Musiikkityön verkkotapaaminen 18.5.24
24.4.2024
Paimenvaimoilla on tapana kokoontua yhteen kerran vuodessa. Kuva: Mari Nieminen
Pastorien vaimot kokoontuivat jokakeväiseen tapaamiseensa huhtikuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna. Järjestyksessään tämä taisi olla kahdeksas vuositapaaminen, yksi tapaaminen peruuntui välissä koronan vuoksi. Paikkana oli tällä kertaa Jyväskylässä sijaitseva Vapaakirkon ylläpitämä Kiponniemen leirikeskus. Perjantaina iltaan mennessä olivat kaikki 27 osallistujaa selvinneet paikan päälle ja yhteistä viikonloppua aloiteltiin ensimmäisten kuulumisten ja virsien parissa.
Tämän vuoden tapaaminen oli sikäli historiallinen, että vauvoja oli mukana ennätysmäärä, peräti neljä! Kuva: Mari Nieminen
Toisen leiriaamun valjetessa oli kaikille selvää, että kevään merkkejä oli turha lähteä kauniista miljööstä etsimään, koska lunta tuiskasi ja tuuli oli puisevan kylmä. Kiponniemen henkilökunta oli kuitenkin ollut ajan tasalla ja jokaiselle oli valmiiksi varattu fleecepeitto tuolin nojalle. Lauantaipäivänä vieraaksi saapui Pauliina Pylvänäinen ja hän alusti aiheesta ”avioliiton talo”. Pauliina kuvasi Kleinigin ajatuksin avioliittoa talona, jossa on neljä tärkeää osaa. Perustus eli Jumalan sana. Seinät, joka kuvaa aviomiehen irrottautumista vanhemmistaan. Katto, joka on aviopuolisoiden sitoutuminen toisiinsa ja vielä makuuhuone, eli seksuaalinen kanssakäyminen. Tästä alustuksesta varmasti jokainen sai jotain mietittävää ja ehkä innostuksen lukea Pauliinan suomentaman kirjan ”Ihmeellisesti tehty” (John W. Kleinig). Kun kuulumiskierros oli virsineen ja Raamatunkohtineen saatu päätökseen, oli mahdollisuus uhmata talvista huhtikuun säätä ja ulkoilla tai paeta kylmyyttä saunan lämpöön. Molemmat illat kuluivat vapaassa jutustelussa runsaan nyyttäripöydän äärellä.
Kuulumiskierros on tärkeä osa yhteistä viikonloppua. Kuva: Mari Nieminen
Sunnuntaiaamuna oli sitten aika toivotella siunausta ja kunkin lähteä taas taholleen hoitamaan omaa kutsumustaan. Osa joukosta jatkoi vielä yhdessä messuun Jyväskylään. Mutta ennen kuin kaikki pääsivät lähtemään, oli vielä näytettävä naisten joukkovoima, jotta saatiin nekin autot mäestä matkaan, joissa oli kesärenkaat. Kaikki pääsivät turvallisesti kotiin ja ensi vuoden tapaamisen valmistelut ovat jo alkaneet. On hienoa saada kokoontua yhteen sanan ja rukouksen äärelle ja iloitsemaan toinen toisista!
Teksti: Mari Nieminen
Sami Niemi on hoitanut hiippakuntasihteerin tehtävää lähes kymmenen vuoden ajan. Kuva: Janne Koskela
Suomen Luther-säätiön hallitus ja Lähetyshiippakunnan hiippakuntaneuvosto käsittelivät huhtikuun kokouksissaan kirkkomme kansliaa koskevan työntekijämuutoksen. Hiippakuntasihteeri Sami Niemen irtisanoutumisilmoitus hyväksyttiin ja uudeksi työntekijäksi hänen tilalleen kutsuttiin Pauliina Pylvänäinen. Hän aloittaa työssä elo-syyskuun vaihteessa. Samalla hiippakuntasihteerin työnkuva päivittyy.
Sami on hoitanut hiippakuntasihteerin tehtävää lähes kymmenen vuoden ajan eli melkein Lähetyshiippakunnan perustamisesta lähtien. Hän on kokenut työnsä kirkkomme rakenteiden ja toimintatapojen kehittämisessä hyvin palkitsevaksi:
– On ollut upeaa seurata, kuinka kirkkomme työ seurakunnissa ja työaloilla on kasvanut, vahvistunut ja vakiintunut. Olemme mielestäni onnistuneet hienosti hyvin tarpeellisessa muutoksessa pienestä jumalanpalvelusyhteisöjen ryhmästä Suomen toiseksi suurimmaksi luterilaiseksi kirkoksi. Samalla olemme kuitenkin säilyttäneet elinvoiman ja joustavuuden, jotka mahdollistavat tulevankin kasvun, Sami pohtii.
Hiippakuntasihteerin työn monipuolisuus on Samista tuntunut kiehtovalta. Monet pitkäkestoiset projektit sekä kirkon vuosikierrosta ja arjen hallinnosta nousevat tehtävät ovat kulkeneet hänen työpöydällään käsi kädessä välitöntä huomiota vaativien tehtävien kanssa.
Hiippakuntasihteerin työn päättymisen jälkeen Sami palaa työskentelemään kokoaikaisesti terveydenhuollon parissa:
– Työskentelin vielä vuoden 2019 loppuun asti osa-aikaisesti sairaanhoitajana. Olen aloittanut jälleen työskentelyn osa-aikaisena ja syyskuussa siirryn pääsääntöisesti takaisin sairaalamaailmaan, hän kertoo.
Työpaikan vaihtamisesta huolimatta Samin lahjoista ja työpanoksesta kirkkomme saa nauttia myös tulevaisuudessa. Sami aikoo jatkaa joidenkin tehtävien hoitamista sairaanhoitajan työn ohella:
– Kirkkomme tehtäviä en ole lähdössä pakoon, vaan jatkan osassa vastuutehtävistä edelleen vähintään vapaaehtoisen roolissa.
Hiippakuntadekaani Joel Kerosuo pitää Samin työpanosta tärkeänä kirkon rakenteiden luomisessa:
– Sami on tehnyt merkittävän työrupeaman kirkkomme alkutaipaleella. Hän on antanut ison panoksen erilaisten asioiden kuntoon saattamiseksi. On pohdittu ja työstetty monenlaisia niin isompia periaatteellisia hallinnon kysymyksiä kuin säädetty kuntoon yksittäisiä käytännön asioita.
Dekaanin mukaan Samin työotteesta on paistanut lojaalius ja halu auttaa kirkkoa eteenpäin. Mille tahansa organisaatiolle olisi haastava hetki, kun työntekijä, joka on ollut paljon vastuussa, vaihtuu. Tulevaan muutokseen Joel suhtautuu kuitenkin luottavaisin mielin:
– Olemme kiitollisessa tilanteessa. Kun Sami oli kertonut aikeestaan siirtyä uusiin tehtäviin, pohdimme erilaisia vaihtoehtoja ja tiesimme kirkostamme useita taitavia henkilöitä, jotka olisivat voineet tulla kysymykseen. Harkinnan jälkeen valinta osui Pauliinaan. Hiippakuntaneuvoston kokouksen jälkeen oli ilo ilmoittaa hänelle, että iloiten, kiitollisina ja yksimielisenä olemme häntä kutsumassa uuteen tehtävään.
Joel kuvailee tarkemmin Pauliinan valitsemisen taustoja. Valintaa puolsi monta seikkaa: Pauliina on ollut useita kausia hiippakuntaneuvoston jäsen, toiminut useissa eri kirkon työryhmissä ja komiteoissa, esimerkiksi kasvatustyössä ja Konstituutiokomiteassa, ja työskennellyt leireillämme.
– Pauliinalla on vahvaa kokemusta sekä kirkon yhteisten asioiden huolehtimisesta että arjen seurakuntatyöstä. Uuteen tehtävään hyppäämistä helpottaa myös se, että hän tuntee valmiiksi valtaosan työntekijäkuntaa ja on valmiiksi jo hoitanut toimitussihteerin tehtävää ja huolehtinut uutisoinneista.
Työntekijän vaihtumisen yhteydessä hiippakuntasihteerin työnkuvaa päivitetään vastaamaan kirkon tämänhetkisiä tarpeita. Tehtäväkuva painottuu aiempaa enemmän viestintään. Samin hoitamat taloustiedottamisen vastuut siirtyvät talouspäällikkö Askolle. Pauliinan työnkuva pitää sisällään myös ison siivun nuorisotyötä, erityisesti nuorisotyön leirien ja tapahtumien koordinoimista.
Tuleva hiippakuntasihteeri Pauliina Pylvänäinen on ollut jo pidempään mukana Lähetyshiippakunnan eri työryhmissä. Kuva: Juho Pylvänäinen
Uutena hiippakuntasihteerinä aloittava Pauliina on koulutukseltaan teologian tohtori ja kasvatustieteen maisteri. Hän on aiemmin työskennellyt erilaisissa kasvatuksen ja teologian alan tehtävissä 13 vuoden ajan. Hiippakuntasihteerin työn aloittaminen merkitseekin hänelle vapaa-ajan vastuunkantajan tehtävien muuttumista kokoaikaiseksi työksi. Pauliina kertoo olevansa kiitollinen hänelle osoitetusta kutsusta:
– Haluan kiittää kaikkia rekrytointiprosessiin osallistuneita osoittamastanne luottamuksesta. Tuntuu todella hyvältä, että Jumalan minulle antamia lahjoja ja jo pitkään kokemaani kutsumusta palvella kirkkoa halutaan hyödyntää tällä tavalla.
Pauliina kokee, että siirtymä kokoaikaiseksi työntekijäksi on iso ja innostava, vaikka työnkuvassa on jo paljon tuttua:
– Olen ollut pitkään vastuunkantajana mukana erilaisissa Lähetyshiippakunnan työryhmissä ja viestintähommissa. Niistä saamani kokemus auttaa minua varmasti vauhtiin pääsemisessä. Minusta tuntuu innostavalta saada alkaa työskennellä kokoaikaisesti kirkon asioiden parissa. Tulossa on vaihtelevia päiviä ja työtehtäviä, mikä sopii minulle hyvin.
Uusi hiippakuntasihteeri työskentelee pääosin etänä kotoaan Jyväskylästä käsin. Koinonia-keskuksen kansliassa hän vierailee päivänä tai parina kuukaudessa. Pauliina toivoo, että kynnys ottaa yhteyttä hänen työnkuvaansa liittyvissä asioissa pysyisi matalana:
– Minulle voi jo nyt tarjota uutisideoita, tekstejä ja kuvia julkaistaviksi esimerkiksi nettisivuillamme, Pauliina vinkkaa.
Maaliskuusta lähtien Lähetyshiippakunnan Koinonia-keskuksessa on kokoonnuttu sunnuntaisin messuun. Kuva: Emma Sumuvuori
Lähetyshiippakunnan uuden, Koinonia-keskuksessa klo 11 kokoontuvan seurakunnan messut alkoivat puolitoista kuukautta sitten, 3.3.2024. Messujen alkamista edelsi huolellinen ja harkittu valmistelutyö, joka alkoi keväällä 2023 ”Koinonia-projektin” nimellä kulkeneen hankkeen esillä pitämisestä Markuksen ja Tuomaan seurakunnissa. Keväästä 2023 alkaen seurakuntia valmisteltiin tuleviin muutoksiin ja vapaaehtoisia uuden seurakunnan rakentamiseen etsittiin. Koinonia-projektia luotsasi nykyisin seurakunnan pastorina toimiva Eero Pihlava ja hänen apunaan pastori Jari Kekäle. Tulin itse tietoiseksi projektista ystävieni Lotan ja Johanneksen kautta ja harkinnan jälkeen päätin lähteä siihen mukaan.
Projektin seuraava etappi saavutettiin lokakuussa 2023, kun reilut toistakymmentä henkeä kokoontui yhteen ideoimaan ja vaihtamaan ajatuksia ja toiveita uutta seurakuntaa koskien. Tuon tapaamisen jälkeen kokoonnuimme säännöllisesti suunnittelun merkeissä joka kuukausi aina messujen alkamiseen saakka. Tapaamisissa käsittelimme ainakin Jumalan perheväen yhteiselämän periaatteita, budjettia, taloudellista kannattamista, yhteistoimintaa Markuksen seurakunnan kanssa, halua osallistaa kaikki seurakunnan jäsenet seurakunnan päätöksentekoon, kuukausittain messujen jälkeen järjestettäviä kirkkokahvikeskusteluja sekä vastuunkannon tasaista jakautumista ja jakamista.
Seurakunnan pastorina toimii Eero Pihlava. Kuva: Emma Sumuvuori
Seurakunnan tulevan toiminnan suunnittelu huipentui 1.3.2024 järjestettyihin yhteisiin virsiseuroihin Kekäleiden kotona. Tilaisuus oli lämminhenkinen ja hitsasi seurakunnan jäseniä tiiviimmin yhteen. 3.3. toimitettu ensimmäinen messu houkutteli paikalle viitisenkymmentä henkeä. Herra siunasi vaivannäkömme ja oli hienoa todistaa Hänen suuria tekojaan silmiensä edessä. Messujen kävijämäärä on sittemmin liikkunut 20–50 välillä.
Suurempia messutoiminnan ulkopuolella tapahtuneita asioita ovat olleet Koinonia-keskuksen keittiön siivoaminen sekä sakastin remontoiminen, joka tapahtui Pitkärannan Erkin johdolla.
Koinonia-projektiin lähtemistä en ole katunut hetkeäkään. Ylösnousseen Herramme antamat lähetyskäskyt velvoittavat koko Hänen Kirkkoaan (Matt. 28:18-20; Mark. 16:15-20; Luuk. 24:44-49; Joh. 20:19-23). Pääkaupunkiseutu kaipaa kipeästi yhä enemmän uusia seurakuntia, joissa Herramme evankeliumi kaikuu puhtaana ja Hänen pyhät sakramenttinsa toimitetaan oikein. On suurta Jumalan armoa, että Hän on katsonut tällaisenkin syntisen arvolliseksi olemaan mukana maailman loppuun saakka jatkuvassa lähetystehtävässä ja että Hän on antanut ympärille tällaisen seurakuntaperheen, jonka kanssa tuota lähetystehtävää saa yhdessä toteuttaa omat lahjansa Herran käyttöön antaen. Olet lämpimästi tervetullut seurakuntaamme osoitteeseen Kalevankatu 53! Tietoa tulevista tilaisuuksistamme löydät täältä.
Teksti: Kalle Pajala
Seuraavasta numerosta alkaen Pyhäkön lamppu -lehden liitteenä olevassa Ystäväkirjeessä julkaistaan lukijoiden lähettämiä kirkollisia ilmoituksia. Kuva: Juho Pylvänäinen
Kirkko on vanhastaan ilmoittanut seurakuntalaisille kaikki kirkolliset toimitukset. Näillä erityisesti tarkoitetaan kastetta ja siihen liittyvää konfirmaatiota, avioliittoon vihkimistä sekä hautaan siunaamista. Niissä on kiteytetty kristityn elämän matka. Ne ilmoitetaan, koska kirkko ei ole salaseura ja ne on toimitettu julkisesti ihmisten ja Jumalan edessä. Seurakuntalaisia kutsutaan näin esirukoukseen elämän taitekohdissa kulkevien puolesta. Samalla ne antavat mahdollisuuden yhteisöllisesti elää todeksi apostolin kehotusta: ”Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa.” (Room.12:15)
Kirkkomme haluaa tarjota jokaiselle jäsenelleen mahdollisuuden jakaa nämä uutiset seurakuntakuulutusten lisäksi Pyhäkön lamppu -lehdessä. Kyse ei ole vain siitä, että tarjoamme mahdollisuuden jakaa tietoa perheuutisistamme tutuille eri puolella Suomea. Vaikka kaste, avioliitto ja hautaan siunaaminen koskettavat syvästi perheitä ja sukuja, ne liittyvät mitä suurimmassa määrin Jumalan perheen elämään. Pyhä messu on seurakuntaelämämme keskus, mutta myös pyhien toimitusten kautta me kuljemme yhtenä kirkkona. Koskettavathan ne kirkkoon liittymistä, siinä elämistä ja riemuitsevaan seurakuntaan siirtymistä. Kirkolliset toimitukset merkitään muistiin kirkossa. Se ei merkitse vain rekisterimerkintää vaan se kauniisti ilmentää, että saman kirkon jäseninä olemme suhteessa toinen toisiimme. Meitä koskevat Paavalin sanat: ”Jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa; tai jos jollekulle jäsenelle annetaan kunnia, niin kaikki jäsenet iloitsevat sen kanssa.” (1.Kor.12:26)
Kirkolliset toimitukset alleviivaavat sitä, että jokaisella meillä on oma pastori kirkossamme. Paimenen vedestä märän käden kautta lapsi kastetaan Vapahtajan ja kirkon yhteyteen. Konfirmaatiossa oman kirkkomme rippipapin siunaava käsi vahvistaa kastettua ja opetettua nuorta elämään Jeesuksen seuraajana maailmassa. Oma paimen laskee siunaavat kätensä alttarille polvistuneiden miehen ja naisen pään päälle liittäen heidät Jumalan sanalla ja rukouksella yhdeksi lihaksi. Viimeisenä tuttu vierellä kulkenut pastori lähettää arkkuun lepäämään asetetun Kristuksen armon lupauksin kohti viimeistä tuomiota ja iankaikkisuutta.
Kyse ei ole vain kirkon tai pastorin mukana kulkemisesta. Ristiinnaulittu Kristus itse lupauksensa mukaan kulkee kaikki päivät kanssamme. Voimmekin nähdä kristityn vaeltavan ristin suojassa ja varassa koko matkan. Kastetulle sanotaan: ”Ota pyhä ristinmerkki otsaasi ja rintaasi todistukseksi siitä, että ristiinnaulittu ja ylösnoussut Jeesus Kristus on sinut lunastanut ja kutsunut opetuslapsekseen.” Kastealbaan puettu nuori tekee ristinmerkin ja kuulee sanat: ”Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon sinun kanssasi.” Aviopuolisoiksi vihittyjen yllä tehdään ristinmerkki ja lausutaan: ”Siunatkoon teitä kolmiyhteinen Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki.” Hautaan siunaamisessa hiekasta tehdään ristinmerkki arkun päälle ja samalla kuuluu omalla nimellä ihana lupaus: ”Jeesus Kristus Vapahtajamme herättää sinut viimeisenä päivänä.” Meidät jokaisen kuvakseen luonut kolmiyhteinen Jumala kulkee kanssamme meitä siunaten koko matkan!
Usein puhutaan aivan oikein, että kristitty tarvitsee hengellisen kodin. Se voi kuitenkin merkitä monille eri asiaa. Luterilaisen uskonkäsityksen mukaan kristityn hengellinen koti on oma seurakunta ja kirkko. Sen yhteydessä jokaisen tulisi saada kulkea Vapahtajan hoidossa kirkollisten toimitusten kautta messusta messuun.
Minun rukoukseni ja rohkaisuni Sinulle on tämä: Kirkkomme seurakunnissa saat kulkea koko matkan kotiin asti!
Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan ja Suomen Luther-säätiön muodostamassa kaksoisrakenteessa vastuu toiminnasta on jaettu tämän kaavion mukaisesti. Kuva: Sami Niemi
Usein sanotaan, että Lähetyshiippakunta ja Suomen Luther-säätiö muodostavat niin kutsutun kaksoisrakenteen. Mitä se oikein tarkoittaa? Ketkä kantavat vastuuta kirkon työstä ja miten kaikki oikein toimii?
Hengellisen elämän sydän ja keskus on jumalanpalveluksessa ja Jumalan lahjojen osallisuudessa. Luterilaisen opetuksen ytimeen on kuulunut opetus siitä, kuinka Jumalan sana ja sakramentit Jeesuksen asetuksen mukaan julistettuna ja toimitettuna tekevät kirkon kirkoksi. Ne ovat annettu ihmisen sielun tähden ja hengellisen elämän säilymiseksi. Sanan ja sakramenttien äärellä syntyy seurakunta, seurakuntia kutsutaan etsimään yhteyttä muiden kanssa. Vaikka kirkko yksittäisenä seurakuntana on kirkon perusyksikkö, siitä kasvaa myös paikalliskirkon taso. Luterilaisen tunnustuksen laatijat ymmärsivät kirkosta puhuessaan puhuvansa universaalin ja yhteisen Kristuksen kirkon tuntomerkeistä ja sovelsivat niitä konkreettiseen seurakuntaan. Samalla kirkkoa etsittäessä kysyttäisiin ennen kaikkea aina kirkon tuntomerkkejä.
Tämän ajatuksen pohjalta käynnistyivät myös vuonna 2000 Suomen Luther-säätiön jumalanpalvelukset. Suomen ev.lut. kirkon myllerrysten keskellä tarkoitus oli mahdollistaa pääsy luterilaiseen jumalanpalvelukseen kirkon tuntomerkkien äärelle. Vaikka ydin on aina hengellisessä todellisuudessa ja konkreettisessa seurakunnan elämässä, kirkko tarvitsee myös hyvän järjestyksen ja eri yhteiskunnissa tavan hoitaa erilaiset vastuunsa. Toimintaa mahdollistamaan valittiin säätiömalli. Rekisteröity säätiö tarjoaa yhteiskunnan puolelta suuren vapauden toteuttaa ja tukea seurakuntien elämää. Säätiöllä on yhteiskunnan puolesta ”yleishyödyllisen toimijan” asema, joka tuo esimerkiksi verohelpotuksia ja ketteröittää toimintaa. Säätiötä perustettaessa laaditaan myös aina säädekirja, joka sitoo säätiötä ja sen toimintaa. Tälle säädekirjassa ilmaistulle toiminnan tarkoitukselle myös viranomainen antaa hyväksynnän.
Patentti- ja rekisterihallinto on aikoinaan antanut luvan perustaa Suomen Luther-säätiön ja hyväksynyt sen säädekirjan. Suomen Luther-säätiön säädekirjassa taas sanotaan, että sen tarkoituksena on ylläpitää ja levittää tunnustuksellista luterilaista uskoa. Tätä tarkoitustaan Luther-säätiö toteuttaa erityisesti ja ensisijaisesti järjestämällä ja tukemalla luterilaisia jumalanpalveluksia. Tämän jälkeen säädekirjassa lausutaan monia seikkoja: esitetään huomioita lain ja evankeliumin saarnaamisesta, virkateologiasta, rohkaistaan kasteeseen perustuvaan yhteisen pappeuden toteuttamiseen, jotta Pyhän Hengen moninaiset lahjat voisivat rakentaa seurakuntia, rohkaistaan seuratoimintaan, harjoitetaan teologista koulutusta ja julkaisutyötä, tuetaan lähetystyötä jne. Lukuisia seurakuntalaisille tuttuja teemoja! Perusnäkynä on, että oikea kristillinen jumalanpalvelus kasvattaa seurakuntaa sekä varustaa, jäsentää ja yhdistää näkyvästi ja todellisesti Jumalan seurakunnan.
Säätiön perustamisen jälkeen säätiötä sitoo sen oma säädekirja ja toisaalta Suomen yhteiskunnan säätiölaki. Säätiölaki myös määrittelee, miten säätiön hallitusta täydennetään. Säätiön hallitukseen on valittava kolmesta seitsemään varsinaista jäsentä, jotka valitsevat keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Tällä hetkellä Suomen Luther-säätiön hallituksen puheenjohtajana toimii Raimo Savolainen ja varapuheenjohtajana Juhana Pohjola. Säätiön asiamiehenä toimii Joel Kerosuo. Säätiön hallitus kantaa kaikesta toiminnasta juridisen vastuun esivallalle. Toimintaa valvoo Patentti- ja rekisterihallitus, jolle toimitetaan toimintakertomus ja tilinpäätös. Ne ovat julkisia asiakirjoja. Rahankeräysluvan myöntää säätiölle Poliisihallitus. Suomen Luther-säätiö siten toimii edelleenkin säädekirjansa kautta, johon se on sidottu ja jonka toteuttamiseen sen hallituksen jäsenet ovat sitoutuneet.
Suomen Luther-säätiön toiminnan pohjalta perustettiin vuonna 2013 Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta. Hiippakuntajärjestyksessä todetaan Lähetyshiippakunnan olevan itsenäinen luterilainen kirkko. Vaikka Lähetyshiippakunnan hengelliset juuret ovat Suomen ev. lut. kirkossa, niin organisaation tasolla yhteyttä siihen ei enää ole. Linkki kirkkojen välille tulee kuitenkin siitä, että Lähetyshiippakunnan seurakunnan jäseniä on edelleen jäseninä myös Suomen ev. lut kirkossa.
Lähetyshiippakuntaa perustettaessa järjestäytymismuodoksi valittiin rekisteröimätön yhdistys. Vaihtoehdoista rekisteröity yhdistys ei ollut mahdollinen ja rekisteröityä uskonnollista yhdyskuntaa ei pidetty mielekkäänä. Todettiin, että Lähetyshiippakunta voi toimia hyvin siten, että sen taustajärjestönä toimii Suomen Luther-säätiö. Tältä osin mikään ei oikeastaan muuttunut, kun seurakuntien toiminta järjestettiin Lähetyshiippakunnaksi. Säätiön säädekirja on kestänyt hyvin aikaa ja säätiö taustaorganisaationa soveltuu hyvin edelleen kirkon seurakuntatyön taloudelliseksi ja juridiseksi perustaksi. Eli laki velvoittaa Luther-säätiön seuraamaan säädekirjaa ja säädekirja taas tukee hyvällä tavalla Lähetyshiippakunnan tukemista ja seurakuntien perustamista.
Lähetyshiippakunnan ylin päättävä elin on hiippakuntakokous. Sen jäseniä ovat seurakuntien valitsemat kaksi edustajaa ja pastori. Hiippakuntakokouksen valitsema hiippakuntaneuvosto suunnittelee ja toteuttaa hiippakunnan hallintoa sekä toimintaan liittyviä käytännön asioita. Lähetyshiippakunnan hengellis-teologista paimenvastuuta kantaa piispa. Päivittäisjohtaminen ja siihen liittyvä päätöksenteko on hiippakuntadekaanin tehtävänä. Hiippakuntadekaani toimii myös työntekijöiden esimiehenä. Aluerovastit toimivat rovastikuntien papiston lähiesimiehinä ja tukevat seurakuntien työtä. Konsistori vastaa teologisista linjauksista ja käsittelee pappiskandidaattien tutkimisen ja papistoa koskevat asiat.
Lähetyshiippakunnan seurakunnat muodostavat taloudellisesti yhden kokonaisuuden. Vaikka jokaisessa paikassa etsitään tietä kohti omavaraisuutta, yhteistalous Luther-säätiön kautta on mahdollistanut nopean kasvun. Koska Suomen Luther-säätiö toimii Lähetyshiippakunnan taloudellisena ja juridisena taustayhteisönä, yhteys niiden välillä on luonnollisesti tiivis. Tiivistä yhteyttä alleviivaa myös se, että operatiivisena johtajana toimiva hiippakuntadekaani toimii myös Suomen Luther-säätiön asiamiehenä. Säätiön nimenkirjoitusoikeudellinen hallituksen puheenjohtaja on piispan ja hiippakuntadekaanin hallinnollinen esimies.
Lähetyshiippakunnan hallinto on hyvin kevyt. Kanslia toteuttaa hiippakunnan hallintoa käytännön tasolla ja hoitaa tiedottamista. Kanslian työtä johtaa hiippakuntadekaani. Hänen kanssaan työskentelee hiippakuntasihteeri ja talouspäällikkö. Dekaanin ohella hiippakuntasihteeri toimii hiippakuntaneuvoston ja talouspäällikkö Luther-säätiön hallituksen esittelijänä.
Kanslia, Lähetyshiippakunnan piispa ja Luther-säätiön hallituksen puheenjohtaja muodostavat johtoryhmän, joka valmistelee eri toimielimiin tulevat useampaa eri toimijaa koskevat esitykset. Säätiön hallitukselle tulevat taloudellisen ja juridisen vastuun puolesta esimerkiksi työntekijöiden palkkaukseen ja työntekijätilanteeseen liittyvät asiat, kun taas hiippakuntaneuvosto käsittelee enemmän kirkon työaloja.
Tällä rakenteella Lähetyshiippakunta toimii toistaiseksi. Rakenteen jatkuessa pyrkimys on tuoda entistä paremmin kirkon kentälle tietoon esimerkiksi kokonaistaloustilanteen kehittymistä. Pohdinnassa on myös, olisiko hyviä tapoja kehittää hiippakuntaneuvoston ja Suomen Luther-säätiön hallituksen työskentelyä tarvittavan tiedonkulun, yhteisesti jaetun kokonaisnäkemyksen kasvattamiseksi ja toisaalta turhan päällekkäisyyden torjumiseksi.
Katso myös aiheeseen liittyvä keskustelu Studio Kryptasta täältä!
”Kristus on ylösnoussut! Totisesti ylösnoussut!”
Pääsiäisjuhlamme taustalla on juutalaisten pääsiäinen, jonka aikana juhlittiin ja muisteltiin Egyptistä vapautumista. Jumala oli luvannut, että hänen kansansa pääsisi vapaaksi Egyptin orjuudesta, ja tuo lupaus toteutui ensimmäisenä pääsiäisyönä. Oli siis vielä pimeää, kun Jumala hankki heille pelastuksen, ja aamun koittaessa israelilaiset vapaat.
Mihin aikaan päivästä Jeesuksen ylösnousemus tapahtui? Evankeliumeissa meille kerrotaan, kuinka sunnuntaiaamuna, kun aurinko oli vielä nousemassa, naiset saapuivat Jeesuksen haudalle voidellakseen hänen ruumiinsa juutalaisten hautaustapojen mukaisesti. Mutta kun he saapuivat paikalle, hauta olikin tyhjä. Ennen kuin he olivat ehtineet haudalle, ja ennen kuin aurinko oli ehtinyt nousta, Jeesus oli noussut kuolleista ja jättänyt tyhjän haudan taakseen. Oli siis vielä pimeää, kun Jeesus nousi kuolleista.
Jeesuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa Jumala toteutti suunnitelmansa koko maailman pelastamiseksi ja vapauttamiseksi. Hänen ylösnousemuksestaan alkoi aivan uudenlainen aamu – aamu, joka poistaa kuoleman pimeyden ja vapauttaa meidät synnin kahleista ja orjuudesta. Jo ennen kuin pääsiäissunnuntaina aurinko oli noussut, meidän pelastuksemme Aurinko ylösnousi. Ja kun pääsäisaamu koitti, me kaikki olimme vapaat.
Aurinkomme ylösnousi,
paistaa voittovuorella.
Lämmin valo sieltä loistaa,
surut, murheet hajottaa.
(Virsi 105).
Siunattua pääsiäistä!
Kaikki Pahan vallat olivat liikkeellä pitkänäperjantaina. Jeesus itsekin sanoi: ”Nyt on pimeydellä valta”.
Saatana joukkoineen kohdisti kaiken mahdollisen vihansa ja raivonsa Kristukseen Golgatan ristillä. Kaikki se katkeruus, jota Sielunvihollinen tunsi jo taivaassa jäädessään häviölle, purkautui nyt Jumalan Pojan päälle.
Saatana oli edelleen vihainen siitä, ettei Jeesus ollut suostunut hänen houkutuksiinsa erämaassa. Leipä, enkelien suojelus ja maailman valtakunnat eivät olleet kelvanneet Vapahtajalle vastineeksi siitä, että Sielunvihollinen saisi Hänet kumartamaan itseään. Mutta nyt Golgatalla piti Saatanan saada korvaus kaikista kokemistaan nöyryytyksistä. Nyt hän näyttäisi, kuka on valtias ja kuka sanoo viimeisen sanan.
Jossain vaiheessa alkoi Pahan valta kuitenkin murtua. Kun Jeesus kävi määrätietoisesti kuolemaan, alkoi Saatana ymmärtää tekevänsä kaikkien aikojen virheen. Tämä kuolema ei tulisikaan antamaan hänelle valtaa, vaan se tulisikin viemään koko Pahan vallan lopulliseen tappioon ja kadotukseen. Tämä olisi juuri se ennustettu tapa, jolla Jumala sovittaisi ihmiskunnan synnit ja kumoaisi Saatanan vallan.
Kirkkoisä Hieronymos oivalsi tämän, kun hän kirjoitti:
Minusta näyttää, että tämä pysäytti pahat henget. Kun Jeesus oli ristiinnaulittu, ne tunsivat ristin voiman ja tajusivat, että niiden oma voima oli murrettu. He yrittivät ihmisten avulla houkutella Jeesuksen astumaan alas ristiltä. Mutta Herra tunsi vihollistensa ansat ja pysyi ristillä tuhotakseen Saatanan.
Saatana ei ymmärtänyt rakkautta eikä rakkauden voimaa. Se ei voinut kuvitellakaan, että itsensä uhraaminen ja kuolemaan suostuminen voisikin olla voiman osoitus.
Sielunvihollinen ymmärtää vain vihan ja vallanhalun voiman. Ne ovat ainoita keinoja, joita se osaa käyttää taisteluissa. Sen me näemme maailman tapahtumista tänäkin päivänä. Kaikkialla siellä, missä viha ohjaa ihmisten elämää, siellä on Sielunvihollinen työssään.
Kristus sen sijaan hallitsee uhraamalla itsensä. Hän antoi ja antaa kaikkensa jokaisen ihmisen puolesta. Juuri tämä itsensä uhraava rakkaus voittaa maailman, synnin, kuoleman ja Perkeleen vallan. Niiden täytyy väistyä tuon jumalallisen rakkauden tieltä. Ristiltä säteilee sellainen rakkaus, jota mikään Pahan valta ei voi vastustaa.
Tässä maailmassa vallitsee viidakon laki. Se, jolla on eniten valtaa ja voimaa, se voittaa. Heikot sortukoot elon tiellä. Kristuksen valtakunnassa sen sijaan heikkous on voimaa, heikoissa Jumala on väkevä. Se, mikä näyttää mitättömältä, onkin kaikkein tärkeintä. Se joka tuhoutuu, onkin elämän antaja. Se, joka muserretaan jalkojen alle, nouseekin kirkkaana.
Kristuksen voima säteilee tänäänkin Golgatan ristiltä. Henkensä antava Vapahtaja antaa Hengen kaikille uskoville. Kuolemalla Kristus voittaa Sinunkin kuolemasi.
Evankeliumin sana jakaa meille tänäänkin kaikki nämä lahjat, jotka Kristus ansaitsi Golgatan ristillä: anteeksiantamuksen, rauhan Jumalan kanssa ja iankaikkisen elämän taivaassa.
Mikään ei jäänyt kesken. Yksikään Sinun syntisi ei jäänyt sovittamatta. Yksikään riivaaja ei jäänyt kukistamatta. Yksikään este ei jäänyt kaatamatta Sinun ja Jumalan väliltä.
Kristus sanoi: ”Se on täytetty”, ja se pitää paikkansa.
Saat kaiken lahjana.
Siinä ne kaksi miestä seisovat. Molemmat vangittuina. Molemmat syytettyinä. Molemmat tunnettuja hahmoja. Siinä he seisovat Rooman Keisarin käskynhaltijan tuomioistuimen edessä. Siinä he katsovat koko ajan suuremmaksi Antoniuksen linnakkeen portaikon ympärille kokoontuvaa väkijoukkoa.
Toisen nimi on Jeesus. Hän ei esittelyä kaipaa. Kaikki hänet tuntevat. Rohkea ja peloton mies, jolla oli selvä näky siitä, mikä on Israelin kansan tulevaisuus. Mikä on sille parasta. Mikä on sen todellinen vapaus! Sitten seisoo toinen mies. Hänenkin nimensä on Jeesus. Hänkään ei esittelyä kaipaa. Kaikki hänet tuntevat. Rohkea ja peloton mies, jolla oli selvä näky siitä, mikä on Israelin kansan tulevaisuus. Mikä on sille parasta. Mikä oli sen todellinen vapaus!
Pilatuksen edessä seisoo kaksi miestä Jeesus Isän Poika (Bar abbas). Ja Jeesus Nasaretilainen, joka oli syytettynä, että hän väitti olevan Jumalan Poika. Barabbaksen toinen nimi oli todella Yeshua, monien vanhojen käsikirjoitusten mukaan. Kaksi Jeesusta ja kaksi miestä, joiden nimi merkitsee pelastajaa. Kaksi vangittua, jotka ovat Isän Poikia.
Näiden välillä kansa saa tehdä valinnan. Kumman Jeesuksen, kumman pelastajan, kumman Isän Pojan tulee saada vapautensa ja jatkaa työnäkyänsä. Kumman työlle ja elämälle täytyy laittaa piste?
Kansan parissa vihattu maaherra Pilatus, joka käytti keisarin edustajana elämän ja kuoleman valtaa, oli päättänyt pääsiäisjuhlan kunniaksi päästää yhden vangin vapaaksi, sen, jonka kansa tahtoi. Barabbaksesta tiedämme, hänet oli Luukkaan mukaan heitetty vankeuteen kaupungissa tehdystä kapinasta sekä murhasta. Todennäköisesti Barabbas kuului niin Rooman valtaa väkivaltaisesti vastustaviin tikarimiehiin, jotka salaa väkijoukossa tai hämärällä kujalla puukottivat kuoliaaksi Rooman sotilaita ja myötäilijöitä. Hänellä oli näky Israelista vapaana Rooman vallasta. Barabbas todella oli Rooman valtaa kapinoiva, murhia tehnyt mies. Hänet oli saatu kiinni ja tuomittu kuolemaan. Hänellä ei ollut elämässä enää mitään odotettavaa kuin hetken kärsimys ja kuolema.
Jeesuksen Pilatus haluaa säästää. Matteus kertoo, että maaherra näki ylipappien motiivien läpi: hän tiesi, että he kateudesta olivat antaneet hänet hänen käsiinsä. Mitä Pilatus tekee? Eikö jotakin viisasta ja Jeesukselle hyväntahtoista? Hän viimeisenä keinona yrittää saada Jeesuksen vapauteen käyttämällä oikeuttansa päästä yksi vapaaksi. Varmasti hän odotti, että Jeesus hurskas parantaja ja ihmeiden tekijä nyt huudettaisiin vapaaksi? Kummanko tahdotte, että minä teille päästän, Barabbaanko vai Jeesuksen, jota sanotaan Kristukseksi?
Mitä Pilatus tällä kysymyksellä Jeesukselle teki? Hyvän mahdollisuudenko päästä syyttömän vapauteen? Ei suinkaan. Hänhän julisti Jeesuksen syylliseksi ja tuomituksi. Sillä kenet voidaan armahtaa ja vapauttaa. Vain syyllinen ja tuomittu! Pilatus siis huutaa kansanjoukolle, että Jeesus on syyllinen! Jeesus on samalla viivalla kuin kuolemaan tuomittu Barabbas!
Mutta mikä sitten on kansan vastaus? Kumman Jeesuksen he haluavat vapaaksi? Kumman työnäkyä Israelin tulevaisuudesta he haluavat jatkaa? Barabbas. Päästäkää meille Barabbas. Pilatus tekee uuden kysymyksen: Mitä Jeesukselle pitää tehdä? Miksi hän sitä kysyy? Mikä oikeusistuin tuo on, jossa päätökset tehdään joukkoäänestyksellä! Mitä kansa huutaa? Päästä vapaaksi, heitä tyrmään… Ei vaan ristiinnaulitse. Mitä he pyytävät? Ristiinnaulitseminen ei ole vain kivulias ja nöyryyttävä teloitustapa. Rooman kansalaista tuomioistuimen päätöksellä kyllä tuomitaan kuolemaan mutta ei ristiinnaulita. Ristiinnaulitseminen alleviivasi Rooman ylivaltaa juutalaisiin. Kansa huutaa, että yksi heistä pitäisi Rooman vallan häpeällisesti tappaa ja osoittaa näin valtansa heille. Käsittämätön viha! Käsittämätön sokeus! Kun Pilatus kysyy perusteita kansalta – Mitä pahaa hän on tehnyt? – kansa joukkovimmassa huutaa vain kovemmin ristiinnaulitse. Pilatuksen pestyä kätensä eli vierittääkseen vastuuttomasti vastuun pois itseltään väkijoukko ottaa vastuun itselleen: Tulkoon hänen verensä meidän päällemme ja meidän lastemme päälle. Joskus käy niin, että todella saa sitä, mitä pyytää. Barabbaksen työnäky äänestettiin jatkoon. Ja näin verityöt kiihtyivät tulevina vuosikymmeninä. Murhat paisuivat kapinaksi, kapina sodaksi. Huutajien lapset saivat nähdä, miten Rooman legioonien käsissä Jerusalem paloi ja veri virtasi kaduilla vuonna 70!
Mutta näetkö Barabbaksen? Hän seisoo siinä kuolemantuomio niskassa. Ristiä on jo nikkaroitu valmiiksi. Ja nyt hän katselee kansanjoukkoa ja kuulee, kuinka hänen nimeään huudetaan kuin messiaan konsanaan. Kahleet tippuvat. Hänet on julistettu vapaaksi. Iloisia onnittelijoita pyörii ympärillä. Ja samaan aikaan hän näkee, miten Jeesusta viedään pois. Ruoska otetaan esille, sylkeminen ja pieksäntä alkaa. Hänelle valmistettu ristinpoikkipuu tuodaan paikalle. Ja mikä on Barabbaksen kysymys: Minä voisin olla tuossa! Minun piti olla tuolla paikalla! Minut oli tuomittu jo tuohon osaan! Ja nyt siinä seisoo minun sijallani, minun paikallani Jeesus, jota sanotaan Kristukseksi. Tähänkö Jeesuksen kaikki parantamis- ja opetustyö on johtanut? Kyllä Barabbas, juuri tähän se on johtanut. Juuri tämä on Jeesuksen, Taivaallisen Isän ainoan Pojan työnäky vapauteen.
Kun katselemme hiljaisella viikolla Barabbasta, mitä näet? Miehenkö, jonka viha söi ja kulutti sisältä? Miehenkö, joka uskoi omankädenoikeuteen ja vahingolliseen unelmaan vapaudesta? Surua ja pelkoa ympärilleen levittäneen pahan miehenkö, jonka olisi kuulunut saada palkkansa? Sellaisen miehen minä näen. Mutta ratkaisevaa ei ole, miten minä, sinä tai kansa aikoinaan hänet näkivät, vaan miten Kristus häntä katseli. Mitä Jeesus hellästi viestitti hänelle? Sinun kätesi vapautetaan, minun sidotaan. Sinut puetaan, minut riisutaan. Sinua taputellaan olalle, minua ruoskitaan selkään. Sinun nimellesi varatut naulat ovat nyt minun. Ja Barabbas, kaiken tämän minä teen omasta halustani. Sinun rikkomustesi tähden. Sinun todellista vapauttasi varten. Teen kaiken rakkaudesta sinuun. Sillä sinä olet minun Isäni lapsi ja minä olen Veljesi ja Vapahtajasi!
Ja jos ja kun Jeesus katsoi näin Barabbasta, niin näetkö, miten hän katsoo tänään sinuun. Isän ainokaisen Pojan rakkautta täynnä olevat silmät vakuuttavat sinulle: sinun tähtesi, sinun puolestasi, sinua varten, jotta sinä kylkihaavani veden ja veren kautta olisit Isäni lapsi tänään ja aina.
Tuomo ja Leena Simojoki afrikkalaisten vieraiden kanssa Kesäjuhlassa vuonna 2022. Kuva: Kari Puustinen
Tänä vuonna Lähetyshiippakunnan lähetystyön painopiste siirtyy aiempaa selkeämmin Afrikan mantereelle. Pastorien opetusmatkoja ja kummioppilaiden tukitoimintaa jatketaan kuten aiemmin, mutta saamme mantereelle myös pysyviä työntekijöitä, kun Tuomo ja Leena Simojoki perheineen muuttavat takaisin Keniaan heinäkuussa. Samalla mukaan astuu myös uusi yhteistyön muoto: kirkkomme saa ensimmäiset nimikkolähetit.
Lutheran Heritage Foundation (LHF) on kutsunut pastori Tuomo Simojoen yhdessä vaimonsa Leenan ja lastensa kanssa työyhteyteen Itä-Afrikassa. LHF:n ja Lähetyshiippakunta teki marraskuussa 2023 sopimuksen Simojokien työhön liittyen. Sopimuksen mukaisesti Simojoet toimivat Keniassa LHF:n työntekijöinä ja Lähetyshiippakunnan nimikkolähetteinä. Kirkkomme roolina on siten toimia lähettäjänä ja esirukoilijana. Juridisen ja taloudellisen vastuun kantaa LHF. Lähetyshiippakunta ei maksa Simojokien palkkaa, mutta tukee muutoin LHF:n työtä Afrikassa osallistuen kirjojen kustantamiseen ja koulutustyöhön.
– Lähetyshiippakunta ja LHF ovat tehneet yhteistyötä jo pitkään. Nyt saamme olla lähettämässä Simojoen perhettä Itä-Afrikkaan vahvistamaan sitä työtä, jota he ovat jo aiemmin paikan päällä tehneet ja viime vuosina Suomesta käsin koordinoineet. Pienenä kirkkona omat voimavaramme eivät riittäisi lähettiperheen ylläpitämiseen. Toisaalta LHF tarvitsee juuri sitä vahvaa osaamista ja kokemusta, jota Tuomolla ja Leenalla on. Nimikkolähettien kautta pääsemme hyvin konkreettisella tavalla mukaan vastaamaan monien afrikkalaisten kirkkojen suurimpaan tarpeeseen varustamalla seurakunnille paimenia, jotka opettavat oikein Jumalan Sanaa ja jakavat sakramentit Kristuksen asetuksen mukaisesti. Simojoen perheen kautta tällä työllä on kasvot, jotka jo tunnetaan monissa seurakunnissamme. Heidän kauttaan saamme varmasti lisää konkretiaa esirukouksiimme. Myös omien pastoreidemme opetusmatkojen järjestely helpottuu, kun nimikkolähettimme ovat paikan päällä.
– Lähetysstrategiaamme on kirjattu visio: “Luterilainen seurakunta lähellä ja kaukana”. Siitä runsaasta Jumalan siunauksesta, jota saamme monin tavoin osaksemme täällä omissa seurakunnissamme, riittää jaettavaksi myös kauemmas. Tuomon ja Leenan työssä on kyse juuri tästä eteenpäin jakamisesta. LHF:n lukuisille kielille kääntämä ja jakama kirjallisuus sekä näiden kirjojen opettamiseksi ja käyttämiseksi järjestetty koulutus pastoreille ja muille seurakuntien vastuunkantajille on tavoittavuudessaan hämmästyttävää. Se mahdollistaa jo olemassa olevien luterilaisten seurakuntien vahvistumisen ja uusien seurakuntien syntymisen kymmenien kansojen parissa Itä-Afrikassa. Tänä aikana, jolloin lähetystyö on monien mielissä muuttunut materiaaliseksi tai sosiaaliseksi avustamiseksi, saamme keskittyä ja panostaa erityisesti siihen, että puhdas evankeliumi Kristuksesta syntiemme sovittajana leviää ihmisten iankaikkiseksi autuudeksi.
Aiempien vuosien tapaan Lähetyshiippakunnan lähetystyöhön kerätyillä varoilla järjestetään pastorien opetusmatkoja Keniaan. Samoin seurakunnan itua Tel Avivissa pyritään edelleen tukemaan resurssien ja olosuhteiden sallimissa rajoissa.
– Edellisen vuoden aikana oli paljon selvittelyjä lähetyksen tilanteen suhteen: Mikä olisi Lähetyshiippakunnalle mielekäs malli ja mikä olisi sopiva taso talouden suhteen? Olen hyvällä mielellä, että olemme nykyisessä tilanteessa. Löysimme hyvän ratkaisun Simojokien, LHF:n ja kirkkomme kannalta. Kirkkomme voi olla lähetystyössä mukana tavalla, joka omille hartioillemme olisi liian raskas, mutta laajempaan työhön osallistuessa mahdollinen ja mielekäs. Edellinen vuosi jäi lähetyksen talouden osalta ylijäämäiseksi. Menot olivat huomattavasti budjetoitua pienemmät, koska opetusmatkojen kustannukset jäivät pienemmiksi. Meillä on työtä edessä vuosittaisen maksun keräämiseksi LHF:n työhön ja opetusmatkoille, mutta ensimmäiset signaalit ovat hyviä. Uskon, että lähetysinnostus nousee sen myötä, että Simojokien perhe kirkostamme on lähdössä palvelemaan Afrikkaan. Toiveemme ja rukouksemme on, että Afrikan työ saisi olla näkyvästi esillä seurakunnissamme, mikä rohkaisi rukoilemaan työn puolesta ja kannattamaan sitä myös taloudellisesti.
– On sanottu, että ihmisillä on lompakossaan kaksi osastoa: oma seurakunta ja lähetystyö. Selvää on, että haluamme tukea ja tehdä lähetystyötä siellä missä mielekäs ovi avautuu. Samalla täytyy huolehtia tasapainosta oman työmme ja seurakuntien suhteen. Ei siis ole kestävää, että laitettaisiin vaikkapa isoja summia lähetykseen, mutta oma seurakunta olisi ronskisti miinuksella. Silloin joku muu oikeastaan maksaisi seurakuntakodin menot. Tässä etsitään tasapainoa, mutta uskon, että tuleviksi vuosiksi kaavailtu kehys lähetyksen suhteen on hartioillemme mahdollinen.
Lähetyshiippakunnan lähetystyön tavoitteena on keskittyä kaste- ja lähetyskäskyn (Matt. 28: 18–20) toteuttamiseen käytännössä. Siten lähetystyössä pyritään saamaan aikaan evankeliumin julistusta ja opetusta seurakuntien syntymiseksi ja vahvistumiseksi.
– “Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.” (1. Kor. 3:11) Kun Suomessa 1960-luvulla syntyi erityisesti “viidennen herätysliikkeen” piireissä uusi innostus ulkolähetystyöstä, oli kansankirkon hengellinen rakenne ja suuntaus vielä selvä: Lähetystyössä on kysymys ennen kaikkea evankeliumin julistamisesta niin, että ihmiset kääntyvät synneistään ja uskovat evankeliumin. Itselleni oli usko Kristukseen avautunut vasta muutamaa vuotta aikaisemmin ja se muutti käsitykseni Jumalasta ja siitä, mikä tässä elämässä oli ehdottomasti tärkeintä. Oli luonnollista ymmärtää lähetystyö samantapaisena kuin se toiminta, jossa olimme mukana Suomessakin eri paikkakunnilla: julistuksena herätyskokouksissa, kaduilla ja kouluissa. Tarkoituksena oli saavuttaa mahdollisimman monia ihmissieluja, joiden kunkin arvo iankaikkisuuden ja Jumalan edessä oli ja on ääretön. Vasta vähitellen, jo lähetyskentällä aloin ymmärtää, että nämä sielut, ihmiset, tarvitsevat seurakuntaa, kirkkoa.
– Kirkon perustaminen lähetyskentällä pakottaa lähetyssaarnaajat sellaisten kysymysten eteen, jotka kotimaassa olivat valmiiksi vastattuja ja joita ei useinkaan ajatella sen syvällisemmin. Mikä on kirkko, mikä seurakunta? Kuinka suuri kirkon täytyy vähintään olla? Kuka päättää kirkon asioista? Mitä kirkko tunnustaa? Mikä on kirkon hengellinen virka? Mitä seurakunnan paimenilta vähintään vaaditaan? Mitä opetetaan sakramenteista? Tämän tapaisia kysymyksiä on loputtomasti. Valitettavasti lähetyssaarnaajia ei yleensä ole valmistettu kohtaamaan niitä.
– Luterilaisen kirkon lähetystyö tulee suunnitella alusta alkaen seurakuntien ja kirkon perustamista varten silloin, kun ei vielä niitä ole olemassa. Kirkon historia on jo 2000 vuotta vanha. Olisi kummallista ajatella, ettei kirkon kokemuksista ja opeista voisi hyötyä. Kirkon perustamista ei tule eikä saa panna uusien kristittyjen ratkaistavaksi ja rasitukseksi. Kirkko on jo olemassa. Lähetyssaarnaajien tulee “tuoda kirkko mukanaan”. He opettavat paikallisille, uusille kristityille kristillisen totuuden sellaisena kuin he itsekin uskovat. Luterilaisen lähetystyön päämääränä on tietenkin sielujen pelastus, mutta samalla myös luterilaisen kirkon perustaminen sinne, missä kirkkoa ei vielä ole tai myös olemassa olevan luterilaisen kirkon vahvistaminen niillä lahjoilla ja kyvyillä, joita Jumala on meille antanut.
Arne Olsson oli Missionsprovinsenin ensimmäinen lähetyspiispa. Hän palveli vuosina 2005–2010. Kuva: Missionsprovinsen
Ruotsista kantautui 13. maaliskuuta 2024 suru-uutinen: Missionsprovinsenin ensimmäinen piispa Arne Olsson on kuollut, 93 vuoden iässä.
Missionsprovinsenin nykyinen lähetyspiispa Bengt Ådahl kirjoittaa:
– Arne Olsson oli Missionsprovinsenin ensimmäinen lähetyspiispa, vuosina 2005–2010. Muistamme kiitollisina hänen uskollista palvelustaan hyvin tärkeänä ajanjaksona Missionsprovinsenin historiassa. Hänen tunnuslauseensa ”Att lyda Gud mer än människor” (vrt. ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä”, Apt 5:29) todistaa siitä uskollisuudesta ja rakkaudesta Herraan, joka häntä motivoi.
Arne-piispalla on tärkeä paikka myös suomalaisessa kirkkohistoriassa ja Lähetyshiippakunnan synnyssä. Tultuaan vihityksi Missionsprovinsenin piispaksi hän palveli myös suomalaisia seurakuntia, vihkien pappeja pääasiassa Suomen Luther-säätiön palvelukseen. Toimikautensa aikana hän vihki yhteensä kahdeksan suomalaista miestä pappisvirkaan. Vuonna 2010 hän vihki Matti Väisäsen Missionsprovinsenin avustavaksi piispaksi, palvelemaan niitä seurakuntia, jotka myöhemmin (2013) muodostivat Suomen Lähetyshiippakunnan. Matti Väisänen muistelee:
– Olin Suomen Luther-säätiön delegaation jäsenenä mukana mieliinpainuvassa Arne Olssonin piispaksi vihkimisjuhlassa Göteborgissa 5. helmikuuta 2005. Vain Kolmiyhteinen Jumala tiesi tuolloin, että hän tulisi vihkimään minut piispaksi viisi vuotta myöhemmin Luther-säätiön työn tuloksena Suomessa syntyneitä ja syntyviä seurakuntia varten. Siitä lähtien on ollut ilo ja halu kiittää iltarukouksissani Taivaan Isää kaikin tavoin esimerkillisestä ja kauniilla tavalla vaatimattomasta ja hurskaasta esipaimenestani lähetyspiispa Arne Olssonista.
Myös Lähetyshiippakunnan nykyinen piispa Juhana Pohjola muistaa Arne-piispaa kiitollisuudella:
– Piispa-Arne palveli nöyrästi, uskollisesti ja valoisasti Herran seurakuntaa historiallisessa taitekohdassa. Hänet annettiin piispaksi vanhuuden päivinään siirtämään kallis uskonperintömme uusille paimensukupolville ja syntyneille seurakunnille kansakirkkojen hengellisessä kriisitilanteessa. Syvä kiitollisuus täyttää sydämen siitä palvelutehtävästä, jolla hän myös meidän työtämme Suomessa rakensi. Kristuksen ristityö meidän syntisten pelastukseksi oli hänen julistuksensa ydin. Meillä on hyvä toivo, että hän saa nyt levon töistään ja ilon Herransa luona taivaassa.
Piispa Arne Olssonin vihkimät suomalaiset papit ja piispa:
Göteborgissa 5.2.2005: Niko Vannasmaa
Göteborgissa 7.1.2006: Janne Koskela
Tukholmassa 13.1.2007: Kalle Väätäinen
Göteborgissa 20.10.2007: Antti Lehrbäck, Esko Murto, Markus Pöyry
Tukholmassa 16.5.2009: Jyrki Anttinen, Hannu Mikkonen
Helsingissä 20.3.2010: Matti Väisänen vihittiin piispaksi
Kuva: https://missionsprovinsen.se/biskop-arne-har-avlidit/
