Blogi: Jaksaa, jaksaa?

Olemme eläneet vuoden koronavitsauksen keskellä. Kun kansaa aiheellisesti kannustetaan kestämään rajoituksia, eristyneisyyttä ja huolta terveydestä ja toimeentulosta, on silmiemme eteen asetettu kerta toisensa jälkeen jokin ajankohta, johon asti pitää enää jaksaa. Viime keväänä se oli kesä, syksyllä milloin syysloma, milloin joululoma, milloin rokotusten alkaminen. Rokotusten alettua piti jaksaa enää kesään, nyt kai enää vuoden loppuun. Puhutaan “loppukiristä”. Kannustusjoukot tsemppaavat: “Jaksaa, jaksaa!” kun kriisiväsymyksestä kärsivä kansalainen koettaa raahustaa maaliin. Harva jaksaisikaan noudattaa ihmisen sosiaalista luontoa vastaan sotivia rajoituksia, jos touhulle ei näy loppua.

Samalla yhä harvempi jaksaa, kun maaliviiva on karannut yhä uudestaan horisontin taa. Tautitilanne ei ole helpottanut vaan pahenee. Vaikeat ajat vaativat vaikeita toimenpiteitä. Kun nyt väläytellään liikkumisrajoituksia, on esiintynyt suorastaan loukkaantumista: “Eihän tämän näin pitänyt mennä. Minä olen noudattanut sääntöjä kiltisti, ja näinkö se palkitaan?!” Tunne on ymmärrettävä. Väsyneen näkökulmasta näyttää siltä, että lupaukset ovat pettäneet.

Se ei oikeastaan ole yllättävää. Lupaukset ajallisesta helpotuksesta ovat parhaimmillaankin todennäköisyyteen perustuvia laskelmia ja pahimmillaan toiveajattelua. Ne ovat aina epävarmoja. Siksi kriisin keskellä tarvitaan Jumalan Sanaa kertomaan meille, että meidän täytyy laajentaa näkökulmaa. Meidän ei tule niinkään kiinnittää toivoamme ajalliseen kuin iankaikkiseen helpotukseen. Luther tiivistää tämän kauniisti Isä meidän -rukouksen seitsemännen pyynnön selityksessä.

Vaan päästä meidät pahasta.

Mitä se on? Me pyydämme tässä rukouksessa, että taivaallinen Isä vapahtaisi meidät kaikesta pahasta ruumiin ja sielun, omaisuuden ja kunnian puolesta ja että hän viimein, kun kuoleman hetki tulee, antaisi meille autuaan lopun ja armollisesti ottaisi meidät tästä murheen laaksosta luoksensa taivaaseen.

Maailma näet säilyy murheen laaksona, vaikka koronasta selvittäisiin. Synti on niin peruuttamattomasti rikkonut elämämme.

Tarvitsemme siis ajallista helpotusta enemmän iankaikkista. Sitä ei tuo mikään sulkutoimi, ei mikään hygieniaohjelma, ei mikään rokote, ei ylipäänsä mikään inhimillinen ponnistelu, vaan yksin Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan pyhä, kallis veri ja viaton kärsiminen ja kuolema. “Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on perkeleen, ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia.” (Heprealaiskirje 2:14–15) Kristuksen veri ei päästä koronasta vaan kuoleman juurisyystä, synnin rutosta, ei ajallisesta kuolemasta vaan iankaikkisesta kuolemasta, helvetistä. Tätä “rokotetta” ei pistetä käteen vaan sisimpään, ja se omistetaan yksin uskolla. Sitä ei jaeta terveyskeskuksessa eikä THL:n määräämässä järjestyksessä vaan Jumalan sanassa ja pyhissä sakramenteissa kaikille, jotka tahtovat kuulla katumuksessa ja uskossa. Avaa Raamattusi tai nettilähetys messusta tai tule seurakuntaamme. Siellä tätä kuolemattomuuden lääkettä jaetaan kulkutaudinkin keskellä. Siinä sinulle ei anneta ajallisia vaan iankaikkisia lupauksia, ja ne pitävät. Niiden varassa ihminen jaksaa jaksaa kriisien keskellä, kuoleman hetkellä ja viimeisellä tuomiolla.

Juuso Mäkinen

avustava pastori

Pyhän Kolminaisuuden luterilainen seurakunta, Vantaa