Olemmeko vaarassa jämähtää?

Blogi
26.4.2016

Reetta SyriJuhlimme sunnuntaina kymmenenvuotiasta seurakuntaamme. Soitettiin, laulettiin, muisteltiin, kiitettiin ja syötiin täytekakkua. Oli ahdasta ja kuuma – niin kuin lähes aina – mutta oli jotenkin juhlavaa. Kravaatit ja korkokengät. Kyllä Herra on hyvä ja meillä on täällä hyvä.

Juhlapuheessa pastorimme halusi kääntää katseemme menneestä tulevaan. Kyyhötin huonoryhtisenä kiikkerällä jakkaralla, lapset ravasivat viereisestä ovesta sisään ja ulos, joku itki ja toinen meni piiloon tuolin alle, mutta pastorin sanat tavoittivat silti. Viesti oli vahva ja sykähdyttävä: emme saa jämähtää tähän hyvään oloon! Pastori vei ajatuksemme Kapernaumiin Jeesuksen kotiin, jonne oli kokoontunut niin paljon väkeä kuuntelemaan sanaa, etteivät kaikki mahtuneet edes oven edustalle. Neljä miesti yritti tuoda sairasta miestä Jeesuksen eteen, mutta he eivät päässeet tungoksessa Jeesuksen luokse. Vastassa oli muuri ihmisten selkiä.

Eihän näin käy meidän keskellämme! Eiväthän apua tarvitsevat ihmiset jää selkämme taa ja oven ulkopuolelle? Eihän meillä ole liian hyvä olla keskenään? Tähän tuttuun piiriin, tuttujen kasvojen keskelle, tänne mukavuusalueelle olisi helppo jäädä ja jämähtää. Mutta ei meitä ole siihen kutsuttu!Ei, vaan käännetään selkämme ja paljastetaan kasvomme hänelle, joka on tullut ehkä arkana etsimään apua ja turvaa. Olet tervetullut, sisko tai veli. Tule tänne, etsitään sinulle hyvä paikka Jeesuksen läheltä.

Näin seuraavana yönä kauheaa painajaista. Leijona vaani kylää, jossa olin vierailemassa. Näin sen lähestyvän nälkäisenä pölyistä hiekkatietä pitkin ja pelkäsin niin, että vapisin. Ryhdyin rakentamaan suojaa, ympärilläni oli jonkunlaiset majan tukirakenteet ja kangasta, joista yritin kyhätä telttaa. Sain sen ajoissa valmiiksi ja olin turvassa, mutta en kutsunut ketään muita turvapaikkaani, vaikka näin ympärilläni ihmisiä, jotka eivät edes tajunneet vaaraa. Kun uskalsin raottaa telttani ovea vaaran mentyä ohi, näin, mitä jälkeä leijona oli tehnyt. Tyhjän turvapaikkani autius kaikui ahdistavana vielä herättyänikin.

Mikä valtava helpotus ja vapaus, kun tajusin kaiken olleen vain unta. Mutta koko päivän uni seurasi minua ja piti otteessaan. Seurakunta on minulle turvapaikka, ja saan kohdata siellä Jeesuksen sanassa ja ehtoollisessa. Kuinka voin olla kutsumatta sinne heitä, jotka ovat vaarassa! Rakkaus pakottakoon meitä! On niin paljon syitä olla kertomatta. “Se on niin väärin jos Jeesuksesta tietää…”, lauloi The Road. Mutta laulu jatkuu: “Se on niin väärin jos sen kertomatta jättää.”

Olkoon hartain rukouksemme tänään, että Jeesus laskisi sydämellemme ne ihmiset, jotka tarvitsevat erityisesti rukouksiamme. Kutsutaan heitä turvaan, suojapaikkaan kaiken pahan ja armottoman maailman keskeltä. Ei jämähdetä, eihän?

Reetta Syri
Luukkaan seurakunnan jäsen

Samuli Siikavirta

Pastori

Helsinki ,