Uusi kirja opettaa kohtaamaan pahan vallat
12.9.2024
Marssi elämän puolesta lähti sunnuntaina liikkelle Senaatintorilta ja eteni kohti Eduskuntataloa. Kuva: Hanna Brummer
Elämän lahja on Jumalan tärkein lahja meille kaikille. On biologinen ja raamatullinen fakta, että ihmisen elämä alkaa hedelmöityksessä (esim. Psalmi 139:13-16 ja 1 Moos 1:27). Jumala halusi suojella elämää antamalla 5. käskyn. Tästä 1.9.2024 Helsingissä järjestetty Marssi elämän puolesta -mielenosoitus halusi muistuttaa. Syntymättömien lasten hädän lisäksi nostettiin esiin abortin kokeneiden naisten tuska ja hoitohenkilöstön asiaan liittyvä hätä.
Maailman ensimmäinen Marssi elämän puolesta järjestettiin Yhdysvalloissa 40 vuotta sitten. Suomessa marssittiin nyt neljättä kertaa. Päävastuullisena järjestäjänä toimi Oikeus elämään ry. Myös Lähetyshiippakunta on ollut aktiivisesti suunnittelemassa ja osallistumassa.
Marssi lähti liikkeelle Senaatintorilta Suurkirkon juurelta ja eteni kauniin aurinkoisessa säässä rauhallisesti hyvässä järjestyksessä Aleksanterin katua ja Mannerheimintietä Eduskuntatalon portaille.
Kirsi Morgan-MacKay (vas) ja Hanna Brummer (oik). Kuva: Mirko Brummer
Oikeus elämään ry:n puheenjohtaja Kirsi Morgan-MacKay kertoi yhdistyksen perustamisesta ja toiminnasta. Hän korosti, että heikoimpien suojelu on jokaisen tehtävä. Jokaisella on mahdollisuus puolustaa syntymättömän lapsen oikeutta elämään sekä tukea kriisiraskauden keskellä olevaa naista. Ja yksi työkalu siihen on oma ääni. Olemme Suomessa olleet liian hiljaa sekä yksilöinä että seurakuntina. Jokainen voi omalla äänellä vaikuttaa ja tuoda esiin totuuden rakkaudessa.
Pastori Markus Nieminen ja Simeon Nieminen musisoivat, Ulla Järvilehto kuuntelee. Kuva: Hanna Brummer
Entinen kansanedustaja, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Ulla Järvilehto muistutti Suomen syntyvyyden olevan tällä hetkellä mittaushistorian matalin. Silti julkisuudessa edelleen järjestelmällisesti vaietaan väestökadon pahimmasta syystä eli abortista. Vuonna 1970 tuli mahdolliseksi tehdä abortti sosiaalisin perustein. Sen jälkeen on aborteissa kuollut jo yli 600 000 lasta.
Ulla Järvilehto linjasi, että on aika ymmärtää lasten arvo. On aika ymmärtää äitiyden arvo ja lasten saaminen kunnioitettavana elämäntehtävänä. On aika ymmärtää isyyden arvo. On yhdestoista hetki korjata tehdyt virheet. On mahdollista hylätä lapsikielteiset asenteet. Syntymätön lapsi on hedelmöityksestä lähtien äidistään erillinen ja ainutkertainen ihminen. Vain barbaarinen yhteiskunta tappaa heikoimpiaan.
Vetoamme päättäjiin – Suomen hallitukseen ja eduskuntaan – kaikkien pienimpien suojelemiseksi ja Suomen turvaamiseksi.
Aiga Rotberga puhuu (oik). Kuva: Hanna Brummer
Latvialainen naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Aiga Rotberga kertoi omasta havahtumisestaan abortin brutaaliin todellisuuteen sekä kristityn velvollisuuteen kieltäytyä tekemästä abortteja. Aiga valmistui jo lapsena haaveilemaansa unelma-ammattiin 2010. Työssään Latvian suurimmassa sairaalassa hän teki päivittäin useita abortteja ilman emotionaalisia tai moraalisia ongelmia. Hänhän auttoi naisia ratkaisemaan ongelmansa. Joskus potilaat itkivät salaa abortin jälkeen. Naisethan olivat itse halunneet abortin, ongelmahan oli ratkaistu, miksi siis itku?
Tultuaan kristityksi vuoden 2010 lopulla eräs nainen kysyi jumalanpalveluksen jälkeen ”Ethän tee abortteja?”. Kysymys oli hämmentävä, ja Aiga alkoi miettiä aborttien oikeutusta. Onko abortit sittenkin väärin? Voiko kristitty lääkäri tehdä abortteja? Voiko laillinen asia ollakin väärin? Erään erityisen raskaan potilastapauksen jälkeen asia selvisi lopullisesti. Abortti on väärin. Abortti on synti. Lääkärinä ja kristittynä ei voi enää jatkaa lapsien tappamista.
Aiga muistutti, että abortista on tärkeää puhua. Faktoista ei pidä vaieta. Syntymätön lapsi on erillinen ihminen. Syntymätön lapsi on elossa. Syntymätön lapsi haluaa elää. Syntymättömän lapsen elämällä on tarkoitus. Emme saa vaieta totuudesta.
Teksti: Hanna Brummer
Pastori Samuli Siikavirta piti tämän puheen Marssi Elämän puolesta -tapahtumassa Helsingissä 23.9. Kuva: Alli Pitkäpaasi
Hyvää valtakunnallista kuolleiden lasten muistopäivää!
Elämme ajassa, jota varjostaa kuoleman kulttuuri. Tämä kuoleman kulttuuri kuitenkin monesti piiloutuu elämänmyönteisiltä kuulostavien käsitteiden kuten erilaisten oikeuksien alle. Siksi kuoleman kulttuuria on välillä niin vaikea havaita.
Puhutaan naisen oikeudesta omaan kehoonsa. Tuolla positiiviselta kuulostavalla oikeudella tarkoitetaan kuitenkin lupaa lopettaa äidin kehon turvissa kasvavan pienen ihmisen elämä.
Puhutaan jokaisen oikeudesta syntyä haluttuna. Tuolla sinänsä kannatettavalla ajatuksella tarkoitetaan kuitenkin, että ne, jotka eivät ole haluttuja, voidaan kuolettaa ennen syntymäänsä.
Puhutaan laillisen abortin välttämättömyydestä äidin hengen säästämiseksi vaikeissa komplikaatioissa. Tämän kanssa useimmat vapaan abortin vastustajatkin ovat samaa mieltä. Samalla useimmiten vaietaan kuitenkin siitä, että äidin hengen säästämiseksi tehdyt abortit eivät juuri edes näy tilastoissa, joiden mukaan 94,8 % viime vuonna abortoitiin sosiaalisin tai niihin verrattavin syin ja loput 4,8 % ”mahdollisen tai todetun sikiövaurion” kuten Downin syndrooman perusteella (THL:n 2022 tilastot), jonka kanssa kuitenkin pystyy elämään.
Puhutaan oikeudesta turvalliseen aborttiin kuolemien vähentämiseksi puoskareiden käsissä. Tuossa elämän suojelemiseen tähtäävässä argumentissa unohdetaan kuitenkin, että abortissa kuolee aina vähintään yksi ihminen.
Abortti tarkoittaa Käypä hoito -ohjeen mukaan ”ihmisen toimin käynnistettyä raskauden päättymistä, joka ei ole synnytys ja joka johtaa (…) sikiön kuolemaan”. Kyse on siis virallisen määritelmän mukaan kuolemasta, jonka toiset aiheuttavat.
Tämä kuoleman kulttuuri on ollut rajatuissa tapauksissa laillistettua Suomessa jo 73 vuoden ajan, ja sosiaalisiin syiden verukkeella 12. raskausviikkoon saakka käytännössä vapaan abortin mahdollistava laki on ollut voimassa 53 vuoden ajan. Tämän kuun alussa voimaan tullut entistä liberaalimpi aborttilaki käytännössä poisti harkinta-ajan varhaisimmilta aborteilta. Yhden lääkärin lähete riittää aikaisemman kahden sijaan. Lakiin johtaneen kansalaisaloitteen johtoajatuksena oli naisten ”oman tahdon” ja itsemääräämisoikeuden lisääminen. Tuon oikeuden varjoon jäi kuitenkin syntymättömän lapsen oikeus elämään.
Kuoleman kulttuurissa sanat ovat harkittuja, koska väärä sanavalinta voi paljastaa sen, mistä todellisuudessa on kyse. Kun puhutaan ei-toivotusta raskaudesta, joka johtaa aborttiin, käytetään ihmisyydestä etäännyttävää lääketieteellistä termiä ”sikiö”. Kun puhutaan samalla raskausviikolla tapahtuneesta ei-toivotusta keskenmenosta, puhutaan kuitenkin lapsesta, joka menetettiin.
Kuoleman kulttuurissa ihminen ja hänen subjektiivinen kokemuksensa on kaiken mitta. Kuoleman kulttuurissa ihminen on ottanut itselleen vallan päättää elämästä ja kuolemasta. Kuoleman kulttuurissa ihminen on tehnyt itsestään jumalan.
Kuoleman kulttuuri jättää jälkensä niin yksilön kuin yhteiskunnankin tasolla. Suomessa aborttien määrä on viime vuosina asettunut n. 8 000:een vuodessa, joskin viime vuonna niiden määrä kasvoi 3,5 %:lla verrattuna edellisvuoteen (THL). Jos viime vuonna syntyneisiin lapsiin (44 933) lisätään silloin abortoidut lapset (n. 7 900), he muodostaisivat 15 % ikäluokastaan, mikäli heidän olisi annettu elää. 15 % ikäluokasta on iso luku. Vielä isommaksi tuo 15 % ikäluokasta nousee sen kehityksen valossa, että Suomessa syntyi viime vuonna ennätyksellisen vähän lapsia. Viimeksi yhtä vähän suomalaisia syntyi elävänä nälkävuonna 1868, siis yli 150 vuotta sitten, silloin kun maatamme asutti alle kaksi miljoonaa ihmistä nykyisen 5,5 miljoonan sijaan.
Nälkävuosina kuolema vaikutti nälänhädän ja köyhyyden kautta, joihin ihmiset eivät juuri voineet vaikuttaa. Meidän ajassamme kuolema vaikuttaa kuoleman kulttuurin kautta, jota yhteiskuntamme on itse valinnut toteuttaa ja seurata.
On kuitenkin olemassa myös vaihtoehto, jonka puolesta pidämme tänään ääntä täällä: se on elämän kulttuuri.
Elämän kulttuurissa ei puhuta vain naisten oikeudesta omaan kehoonsa, vaan myös syntymättömän lapsen oikeudesta omaansa. Kummatkin ovat yhtä tärkeitä.
Elämän kulttuurissa ei puhuta vain jokaisen oikeudesta syntyä haluttuna, vaan myös niiden oikeudesta syntyä ja elää, joita ei suunniteltu, haluttu tai joista biologiset vanhemmat eivät kykene huolehtimaan. Ei-toivotun lapsettomuuden lisääntyessä heille olisi kasvattajia ja adoptiovanhempia, jos tästä vain puhuttaisiin vaihtoehtona.
Elämän kulttuurissa entistä vapaampaa kohtulasten surmaamista ei puolustella harvinaisilla äidin hengen säästävillä poikkeustapauksilla, vaan elämää puolustetaan esivallan säätämillä laeilla, jotka rajoittavat muista syistä kuin lääketieteellisissä hätätapauksissa tehtäviä abortteja minimiin.
Elämän kulttuurissa ei määrätä kuolemaa hoidoksi tai ratkaisuksi sosiaalisiin ongelmiin, vaan tuetaan ja autetaan niin äitejä kuin isiäkin raskauden aikana ja lapsen syntymän jälkeen hoitamaan ja rakastamaan lapsiaan vaikeissakin olosuhteissa.
Elämän kulttuuriin on mahdollista kääntyä. Mutta mikäli aikain saatossa käy ilmi, että yhteiskuntamme on elämän kulttuurin lopullisesti hylännyt, silloin sen edistäminen on entistä tärkeämpää yksilöiden ja yhteisöjen kuten seurakuntien tasolla.
Pappina ja kristittynä näen tämän elämän kulttuurin kaikkein selkeimpänä Pyhän Raamatun lehdillä. Vanhassa testamentissa Kuningas Daavid lausuu elämän Herralle: ”Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.” (Ps. 139:16) Ja Uudessa testamentissa kerrotaan, että Daavidin jälkeläinen Jeesus Kristus pyhitti ihmiselämän sen alusta alkaen, kun Hän sikisi ihmisalkioksi Pyhästä Hengestä Neitsyt Marian kohdussa.
Jeesuskin syntyi kuoleman kulttuurin keskelle Herodes Suuren miekan alaisuuteen, mutta vältti Betlehemin lastensurman. Hän kuoli ristillä syntisten puolesta ja nousi kuolleista antaakseen tälle kuolevalle maailmalle elämän. Ja mikä lohtu onkaan, että Hän on jo voittanut kuoleman – Hän on voittanut myös tämän kuoleman kulttuurin.
