Corpus Christi kutsuu tänäkin kesänä nuoria aikuisia iloiseen yhdessäoloon. Kuva: Juuso Siltanen

Nuorten aikuisten Corpus Christi -konferenssi järjestetään ensi kesänä Tšekin kauniissa pääkaupungissa, Prahassa. Viisipäiväinen konferenssi pidetään heinäkuun lopulla, 21.-25.7.2025.

Teemana Jumalan kuva

Tänä vuonna konferenssin teemana on ”Jumalan kuva”. Teema perustuu 1. Mooseksen kirjan 1:26–27 sanoihin:

Ja Jumala sanoi: ”Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat”. Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.

Viime vuoden ”Kristuksen ruumis” -teeman jatkoksi tänä vuonna syvennytään teologisiin, eettisiin ja käytännöllisiin aiheisiin, jotka liittyvät luomiseen, Kristuksen lihaksitulemiseen ja pelastukseemme. Konferenssin pääpuhuja on Englannin evankelis-luterilaisen kirkon (ELCE) pastori Tapani Simojoki.

Tarjolla monipuolista ohjelmaa

Ohjelmassa rukiista sanan opetusta, päivittäisiä jumalanpalveluksia ja hauskaa yhdessäoloa. Päivien ohjelmarunko noudattelee viime vuonna hyväksi havaittua mallia:

Early Bird -alennus voimassa 20.3. asti

Tänä vuonna hinnoittelu on porrastettu osallistujan iän mukaan. Hinta sisältää konferenssiohjelman ja neljä yötä neljän tähden konferenssihotellissa täysihoidolla. Hyödynnä huomattava Early Bird -alennus, voimassa vain 20.3.2025 asti osoitteessa https://www.corpuschristi.eu/conference-2025/ !

Corpus Christi on tunnustuksellinen luterilainen kansainvälinen nuorten aikuisten konferenssi, jota on pidetty vuosittain yli kymmenen vuoden ajan Pohjois-Euroopan eri kaupungeissa. Tällä kerralla pääsimme Latvian idylliseen rantakaupunkiin Liepājaan. 24. – 27.7. pidetty viisipäiväinen konferenssi kokosi yli 200 osallistujaa 17 eri maasta, ja Suomikin oli vahvasti edustettuna.

Tänä vuonna aiheena oli Built on the Rock eli “kalliolle rakennettu”. Pääpuhuja Jakob Appellin johdolla perehdyimme sekä keskusteluryhmissä että esitelmissä siihen, miten voimme rakentaa elämämme ja uskomme vankalle perustalle. Päiviämme tahditti opetusten lisäksi hotellin viereisessä luterilaisessa kirkossa pidetyt hetkipalvelukset.

Vapaa-ajalla oli muun muassa mahdollisuus pelata lentopalloa Liepājan hiekkarannoilla tai osallistua ohjatulle kierrokselle neuvostoaikaiseen vankilaan. Viehättävässä kaupungissa oli itsessään jo paljon nähtävää puistoineen ja vanhoine kirkkoineen. Parasta oli kuitenkin vanhojen ystävien ja tuttavien tapaaminen sekä uusiin ihmisiin tutustuminen. 


Konferenssi päättyi perjantaina yhteismessuun, joka pidettiin sekä latviaksi että englanniksi. Hienon urkusäestyksen lisäksi kuoro teki tilanteesta erityisen ikimuistoisen. Ensi vuonna, jos Jumala suo, Corpus Christi pidetään luterilaisuuden merkkikaupungissa eli Saksan Wittenbergissä.

Teksti: Olli Pohjola

Kuvat: Emma Sumuvuori