– Äiti, onko Jeesus tosi Jumala?
Lapsen kysymys pysäyttää. Mistä ihmeestä se nyt tuon keksi. Arjessa kyllä jutellaan taivaallisia mutta että tosi jumaluudesta? Ja sitten muistan: ”Tosi Jumala, tosi Jumalasta. Syntynyt, ei luotu.” Jokapyhäinen uskontunnustus!
Minä muistan vain ralliautoilut tuolin selkämyksellä, kovaääniset päristelyt ja oman tuskailun, onko tämä jo liikaa, pitäisikö jo komentaa vai antaako olla. Tai lapsen kiljumisen rusinoiden perään kesken esirukouksen ”hiljaisen” muistamisen. Tai rimpuilut ehtoollispöydässä.
Joskus kotona messun jälkeen mietin, mikä tämän pyhän aihe olikaan. Ja kuitenkin pyhä pyhän jälkeen tulemme taas. Kun ei osaa eikä voi olla poiskaan.
Ja nyt tajuan, miten hyvä, että tulemme. Minä näen ja kuulen vain sen mihin oma ymmärrykseni yltää. Jumalan salattu maailma tunkeutuu syvemmälle. Lapsi on ympäröity messun ajan rukouksella ja Raamatun sanalla luettuna tai laulettuna. Mitä sitten vaikka vähän meteliä tai levottomia jalkoja. Lapsi saa olla seurakunnan rukousten ja ylistyksen sylissä. Sana tarttuu ja ruokkii lapsen mieltä. Uskon, että tuon sylin turvan ja lämmön lapsi muistaa loppuelämänsä ajan.
Entä sitten me aikuiset? Istumme keskittyneinä, hiljaisina ja joskus ulkoisesta maailmasta autuaan tietämättöminä kuunnellen ja rukoillen. Tai siltä se ainakin näyttää. Mutta tunnustan: saan itseni hävyttömän usein kiinni ajatuksista, jotka seilaavat seuraavan penkkirivin rouvan kauniissa mekossa (itse asiassa tarvitsisin itsekin…), ensi viikon ruokalistassa tai salitreeneissä. Herra armahda!
Millaisessa myllerryksessä mieli onkaan ja miten paljon maailma tahtoo ruokkia itsekeskeisyyttämme, omien tarpeiden tyydyttämistä ja kepeää pintaliitoa. Miten vaikea onkaan pysähtyä Jumalan eteen, paljaana ja riisuttuna ja kiinnittää ajatuksensa Häneen, ylentää oman sydämensä Jumalan puoleen. Ja kuitenkin pyhä pyhän jälkeen tulen taas. Kun ei osaa eikä voi olla poiskaan.
Tajuan kiitollisena sen, että myös minä saan olla seurakunnan rukousten ja ylistyksen sylissä. Jumalan Sana hoitaa ihmeellisellä ja salatulla tavalla. Innostun ajatuksesta, jospa minunkin mielestäni voisi putkahtaa taivaallisia keskellä arjen touhujen aivan kuin lapsellani. Sovitaanko niin, että Jumala saa puhua sydämiimme ensi vuoden jokaisena päivänä. Hän tahtoo tulla, siispä annetaan Hänen tulla ja valloittaa meidät kokonaan!
Reetta Syri
Luukkaan seurakunnan jäsen
