Varhaisnuorten leirillä luotetaan Lupaukseen

Blogi
13.6.2025

Eteläisen lastenleirillä on vietetty yhdessä puuhakkaita kesäpäiviä. Kuva: Elina Reinikka

Terveisiä Seitsyen leirikeskuksesta Pälkäneeltä, Lähetyshiippakunnan eteläisen alueen varhaisnuorisoleiriltä!

Tämä toinen neljästä leiripäivästämme alkoi perinteisellä lipunnostolla lämpimässä kesäaamussa lintujen laulaessa säestystään juhlalliselle tapahtumalle.

Leiriolympialaisissa kilpailtiin luontotaiteessa. Kuva: Elina Reinikka

Päivämme jatkui vauhdikkaasti muun muassa leiriolympialaisilla, joissa kilpailtiin esimerkiksi vedenkannossa, kenkämölkyssä sekä luontotaiteessa. Lipunryöstö päättyi tällä kertaa tasapeliin ja vesisodan lopuksi nuoret kastelivat isoset ja aikuiset ”uitettu koira”-tasoisesti.

Kun lapsilta kysytään, mikä leirillä on parasta, he vastaavat aina: ”Ruoka!” Kuva: Elina Reinikka

Taivaan Isä on siunannut leiriämme sadepäivän jälkeen kauniilla ja lempeällä auringollaan, ja olemme päässeet myös uimaan ja saunomaan – täydellistä kesä- ja leirimeininkiä siis!

Raamattuopetuksissa leiriläiset olivat Vanhan testamentin lupausten äärellä. Kuva: Elina Reinikka

Sanan arkku -raamattutunneilla olemme perehtyneet Kainin ja Aabelin ajoista Nooaan ja vedenpaisumuksen jälkeiseen aikaan asti. Juuso-pastorin opetuksessa Sana aukeaa ja olemme saaneet oppia lisää siitä, miten ihmeellisellä tavalla Lupaus jatkaa kulkuaan Raamatun sivulta toiselle, läpi jopa Vanhan testamentin pitkien sukuluetteloiden!

Pastori Juuso Mäkinen oli säveltänyt ja sanoittanut leirin teemasta kertovan laulun. Kuva: Elina Reinikka

Pastori Juuso Mäkinen oli tehnyt leiriä varten laulun, jossa lauletaan muun muassa näin:

”Aabelista Baabeliin, tarinamme alkoi niin.

Paratiisi takanamme, edessä on kuolemamme.

Mutta kantaa lupaus: Kerran päättyy kirous.

Vaimon siemen pelastaa. Silloin juhlii kaikki maa!”

Suurta juhlaa onkin olla osa tätä Lupaukseen luottavien leiriä ja nähdä, miten Herra itse kasvattaa uutta sukupolvea kirkkonsa eläviksi rakennuskiviksi!

Teksti: Elina Reinikka