Vastustamisesta tunnettu lähetyshiippakunta

Blogi
22.3.2013
Timoteuksen seurakunnan pastori Janne Koskela

Janne Koskela on Timoteuksen seurakunnan pastori Oulussa.

Toimittaja N: Mikä se tällainen Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta oikein on? Keitä te olette ja mitä te teette?

Pastori Ö: – Teemme kovasti työtä ja rakennamme lähetyshiippakuntaa, jotta elinvoimainen ja iloinen luterilainen usko saisi kantaa ja elähdyttää meidän aikamme ihmisiä ja tuleviakin polvia. Kutsumme mukaan kodittomiksi jääneitä kansankirkon jäseniä, ja kaikkia niitäkin, joilla ei ole edes ollut kotia ennen. Rukoilemme, että lähetys-hiippakunnalla olisi pian avoin ja kutsuva, tunnustuksellis-missionäärinen seurakunta jokaisessa Suomen keskuksessa. Kuulumme maailmanlaajaan tunnustuksellisten luterilaisten iloiseen ja hauskaan joukkoon.

N: – Ok. Kuulostaa hienolta. Teillä on selvästi positiivinen ote tekemiseenne. Kuulostaa siltä, että haluatte mennä eteenpäin, ette vain tuijotella peruutuspeiliin.

Nämä hiippakunnat ja seurakunnat ovat kuitenkin vähän hankalia käsitteitä ottaa haltuun lukijoille. Ja onhan meillä toki toimituksessakin joku linja, jonka tarkistamme aiemmin samasta aiheesta tehdyistä jutuista ja wikipediasta. Taidan kirjoittaa tähän, että ”Naispappeutta ja seksuaalivähemmistöjä vastustava Luther-säätiö on perustanut uuden hiippakunnan vastustamaan naispappeutta ja seksuaalivähemmistöjä.” Se kuulostaa sähäkältä ja tutulta.

Niin, mitä tämä lähetyshiippakunta sitten tekee?

Ö: – Lähetyshiippakunta piirtyy esiin paikallisissa, jumalanpalvelusta viettävissä seurakunnissaan, siis alhaalta käsin. Seurakuntiensa kautta Lähetyshiippakunta tekee sitä, mitä Kristuksen kirkko on tehnyt aina ja kaikkialla: kokoaa kristittyjä yhteen Jumalan sanan ja pyhien sakramenttien ääreen. Yritämme kilvoitella siinä, että evankeliumi tulisi puhtaasti ja kirkkaasti julistetuksi ja Kristuksen asettamat kaste, rippi ja ehtoollinen hänen asetuksensa mukaisesti hoidetuksi ja jaetuksi.

N: – Toiminta-ajatus kuulostaa melko yksinkertaiselta ja hyvin mietityltä. Ja siltä, ettei teidän ole tarvinnut sitä edes itse itsellenne keksiä. Mitäpä sitä pyörää uudestaan…

Hmm… Jos kuitenkin kirjoitan, että ”Naispappeuden ja seksuaalisuuden heltymättömästä vastustamisesta ja yleisestä taantumuksellisuudesta tunnettu Luther-säätiöhiippakunta haikailee takaisin keskiajalle, kun naiset ja homot vielä pidettiin kurissa, ja aikoo järjestää monilla paikkakunnilla mielenilmaisuja ja kansannousuja.”

Millaisia ihmisiä tähän uuteen lähetyshiippakuntaan sitten kuuluu?

Ö: – Ihan tavallisia ihmisiä. Kristittyjä, jotka tahtovat elää Jeesuksen, Hyvän Paimenen laumassa, Herransa ääntä kuunnellen. Kaikki seurakuntiemme ihmiset ovat syntisiä, ja tarvitsevat ja kaipaavat siksi syntien anteeksiantamusta. Seurakunnissamme on mukana väkeä vauvoista mummoihin ja vaareihin, monenlaisista taustoista ja elämänkokemuksista. On pitkän linjan kristittyjä ja juuri pystymetsästä uskoon pärähtäneitä, on sotaveteraaneja ja maahanmuuttajia, on työttömiä ja työkyvyttömiä, on työssäkäyviä, yrittäjiä ja johtajia. Kutsumme kaikkia iloisen ja lämpimän luterilaisen seurakuntaelämän yhteyteen. Koti etsii ihmisiä.

N: –  Ai, sehän on hienoa. Että teillä käy lapsiperheitä ja nuoria aikuisia? Eipä niitä kansankirkossa usein näy. Tuossa oli kuitenkin joitakin aika vaikeita ilmauksia. Ehkäpä selkein tapa ilmaista tuo sama olisi sanoa, että ”Naispappeutta ja ihmisyyttä silmittömästi vastustavan Luther-hiippakunnan toimintaan osallistuvat viisi-kuusikymppiset, ulkokultaiset ja omavanhurskaat vihaiset valkoiset miehet, jotka ovat mieskuntonsa menettäneinä alkaneet vihata elämää ja tahtovat tehdä toistenkin elämän sietämättömäksi. Kaikkia yhdistää suuri kiinnostus valtaan ja siihen, mitä toisten ihmisten makuuhuoneissa tapahtuu.”

No tällaisen hiippakunnan pyörittämisestähän tulee jotain kuluja. Miten ne katetaan?

Ö: – Toimintamme kulut ovat melko kohtuullisia, kun liki kaikki seurakunnan elämä tapahtuu vapaaehtoisvoimin. Suurin menoerä ovat seurakunnan papin palkka ja kirkkotilan vuokra. Nämä rahat tulevat seurakuntalaisten lahjoituksista, kolehteina ja tilisiirtoina. Emme kerää jäsenmaksuja emmekä kirkollisveroja, ja siksi tässä uudessa tilanteessa joudumme opettelemaan myös talousasioita uudella tavalla. Joudumme palaamaan siihen alkukristilliseen asetelmaan, että kirkon suurin aarre (heti Kristuksen evankeliumin ja hänen asettamiensa armonvälineiden jälkeen) ovat kirkon köyhät – siis ne elävät kivet, joista seurakunta rakentuu.

Tässä ”vanhassa mallissa” seurakunnan elämään osallistuvat ihmiset kantavat vastuun seurakunnan taloudesta, ei kymmenien tuhansien veronmaksajien massa. Paimen pitää huolen laumansa sieluista, ja lauma kantaa huolen paimenensa ja tämän perheen ruumiista. Mistään kohtuuttomasta taakasta ei ole kuitenkaan kyse, kun iso joukko ja yleensä vielä kaksi seurakuntaa yhdessä vastaavat yhden papin palkasta. Mitään lahjoitusvaatimuksia meillä ei kenellekään esitetä, eikä kenekään lahjoitussummia seurata – eikä edes voida seurata. Minkäänlaisia pesämunia tässä ei pääse syntymään, mutta ”tähän asti on Herra auttanut”.

N: – Näin sen varmaan pitääkin seurakunnassa mennä. Kaikki varmaan tuntevat myös oman panoksensa tärkeyden tässä paljon konkreettisemmin kuin valtavassa kasvottomassa yksikössä. Sekin on hienoa että pidätte tätä yhteisöllisyyttä niin tärkeänä. Miksiköhän tästä puolesta ei koskaan uutisoida teitä käsiteltäessä?

Jotain jännitettä tähän juttuun pitäisi kuitenkin saada, että lukijat jaksavat tänne asti kahlata tätä uutista. Jospa kirjoitan, että ”Ihmiskunnan vihollisena tunnetuksi tulleen Lucifer-hiippasääntökunnan salaperäinen rahoitus herättää kysymyksiä. Ovatko takana kotimaisten taantumuksellisten voimien yhteiskuntaa jarruttavat voimat, vai Yhdysvaltain keskilännen Raamattuvyöhykkeen Amish-lahkokoalitio? Entä mitä tapahtuu köyhyysloukkuun ajetuille hyväuskoisille jäsenille? Milloin säätiöhiippakuntakeskuksen alle viritetään räjähteet, vai joko se on tehty?”

Siitä tulikin mieleeni: Miten suhtaudutte Terrorismiin? Saatteko tukea Talebanilta tai muilta kiihkoislamistisilta yhteisöiltä?

Ö: – Tietysti tuomitsemme kaikenlaisen väkivallan, terrorismin, perheväkivallan, lasten ruumiillisen kurittamisen, naisten alistamisen, kansainvälisen ihmiskaupan ja huumekaupan, harmaan talouden, hevosenlihan ujuttamisen lasagneen ilman kuluttajien tietämystä, koulukiusaamisen, pedofilian, päiväkotien pakkosyöttämisen, julkisen terveydenhuollon alasajamisen, koulujen homeongelmat, fossiilisten polttoaineiden hupenemisen, Saimaannorppien elintilan kaventumisen, jääkarhujen elinolojen heikentymisen ja maapallon lämpenemisen.

Raamattu velvoittaa jokaista kristittyä rakastamaan lähimmäistään niin kuin itseään, ja pitämään huolta myös Jumalan luomakunnasta. Tässä tahdomme kilvoitella, vaikka samalla toki tiedämme, että ihmiskunta ei pysty pelastamaan itseään eikä maapalloa. Siksi, samalla kun opettelemme osoittamaan rakkautta käytännössä, uskomme Kristukseen, joka on koko maailman Vapahtaja ja Pelastaja. Kaikkia muitakin kutsumme uskomaan häneen, joka yksin voi antaa tulevaisuuden ja toivon.
Niin, emmekä saa tukea emmekä tue mitään poliittisia suuntauksia, puolueita tai järjestöjä, emme laillisia emmekä laittomia.

N: – Tämä on helpottavaa tietää. Ehkäpä SuPo ja Mediapalatsi voivat pudottaa uuden piispanne puhelinkuuntelusta, jos mitään kansallista turvallisuutta uhkaavia asiainhaaroja ei vastaisuudessakaan nouse päivänvaloon.

Kirjoitan tästä, että ”Laajan joukkotuhon suunnittelusta sekä nais- ja seksuaalipappeuden väkivaltaisesta vastustamisesta tunnetuksi tullut hiippasääntiöluther kieltää kaikki yhteydet vuoden 2001 World Trade Centerin iskuihin, mutta ei kykene esittämään uskottavia dokumentteja syyttömyydestään.”

No, kun katsoo tätä sääntelyhippakuution julkisuuskuvaa, herää vielä yksi kysymys: Miksi teidän pitää aina vastustaa kaikkea?

Ö: – Niin, emme suinkaan vastusta kaikkea. Ei minkään seurakunnan elämä voi rakentua vastustamisille. Silloin kaiken elämän ja työn edessä olisi aina miinusmerkki. Haluamme pitäytyä Jumalan selvään ja kirkkaaseen sanaan, ja pyrimme ojentautumaan sanan mukaan kaikessa uskossamme ja elämässämme. Uskomme, että näin voimme olla omalta osaltamme rakentamassa positiivista, plusmerkkistä seurakuntaelämää, jossa Jumalan sana lakina ja evankeliumina ja Kristuksen asetuksen mukaisesti hoidetut sakramentit saavat synnyttää kristillistä elämää – uskoa, toivoa ja rakkautta. Synnyttää elämää meissä, joissa ei itsessämme elämää ole.

Jumalan sanan mukaan ojentautuminen toki tarkoittaa sitä, että emme voi aina hyväksyä kaikkia muutoksia, joita kirkossa ja yhteiskunnassa ajetaan läpi. Näissäkään emme kuitenkaan vaadi, että kaikkien pitäisi ajatella ja toimia niin kuin me. Päinvastoin, yritämme löytää paikan, jossa saamme itse elää ja tunnustaa. Meillä ei ole muuta yhteiskunnallista ohjelmaa kuin se, jonka Herra Jeesus omilleen antoi: Julistakaa  Jumalan valtakunnan evankeliumi kaikille luoduille.

Jostain syystä tämä apostolisen virkakäsityksen ja kristillisen ihmis- ja avioliittokäsityksen puolustaminen on ollut sellainen kahva, josta median on ollut helppo saada kiinni. Sitä emme ole itse valinneet mediaidentiteetiksemme. Siksi kutsunkin Toimittajaa rohkeasti tutustumaan seurakuntiimme – voitte tulla ihan paikanpäälle, tai kuunnella kodin rauhassa ja turvassa saarnojamme – kaikki seurakuntiemme opetus on kuultavissa netissä, ja sieltä kyllä hyvin pian kuulee, mikä on julistuksemme keskuksessa.

N: – Luulen ymmärtäväni. Toimituksen arkistot ja wikipedia ehkä ohjaavat toimittajaa tiettyyn, sanoisinko jopa hitusen asenteelliseen suuntaan. Että ehkä te ette olekaan niin vanhoja, vihaisia ja vastustavaisia, kuin lehdistä lukien voisi päätellä.

Ehkäpä päätän artikkelini, tällaiseen sovinnolliseen toteamukseen, että ”Naispappeuden ja homoavioliittojen häikäilemättömästä ja säälimättömästä vastustamisesta tunnetuksi tullut Luterilainen Lähetyshippokuntapossukerho ei aio levätä, ennenkuin viimeinenkin hetero-normatiivisuudesta poikkeava soraääni on saatu vaikenemaan iäksi, ja viimeinenkin liberaalis-nykyaikaisen yhteiskuntakirkon linnake hajotettua soraläjäksi. Tämän varmistamiseksi on Luther-piispaksikin valittu Soramies.”

 

Janne Koskela
Pastori, Timoteuksen seurakunta, Oulu

Juhana Pohjola

Hiippakuntadekaani