Valmiusryhmän ohjeistus seurakunnille uusien kokoontumisrajoitusten johdosta 27.11.2020

Uutiset
27.11.2020

Osallisuus armonvälineistä on kristitylle hengellisesti välttämätöntä. Kristillisen kirkon ja Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan elämän keskuksena on jumalanpalvelus, jossa seurakunta kokoontuu armonvälineiden äärelle (Hiippakuntajärjestys, 15 luku 8 §). Jumalan sanan saarnaaminen, kastaminen, synninpäästön julistaminen ja ehtoollisen jakaminen jatkuvat myös kriisin keskellä.

Samalla otamme kirkkona pahentuneen Covid-19 -kulkutautitilanteen vakavasti ja jatkamme vastuullisuuden ja lähimmäisenrakkauden tiellä, osallistuen toisen aallon taltuttamisen ja terveydenhuollon kantokyvyn varmistamisen talkoisiin. Kokoontumisrajoitusten tarkoituksena on vähentää fyysisiä kontakteja ihmisten välillä epidemian hillitsemiseksi. Myös oireeton voi virusta levittää.

Valmiusryhmä ohjeistaa seurakuntia noudattamaan valtiovallan määräämiä paikallisia kokoontumisrajoituksia ja -suosituksia. Siellä, missä Aluehallintovirasto (AVI) kieltää yli 10 hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, tätä määräystä on noudatettava seurakuntien messuissa tai ehtoollishartauksissa. Etelä-Suomen AVI on tänään antanut tällaisen määräyksen, joka koskee jumalanpalveluksiamme Helsingin ja Uudenmaan sekä Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirien alueilla maanantaista 30.11.2020 alkaen. Tässä tilanteessa “on noudatettava ehdottoman tarkasti ja kaikilta osin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytännöistä.” Muussa seurakunnan toiminnassa on noudatettava yksityistilaisuuksia koskevia sairaanhoitopiirien ja kuntien suosituksia ja ohjeita.

Seuraavien pääperiaatteiden avulla toimimme vastuullisesti:

  • Vain oireettomana paikalle
  • 1–2 metrin turvavälit perhekuntien välille
  • Hyvä käsi- ja yskimishygienia
  • Huolellinen siivous ja tuuletus
  • Vahva kasvomaskisuositus

Seurakuntien tulee huolehtia käsidesin ja kasvomaskien tarjolla pitämisestä kirkkotilassa. Huolehtimalla kaikkien em. ohjeiden noudattamisesta suojelemme lähimmäistä mahdolliselta altistumiselta ja karanteeniin joutumiselta sekä ehkäisemme tartuntoja.

Kehotamme seurakuntia myös jatkamaan rukousta toinen toistemme, kansakuntamme ja kaikkien kansojen puolesta.

27.11.2020
Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan valmiusryhmä