Viisi vuotta

Blogi
14.3.2018

Lähetyshiippakunta perustettiin 16.3.2013. Viisi vuotta on tullut täyteen. Se on silmänräpäys kirkon historiassa, mutta tuntuva askel meille. Jumalanpalvelus on ollut elämänä ja seurakunta kotina. Missä nyt menemme?

Lähetyshiippakunnan työ etenee hyvin tilastojen valossa. Vuodesta 2013 seurakuntien määrä on kasvanut 28 % (25/32), jäsenten 32 % (1473/1952) ja kannatuksen n. 28 %. Vaikka kasvuvauhti on hidastunut, uusia pyyntöjä messujen aloittamisesta tulee edelleen. Erityisesti Pastoraali-instituuttimme kurssien seurauksena seurakuntaa palvelevien paimenten määrä on kasvanut 43 % (37/53) ja työntekijöiden 24 % (21/26). Tilastot antavat yhden kuvakulman, mutta tärkeämpi kysymys on, miten vastuunkantajamme ja työntekijämme jaksavat. Olemmeko löytäneet sopivan vauhdin työn kehittämisessä, ettemme liialla nopeudella näänny? Onko alkuinnostuksen jälkeen löydetty kestäviä toimintamalleja, jotta tehtäviä seurakunnissa osataan jakaa, vapaaehtoisia tukea ja uusia sekä nuoriamme kutsua mukaan palvelemaan lahjoillaan?

Lähetyshiippakunta on opetellut toimimaan yhdessä. Hiippakunnan toimielimet ovat osoittautuneet toimiviksi. Eri työaloilla kuten kasvatus-, nais- ja miestyössä on otettu harppauksia eteenpäin. Paljon on tehty kansliassa taloushallinnan ja tiedottamisen puolella. Julkaisusaralla on luotu perustaa julkaisemalla Luterilaisia virsiä, Katekismus ja Sano vain sana -hartauskirja. Varmasti moni asia on vielä vaiheessa ja kunkin kärsivällisyyttä vuorollaan koetellaan. Suuri Pyhän Hengen lahja on kuitenkin, että olemme kulkeneet yhdessä piispamme johdolla. Hiippakuntajärjestykseen otettu katkelma Tunnustuskirjoista on aina ajankohtainen: “Samoin kuin kaikissa perhekunnissa ja kaikissa yhteisöissä yksimielisyyttä on ylläpidettävä keskinäisellä palvelemisella eikä rauhan tilaa voida säilyttää, elleivät ihmiset peitä toistensa virheitä ja anna niitä anteeksi, samoin Paavali tässä säätää, että seurakunnassa tulee vallita rakkauden, joka pitää yllä yksimielisyyttä, suvaitsee tarpeen vaatiessa veljien tavallista hankalampiakin tapoja ja katsoo läpi sormien pienehköjä erheitä, jottei kirkko hajaantuisi lahkoiksi.” (Apol. IV)

Lähetyshiippakunta on piirtynyt esiin luterilaisena kirkkona Suomessa. Useat tunnustukselliset luterilaiset kirkot ympäri maailma ovat löytäneet meissä sisarkirkon. Yhteisen tunnustuksen pohjalta olemme solmineet useita kirkollisia yhteyksiä aina Kanadaa myöten. Olemme aloittaneet yhteyden rakentamisen Suomessa toimiviin itsenäisiin luterilaisiin seurakuntiin. Tämä siltojenrakennusprosessi jatkuu hyvässä vauhdissa. Se näkyy myös siten, että saamme läheltä ja kaukaa eri luterilaisista kirkoista ja järjestöistä pyyntöjä tulla auttamaan erityisesti pastorikoulutuksessa.

Suomessa kirkoksi esiin piirtymisemme on myös näkynyt. Yhä useampi on tullut seurakuntiimme kysymyksen kanssa: “Tarvitsen ruokapaikan ja etsin valtakirkolle vaihtoehtoista luterilaista kirkkoa.” Toinen tekijä on ollut mediamyrskyn hiljentyminen. Se on signaali siitä, että elämme itsenäisesti valtakirkon vierellä, emme enää sen sisäisissä kamppailuissa. Vaikka monet siteet yhdistävät Suomen evankelis-luterilaisen kirkon perintöön ja ystäviin sen hengellisissä liikkeissä, valtakirkon viimeisen viiden vuoden hengellinen syöksykierre on vain vahvistanut: Lähetyshiippakuntaa tarvittiin! On suuri vapaus ja lepo, kun ei tarvitse jatkuvasti tasapainoilla kirkollisten vallanpitäjien kanssa elintilasta ja kamppailla omassatunnossa, miten totuus ja valhe saadaan elämään sovussa rinnakkain. Toki hengellinen taistelu seurakunnissamme ja meissä kussakin jatkuu.

Varsinainen kysymys on kuitenkin aina työmme ytimessä. Mikä on hengellinen pulssimme? Elämmekö itse Raamatun sanan alla? Lyövätkö seurakunnissa sydämet samaan tahtiin Isän armosydämen kanssa? Onko Jeesus ja hänen sovintoverensä julistettu niin lähelle ja jaettu niin alas, että arinkin saa omistaa armon ei vain välillä, vaan jokaisessa messussa ja kaikissa tilaisuuksissa? Kaikki muut vaikeudet kestämme, mutta emme kestä ilman sanomaa syntisten Vapahtajasta!

Ylösnousseen Herran lupaus kirkolleen kantakoon meitä tulevinakin vuosina: “Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt.” (Ilm. 3:8)

Juhana Pohjola
Hiippakuntadekaani