”Je suis Jesus!” — Kirkosta ja liberaalista yhteiskunnasta

Blogi
29.1.2015

Hirvittävät terroriteot Pariisissa ja sitä seuranneet valtavat mielenosoitukset antavat meille kristityille aihetta pohtia suhdettamme länsimaisiin liberaaleihin demokratioihin. Trikolorein (Ranskan lipuin) koristettu Pariisi sekä veristen joukkomurhien että vapauden ja rauhan puolesta pidettyjen rauhallisten mielenosoitusten näyttämönä johtavat väistämättä näkemään aatehistoriallisen yhteyden satiirilehti Charlie Hebdon ja vuoden 1789 vallankumouksen välillä. Huuto “liberté” — vapaus — ei ole vaiennut. 225 vuoden aikana on perustavat vapaudet ja oikeudet kirjattu lakiin yhä useammassa valtiossa.

Maissa, joissa kirkko on ollut muokkaava ja kasvattava voima, niin kuin kuninkaitten Ranskassa, ovat liberaalit vallankumoukset usein suunnanneet aseensa kirkkoa vastaan ja pakottaneet sen julkisen elämän marginaaliin. Sen sijaan maissa, joissa kirkko on taistellut alhaaltapäin, on liberaali lainsäädäntö antanut kristityille uusia toimintamahdollisuuksia. Liberaaleissa demokratioissa tapahtuu kirkon työ nykyisin useimmiten ilman erioikeuksia, todellisessa ja rehdissä kilpailutilanteessa muiden uskontojen ja ideologioiden kesken. Koska usko on Pyhän Hengen työ ja evankeliumi Jumalan armon vapaata tarjoamista, on myönnettävä, että tämä on melko terve ja järkevä tilanne kristilliselle kirkolle. Rooman valtakunta, jossa kirkko ensimmäisenä kasvoi nopeasti, ei tarjonnut Jumalan valtakunnalle juurikaan helpompia toimintaedellytyksiä.

Jos joku historiaa ihannoiva kristitty vastustaa liberaalia demokratiaa ja haikailee yhtenäisempää ja ylhäältä johdetumpaa yhteiskuntaa, jota kristinusko yhdistää, hänen tulisi anoa itselleen parempaa todellisuudentajua. Liberaalin demokraattisen yhteiskunnan perustana on suuri kunnioitus (ehkä toisinaan epärealistisen suuri) Jumalan luomaa ihmistä, hänen järkeään ja hyvää tahtoaan kohtaan. Vapaudet ja oikeudet luovat myös hyvät edellytykset kristillisen kirkon toiminnalle. On ilahduttavaa, jos tämä on se asia, jota Pariisissa ajettiin tunnuslauseella “Je suis Charlie!”

Ranskan vallankumouksesta ei kuitenkaan alkanut vain se yhteiskuntajärjestys, jossa on demokraattiset vapaudet ja oikeudet, vaan myös etiikka ja moraali, joka toivoo näkevänsä arvoperustan ja aatesisällön yhteiskunnan takaamassa vapaudessa.

Pikainen silmäys kaikille tunnettuun Charlie Hebdo -lehteen antaa aavistuksen siitä, mitä se käsittelee: seksuaalinen estottomuus ihanteena, pyhäin häpäisy ja vapaus lähimmäisen rakastamisesta röyhkeissä toimituksellisissa hyökkäyksissä, sanallinen väkivalta ja ivallinen rätkättäminen. Koska ajatellaan maallistuneesti, että “ihminen vanhurskautetaan yksin synnin kautta”, julistetaan nyt vanhurskaaksi tämän tunkkaisen julkaisun loukkaavat kuvat ja tekstit, koska kaikki tietenkin tuntevat myötätuntoa terrorin uhreja ja sananvapauden puolustajia kohtaan. Kristitylle tulee kuitenkin olla selvää, että liberaalin, demokraattisen yhteiskunnan vapaudet, oikeudet ja velvollisuudet voidaan täyttää muulla sisällöllä kuin kulttuurivasemmiston hyökkäyksellä luonnollista lakia, perhettä, Jumalaa ja Hänen kirkkoaan sekä kehittävää kulttuuria ja kasvatusta vastaan.

Kristitty tietää, että meidän länsimaisen yhteiskuntamme tulevaisuutta ei turvata sillä, että samastumme Jumalaa pilkkaavaan ja loukkaavaan pornografiseen satiiriin ja sanomme “Je suis Charlie!”, vaan sillä, että me samastumme Kristuksessa. Jos puhuisimme ranskaa, voisimme julistaa: “Je suis Jesus!” — “Minä olen Jeesus!”. Kristitty ajattelee: “Haluan muokata elämäni ihmisenä samastumalla täydellisesti Häneen, joka oli kaikessa kuuliainen Jumalalle, ja joka samalla rakasti lähimmäisiään kuolemaan asti.

Uskossa ja kasteessa haluan olla yhtä hänen kanssaan, joka ranskaksi voi sanoa: “Je suis homme!”, siis: “Minä olen ihminen!” Kun Jeesus samastuu meihin ihmisiin, ei Hän tee sitä tilapäisillä julisteilla tai mielenosoituksilla vaan Hän tulee todella yhdeksi kaiken meidän häpeämme ja heikkoutemme kanssa ja vastaa siitä tuomiolla ja kuolemassa. Jeesuksessa on perusta hyvälle etiikalle ja moraalille. Hänessä annetaan myös uusia voimia, jotta voimme toteuttaa jotain siitä, mikä on totta, hyvää ja kaunista. Yhteiskunta ei voi säätää lailla hyvää etiikkaa ja moraalia, vaan pystyy ainoastaan antamaan hyvät edellytykset sille, että elävä yhteys Jeesukseen ja Hänen kirkkoonsa ravitsee yhteiskunnan eettistä voimaa. Vain silloin, kun ihmiset enenevässä määrin samastuvat Jeesukseen, ja se muuttuu heissä uskoksi ja elämäksi, voi uusi yhteenkuuluvuus, rauha ja arvokkuus kohota länsimaissa.

Huomaa, ettei samastuminen Jeesukseen, yhteenkuuluvuus Hänen kanssaan, riipu rodusta, yhteiskuntaluokasta, sukupuolesta tai iästä. Koska Jeesus elää ja odottaa meitä tulevaisuudessa, ei yhteenkuuluvuus Hänen kanssaan ole taantumista tai nostalgiaa vaan ainoaa kehitystä, jossa on todellisen kasvun mahdollisuudet. Jos ne, jotka samastuvat Jeesukseen, leimaavat yhä enemmän yhteiskuntaelämää ja kulttuuria niiden vapauksien puitteissa joita läntinen demokratia tarjoaa, saattaa tämä hieman lisätä muslimien vieraudentunnetta. Saatamme kuitenkin tulla näkemään, että kulttuurien yhteentörmäystä maailmassa ei aiheuttanutkaan vihamielisyys kristinuskon ja islamin välillä vaan jumalaton, nautinnonhaluinen materialismi sekä länsimaiden oikeistossa että vasemmistossa, ja sen vihamielisyys sekä kristinuskoa, juutalaisuutta että islamia vastaan, mikä sai ääriliikkeet kasvamaan voimakkaiksi ja väkivaltaisiksi idässä ja etelässä. “Kristus on maailman rauha — Hän eikä kukaan muu!”

Fredrik Sidenvall
Kyrka & Folk 22.1.2015 / 4
Käännös Petri Hiltunen

Samuli Siikavirta

Pastori

Helsinki ,