Kesäjuhlassa julkaistaan kolme kirjaa
20.7.2026
Kuva: Janne Koskela
Lähetyshiippakunnan nettikaupassa on alkanut kirjojen talvialennusmyynti. Varaston remonttityhjennysmyynnin vuoksi kirjoja myydään nyt reiluilla alennuksilla.
Myynnissä on sekä Lähetyshiippakunnan omia julkaisuja että muiden julkaisijoiden teoksia. Esimerkiksi Autuas toivo – Raamatun opetus lopunajoista sekä Herran ateria – ehtoollisen raamatulliset juuret -kirjoja voi tilata 10 euron hintaan. Seuraa minua – Kirkkovuosi Jeesuksen seurassa – hartauskirjaa voi nyt puolestaan tilata 3 eurolla.
Kaupastamme on mahdollista tilata myös lukuisia pastori Petri Hiltusen omakustanteita. Niistä tuorein on viime vuonna julkaistu 200 vastausta uskosta & elämästä. Nimensä mukaisesti kirjaan on koottu Hiltusen laatimia vastauksia seurakuntalaisten esittämiin kysymyksiin.
Teoksen juuret ulottuvat käytännössä noin kymmenen vuoden taakse, jolloin hän alkoi säännöllisesti laatimaan vastauksia seurakuntalaisten esittämiin kysymyksiin. Vuonna 2009 hän julkaisi kirjan 100 vastausta uskosta ja elämästä, jonka jälkeen kysymyksiä on tullut lisää. Niistä teoksessa on julkaistu seuraavat kaksi sataa.
– Kysymyksiä vain tulee ja tulee. Vastaaminen on minulle kiva ja mielekäs tapa koettaa vastata seurakuntalaisten tarpeeseen, Hiltunen kertoo.
Hän ei koe olevansa vastausautomaatti tai oraakkeli, joka laukoo vastaukset suoralta kädeltä. Pikemminkin pastori koettaa lähteä pohtimaan kysymystä ja etsimään vastausta. Eikä kaikkiin kysymyksiin edes ole olemassa vastauksia.
– Voimme vain jollakin tavalla hahmottaa maastoa ja miettiä, missä määrin pystymme vastaamaan kysymyksiin. Tietty nöyryys täytyy koko ajan olla mukana, hän toteaa.
Nettikaupan lisäksi myös seurakuntien kirjapöydillä kirjoja myydään yhä alennetuin hinnoin. Näin teemme tilaa tänä vuonna julkaistaville uusille teoksille. Nettikaupasta tilattuihin kirjoihin lisätään postitusmaksu, jonka hinta on pienimmillään kuusi euroa. Alennetut hinnat ovat voimassa 28.2. saakka tai niin kauan kuin kirjoja riittää. Pyydämme odottamaan tilauksia kärsivällisesti, sillä alennusruuhkan vuoksi tilausten toimittamisessa saattaa tulla viiveitä!
Tutustu valikoimaan ja tilaa täältä.
Kokkolassa on viime vuoden aikana kokoonnuttu ruotsinkielisiin raamattupiireihin. Viimeksi syyslukukaudella 2024 järjestettiin raamattuopetusta ja keskustelutilaisuuksia kirkon tuntomerkeistä. Tämän ajan kuluessa on Kokkolasta ja lähialueilta muodostunut 20-30 henkilön ryhmä, joka haluaa aloittaa ruotsinkielisen jumalanpalveluselämän Kokkolassa. Nyt on päästy siihen pisteeseen, että Lähetyshiippakunnan messuja aletaan viettää.
Kokkolan messutilan alttari.
Jos Jumala suo, ensimmäinen ruotsinkielinen messu vietetään 19.1. klo 13, Toisena sunnuntaina loppiaisesta. Suunnitelmana on jatkossa viettää messua kolme kertaa kuukaudessa. Jumalanpalvelukset pidetään osoitteessa Asentajantie 13, Heinolan alueella. Samassa tilassa Andreaksen luterilainen seurakunta jatkaa suomenkielistä toimintansa.
Jumalanpalvelukset järjestetään tämän rakennuksen toisessa kerroksessa. Samassa tilassa toimii suomenkielinen Andreaksen luterilainen seurakunta.
Jumalanpalvelusyhteisön pastoraalinen vastuu on pastori Lennart Ahlvikilla. Myös muut pastorit tulevat avustamaan messujen toimittamisessa. Lisäksi monet kristityt kantavat vastuuta erilaisissa palvelutehtävissä.
Lähetyshiippakunta on luterilainen kirkko Suomessa, joka haluaa välittää ja ylläpitää raamatullis-luterilaista uskoa ja seurakuntaelämää, joka on ollut Suomessa vuosisatojen ajan. Työmme keskipisteessä on pelastava ja eläväksi tekevä evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta.
Visiomme ”Jumalanpalvelus elämäksi, seurakunta kodiksi” ilmaisee sen, mitä pidämme Lähetyshiippakunnassa tärkeänä. Haluamme kutsua ihmisiä Kristuksen yhteyteen jumalanpalvelusta viettävään seurakuntaan. Kristus antaa itsensä Jumalan sanassa ja ehtoollisessa. Näiden lahjojen äärellä syntyy kodikas yhteysö jossa paimen tuntee laumansa ja lauman jäsenet tuntevat paimenensa ja toisensa.
Lähetyshiippakunnassa tarjotaan seurakuntayhteys, jossa voi elää ja vaeltaa taivastietä pyhästä kasteesta alkaen aina hautaan ja viimeiseen lepoon asti. Siksi haluamme Lähetyshiippakunnassa, nimemme mukaisesti, kutsua ihmisiä seurakuntayhteyteen ja Kristuksen tuntemisen iloon.
Etsitkö alttaria ja saarnastuolia, jossa itse Herra Jeesus Kristus palvelee sinua? Kaipaatko kristillistä yhteyttä? Ehkä tämä jumalanpalvelusyhteisö voisi olla sinun paikkasi? Tervetuloa tutustumaan, osallistumaan messuihimme ja tulemaan osaksi yhteisöä! Tutustu Kokkolan ruotsinkieliseen toimintaan täällä.
Kuluneen vuoden aikana erilaiset kristilliset podcastit eli puheohjelmat nostivat suosiotaan, ja tarjosivat monelle rakentavaa kuunneltavaa lenkkipolkujen varrelle tai vaikkapa työmatkojen iloksi.
Tänä vuonna useampi Lähetyshiippakunnassa toimiva teologi vieraili Kujalla- nimisessä podcast-sarjassa. Kyseessä on podcast, jossa keskustellaan ajankohtaisista asioista ja ilmiöistä teologian valossa. Aiheet ja ohjelmaan kutsutut vieraat vaihtuvat jaksottain. Vuonna 2021 aloitetun podcastin toimittajana toimii Heidi Martikainen.
Lähetyshiippakunnan teologeja on kyseisen podcastin vieraina ollut usein aiemminkin, mutta nostamme tässä esiin tänä vuonna julkaistut jaksot. Pastori Petri Hiltunen vieraili ohjelmassa, jossa keskusteltiin uushengellisyyden vaikutuksesta seurakunnissa. Mailis Janatuinen esitti perustelunsa sille, miksi hän on naisteologi, vaikka voisi olla naispappi. Uusimmassa jaksossa hiippakuntadekaani Joel Kerosuo pohti, miksi kirkkohistoriaa kannattaa tutkia.
Kyseiset jaksot ovat kuunneltavissa alta. Muita Kujalla-podcastin jaksoja voi kuunnella esimerkiksi Spotify- ja Podimo- sovelluksilla tai katsella YouTube-videoina.
Muista myös seurata Lähetyshiippakunnan omaa podcast-sarjaa Oikeasti luterilainen, joka on kuunneltavissa niin ikään Spotifyn ja Luterilainen.net -sivustomme kautta!
Hiippakuntakokous kokoontui marraskuussa Helsingissä ja etäyhteyksin. Kuva: Janne Koskela
Lähetyshiippakunnan hiippakuntakokous, pappiskollegio ja Suomen Luther-säätiön hallitus ovat päättäneet eri toimielinten edustajista tulevalle vuodelle. Edustajien joukossa on uusia kasvoja, mutta myös tuttuja konkareita.
Hiippakuntaneuvosto on Lähetyshiippakunnan käytännön toiminnasta ja hallinnosta vastaava toimielin. Se vastaa hiippakunnan hallinnollisista ja taloudellisista asioista sekä viime kädessä myös muun muassa julkaisuista ja lähetystyöstä. Hiippakuntaneuvosto kokoontuu 5–6 kertaa vuodessa. Jäsenten ja varajäsenten lisäksi siihen kuuluvat piispa, hiippakuntadekaani sekä hiippakuntasihteeri. Hiippakuntaneuvosto pitää kokouksia keskimäärin joka toinen kuukausi etäyhteyksin ja paikan päällä.
Hiippakuntaneuvoston jäseninä kaksivuotista kauttaan jatkavat Matias Koponen Helsingistä, varalla Johannes Typpö Helsingistä; Taisto Laato Espoosta, varalla Kari Lehtonen Vaasasta sekä Olli Ylönen Mikkelistä, varalla Mari-Anna Alenius Oulusta. Käytännössä sekä varsinaiset että varajäsenet osallistuvat kokouksiin mahdollisuuksiensa mukaan, joskin jäsenen statuksella on merkitystä äänestystilanteissa.
Uudelle kaudelle jäseniksi on kutsuttu Janne Vanhala Kokkolasta, varalla Patrik Saviaro Pietarsaaresta; Päivi Raudasoja Kuopiosta, varalla Liisa Berndt Jyväskylästä sekä Tiina Männikkö Seinäjoelta, varalla Hilla Anttoora Lappeenrannasta.
Konsistori toimii piispan tukena kirkon hengellisessä kaitsennassa. Konsistoriin kuuluu piispa Juhana Pohjolan ja hiippakuntadekaani Joel Kerosuon lisäksi joukko muita pastoreita. Konsistorin notaarina toimii Otto Granlund ja lakimiesasessorina Jyrki Anttinen. Tänä vuonna konsistorin pappisasessoreita ovat Hannu Mikkonen, varalla Jukka Peranto; Petri Hiltunen, varalla Antti Leinonen sekä Esko Murto, varalla Ville Typpö. Konsistorin maallikkojäsenenä toimii Raimo Savolainen, varalla Markus Ristimäki.
Aluerovastit Eero Pihlava, Miika Nieminen ja Ville Typpö työntekijäpäivillä toukokuussa. Kuva: Janne Koskela
Rovastikunnissa alkava kausi 2025–2026 ei tuo suuria muutoksia. Pohjoisen rovastikunnan aluerovastina jatkaa Antti Leinonen, Idässä Kalle Väätäinen, Pohjanmaalla Ville Typpö, Uudellamaalla Eero Pihlava ja Lounaisessa rovastikunnassa Miika Nieminen. Häme-Kaakon rovastikunta jaetaan kahteen osaan niin, että Hämeen aluerovastina jatkaa Esko Murto ja Kaakon pastoreista vastaa dekaani Joel Kerosuo.
Suomen Luther-säätiön hallituksen puheenjohtajana jatkaa Raimo Savolainen ja varapuheenjohtajana piispa Juhana Pohjola. Lisäksi hallitukseen kuuluvat Mirko Brummer, Jari Kekäle, Olli Mustonen, Sami Koskela ja Erkki Pitkäranta. Säätiön asiamiehenä toimii hiippakuntadekaani Joel Kerosuo.
Johtoryhmä kokoontuu kuukausittain Helsingissä. Kuva: Janne Koskela
Hiippakuntaneuvoston ja Suomen Luther-säätiön hallituksen kokoukset valmistelee Lähetyshiippakunnan johtoryhmä. Sen jäseninä toimivat piispa Juhana Pohjola, Luther-säätiön hallituksen puheenjohtaja Raimo Savolainen, hiippakuntadekaani Joel Kerosuo, talouspäällikkö Asko Iso-Kungas ja hiippakuntasihteeri Pauliina Pylvänäinen.
Lähetyshiippakunnan Elämän puolesta -yhteyshenkilönä aloittaa Hanna Brummer (kuvassa oikealla). Kuva: Mirko Brummer
Lähetyshiippakunnan seurakunnat saavat vuodenvaihteessa käyttöönsä oman Elämän puolesta -yhteyshenkilön, joka pitää esillä syntymättömien lasten oikeutta elämään. Hiippakuntaneuvosto nimesi joulukuun kokouksessaan yhteyshenkilöksi Hanna Brummerin Lohjan Pyhän Ristin seurakunnasta. Brummer aloittaa tässä vapaaehtoistehtävässä talven aikana, ja toimii yhdessä miehensä Mirkon kanssa.
Hannalla ja hänen miehellään on pitkä kokemus syntymättömien lasten oikeuksien puolustamisesta. Hannan kohdalla perusta asialle luotiin jo lapsuudessa:
– Äitini tuli uskoon, kun olin pieni lapsi. Hän oli mukana Ylioppilaslähetyksessä (sittemmin Opko), joka oli tuohon aikaa aktiivinen Pro life -työssä. Muistan myös Lennart Nilssonin kirjan syntymättömän lapsen kehityksestä. Luimme sitä äitini kanssa aina, kun perheeseemme odotettiin vauvoja.
Äidin esimerkki ja kirja vaikuttivat Hannaan vahvasti. Hänelle on aina ollut selvää, että syntymätön lapsi on ihminen alusta alkaen. Biologinen ihmiseksi tulon hetki on täysin kiistaton: Kun hedelmöitys on tapahtunut, ihmisen elämä on alkanut. Tämä on tieteellinen tosiasia.
– Toinen ja iso kysymys on, minkä arvon me alkaneelle elämälle annamme. Onko jokainen ihminen yhtä arvokas vai onko joku raja, joka määrittelee, ettei tietyn ikäinen ihminen ole yhtä arvokas kuin joku toinen, Hanna kysyy.
Käänteentekevä hetki Hannan elämässä sijoittuu vuoteen 1992. Tuolloin hänen kihlattunsa ja nykyinen aviomiehensä törmäsi Israelin-matkallaan paikalliseen Pro life -järjestöön.
– Mirko toi matkalta mukanaan esitteitä, joissa oli kuvia tapetuista syntymättömistä lapsista. Hän oli hyvin järkyttynyt, ja niin olin minäkin. Koko senastisen elämäni aikana minulle ei ollut opetettu aiheesta mitään. Kun näin kuvat, ja sulhaseni itkevän, meillä ei ollut paluuta. Meidän elämässämme on aika ennen kuvia ja aika niiden jälkeen, Hanna kuvailee.
Syntymättömien lasten oikeuksien puolustaminen laskettiin tulevalle avioparille kutsumustehtäväksi. Näin Jumala vastasi heidän rukoukseensa saada jokin yhteinen tehtävä. Pariskunta ryhtyikin ottamaan yhteyttä kaikkiin mahdollisiin uskoviin ihmisiin, joita he tunsivat. Ensin he järjestivät pastori Niilo ja lääkäri (myöhemmin kansanedustaja) Päivi Räsäsen kanssa Pro life -tapahtuman. He myös vierailivat tapahtumissa, seurakunnissa ja kouluissa sekä osallistuivat Pro life -tapahtumiin Norjassa, Ruotsissa, Israelissa, Hollannissa, Tanskassa, Saksassa, USA:ssa ja Venäjällä. Myöhemmin Brummerit myös innostuivat järjestämään aiheeseen liittyviä mielenosoituksia.
– Helsingistä tuli vakituinen paikka, jossa pidimme esillä ständejä ja jaoimme kuvakortteja abortista, Hanna muistelee.
Hanna on puolustanut syntymättömien lasten oikeuksia myös Venäjällä. Kuva: Mirko Brummer
Hannan mukaan syntymättömien lasten ihmisoikeudet, abortin eettiset kysymykset ja siihen liittyvät varjopuolet ovat Suomessa kuoliaaksi vaiettuja aiheita, joista ei haluta puhua.
– Vaikka olemme monta kertaa olleet jakamassa kuvakortteja abortoiduista sikiöistä Helsingin ydinkeskustassa, mikään media ei ole koskaan noteerannut meitä, Hanna toteaa.
Vaikenemisen kulttuuri vaikuttaa huomaamatta myös kristittyjen elämään. Hannan mukaan myös uskovan on usein vaikea tehdä oikein, sillä olemme huomaamattamme ja tietämättämme valmiiksi mukautuneet moderniin elämänmenoon.
– Tarkemmin ajattelematta meillä voi esimerkiksi olla ajatus, että on oikeus kaikin tavoin säädellä lasten määrää. Ajatus vain tulee automaattisesti, Hanna kuvailee. Hän mainitsee esimerkkinä abortoivat ehkäisyvälineet.
Hannan mukaan yhteiskunnassamme vallitseva vaikenemisen ilmapiiri johtuu osittain meistä kristityistä, jotka olemme perinteisesti passiivisia ja haluttomia asettua vastarintaan. Toisaalta Suomessa myös ajatellaan usein, että abortti on vain lääkäreille ja sairaanhoitajille kuuluva asia. Niinpä tavallisten ihmisten ei tarvitse ottaa siihen kantaa, ja asioita pidetään liian vaikeina ymmärtää. Perusasiat ovat kuitenkin selkeitä ja jokaisen ymmärrettävissä.
Kutsumuksen saamisesta lähtien Hanna on itsekin joutunut vastakkain vaikenemisen kulttuurin kanssa:
– Kun törmäsin abortin todellisuuteen, ensimmäinen reaktio oli, että hetkinen, minähän olen muusikko, en voi ymmärtää tällaisista asioista mitään!
Hannasta tuntui absurdilta kertoa aborttiin liittyvistä asioista julkisesti tai lähteä jakamaan siihen liittyviä kuvia, koska hänen omassa viitekehyksessä sellainen ei ole ollut tapana. Monet pelon ja häpeän tunteet Hanna onkin joutunut kohtaamaan ja voittamaan:
– Pelottaa, jos joku on sitä mieltä, että olen idiootti. Häpeä tulee siitä, että joka tätä asiaa pitää esillä, on todella moninkertaisessa vähemmistössä.
Voitettavana on Hannan mukaan myös ”oma liha”: Jokainen ihminen haluaisi olla tykätty ja ihailtu, mutta tässä toiminnassa ihmisten reaktiot voivat olla monenlaisia.
– Vaikka tietää asian oikeaksi ja hyväksi, joka kerta hävettää, pelottaa ja nolottaa. Luonnostaan tätä ei haluaisi tehdä, hän myöntää.
Hannan mukaan nämä esteet voidaan ylittää, kun keskittyy faktoihin: Ihminen on täysi ihminen elämänsä ensi hetkestä lähtien. Jokaisella ihmisellä on samanlainen arvo. Tämä sopii yllättävää kyllä hyvin yhteen nyky-yhteiskuntamme yhdenvertaisuusajattelun kanssa. Myös abortin kohdalla on mahdollista kysyä, ovatko kaikkien ihmiset oikeudet yhdenvertaisia, toteutuuko tasa-arvo syntymättömien lasten kohdalla ja onko kohtu turvallinen tila.
Aborttia puolustetaan usein sanomalla, että naisella on oikeus omaan ruumiiseensa. Hanna kertoo olevansa tästä ihmisenä ja naisena ehdottomasti samaa mieltä. Hän kuitenkin lisää, että kohdussa oleva lapsi ei ole missään vaiheessa osa äidin elimistöä. Lapsi on kyllä yhteydessä äitiinsä napanuoran ja istukan kautta, mutta hän ei ole osa tämän kehoa. Lapsi voi myös olla eri sukupuolta tai erivärinen kuin äiti.
– Kristittyinä olemme velvoitettuja noudattamaan Raamatun ohjeistusta ja pitämään näitä asioita esillä. Meillä on siihen oikeus ja velvollisuus ja voimme tehdä sitä rohkeasti Jumalan Sanan pohjalta, sillä Suomessakin perustuslain mukaan on sananvapaus, Hanna painottaa. Tosin sananvapaus on jo uhattuna, mistä on osoituksena kansanedustaja Päivi Räsästä ja piispa Juhana Pohjolaa vastaan vuonna 2022 alkanut käynnissä oleva oikeusprosessi.
Suomen eduskunnan viimeisin uudistus aborttilakiin tuli voimaan syyskuussa 2023. Kuva: Hanne Salonen / Eduskunta
Vuoden 1970 aborttilaki antoi naisille oikeuden tehdä abortti sosiaalisiin syihin vedoten ja vuoden 2023 aborttilain mukaan abortin saa sosiaalisin syin 12. raskausviikkoon asti omasta tahdosta ja pyynnöstä ilman lääkärinlausuntoja. Viime vuosikymmenien aikana yhteiskunnassamme on tapahtunut monia muutoksia, jotka osoittavat, mitä seurauksia maallemme on lain höllentämisestä ollut.
Hanna nostaa esille, että ikäluokkien pieneneminen on suoraan verrannollinen aborttien määrään:
– Vuonna 1969 syntyneet oli viimeinen ikäluokka, joiden mennessä armeijaan oli vuosittain kolme saapumiserää. Vuonna 1970 syntyneistä lähtien lähtien saapumiseriä on ollut vain kaksi. Tämä vaikuttaa suoraan Suomen maanpuolustukseen ja huoltovarmuuteen sekä yhteiskunnan elinvoimaisuuteen.
1970-luvun alussa abortteja tehtiin vuosittain noin 22 000. Tilastojen mukaan 2023 tehtiin 8188 lääkkeellistä aborttia, 103 kirurgista aborttia ja 18 jollain muulla tavalla tehtyä aborttia. Ns. katumuspillerin käyttöä ei lasketa raskaudenkeskeytykseksi. Reseptivapaita pakkauksia on myyty noin 100 000 vuodessa. Lääkkeelliset eli kemialliset abortit ovat yleisiä, koska ne ovat terveydenhuoltojärjestelmälle helpompia, halvempia ja kätevämpiä. Henkilökunnan ei tarvitse olla tekemässä abortteja niin paljon, ja näkemässä niiden aiheuttamaa karmeaa todellisuutta. Tosiasiassa moni kemiallisen abortin tehnyt on kokemastaan järkyttynyt. He ovat myös vaarassa jäädä yksin. Koska terveydenhuollossa aborttia pidetään hyvänä asiana, ja siitä puhutaan naisen hoitamisena, viiveellä tuleviin henkisiin seurauksiin ei ole tarjolla tukea. Jälkihoidosta tai palautumisesta ei puhuta mitään.
Yhteiskunnallisista muutoksista Hanna nostaa esille myös hyväksyvämmän suhtautumisen eutanasiaa kohtaan. Kun Suomessa on viime vuosikymmenien ajan totuttu ajattelemaan, että ei-toivotun uuden ihmisen voi eliminoida, on helpompaa soveltaa ajattelumallia myös elämän loppupäähän. Näin eutanasia tulee yhä kannatettavammaksi sekä yhteiskunnan että yksilön tasolla. Asiaan liittyy Hannan mukaan myös paljon väärinymmärrystä:
– Moni, joka kannattaa eutanasiaa, tosiasiassa pelkää kipua ja kärsimystä omassa tai läheisen sairaudessa. Ei ole tietoa, kuinka paljon kivunlievitys ja saattohoito on viime vuosina kehittynyt. Kipua pystytään aina lievittämään, ja tarvittaessa potilas voidaan myös sedatoida.
Sekä eutanasiaan että aborttiin liittyy epätodenmukaista kielenkäyttöä. Eutanasiasta puhutaan kivun hoitamisena tai kärsimyksen lieventämisenä, vaikka tosiasiassa lääkäri tappaa potilaan. Vastaavasti aborttia voidaan pitää naisen hoitamisena, mutta tosiasiassa tapetaan lapsi.
Hanna kertoo, että kristittynä hänelle merkitsee paljon se, mitä Raamattu kertoo ihmisestä, ihmisen arvosta ja sen pyhyydestä. Raamatun mukaan ihmisen arvo perustuu luomiseen. Raamattu ohjaa meitä myös käyttäytymään: Viides käsky kuuluu, että ”älä tapa”. Vanhassa testamentissa toistuvasti kielletään viattoman veren vuodattaminen. Lisäksi evankeliumi kuuluu kaikille, ja myös syntymättömät lapset ovat lähimmäisiämme, joita Jeesus on käskenyt rakastaa.
– Raamatussa hienolla tavalla kuvataan myös siitä, miten Jumalalla on suunnitelma jokaisen syntymättömän lapsen kohdalla, Hanna lisää.
Jumalan suunnitelmat tulevat esille vaikkapa psalmista 139 sekä profeetta Jeremian tai apostoli Johanneksen kutsumisessa. Jeesus on myös hyvä esimerkki: Kun hän alkoi inhimillisen elämänsä äitinsä kohdussa, Jumalalla oli jo kauan aikaa ollut suunnitelma, mitä tulee tapahtumaan.
Mitä me Lähetyshiippakunnan seurakunnissa voisimme puolustaa syntymättömien lapsien oikeutta elää? Hannalla on meille monta toteuttamiskelpoista ideaa:
– Ensimmäinen asia on rukous. Toivon, että messun yhteisessä esirukouksessa tulisi tavaksi mainita syntymättömät lapset.
Jokainen kristitty voi myös tahoillaan muistaa rukoilla heidän puolestaan joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina, joka on asian kansainvälinen rukouspäivä.
Toiseksi Hannan ja hänen miehensä voi kutsua oman seurakunnan kirkkokahveille kertomaan asiasta.
– Viime syksynä meillä oli pilottikokeilu Tampereella, jonne meidät kutsuttiin. Se oli kaikenikäisille avoin tilaisuus. Emme näyttäneet perinteisiä aborttikuvia, vaan käsittelimme muilla tavoin ihmisen kehittymistä ja muuta siihen liittyvää tietoa, Hanna kertoo.
Tällaiset vierailut ovat jatkossa kaikille seurakunnille mahdollisia, ja maksuttomia. Sopivaa ajankohtaa voi pohtia oman pastorin kanssa, ja tehdä sitten ehdotuksia päivämääristä Hannalle. Hänet tavoittaa sähköpostitse osoitteella [email protected].
Seurakuntavierailujen lisäksi Hanna on valmis kutsusta tulemaan mukaan Lähetyshiippakunnan leireille ja tapahtumiin.
Hanna pitää tärkeänä, että syntymättömien lasten oikeuksia käsiteltäessä huomioidaan, miten monenlaisia taakkoja ihmisillä voi tähän liittyen olla:
– Tuomme vierailuillamme aina esiin, että jos tämän asian kanssa ihminen on langennut, anteeksiantamus on voimassa aina samalla tavalla kuin minkä tahansa muun synnin kohdalla, kun sen haluaa omalle kohdalleen uskoa. Myös tähän aihepiiriin liittyvän synnin saa anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä niin kuin minkä tahansa muun.
Hanna rohkaisee seurakuntalaisia tukemaan erityisesti raskaana olevia naisia. Olisi tärkeää, että nainen ei jäisi yksin ja joutuisi tuntemaan, ettei kukaan auta. Jo ystävänä tai kaverina toimiminen auttaa. Voi tarjoutua tulemaan mukaan neuvolaan tai hoitamaan muita käytännön asioita. Tärkeintä on olla itse valmis auttamaan ja toimimaan, kun on sellainen hetki.
Helsingin Kalevankadun Koinonia-keskukseen saapui 3. adventtisunnuntaina messuvieraita tavalliseen tapaan — onhan samalla porukalla, samassa paikassa ja samaan aikaan vietetty messuja jo maaliskuusta lähtien. Kuitenkin seurakunnan virallinen järjestäytyminen 15. joulukuuta oli toivottu ja odotettu päivä seurakuntalaisille.
Koinonian luterilaisessa seurakunnassa olemme rakentaneet yhteisöllisyyttä ennen järjestäytymistä jo yli vuoden verran. Yhteisten tapaamisten ja keskustelujen kautta olemme oppineet tuntemaan toisiamme paremmin myös messujen ulkopuolella. Seurakunnan tuore jäsen Erkki kuvailee tilannetta harvinaiseksi, ja toteaa että pohjatyö on osoittanut sekä taloudellisesti että toiminnallisesti, että tässä meillä on porukka, joka tämän seurakunnan haluaa perustaa.
Messun jälkeen pidetyssä järjestäytymiskokouksessa 31 seurakuntalaista liittyi Koinonian luterilaiseen seurakuntaan. Allekirjoituksia seurasi nauravainen ja iloinen puheensorina. Seurakuntaan liittynyt Joona kuvailee tunnelmaa luottavaiseksi. Hän pitää järjestäytymistä merkittävänä etappina vuoden valmistautumisen jälkeen. Mailis puolestaan iloitsee nuorista jäsenistä. Hän pohtii, mahtaako Suomessa olla kovin montaa muuta seurakuntaa, jossa hän 75-vuotiaana on miltei vanhin. Päiväunilta herännyt Lilja 4 kk on toistaiseksi seurakunnan nuorin jäsen. Liljan jokeltaessa vaunuissa vanhemmat Emmi ja Simo korostavat kiitollisuutta uudesta seurakunnasta ja siitä, että Lilja saa pienestä pitäen elää Jumalan huoneessa.
Perustamisasiakirjaa allekirjoitettiin iloisissa tunnelmissa.
Kuva: Juuso Siltanen
Koinonian luterilaisessa seurakunnassa vallitsee hyvin kodinomainen tunnelma. Seurakuntaan liittynyt Essi iloitsee siitä, että vaikkei kaikkia seurakuntalaisia vielä tunne, on kuitenkin semmoinen olo, että kaikille voi mennä juttelemaan. Lisäksi Essi toteaa, että uuden seurakunnan myötä on tullut myös helppo ja matala kynnys vastuunkannolle. Kodinomaista tunnelmaa vahvistaa varmasti myös se, että seurakunnassa tietyt kotityöt, esimerkiksi kahvitusvuorot, jaetaan seurakuntaperheenjäsenten kesken tasan.
Seurakunnan vastaava pastori Eero toteaa, että seurakunnan järjestäytymistä seuraa tiettyjä odotuksia sekä tavoitteita että vastuuta. Hän muistuttaa lähetyskäskystä, joka alunalkain tätä porukkaa ohjasi uutta seurakuntaa perustamaan. Erkki täydentää, että kaiken työn ja valmistelun tähtäimenä on se, että me kaikki saisimme tulla hengellisesti ravituiksi, ja että seurakuntamme voisi olla paikka niille, jotka haluavat löytää vastauksia askarruttaviin kysymyksiin ja löytää sosiaalisen yhteyden muihin kristittyihin.
Olet lämpimästi tervetullut tutustumaan seurakuntaamme! Messuja vietetään sunnuntaisin klo 11 osoitteessa Kalevankatu 53.
Koinonian luterilaisen seurakunnan perustajajäsenet.
Kuva: Juuso Siltanen
Teksti: Anni Erkkilä
Pohjanmaan rovastikunnan seurakuntien ja seurakuntaneuvostojen jäsenet kokoontuivat yhteen viime lauantaina. Kuva: Otto Granlund
Lähetyshiippakunnassa yhdistyy vanha ja uusi. Pitäydymme siihen uskoon, joka jo isillemme annettiin. Ammennamme samasta Jumalan sanasta ja luterilaisesta tunnustuksesta, josta menneetkin sukupolvet ovat ammentaneet. Samaan aikaan Lähetyshiippakunta on kirkkona nuori; vanhimmatkin seurakuntamme ovat olleet olemassa vasta runsaat kaksikymmentä vuotta. Nuorilla seurakunnillamme on tärkeä tehtävä paitsi ravita ne, jotka jo kuuluvat seurakuntaan, myös rakentaa kutsuva kirkko ja koti, jonka tulevatkin sukupolvet saavat omakseen. Mutta miten se tehdään?
Muutaman pohjalaisen ja satakuntalaisen seurakuntaneuvoston jäsenet ja kourallinen muita vastuunkantajia löivät viisaat päänsä yhteen Vaasassa lauantaina 26. lokakuuta 2024, pohtiakseen juuri tätä.
Jari Kekäleen johdolla osallistujat saivat keskustella ensinnäkin taustoista. Menneinä vuosisatoina kirkkoon kuuluminen oli itsestäänselvyys; jopa pakko. Silloisessa tilanteessa toimivat tietynlaiset toiminta- ja päätöksentekotavat, jotka eivät kuitenkaan istu kovin hyvin nykyaikaan, jolloin vaihtoehtoja on monia eikä oikein mihinkään määrättyyn yhteisöön kuuluminen ole itsestään selvää. Osallistujat saivat yhdessä pohtia: Onko takaraivoon jäänyt ”kummittelemaan” vanhoja toimintamalleja, jotka eivät enää toimi? Mitä nämä voivat olla? Ja miten voimme oppia – niin seurakuntina kuin niiden neuvostoinakin – asettamaan tavoitteita, ja kulkemaan yhdessä niitä kohti?
Lilli Lanki kertoi Sakkeuksen seurakunnan neuvoston toimintaperiaatteista. Kuva: Otto Granlund
Konkreettisen esimerkin uudesta ja hyvin toimivasta toimintakulttuurista tarjosi Lilli Lanki ja Porin Sakkeuksen luterilaisen seurakunnan seurakuntaneuvosto. Ajatus kuukausittaisesta kolmen tunnin pituisesta neuvoston kokouksesta saattaa hirvittää yhtä jos toistakin. Porilaisia se ei kuitenkaan hirvitä, ja yksi toisensa jälkeen porilaiset neuvoston jäsenet antoivat hyvän esimerkin siitä, miksi se ei heitä hirvitä. Sakkeuksen neuvostossa kokoustekniset asiat ovat minimissä. Neuvosto kokoontumiset aloitetaan yhteisellä aterialla, jonka lomassa on tilaisuus keskustella niin yhteisistä kuin henkilökohtaisistakin asioista. Asialistalla on yleensä vain vähän asioita, mutta niistä keskustellaan vapaasti ja ideoidaan yhdessä. Neuvostossa käsiteltävät asiat ovat myös kiinteässä yhteydessä seurakunnan elämään. Säännöllisesti yhteisiä asioita käsitellään kirkkokahveilla, niin kutsutuissa seurakuntaperhekeskusteluissa.
Monet meistä tuntevat kirkon tuntomerkit, mutta mitkä voisivat olla seurakuntakodin tuntomerkit, kysyivät Richard Eklund ja Jimmy Svenfelt. Kuva: Otto Granlund
Seurakunta perheenä olikin keskiössä päivän kolmannessa osiossa, jossa Richard Eklund ja Jimmy Svenfelt johdattivat osallistujat pohtimaan seurakuntaa kotina. Alustajat totesivat, että Lähetyshiippakunnassa on jo pitkään – aivan oikein – puhuttu kirkon tuntomerkeistä, ja pidetty niitä esillä. Eli paljon on opetettu siitä, mikä tekee kirkon kirkoksi. Mutta mikä tekee kirkon kodiksi?
Lähetyshiippakunnan motto on ”Jumalanpalvelus elämäksi, seurakunta kodiksi”. Voisikin sanoa, että kun puhutaan kirkon tuntomerkeistä, pääpaino osuu iskulauseen ensimmäiseen osaan: ”jumalanpalvelus elämäksi”. Toinen osio, eli ”seurakunta kodiksi”, on kenties jäänyt vähemmälle huomiolle. Osallistujat saivat siksi tehtäväkseen pohtia, mistä voi tunnistaa kodin. Mitkä ovat kodin tuntomerkit?
Jos Herra suo, näihin kodin tuntomerkkeihin palataan vuoden 2025 ensimmäisessä Pyhäkön Lampun numerossa. Mutta ehkä sitäkin tärkeämpää on, että kodeissa – eli seurakunnissa – niin nyt kuin myöhemminkin yhdessä ihmetellään saamaamme suurta lahjaa: Seurakunta on koti, jonka olemme lahjaksi saanut. Seurakunta on koti, johon saamme Jumalan armosta kuulua. Miten voisimme tätä lahjaa yhdessä vaalia? Miten voisimme olla perhe ja koti, joka ottaa avosylin vastaan kodittomat, perheenjäseniksi?
Under en längre tid har det funderats en del över det kyrkliga läget i Karleby-nejden. En
del har hört av sig och efterfrågat svenskspråkiga gudstjänster i Karleby. Finskspråkiga
Andreaksen luterilainen seurakunta grundades i Karleby redan 2010 och har under åren
haft rätt så många tvåspråkiga besökare.
Församlingen – det andliga hemmet – bör vara en plats dit man alltid bör kunna komma
och känna sig hemma och där man vet vad man har att förvänta sig. Många är
bekymrade över läget i folkkyrkan och ser med oro på framtiden.
Vi vill därför samla de människor som bär på den här oron och längtan om ett fritt andligt
hem, för att tillsammans stanna upp inför det som hör till det väsentligaste i en
församlings liv, det som brukar kallas för kyrkans kännetecken. Vi ber om Herrens hjälp
och ledning och om att en väg ska hittas framåt för hans trogna.
Under den kommande sen-hösten hålls en serie över kyrkans sju kännetecken i Karleby,
i de lokaler som Missionstiftet hyr på Montörsvägen 13. Samlingarna hålls kl 18:00 på
följande söndagskvällar
27.10 Ordet Jimmy Svenfelt
17.11 Dopet & Nattvarden Lennart Ahlvik
1.12 Ämbetet & Nyckelmakten Richard Eklund
15.12 Bönen & Korset Patrik Saviaro
Varmt välkommen med för att ta reda på vad Missionsstiftet vill erbjuda kristna som
söker en församling och ett andligt hem!
För mer information ta kontakt med
Jimmy Svenfelt, pastor, Andreaksen luterilainen seurakunta [email protected], 045
78347548
Richard Eklund, pastor, Sankt Jakobs församling, [email protected], 044 2861293
Luonnon tutkiminen on Jumalan luomistyön ihastelemista, kirjoittaa Antti Leinonen blogissa. Kuva: Janne Koskela
Jumala iloitsee luomakunnastaan. Tällaisen kuvan saa esimerkiksi psalmista 104, jossa kirjoittaja piirtää eteemme vuoret ja laaksot, sateen ja lähteet, ruohon ja puut. Hän marssittaa esiin aasit ja haikarat, tamaanit ja leijonat. Meressä leikkivät omat olentonsa. “Saakoon Herra teoistansa iloita,” toteaa kirjoittaja (j. 31). Lukija johdatetaan ajattelemaan Jumalan nautintoa omasta luomistyöstään. Samalla huomaamme, että mekin saamme ihastella Jumalan kätten työtä.
Matemaatikon sydämen kerrotaan sykähtävän, kun hän näkee edessään kauniin yhtälön. Juuri kauneus on kuulemma syvällinen perustelu sille, että yhtälö pitää paikkansa. Epäilemättä moni tieteentekijä saa alallaan maistaa jotain luomakunnan ihanuudesta. Historian saatossa kristityt ja ei-kristityt tutkijatkin ovat kokeneet häivähdyksen ilosta, jota Luoja tuntee luomastaan kaikkeudesta. Kaikkeuden ihmeellisyys kutsuu kutakin ihmistä, niin myös tutkijaa omalla syvällisellä tavallaan.
Raamatullinen maailmankuva ja luomisteologia antaa hyvän pohjan maailman ja sen eri ilmiöiden tutkimiselle.
Tarvitaanhan jonkinlainen kokonaiskuva, jonka puitteissa tiede tulee mielekkääksi. Kristillisen käsityksen mukaan ihmisen ei tarvitse pitää näkyvää maailmaa harhana, ei myöskään pahana todellisuutena, jonka kahleista olisi päästävä irti. Luomiskertomuksen lopuksi kaikuu suuri hyväksyntä kaikelle käsinkosketeltavalle: “Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää” (1. Moos. 1:31).
Mutta löytyykö maailmasta järjestystä, niin että sitä kannattaisi tutkia? Toisaalta on helppo luetella säännönmukaisia ilmiöitä. Toisaalta taas maailma on monimuotoisempi kuin ymmärrämme. Raamatunlukija kuitenkin tietää, että Jumala on tämän kaiken järjestänyt hyvin ja kauniisti. Jo luomiskertomuksen kirjallinen muoto toistoineen kertoo siitä, että maailmassa on tietty harmonia. Samasta puhuu se, miten Jumala piirtää rajoja ja erottaa asioita: tuolla on taivas ja tuolla maa, tuolla on meri ja tuolla maankamara. Niinpä tutkijakaan ei kohtaa vain kaaosta, josta ei saisi otetta.
Entä sopivatko ihmisen havaintokyvyt ja päättelyn taidot kaiken tämän ymmärtämiseen? On huomautettu, että evoluutioteorian pohjalta näin ei voida sanoa. Luonnonvalintaa ei kiinnosta se, ovatko maailmastamme tekemät havainnot luotettavia, tai toimiiko järkemme loogisesti. Luomiskertomuksen pohjalta sen sijaan opimme, että meidät on tehty Jumalan kuviksi. Kaikkeuden Luojan kaltaisina kykymme sopivat oikealla tavalla yhteen luomakunnan kanssa.
Luomiskertomus muodostaa siinäkin mielessä sopivan pohjan tutkimustyölle, että se opettaa meidät arvostamaan myös käsin tehtävää työtä. Ihminen on ajatteleva olento, mutta ei pelkästään sitä. Laittoihan Jumalakin ikään kuin kädet saveen, kun hän muovasi ihmisen. Maailmanhistorian saatossa on nähty paljon ruumiillisen työn halveksuntaa. On ajateltu, ettei sen kautta ainakaan ikuisiin totuuksiin päästä käsiksi. Ne tavoitetaan järkeilyn avulla. Luomiskertomuksen antama työn ja levon rytmi kertoo, että meidät on tehty molempia varten. Kun teemme työtä, teemme sitä Jumalan kanssa. Kun lepäämme jumalanpalveluksessa, otetaan meidät Jumalan lepoon. Tästä työlle annettavasta arvosta nousee myös kokeellisen tieteen tärkeä rooli.
Tämän päivän tiedeuutisoinnissa törmäämme usein ajatukseen, että joku aiempi tutkimustulos on nyt osoitettu vääräksi. Raamatun lankeemuskertomus tuo lisäelementin kristilliseen tieteen tekemisen maisemaan. Ihminen on taipuvainen erehtymään ja tekemään syntiä, jopa siinä määrin, että tutkimusta saattavat vääristää omat epäpuhtaat taipumukset. Siksi on tärkeää, että tulokset asetetaan muiden arvioitaviksi ja koeteltaviksi.
Miksi ihminen sitten tahtoo tutkia tätä kaikkea? Miksi uusi oivallus sykähdyttää? Eikö ihminen ole vain biologinen kone? Aivoissamme vain atomit törmäilevät toisiinsa? Tutkija on kuitenkin jonkin suuremman perässä. Hän tavoittelee totuutta. Hän tuntee, että tähän luomakuntaan syventymällä pystyy ikään kuin kurkistamaan syvemmälle, jonnekin mistä kaikki tämä elämisen voima lähtee, Jumalan iloon.
Teksti on julkaistu Pyhäkön lampun numerossa 4/2024.
