Mika Tervakangas

Pastori

Oulu , Raahe

Näytä yhteystiedot

Olen kotoisin Kankaanpäästä, syntynyt vuonna 1992 ja kastepäiväni 29.3. Viidentoista vuoden kuluttua tuosta rippileirillä kasteen armon merkitys avautui Sanan kuulossa. Siitä asti olen saanut tunnustaa Kristusta Herranani.

Herra on johdattnut minua eri tavoin ja monissa paikoissa. Teologiaa opiskelin Joensuussa ja valmistuin teologian maisteriksi 2020. Joensuussa tutustuin ensi kerran Lähetyshiippakunnan toimintaan ja pian Pyhän Nehemian luterilainen seurakunta olikin oma kotini – omista ennakkoluuloistani huolimatta. Vuodet Nehemian seurakunnassa osoittivat minulle sen, että lähetyshiippakunnan työnäky Suomessa on aivan Jeesuksen antaman kaste- ja lähetyskäskyn ytimessä.

Vapaa-ajallani harrastelen kirjojen lukemista ja lenkkeilyä. Myös penkkiurheilu on tuttua puuhaa. Kiinnostuksen kohteisiin kuuluvat myös muoti ja historia.

Pastoriksi minut vihittiin Oulussa 6.12.2018. Tuosta saakka olen ollut Oulun Timoteuksen luterilaisen seurakunnan paimenena ja sittemmin myös Raahen Pietarin luterilaisen seurakunnan paimenena. Rohkaisen jokaista tällä seudulla seurakuntayhteyteen ja lähetystyöhön seurakunnissamme.

Tervetuloa siis jumalanpalvelukseen ja muuhun toimintaan. Voit myös reippaasti olla yhteydessä minuun.

Artikkelit

Saarnat ja opetukset