiina viettämään juhlamessua. Kuva: Juho Pylvänäinen
Lähetyshiippakunnan Kesäjuhlan kolmas ja viimeinen juhlapäivä Loimaan evankelisella opistolla on käynnistynyt. Viikon tärkein hetki koitti, kun juhlaväki kokoontui viettämään yhteistä messua. Juhlateltta täyttyikin eri-ikäisistä ja eri puolelta maatamme saapuneista osallistujista. Juhlamessun liturgeina toimivat piispa Juhana Pohjola ja hiippakuntadekaani Joel Kerosuo. Saarnan piti emerituspiispa Risto Soramies. Messun musiikista vastasi Miikkael Halosen johtama musiikkitiimi, joka koostui kuorosta ja orkesterista.
Kuoro ja orkesteri esittivät messun aluksi Sovituksen hymnin. Kuva: Juho Pylvänäinen
Lähetyshiippakunnan seurakunnista ja aiemmista Kesäjuhlista tuttuun tapaan messu käynnistyi juhlavasti ristisaatolla seurakunnan seisoessa. Ristisaaton aikana kuoro ja soitinryhmä esittivät juhlavan ja hartaan Sovituksen hymnin. Sen on säveltänyt ja sanoittanut pastori Harri Lammi, joka tunnetaan myös Kesäjuhlan operatiivisena johtajana. Hymni kuultiin nyt ensimmäistä kertaa Kesäjuhlassa.
Juhlamessussa saarnasi piispa Risto Soramies. Kuva: Juho Pylvänäinen
Juhlamessussa saarnasi emerituspiispa Risto Soramies. Tänään vietetään 10. sunnuntaina helluntaista, joten päivän evankeliumi on Matteuksen evankeliumin 25. lukuun kirjoitettu vertaus palvelijoista, joiden haltuun isäntä oli uskonut leivisköitä eli talentteja.
Saarnassaan piispa Soramies totesi, ettei kyseinen sana tarkoita meidän kykyjämme tai ominaisuuksiamme, vaikka moniin kieliin onkin vakiintunut käsite ”talent”, jolla viitataan luonnonlahjaan, taipumukseen tai kykyyn. – Leiviskät tarkoittavat kaikkea sitä, mitä olemme saaneet lahjaksi Jumalalta, koko elämää. Se on kutsumus, jota hoitamaan meidät on pantu, piispa Soramies opetti.
Saarnassa piispa puhuttelikin erilaisissa elämäntilanteessa eläviä kuulijoita heidän elämäntilanteisiinsa liittyvien kutsumusten hoitamisesta. Erityisesti piispa rohkaisi kutakin kuulijaa omien kutsumuksien uskolliseen hoitamiseen. Päivän evankeliumissa kolmas palvelija teki toisin kuin muut, sillä hän ei yrittänyt saada leiviskällään aikaan voittoa, vaan kaivoi sen maahan. Soramiehen mukaan tämä tarkoittaa, ettei hän vain toiminut liian vähän, vaan hän ei toiminut lainkaan. Näin ollen me kristityt emme saisi laiminlyödä kutsumuksiamme, jotka Jumala on meille antanut.
Saarnassa piispa Risto varusti erilaisissa elämäntilanteissa eläviä omien kutsumustensa hoitamisessa. Kuva: Juho Pylvänäinen
Varsinainen leiviskä on piispa Riston mukaan kuitenkin Kristuksen kaikkein pyhin evankeliumi. – Kullakin kristityllä on käytettävissään tarpeeksi evankeliumia, ja yli tarpeenkin. Sitä hän on kutsuttu käyttämään runsain määrin. Joka katsoo olevansa vain vähäinen syntinen, tarvitsee vain vähän evankeliumia – yhden leiviskän verran ehkä. Toinen tarvitsee kaksi leiviskää ja kolmas viisi. Pääasia, että kukin käyttää sitä tarpeeksi, saarnasi Soramies. Hänen mukaansa kristityn on muistettava tämän leiviskän lahja erityisesti silloin, kun hän kutsumuksiaan hoitaessaan joutuu kohtaamaan omat syntinsä: – Muista silloin saamasi leiviskä, aarre, jonka Jeesus itse lahjoitti kasteessasi: Tuo kaikkein pyhin evankeliumi siitä, mitä Jeesus Kristus on tehnyt puolestasi. Muista Jeesusta Kristusta, piispa kehotti.
Saarnan jälkeen siirryttiin viettämään ehtoollista. Juhlamessu päättyi arvokkaasti luterilaiseen virteen 895 ”Oi Kaananmaa” sekä orkesterin ja kuoron esittämään kappaleeseen ”Valtias, Herra, kuink’ ihana on nimes’”.
Kesäjuhla jatkuu tänään iltapäivään saakka. Messun jälkeen juhlaväelle on tarjolla lounasta. Iltapäivällä luvassa on vielä Päätösjuhla, jonka teema on ”Sanan varassa tuulta päin”. Juhlassa puhuvat emerituspiispa Matti Väisänen, piispa Juhana Pohjola, Lähetyshiippakunnan pastorit Sakari Korpinen ja Ilkka Pöyry sekä Tapani Simojoki, joka palvelee paimenena Englannin evankelis-luterilaisessa kirkossa.
Juhlamessun pääset seuraamaan tallenteena täältä. Kesäjuhlan päätösjuhlaa voit katsella täältä.
Kesäjuhlan väki kokoontui kuuntelemaan piispa Juhanan ajankohtaisluentoa lauantaina iltapäivällä. Kuva: Juho Pylvänäinen
Piispa Juhana Pohjola piti lauantaina 5.8. Lähetyshiippakunnan Kesäjuhlassa ajankohtaisluennon. Luentonsa aluksi hän palasi 10 vuoden takaisiin tunnelmiin, jolloin Lähetyshiippakunta perustettiin. Samalla hän loi jo katsetta tulevaan. – Kiitoksella muistamme työn perustan laskeneita sukupolvia ja samalla tunnustamme elävämme sukupolvien taitevuosia, Pohjola kertoi. Hänen mukaansa nuoret jo kyselevät, millainen tulee olemaan kolmannen sukupolven hengellinen kenttä ja Lähetyshiippakunta. Ajakohtaisluennossaan piispa maalasikin kuvaa kolmannen sukupolven kirkosta.
Pohjolan mukaan kolmas sukupolvi kohtaa elämänsä aikana ainakin kolme suurta mahdollisuutta ja haastetta. Ensinnäkin he tulevat todistamaan, kun suuret väkijoukot vetäytyvät länsimaissa pois kristillisestä uskosta ja kirkosta. – Lähetyshiippakunta elää lähetyskentällä, piispa kiteytti. Kun suuret massat vetäytyvät pois kristillisen kirkon yhteydestä, tunnustavien kristittyjen asema muuttuu. Heidän on vähemmistönä opittava kohtaamaan evankeliumin kanssa hyvin eri tavoin ajattelevia ja eläviä ihmisiä, kun yhteinen kristillinen arvopohja on murentunut. Samalla he elävät jo nyt maailmassa, jossa kristilliset käsitykset ja kristityt nähdään yhä enemmän uhkana yhteiselle hyvälle. Kolmannen sukupolven myötä Lähetyshiippakunnan viimeiset siteet kansankirkkoon kaksoisjäsenyyksineen katkeilevat, ja sukupolvi voi rakentaa tulevaisuuden kirkkoa ilman jatkuvaa sisäistä taistelua kansankirkon raameista. – Se, onko meidän mielekästä tulevaisuudessa rekisteröityä uskonnolliseksi yhdyskunnaksi, on avoin kysymys, Pohjola linjasi ja totesi, että siinäkin löydämme johdatuksessa yhdessä ratkaisun. Hän toivoi, että jossain vaiheessa Lähetyshiippakunnalle avautuu mahdollisuus suurista eroista huolimatta asiapitoiseen suhteeseen Suomen ev.lut. kirkon kanssa.
Luennossaan piispa Juhana nosti esille, ettei Jeesus pakota ketään pysymään luonaan. Sen sijaan hän kysyy, kuuntelee ja keskustelee. Pohjola kysyikin, voisimmeko mekin toimia samoin. Pohjolan mukaan ”eläminen vapauden avaruudessa ilman pakottamista” näkyy todellisuudessa, jonka kolmas sukupolvi kohtaa. Monille heidän sukupolvensa jäsenille kirkkomme edustaa vierasta ja suorastaan pelottavaa vähemmistökulttuuria. Jotta ihmisillä olisi mahdollisuus tulla ja löytää paikkansa, heillä tulee olla aikaa, tilaa ja turvallisuutta kysellä ja tunnustella. Pohjolan mukaan tämä korostuu myös kodeissa, kun nuoremme elävät kodin uskonperinnön ja ympäröivän koulu- ja mediamaailman kasvavassa jännitteessä.
Piispa Juhana käsitteli luennossaan kolmannen sukupolven kirkkoa. Kuva: Juho Pylvänäinen
Pohjolan mukaan kolmas sukupolvi saa edeltäjiensä tavoin tunnustaa elävänsä ruumiillisesti läsnä olevan Kristuksen varassa. Lähetyshiippakunnassa pitäydytään Jumalan sanan lupauksiin, koska siinä ihmiset kuulevat hänen äänensä. Kenelläkään ei ole oikeutta kaventaa sanaa eikä ottaa sitä pois. – Sanat eivät vain kerro Korkeimmasta, tai ole virikkeitä armollisuuteen tai pehmusteita turvallisessa tilassa. Ne eivät ole monitulkinnallisuuden hukkuva suo, Pohjola määritteli. Sen sijaan Jumalan pyhät, selkeät ja varmat sanat paljastavat ihmisen järkyttävän kadotuksen tilan, mutta lahjoittavat iankaikkisen elämän. Niiden kautta Pyhä Jumala puhuu ja toimii. – Olemme halunneet pitäytyä näissä iankaikkisen elämän antavissa pyhissä lahjoissa. Mitä voisimme ottaa niistä pois, mitä niihin lisätä! Tämä ei ole isien perinnön konservoimista eikä ahdaskatseista peruutuspeiliin tuijottamista vaan Kristuksessa elämistä, Pohjola linjasi.
Piispa Juhanan mukaan Lähetyshiippakunnan kymmenvuotisella matkalla on kohdattu monta vaikeaa tilannetta, mutta yhtä aihepiiriä ei ole koskaan tarvinnut miettiä: Löytyykö vielä toimintamahdollisuuksia? – Me olemme eläneet avarassa paikassa, Pohjola summasi Kesäjuhlan tämänvuotiseen teemaan viitaten. Myös kolmannella sukupolvella on hänen näkemyksensä mukaan kenttä auki. Kirkolla on edelleen täydet kasvun mahdollisuudet heidänkin elinaikanaan. – Kun me toimimme Kristuksen iankaikkisen elämän sanan varassa, meillä on aina tilaa toimia. Mutta Jeesuksen tunnustamiselle on aina hintansa ja siinä meitä arjessa koetellaan. Mutta jos hän viekin ahtaaseen paikkaan, hän tekee sen avaraksi. Sillä kenellä olisi valta ajaa Herramme nurkkaan tai riistää häneltä toimintamahdollisuudet. Siksi vaikeneminen, vetäytyminen ja voivottelu eivät käy vaihtoehdoksemme, Pohjola puhutteli kuulijoitaan.
Kolmannen sukupolven kolmas haaste ja mahdollisuus onkin Pohjolan mukaan rohkeus elää Kristuksen sanan varassa. Ajankohtaisluentonsa lopuksi piispa kannusti kuulijoitaan tuomaan kirkkona julki Herran sanaa tässä ajassa ja maassa, elämään Kristuksen armosanoista ja rakentamaan seurakuntia kodeiksi ” itsellemme, seuraavalle sukupolvelle ja etsiville ja niille, jotka eivät vielä edes etsi”. – Tätä minä rukoilen kirkollemme, kun kolmas sukupolvi kasvaa ottamaan vastuuta seurakunnissamme. Tämä rohkeus ei tarkoita vain huutomerkkejä somessa tai kovaäänisiä kannanottoja työpaikalla vaan ennen muuta tulemista niin heikoksi, ettei voi elää ilman Kristuksen elämän sanoja, piispa rohkaisi.
Piispa Juhana Pohjolan Tienviittoja- ajankohtaisluennon voit katsella täältä.
Kesäjuhlan ohjelma jatkuu tänään iltapäivällä kanavien merkeissä, joita on tarjolla kaikenikäisille. Alkuillasta juhlaväki kokoontuu koko perheen iltajuhlaan. Juhlien ohjelmaa voit seurata Lähetyshiippakunnan YouTube-kanavalta. Radio Patmos lähettää ohjelmaa juhlateltasta viikonlopun aikana.
Kiponniemeen kokoontui nelisenkymmentä Lähetyshiippakunnan työntekijää.
Kiponniemen toimintakeskuksella Vesangalla pantapaidat vilisivät ja hyväntahtoinen huumori hersyi, kun nelikymmenhenkinen joukko Lähetyshiippakunnan työntekijöitä kokoontui vuotuisille työntekijäpäiville 22.–24. toukokuuta. Piispat, pastorit, OTO-pastorit ja muut työntekijät käsittelivät yhdessä Lähetyshiippakunnan ajankohtaisia asioita ja teologisia kysymyksiä. Samalla päivät tarjosivat työyhteisölle tärkeän mahdollisuuden kohdata kasvokkain ja nauttia yhdessäolosta.
Työntekijäpäivät alkoivat maanantaina yhteisellä rippipalveluksella jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan. Sen jälkeen hiippakuntadekaani Joel Kerosuo varusti kuulijoita työhönsä ajankohtaisilla huomioillaan ja aluerovasti Markus Pöyry luennoi lopun aikoja koskevasta raamatuntulkinnasta. Päivän viimeisenä ohjelmanumerona emerituspiispat Matti Väisänen ja Risto Soramies jakoivat paimenviran sekä vahvan elämänkokemuksen mukanaan tuomaa viisautta nuoremmille kuulijoilleen. Aluerovasti Kalle Väätäisen haastattelemana he tulivat kertoneeksi syvällisesti, mutta hauskasti muun muassa elämänsä noloimmasta hetkestä ja hengellisestä perinnöstään.
Pastori Kalle Väätäinen haastattelee eläkeläispiispojamme Matti Väisäsästä ja Risto Soramiestä.
Tiistaiaamuna osallistujat tutustuivat Lähetyshiippakunnan kanslian ajankohtaisiin asioihin. Sen jälkeen pastori Jari Kekäle johdatteli heidät pohtimaan tunteiden käsittelyn merkitystä yksittäisen ihmisen, perheen ja seurakunnan elämässä. Piispan katsauksessa Juhana Pohjola tarkasteli Lähetyshiippakunnan tämänhetkisiä teemoja paimenuuden näkökulmasta. Pastori Juuso Mäkinen luennoi kirkkokasvatuksesta, jota on viime aikoina tutkinut ja josta hän on kirjoittanut kirjan pastorien käyttöön.
Työntekijäpäiville osallistui myös Suomen vierailulla ollut Ghanan luterilaisen kirkon piispa John Donkoh. Hän kertoi itsestään ja kirkkonsa kuulumisista keskiviikkopäivän aluksi. Pastori Petri Hiltunen kertoi puolestaan edellisen viikon matkastaan Israelin lähetyskohteeseen. Tämän jälkeen oli pastori Jarno Gummeruksen vuoro käsitellä ihmisten kohtaamisen taitoa aiemman työkokemuksensa mukanaan tuomalla viisaudella.
Piispa John Donkoh pastori Samuli Siikavirran haastateltavana.
Tänäkin vuonna työntekijäpäivien ohjelmaa rytmittivät hetkipalvelukset, joissa yhteen kokoontunut työyhteisö sai tulla taivaallisen työnantajansa rohkaisemaksi ja ravitsemaksi Sanan kautta. Kesäisessä säässä vietetyt päivät olivat monella tapaa hyvin antoisat. Joku kommentoikin, että ne olivat yhdet parhaimmista, jotka on vuosien saatossa järjestetty.
Kuvat: Sami Niemi
Piispa Pohjola saarnaa juhlamessussa Vantaalla
Piispa Juhana Pohjola vieraili sunnuntaina 7.5. Vantaan Pyhän Kolminaisuuden luterilaisessa seurakunnassa sekä Lohjan Pyhän Ristin luterilaisessa seurakunnassa. Juhlamessussa piispa Pohjola saarnasi kolmiyhteisen Jumalan nimestä. Kun pakanatemppeleissä asuu epäjumalien kuvia, Israelin temppelissä asui Jumalan nimi. Uudessa testamentissa olemme saaneet Jumalan nimen kasteessa, niin että meistä kastetuista uskovista on tullut Jumalan nimen asuinsijoja, Kolmiyhteisen Jumalan temppeleitä.
Vantaalla jatkettiin aamuisen piispanmessun jälkeen Håkansbölen kartanolle, missä nautittiin seurakunnan vapaaehtoisten valmistamasta herkullisesta lounaasta, kahvista, kakuista ja hyvästä seurasta. Ilahduttavan iso osa yli 50 messuvieraasta lähti mukaan jatkamaan juhlaa. Piispa kertoi Lähetyshiippakunnan työstä ja vastasi seurakuntalaisten kysymyksiin. Juhana-piispa kertoi samassa yhteydessä, että Vantaan ja Lohjan seurakuntien pastori Juuso Mäkinen on vakinaistettu virassaan Vantaalla.
Iltapäivällä piispa Pohjola ja pastori Mäkinen jatkoivat Lohjalle. Piispanmessua vietettiin klo 16. Messun jälkeen käsiteltiin kahvin ja maukkaiden tarjoilemusten äärellä Lähetyshiippakunnan kuulumisia ja seurakuntalaisten kysymyksiä. Piispanvierailujen lopuksi piispa siunasi seurakuntalaiset Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Jumalan siunatun nimensä suojassa on hyvä jatkaa taivasmatkaa!
Piispat Juhana Pohjola ja Risto Soramies sekä pastori Juuso Mäkinen
Vantaan seurakunnan väkeä Håkansbölen kartanolla
Lähetyshiippakunnan Kesäjuhla huipentui sunnuntaiaamun messuun juhlateltassa. Loimaan viljavien peltojen keskellä Herran elopellolle pyhään paimenvirkaan vihittiin Mikko Aho ja Harri Hernesmaa. Aho on kutsuttu Turkuun, Pyhän Paavalin luterilaisen seurakunnan pastoriksi, ja Hernesmaa Parikkalaan, Pyhän ristin luterilaisen seurakuntaan, OTO-pastoriksi. Ordinaatiomessun toimitti piispa Juhana Pohjola. Avustavana liturgina toimi Joel Kerosuo. Lisäksi messussa palveli iso joukko pastoreita ja vastuunkantajia. Aiemmista Kesäjuhlista tuttuun tapaan messun musiikki oli erityisen koskettavaa ja virrenveisuu voimakasta. Yhteisöllisyyden tunne oli vahvaa, kun kuutisensataa ihmistä kokoontui yhteen Herran alttarin ääreen.
Ordinaatiomessun saarnassa Juhana-piispa käsitteli kirkastussunnuntain evankeliumitekstiä (Matt. 17: 1–8). Tekstistä piispa nosti esiin Jumalan sanat, jotka sopivat niin vasta vihittyjen pastoreiden kuin kaikkien ihmisten elämään:
”Nyt te liitytte pitkään ketjuun apostolisen viran haltijoina. Isän Jumalan ääni kantautuu tähän hetkeen: ”Kuulkaa häntä.” Saarnavirka on jumalallisesti asetettu, jotta Isän oikea ja hyvä tahto saisi kaikua vuorelta kaikkialle maailmaan myös teidän suunne kautta julistuksessa ja kirkollisissa toimituksissa: Kuulkaa häntä te kristityt, jotka kasteessa puettiin kirkkauden vaatteisiin, älkää pitäkö halpana lahjaanne vaan vaeltakaa hänen valossaan. Kuulkaa häntä te konfirmoidut, maailman unelmahötön keskellä ei ole mitään merkityksellisempää ja parempaa kuin elämä hänen yhteydessään. Kuulkaa häntä ja hänen varoituksen sanojaan te, jotka olette kadottaneet Jumalan pelon ja omaa hyveellisyyttänne säteillen kuuntelette aikamme suvaitsevaisuusmantroja. Kuulkaa häntä te nuoret miehet ja naiset, olkaa rohkeat ja siunatut solmimaan avioliitto ja ottamaan lapsia runsaasti vastaan, jos niitä lahjaksi annetaan. Kuulkaa häntä, te elävät ja arkussa makaavat: Minä olen herättävä teidät kaikki viimeiset tuomiolle vastaamaan, miten käytitte lahjaksi annetut vuotenne ja mihin turvasitte elämässänne.”
Kesäjuhlan ohjelma päättyy sunnuntaina iltapäivällä Lähetysjuhlaan. Juhlassa kuullaan muun muassa Saksan itsenäisen evankelis–luterilaisen kirkon piispaa ja ILC:n (International Lutheran Council) puheenjohtaja Hans-Jörg Voigtia, virkaan vihittyjä pastoreita sekä Kesäjuhlaan saapuneita kenialaisia vieraita.
Ordinaatiomessun tallenteen voit katsoa täältä.
Klo 14 alkavaa Lähetysjuhlaa pääset seuraamaan täältä.
Piispa Juhana Pohjola
Lähetyshiippakunnan kesäjuhla Loimaan evankelisella opistolla huipentui sunnuntain 1.8.2021 juhlalliseen piispan virkaan vihkimysmessuun. Piispa Soramies avustajiensa kanssa vihki pastori, TT Juhana Pohjolan (49) Lähetyshiippakunnan uudeksi piispaksi. Juhlatelttaan ja sen ympäristöön oli turvarajoitukset huomioiden kokoontunut yli 800 juhlavierasta. Vihkimysmessu saatiin viettää kauniissa säässä vastoin synkkiä sääennustuksia.
Ristisaatto valmistautuu messun alkuun. Piispan sauvan kantaa aluerovasti Kalle Väätäinen, piispan ristin aluerovasti Petri Hiltunen, piispan kasukan aluerovasti Miika Nieminen ja piispan hiipan aluerovasti Ville Typpö
Vaskiyhtye, kuoro ja veisaava seurakunta ottivat vastaan ristin perässä kulkeneen pitkän ristikulkueen, jossa vihittävän edellä aluerovastit kantoivat piispan viran tunnusmerkkejä ja vihkivä piispa Soramies tuli viimeisenä. Ensimmäistä päivää hiippakuntadekaanina toiminut Joel Kerosuo palveli messun avustavana liturgina ja viimeistä päivää Lähetyshiippakunnan piispanvirassa toiminut Risto Soramies saarnasi. Hän muistutti kirkkokansaa Jumalalta saadun kutsumuksen merkityksessä.
Piispa Risto Soramies saarnasi piispan virkaan vihkimysmessussa ja ohjeisti vihittävää tulevaa tehtävää varten
Väistyvä piispa opasti vihittävää siitä, miten piispan ei tarvitse keksiä mitään omaa vaan Kristuksen evankeliumista riittää aina annettavaa ja se on aina ajankohtainen. Piispan tehtävänä on ruokkia Jumalan sanalla laumaa ja valvoa, etteivät vieraat opit pääse raatelemaan sitä.
Ammenna runsaasta armosta itsellesi ja hiippakunnallesi. Armo lisääntyy käytössä. Sana syntien anteeksisaamisesta ei käy vanhaksi, piispa Soramies muistutti.
Vihkimysosion alkaessa Lähetyshiippakunnan konsistorin notaari Samuli Siikavirta luki piispan valtakirjan, minkä jälkeen Risto Soramies kysyi seurakunnalta, tahtooko se ottaa Juhana Pohjolan piispakseen ja rukouksiinsa. Teltan täytti voimakas ja päättäväinen vastaus: ”Tahdomme.”
Piispa Risto Soramies kysyy vihittävältä kaavan mukaiset kysymykset sitoutumisesta ja valmiudesta. Vihkimisessä avustavat piispat ja pastorit lukivat Raamatun sanat.
Vihittävältä kysyttiin sitoutumisesta kirkon uskoon ja valmiutta tarvittaessa kärsiä lauman autuuden tähden.
Missouri Synodin presidentti Matthew Harrison ojentaa Juhana Pohjolalle paimensauvan
Kuoron laulaessa helluntaivirttä Juhana Pohjola sai piispan viran tunnukset: Risto-piispa antoi piispanristin. Norjan ja Ruotsin sisarhiippakuntien piispat Thor Henrik With ja Bengt Ådahl pukivat kaavun, Missouri Synodin presidentti Matthew Harrison ojensi paimensauvan ja vihkirukouksen jälkeen Latvian luterilaisen kirkon piispa Hanss Jensons asetti hiipan vihityn päähän.
Kättenpäällepano. Vihkimiseen osallistuvat Lähetyshiippakunnan piispat ja pastorit ja sisarkirkkojen edustajat siunaavat Juhana Pohjolan piispan virkaan
Kättenpäällepanoon osallistuivat myös Lähetyshiippakunnan pappiskollegion nuorin pastori Mika Tervakangas ja vanhin pastori Sakari Korpinen.
Piispa Juhana ja vihkimiseen osallistuneet alttarilla laulamassa Herraa hyvää kiittäkää virttä
Raamatunjakeella ”Kaitse minun lampaitani” piispa Soramies lähetti uuden piispan tehtäväänsä. Vihityn piispan kääntyessä seurakuntaan päin teltta täyttyi Herraa hyvää kiittäkää -virren iloisella veisuulla.
Uuden piispan ensimmäinen tehtävä oli palvella seurakuntaa ehtoollisen lahjalla. Taivaan ovi oli avoinna tulla omistamaan Kristus ja syntien anteeksiantamus.
Messun päätteeksi koettiin koskettava hetki, kun kahdeksan vuotta Lähetyshiippakuntaa paimentanut Risto-piispa laski paimensauvansa alttarille ja polvistui rukoukseen. Vaikka hän jatkaa emerituksena seurakuntien palvelemista, kaitsentavastuu kirkosta jäi Herran alttarille. Teltasta poistuneen kulkueen perässä kulki viimeisenä piispa Juhana Pohjola.
Piispa Juhana Pohjola johdattaa pappiskollegion ja sisarkirkkojen edustajat kiitosrukoukseen messun päätteeksi
Piispa Juhanan vierellä edeltäjät samassa jatkumossa; Piispa Risto Soramies Juhanan vasemmalla puolella ja Piispa Matti Väisänen oikealla puolella.
Ryhmäkuvassa vihkimiseen osallistunut pappiskollegio ja sisarkirkkojen edustajat
Piispan virkaan vihkimysmessun voi katsoa Lähetyshiippakunnan YouTube-kanavalla tai suoraa alta.
Kuvat: Kari Puustinen
Winnipeg on Amerikan mantereen kylmin suurkaupunki – näin sain kuulla monelta tapaamaltani paikalliselta ollessani juhlimassa Kanadan luterilaisen kirkon (Lutheran Church Canada/LCC) uuden presidentin virkaanasettamista ja allekirjoittamassa LCC:n ja Lähetyshiippakunnan kirkkoyhteyssopimusta. Juhalapäivänä, sunnuntaina 28. tammikuuta oli Winnipegissä 23 astetta pakasta.
Pastori Timothy Teuscher asetettiin LCC:n presidentin virkaan Pyhän Jakobin kirkossa. Hänet oli valtuuttamassa ja siunaamassa virkaan kättenpäällepanemisin kaikki hänen kolme edeltäjäänsä. LCC järjestäytyi itsenäiseksi kirkoksi vasta 1988, joten nuoren kirkon historia oli tällä tavalla seurakunnan silmien edessä. Paikalla oli sikäläinen seurakunta, muutama ulkomaalainen vieras ja parikymmentä LCC:n omaa pastoria. Kansainvälisen luterilaisen neuvoston tervehdyksen toi Filippinien luterilaisen kirkon presidentti.
Edellinen presidentti Robert Bugbee siirtyy parin tuhannen kilometrin päähän Ontarion valtion eteläisimpiin osiin, mutta ei jää vielä eläkkeelle. Pastori Teuscher on jo ikämies, mutta aivan ilmeisesti ja työtovereitten kertoman mukaan vielä hyvin vetreässä kunnossa. LCC valitsee presidentin joka neljäs vuosi.
Juhlasunnuntai oli Pyhän Tituksen muistopäivä. Siksi pastori Teuscher saarnasikin Tituksen kirjeestä. Saarna koski asiaan sopivasti pastorin virkaa. Presidenttikin on yksi pastoreista ja siirtyy Winnipegissä paikallisen seurakunnan apulaispapiksi varsinaisen virkansa lisäksi. Teuscher saarnasi selkeästi, vanhan, kokeneen, evankeliumista edelleen iloitsevan papin sydämellisyydellä. Hän muistutti, että evankeliumi ei ole kristittyjen yksityisasia, vaan seurakunnan, kirkon saama aarre, jota ihminen ei voi muuttaa. Pastorit on asetettu saarnaamaan Jumalan sanaa sellaisena, kuin se on meille annettu. Jos Sana paljastaakin meille oman syntisyytemme, niin evankeliumi sitä kirkkaammin ilmoittaa meille pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa.
Juhlan loppupuolella vietettin hetki, jota varten minut oli kutsuttu Suomesta asti. Presidentti Teuscher ja minä allekirjoitimme kirkkojemme välisen yhteyssopimuksen. Sopimusta valmisteltiin viime kesänä Helsingissä. Silloin totesimme, että meillä on yhteinen usko ja yhteinen Raamatun mukainen luterilainen tunnustus, joten voimme rehellisesti ja iloisin mielin sopia ns. saarnatuoli- ja alttariyhteydestä. Viime syksyn aikana LCC:n synodi ja Lähetyshiippakunnan hiippakuntakokous hyväksyivät tahoillaan tehdyn sopimusehdotuksen, joka nyt siis allekirjoitettiin juhlallisesti.
LCC:n ja Lähetyshiippakunnan yhteistyö on alkanut jo joitakin vuosia sitten, ja tulee ilmeisesti lisääntymään niin ulkolähetyksessä kuin teologisessa koulutuksessakin. Tehty ja allekirjoitettu sopimus yksinkertaistavat yhteistyötämme.
Kanadalaiset osoittivat kiinnostusta niin meidän hiippakuntaamme kuin Suomen ja muitten pohjoismaitten tilannetta kohtaan. Minut oli pyydetty puhumaan emerituspresidentti Bugbeen entiselle seurakunnalle ja saarnaamaan messussa. Messu oli hyvin tutun tuntuinen: kieli oli ainoa varsinainen ero meidän seurakuntiimme. Pari suomalaissyntyistä rouvaa tuli vielä tervehtimään.
Maanantaina olin kutsuttu keskustelemaan presidentti Teuscherin kanssa. Lisäksi paikalle tuli LCC:n lähetystyön johtaja pastori Neitzel, joka esitii toivomuksensa yhteistyöstä joissakin lähetyskohteissa. Jos Jumala suo, ei solmittu kirkkoyhteys jää vain paperille, vaan näkyy elävässä elämässä.
Risto Soramies
Lähetyshiippakunnan piispa
Winnipeg on Amerikan mantereen kylmin suurkaupunki – näin sain kuulla monelta tapaamaltani paikalliselta ollessani juhlimassa Kanadan luterilaisen kirkon (Lutheran Church Canada/LCC) uuden presidentin virkaanasettamista ja allekirjoittamassa LCC:n ja Lähetyshiippakunnan kirkkoyhteyssopimusta. Juhalapäivänä, sunnuntaina 28. tammikuuta oli Winnipegissä 23 astetta pakasta.
Pastori Timothy Teuscher asetettiin LCC:n presidentin virkaan Pyhän Jakobin kirkossa. Hänet oli valtuuttamassa ja siunaamassa virkaan kättenpäällepanemisin kaikki hänen kolme edeltäjäänsä. LCC järjestäytyi itsenäiseksi kirkoksi vasta 1988, joten nuoren kirkon historia oli tällä tavalla seurakunnan silmien edessä. Paikalla oli sikäläinen seurakunta, muutama ulkomaalainen vieras ja parikymmentä LCC:n omaa pastoria. Kansainvälisen luterilaisen neuvoston tervehdyksen toi Filippinien luterilaisen kirkon presidentti.
Edellinen presidentti Robert Bugbee siirtyy parin tuhannen kilometrin päähän Ontarion valtion eteläisimpiin osiin, mutta ei jää vielä eläkkeelle. Pastori Teuscher on jo ikämies, mutta aivan ilmeisesti ja työtovereitten kertoman mukaan vielä hyvin vetreässä kunnossa. LCC valitsee presidentin joka neljäs vuosi.
Juhlasunnuntai oli Pyhän Tituksen muistopäivä. Siksi pastori Teuscher saarnasikin Tituksen kirjeestä. Saarna koski asiaan sopivasti pastorin virkaa. Presidenttikin on yksi pastoreista ja siirtyy Winnipegissä paikallisen seurakunnan apulaispapiksi varsinaisen virkansa lisäksi. Teuscher saarnasi selkeästi, vanhan, kokeneen, evankeliumista edelleen iloitsevan papin sydämellisyydellä. Hän muistutti, että evankeliumi ei ole kristittyjen yksityisasia, vaan seurakunnan, kirkon saama aarre, jota ihminen ei voi muuttaa. Pastorit on asetettu saarnaamaan Jumalan sanaa sellaisena, kuin se on meille annettu. Jos Sana paljastaakin meille oman syntisyytemme, niin evankeliumi sitä kirkkaammin ilmoittaa meille pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa.
Juhlan loppupuolella vietettin hetki, jota varten minut oli kutsuttu Suomesta asti. Presidentti Teuscher ja minä allekirjoitimme kirkkojemme välisen yhteyssopimuksen. Sopimusta valmisteltiin viime kesänä Helsingissä. Silloin totesimme, että meillä on yhteinen usko ja yhteinen Raamatun mukainen luterilainen tunnustus, joten voimme rehellisesti ja iloisin mielin sopia ns. saarnatuoli- ja alttariyhteydestä. Viime syksyn aikana LCC:n synodi ja Lähetyshiippakunnan hiippakuntakokous hyväksyivät tahoillaan tehdyn sopimusehdotuksen, joka nyt siis allekirjoitettiin juhlallisesti.
LCC:n ja Lähetyshiippakunnan yhteistyö on alkanut jo joitakin vuosia sitten, ja tulee ilmeisesti lisääntymään niin ulkolähetyksessä kuin teologisessa koulutuksessakin. Tehty ja allekirjoitettu sopimus yksinkertaistavat yhteistyötämme.
Kanadalaiset osoittivat kiinnostusta niin meidän hiippakuntaamme kuin Suomen ja muitten pohjoismaitten tilannetta kohtaan. Minut oli pyydetty puhumaan emerituspresidentti Bugbeen entiselle seurakunnalle ja saarnaamaan messussa. Messu oli hyvin tutun tuntuinen: kieli oli ainoa varsinainen ero meidän seurakuntiimme. Pari suomalaissyntyistä rouvaa tuli vielä tervehtimään.
Maanantaina olin kutsuttu keskustelemaan presidentti Teuscherin kanssa. Lisäksi paikalle tuli LCC:n lähetystyön johtaja pastori Neitzel, joka esitii toivomuksensa yhteistyöstä joissakin lähetyskohteissa. Jos Jumala suo, ei solmittu kirkkoyhteys jää vain paperille, vaan näkyy elävässä elämässä.
Risto Soramies
Lähetyshiippakunnan piispa
