Syrjintää vai kirkollista liikkumavaraa?

Blogi
15.6.2013

Taustaa

Viimeaikaisessa kirkollisessa keskustelussa, joka on liittynyt Suomen Lähetysseuran toimintaan, on esitetty kovia äänenpainoja ja ehdottomia näkemyksiä sen suhteen, että uskonnollinen toimija syyllistyisi kiellettyyn syrjintään, mikäli työhön otettaessa tai palvelussuhteen aikana annettaisiin merkitystä ihmisen seksuaaliselle suuntautumiselle ja siihen liittyvälle parisuhteen rekisteröinnille.

Koska tähän varsin kategoriseen näkemykseen on liittynyt myös oikeusoppineita, lienee paikallaan selventää tilannetta oikeusjärjestyksemme ja voimassa olevan lainsäädännön pohjalta.

Käytän jäljempänä suoria lainauksia sen vuoksi, että epäilen oikeudelliseen keskusteluun osallistuneilta jääneen nämä dokumentit katsomatta, vaikka ne ovat lain tulkintaa ohjaavista “perus”oikeuslähteistä (eurooppaoikeuden normisto, kansallinen lainsäädäntö, lainvalmisteluaineisto).

Eipä silti, ei tätä aineistoa ole huomioitu kirkon omissa parisuhdelakiin liittyvissä selvittelyissäkään eikä piispainkokouksen kirkolliskokoukselle keväällä 2010 antamassa selvityksessä “Parisuhdelain seuraukset kirkossa”. Niissä kysymys on nähty lähinnä perusoikeuksien rajoittamisena eikä oman uskonnonvapauden käyttämisenä.

 

Työsyrjintädirektiivin kirkollisesta poikkeuksesta

Yhdenvertaisuuslaissa  (21/2004) säädetään paitsi syrjinnän kiellosta niin myös erilaisen kohtelun oikeuttamisperusteista. Lain 7 § 1 momentin mukaan syrjintänä ei pidetä muun muassa 2 -kohdassa mainittua “tavoitteeltaan oikeutettua ja oikeasuhtaista erilaista kohtelua, joka perustuu työtehtävien laatua ja niiden suorittamista koskeviin todellisiin ja ratkaiseviin vaatimuksiin.”

Tämän poikkeussäännöksen taustalla on Euroopan neuvoston työsyrjintädirektiivin 4 artiklan 2a kohta, joka esitellään yhdenvertaisuuslakia koskevan hallituksen esityksen (HE 44/2003 vp) perusteluissa Euroopan unionin syrjinnän kieltoa koskevassa yhteydessä seuraavasti:

“Työsyrjintädirektiivin 4 artiklan 2 kohdassa säädetään erikseen uskontoon tai vakaumukseen perustuvasta oikeutetusta erilaisesta kohtelusta silloin, kun kyse on ammatillisesta toiminnasta organisaatiossa, jonka eetos perustuu uskontoon tai vakaumukseen. Tällaisen erilaisen kohtelun toteuttamisessa on otettava huomioon jäsenvaltioiden valtiosäännön säännökset ja periaatteet sekä yhteisön oikeuden yleiset periaatteet eikä se saisi oikeuttaa syrjintään muun seikan perusteella. Työsyrjintädirektiivissä ei puututa kirkkojen tai muiden julkisten tai yksityisten organisaatioiden oikeuteen vaatia palveluksessaan olevilta henkilöiltä vilpittömyyttä ja uskollisuutta suhteessa järjestön eetokseen, kunhan ne toimivat kansallisen valtiosäännön ja lainsäädännön mukaisesti. Tällöin kuitenkin edellytetään, että direktiivin muita säännöksiä noudatetaan.”

Em. hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa tästä erilaisen kohtelun oikeuttamisperusteesta todetaan 7 §:n kohdalla seuraavaa:

“Työsyrjintädirektiivin 4 artiklan 2 a alakohdan mukaan kansallisesti voidaan säätää kirkon tai muun uskontoon tai vakaumukseen perustuvan julkisen tai yksityisen organisaation tehtävissä toimivilta vaadittavista uskontoon tai vakaumukseen perustuvista vaatimuksista. Tällöin edellytyksenä on, että kyseessä on tällaisessa organisaatiossa tapahtuva ammatillinen toiminta ja että uskonto tai vakaumus on kyseisen ammatillisen toiminnan luonteen tai niiden yhteyksien vuoksi, joissa tehtävä suoritetaan, työhön liittyvä todellinen, oikeutettu ja välttämätön vaatimus. Direktiivin mukaan näissä tapauksissa tapahtuvaa henkilön uskontoon tai vakaumukseen perustuvaa erilaista kohtelua ei pidetä syrjintänä.

Ihmisten uskonnon ja vakaumuksen vapaus ja toisaalta myös yhdenvertaisuus uskonnon ja vakaumuksen suhteen turvataan perustuslain 6 ja 11 §:ssä. Uskonnonvapauslailla (453/2003) turvataan perustuslaissa säädetyn uskonnonvapauden käyttämistä. Työsopimuslain mukaan työntekijän asettaminen uskonnon perusteella eri asemaan on kiellettyä syrjintää, ellei eri asemaan asettamiselle ole hyväksyttäviä perusteita. Kirkkolain 6 luvun 1 §:n mukaan kirkon, seurakunnan tai seurakuntayhtymän virassa sekä jumalanpalvelukseen, kirkollisiin toimituksiin, diakoniaan tai opetukseen liittyvässä pysyväisluonteisessa työssä voi olla vain evankelis-luterilaisen kirkon jäsen.

Työsyrjintädirektiivin ja työsopimuslain syrjintäkieltoa koskevat säännökset eivät estä vaatimasta kirkon tai muun uskonnollisen yhdyskunnan työntekijältä tai viranhaltijalta tämän yhteisön edustamaa uskonnollista vakaumusta. [lihav. JA]  Ehdotetun lain 7 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan työntekijältä ja viranhaltijalta voidaan edellyttää tiettyä uskonnollista vakaumusta niissä tapauksissa, joissa henkilö toimii opetuksellisessa tai uskonnon harjoittamiseen liittyvässä palvelutehtävissä tai joissa hän edustaa ulospäin yhteisönsä uskonnollista näkemystä. Arvioitaessa 7 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaista työtehtävien laatuun liittyvää todellista ja ratkaisevaa vaatimusta olisi otettava huomioon perustuslain 11 §:ssä säädetty uskonnon ja vakaumuksen vapaus ja siitä johtuva kirkon erityisasema (PeVL 57/2001 vp)…”

 

Kirkollinen liikkumavara ja seksuaalinen suuntautuminen eduskuntakäsittelyssä v. 2003

Edellä mainitun lakiehdotuksen käsittelyssä Eduskunnan perustuslakivaliokunta, joka siis valvoo lakien perustuslainmukaisuutta, antoi tähän yhdenvertaisuuslain säätämiseen liittyvässä lausunnossaan (PeVL 10/2003 vp) kirkon autonomiaa tukevan ja osaltaan sitä vielä vahvistavan lausunnon, sillä jäsenyysvaatimuksen osalta perustuslakivaliokunta poikkesi hallituksen esityksestä painottaen nimenomaan kirkon autonomiaa ei vain hengellisissä vaan kaikissa työtehtävissä.

Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa edustaja Heidi Hautala jätti valiokunnan mietintöön vastalauseen, jossa hän esitti, että yhdenvertaisuuslain 7 §:n perusteluista poistettaisiin edellä mainitut viittaukset työsyrjintädirektiiviin, sillä vaatimus uskonnollisesta vakaumuksesta voisi hänen käsityksensä mukaan johtaa piilosyrjintään ja että näin kirkko voisi torjua homoseksuaalisia työntekijöitä. Lakiehdotuksen toisessa käsittelyssä edustaja Hautala totesi seuraavaa:

“Kysymys on siitä, että en voi yhtyä valiokunnan enemmistöön siinä suhteessa, että kirkon tai muun uskontoon tai vakaumukseen perustuvan julkisen tai yksityisen organisaation olisi oikeutettua ja perusteltua edellyttää jäsenyyden lisäksi uskontoon tai vakaumukseen perustuvia vaatimuksia eräissä tehtävissä niiden ammatillisen luonteen tai työn suorittamiseen liittyvien seikkojen takia, koska niihin saattaa sisältyä mahdollisuus piilosyrjintään uskonnollisen tai muun vakaumuksen kaavussa. Voin kuvitella, että tällä tavalla voitaisiin torjua esimerkiksi homoseksuaaliset työntekijät. Mielestäni viittaus työsyrjintädirektiiviin on virheellinen, koska direktiivissä itse asiassa korostetaan sitä, että kyseisen kaltainen erilainen kohtelu uskonnon, vakaumuksen tai muun perusteella saattaa olla oikeutettua erittäin rajoitetuissa tilanteissa.” (v. 2003 valtiopäivät, pöytäkirjat 2 , s. 3451)

Suoritetussa äänestyksessä Eduskunta hyväksyi valiokunnan mietinnön äänin 147-31 eli edustaja Hautalan kirkollisen poikkeuksen poistamista tarkoittava esitys hävisi valiokunnan mietinnölle, jossa siis kirkollinen liikkumavara säilytettiin.

 

Johtopäätökset

Edellä esitetyn perusteella voidaan todeta, että kirkko tai muukin uskonnollinen toimija niin julkinen kuin yksityinenkin voi työsyrjintädirektiivin ja työsopimuslain syrjintäkieltoa koskevien säännösten estämättä edellyttää palvelussuhteessa olevalta vilpittömyyttä ja uskollisuutta tunnustuksensa mukaiselle opille.

Itse näkisin myös niin, että kirkon lainsäädäntöautonomia (kirkkolakijärjestelmä) ja kirkon uskonnonvapauteen perustuva tietynasteinen autonomia eli lakien systematiikka huomioon ottaen kirkon tai muunkaan uskonnollisen toimijan ei tarvitsisi alkaa säätää omasta opistaan lain tai järjestyksen tai sääntöjensä tasolla; siis että rekisteröidyssä parisuhteessa eläminen ei ole yhteisön uskon ja opin mukaista vaikka se yhteiskunnallisten lakien näkökulmasta onkin täysin  hyväksyttävää. Lienee selvää, että uskonnollisessa yhteisössä ei tarvitse sallia kaikkea, minkä yhteiskunnallinen lainsäädäntö sallii.

Joka tapauksessa kategorinen laittomuusargumentointi tässä asiassa ei tee oikeutta yhdenvertaisuuslain systematiikalle eikä perusoikeusjärjestelmällemme, jossa uskonnonvapaudella on myös oma vahva merkityksensä ja tilansa.

Tiedoksi vielä, että yhdenvertaisuuslain ja tasa-arvolainsäädännön uudistamisen yhteydessä ollaan yhdenvertaisuuslakiin esittämässä rajaussäännöstä, jonka mukaan sitä ei sovelleta uskonnonharjoittamiseen liittyvään toimintaan, mikä myös osaltaan tulee selkiinnyttämään tilannetta.

Eli kysymys kirkon työntekijöiden rekisteröidyistä parisuhteista on kirkon tai muun uskonnollisen toimijan omissa käsissä huolimatta siitä, että kirkossa ajetaan tiettyjä teologisia näkemyksiä vetoamalla juuri (puutteellisesti selvitettyyn) yhdenvertaisuuslakiin, joka siis sallii erilaisen kohtelun myös palvelussuhteissa.

  

Jyrki Anttinen

Varatuomari, pastori

Janne Koskela

Pastori

Oulu ,