Blogi: Saako vastuunkantaja levätä?

Blogissa Joel Kerosuo pohtii vastuunkantamisen ja lepäämisen tasapainoa. Kuva: Janne Koskela

Jumalanpalvelus elämäksi, seurakunta kodiksi! Tämä tiivistys kuvaa edelleen hyvin Lähetyshiippakunnan työnäkyä. Saamme elää evankeliumin täyteydestä ja rakentaa seurakuntiamme vakaalle perustalle, sanan ja sakramenttien varaan. Kun meillä on Kristuksen lahjat, meillä on elämä ja autuus. Mikä riemu, että saamme tulla luottavaisin mielin alttarin ja saarnatuolin ääreen omistamaan taivaan lahjoja.

Kirkon elämä lähtee aina Jumalan elämää antavista lahjoista. Samalla olemme puhuneet paljon yhteisöstä ja kristillisestä kulttuurista. Olemme halunneet yhdessä etsiä suuntaviivoja kristilliseen elämään omana aikanamme. Samalla olemme palanneet Raamatun aikaisiin tunnelmiin, joissa kaikkeen ei ole palkattua työntekijää. Kun rakennamme seurakuntakotia, niin kotona on aina myös kotitöitä. Seurakunnan elämä rakentuu kokoontuvan seurakuntajoukon varaan. Osallisuus evankeliumista kutsuu Kristuksen seuraamiseen osana kristillistä elämää ja kilvoittelua. Osallisuudesta kristilliseen seurakuntakotiin seuraa luonteva kutsu osallistua yhteisen kodin rakentamiseen – kukin voimavaroillaan ja mahdollisuuksillaan.

Tämä sama näkökulma koskee myös taloutta. Opettelemme, kuinka voisimme saada kotimme myös taloudellisesti tasapainoon. Harjoittelemme laittamaan tietyn määrän syrjään seurakuntaa varten, kuten Paavali kehottaa. Mutta Paavalikin sanoo: “Sillä jos on alttiutta, niin se on otollinen sen mukaan kuin on varoja, eikä sen mukaan, kuin niitä ei ole.” On tärkeää nähdä, että kyse on osasta kristillistä vaellusta. Jokainen pohtikoon sopivan summan taivaan Isän ja oman taloutensa kanssa. Mutta ei voi antaa sitä, mitä ei ole. Ehkä samaa periaatetta voi soveltaa myös voimavaroihin.

Toivoisin, että jokaisella voisi olla ajatus, että kirkkoon saa tulla ennen kaikkea lepäämään. Omistamaan. Ottamaan vastaan.

Toivoisin, että jokaisella voisi olla ajatus, että kirkkoon saa tulla ennen kaikkea lepäämään. Omistamaan. Ottamaan vastaan. Lähetyshiippakunnan näkynä on kirkko, jossa voit mennä luottavaisesti messuun missä tahansa sen seurakunnista. Siellä kohtaat tutun jumalanpalveluksen. Jeesuksen aarteiden äärelle haluamme rakentaa seurakuntayhteisöä, jossa sinut voitaisiin tuntea nimeltä.

Ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita. Joskus omat voimavarat ovat lopussa eikä syystä tai toisesta jaksa kohdata muitakaan. Silloin olen saattanut sanoa: kunhan tulet Jeesuksen aarteiden äärelle. Tule vaikka alkuvirren aikaan ja lähde päätösvirren lopulla – odotetaan parempaa aikaa. Saa tutustua ja olla rauhassa. Mutta tietenkin kutsumme myös Kristuksen seuraamiseen ja yritämme luoda kulttuuria ja kotia, jossa jokainen voisi löytää oman paikkansa palvelemassa Jumalan valtakuntaa. Mielen täyttää syvä kiitollisuus, kun ajattelen sitoutunutta seurakuntaväkeä, joka sunnuntaista toiseen eri tavoin mahdollistaa seurakuntien elämän.

Mutta joskus voi olla pankkitilin lisäksi tyhjä myös jaksamispankki. Toisinaan käy niin, ettei osata sanoa ajoissa, että voimat hiipuvat. Haalitaan liikaa harteille, kunnes tulee väsähdys. Vasta sen jälkeen nousee kipeä kysymys: miksei kukaan auttanut, tai suru, kun koki jääneensä yksin. Tämä riski on todellinen niin isossa kuin pienessä seurakunnassa. Isossa seurakunnassa tehtäviä kertyy kuin huomaamatta kun on monenlaista toimintaa ja asiaa, pienessä ne taas helposti kasaantuvat samoille ihmisille. Siksi tämä on herkkä teema – on etsittävä tasapainoa.

Samaan aikaan haluamme yhä opettaa, että sinut, kristitty ihminen, Jeesuksen tähden pelastettuna ja syntisi anteeksisaaneena, on kutsuttu elämään elämääsi Jumalaa ja lähimmäistäsi palvellen. Yksi sen tärkeä osa on oman panoksen antaminen osana seurakuntaperhettä – palvellen sen tilanteen mukaan ja sen elämää mahdollistaen. Sinut on kutsuttu tekemään hyviä tekoja Jumalaa palvellen. Siinä sinä myös oikealla tavalla toteutat Jumalan kuvuutta, sitä mihin sinut on tarkoitettu. Mutta kaiken tämän keskellä ei saa unohtua, että kirkkoon tulemme ennen kaikkea lepäämään. Myös sinulla on lupa levätä. Älä kanna häpeää, jos tunnet voimien hiipuvan – mutta älä silloinkaan torju Kristuksen kutsua omistamaan. Vapahtajasi on kaiken jo kantanut.