The already traditional Corpus Christi New Year’s camp will gather young adults to Jyväskylä between 30th December 2024 and 2nd January 2025. More info to follow!

Corpus Christi on tunnustuksellinen luterilainen kansainvälinen nuorten aikuisten konferenssi, jota on pidetty vuosittain yli kymmenen vuoden ajan Pohjois-Euroopan eri kaupungeissa. Tällä kerralla pääsimme Latvian idylliseen rantakaupunkiin Liepājaan. 24. – 27.7. pidetty viisipäiväinen konferenssi kokosi yli 200 osallistujaa 17 eri maasta, ja Suomikin oli vahvasti edustettuna.

Tänä vuonna aiheena oli Built on the Rock eli “kalliolle rakennettu”. Pääpuhuja Jakob Appellin johdolla perehdyimme sekä keskusteluryhmissä että esitelmissä siihen, miten voimme rakentaa elämämme ja uskomme vankalle perustalle. Päiviämme tahditti opetusten lisäksi hotellin viereisessä luterilaisessa kirkossa pidetyt hetkipalvelukset.

Vapaa-ajalla oli muun muassa mahdollisuus pelata lentopalloa Liepājan hiekkarannoilla tai osallistua ohjatulle kierrokselle neuvostoaikaiseen vankilaan. Viehättävässä kaupungissa oli itsessään jo paljon nähtävää puistoineen ja vanhoine kirkkoineen. Parasta oli kuitenkin vanhojen ystävien ja tuttavien tapaaminen sekä uusiin ihmisiin tutustuminen. 


Konferenssi päättyi perjantaina yhteismessuun, joka pidettiin sekä latviaksi että englanniksi. Hienon urkusäestyksen lisäksi kuoro teki tilanteesta erityisen ikimuistoisen. Ensi vuonna, jos Jumala suo, Corpus Christi pidetään luterilaisuuden merkkikaupungissa eli Saksan Wittenbergissä.

Teksti: Olli Pohjola

Kuvat: Emma Sumuvuori