Paastonajan leirillä nautittiin seurasta ja Elämän leivästä

Paastonajan leirin lauantain toisessa opetuksessa pohdittiin taivaallista leipää sielun ravinnoksi. Kuva: Minea Miettinen

Kiponniemen toimintakeskus kokosi liki 30 nuorta eri puolilta Suomea yhteen pohtimaan Elämän leivän merkitystä. Perinteistä paastonajan leiriä vietettiin 13.-15.3.2026 otsikolla “Anna meille leipää”. Vetäjinä toimivat Hannu Mikkonen, Matias Kröger sekä Hanna ja Aarni Kaartokallio. Viikonlopun ajan saimme nauttia laadukkaista opetuksista, läheisistä ihmisistä ja sielun- sekä ruumiin ravinnosta.

Perjantaina aloittelimme päivällisellä, jonka jälkeen lauleimme yhdessä ja tutustuimme toisiimme ”speed-datingin” avulla. Pääsimme keskustelemaan esimerkiksi kuluneesta vuodesta, lomakohteista, kirjoista sekä Raamatusta.

Ilosanomapiiriä vietettiin Sanasta jutustellen teekupposten kera. Kuva: Minea Miettinen

Lauantain ohjelmaan kuului kahden opetuksen lisäksi mm. saunomista, leiriläisten yhteistuumin rakentama iltaohjelma, Q&A sekä ilosanomapiiri, jossa pysähdyttiin ruokkimisihmeen äärelle. “Jeesus sanoi heille: ”Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa.” -Joh.6:35.

Vapaa-aika kului mm. jutellessa, musisoidessa ja pelaillessa yhdessä; piano ja uno-kortit olivat aktiivisesti käytössä. Lisäksi naurettiin rutkasti, raamisteltiin  – ja taisipa joku leiriläisistä myös täysi-ikäistyä!

Sunnuntaina messussa palvelivat Hannu Mikkonen sekä Matias Kröger paimenen virassa ja kanttoritiimissä Hanna Kaartokallio sekä Aino-Maria Luoma.

Sunnuntaina päivään kuului siivousta, syömistä ja messu. Messussa päästiin nauttimaan itse Elämän leivästä eli Jeesuksen Kristuksen tosi ruumista ja tosi verestä Herran pyhällä ehtoollisella. Lounaan jälkeen oli valitettavasti aika sanoa heipat rakkaille veljille ja sisarille Kristuksessa Jeesuksessa. Ennen juna-asemalle tai kyytien lähtöä koettiin pitkiä haleja sekä turvallisen matkan toivotuksia. “Vaikka ei ole helppoa hyvästellä, ollaan onnellisia siitä, että meillä on elämässä ihmisiä, joita ikävöidä näin suuresti.”

Teksti: Minea Miettinen