Lähetyshiippakunnan Kesäjuhlaa vietetään Loimaan evankelisella opistolla elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Juhla alkaa perjantaina ja päättyy sunnuntaina, joten pidemmän matkan takaa saapuvat osallistujat tarvitsevat majapaikan viikonlopun ajaksi. Tänä vuonna Kesäjuhlan järjestäjät ovat vastanneet majoituspaikkojen kysyntään: Jo tutuksi tulleiden majoitusratkaisujen lisäksi Loimaalla voi nyt yöpyä myös kotimajoituksessa.
Kesäjuhlan osallistujien on mahdollista päästä yöpymään majapaikkaa tarjoavien henkilöiden luona Loimaalla ja lähialueilla. Kotimajoitus on maksutonta. Majoitusta tarvitsevia pyydetään täyttämään tästä linkistä avautuva lomake.
Juhlan järjestäjät toivovat, että majoittujat liikkuisivat omilla kulkuvälineillään majoituspaikan ja juhla-alueen välillä. Jos majoittujat kuitenkin saapuvat Loimaalle julkisilla kulkuvälineillä, järjestäjät lupaavat selvitellä mahdollisuutta kotimajoitukseen ja kuljetuksiin.
Kotimajoitusmahdollisuus edellyttää toki myös riittävää määrää majoituksen tarjoajia. Mikäli pystyt tarjoamaan yhden tai useamman yösijan Loimaan seudulla, Kesäjuhlan järjestäjät toivovat sinun ilmoittavan siitä heille. Ilmoittaminen tehdään tästä linkistä avautuvalla lomakkeella.
Kotimajoitusten koordinoinnista vastaa vuoden 2024 Kesäjuhlassa Niina Leppikoski. Jos sinulla on kysyttävää kotimajoituksesta, voit ottaa yhteyttä osoitteeseen [email protected]. Toimithan nopeasti, jotta juhlan järjestäjille jää riittävästi aikaa löytää sopivat majapaikat niitä tarvitseville!