Tunnustukselliset luterilaiset keskustelevat roomalaiskatolisen kirkon kanssa uskosta ja opista

Uutiset
23.12.2021

Roomalaiskatolinen kirkko on suurin maailman kirkkokunnista. Sen identiteetin ytimessä on usko Pietarille uskottujen avaimien siirtymiseen hänen seuraajilleen Rooman piispan virassa. Viran haltijaa sanotaan ”paaviksi”. Tämän Rooman kirkon sisällä syntyi luterilainen reformaatio. Uskonpuhdistus ymmärsi itsensä Kirkon uudistusliikkeeksi.

Koska kuitenkin paavin virka ja valta oli Rooman kirkolle ohittamaton osa sen itseymmärrystä ja koska paavi käänsi selkänsä niille teologeille ja uskoville, jotka liittyivät Wittenbergistä alkunsa saaneeseen uudistusliikkeeseen, seurasi välirikko ja vähitellen ”luterilaisen tunnustuskunnan” syntyminen omina, erillisinä tunnustuskirkkoinaan.

Luterilaiset pitivät paavia Antikristuksena ja katolilaiset Lutheria harhaopettajana. Erityiseksi erottavaksi tekijäksi nousi oppi uskonvanhurskaudesta. Silti luterilaiset eivät ole koskaan unohtaneet alkuperäistä identiteettiään. On myös uskottu, että Roomankin kirkossa on pelastuvia uskovia.

Omalla tahollaan myös Rooma on vuosisatojen kuluessa alkanut uudelleen kiinnostua Lutherin opetuksista. Ihan kaikkea niissä ei enää pidetäkään heresiana. Luterilaisten ja katolilaisten elämä rinta rinnan samoissa kylissä ja kaupungeissa varsinkin toisen maailmansodan jälkeen Saksassa on myös ollut omiaan lisäämään kiinnostusta toinen toisensa uskoa ja elämää kohtaan.

Sen tähden ei liene sattuma, etteivät vain Luterilainen Maailmanliitto ja Rooman kirkko ole viime vuosikymmeninä käyneet keskusteluja vanhurskauttamisopista, vaan vuonna 2014 alkoivat teologiset keskustelut juuri Saksassa myös tunnustuksellisten luterilaisten kirkkojen yhteenliittymän, Kansainvälisen luterilaisen neuvoston (International Lutheran Council) ja Paavillisen kristittyjen ykseyden edistämisen neuvoston (Pontificium Consilium ad Unitatem Christianorum Fovendam) välillä, ja niitä on sittemmin käyty myös Amerikassa. Ja Lähetyshiippakunta on ILC:n jäsen.

Kerrotaan, että roomalaiskatoliset neuvottelijat ovat olleet iloisia voidessaan työskennellä juuri tunnustuksellisten luterilaisten kanssa, koska otamme tunnustuksemme vakavasti. Näin myös meidän luterilaisten mielestä oikea ekumeeninen keskustelu toimii.

Keskustelu ei ole myöskään ollut tuloksetonta. Menneen marraskuun lopulla julkaistiin niiden loppuraportti. Keskustelut keskittyivät kirkkojen suhteiden kannalta merkittävimpiin kysymyksiin Pyhästä ehtoollisesta ja uskonvanhurskaudesta.

Kysymyksessä Herran ehtoollisen luonteesta keskusteluissa löytyi runsaasti yhteisesti uskottua ja tunnustettua. Ero roomalaisen ja luterilaisen messun välillä ei olekaan ytimeltään niin jyrkkä kuin on joskus nähty, vaikka selvittämättömiä kysymyksiä on yhä vielä paljon. Myös kysymystä papinvirkaan johtavasta ordinaatiosta käsiteltiin. Siinä paljastui eroja myös luterilaisten kirkkojen itseymmärryksessä.
Kuten muissakin kysymyksissä, myös kallista jumalattoman vanhurskauttamisen oppia koskien löydettiin keskustelussa kumpaakin osapuolta yhdistäviä näkemyksiä, jotka silloittavat uskonpuhdistuksen jälkeen syntynyttä jyrkkää erimielisyyttä. Silti mitään sellaista uutta ei löydetty, minkä perusteella voisi sanoa tämän perustavanlaatuisen opin osalta löytyneen kirkkoja yhdistävä yksimielisyys.

Kaiken kaikkiaan raportti on osoitus rehellisestä yrityksestä pyrkiä ymmärtämään toinen toisiaan tunnistaen keskustelukumppanissa Pyhän Hengen työ, mutta totuudesta rakkaudenkaan nimissä tinkimättä. Se on tärkeää tilanteessa, jossa uskolleen uskolliset kristityt on kutsuttu antamaan todistus Kristuksesta kylmenevässä ja pimenevässä maailmassa.

Martti Vaahtoranta

Linkki tekstiin alkuperäiseen uutiseen ILC:n sivuilla