Jumalanpalvelus elämäksi, seurakunta kodiksi!

Piispojen valheellinen yksimielisyys avioliittokäsityksestä

Hiippakuntadekaani Juhana Pohjola

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous antoi vastauksen kirkolliskokouksen pyyntöön 6.8.2020 kunnioittavasta keskustelusta ja vaihtoehdoista avioliittokäsityksestä vallitsevan erimielisyyden ratkaisemiseksi. Vastauksen laatiminen kesti kaksi vuotta. Tuloksen voi lukea täältä. Julkisuudessa on toistettu, että piispat ovat keskenään eri mieltä kirkon kannasta samaa sukupuolta olevien kirkolliseen vihkimiseen, mikä näkyy asiakirjasta. Kaikki tuntuvat äänen valittelevan asian vaikeutta ja tarvetta kunnioittavalle dialogille.

Osa piispoista haluaa säilyttää avioliiton miehen ja naisen välisenä, toiset taas lanseerata sukupuolineutraalin avioliittokäsityksen. Edellisiä kannustavat herätysliikejoukot, jälkimmäisiä valtamediat ja sateenkaariväki.

Ulkopuolisena seuraajana itseäni dokumentissa hämmästyttää eniten, mistä kaikesta piispat ovat yksimielisiä. Voi kunpa olisikin enemmän erimielisyyksiä ja julkista debatointia! Suorastaan pelottavaa on nähdä, mistä kaikesta monet tuntemani luterilaisen teologian hyvin osaavat piispat ovat jo luopuneet. Asiakirjan suuri ongelma on se petollinen yksimielisyyden kehys, minkä sisällä keskustelua käydään. Kun kehys on valheellinen, kaikki jää hämäräksi.

Miten tämä petollinen yksimielisyys näkyy sitten kannanotossa?

Ensinnäkin asiakirjan mukaan kristillinen avioliittokäsitys ei ole kirkon elämälle ja kristitylle olennainen asia. Vaikka piispat oikein lausuvat, että Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi ja asettanut avioliiton, he käytännössä kieltävät, että luomis-, ihmis- ja avioliittokäsitys olisivat kristinuskolle luovuttamattomia. Kuinka niin? Koska siitä voidaan piispojen mukaan olla perustellusti eri mieltä, eikä se vaikuta kristityn uskoon tai kirkon elämään ja ykseyteen. Aivan häpeilemättä asiakirjassa sanotaan: ”Kirkko pysyy Kristuksen kirkkona ja elää täysin hänen armonsa varassa riippumatta sen avioliittonäkemyksestä ja -käytännöistä.”

Mihin tämä väittämä perustuu, kun apostoliset kirjoitukset sanovat aivan toista: ”Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.” (1. Kor. 6:9–10)

Kristillisessä kirkossa Jumalan valtakunnan todellisuus on läsnä, mutta valtakunta katoaa sieltä, missä Jumalan luomisjärjestys tallotaan ja hänen nimensä vedetään synnin verhoksi.

Toiseksi asiakirja antaa ymmärtää, että kirkon ykseys on jotakin inhimillistä ja organisatorista yhdessäoloa. Piispainkokouksen mukaan kirkon ykseys voidaan säilyttää erilaisista avioliittonäkemyksistä huolimatta. Tällöin ykseys on jotakin näennäistä ja ihmislähtöistä. Yksimielisyys rakentuu tässä mallissa keskinäisellä sopimisella, kunnioittavalla käyttäytymisellä ja erimielisyyden hyväksymisellä.

”Jos siis halutaan turvata ykseys, vaihtoehtoja avioliittonäkemyksestä vallitsevan erimielisyyden ratkaisemiseksi on vain yksi: erimielisyyden hyväksyminen. (…) Olennaista on löytää sellainen ratkaisu, jossa erimielisyys avioliittokäsityksestä ei ole ykseyden este ja jossa sen kanssa on helpointa elää.”

Kirkon todellinen ykseys on yhteyttä Kristuksessa ja ykseyttä hänen ilmoitussanassaan. Se on ylhäältä annettua, mitä ei voida luoda, vaan mihin ainoastaan ilmoitussanaan turvautumalla voidaan liittyä. Kuinka voidaan puhua homoliittojen hyväksymisen kohdalla kirkon ykseydestä, kun Raamattu sanoo homosuhteissa elämisen olevan merkki Jumalan hylkäämisestä? ”Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa.” (Room. 1:26–27)

Kuinka voidaan puhua ykseydestä, kun asiakirjassa ei ole mitään Raamatusta ja luterilaisesta tunnustuksesta nousevaa pohjaa yksimielisyydelle? Kuinka voidaan puhua ykseydestä, kun katkotaan kaikki siteet menneisiin kristillisiin sukupolviin ja kirkon jatkumo kadotetaan? Kuinka voidaan puhua kirkon ykseydestä, kun tällaiset linjaukset tekevät Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta lahkon kristikunnan silmissä?

Kolmanneksi asiakirja paljastaa, miten valhe on edennyt ja etenee Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Piispainkokouksen teksti esittelee kuusi eri mallia, miten ristiriitatilanne voidaan ratkaista. Ensimmäisestä mallista sanotaan: ”Kirkko pitää avioliittoa miehen ja naisen välisenä ja vihkii tämän mukaisesti. Samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin liittyviä toimituksia (vihkiminen, siunaus, rukous) ei tunnusteta eikä toteuteta.” Tämä on asiakirjan mukaan idän ja lännen suurten kirkkojen opetus sekä joidenkin luterilaisten kirkkojen käsitys.

Suurin valhe on, että tämä Jumalan ilmoitussanaan ja luterilaiseen tunnustukseen perustuva käsitys tehdään yhdeksi vaihtoehtomalliksi muiden joukossa. Se on kuitenkin kristillisen kirkon muuttumaton apostolinen opetus kaikkina aikoina! Mitään muuta mallia Jumala ei ole luonut eikä ilmoittanut.

Valheen ensimmäinen askel oli tämän uskonkappaleen totuuden kyseenalaistaminen. Kuvaavaa on, ettei asiakirjan mukaan yksikään nykyisistä piispoista edusta tätä kantaa!

Valheen toinen askel on, että se pyytää itselleen hyväksyntää totuuden rinnalla. Tämä askel otettiin Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa vuonna 2011, kun piispat antoivat ohjeen rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja puolesta. Tämä on piispainkokouksen malli 2: ”Kirkko pitää avioliittoa miehen ja naisen välisenä ja vihkii tämän mukaisesti. Samalla sillä on rinnakkainen toimitus, jolla halutaan vastata samaa sukupuolta olevien hengellisiin tarpeisiin.”

Homoavioliittoja vastustavat piispat haluaisivat pitäytyä tässä käsityksessä. Kuitenkin sekin perustuu valheelle. Miksi? Kun homosuhteissa elämistä ei uskalleta kulttuurisen paineen keskellä Raamatun sanoin sanoa synniksi, homoliittojen vastustamiseltakin katoaa kärki.

Valheen kolmas askel on, että se pyytää itselleen saman aseman totuuden kanssa. Tämä on malli 3: ”Kirkko pitää avioliittoa miehen ja naisen välisenä ja vihkii tämän mukaisesti, mutta antaa mahdollisuuden kirkolliseen vihkimiseen myös samaa sukupuolta oleville pareille sallimalla papeille näiden parien vihkimisen avioliittoon.”

Käytännössä tämä merkitsee samaa sukupuolta olevien avioliittojen kirkollisen vihkimisen hyväksymistä. On hyvä huomioida, että asiakirjan mukaan piispainkokouksen enemmistö olisi tähän suostuvainen. Tähän suuntaan piispat siis valtakirkkoa ohjaavat. Kun pirulle antaa kaksi sormea, kohta menee kolmaskin!

Helsingin piispa Teemu Laajasalo lanseerasi tämän 3. mallin jo etukenossa hiippakuntaansa. Vaikka Laajasalo on halunnut olla aidosti liberaali ja antaa elintilaa muulla tavoin opettavillekin, valhe on niin väkevä voima, ettei sitä voi pysäyttää hyväntahdoneleillä.

Valheen neljäs askel on, ettei se enää siedä totuutta rinnallaan. Se on piispainkokouksen kuvaama malli 6: ”Kirkko on muuttanut käsityksensä avioliitosta sukupuolineutraaliksi ja vihkii tämän mukaisesti. Kaikkien pappien edellytetään sekä toimivan että opettavan tämän mukaisesti. Perinteisellä kannalla oleville ei säädetä oikeutta poiketa kirkon avioliittokäsityksestä eikä heitä vihitä pappisvirkaan. Islannin kirkossa on omaksuttu tämä linja. Samanlainen ehdotus oli esillä Ruotsin kirkolliskokouksessa.” Islannin tie tulee Ruotsin kautta olemaan myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tie.

Aivan samoin kuin naispappeuspäätöksen kohdalla puhuttiin pakottamisen kieltämisestä ja omantunnonsuojasta, ne lupaukset ovat yhtä tyhjän kanssa. On kyse väkevimmistä voimista, jotka ajavat ihmisiä. Tuli ja vesi eivät voi elää rinnakkain. Tämän Laajasalo itse asiassa jo ilmaisi: ”Katson, että seksuaalisuus on Jumalan lahja ja homoseksuaalisuus on osa sitä lahjaa. Homoseksuaalisuus ei ole synti, sairaus tai häpeä, homojen syrjiminen sen sijaan on.”

Kun valtakunnansyyttäjä ja piispa pitävät syrjimisenä sitä, kun käytetään Raamatun termejä synti ja häpeä homosuhteissa elämisestä, huononäköisemmätkin tietävät, mitä on luvassa. Valhe ei lepää, ennen kuin totuuden ääni on kokonaan vaiennettu.

Piispainkokoukset ja kirkolliskokoukset voivat tuntua kaukaisilta, mutta valheen sumu ympäröi meitä kaikkia ja huonontaa näkökykyämme jatkuvasti. Meitä totutetaan ja me totumme. Siksi Jumalan sanan valo ja sen valkeudessa vaeltaminen antavat oikean suunnan. Vain katumus, syntien tunnustaminen ja usko Kristuksen ristin armoon pysäyttävät valheen vallan.

Piispainkokous antoi vastauksensa kirkolliskokoukselle 6.8.2020. Suomen Luther-säätiön ensimmäinen messu pidettiin 6.8.2000 Helsingin Ruoholahden seurakuntakodilla.

Pitkä matka on kuljettu. Olen entistäkin kiitollisempi kirkkomme Lähetyshiippakunnan ja sen seurakuntien olemassaolosta.

Juhana Pohjola
Lähetyshiippakunnan hiippakuntadekaani