Korkein oikeus myönsi valitusluvan valtakunnansyyttäjälle
19.4.2024
Sekä juutalaiset että kristityt viettävät pääsiäistä. Se on näiden molempien uskontojen tärkein vuosittainen juhla. Pääsiäinen ei menettänyt merkitystään kristinuskon synnyttyä, mutta sai uuden sisällön. On siksi syytä katsoa tarkemmin, kuinka juutalaisesta pääsiäisestä tuli kristillinen juhlapyhä.
Yleensä ajatellaan, että juutalaiset viettävät pääsiäistä sen muistoksi, että kansa vapautui Mooseksen johdolla Egyptin orjuudesta. Tarkalleen ottaen tämä ei kuitenkaan ole pääsiäisenvieton kova ydin.
Juutalaiset kutsuvat nimittäin pääsiäistä nimellä pesah, joka tulee sanasta pasah, joka tarkoittaa ”mennä ohi” tai ”jättää väliin”. Tuo sana viittaa Egyptin kymmenenteen vitsaukseen, esikoisten surmaamiseen. Jumala ilmoitti Mooseksen kautta faraolle: ”Puoliyön aikana minä lähden kulkemaan kautta Egyptin maan. Ja kaikki esikoiset Egyptin maassa kuolevat, valtaistuimellansa istuvan faraon esikoisesta käsikiveä vääntävän orjattaren esikoiseen asti, ynnä kaikki karjan esikoiset” (2. Moos. 11:4-5).
Israelilaisia perheenisiä Jumala sen sijaan käski teurastamaan karitsan ja sivelemään sen verellä talon ovenpielet ja ovenpäällisen. Verestä Jumala tunnistaisi oman kansansa eikä surmaisi heitä vaan menisi ohitse (hepr. pasah). Karitsan veri siis suojeli Israelin kansaa Jumalan rangaistukselta ja kuolemalta.
Tämän ihmeellisen tapahtuman muistoa Jumala määräsi vaalittavaksi siten, että kansa viettäisi jatkossa pääsiäistä. Kun lapset kysyisivät, miksi silloin syödään lammasta ja vietetään juhlaa, heille tuli vastata: ”Tämä on pääsiäisuhri Herralle, joka meni israelilaisten talojen ohi Egyptissä, kun Hän rankaisi egyptiläisiä, mutta säästi meidän kotimme” (2. Moos. 12:27). Karitsa ymmärrettiin siis uhrina kansan puolesta, varjeluksena kuolemalta.
Luvattuun maahan saavuttua vietettiin pääsiäistä jopa vuosi Jerusalemissa, johon kokoontui kymmeniä tuhansia osallistujia koko maasta. Juutalainen historioitsija Josefus kertoo, että ”roomalainen sotaväenosasto oli asetettu vartioon temppelin pylväikön katolle, sillä aina juhlien aikana ne olivat vartiossa aseistettuna, ettei kokoontunut kansanjoukko aiheuttaisi mitään levottomuuksia” (Juutalaissota 1.223).
Juutalainen sananparsi pääsiäisestä kuului: ”Sinä yönä heidät vapahdettiin ja sinä yönä meidät vapahdetaan”. Monien juutalaisten lähteiden mukaan Messias saapuisi nimenomaan pääsiäisyönä: ”Messias, jota kutsutaan ensimmäiseksi (esim. Jes. 41:27), on tuleva ensimmäisessä kuussa”, eli nisan-kuussa, jolloin pääsiäistä vietettiin. Ei siis ihme, että tunnelma pääsiäisjuhlilla oli hyvin sähköinen, kun Jeesus ratsasti aasilla kaupunkiin, ja kansanjoukot huusivat: ”Siunattu isämme Daavidin valtakunta, joka nyt tulee” (Mark. 11:10).
Egyptistä tuli israelilaisille vertauskuva ”orjatalosta” tai ”orjuuden pesästä” (2. Moos. 13:3). Se alkoi symboloida ihmisen asemaa Saatanan ja kaikkien tuhovoimien alaisuudessa. Egypti rikkauksineen ja viettelyksineen alkoi heille edustaa myös synnin todellisuutta. Viimekädessä Egypti oli myös kuoleman maa, josta vapauduttiin Jumalan ihmeellisen pelastusteon, karitsan veren avulla.
Tässä on yhteinen perusta juutalaiselle ja kristilliselle pääsiäiselle. Molempien sisältönä on todella ”pääsiäinen” eli pääseminen vapaaksi synnin, kuoleman ja Perkeleen vallasta, ja lähteminen kohti Luvattua maata. Kaislameren ihmeellinen ylityskin nähtiin yhteisenä tapahtumana, jonka Paavali tulkitsi kuvaavan kristillistä kastetta. Mannaihmeen Paavali liitti puolestaan ehtoolliseen ja vesi-ihmeen Kristukseen, jonka kyljestä vuoti verta ja vettä (1. Kor. 10:1-45). Paavali oli näin juutalaisen perinteen jatkaja ja syvällinen tulkitsija.
Juutalaiset messiasodotukset täyttyivät tarkalleen Jeesuksessa Kristuksessa. Paavali sanoo Kolossalaiskirjeessä, että syöminen ja juominen sekä juhlien (myös pääsiäisen), uudenkuun tai sapatin viettäminen ovat ”vain tulevaisten varjo”. Ne ovat varjoa ja esikuvaa siitä todellisesta, johon nuo juhlat viittaavat, nimittäin Kristuksen ruumiiseen. Pääsiäisateriakin on siis vain esimakua Kristuksen ruumiin uhrista (Kol. 2:16-17).
Näin teurastettu karitsa viittaa selvästi ”Jumalan karitsaan, joka pois ottaa maailman synnin” (Joh. 1:29). Jeesuskin teurastetaan ristinpuulla ja Hänen verensä vuodatetaan, jotta me vapautuisimme ”orjuuden pesästä”, synnistä, kuolemasta ja Perkeleestä. Tämän teurastetun karitsan veri sivellään meihin ristinmerkin muotoon jo silloin, kun meidät kastetaan Häneen. Ja aina uudelleen me saamme nauttia Hänen verensä ehtoollispöydässä. Näin Jumala merkitsee omansa, jottei kuolemalla ole meihin mitään sijaa. Teloittaja kulkee ohitse (hepr. pesah), kun olemme Karitsan veren turvissa.
Kristillisen pääsiäisen ydin on sama kuin juutalaisenkin: vapautuminen kuolemasta uhrikaritsan ansiosta. Kristinuskon pelastussanoma huipentuu Vapahtajan ylösnousemukseen pääsiäisaamuna. Juutalainen pääsiäiskaritsa ei nouse kuolleista, mutta Kristus toteuttaa pelastavan työnsä loppuun saakka. Hänen ylösnousemisensa on meille vakuutus siitä, että kaikki pahan vallat ovat saaneet kuoliniskun.
Messias todella saapui voittajana juuri pääsiäisyönä niin kuin juutalaiset odottivat. Ensimmäinen nousi ”esikoisena kuoloon nukkuneista” … ”Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat Hänen tulemuksessaan” (1. Kor. 15:20, 22-23).
Jeesus vietti kiirastorstaina pääsiäisateriaa opetuslastensa kanssa juutalaisen tavan mukaan. Syötiin lammasta ja katkeria yrttejä sekä juotiin viinimaljat. Kaikki sujui vanhan kaavan mukaan siihen saakka, kun tultiin viimeiseen eli neljänteen maljaan. Vapahtaja ottikin tuolloin käteensä happamatonta leipää, siunasi, mursi sen ja antoi opetuslapsilleen sanoen: ”Ottakaa ja syökää. Tämä on minun ruumiini”. Sitten Hän otti neljännen maljan ja sanoi: ”Juokaa tästä kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi” (Matt. 26:26-28).
Voi sanoa, että tästä alkoi kristillinen pääsiäinen. Kristus asettui nyt itse uhrikaritsaksi, syntien anteeksiantajaksi, kuoleman voittajaksi sekä Jumalan ja kansan välisen liiton sisällöksi. Aikaisemmin liiton sisältönä oli ollut laki (toora), mutta nyt sen keskeinen ydin oli Kristus, Jumalan Poika.
Uskon ytimen muutos näkyy hyvin vertaamalla Mooseksen kirjoja ja Paavalin kirjeitä. Israelin kansa sai Egyptistä lähdön jälkeen Jumalalta kymmenen käskyä ja koko nk. Mooseksen lain. Se oli ja on koko Israelin kansan hengellisen elämän keskus. Jumala sanoi: ”Tämä laki, jonka teille nyt annan … ei ole taivaassa niin että jouduttaisiin sanomaan: ’Kuka nousee … taivaaseen noutamaan sen …? Se on aivan teidän lähellänne, teidän suussanne ja sydämessänne, valmiina noudatettavaksi” (5. Moos. 30:11-14). Juutalainen pääsiäisen viettäminenkin on osa tätä lain noudattamista.
Paavali asettaa lain tilalle kuitenkin toisen asian. Hän sanoo: ”Älä kysy sydämessäsi: ’Kuka voi nousta taivaaseen?’ – nimittäin tuomaan Kristusta maan päälle – tai: ’Kuka voi laskeutua syvyyksiin?’ – nimittäin noutamaan Kristusta ylös kuolleista. Mitä siis on sanottu? Sana on lähellä sinua, sinun suussasi ja sydämessäsi, nimittäin se uskon sana, jota me julistamme” (Room. 10:6-8).
Kristillinen pääsiäinen ei siis ole enää lain noudattamista vaan se uskoa Kristukseen, joka on noussut kuolleista ja voittanut kaiken sen, mikä meitä uhkaa ja ahdistaa. Hänet me saamme elämäämme, suuhumme ja sydämeemme sen evankeliumin sanan kautta, jota meille julistetaan, ja ehtoollisen leivässä ja viinissä, jota saamme nauttia.
