”Kun siis tulet messuun, nuuhkaise pastoria tarkkaan. Nouseeko hänestä vieno taivaan tuoksu vai helvetin esikartanoiden katkera uho? Tarkkaile hänen elämäänsä kirkkokahveilla, sosiaalisessa mediassa ja jos mahdollista, myös arjessa pappilan seinien sisäpuolella. Miten hän elää perheensä kanssa? Millaisia ystäviä ja harrastuksia hänellä on? Millaisiin vaatteisiin hän pukeutuu ja millaista musiikkia kuuntelee? Miten hän kohtelee kerjäläisiä kadulla? Entä mahdollisia vihamiehiään? Mitä hän tekee, kun kukaan ihminen ei ole näkemässä?
Mitä luulette, kuinka hyvin tämä profeetta tässä selviäisi tästä testistä? Minkälaista hedelmää tulisi näkyviin? Minkälaista hedelmää on tullut näkyviin? Mehevää, raikasta, ravitsevaa, punaposkista ja kiiltävää? Usein me (minäkin) onnistumme varsinkin vieraiden ihmisten parissa tsemppaamaan niin, että käytös on enimmäkseen ihmismäistä. Mutta mitä lähemmäs kameralla zoomaamme, sitä nahistuneemmalta, murjotummalta, lommoisemmalta ja pilaantuneemmalta hedelmä alkaa näyttää.”
Ja sitäpaitsi, usein kummallisten ja vaarallistenkin uskonlahkojen ja harhaoppien keskuudessa on paljon aitoa lämpöä ja välittämistä, siis rakkautta, iloa, rauhaa, pitkämielisyyttä, ystävällisyyttä, hyvyyttä, uskollisuutta, sävyisyyttä ja itsensähillitsemistä. Ihmisten käytös ei ole kovin tarkka mittari. Eikä varsinkaan oma subjektiivinen arviomme ihmisten käytöksestä ja sen motiiveista. Emme näe sydämeen niin kuin Jumala.
Tässä saarnassa pohditaan, mistä ja miten ne väärät profeetat oikeasti tunnistaa.
