
Viikonlopun aikana miehet kokoontuivat keskustelemaan päivien teemoista pienryhmissä. Kuva: Kari Puustinen
Tammikuun viimeisenä viikonloppuna noin 70 eri-ikäistä miestä ympäri Suomen kokoontui Jyväskylään Lähetyshiippakunnan miestenpäiville. Päivät alkoivat kokoontumisella, ruokailulla ja pienryhmiin jakautumisella. Ryhmissä tutustuttiin hieman tarkemmin ja pohdittiin toiveita tulevalle viikonlopulle. Ilta päättyi lämminhenkiseen rupatteluun ja makkaranpaistoon kodalla.
Paavo Eiden pohti kristityn miehen roolia nuoren miehen näkökulmasta. Kuva: Kari Puustinen
Lauantain ensimmäinen varsinainen ohjelma oli Paavo Eidenin pitämä alustus kristityn miehen roolista nuoren miehen näkökulmasta. Tämän jälkeen aiheesta keskusteltiin pienryhmissä ja kokoonnuttiin saliin jakamaan ryhmissä nousseita pohdintoja muillekin.
Lauantaina iltapäivällä kuultiin piispa Juhana Pohjolan opetus. Kuva: Kari Puustinen
Ruokailun ja lyhyen päivälevon jälkeen piispa Juhana Pohjola piti opetuksen kuningas Josafatin elämästä ja siitä, miten voimme nykyajan miehinä ottaa siitä opiksemme. Lisäksi opetus painottui siihen, miten voi olla samaan aikaan luja ja haavoittuva mies.
Muun muassa pastori Eero Kaumi käytti puheenvuoron lauantai-illan seuroissa. Kuva: Kari Puustinen
Tauon ja vapaan keskustelun jälkeen ohjelma jatkui Kalle Väätäisen johtamilla seuroilla. Eero Kaumin esimerkin innoittamana miehet intoutuivat jakamaan omia ajatuksiaan miehen ruokouksesta ja rukouksen tärkeydestä. Lauantai-illan kruunasi yhteinen saunominen, avanto ja makkaranpaisto.
Yhteiset ruokailut olivat olennainen osa viikonlopun ohjelmaa. Kuva: Kari Puustinen
Sunnuntaina miesten päivien lopuksi Kiponniemessä järjestettiin messu, johon osallistui myös Jyväskylän Jesajan luterilainen seurakunta kokonaisuudessaan. Tämän jälkeen oli aika kokoontua vielä kerran syömään. Lounaan ja kirkkokahvien jälkeen miehet hyvästelivät toisensa lämpimissä tunnelmissa ja lähtivät kukin kotiaan kohti. Kokonaisuudessaan miestenpäivät olivat onnistuneet ja eri elämänvaiheissa olevat miehet saivat toisiltaan tukea neuvojen ja ymmärryksen muodossa.
Teksti: Tiitus Erola
Viikonloppuna 2–4. helmikuuta kokoontui Jyväskylän Kiponniemen leirikeskukseen 55 miestä viettämään Lähetyshiippakunnan miestenpäiviä. Saimme viettää antoisan viikonlopun Jumalan Sanan ja mieheyteen liittyvien teemojen äärellä. Viikonloppu alkoi perjantaina avajaisilla, joissa saimme kuulla opetusta pastori Kalle Väätäiseltä. Hänen kehotuksestaan jaoimme pienryhmissä kokemuksiamme miehenä epäonnistumisesta. Tämän jälkeen saimme kuulla myös synninpäästön ja näin yhteinen viikonloppumme sai hienon aloituksen armahdettujen syntisten joukkona.
Viikonloppua rytmittivät hetkipalvelukset, opetukset ja opetusten pohjalta käydyt keskustelut pienryhmissä. Lauantaiaamun rukouspalveluksen jälkeen Jari Kekäle opetti meitä mieheydestä ja tunteista.
Iltapäivällä Eero Kaumin opetus avioliiton kysymyksistä ja miehen roolista perheessä herätti runsasta keskustelua.
Lauantaina vietimme myös seuroja, joissa miehet pitivät puheenvuoroja ja lauloimme luterilaisia virsiä. Iltaa istuimme saunan lämmössä ja kodassa makkaraa paistaen.
Ilmapiiri oli avoin ja teeskentelemätön. Uusiinkin tuttavuuksiin oli helppoa tutustua. Pienryhmäkeskustelut jatkuivat usein ruokapöydän ääressä, jonka antimet olivat myös sanoin kuvaamattoman hyvät.
Oli hienoa tutustua useisiin miehiin useista seurakunnista, eri puolilta Suomea ja eri ikäryhmistä ja jakaa yhdessä ajatuksia elämästä ja mieheydestä, haasteista ja iloista.
Sunnuntaina miestenpäivät huipentuivat siten, että Jeesus Kristus tuli luoksemme leivässä ja viinissä, kun kokoonnuimme yhteiseen messuun Jesajan luterilaisen seurakunnan kanssa.
Messun jälkeen pastori Kalle muistutti meitä, kuinka todistus siitä, että olemme Jumalan lapsia, maistuu nyt meidän suussamme. Ehtoollisen sakramentin nautittuamme miestenpäivät päättyivät ruokailuun. Näin saimme lähteä Kiponniemestä takaisin arjen kutsumusten keskelle ravittuina paitsi maallisella ruoalla, myös ennen kaikkea Jumalan Sanalla ja sakramentilla.
Teksti ja kuvat: Elias Ikäläinen