Moni suuntaa tänä viikonloppuna Loimaalle kirkkomme Kesäjuhlaan. Loimaan suunnalla on riittänyt ohjelmaa kuitenkin jo ennen juhlaviikonloppua. Niin nuoret kuin nuoret aikuiset ovat päässeet leireilemään ennen juhlaa ja samalla auttamaan juhla-alueen rakentamisessa.
13–15-vuotiailla nuorilla on 2.–4.8. leiri Mustajärven leirikeskuksessa. Leirin teemana on ”Siunattu elämä?”. Aihetta pohditaan pastori Jarno Gummeruksen ja pastori Mikko Ahon johdolla. Leiriä on vetämässä myös nuorisotyön koordinaattori Jenni Typpö.
Leiri aloitettiin keskiviikkona totuttuun tapaan oman huoneen etsimisellä sekä keittiön laittaman ruuan nauttimisella. Tämän jälkeen leiriläiset tutustuivat toisiinsa Jennin johdolla. 35 nuoren leirille mahtui niin vanhoja ystäviä kun uusia tuttavuuksia. Ensimmäinen ilta kuluikin rennosti tutustumisen ja yhteisen hengailun parissa – eikä toki saa unohtaa saunomista ja uintia! Sade ei haitannut illan menoa. Päivän päätteeksi pidettiin yhteinen hetkipalvelus.
Torstaipäivään on mahtunut opetuksia, yhteistä tekemistä ja olemista, pientä kisailua ryhmissä sekä tietenkin hyvää ruokaa. Tämän lisäksi nuoret ovat myös ilmoittautuneet talkoovuoroihin Kesäjuhlaan. Nuoria voi nähdä juhlassa siis muun muassa ruokaa jakamassa tai makkaraa paistamassa.
– Parasta ensimmäisessä päivässä oli päästä pitkän ajomatkan jälkeen vihdoin perille ja syömään hyvää ruokaa. On tosi kiva, että täällä on myös tuttuja, Taavi kommentoi leirin alkua.
16–18-vuotiaat nuoret puolestaan viettävät pari vuorokautta Loimaan evankelisella opistolla. Leirillä on sama teema kuin Mustajärvellä. Aiheeseen pureudutaan pastori Hannu Mikkosen johdolla. Hänen lisäkseen leiriä vetävät Heidi Savolainen ja Juulia Kiviranta.
Leiri alkoi Loimaalla hyvin samanlaisissa tunnelmissa kuin Mustajärvellä. Opisto on nuorille ja vetäjille hieman vieraampi leireilypaikka kuin tutuksi tullut Mustajärvi. Tämä ei kuitenkaan tuottanut ongelmia, vaan tavat ja paikat tulivat nopeasti tutuiksi. Ensimmäinen ilta kului tutustuen ja oleillen.
Torstaina leiriläiset heräilivät uuteen aamuun maukkaan aamupalan ja aamurukouksen saattelemina. Aamupäivällä nuoret pääsivät mukaan Kesäjuhlan rakentamiseen. 26 ahkeraa leiriläistä kantoi juhlatelttaan penkkejä odottamaan viikonlopun juhlavieraita.
Ensimmäistä kertaa nuorten kesäleirillä oleva Samuel kommentoi leiriä: – Leiri on ollut varsin mukava. Syöminen on ollut parasta. Olen pelannut poikien ja yhden talkooleiriläisen olevan kanssa “Secret Hitler” -korttipeliä. Se oli kivaa.
Torstai-ilta jatkuu nuorten leireillä yhteisesti. Loimaan opiston nuoret saapuvat Mustajärvelle, missä koko nuorten joukko pitää yhteisen iltaohjelman leikkien, sketsejä seuraten ja yhteislauluja laulaen. Tämän jälkeen päästään saunaan, mikä on varsinkin vanhemmille nuorille juhlaa, koska Loimaan opistolla ei tätä mahdollisuutta ole. Iltapala valmistetaan nuotion äärellä ja sään salliessa se saadaan myös nauttia pihalla. Yhteisen iltarukouksen jälkeen Loimaan porukka palaa takaisin leirialueensa rajojen sisäpuolelle.
Nuorten leirien lisäksi nuoret aikuiset ovat mukana Loimaan menossa. Nuorten aikuisten vuosittainen talkooleiri järjestetään Kesäjuhlan alla tiistaista perjantaihin. Talkooleirillä on tehty yhdessä paljon vaihtelevia työtehtäviä telttojen pystyttämisestä erilaisiin askarteluprojekteihin. Talkooleiriläisten vastuulla on ollut myös alueen yövartiointi pareittain. Sää on ollut vaihteleva, ja pilven reunalta on putoillut vettä, mutta myös aurinko on paistanut. Sadekaan ei ole haitannut, kun tiimihenki on ollut hyvä. Töiden jälkeen leiriläiset ovat keskustelleet yhdessä synnistä, kuolemasta ja perkeleestä. Vapaa-ajalla on pelailtu ja katsastettu Mustajärven sauna.
Talkooleiriläisten mielestä Kesäjuhla on hyvä aloittaa etuajassa tulemalla talkoisiin. Yhteisöllinen leiri lämmittelee viikonloppua varten ja leirillä aloittaminen pidentää juhlaa. Näin eräs leiriläinen kommentoi kokemustaan: – On ollut ilo palvella ja auttaa mahdollistamaan Kesäjuhlaa. Ollaan oltu tehokkaita ja saatu hoidettua hyvin vastuutehtävämme.
Teksti: Jenni Typpö
Jos Jumala suo, Lähetyshiippakunnan Kesäjuhla kerää tänäkin vuonna runsaan joukon eri-ikäisiä sanankuulijoita Loimaan evankeliselle kansanopistolle. Kesäjuhla on myös yksi monen nuoren seurakuntalaisen vuoden kohokohdista. Kun muita nuoria ei välttämättä kotiseurakunnassa ole runsain määrin, on Kesäjuhla tuttu ja turvallinen paikka tavata jälleen tärkeitä uskonystäviä. Millä mielin nuoret juhlaa odottavat? Haastattelimme kahta juhlille suuntaavaa nuorta.
Oulun Timoteuksen luterilaisesta seurakunnasta juhlaan tulee Kastellin lukiossa opiskeleva Luukas Eskola, 16. – Olen käynyt Lähetyshiippakunnassa koko ikäni. Seurakunnassamme hienoa ovat mukavat ihmiset, hän kertoo.
Luukas on käynyt Kesäjuhlilla ja nuorten leireillä aikaisemminkin. – Parasta nuorten tapahtumissa on ystävät ja yhdessäolo. Onninkin tunnen jo aiemmilta leireiltä, hän sanoo ja jatkaa harmitellen: –Tarkoitus oli tänä vuonna mennä riparille isoseksi, mutta se ei sopinutkaan aikatauluuni.
Loimaalle Luukas tulee yhdessä vanhempiensa, pikkusiskonsa ja -veljensä kanssa. – Tulemme autolla tai junalla ja yövymme vuokramökissä. Kesäjuhlaan tuleville ja erityisesti nuorille hän lähettää terveisiä: – Pitäkää mukava kesä!
Kesäjuhlapaikkakunnalta juhlaan saapuu syksyllä koneistajan opinnot aloittava Onni Lohtander, 16. Sekä Turun Paavalin että Hämeenlinnan Matteuksen seurakunnissa käyvä Onni on ollut hiippakuntalainen lähes koko ikänsä. – Parasta on, kun saa raamatunmukaista opetusta ja paljon hyviä kavereita. Messusta saa voimaa viikkoon, hän kertoo.
Onni on tottunut tapahtumakävijä: – Olen käynyt kaikilla Kesäjuhlilla, Sinut on kutsuttu -tapahtumissa, lasten- ja nuortenleireillä ja Lähetyshiippakunnan riparin Mustajärvellä. Parasta nuortentapahtumissa onkin ollut lukuisa ystävien joukko, huumori ja monipuolinen opetus sekä evankeliumin julistaminen.
Kesäjuhlaan Onni suuntaa vain muutaman kilometrin päästä. – Meiltä tulee koko perhe eli isä Henrik, äiti Annukka ja sisarukseni Heidi, Helmi, Hilda, Elsa ja Mauno, Onni kertoo. Hän suunnittelee nukkuvansa kotona tai ehkä sittenkin koulumajoituksessa. – Odotan kaverien tapaamista ja uusiin tutustumista ja muutenkin yhdessäoloaikaa, kun harvoin nähdään.
Onni toivoo, että nuorten ohjelmissa olisi selkeät opetukset niin kuin leireilläkin. Lopuksi hän kehottaa nuoria pitämään hauskaa ja viettämään mukavaa yhdessäoloa, mutta muistuttaa meille kaikille: – Lopulta on tärkeintä Joh. 3:16.
Nuorille ja nuorille aikuisille on luvassa omat ohjelmansa Kesäjuhlan myöhäisiltojen ohjelmanumeronssa. Nuorille on perjantaina tarjolla rentoa ohjelmaa, musiikkia ja puheenvuoroja, lauantaina sen sijaan paneelikeskustelu aiheesta ”Sitä saa, mitä tilaa”. Nuorten aikuisten jatkoilla kuullaan perjantaina pastori Mikko Ahon opetus ”Risti – ovi avaraan tilaan” ja lauantaina pastori Esko Murron opetus Kristuksen ristin kantamisesta. Opetuksen lisäksi tarjolla on iltapalaa, tutustumista, pelailua sekä hartaus. Nuoreksi tai nuoreksi aikuiseksi itsesi määrittelevä: Olet lämpimästi tervetullut mukaan!
Haastattelut: Riitta Sahipakka
Kuvat: Luukaksen ja Onnin kotiarkistot
Kevään 2023 Alfaleiri järjestetään Mustajärven leirikeskuksessa Loimaalla. Alfaleiri on suunnattu 18-28 vuotiaille nuorille aikuisille. Ohjelmassa on luvassa ainakin tavanomaista leirikeskuselämää: pelaamista, saunomista, hetkipalveluksia, syömistä, uimista, keskustelua, vanhojen ja uusien tuttujen tapaamista… Leirillä on mukana opettamassa, jututtamassa ja kuuntelemassa pastorit Esko Murto ja Mikko Aho.
Lämpimästi tervetuloa!
Mikä merkitys ruumiillamme on? Onko ruumiimme vain sielun säilytysrasia? Entä mitä tarkoittaa, että ruumis on Pyhän Hengen temppeli? Onko ruumiskin hengellinen? Ja miten elää ruumiillisena ja seksuaalisena ihmisenä tämän ajan keskellä?
”Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää.” (Ps.139:14)
OHJELMA
Perjantai 21.4.2023
17:00 Saapuminen ja päivällinen
18:00 Tutustumista
18:45 Opetus ”Ruumiilla on merkitystä”
Hartaus, iltapala + saunat
Jatkot: ulkoilua, musiikkia, pelailua…
Lauantai 22.4.2023
8:00 Aamupala
9:00 Hartaus
9:30 Opetus ”Seksuaalinen/aviollinen ruumis”
Vapaaehtoinen ulkoilu, laulua tai muuta
12:00 Lounas
13:00 Opetus ”Hengellinen ruumis”
14:30 Kahvi
15:00 Ulkoilua
17:00 Päivällinen
18:00 Iltaohjelma + hartaus
20:00 Liukuva iltapala ja saunat
Hengailua takkahuoneessa
Sunnuntai 23.4.2023
8:00 Aamupala + loppusiivous
9:15 Lähtö Loimaan Hyvän Paimenen seurakunnan messuun
Leirin hinta on 60€/henkilö. Mikäli sinulla on taloudellisesti vaikeaa tai sinulla on muita kysymyksiä, ole yhteydessä Mikko-pastoriin (sähköposti: [email protected] tai puh: 050 5125256)
Ilmoittautuminen 9.4. mennessä.
Ilmoittautuminen tästä.