Internetin äärellä

Blogi
3.9.2013

Lähes jokaisesta suomalaisesta kodista löytyy nykyään internet-yhteydellä varustettu tietokone, läppäri tai tabletti. Useimmista enemmän kuin yksi laite. Muutaman viime vuoden aikana lähes joka taskuun on lisäksi ilmestynyt älypuhelin, jolla pääsee internetiin missä ja milloin vain.

Internetin informaatiomassaan käsiksi pääseminen on siis entistä helpompaa ja arkipäiväisempää. Kuka tarvii enää paperisia puhelinluetteloita, karttoja, iltapäivälehtiä,  säätietoja, television ohjelmatietoja, Raamattuja jne, kun kaikki on saatavissa on-line, tässä ja nyt, muutamalla klikkauksella? Olitpa pyöräilemässä, punttisalilla, autolla liikennevaloissa tai vessassa, internet kulkee mukanasi. Facebookin kuulumiset voi chekata hississä tai liukuportaissa, kassajonossa, mainoskatkolla, hampaita pestessä, lapsia nukuttaessa, Lintsin vuoristoradassa, työpalaverissa tai luennolla istuessa. Näin niin kuin omasta kokemuksesta. Tosin punttisalista ei ole kovin tuoreita kokemuksia, ja pari puhelinta vessanpönttöön (taskusta, ennen älypuhelinaikaa) pudottaneena en suosittele toilettisurfausta kuin hätätilassa. [Mainittakoon kuitenkin, että vanha nokialainen selvisi hienosti vessareissusta. Palveli kuivuttuaan vielä pari vuotta, ja sain siitä jopa 40€ vaihdossa uuteen, jos en väärin muista. Saattoi se olla markkojakin.]

Hyvä renki, huono isäntä

Internetistä on paljon hyötyä ja iloa, kun palvelija pysyy palvelijan asemassa. Tietoa, viihdettä, sosiaalisia suhteita, jopa hengellistä rakennustakin. Mutta aivan liian monen ihmisen elämässä renki on päässyt isännäksi, kaapannut leijonanosan käytettävissä olevasta hereilläoloajasta ja nipistänyt osansa myös unista. Asioihin ja ihmisiin on vaikea keskittyä pitkäjänteisesti reaalimaailmassa, kun koko ajan voi tapahtua jotain tärkeää netissä. Uusi kommentti, blogikirjoitus, tykkäys, sähköposti, yksityisviesti tai söpö kissakuva on saattanut ilmestyä verkkoon sen jälkeen, kun kolme minuuttia ja 38 sekuntia sitten viimeksi tarkistin. Telkkariohjemat ovat muuttuneet liian hidastempoisiksi ja pitkiksi seurata, kun kuuden minuutin youtube-videon aukiklikkaaminenkin alkaa olla siinä kannattavuuden rajoilla.

Perheen yhteinen aika saattaa kulua niin, että kukin dataa omassa nurkassaan. Lapset jäävät vaille vanhempien oikeaa ja todellista läsnäoloa, ohjaavaa palautetta, rohkaisua ja läheisyyttä (jota ei voi korvata kolmen kirjaimen fb-kommenteilla eikä tykkäyksillä lapsensa postaamiin poseerauskuviin) ja vanhemmat oppivat entistä vähemmän tuntemaan omia lapsiaan, puhumattakaan elämäntaitojen ja uskonelämän opettamisesta heille, kun ovat kiinni omissa nettiprojekteissaan.

Monelle internetin palstat ja sivustot korvaavat seurakunnan. Joillekin käytännön pakosta, kun omalta paikkakunnalta ei löydy rakentavaa seurakuntayhteyttä. Jumalan virtuaalinen perheväki kokoontuu kuitenkin verkossa nimimerkkien ja profiilikuvien suojissa, keskustelemaan ja väittelemään milloin mistäkin teologisesta aiheesta. Valittettavan usein mielipiteitä on ainakin yhtä monta kuin keskustelijaa ja väittelyn voittaa se, joka jaksaa sinnikkäimmin kirjoittaa muita pidempiä kommentteja. Onneksi oikeitakin kohtaamisia tapahtuu, rukousaiheita jaetaan ja ystävyyssuhteitakin solmitaan. Mutta miten toteutuu reaalinen elämä Kristuksen laumana, jossa Hyvän Paimen kutsuu lampaansa nimeltä ja vie heidät viheriäisille niityille lepäämään, jossa elävistä kivistä rakentuu Jumalan temppeli, jossa jokainen omalla paikallaan on tärkeä (ja todellinen!) osa kokonaisuutta? Nettisaarnat, verkkojumalanpalvelukset ja pastoraalinen verkkoläsnäolo, niin tärkeitä kuin ne monelle ovatkin, eivät voi korvata seurakuntaa, sitä reaalitodellisuutta, joka rakentuu reaalisista ihmisistä, paimenesta ja laumasta, ja jossa kutsutaan nimeltä.

Katse ylös ja kädet multaan!

Netistä löytyy ohjeita puukolla vuolemiseen, villasukan kantapään parsimiseen, puolukanpoimintaan, pulkkamäen laskemiseen  ja rukoushetken järjestämiseen. Löytyy sieltä myös hyviä saarnoja ja opetuksia, mutta mikään ei korvaa isän ja äidin kanssa reaalitodellisuudessa vietettyä aikaa, yhdessä olemista ja yhdessä tekemistä. Mikään ei korvaa elämää seurakunnan yhteydessä, toisia Herran karitsaisia nahkoineen karvoineen, jumalanpalvelusta, Herran pyhää ehtoollista.

Tämän päivän koululaiset ovat “natiiveja” teknisten laitteiden ja sovellusten käytössä, ja omaksuvat virtuaalitodellisuuden paljon vanhempiaan sujuvammin. Mutta kuka opettaisi heille ihmisten kohtaamista, pitkäjänteisyyttä, vastuun kantamista, oikeaa tekemistä? Kuka opettaisi heidät rukoilemaan ja lukemaan Raamattua ja Katekismusta, kokoontumaan kotihartauteen päivän päätteeksi ja seurakunnan yhteiseen jumalanpalvelukseen sunnuntaisin? Sinä, isä tai äiti. Siksi sinun tulee nyt nostaa oma katseesi näyttöruudusta, tutustua taas ihmisiin ympärilläsi ja elää vähän. Liata kädetkin ihan oikeasti, ei vain virtuaalisesti peukuttamalla tätä blogia. ; )

Janne Koskela, Oulu

Janne Koskela

Pastori

Oulu ,