Pysykää talossa

Blogi
6.8.2015

Anssi SimojokiTalomme täyttyy savulla. Se leviää huoneesta toiseen alakerrasta yläkertaan. Sanotaan, että ei savua ilman tulta. Näki tulen lähdettä tai ei, tosiasiana pysyy, että talo täyttyy savulla. Tavanomaisen vapaapalokuntaviisauden mukaan sellaisesta talosta on välittömästi lähdettävä. Ei siksi, etteikö rakennus olisi kaunis ja historiallinen: “Katsokaa, minkälaiset kivet ja minkälaiset rakennukset.” Ei siksi, että ulkopuolella olisi viihtyisämpää, hauskempaa. Vapaapalokuntaviisaus sanelee, että on lähdettävä, vaikka savulla täyttyvään taloon jäisi muistorikkaita tavaroita, suoranaisia aarteitakin.

Talosta on lähdettävä mieluimmin kiireen vilkkaa siitä yksinkertaisesta syystä, että savuun jääminen on vaarallista. Ei siksi, että savuun jääminen on epämukavaa, vaan siksi, että savulla täyttyvissä huoneissa elämän jatkaminen on hengenvaarallista. On savumyrkytyksen vaara. Sen oireet voi jokainen haistaa ja tuntea. On häkään kuolemisen vaara, savuvaaraa paljon pahempi, koska häkä on väritön, hajuton, mauton ja varmasti tappava palokaasu.

Sakenevan savun perintötalossa voi tietenkin koettaa sinnitellä. Voi etsiä vähemmän savuisen nurkan kuin hölmöläiset sadepäivänä pöydän alla ja toivoa, että aamuun mennessä savu on, jos ei kadonnut, niin ainakin vähentynyt. Ainahan voi toivoa. Silti on olemassa palamisen vaara, se, että savun synnyttänyt kytevä pesäke voi milloin tahansa riistäytyä leimahtaviksi liekeiksi ja niellä vähemmän savuisissa nurkissa tai pöydän alla sinnittelijät. Tietenkin voi toivoa, että jokin toinen palokunta – deus ex machina eli kreikkalaisten draamojen hissillä paikalle laskeutuva korkea auttaja – yllättää iloisesti ilman, että joutuisimme näkemään mitään vaivaa, kunhan vain odottelemme. Ehkä se tulee, vaikka mikään sireeni ei missään vieläkään ulvo, mikään varoitusvalo ei vieläkään vilku missään.

Talomme täyttyy savulla. Sen sisällä on vapaapalokuntaviisaudesta osattomia toimijoita, jotka juoksevat hädissään pitkin käytäviä huutaen: “Älkää lähtekö talosta! Tänne on jäätävä! Pysykää talossa!” He ovat huolissaan talon tyhjenemisestä, eivät siitä, että paikka on muuttunut hengenvaaralliseksi. Sammutusvälineistäkin on aikoja sitten hankkiuduttu eroon.

Haistettuani kauan sitten 1970-luvulla ensimmäisen kerran palaneen käryn olen tehnyt isieni perintötalossa kaikkeni, että se ei palaisi ja tuhoutuisi. Siitä oli kuitenkin seurauksena vain se, että minulta ja muutamilta muilta rauhanhäiritsijöiltä suljettiin pääsy savun lähteelle. Emme sopineet Kotimaan koko kuvaan ja sen ystävällisiin äidinkasvoihin (A. Kivi). Sitten minut heitettiin kokonaan ulos häiritsemästä piispallisen kaitsennan nimissä. Kyseessä oli kuitenkin jostakin upouudesta hiippakunnallisesta “kaitsun” hommasta. Tuo kysymyksessä ollut “kaitsu” ei nähnyt savuavassa talossa mitään vikaa, kunhan vain sai esiintyä siellä “kaitsuna”.

Olen kerran elämässäni ollut sammuttamassa tulipaloa aivan oikeasti ja silloin vapaapalokuntaharrastelijana myös henkeni kaupalla. Siinä tarvittiin kunnon sammutusvälineitä. Olen maistanut savumyrkytyksen vaaraa, liekkien voimaa ja pelännyt kuumenevien kaasupullojen räjähtävän. Kiikutin niitä rukouksia lukien liekkien loimusta läheiseen puroon jäähtymään. Tällainen menneisyyteni vaatii minua kunnioittamaan käytännön vapaapalokuntaviisautta. Myös hyvä kirja, “The Good Book”, sitä opettaa. Niinpä pidän vastuuttomina niitä hurmahenkisten toiveiden taivastelijoita, jotka opettavat vastoin hyväksi havaittua vapaapalokuntaviisautta: “Pysykää talossa!”

Viheliäinen Loot, kun lähdit Pride-Sodomasta! Olisit edes katsonut taaksesi, kuten arvon rouvasi teki. Siitä hyvästä rouva saikin pysyvän pystin, oikean muistopatsaan. Eikö se suurin piirtein näin mennyt, vai menikö?

Anssi Simojoki

Samuli Siikavirta

Pastori

Helsinki ,