Sinut on kutsuttu -tapahtuma lokakuussa Espoossa
9.5.2025
Vuoden 2025 SOK-tapahtuma nuorille ja varhaisnuorille järjestetään lokakuussa Espoossa! Nyt avatuilta SOK-sivuilta pääset tutustumaan päivän ohjelmaan, ilmoittautumaan tapahtumaan ja ilmoittamaan joukkueesi Suureen Raamattuvisaan! Tervetuloa!
Vuosi sitten kokoonnuimme pitkästä aikaa naistenpäiville, nyt Vapaakirkon omistamaan toimintakeskus Kiponniemeen, Jyväskylän Vesangalla. Siellä pidetään monia muitakin Lähetyshiippakunnan päiviä, eikä ihme, sillä tilat saivat kiitosta toimivuudesta ja siisteydestä meiltäkin. Siispä naiset kautta Suomen, lähtekääpä tutustumaan paikkaan ja tuomaan kortenne kekoon seurakuntiemme rakentajina. Tähän tehtävään paneudumme syksyn 2025 päivillä.
Vuoden takaisesta päivästämme voit lukea Mari Hiltusen koosteen. Hän kirjoittaa oman esityksensä pohdintana: Jäimme pohtimaan ”hengellisten äitien” merkitystä kristityn kasvulle. Jotkut osallistujat muistivat edelleen lapsuuden pyhäkouluopettajiensa opetuksia. Miten meistä tämän ajan naisista voisi kasvaa naisia, jotka ovat juurruttamassa seuraavaa sukupolvea Kristuksen yhteyteen?
Tästä on hyvä jatkaa nyt, kun pohdimme osaamme seurakunnan rakentajina. Ohjelmarunko seuraa viimevuotista, josta saimme hyvää palautetta – pelkkää plussaa – erityisesti ryhmätyöt koettiin hyvinä. Niinpä jatkamme samaan malliin ja kokoonnumme luentojen jälkeen ryhmiin jakamaan omastamme. Meillä on myös kokemusasiantuntijoita jakamassa hyväksi koetusta seurakuntapalvelusta. Jesajan seurakunnan paimen Elias Ikäläinen palvelee meitä hetkipalveluissa ja seurakunnan kanssa kokoonnumme sunnuntain messuun Kiponniemessä. Lepo, ulkoilu ja vapaa-aika – saunaa unohtamatta kuuluvat tietysti ohjelmaamme. Ja mikä parasta valmis ruoka- ja kahvipöytä on tarjolla – niinpä naisetkin pääsevät riemurinnoin kajauttamaan ”emännille kiitoksensa”! Hyvältä maistui!
Päivien organisoinnista vastaa kuusijäseninen naistyön toimikunta, joka koostuu vapaaehtoisista Lähetyshiippakunnan eri seurakunnista.
Tutustu päivien ohjelmaan tarkemmin täällä. Ilmoittautumisaikaa on syyskuulle asti. Tervetuloa mukaan!
Istanbulin luterilainen kirkko sai uuden pastorin viime sunnuntaina. Kuva: Mikko Tiira
Hyvän Paimenen sunnuntaina vietettiin suurta juhlaa Izmirin luterilaisessa seurakunnassa Turkissa. Kolmetoista vuotta sitten perustettu seurakunta Raamatun Smyrnana tunnetussa kaupungissa sai ensimmäisen paikallisen pastorin, kun piispa Feymi Madjirov Istanbulin luterilaisen kirkon muiden pastoreiden avustaessa vihki Sinan Demircin paimenvirkaan.
Päivään mahtui kovasti jännitystä. Kaupungissa järjestetyn pyöräilytapahtuman vuoksi liikenne oli kaaoksessa ja moni ehti kirkolle vasta viime tingassa. Sinan itse kertoo:
– Muistan, kuinka kastepäivänäni vuosia sitten Istanbulissa, kirkkoon saapuessani meinasin 5-6 kertaa kääntyä kannoillani ja luopua koko asiasta. Vielä viimeisessä kadun kulmassakin epäröin, olenko nyt tekemässä oikein. Mutta muutaman sekunnin päästä näin kirkon ovella hymyilevän pastorin ottavan ihmisiä vastaan ja odottavan juuri minua. Olihan kastepäiväni. Jotenkin onnistuin astumaan kirkon ovesta sisään ja niin minut kastettiin. Nyt kävi aivan samoin. Kaikki tiet olivat tukossa. Jouduin samanlaisten epäilysten valtaan. Vaikka olin osallistunut messuun satoja kertoja ja itsekin palvellut eri tehtävissä, tämä oli aivan eri tilanne. Saapuessani paikalle vain hetki ennen messun sovittua alkua, kuinka tarvitsinkaan taas tuota samaa lämmintä kohtaamista ovella: Sinan, kaikki on hyvin. Tämä on Herran työ.
Uusi pastori sai aloittaa viranhoitonsa Herran työssä heti saarnaamalla Hyvästä Paimenesta.
– Vaikka kuinka haluaisin, en voi päästä eroon synneistä, joita itse teen. Vain Kristus, yksin armostaan, tarjoaa ja antaa meille synnit anteeksi ilmaiseksi. Tämä on ainoa tarkoitus, miksi Hän tuli maan päälle olemaan keskuudessamme ja uhraamaan itsensä ristillä syntiemme tähden. Pelastaakseen meidät synnin kynsistä ja antaakseen meille iankaikkisen elämän.
Vihkimyksen toimitti huhtikuussa piispaksi vihitty Feymi Madjirov (toinen oikealta). Lähetyshiippakuntaa pappisvihkimyksessä edusti pastori Ville Typpö (kolmas vasemmalta), joka aiemmin työskenteli Istanbulissa lähettinä. Kuva: Ville Typön arkisto
Ennen ehtoollisen viettoa Sinan-pastori toimitti myös kasteen ja konfirmaation. Pieni seurakunta sai näin samassa messussa kaksi uutta jäsentä. Seurakunnan kokoontumispaikkana toimivaan roomalaiskatoliseen kirkkoon oli saapunut paikalle myös muutamia perheenjäseniä, ystäviä ja työtovereita, joista moni oli nyt ensi kertaa kristillisessä jumalanpalveluksessa.
Opetusmatkansa päätteeksi juhlaan osallistunut rovasti Ville Typpö iloitsee:
– Tämä päivä oli jälleen suuri muistutus Jumalan hyvyydestä ja uskollisuudesta. Herra on pitänyt piskuisesta laumasta huolen ympäröivän yhteisön paineessa, pandemian puristuksessa, erilaisten ristiriitojen keskellä ja siitäkin huolimatta, että seurakunta on ollut lähes viisi vuotta ilman omaa pastoria.
Paikallisille kristityille suuri ilon ja helpotuksen aihe onkin juuri se, että oman pastorin myötä seurakunta pääsee jatkossa ehtoolliselle säännöllisesti.
Oli turvallista kuulla uuden pastorin julistavan:
– Tämä lauma, johon te olette liittyneet, uskovien seurakunta, on Kristuksen Jeesuksen lauma. Hän on se Hyvä Paimen. Ilman Häntä emme löydä tietämme, me kompastelemme heikkoudessamme. Mutta älkäämme unohtako, että Hän on kanssamme joka tilanteessa. Vaikka papit ja saarnaajat ovat vastuussa Kristuksen lahjojen jakamisesta ihmisille, Hyvä Paimen on itse Jeesus Kristus.
Istanbulin luterilaisten kirkon työ on pitkään ollut rukousaiheena useissa Lähetyshiippakunnan seurakunnissa. Kirkkojemme välillä on parhaillaan meneillään keskustelut virallisen kirkollisen yhteyden solmimisesta. Pyrimme jatkossakin tukemaan kirkon työtä erityisesti teologista koulutusta järjestämällä ja mahdollisuuksien mukaan taloudellisissa haasteissa auttamalla.
Blogissa pastori Sebastian Grünbaum pohtii paavin kuoleman ja hautajaisten herättämiä ajatuksia. Kuva: Wikimedia Commons.
Olen viimeisen lukuvuoden (syyskuusta 2024 alkaen) asunut Vatikaanissa. Asun kirjaimellisesti 20 metriä Pietarinkirkosta ja noin 30 metriä edesmenneen paavin asunnosta. Paikka, jossa asun, on nimeltään Campo Santo. Kirjaimellisesti suomeksi käännettynä se on ”pyhä maa.” Nimellä on monta selitystä. Yksi selitys on, että Campo Santo on italiaksi myös yleinen nimi hautausmaalle. Sen lisäksi nimen alkuperän arvellaan juontavan juurensa täällä sijainneen keisari Caligulan ja Neron sirkukseen, jossa varhaisia kristittyjä kuoli marttyyreinä. Ehkä jopa Pietari itse, jonka hauta sijaitsi todennäköisesti nykyisen Pietarin kirkon alla. Tämän lisäksi myös keisari Konstantinus Suuren äidin (n. 320-luvulla) tiedetään tuoneen Israelista maata, jota hän levitti tälle paikalle. Tänään Campo Santo on hautausmaa, johon on haudattu ennen kaikkea Roomassa asuneita saksalaisia ja täällä eri matkoilla (esim. pyhiinvaelluksella) kuolleita saksalaisia. Hautausmaan vieressä on kirkko ja saksalainen pappiskollegion asunto. Täällä asuvat papit ovat kaikki tutkijoita. Edelleen virallinen kieli on saksa, vaikka monia muulta tulleita pappejakin asuu täällä.
Maanantaina, toisena pääsiäispäivänä istuin Campo Santo Teutonicon kirkossa kello kymmenen messussa. Minulla on tapana käydä messussa suhteellisen usein. Messut järjestetään joka päivä kello seitsemän aamulla, lauantaisin kello kahdeksan, ja sunnuntaisin (ja muina pyhinä) kello kymmenen. Luterilaisena en tietenkään voi hyvällä omatunnolla vastaanottaa ehtoollista, mutta moneen rukoukseen voin yhtyä ja Raamattu on sama. Messun toimitti kardinaali Koch, joka on tämän paikan oma kardinaali ja suuri ylpeyden aihe saksalaisille papeille. Katolisen kirkon hierarkiassa kardinaalit ovat seuraavana paavin jälkeen ja he valitsevat joukostaan paavin seuraajan. Joten kardinaalin näkeminen, puhumattakaan kohtaamisesta joka päivä, ei ole mikään tavallinen asia.
Kardinaali Koch toimitti messun tavalliseen tapaan. Ehtoollisen jälkeen hän monen yllätykseksi ilmoitti, että paavi on kuollut sinä päivänä kello 7:35. Tämän jälkeen kardinaali käveli muun papiston kanssa hiljaa ulos, ja hiljaisuus laskeutui hetkeksi tilaan. Joukosta nousi keski-ikäinen mies laulaen virttä, joka julistaa ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän toivoa. Hän rohkaisi muita osallistumaan, mutta suurin osa kansasta käveli ulos, ja jotkut meistä jäivät sitten kuuntelemaan. Kello kaksitoista samana päivänä kuolinkellot soivat Pietarinkirkossa. Menin reippaasti ylös kattoterassille ja nauhoitin kuolinkellojen soiton, sillä tämä oli tehtävä, jonka olimme sopineet professorini kanssa. Nauhoituksen ja näkymän kattoterassilta voi kuunnella ja nähdä linkistä: https://www.youtube.com/watch?v=O4uA5aSqP8Y.
Istuessani yksin kuuntelemassa soittoa mietin omaa kuolemaani ja kuinka lyhyt aika oikeastaan on. Erona tietenkin, että kun lähtöni hetki koittaa, todennäköisesti kukaan ei soita mitään kelloja. Mikä on omalla tavallaan ihan vapauttavaakin. Samalla ajattelin sen olevan hyvä muistutus meille kaikille matkaaville. Kollegio oli muutenkin aika hiljainen pääsiäisen tähden, mutta tapaamani ihmiset olivat suhteellisen rauhallisia asian suhteen. Uutinen oli odotettu ja samalla ehkä jollain tasolla helpotus paavin pitkän sairastelun jälkeen.
Olin jo kuukausia sitten varannut lennot Suomeen. Keskiviikkona viimeinen asia, jonka näin omin silmin oli, kun kulkueessa kannettiin paavin ruumista. Katselimme tätä kulkuetta Campo Santon parvekkeelta yhdessä muutaman papin kanssa. Tunnelma oli jälleen kerran hyvin rauhallinen. Surua ei erityisemmin ollut ilmassa, mutta tunnelma oli kuitenkin jollain tavalla odottava. Nämä ovat erityisesti katolisille hyvin ainutlaatuisia kokemuksia. Huomaa, että tätä ei tapahdu joka päivä. Minut on kuitenkin yllättänyt jo ennen Suomen-matkaani ja Suomesta paluun jälkeen, miten paavin poismeno ei varsinaisesti tunnu mitenkään häiritsevän tai ihmetyttävän katolisia uskovia. Luterilaisena sitä kiinnittää huomiota kaikkiin asioihin ja puheisiin, missä puhutaan paavista positiivisesti ja näin ollen kuvitelmani oli, että tämä oli tosi tärkeä asia. Päättelen itse tästä kaikesta, että paavin virka on hyvinkin tärkeä, mutta Franciscus henkilönä ei ollut ainakaan tuntemilleni katolisille erityisen tärkeä.
Katsottuani YouTubesta suurimman osan hautajaisista ja juteltuani muutaman katolisen kanssa siitä ajattelin vielä kirjoittaa tästä pari sanaa. Hautajaisten liturgia oli hyvin perinteinen hautajaismessun liturgia. On hyvin tyypillistä, että kieliä on monia, erityisesti rukouksissa nämä näkyvät. Liturgiasta suuri osa on latinaksi, mikä on hyvin yleistä myös kaikissa muissa Pietarinkirkon messuissa. Messuvihoissa on melkein aina käännös englanniksi ja italiaksi, niin että suurin osa kansasta voi seurata sujuvasti. Liturgian runko on hyvin samanlainen kuin Lähetyshippakunnan ja katolisen kirkon messussa, joten monia asioita voi myös päätellä, vaikka latinaa ei olisi lainkaan opiskellut. Hautajaisissa edessä lähimpänä (edestäpäin katsottuna) vasemmalla puolella alttaria istuvat kardinaalit ja heidän jälkeensä piispat. Papit ovat suoraan alttarin edessä. Ja oikealla puolella maallikoita, jotka usein ovat joitakin merkkihenkilöitä.
Ymmärtääkseni suomenkielinen televisiolähetys ei tulkannut saarnaa, joten ajattelin, että voisin kirjoittaa siitä muutaman sanan. Kardinaali Giovanni Battista Re summasi saarnassa Franciscuksen jälkeen jättämää perintöä puhuen siitä, kuinka jo nimi Franciscus oli eräänlainen ohjelmajulistus ja kannanotto köyhien, syrjittyjen, ja ulkopuolella olevien puolesta. Jotain, mikä oli ilmeistä myös kaikissa paavin saarnoissa, joita olen kuullut kuluneen vuoden aikana. Tämä sama viesti oli myös Franciscuksen ensimmäisessä vierailussa Lampedusan saarella, joka lähivuosina on saanut runsaasti huomioita pakolaisten vastaanottamisen takia. Toimittamalla messuja Lampadusassa ja muissa samankaltaisissa paikoissa edesmennyt paavi tahtoi viestittää kirkon olevan paikka kaikille. Franciscuksen käyttämä vertaus seurakunnasta/kirkosta kenttäsairaalana on kuva, johon luterilaisetkin voivat ilomielin yhtyä. Franciscus on myös, puheen mukaan, ajanut kohtaamisen kulttuuria. Kuunnellessani saarnaa oli myös ilmeistä, että Franciscuksen rauhan ponnistelut olivat jotakin, jota kuuleva kansa arvosti, ja ne saivat osakseen suosionosoitukset kokoontuneelta saattoväeltä.
Jossain määrin voidaan todeta, että puhe tiivisti hyvin Franciscuksen perinnön. Paavina hän jätti jälkeensä ylen määrin hyviä ja tärkeitä muistutuksia asioista, joita maailmamme tarvitsee kovasti. Ei ole väärin puhua, ja kirkon tulisi asettua Herramme kanssa köyhien, sorrettujen, ja ulkopuolisten puolelle. Olemmehan mekin leirin ulkopuolella (Hepr. 13). Kohtaaminen ja keskustelu on myös jotain, mitä meidänkin Lähetyshiippakuntana tulisi ehdottomasti harjoittaa. Toisaalta teologinen perintö, kuten muistopuheessakin kävi ilmi, oli hyvin ohut. Saarnassa puhuttiin kahdella lauseella laupeuden evankeliumista. Sakramentteja, taivastoivoa (uskoville), teologisia kiistakysymyksiä tai tuonpuoleisuutta ei juurikaan mainittu. Miettiessäni eroa Franciscuksen ja maallisen poliittisen johtajan välillä totesin, että jos ei ota huomioon virkaa itsessään, jossa hän puhuu, en löydä suuria eroja. Tässä ilmenee todennäköisesti, ei ainoastaan Franciscuksen missio, vaan myös teologinen laajuus, jonka kautta Rooman kirkko ymmärtää itsensä. Tilaa eri tavoin ajatteleville ja eri painotuksilla puhuville paaveille on. Mielenkiintoista onkin seurata, mihin suuntaan kelkka kääntyy seuraavan paavin valinnan myötä.
Vatikaanista konklaavin aattona, Sebastian Grünbaum
Tervetuloa Lähetyshiippakunnan musiikkileirille! Leiri pidetään Loimaan evankelisella opistolla 12.-14.9.2025. Leirille kutsutaan kaikentasoisia musiikinharrastajia. Tule rohkeasti mukaan! Leirin teemana on virret ja niiden opettaminen – ohjelmatarjonta on monipuolinen koko viikonlopun ajan.
Hinta: Koko viikonloppu täysihoidolla 80 €. Päiväkäynti perjantaina 8 €, lauantaina 30€.
Ilmoittaudu 31.8. mennessä tämän linkin kautta. Huom! Et saa ilmoittautumisesta vahvistusviestiä sähköpostiisi, mutta ilmoittautumisesi on mennyt perille sitten, kun ruutuun ilmestyy kiitosviesti.
Lisätietoja leiristä antaa Anneli Vaahtoranta: 040 512 6319 tai [email protected]. Olethan yhteydessä Anneliin myös, jos tarvitset kyydin Loimaan juna-/linja-autoasemalta leirille!
Perjantai 12.9.
Klo 18 Virsi soikoon – tervetuloa leirille!
Klo 18.30 Ota virrestä vaari – Miikkael Halonen
klo 19.30 Iltapala
Klo 20.30 Vesper – Jukka Peranto
Lauantai 13.9.
Klo 8 Aamupala
Klo 9 Laudes – Jukka Peranto
Klo 10 Kuinka opettaa virsiä lapsille kotona/pyhäkoulussa? Kokemuksia ja vinkkejä
Klo 11 Jeesuksen virsikirja – psalmilaulua
Klo 12 Lounas
klo 13 Syvälle virren salaisuuksiin – Martti Vaahtoranta
Klo 14.30 Kahvit
Klo 15.30 Työpajat
Virret tuleville sukupolville – aivoriihi ja selvät sävelet.
Stemmat soimaan – virsiä äänissä
Kanttoripaja
Klo 17 Päivällinen
Klo 18 Yhteinen illanvietto
klo 20 Iltapala
klo 20.30 Completorium – Martti Vaahtoranta
klo 21 Saunat opistolla
Sunnuntai 14.9.
Klo 8 Aamupala
Klo 10 Kesäjuhlan kiitosmessu
Klo 12 Lounas
Klo 13 Kesäjuhlan kiitosjuhla
”Pääsiäinen alkaa pulputa kastevedestä”, kirjoittaa piispa Juhana Pohjola blogissa. Kuva: Janne Koskela
Paavali ei ollut käynyt Roomassa. Paavali ei ollut perustanut Rooman seurakuntaa. Paavalia ei tuntenut montakaan Rooman kristityistä. Mutta yhden asian hän tiesi varmaksi. Vai ettekö tiedä, että me, kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut. Apostoli tiesi ja Rooman kristityt tiesivät, että on vain yhdenlaisia seurakuntia ja yhdenlaisia kristittyjä: Jeesuksen kuolemaan ja elämään kastettuja.
Kirjeen kuulijoissa oli todennäköisesti myös niitä, jotka olivat olleet paikalla ensimmäisenä helluntaina Jerusalemissa. Kertoohan Luukas näin: täällä oleskelevat roomalaiset, juutalaiset ja käännynnäiset. (Ap. t.2:10) He olivat kuulleet Pietarin silminnäkijätodistuksen: ”Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt, minkä todistajia me kaikki olemme.” (Ap.t.2:32) Tämä ylösnousemususko Jeesukseen, ei vain juutalaisten luvattuna Messiaana, vaan maailmankaikkeuden Herrana ja Jumalana, oli synnyttänyt seurakunnan Roomaan. Yli kahdenkymmenen vuoden aikana Rooman miljoonakaupungissa oli syntynyt pieniä ryhmiä, jotka jakoivat saman tunnustuksen, jonka Paavali kirjeessään kiteytti: ”Uskomme häneen, joka kuolleista herätti Jeesuksen, meidän Herramme, joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden.” (Room.4:25)
Ylösnousemuksen ihme ei ollut vain se, että kuollut palasi elämään. Näinhän oli käynyt Lasarukselle ja Nainin lesken pojalle. Jeesuksen ylösnousemuksen merkitys on aivan toista luokkaa. Jeesus kantoi vapaaehtoisesti omassa ruumiissaan koko ihmiskunnan synnin ja syyllisyyden. Jokainen ruoskan isku, naulan lyönti ja tuskan minuutti ristillä roikkuessa julisti vain yhtä asiaa: rakkaudesta sinuun kärsin tämän, ettet sinä joutuisi kerran tuomituksi. Kun rangaistus oli kärsitty ja tuomio kannettu, kuolemakaan ei voinut enää pitää Jeesusta vangittuna. Herättämällä Poikansa kuolleista Isä julistaa koko maailmalle: Kaikki on hyvin nyt. Kaikki on nyt kohdallaan. Kaikki on nyt valmista. Mitään ei jäänyt sovittamatta, yhden yhtäkään rikkomusta anteeksiantamatta.
Ruumiillisesti ylösnoussut Herra julistaa sinulle: Syyllisyytesi on verelläni pois pyyhitty. Syyttäjäsi on vaiennettu. Elämäni on niellyt kuolemasi. Uusi aika on alkanut. Olet vapaa elämään Jumalan yhteydessä. Taivas on auki sinulle.
Mikä oli siis evankeliumi, joka levisi kulovalkean tavoin ympäri Välimeren maiden? ”Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan.” (1.Kor.15:3) Tähän ilosanomaan turvauduttiin Rooman kodeissa kokoontuvissa seurakunnissa vuonna 56 jKr., kun he kuuntelivat Paavalin heille lähettämää kirjettä.
Paavali alleviivaa kuitenkin heille lisäksi yhtä todellisuutta, jonka kuulijat tiesivät, mutta mikä saattoi olla hämärtänyt. Mitä risti ja tyhjä hauta ovat Kristukselle, sitä Pyhä Kaste on kristitylle. Mitä risti ja tyhjä hauta merkitsevät koko maailmalle, sitä Pyhä Kaste yksittäiselle ihmiselle. Mitä pitkäperjantai ja pääsiäinen sisälsivät, heijastuvat kastevedestä. Siksi varhaisen kirkon ajoista asti kasteet usein toimitettiin pääsiäisyönä.
Paavali kuvaa kasteen todellisuutta ja osallisuutta Jeesuksen kärsimykseen kolmella vaiheella. Ensinnäkin vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu. Toiseksi olemme hänen kuolemaansa kastetut. Kolmanneksi olemme hänen kanssaan haudatut kasteen kautta. Voiko enää rajummin kuvata Jeesuksen ja kristityn yhteyttä. Pitkäperjantai kasteveteen upotettuna! Siksi varhaisessa kirkossa ennen kastetta riisuttiin vanhat vaatteet, jotka kuvasivat aikaa erossa Jumalasta. Kastettava upotettiin veteen vanhan ihmisen surmaksi ja haudaksi. Meissä peritty vanha Adam eli itsekäs ja turmeltunut luonto, joka ei Jumalaa tunne eikä lähimmäistään rakasta, julkisesti teloitetaan ja kuopataan kastehetkellä. Kasteessa kuolemme tälle maailmalle! Siksi Paavali huudahtaa, miksi vielä olisitte synnin orjia, kun olette kuolleet tälle maailmalle!
Ja sitten pääsiäinen alkaa pulputa kastevedestä. Paavali kirjoittaa: Jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa. Kun Kolmiyhteisen Jumalan nimeen meidät valellaan tai upotetaan kolmasti, me Jeesuksen tavoin kolmantena päivänä nousemme ylös. Tästä ylösnousemuksesta seuraa uusi todellisuus: uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan. Jumalan sanan, Pyhän Hengen ja veden kautta nousemme uuteen elämään. Kasteessa synnymme uudesti Jumalan lapsen taivaalliseen elämään! Meidät puetaan viattomuuden ja puhtauden valkeisiin vaatteisiin. Siksi Paavali huudahtaa: Miksi antaisitte kuoleman pelon olla elämänne herra, kun Herranne Jeesus on voittanut kuoleman!
Paavali kuvaa kasteen hengellistä todellisuutta, mutta ajatelkaa Rooman seurakuntalaisia. He eivät tienneet, mitä kahdeksan vuotta myöhemmin keisarin Neron vainoissa Rooman palon jälkeen vuonna 64 jKr. tapahtuisi. Moni heistä, Pietari ensimmäisenä, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin muurien ulkopuolelle katakombeihin. Tacitus kertoo, miten heitä poltettiin, pedot raatelivat ja heidät naulittiin puuhun. Miksi he olivat valmiita tähän äärimmäiseen kärsimykseen ? Koska he uskoivat ruumiin ylösnousemukseen! He tiesivät, että Pyhä Kaste liittää Jeesuksen yhteyteen myös kaikissa kiusauksissa ja kärsimyksessä tässä ajassa. Kristityt ovat aina tienneet, ettei mitään ajallista menestystä tai kärsimystä voi verrata taivaalliseen iloon Jeesuksen yhteydessä. Kristuksen ylösnousemus on se perusta, jonka varaan he koko elämänsä, kutsumustyönsä ja iankaikkisuustoivonsa rakensivat. Kaikki ei ole tässä. Kaikki ei lopu kuolemaan. Kaikki ei pääty hautaan. Mitä kahdeksan päivän, kuukauden tai kahdeksan vuoden jälkeen onkaan vastassa, tiedämme, että Jeesus nousi kahdeksantena päivä ylös ja me kuulumme hänelle.
Rooman seurakuntalaiset elivät pienenä vähemmistönä ja kummajaisina. Heillä ei ollut kristillisen perinnön muovaamaa arvopohjaa, yhteistä kansallista muistia eikä historiallista perintöä kirkkorakennuksineen, juhlakalentereineen ja tapoineen. Tämän kristinuskon vuosituhantinen siunaus rapistuu Euroopassa silmiemme edessä, mikä saa monet maallistuneetkin kehitystä suremaan. Voi kunpa kulttuurikristillisyys voisi säilyä! Mutta mistään arvokeskustelusta tai museointitoiveista ei löydy voimaa yksittäisen ihmisen sydäntä tai kulttuurin suuntaa muuttamaan. Vain Kristuksen ylösnousemuksen ilosanoma voi sen tehdä!
Rooman kristityt aikanaan ja me tänä pääsiäisyönä elämme tästä todellisuudesta. Me olemme kahdeksannen päivän kansalaisia. Mitä murhetta, mitä pelkoa, mitä syyllisyyttä, mitä häpeää mukanasi kannatkaan, ne painukoon kasteesi hautaan! Kristus Jeesus elää! Koska hän elää, sinä elät. Koska hän on synnin voittanut, eivät syntisi voi sinua kukistaa. Koska hän elää, mitä sinä pelkäisit? Koska hän sinua rakasti kuolemaan asti, miten hän saattaisi sinusta luopua? Kuule Pyhän Kasteesi lupausta: olet Kristuksen oma elämässä ja kuolemassa, haudassa ja viimeisellä tuomiolla.
Iloitse ja elä Ylösnousseen omana! Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!
Blogikirjoitus on piispa Juhana Pohjolan saarna pääsiäisyön messussa Helsingissä 19.4.2025.
Leirin opetuksissa käsiteltiin muun muassa luterilaista identiteettiä ja kristityn elämää. Kuva: Marianne Luoma
Nuorten paastonajan leiri pidettiin Jyväskylän Kiponniemessä 4.-6.4. Saimme nauttia uudesta majoitusrakennuksesta ja hyvästä seurasta. Paikalle kokoontui noin 25 nuorta ympäri Suomea. Leirin vetäjinä toimivat Jarno Gummerus, Matias Kröger ja Marianne Luoma.
Leiri alkoi perjantaina päivällisellä, jonka jälkeen oli tutustumista ja vanhojen tuttujen kohtaamista. Isoset olivat myös järjestäneet iltaohjelmaa pelien ja sketsien myötä.
Lauantaina Jarno ja Matias opettivat kristittynä elämisestä. Kysymykset kuten “Miksi olet kristitty?” ja “Miksi olet juuri luterilainen kristitty?” olivat pinnalla ja herättivät keskustelua.
Tutkimme myös leirin aihetta Raamatun avulla raamisryhmissä. Opetusten ytimenä oli Jeesus, uskon ja pelastuksen lähteenä. Armovälineiden ja sakramenttien tärkeys ja arvo korostuivat myös opetuksessa.
Vilpoisasta ilmasta huolimatta pelailimme polttopalloa ja muita pihapelejä. Kuva: Matias Kröger
Lauantai-iltana saimme saunoa kauniissa auringonlaskussa. Muutamat leiriläiset uskaltautuivat myös käymään avannossa. Kuva: Aino Koskela
Illat kuluikivatkin hyvin pitkälti pelien ja seurustelun merkeissä. Läpi leirin vallitsi mukava ja rento ilmapiiri. Sunnuntaina saimme kokoontua yhteiseen messuun yhdessä paimenvaimojen kanssa, jotka viettivät Kiponniemessä omaa viikonloppuaan samaan aikaan.
Teksti: Aino Koskela ja Lotta Pohjola
Nuorten aikuisten Alfa-leirin teemana oli ”Kristillinen seurakunta”. Kuva: Johanna Rauha
Lähetyshiippakunnan nuoret aikuiset kokoontuivat jälleen 4. – 6.4. Alfa-leirin merkeissä tuttuun Mertiörannan toimintakeskukseen Jämijärvelle. Leirin otsikkona oli ”Kristillinen seurakunta” ja pastori Miika Niemisen opetukset käsittelivät aihetta kahdesta näkövinkkelistä, ”seurakunta lahjana ja tehtävänä” sekä ”seurakunta uskossa kasvamisen paikkana”.
Leirin opettajan toimi pastori Miika Nieminen. Kuva: Janne Koskela
Opetus alkoi luontevasti kirkon tuntomerkkien käsittelyllä, ja virkistävällä tavalla harjoittelimme luterilaisten oppihimmeleiden löytämistä Raamatusta. Löydätkö sinä kaikki seitsemän Lutherin listaamaa tuntomerkkiä evankeliumeista? Lisäksi opetuksessa korostettiin seurakunnan yhteyden rakentuvan ennen kaikkea Sanan ja sakramenttien, ei niinkään ihmisten oman puuhastelun varaan.
Seurakunnan vaikutus uskossa kasvamiseen tulee ennen kaikkea siinä, että se tarjoaa konkreettisen mahdollisuuden rakastaa ja palvella. Voimme osoittaa rakkautta Kristusta kohtaan rakastamalla Hänen ruumistaan (se on: Hänen seurakuntaansa).
Leiriohjelmaan on vakiintunut myös aika yhteiselle raamattupiirille. Tällä kertaa käsiteltävänä oli Apostolien tekojen neljännen luvun kertomus Ananiaasta ja Safiirasta, joten alkukirkon yhteisomistajuus-utopia puhututti jälleen muun ohella.
Hetkipalvelukset ja sunnuntain messu olivat olennainen osa leiriä. Kuva: Janne Koskela
Leirielämää rytmittivät monille rakkaaksi tulleet hetkipalvelukset, joita johtivat pastori Janne Koskela sekä teologian opiskelija Samuel Brummer. Samoin ruokahuolto pelasi mallikkaasti, ja pääkokkina leirillä palveli Lauri Kosonen. Leiri päätettiin perinteisesti osallistumalla Kankaanpäässä Pyhän Simeonin seurakunnan messuun, jossa pastori Sami Salo ja muu seurakunta otti meidät lämpimästi vastaan.
Lauantain iltaohjelmassa seurattiin Pekka Perusmiehen vaiheita kohti vakituista seurakuntaelämää. Kuva: Janne Koskela
Opetusten, yhteisen rukouksen, ruokailun, ulkoilun ja saunomisen lomassa jäi myös runsaasti aikaa ihan vain yhdessä olemiselle.
Leirillä myös ulkoiltiin yhdessä. Kuva: Johanna Rauha
Perinteiseen tapaan keskustelut venyivät yömyöhään, joten leiritulijaisina monille jäi ainakin kuitattavaa univelkaa, sekä toivottavasti ainakin muutama uusi tuttavuus.
Teksti: Verneri Virtanen
Turkin Adanassa piispanvihkimyksen toimittivat piispat Ivan Laptev (keskellä), Juhana Pohjola (vasemmalla) ja Hanss Martins Jenssons (oikealla). Kuva: Jouni Haverinen
Viime sunnuntaina Lähetyshiippakunnan piispa Juhana Pohjola ja rovasti Ville Typpö saivat olla mukana historiallisessa juhlapäivässä: Istanbulin luterilaisen kirkon ensimmäiseksi piispaksi vihittiin pastori Feymi Madjirov.
Vihkimyksen toimitti Inkerin kirkon piispa Ivan Laptev yhdessä piispamme ja Kansainvälisen luterilaisen neuvoston puheenjohtajan Juhana Pohjolan sekä Latvian evankelis-luterilaisen kirkon piispa Hanss Martins Jenssonsin kanssa.
Rovasti Ville Typpö (toinen oikealta) avusti messussa paikallisten pastoreiden rinnalla. Kuva: Jouni Haverinen
Istanbulin luterilaisessa kirkossa aiemmin vuosikymmenen palvellut rovasti Ville Typpö avusti messussa paikallisten pastoreiden rinnalla. Hän luki juhlassa kirjeen, jonka Madjirovin hengellinen isä ja Lähetyshiippakunnan piispa Risto Soramies oli kirjoittanut. Kirjeessä Soramies muistutti, että piispaksi vihkiminen on Jumalan työtä:
– Rakas poikani Feymi, sinut on tänään vihitty piispan virkaan. Valintasi ja nimityksesi tehtiin veljiesi kautta, mutta ole varma, että se on Herran työtä. Sinun veljesi tuntevat sinut ja tietävät, että sinä olet ihminen. Tiedät itse olevasi ihminen. Olla ihminen merkitsee kaikkea muuta kuin olla täydellinen. Mutta Herra on kutsunut sinut ja veljesi virkaan rohkaistakseen ja suojellakseen kirkon seurakuntia.
Vastavihitty piispa sai kirjeen Suomesta, piispa Risto Soramieheltä. Kuva: Jouni Haverinen
Soramiehen mukaan vastavihityn piispan yhtä aikaa kallisarvoinen ja pyhä vastuu on johtaa ja tukea pappisveljiä, mikä tarkoittaa paimenten paimenena toimimista.
– Seurakunnat, joita nyt johdat, ovat täynnä kuolevaisia ihmisiä. Samoin kuin sinä, myös he ovat matkalla pyhän Jumalan luokse. Puhtaalla omallatunnolla, kaikki synnit pois pestyinä he voivat mennä iloon Kristuksen tähden. Tämä on hyvä uutinen, jota haavat Jeesuksen käsissä saarnaavat.
Soramies päätti kirjeensä varmaan vakuutukseen:
Niin kuin Kristus kerran asetti oikean kätensä apostoli Johanneksen päälle, samoin tänään, veljiesi käsien kautta, hän pani kätensä sinun päällesi ja sanoi: “Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet (Ilm. 1: 17-18).
Juhlapäivän käytännön järjestelyistä vastasi Adanan luterilainen seurakunta. Vihkimysmessu vietettiin Pyhän Paavalin katolisessa kirkossa, joka tarjosikin juhlavat puitteet. Istanbulin luterilaisessa kirkossa on viisi turkinkielistä seurakuntaa, joista kolme sijaitsee Turkissa ja kaksi Bulgariassa. Kirkko kuuluu Kansainväliseen luterilaiseen neuvostoon.
Kesäjuhlaviikolla järjestetään nuorten leiri Loimaan evankelisella opistolla. Leiri on suunnattu vuosina 2010-2007 syntyneille nuorille. Leirin vastuuhenkilöinä toimivat pastorit Jarno Gummerus ja Sami Salo sekä nuorisotyöntekijä Heidi Savolainen.
Leirin teema on ”Saman lupauksen perillisiä”. Leirin aikana osallistumme Kesäjuhlan valmistelutalkoisiin. Luvassa on paljon muutakin mukavaa ohjelmaa!
Leiri alkaa keskiviikkona 30.7. päivällisellä klo 17 ja päättyy perjantaina 1.8. noin klo 13.
Mikäli mahdollista, toivomme, että pääset omalla kyydillä opistolle asti. Pyynnöstä järjestämme kyydin Loimaan asemilta heille, jotka tulevat julkisilla kulkuvälineillä. Kerrothan siis kyydin tarpeestasi ilmoittautuessasi.
Hinta on 65 €, josta saa 10 € sisaralennusta, jos sisarus osallistuu samanaikaisesti joko Mustajärven tai opiston leirille.
Ilmoittaudu mahdollisimman pian, mutta viimeistään 23.5.! Ilmoittautumaan pääset tämän linkin kautta. Leirille mahtuu 32 sielua ilmoittautumisjärjestyksessä.
Huom! Et saa ilmoittautumisestasi vahvistusviestiä sähköpostiisi, mutta mikäli lomakkeen lähettämisen jälkeen näytöllä näkyy kiitosviesti, ilmoittautuminen on mennyt perille.
Kysymykset ja lisätiedot: Jarno Gummerus, 040 574 25 33, [email protected]
Tervetuloa leirille!
