Ota yhteyttä – Raahe

    Pastori – Raahe

    Saarnat – Raahe

    Keitä olemme?

    ”Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat.” (Apt.2:42)

    Kristillisen seurakunnan keskeinen elämänmuoto on ensimmäisestä helluntaista lähtien ollut messu eli ehtoollisjumalanpalvelus. Herran ylösnousemuksen päivänä, sunnuntaina, on kokoonnuttu rukoilemaan, murtamaan leipää, kuulemaan apostolien opetusta ja iloitsemaan yhteydestä Jumalaan ja toisiin kristittyihin. Luterilaisina työnäkymme on rakentaa jumalanpalveluselämää tälle apostoliselle perustalle, uskollisena pyhälle Raamatulle ja luterilaiselle tunnustukselle. 

    Kaiken toimintamme lähtökohtana on usko Raamattuun Jumalan ilmoitussanana ja Jeesukseen Kristukseen tämän ilmoituksen keskuksena ja avaimena. Jeesus Kristus ja hänen ristinkuolemansa on myös jumalanpalveluksen keskus. Hän antaa itsensä luetussa ja saarnatussa Jumalan sanassa sekä pyhässä ehtoollisessa.

    Jumalanpalvelus onkin siksi ennen kaikkea palvelusta, jota Jumala toimittaa meille Pojassaan, sanansa ja sakramenttinsa kautta.

    ”Autuaita ne palvelijat, jotka heidän herransa palatessaan tapaa valvomasta! Totisesti: hän vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan heitä.” (Luuk 12:37)

    Herran pöytä

    Jumalanpalveluksemme ovat kaikille avoimia. Ehtoollispöytään on kutsuttu jokainen kastettu ja konfirmoitu luterilaista uskoa tunnustava kristitty, joka kaipaa Jumalan anteeksiantamusta elämäänsä. Pyhällä ehtoollisella jaetussa leivässä ja viinissä otamme vastaan Kristuksen todellisen ruumiin ja veren, jotka on kertakaikkisesti annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamukseksi. Ehtoollisella emme ole koskaan yksin, vaan liitymme siinä Kristukseen, toinen toiseemme sekä pyhään, yhteiseen kristilliseen uskoon ja kirkkoon aina ja kaikkialla. Ehtoollisyhteys on siksi ilmaus syvimmästä mahdollisesta yhteenkuuluvuudesta ja yksimielisyydestä toinen toistemme kanssa.

    Oma paikka…

    Yhteisössä tahdomme piirtää tätä Herran antamaa yhteyttä esiin myös käytännön elämässä. Haluamme opetella elämään yhteisönä, jossa jokaisella jäsenellä on oma paikkansa ja jossa kristittyjen yhteys voi ulottua messun loppuvirren yli arkielämään asti.

    Messujen jälkeen pidetään kiireettömät kirkkokahvit ja muuta toimintaa järjestetään tarvittaessa.

    Yhteisöllisyyteen panostaminen ei toki tarkoita sitä, että kaikkien on pakko osallistua kaikkeen ja innostua kaikesta. Voit aivan hyvällä omallatunnolla tulla vain lepäämään Jumalan valmiissa töissä.

    …koko perheelle

    Messu ei ole vain aikuisten asia, vaan kaikenikäiset ihmiset vauvasta vaariin ovat tervetulleita. Lapsilla on saarnan aikana mahdollisuus osallistua pyhäkouluun likipitäen joka kerralla.

    Paimen ja lauma

    Seurakunnan paimenen perustehtävä on hoitaa armonvälineitä: saarnata ja opettaa Jumalan sanaa, julistaa synninpäästö sekä toimittaa kaste ja ehtoollinen. Kaikki tämä on helpompaa, kun pappi tuntee laumansa. Jos siis sinulla on kysyttävää toimintaamme liittyen, haluat keskustella hengellisistä asioista tai elämästä yleensä, ota rohkeasti yhteyttä pastori Mika Tervakankaaseen Ouluun!

    Raahe

    Raahessa toimintaa aloittava Lähetyshiippakunnan kappeliseurakunta.

    Messu klo 16:00 joka toinen sunnuntai alkaen 29. syyskuuta.

    • Raahen keskustassa osoitteessa Kirkkokatu 43.
    • Messussa on pyhäkoulu lapsille. Kirkkokahvit messun jälkeen.

    Toiminnasta vastaa pastori Mika Tervakangas Timoteuksen luterilaisesta seurakunnasta Oulusta. 

    Tervetuloa mukaan! 

    Seuraavat tapahtumat

    Pastori

    Tilisiirron tiedot

    Saaja: Suomen Luther-säätiö

    Tili: FI59 1023 3000 2354 52

    Viite: 89814

    Tilisiirtolomake: Pdf-tiedosto

    Virtuaaliviivakoodi: 459102330002354520000000000000000000000000089814000000


    Raahe: 16184

    Seurakunnan vastuunkantajille:

    Seurakunnan tapahtumien kolehtitilitykset, muut tulot ja kirjamyynnit tilitetään tilille:
    Saaja: Suomen Luther-säätiö
    Tili: FI19 1012 3000 2092 60
    Viitteet
    Kolehdit: 89801
    Muut tulot: 89827
    Kirjamyynnit: 4200

    Utsjoki: Joosefin luterilainen seurakunta

    Lähetyshiippakunnan jumalanpalvelustoiminta Utsjoella alkoi ensimmäisenä adventtina 2017. Messua vietetään kerran kuussa, sunnuntaisin alkaen kello 14. Tarkemmat tiedot löytyvät sivun alalaidasta. Kirkkotilana toimii Eränkävijöitten maja osoitteessa Tenontie 393, Utsjoki.

    Tapahtumat

    Jumalanpalveluksessa käytetään sekä suomen että tarpeen mukaan saamen kieltä. Liturgia toimitetaan suomeksi. Virsiä lauletaan sekä saameksi että suomeksi. Raamatun tekstit voidaan lukea molemmilla kielillä ja saarna on mahdollista tulkata saameksi. Tervetuloa seurakunnan juhlaan, jossa Herra Jeesus itse palvelee omiaan, lahjoittaen syntien anteeksiantamuksen, elämän ja autuuden.

    Vastaavana pastorina on Jyrki Anttinen, jyrki.anttinen(at)lhpk.fi

    Pastori

    Tilisiirron tiedot

    Saaja: Suomen Luther-säätiö

    Tili: FI59 1023 3000 2354 52

    Viite: 5555

    Tilisiirtolomake: PDF

    Virtuaaliviivakoodi: 459102330002354520000000000000000000000000005555000000

     
    Utsjoki, Joosefin seurakunta: 48836

    Seurakunnan vastuunkantajille:

    Seurakunnan tapahtumien kolehtitilitykset, muut tulot ja kirjamyynnit tilitetään tilille:
    Saaja: Suomen Luther-säätiö
    Tili: FI19 1012 3000 2092 60
    Viitteet
    Kolehdit: 5568
    Muut tulot: 5571
    Kirjamyynnit: 4200

    Elian luterilainen seurakunta, Sodankylä

    Tervetuloa seurakuntaamme, joka on yksi Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan seurakunnista! Seurakunnan nimen taustalla ovat Vanhan testamentin kertomukset profeetta Eliasta. Rohkea profeetta teki suuria tekoja, mutta oli välillä myös aivan maahan lyötynä. Siinain vuorella hän sai kohdata Jumalan, jonka edellä tulivat myrsky ja maanjäristys. Kuitenkaan niissä Jumala ei itse ollut. Mahtavien mullistusten jälkeen Elia sai kuulla hiljaisen äänen. Näin Jumala itse ilmestyi Elialle, äänessään, sanassaan. Näin Jumala tänäänkin ilmestyy meille. Hän on läsnä sanassaan. Sen ääreen seurakunta saa kokoontua ja tulla ravituksi ja autetuksi.

    Tapahtumat

    Jumalanpalveluksemme alkoivat Sodankylässä syyskuussa 2011. Myöhemmin Sodankylän toiminta on järjestäytynyt Elian luterilaiseksi seurakunnaksi. Jumalanpalvelukseen Elian luterilainen seurakunta kokoontuu Pikkukirkossa os. Hampputörmäntie 24,
    Sodankylä
    . Messua vietetään joka toinen sunnuntai klo 15.

    Jumalanpalvelukset ovat kaikille avoimia. Ehtoollispöytään kutsumme jokaista kastettua ja konfirmoitua kristittyä, joka uskossaan ja elämässään haluaa seurata Jeesusta Kristusta Pyhän Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen mukaisesti ja joka kaipaa Jumalan anteeksiantamusta elämäänsä.

    Vastuupastorina toimii Antti Leinonen (044 541 6198, antti.leinonen(at)lhpk.fi).

    Pastori

    Tilisiirron tiedot

    Saaja: Suomen Luther-säätiö

    Tili: FI59 1023 3000 2354 52

    Viite: 6677

    Tilisiirtolomake: PDF

    Virtuaaliviivakoodi: 459102330002354520000000000000000000000000006677000000

     
    Sodankylä, Elian seurakunta: 21913

    Seurakunnan vastuunkantajille:

    Seurakunnan tapahtumien kolehtitilitykset, muut tulot ja kirjamyynnit tilitetään tilille:
    Saaja: Suomen Luther-säätiö
    Tili: FI19 1012 3000 2092 60
    Viitteet
    Kolehdit: 6680
    Muut tulot: 7948
    Kirjamyynnit: 4200

    Stefanoksen luterilainen seurakunta, Rovaniemi

    Tervetuloa Stefanoksen luterilaiseen seurakuntaan

    Seurakuntamme kokoontuu joka sunnuntai Rovaniemellä viettämään ehtoollisjumalanpalvelusta eli messua. Kaiken keskipisteessä on Jumalan valmistama pelastus Jeesuksessa Kristuksessa.

    Jumalanpalvelukset ovat kaikille avoimia. Ehtoollispöytään kutsumme jokaista kastettua ja konfirmoitua kristittyä, joka haluaa seurata Jeesusta Kristusta Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen mukaisesti ja joka kaipaa Jumalan anteeksiantamusta elämäänsä.

    Tapahtumat

    Messu ja muut tilaisuudet ovat vuokratilassa osoitteessa Kairatie 37. Tervetuloa! (Paikkatiedon voit varmistaa klikkaamalla kutakin tapahtumaa.)

    Pastori

    Tilisiirron tiedot

    Saaja: Suomen Luther-säätiö

    Tili: FI59 1023 3000 2354 52

    Viite: 8688

    Tilisiirtolomake: PDF

    Virtuaaliviivakoodi: 459102330002354520000000000000000000000000008688000000


    Rovaniemi, Stefanoksen luterilainen seurakunta: 51770

    Seurakunnan vastuunkantajille:

    Seurakunnan tapahtumien kolehtitilitykset, muut tulot ja kirjamyynnit tilitetään tilille:
    Saaja: Suomen Luther-säätiö
    Tili: FI19 1012 3000 2092 60
    Viitteet
    Kolehdit: 8691
    Muut tulot: 8701
    Kirjamyynnit: 4200

    Oulu: Timoteuksen luterilainen seurakunta

    Timotuksen luterilainen seurakunta on yksi Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan jumalanpalvelusseurakunnista. Kutsunamme on julistaa Kristuksen sovintoveren evankeliumia syntien anteksiantamuksesta sekä synnyttää ja tukea Pyhään Raamattuun perustuvaa luterilaista jumalanpalveluselämää Oulussa ja koko maassamme.

    Messuun kokoonnumme juhlimaan sunnuntaisin klo 10:30 osoitteessa Tuulimyllynkatu 18.

    Tervetuloa mukaan!

    Tapahtumat

    Pyhä messu sunnuntaisin  klo 10:30. Tervetuloa!

    Pyhäkoulu lapsille saarnan aikana. Kirkkokahvit messun jälkeen.

    Osoite Tuulimyllynkatu 18 (Oulun adventtinkirkko) Karjasillalla.

    Kaiken toimintamme keskuksessa on evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta. Jeesus kärsi kuoleman ja nousi kuolleista, jotta me ihmiset saisimme syntimme anteeksi ja iankaikkisen elämän toivon Hänen kauttaan ja Hänessä. Evankeliumin saarnalla tahdomme olla kutsumassa kaikkia uskoon ja Jumalan perheväen yhteyteen.

    Näkynämme on luterilainen jumalanpalveluselämä, jossa Kristuksen kirkon tuntomerkit, puhdas evankeliumin julistus ja sakramenttien hoitaminen Kristuksen asetuksen mukaisesti, saavat kukoistaa ja synnyttää elämää.

    Timoteuksen luterilainen seurakunta on yksi Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan jumalanpalvelusseurakunnista.

    Messu järjestetään joka sunnuntai klo 10.30 osoitteessa Tuulimyllynkatu 18, Oulu (Oulun adventtisrk:n tiloissa). Kirkkokahvit, lapsille pyhäkoulu saarnan aikana.

    Mukaan on tervetullut jokainen, joka kaipaa päästä osallistumaan luterilaiseen jumalanpalvelukseen, jossa Jumalan sana otetaan todesta ja jokainen kävijä vakavasti.

    Tervetuloa!

     

    (Yhteystiedot alla)

    Pastori

    Tilisiirron tiedot

    Saaja: Suomen Luther-säätiö

    Tili: FI59 1023 3000 2354 52

    Viite: 6363

    Tilisiirtolomake: PDF

    Virtuaaliviivakoodi: 459102330002354520000000000000000000000000006363000000

     
    Oulu, Timoteuksen seurakunta: 25812

    Seurakunnan vastuunkantajille:

    Seurakunnan tapahtumien kolehtitilitykset, muut tulot ja kirjamyynnit tilitetään tilille:
    Saaja: Suomen Luther-säätiö
    Tili: FI19 1012 3000 2092 60
    Viitteet
    Kolehdit: 6350
    Muut tulot: 6347
    Kirjamyynnit: 4200

    Vapahtajan luterilainen seurakunta, Meri-Lappi (Keminmaa)

    Tervetuloa seurakuntaan!

    ”Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja”, julisti enkeli paimenille Betlehemin kedolla yli 2000 vuotta sitten. Sama viesti on tarkoitettu tänään sinullekin. Sinulla on Vapahtaja, Jeesus Kristus. Tämän pelastuksen evankeliumin seurakuntamme tahtoo kunkin ihmisen saavan itselleen, perille asti.

    Tämän vuoksi seurakuntamme kokoontuu yhteen viettämään messua, jossa sinun korvillesi kaikuu Jumalan lain vaatimus ja ihana synninpäästön evankeliumi. Juuri sinun syntisi ovat anteeksiannetut. Jakaapa Vapahtaja vielä ruumiinsa ja verensä ehtoollispöydässä. “Ottakaa ja juokaa tästä, te kaikki. Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne syntien anteeksiantamiseksi. Niin usein kuin te siitä juotte…”

    Tapahtumat

    VAPAHTAJAN LUTERILAINEN SEURAKUNTA ON VAIHTANUT JUMALANPALVELUSTILAA. UUDET TILAT OVAT OSOITTEESSA KUNNANTIE 6, KEMINMAA.

     

    Lähetyshiippakunnan jumalanpalvelustoiminta Meri-Lapin alueella käynnistyi keväällä 2016. Seurakunta järjestäytyi helmikuussa 2018. Messuvieraat ovat tulleet Kemistä, Keminmaalta, Simosta ja Torniosta.

    Messua vietetään kolmena sunnuntaina neljästä kello 15.30 alkaen. Tarkemmat tiedot löytyvät yltä.

    Meri-Lapin luterilainen kappeli osoitteessa Kunnantie 6, Keminmaa toimii kirkkotilanamme.

    Vastaavana pastorina on Antti Leinonen

    Pastori

    Tilisiirron tiedot

    Saaja: Suomen Luther-säätiö

    Tili: FI59 1023 3000 2354 52

    Viite: 4844

    Tilisiirtolomake: PDF

    Virtuaaliviivakoodi: 459102330002354520000000000000000000000000004844000000

     
    Meri-Lappi, Vapahtajan seurakunta: 80433

    Seurakunnan vastuunkantajille:

    Seurakunnan tapahtumien kolehtitilitykset, muut tulot ja kirjamyynnit tilitetään tilille:
    Saaja: Suomen Luther-säätiö
    Tili: FI19 1012 3000 2092 60
    Viitteet
    Kolehdit: 4857
    Muut tulot: 4860
    Kirjamyynnit: 4200