Blogi: Kuin kotiin olisi tullut

Kuva: Kaapo Koskela

Minne voin mennä jumalanpalvelukseen? Missä kuulla Kristus-keskeistä saarnaa? Missä kokea Jumalan perheväen yhteyttä ja minne toisia kutsua? Kansankirkon hengellisen romahduksen ja yksilökeskeisen kulttuurimurroksen keskellä vastaus monissa herätysliikkeissä ja Lähetyshiippakunnassa on ollut itsenäiset messuyhteisöt. Omasta tiestämme Lähetyshiippakunnassa olemme oppineet, ettei kyse ole vain yksilön hengellisiin tarpeisiin vastaamisesta tai oikeiden jumalanpalvelusten järjestämisestä. Kyse on kirkon koko paketista.

Yksilötasolla kysymys koskee hengellisen elämän hoitoa. Mistä löydän Elämän leivän? Missä elää turvallisesti seurakuntayhteydessä? Moni on jäänyt kodittomaksi tai herätykseen tulleena ei löydä kansankirkossa paikkaa. Moni on vetäytynyt, eronnut kirkosta tai harkitsee sitä. Vaarana on jäädä yksin tai vain virtuaaliruokintaan. Oleellista on löytää tie ravitsevaan yhteisöön. Kristitty on tarkoitettu elämään Kristus-ruumiin yhteydessä. Kuinka monen suusta olen kuullut messuihimme löydettyään: kuin kotiin olisi tullut.

Yhteisötasolla kysymys koskee seurakunnan olemusta. Niin oleellisia kuin raamatullinen saarna ja oikein toimitettu ehtoollinen ovatkin, kyse ei ole vain jumalanpalveluksista. Yhteisö ei ole vain uskon ravitsemisen vaan myös seurakuntaan kuulumisen paikka. Kaste liittää meidät konkreettiseen messua viettävään seurakuntaan. Jäsenyys siinä kertoo itselle tai toisille oman paikan löytymisestä Kristus-ruumissa. Oman paimenen kutsuminen ja tämän kaitsennassa eläminen kuuluu jokaiselle lampaalle. Omasta kodista huolehtiminen ja vastuun kantaminen on luonnollinen seuraus. Luterilaisena on mahdoton ajatella, että voisi elää kristittynä ilman minkään seurakunnan jäsenyyttä. Vaikea on nähdä muodollisen jäsenyyden mielekkyyttä seurakunnassa, jossa ei koskaan halua käydä tai jota pitää jopa eksyttävänä. Siksi me kuljimme matkan messuyhteisöistä luterilaisiin seurakuntiin, joissa voi vaeltaa koko kotimatkan kasteesta ruumiin siunaamiseen.

Seurakuntatasolla kysymys koskee kirkon olemusta. Seurakuntia voi olla vähän tai paljon, mutta yliseurakunnallinen taso tarvitaan. Ei ole Uuden testamentin ja kirkon historian valossa kestävää, jos seurakunnat elävät irrallisina satelliitteina tai vetäytyvät omaan kuoreensa. Seurakunnat tarvitsevat itsensä ja työnsä tähden kirkon apua, ohjausta ja rohkaisua. Seurakunnat tarvitsevat paimenia, joita kirkko kouluttaa, vihkii ja kaitsee. Seurakuntien sisä- ja ulkolähetystehtävä vaatii kokonaiskirkon tukea. Seurakunnan liturginen ja katekeettinen elämä edellyttävät kirkon yhteisiä linjauksia ja käytäntöjä. Listaa voisi jatkaa, mutta kyse ei ole vain yhteistyörakenteesta seurakunnille. Kirkko on olemukseltaan sekä paikallinen yhteisö että alueellinen kokonaisuus.

Kirkon tasolla kysymys koskee suhdetta maailmanlaajaan kirkkoon. Ei ole suomalaista kristinuskoa vaan Kristuksen Kirkko elää kaikkialla maailmassa. Paikalliselle kirkolle, kuten Lähetyshiippakunnalle, se nostaa välttämättä kysymyksen suhteesta toisiin luterilaisiin kirkkoihin maailmalla. Meillä on kutsu ja lahja elää yhteydessä saman tunnustuksen jakavien sisarkirkkojen kanssa eri mantereilla. Yhteydet Kansainvälisen luterilaisen neuvoston yhteydessä eivät vain tarjoa yhteistyömahdollisuuksia vaan tarvitsemme sisarkirkkojen esirukouksia, esimerkkiä ja rohkaisua niin kuin nekin meidän. Kaukanakin on saanut kokea olevansa kotona. Me olemme osa Kristuksen Kirkkoa. Kirkko onkin olemukseltaan sekä alueellinen että maailman laaja ( Matt.16:18, 18:27).

Näin siis kristitty tarvitsee seurakuntaa, seurakunta kirkkoa ja kirkko toisia paikalliskirkkoja. Tätä jatkuvuutta ja kokonaisuutta haluamme Lähetyshiippakunnassa elää todeksi! Hoitooni uskottu piispan virka on annettu tämän kokonaisuuden ja sen yhteyden palvelemiseen. Haluan itse elää armolapsena ja yksittäisiin sydämiin Kristusta kirkastaa evankeliumin lahjoilla. Palvelemalla alttarilla seurakuntavierailulla virkani konkretisoi, että yksittäinen seurakunta kuuluu isompaan armopöytään eli kirkkoon. Edustamalla kirkkoani koti- tai ulkomailla toisten luterilaisten sisarkirkkojen tai tunnustuskuntien kanssa maailmalaaja yhteytemme havainnollistuu.

Lopultahan kyse on Kristuksen armotyöstä Pyhän Hengen kautta niin yhden ihmisen, yhteisön, kirkon kuin maailmanlaajan kirkkoyhteisön kohdalla. Kun kerran tulemme kotiin, jäljelle jää vain yhteinen ilo Herrastamme!