Kristus nousi kolmantena päivänä sinun hyväksesi!

Blogi
4.4.2015

Piispa Risto Soramies“Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta” (1. Piet. 1:3).

Jumalan teoissa on kaksi suurenmoista piirrettä, jotka tekevät ne jumalallisiksi.

Ensiksikin Jumala vie asiansa aina päätökseen asti. Koska Jumalan pyhyys ja rakkaus vaativat, että kaikki synti, vääryys, ylpeys ja pahuus saa palkkansa, piti uhriveren vuotaa ehdottomasti. Yksikään rikkomus ei jäänyt rankaisematta. “Sillä sanansa on Herra toteuttava maan päällä lopullisesti ja rutosti” (Room. 9:28). Mikään ei unohtunut eikä unohdu. Kukaan ei voi piiloutua. Kaikki suut tukitaan, ja paraskin ihminen joutuisi häpeään, jos yrittäisi puolustautua Jumalan edessä. Mooses sanoikin Jumalan kirkkauden edessä: “Minä olen peljästynyt ja vapisen” (Hepr. 12:21).

Armo saatetaan käsittää väärin sellaiseksi hyväntahtoisuudeksi, jolla leppoisa kuningas katselee alamaisiaan ollessaan hyvällä tuulella. Hän ymmärtää kansaansa ja hymyilee sen heikkouksille ja pienille paheillekin. Tällaiseksi ihmiset tekevät Jumalan rauhoittaakseen itseään. Tuomiolla kyllä selviää, kun vain on tarpeeksi hyvä selitys kaikkeen. Riittää kai, jos olen vain yrittänyt parhaani – ei kai sen enempää voi Jumalakaan vaatia.

Mutta kun Jeesus tuli ihmiseksi ja koko ihmiskunnan sijaiseksi ja edustajaksi, toiseksi Adamiksi, ei Jumala antanut hänelle mitään anteeksi. Leppoisasta suhtautumisesta rikoksiin, jotka Jeesuksen päälle sälytettiin, ei ollut jälkeäkään. Jesaja kuvaakin Jeesuksen kohtaloa: “Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut … Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois … hänet temmattiin pois elävien maasta; minun kansani rikkomuksen tähden kohtasi rangaistus häntä” (Jes. 53:7, 8).

Jeesus hikoili verta tämän ankaruuden edessä. “Minun sieluni on syvästi murheellinen, kuolemaan asti”, hän sanoi ja rukoili sanoen: “Isäni, jos mahdollista on, niin menköön minulta pois tämä malja; ei kuitenkaan niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä” (Matt. 26:42). Jeesus joi sen vihan maljan loppuun asti. Tämä oli Isän tahto. Tätä vaati Jumalan armo. Yhdenkään ihmisen yksikään synti ei saanut jäädä sovittamatta. Jeesus huusikin viimeisillä voimillaan: “Se on täytetty!”

Jumalan töitten toinen suurenmoinen, jumalallinen ominaisuus on, että ne tapahtuvat meidän hyväksemme. Jeesus ei kuollut vain jalona sankarina, marttyyrina, vaan syntiuhrina, sinun edustajanasi. Kun kuolema oli tehnyt työnsä Jeesuksessa, kun kivi haudalla todisti, että hänet oli “temmattu elävien maasta”, Jumala herätti Poikansa eloon. Elämän ruhtinas oli palannut elämään ja kuolema oli voitettu. Enkelit taivaassa juhlivat!

Nyt Golgatalla lausutut pilkkapuheet joutuivat itse pilkan kohteiksi: “… jos olet Jumalan Poika, ja astu alas ristiltä”. Valtava voitto oli saatu ja Jumalan Pojan kunnia oli palautettu. Isä antoi hänelle sen kirkkauden, “joka minulla oli sinun tykönäsi, ennen kuin maailma olikaan” (Joh. 17:5).

Mutta Kristuksesta loistaa vielä suurempi kirkkaus kuin se, joka Hänellä oli ennen ihmiseksi syntymistä ja ristinkuolemaa. Se kirkkaus on evankeliumin kirkkautta, sitä “suunnattoman suurta voimaa” (2. Kor. 4), joka lähtee siitä ilosanomasta, että kaikki Jumalan suuret teot on tehty meidän hyväksemme. Jumalan tekojen ankaruuskin muuttuu iloksi ja armoksi, koska mikään ei jäänyt puolitiehen ja keskeneräiseksi. Jopa Kristuksen ylösnousemus tapahtui “meidän vanhurskauttamisemme” tähden (Room. 4:25).

Kun nyt juhlimme pääsiäistä, Jeesuksen voittoa kuolemasta, ja onnittelemme toisiamme tämän ilosanoman johdosta, niin me katselemme – tosin vielä hämärillä silmillä – sellaista määrätöntä kirkkautta, josta riittää iloitsemista ja ihmettelemistä iankaikkisesti. Minä viheliäinen syntinen ja yhtä viheliäinen kristitty olen autuas, koska Jumala antoi kaikkensa pelastaakseen minut niiden autuaitten joukkoon, jotka avuksensa huutavat Jeesuksen nimeä. Haudasta nousi syntisten ystävä, jonka kohtaloon, kuolemaan ja ylösnousemuksen voittoon minutkin on kastettu (Room. 6:3, 4).

Synnit on sovitettu, rangaistus kärsitty, voitto saatu, kuolema ja hauta ovat menettäneet valtansa, sillä Kristus on totisesti ylösnoussut!

4.4.2015

Risto Soramies
Lähetyshiippakunnan piispa

Samuli Siikavirta

Pastori

Helsinki ,