Blogi: Nyt on vanhusten vuoro
28.9.2023
Ordinaation toimitti piispa Juhana Pohjola. Häntä avustivat hiippakuntadekaani Joel Kerosuo sekä pastorit Matias Kröger, Kalle Väätäinen ja Kimmo Jaatila. Kuva: Emilia Heikkinen
Joensuussa vietettiin syksyisenä sunnuntaina 24.9. juhlavaa messua. Noin 70 messuvieraan edessä vihittiin kaksi pastoria kantamaan ja jakamaan kallisarvoista ja taivaallista aarretta Joensuussa ja Savonlinnassa. Itsekin rikkinäisinä saviruukkuina heidän tulee kertoa toisille särjetyille sydämille, että heidän kaikki syntinsä on anteeksi annettu Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Pyhään paimenvirkaan vihittyjen on määrä toimia omaan toimensa ohella Itä-Suomen seurakunnissa: Juho Pitkäsen savonlinnalaisessa Pyhän Jaakobin luterilaisessa seurakunnassa ja Jarkko Piiparisen joensuulaisessa Pyhän Nehemian luterilaisessa seurakunnassa. Saattavat he tulla palvelemaan myös muissa läheisissä seurakunnissa.
Juhlavassa messussa Juho Pitkänen puettiin kasukkaan Jumalan kaikki peittävän armon merkiksi. Kuva: Emilia Heikkinen
Juhon lapsuus ja nuoruus oli Tohmajärvellä, Värtsilässä ja Savonlinnassa. Aikuisuudessa elämä vei teologiaopintojen myötä Helsinkiin. Teologian kandidaatin tutkintoon johtaneiden opintojen ohella hän työskenteli kesäteologina ja logistiikka-alalla. Myöhemmin hän on palannut asumaan Savonlinnaan ja vuonna 2015 mennyt naimisiin ja perustanut perheen. Nyt pastorin tehtävien ohella hänen sähköinsinööriopinnot ovat jo hyvässä vaiheessa ja lisäksi hän on tehnyt myös kojeistoasentajan töitä. Tehtäväänsä hän suhtautuu kiitollisella, vaikkakin aralla mielellä. Kutsu tuntui kuitenkin hyvältä. Hän ei rohkene arvailla, millaisia koitoksia tehtävä toisi tullessaan, mutta luottaa siihen, Jumala antaa riittävästi rohkeutta, voimaa ja viisautta. Juho luottaa siihen, että ulkoinen evankeliumi voittaa omien syntien painon.
Juhana-piispa puki stolan Jarkko Piisparisen ylle merkiksi paimenvirasta ja Kristuksen ikeen kantamisesta. Kuva: Emilia Heikkinen
Jarkko on kotoisin Lappeenrannasta ja on kokenut hengellisen heräämisen vuonna 2010. Pian tämän jälkeen hän tuli mukaan Suomen Luther-säätiön toimintaan lehti-ilmoituksen perusteella. Hän suoritti Raamattu-linjan opinnot Karkun evankelisessa opistossa ja vuonna 2013 hän muutti Joensuuhun teologiaa opiskelemaan. Seuraavana vuonna solmi avioliiton Nooran kanssa. Kymmenen vuoden ajan hän on perheineen asunut Joensuussa ja sen lähistöllä Liperissä. Tänä aikana hän on tutustunut moniin joensuulaisiin ja toiminut paljon seurakunnan vastuutehtävissä. Jarkko valmistui teologian maisteriksi vuonna 2018 ja tekee tällä hetkellä väitöskirjaa Eino Sormusen pelastusopista. Hän kokee pastorin kutsumuksen suurena vastuuna, mutta uskoo Jumalan armossaan varustavan häntä siihen.
Paimenvirkaan vihityt Jarkko Piiparinen ja Juho Pitkänen. Suljemme heidät kiitollisina esirukouksiimme. Kuva: Emilia Heikkinen
Teksti: Aleksi (Sampo) Vartiainen
Keskustelin erään ystävän kanssa, joka oli ollut vuosia sitten mukana seurakunnassamme. Nyt hänellä oli toinen hengellinen koti. Hän kertoi muistelevansa hyvällä erityisesti yhtä Lähetyshiippakunnassa kokemaansa asiaa. Mikä se oli? Ehdin miettiä mielessäni eri vaihtoehtoja, kuten selkeä linja ja vahva opetus. Mutta vastaus yllätti. Ilo! Ystävä oli kokenut iloa kirkossamme. Jäin miettimään tuota havaintoa. Onhan omassa mielessäni useimmin pinnalla vaikeudet, taistelut ja inhimillinen hätä kuin ilo. Olisihan se iloinen asia, jos meidät tunnettaisiin iloisena Lähetyshiippakuntana – hilpeinä hiippisläisinä, kuten nuoremmat voisivat asian ilmaista. Miten se sopii yhteen edustamamme vakavahenkisen kristillisyyden kanssa? Onhan maailman mahdoton yhdistää iloa niiden kasvoille, jotka kilvoittelevat aralla omallatunnolla Jumalan sanan kanssa. Ehkä me kristittyinä joskus turhaan tuemme tätä kivikasvoisen kristityn karikatyyriä. Miten meiltä voisikaan puuttua ilo, kun se on Pyhän Hengen lahja kastetuille kristityille (Gal.5:22).
Silti puhe ilosta kääntyy helposti ilottomaksi. Se voi muuttua vaatimukseksi tai itsetarkkailuksi. Mikä olisi ilottomampaa kuin jatkuvasti ja tekopirteästi kuulla kehotusta iloon? Ilo voi myös vääntyä ohjelmaksi ja julkisuuskuvateemaksi. Siitä voi tulla pakokeino kirkolle olla kohtaamatta närää ja kiukkuakin herättäviä kysymyksiä. Mikä voisi olla murheellisempaa kuin iloon keskittymisen nimessä vaieta Jumalan sanan osoittamista kipeistä asioista? Mistä siis iloa Lähetyshiippakuntaan? Saisinko ehdottaa, että aloitetaan siitä, ettei keskitytä iloon. Ilon tarkkaamisen tilalle tarjoaisin työnäkyämme: jumalanpalvelus elämäksi ja seurakunta kodiksi.
”Minä iloitsin, kun minulle sanottiin: ”Menkäämme Herran huoneeseen.” (Ps.122:1) Tämän psalmin jakeen usein rukoilen ennen messun alkua. On riemu tulla Herran kasvojen eteen. Ilo on Jeesuksessa. Ilo on syntien anteeksisaamisessa. Jos Jumalan enkeleillä on ilo yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen (Luuk.15:7), kuinka suuri ilo onkaan, kun seurakuntana tunnustamme syntimme ja uskomme synninpäästön sanan! Ilo on siinä, että enkelien ja kaikkien pyhien kanssa saamme olla osallisia jo nyt taivaan juhla-ateriasta. Minun ei tarvitse kuulla sanaakaan ilosta, sillä Jeesuksen armo, hyvyys ja rakkaus tuovat mukanaan myös ilon, joka voi välillä läikkyä kasvoillekin.
”Iloitsen kaikkien teidän kanssanne.” (Fil.2:17) Paavali tiesi, että ilo Herrassa oli hänen väkevyytensä. Mutta tämä ilo oli tarkoitettu jaettavaksi seurakunnan kanssa ja keskellä. Seurakunnan ilmapiiri kertoo, jännitämmekö toisiamme vai emme. Ajattelen, että jos ja kun meillä on seurakunta kotina, se tuo turvallisuuden ja vapauden jakaa iloa. Ei tarvitse aristella ja jäykistellä vaan on hyvä olla yhdessä. On usein hauskaakin jakaa elämää ja kristityn vaelluksen ihmeellisyksiä. Missään en olekaan kokenut sellaista huumoria ja välittömyyttä kuin työtovereitteni ja seurakuntiemme keskellä. Ilo on nähdä uusia kasvoja penkissä. Ilo on kuulla, millä tavoin Herra on ihmisiä johdattanut seurakunnan yhteyteen. Ilo on yhdessä olla Herran käytössä. Yhdessä jaettujen vastusten ja surujen keskellä kantaa yhteinen hiljainen ilo, jota kukaan ei voi viedä. Olemme autuaita Jumalan lapsia matkalla yhteiseen kotiin!
Iloisin asia kuitenkin on, että vaikka sinun ilon ja surun, riemun ja tylsyyden tunteesi vaihtelevat, Jeesuksen ilo ei katoa. Vielä enemmän kuin sinä iloitset hänestä, hän iloitsee sinusta. Hänen ilonsa on antaa itsensä, veriarmonsa ja johdatuksensa sinulle. Mitä hän päivästä toiseen sinusta sanookaan: ”Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta.”(Sef.3:17)
Voisiko Lähetyshiippakunta tulla tunnetuksi, että tällaista Jeesusta me julistamme ja uskossa omistamme!
Ristisaatto valmiina viettämään juhlamessua. Kuva: Juho Pylvänäinen
Lähetyshiippakunnan Kesäjuhlan kolmas ja viimeinen juhlapäivä Loimaan evankelisella opistolla on käynnistynyt. Viikon tärkein hetki koitti, kun juhlaväki kokoontui viettämään yhteistä messua. Juhlateltta täyttyikin eri-ikäisistä ja eri puolelta maatamme saapuneista osallistujista. Juhlamessun liturgeina toimivat piispa Juhana Pohjola ja hiippakuntadekaani Joel Kerosuo. Saarnan piti emerituspiispa Risto Soramies. Messun musiikista vastasi Miikkael Halosen johtama musiikkitiimi, joka koostui kuorosta ja orkesterista.
Kuoro ja orkesteri esittivät messun aluksi Sovituksen hymnin. Kuva: Juho Pylvänäinen
Lähetyshiippakunnan seurakunnista ja aiemmista Kesäjuhlista tuttuun tapaan messu käynnistyi juhlavasti ristisaatolla seurakunnan seisoessa. Ristisaaton aikana kuoro ja soitinryhmä esittivät juhlavan ja hartaan Sovituksen hymnin. Sen on säveltänyt ja sanoittanut pastori Harri Lammi, joka tunnetaan myös Kesäjuhlan operatiivisena johtajana. Hymni kuultiin nyt ensimmäistä kertaa Kesäjuhlassa.
Juhlamessussa saarnasi piispa Risto Soramies. Kuva: Juho Pylvänäinen
Juhlamessussa saarnasi emerituspiispa Risto Soramies. Tänään vietetään 10. sunnuntaina helluntaista, joten päivän evankeliumi on Matteuksen evankeliumin 25. lukuun kirjoitettu vertaus palvelijoista, joiden haltuun isäntä oli uskonut leivisköitä eli talentteja.
Saarnassaan piispa Soramies totesi, ettei kyseinen sana tarkoita meidän kykyjämme tai ominaisuuksiamme, vaikka moniin kieliin onkin vakiintunut käsite ”talent”, jolla viitataan luonnonlahjaan, taipumukseen tai kykyyn. – Leiviskät tarkoittavat kaikkea sitä, mitä olemme saaneet lahjaksi Jumalalta, koko elämää. Se on kutsumus, jota hoitamaan meidät on pantu, piispa Soramies opetti.
Saarnassa piispa puhuttelikin erilaisissa elämäntilanteessa eläviä kuulijoita heidän elämäntilanteisiinsa liittyvien kutsumusten hoitamisesta. Erityisesti piispa rohkaisi kutakin kuulijaa omien kutsumuksien uskolliseen hoitamiseen. Päivän evankeliumissa kolmas palvelija teki toisin kuin muut, sillä hän ei yrittänyt saada leiviskällään aikaan voittoa, vaan kaivoi sen maahan. Soramiehen mukaan tämä tarkoittaa, ettei hän vain toiminut liian vähän, vaan hän ei toiminut lainkaan. Näin ollen me kristityt emme saisi laiminlyödä kutsumuksiamme, jotka Jumala on meille antanut.
Saarnassa piispa Risto varusti erilaisissa elämäntilanteissa eläviä omien kutsumustensa hoitamisessa. Kuva: Juho Pylvänäinen
Varsinainen leiviskä on piispa Riston mukaan kuitenkin Kristuksen kaikkein pyhin evankeliumi. – Kullakin kristityllä on käytettävissään tarpeeksi evankeliumia, ja yli tarpeenkin. Sitä hän on kutsuttu käyttämään runsain määrin. Joka katsoo olevansa vain vähäinen syntinen, tarvitsee vain vähän evankeliumia – yhden leiviskän verran ehkä. Toinen tarvitsee kaksi leiviskää ja kolmas viisi. Pääasia, että kukin käyttää sitä tarpeeksi, saarnasi Soramies. Hänen mukaansa kristityn on muistettava tämän leiviskän lahja erityisesti silloin, kun hän kutsumuksiaan hoitaessaan joutuu kohtaamaan omat syntinsä: – Muista silloin saamasi leiviskä, aarre, jonka Jeesus itse lahjoitti kasteessasi: Tuo kaikkein pyhin evankeliumi siitä, mitä Jeesus Kristus on tehnyt puolestasi. Muista Jeesusta Kristusta, piispa kehotti.
Saarnan jälkeen siirryttiin viettämään ehtoollista. Juhlamessu päättyi arvokkaasti luterilaiseen virteen 895 ”Oi Kaananmaa” sekä orkesterin ja kuoron esittämään kappaleeseen ”Valtias, Herra, kuink’ ihana on nimes’”.
Kesäjuhla jatkuu tänään iltapäivään saakka. Messun jälkeen juhlaväelle on tarjolla lounasta. Iltapäivällä luvassa on vielä Päätösjuhla, jonka teema on ”Sanan varassa tuulta päin”. Juhlassa puhuvat emerituspiispa Matti Väisänen, piispa Juhana Pohjola, Lähetyshiippakunnan pastorit Sakari Korpinen ja Ilkka Pöyry sekä Tapani Simojoki, joka palvelee paimenena Englannin evankelis-luterilaisessa kirkossa.
Juhlamessun pääset seuraamaan tallenteena täältä. Kesäjuhlan päätösjuhlaa voit katsella täältä.
Piispa Pohjola saarnaa juhlamessussa Vantaalla
Piispa Juhana Pohjola vieraili sunnuntaina 7.5. Vantaan Pyhän Kolminaisuuden luterilaisessa seurakunnassa sekä Lohjan Pyhän Ristin luterilaisessa seurakunnassa. Juhlamessussa piispa Pohjola saarnasi kolmiyhteisen Jumalan nimestä. Kun pakanatemppeleissä asuu epäjumalien kuvia, Israelin temppelissä asui Jumalan nimi. Uudessa testamentissa olemme saaneet Jumalan nimen kasteessa, niin että meistä kastetuista uskovista on tullut Jumalan nimen asuinsijoja, Kolmiyhteisen Jumalan temppeleitä.
Vantaalla jatkettiin aamuisen piispanmessun jälkeen Håkansbölen kartanolle, missä nautittiin seurakunnan vapaaehtoisten valmistamasta herkullisesta lounaasta, kahvista, kakuista ja hyvästä seurasta. Ilahduttavan iso osa yli 50 messuvieraasta lähti mukaan jatkamaan juhlaa. Piispa kertoi Lähetyshiippakunnan työstä ja vastasi seurakuntalaisten kysymyksiin. Juhana-piispa kertoi samassa yhteydessä, että Vantaan ja Lohjan seurakuntien pastori Juuso Mäkinen on vakinaistettu virassaan Vantaalla.
Iltapäivällä piispa Pohjola ja pastori Mäkinen jatkoivat Lohjalle. Piispanmessua vietettiin klo 16. Messun jälkeen käsiteltiin kahvin ja maukkaiden tarjoilemusten äärellä Lähetyshiippakunnan kuulumisia ja seurakuntalaisten kysymyksiä. Piispanvierailujen lopuksi piispa siunasi seurakuntalaiset Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Jumalan siunatun nimensä suojassa on hyvä jatkaa taivasmatkaa!
Piispat Juhana Pohjola ja Risto Soramies sekä pastori Juuso Mäkinen
Vantaan seurakunnan väkeä Håkansbölen kartanolla
Kesän ehdoton huipentuma minulle oli kirkkomme kesäjuhlat Loimaalla. Saimme kolmatta kertaa yhdessä kokea samassa teltassa, miten jumalanpalvelus on meille elämänä ja kirkko kotinamme. Oma ja monien kokemus tälläkin kertaa oli: saimme lahjaksi taivaasta virvoittavat päivät. Hengellisten kesäjuhlien perinne Suomessa on vanha ja vahva. Lähetyshiippakunnassa toive omista kesäjuhlista syntyi innosta kentältä eikä komiteapäätöksenä. Tämä on näkynyt vahvana vapaaehtoisorganisaationa, joka on vastannut juhlien toteutuksesta. Haluankin kiittää kaikkia yli kolmeasataa vapaaehtoista, jotka monilla lahjoillanne ja vaivannäöllänne mahdollistitte juhlan! On selvää, että tällaisen juhlan järjestäminen vaatii suuria ponnistuksia eikä se saisi syödä voimavaroja perustyöstä seurakunnissamme. Kun nyt rukoillen kysellään ja kartoitetaan suunnitelmia jatkosta, on hyvä kysyä, miksi tällaista juhlaa tarvitaan. Itse mielessäni katson neljää ikkunaa, jotka minulle alleviivaavat kesäjuhlan merkitystä kirkkomme työssä.
Ikkuna seurakuntalaisillemme kirkkoomme. Kesäjuhla on Lähetyshiippakunnan ainoa valtakunnallinen tapahtuma. Se mahdollistaa eri ikäisten eri puolilta Suomea tulla yhteen. Voi osallistua yhteisiin palvelutehtäviin tai vaihtaa luontevasti kuulumiset makkarajonossa. Monet seurakuntamme ovat pieniä. On rohkaisevaa tavata toisia saman tien kulkijoita. Meitä on monta -kokemus ei ole vähäarvoinen. Erityisesti ajattelen satoja lapsia ja nuoria, joille yhteinen juhla jättää syvän hengellisen muistijäljen. Ystävyyssuhteiden syntyminen ja vahvistuminen sekä vastuunkantoon hiljalleen kasvaminen ovat oleellisia asioita kirkkomme tulevaisuutta ajatellen.
Ikkuna tulla tutustumaan kirkkoomme. Oli puhuttelevaa keskustella juhlassa ihmisten kanssa, jotka olivat ensi kertaa Lähetyshiippakunnan tilaisuudessa tai ylipäänsä hengellisessä tapahtumassa. Kesäjuhla antaakin matalankynnyksen mahdollisuuden tulla paikan päälle tai verkkolähetysten kautta tutustua kirkkomme opetukseen ja työhön. Juhla osaltaan tuo esille, että olemme Lähetyshiippakunta. Se tekee tunnetuksi niin juhlapaikkakunnalla kuin valtakunnallisesti kirkkoamme ja raamatullis-tunnuksellista opetustamme.
Ikkuna sisarkirkoillemme kirkkoomme. Kesäjuhla on luonteva paikka kutsua vieraita sisarkirkoistamme. Kaikki ulkomaiset vierailijat ovatkin olleet rohkaistuneita ja kiitollisia kokemastaan. Uskon, että meillekin on avartavaa ja vahvistavaa kuulla, kohdata ja nähdä sisaria ja veljiä yhteistyökirkoistamme ja lähetyskentiltä.
Ikkuna taivaallisiin lahjoihin. Tärkeintä kesäjuhlissa on tietenkin sen hengellinen anti. Rukoukseni on, että juhlaikkunasta näkyy aina Vapahtajan lempeät kasvot. Kaiken julistuksen ja opetuksen lähtökohtana ja päätepisteenä on Kristuksen Jeesuksen armotyö. Emme pyöritä kyläkarnevaalia vaan kokoonnumme Jumalan elävän ja voimallisen sanan äärelle. Yhteinen virrenveisuu ja hetkipalvelukset rytmittävä jokaista juhlapäivää. Juhla mahdollistaa myös ajankohtaisten aiheiden käsittelyn Raamatun valossa ja kirkkomme työn suuntaviivojen yhdessä jakamisen. Jokaisen juhlan teema kiteyttää hengellistä näkyämme. Yhteinen juhlallinen ehtoollismessu puolestaan konkretisoi, miten olemme yksi ruumis Kristuksessa. Taivas on auki meille syntisille tulla armoa omistamaan.
Kesäjuhlan onnistuminen lepää aina yksin Jumalan siunauksen varassa. Juhlien mahdollistuminen kuitenkin riippuu siitä, minkä merkityksen seurakuntalaisemme sille antavat. Raivataanko juhlaviikonloppu mahdollisuuksien mukaan vapaaksi? Tullaanko paikan päälle? Kannetaanko juhlaa rukouksin ja taloudellisesti? Löytyykö vapaaehtoisia palvelutehtäviin?
Kirkkona elämme seurakuntiemme viikoittaisissa messuissa. Kesäjuhla parhaimmillaan voi vahvistaa tätä työnäkyämme.
Kun Sinä katsot tästä avatusta juhlaikkunasta, mitä sinä näet?
Juhana Pohjola
piispa
Lähetyshiippakunnan Kesäjuhla huipentui sunnuntaiaamun messuun juhlateltassa. Loimaan viljavien peltojen keskellä Herran elopellolle pyhään paimenvirkaan vihittiin Mikko Aho ja Harri Hernesmaa. Aho on kutsuttu Turkuun, Pyhän Paavalin luterilaisen seurakunnan pastoriksi, ja Hernesmaa Parikkalaan, Pyhän ristin luterilaisen seurakuntaan, OTO-pastoriksi. Ordinaatiomessun toimitti piispa Juhana Pohjola. Avustavana liturgina toimi Joel Kerosuo. Lisäksi messussa palveli iso joukko pastoreita ja vastuunkantajia. Aiemmista Kesäjuhlista tuttuun tapaan messun musiikki oli erityisen koskettavaa ja virrenveisuu voimakasta. Yhteisöllisyyden tunne oli vahvaa, kun kuutisensataa ihmistä kokoontui yhteen Herran alttarin ääreen.
Ordinaatiomessun saarnassa Juhana-piispa käsitteli kirkastussunnuntain evankeliumitekstiä (Matt. 17: 1–8). Tekstistä piispa nosti esiin Jumalan sanat, jotka sopivat niin vasta vihittyjen pastoreiden kuin kaikkien ihmisten elämään:
”Nyt te liitytte pitkään ketjuun apostolisen viran haltijoina. Isän Jumalan ääni kantautuu tähän hetkeen: ”Kuulkaa häntä.” Saarnavirka on jumalallisesti asetettu, jotta Isän oikea ja hyvä tahto saisi kaikua vuorelta kaikkialle maailmaan myös teidän suunne kautta julistuksessa ja kirkollisissa toimituksissa: Kuulkaa häntä te kristityt, jotka kasteessa puettiin kirkkauden vaatteisiin, älkää pitäkö halpana lahjaanne vaan vaeltakaa hänen valossaan. Kuulkaa häntä te konfirmoidut, maailman unelmahötön keskellä ei ole mitään merkityksellisempää ja parempaa kuin elämä hänen yhteydessään. Kuulkaa häntä ja hänen varoituksen sanojaan te, jotka olette kadottaneet Jumalan pelon ja omaa hyveellisyyttänne säteillen kuuntelette aikamme suvaitsevaisuusmantroja. Kuulkaa häntä te nuoret miehet ja naiset, olkaa rohkeat ja siunatut solmimaan avioliitto ja ottamaan lapsia runsaasti vastaan, jos niitä lahjaksi annetaan. Kuulkaa häntä, te elävät ja arkussa makaavat: Minä olen herättävä teidät kaikki viimeiset tuomiolle vastaamaan, miten käytitte lahjaksi annetut vuotenne ja mihin turvasitte elämässänne.”
Kesäjuhlan ohjelma päättyy sunnuntaina iltapäivällä Lähetysjuhlaan. Juhlassa kuullaan muun muassa Saksan itsenäisen evankelis–luterilaisen kirkon piispaa ja ILC:n (International Lutheran Council) puheenjohtaja Hans-Jörg Voigtia, virkaan vihittyjä pastoreita sekä Kesäjuhlaan saapuneita kenialaisia vieraita.
Ordinaatiomessun tallenteen voit katsoa täältä.
Klo 14 alkavaa Lähetysjuhlaa pääset seuraamaan täältä.
Piispa Juhana Pohjola ja kansanedustaja Päivi Räsänen odottavat oikeudenkäynnin alkua istuntosalin edessä
Helsingin käräjäoikeudessa alkoi maanantaina 24.1.2022 oikeudenkäynti kansanedustaja Päivi Räsästä ja piispa Juhana Pohjolaa vastaan. Yli kahdeksan tuntia kestäneessä istunnossa luettiin syytteet, syyttäjä ja puolustusasianajajat esittelivät asiansa, käsiteltiin todisteet ja lopuksi kuultiin vastaajia Räsästä ja Pohjolaa. Oikeudenkäynti jatkuu 14.2.2022 loppulausuntojen antamisella.
Kansanedustaja Räsänen tuli Raamattu kädessä sisälle käräjäoikeuden ovista. Hänen mukaansa kyse on Raamattukäräjistä. Valtiosyyttäjä Anu Mantila pitkässä asian esittelyssä painotti, ettei oikeussalissa ole käsitellyssä Raamattu ja sen tulkinta eikä teologiset kysymykset. Hämmentävää sen sijaan oli, että syyttäjä yhä uudestaan itse palasi raamattuteologisiin kysymyksiin ja haastoi niillä vastaajia.
– Jos uskonnonvapauden nojalla tulkitsee Raamattua tietyllä tavalla ja julkaisee näitä mielipiteitä, se voi olla rikos, Mantila painotti.
Räsäsen asianaja Matti Sankamo toikin esille, että jos tuomioistuin lähtee tuomitsemaan Raamattua, mitä Räsänen oli suoraan lainannut, silloin tuomistuin ottaa kantaa teologiaan ja raamatuntulkintaan. Puolustus torjui kuitenkin jyrkästi, että Raamatun varjolla olisi halvennettu ja solvattu homoseksuaaleja.
– Tämä on ensimmäinen Suomessa käsitelty rikosasia, jossa vastaajan väitetään kiihottaneen ihmisryhmää vastaan tekstissä, jossa hän nimenomaisesti kehottaa kunnioittamaan tätä vähemmistöä, Sankamo perusteli.
Juhana Pohjolaa haastatellaan ennen oikeudenkäynnin alkua.
Piispa Juhana Pohjola kertoo yllättyneensä oikeuskäsittelyn sisällöstä ja valtiosyyttäjän argumentaatiosta. Hänen mukaansa jos syyttäjän esittämät perusteet hyväksyttäisiin oikeudessa, merkitsisi se valtavaa muutosta sanan- ja uskonnonvapauteen.
– Syyttäjän mukaa Raamattua saa kyllä siteerata, mutta ei esittää omana mielipiteenään, jos puheen katsovan olevan syrjivää puhetta. Sen lisäksi hän tulkitsee puheen synnistä, rikkinäisyydestä ja luonnottomuudesta voivan olevan halventaa ja solvaava puhetta. Lopuksi syyttäjä vielä torjuu jaottelun ihmisen olemuksen ja tekojen välillä. Hänen mukaansa ei voida hyväksyä kutsumaansa fundamentalistista jakoa: ” Jumala rakastaa syntistä, mutta vihaa syntiä”. Näissä väitteissä on vakaalaudalla sanan- ja uskonnon vapautemme, Pohjola korostaa.
– Raamatun sana ei ole irrallinen sitaattikokoelma vaan se tulee yhteisöllisesti ja yksilön kohdalla tunnustaa, julistaa ja ajankohtaisesti soveltaa saarnatuoleissa ja julkaisuissa. Puhe synnistä, häpeästä ja luonnottomuudesta ei halvenna ihmisen arvoa vaan päinvastoin alleviivaa hänen arvoaan vastuullisena teoistaan sekä rikkoutunutta suhdetta Jumalaan. Olisi päinvastoin hengellisesti syrjivää ihmistä kohtaa olla julistamatta hänelle koko Jumalan synnin ja Kristuksen armon sanomaa. Lisäksi on välttämätöntä tehdä ero ihmisen arvon ja hänen tekojensa arvioinnin välillä. Meille on luovuttamatonta sanoa, että Jumala rakastaa syntistä, vaikka ei hyväksy ihmistä tuhoavaa syntiä.
Oikeudenkäynnissä esillä ollut pamfletti ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi” on oikeudenkäynnin myötä noussut erittäin suosituksi. Vuonna 2004 julkaistun kirjoituksen painos on jo pitkään ollut loppu, mutta sähköinen versio on ollut saatavilla ladattavana pdf-muotoisena dokumenttina ensin Luther-säätiön sivuilla ja myöhemmin Lähetyshiippakunnan sivuilla.
Oikeudenkäynnin myötä pamfletista tehtiin myös oma erillinen uutisartikkeli, jotta teksti olisi helpommin saavutettavissa myös sellaisille lukijoille, jotka eivät halua erillistä latausta tehdä. Lähetyshiippakunnan internet sivujen toimitussihteerinä toimiva hiippakuntasihteeri Sami Niemi on ollut yllättynyt kirjoituksen saavuttamasta suosiosta.
– Latausmäärät ovat todella korkeita, suomenkielinen artikkeli on avattu yli 8000 kertaa ja englanninkielinenkin yli 2400 kertaa. Pamfletin Pdf-dokumenttikin on ladattu viimeisen viikon aikana lähes 2000 kertaa. Oikeudenkäynti on todella nostanut pienen ja suhteellisen vähämerkityksellisen osan kirkkomme opetusmateriaalista julkisuuteen. Toiveeni on, että edes osa lukijoista on löytänyt myös muun opetusmateriaalimme, kuten noin 9000 kuunneltavaa saarnaa tai opetussivustomme luterilainen.net opetukset.
Oikeudenkäynti on jo pitkään ollut kiinnostuksen kohteena myös ulkomaisessa kristillisessä mediassa. Syytteiden nostoa ja oikeudenkäyntiä ovat seuranneet tiiviisti CNE News, CBN, Christian today, Christianity today ja Evangelical focus. Huoli uskonnon- ja sananvapauden kaventumisesta on jaettu laajalti myös eri kirkkojen ja kristillisten järjestöjen parissa.
Oikeudenkäynnin myötä myös isot valtavirran uutistalot BBC, Reuters, Euronews, Independent, The Federalist ja Daily Wire ovat poimineet asian uutisvirtaansa.
International Lutheran Council ja monet sen jäsenkirkot ovat huomioineet oikeudenkäynnin ja kutsuneet seurakuntiaan muistamaan tilannetta rukouksessa.
– Olemme kiitollisia sisarkirkkojemme tuesta ja tahdomme kiittää kaikkia esirukoilijoita myös kotimaassa. Oikeudenkäynti jatkuu vielä, joten pyydämme että kristityt Suomessa ja ympäri maailmaa muistaisivat oikeudenkäyntiä rukouksessa myös tulevaisuudessa, Juhana Pohjola toteaa
Piispa Juhana Pohjola
Lähetyshiippakunnan kesäjuhla Loimaan evankelisella opistolla huipentui sunnuntain 1.8.2021 juhlalliseen piispan virkaan vihkimysmessuun. Piispa Soramies avustajiensa kanssa vihki pastori, TT Juhana Pohjolan (49) Lähetyshiippakunnan uudeksi piispaksi. Juhlatelttaan ja sen ympäristöön oli turvarajoitukset huomioiden kokoontunut yli 800 juhlavierasta. Vihkimysmessu saatiin viettää kauniissa säässä vastoin synkkiä sääennustuksia.
Ristisaatto valmistautuu messun alkuun. Piispan sauvan kantaa aluerovasti Kalle Väätäinen, piispan ristin aluerovasti Petri Hiltunen, piispan kasukan aluerovasti Miika Nieminen ja piispan hiipan aluerovasti Ville Typpö
Vaskiyhtye, kuoro ja veisaava seurakunta ottivat vastaan ristin perässä kulkeneen pitkän ristikulkueen, jossa vihittävän edellä aluerovastit kantoivat piispan viran tunnusmerkkejä ja vihkivä piispa Soramies tuli viimeisenä. Ensimmäistä päivää hiippakuntadekaanina toiminut Joel Kerosuo palveli messun avustavana liturgina ja viimeistä päivää Lähetyshiippakunnan piispanvirassa toiminut Risto Soramies saarnasi. Hän muistutti kirkkokansaa Jumalalta saadun kutsumuksen merkityksessä.
Piispa Risto Soramies saarnasi piispan virkaan vihkimysmessussa ja ohjeisti vihittävää tulevaa tehtävää varten
Väistyvä piispa opasti vihittävää siitä, miten piispan ei tarvitse keksiä mitään omaa vaan Kristuksen evankeliumista riittää aina annettavaa ja se on aina ajankohtainen. Piispan tehtävänä on ruokkia Jumalan sanalla laumaa ja valvoa, etteivät vieraat opit pääse raatelemaan sitä.
Ammenna runsaasta armosta itsellesi ja hiippakunnallesi. Armo lisääntyy käytössä. Sana syntien anteeksisaamisesta ei käy vanhaksi, piispa Soramies muistutti.
Vihkimysosion alkaessa Lähetyshiippakunnan konsistorin notaari Samuli Siikavirta luki piispan valtakirjan, minkä jälkeen Risto Soramies kysyi seurakunnalta, tahtooko se ottaa Juhana Pohjolan piispakseen ja rukouksiinsa. Teltan täytti voimakas ja päättäväinen vastaus: ”Tahdomme.”
Piispa Risto Soramies kysyy vihittävältä kaavan mukaiset kysymykset sitoutumisesta ja valmiudesta. Vihkimisessä avustavat piispat ja pastorit lukivat Raamatun sanat.
Vihittävältä kysyttiin sitoutumisesta kirkon uskoon ja valmiutta tarvittaessa kärsiä lauman autuuden tähden.
Missouri Synodin presidentti Matthew Harrison ojentaa Juhana Pohjolalle paimensauvan
Kuoron laulaessa helluntaivirttä Juhana Pohjola sai piispan viran tunnukset: Risto-piispa antoi piispanristin. Norjan ja Ruotsin sisarhiippakuntien piispat Thor Henrik With ja Bengt Ådahl pukivat kaavun, Missouri Synodin presidentti Matthew Harrison ojensi paimensauvan ja vihkirukouksen jälkeen Latvian luterilaisen kirkon piispa Hanss Jensons asetti hiipan vihityn päähän.
Kättenpäällepano. Vihkimiseen osallistuvat Lähetyshiippakunnan piispat ja pastorit ja sisarkirkkojen edustajat siunaavat Juhana Pohjolan piispan virkaan
Kättenpäällepanoon osallistuivat myös Lähetyshiippakunnan pappiskollegion nuorin pastori Mika Tervakangas ja vanhin pastori Sakari Korpinen.
Piispa Juhana ja vihkimiseen osallistuneet alttarilla laulamassa Herraa hyvää kiittäkää virttä
Raamatunjakeella ”Kaitse minun lampaitani” piispa Soramies lähetti uuden piispan tehtäväänsä. Vihityn piispan kääntyessä seurakuntaan päin teltta täyttyi Herraa hyvää kiittäkää -virren iloisella veisuulla.
Uuden piispan ensimmäinen tehtävä oli palvella seurakuntaa ehtoollisen lahjalla. Taivaan ovi oli avoinna tulla omistamaan Kristus ja syntien anteeksiantamus.
Messun päätteeksi koettiin koskettava hetki, kun kahdeksan vuotta Lähetyshiippakuntaa paimentanut Risto-piispa laski paimensauvansa alttarille ja polvistui rukoukseen. Vaikka hän jatkaa emerituksena seurakuntien palvelemista, kaitsentavastuu kirkosta jäi Herran alttarille. Teltasta poistuneen kulkueen perässä kulki viimeisenä piispa Juhana Pohjola.
Piispa Juhana Pohjola johdattaa pappiskollegion ja sisarkirkkojen edustajat kiitosrukoukseen messun päätteeksi
Piispa Juhanan vierellä edeltäjät samassa jatkumossa; Piispa Risto Soramies Juhanan vasemmalla puolella ja Piispa Matti Väisänen oikealla puolella.
Ryhmäkuvassa vihkimiseen osallistunut pappiskollegio ja sisarkirkkojen edustajat
Piispan virkaan vihkimysmessun voi katsoa Lähetyshiippakunnan YouTube-kanavalla tai suoraa alta.
Kuvat: Kari Puustinen
Oulun hiippakunnan tuomiokapituli istunnossaan 5.8.2014 määräsi allekirjoittaneen menettämään pappisvirkansa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Kapitulin päätöksen mukaan olen toiminut virkani velvollisuuksia vastaan ja rikkonut pappislupaukseni toimimalla Lähetyshiippakunnassa. Näin minut on arvioitu ”ilmeisen sopimattomaksi” pappisvirkaan. Vastauksessani 6.6.2014 tuomiokapitulille esitin, etten ole rikkonut pappislupaustani, koska katson toimineeni vuonna 1999 samaisen kapitulin kelvolliseksi arvioidun opetuksen ja Luther-säätiön palvelukseen annetun virkamääräyksen mukaisesti. Näin olen pappislupaukseni velvoittamana palvellut kirkon tunnustuksen mukaisesti monenlaisessa heikkoudessani sanankuulijoita Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.
Vaikka tuomiokapitulin päätös oli ennakoitavissa, en voi kieltää, etteikö se kouraisisi syvältä. Sanat ”ilmeisen sopimaton” eivät jätä tulkinnanvaraa. Ne ovat rajut varsinkin kun puhutaan virasta, jota hoidetaan jatkuvasti suuri tuomiopäivä silmien edessä. On erottamisella omat häpeäänkin liittyvät ulottuvuudet. Tuskin kukaan haluaa olla sopimaton ja erotettu. Äitini puolelta Simojoki-suvussa on sukupolvesta toiseen palveltu pappisvirassa tätä kirkkoa 1600-luvun lopusta lähtien. Taidan olla ensimmäinen virasta erotettu. Kaiken keskellä koen kuitenkin olevani etuoikeutettu, kun olen saanut ensin pyhän kasteen ja sittemmin pappisvihkimyksen 18.12.1999 Kristuksen kirkkoon Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yhteydessä. Ne vähän yli 14 vuotta paimenviran hoitoa tässä kirkossa ovat sisältäneet sekä hellettä että vilua ja uni on paennut usein silmästä. Mutta silti tämä aika ei ole tuntunut kiittämättömän ja kyltymättömän Laabanin palveluksessa ololta. Olenhan saanut palvella häntä, joka minua rakastaa ja jota minä rakastan. Kristus ja hänen seurakuntansa ovat kantaneet minua ja perhettäni. Vuodet ovatkin tuntuneet kuin muutamilta päiviltä.
Vaikka erottamispäätös osuu minuun henkilönä, kyse varsinaisesti on Suomen ev.lut. kirkon suhteesta Lähetyshiippakuntaan. Se näkyy kirkkaasti perusteluissa. Lähetyshiippakunnan perustamisen syyt on kerrattu moneen kertaan. Lähetyshiippakunnan asemointi liittyy taustalla olevaan suureen kysymykseen: Miten kirkkoa uudistetaan? Tämä on aina ajankohtainen reformatorinen teema. Uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlaa vietetään 2017. Suomen ev.lut. kirkossa on vuosikymmeniä vaikuttanut tunnustusliike, joka on pyrkinyt kirkolliseen uudistukseen kirkon omasta hengellisestä olemuksesta ja lähtökohdasta käsin. Raamattu ja luterilainen tunnustus on se, jonka mukaan kirkkoa uskon yhteisönä rakennetaan ja uudistetaan eikä ajan hengen mukaiset kansalle kuuluvan kirkon enemmistöpäätökset. Nämä kilpailevat uudistusohjelmat ovat iskeneet vastakkain Raamatun äärellä niin evankeliumin olemuksen, kirkon tehtävän, lähetystyön luonteen, kasteen ja kummiuden, kirkon viran, pappisvihkimykseen pääsyn, syntymättömän lapsen oikeuksien, miehen ja naisen välisen avioliiton asetuksen ja monien muiden kysymysten kohdalla.
Ilman mitään suurempaa uhrautumisen syndroomaa voi sanoa, että tämä kapitulin päätös on taas askel Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa menossa olevasta uskonpuhdistuksesta. Sen sijaan, että kirkkoa puhdistettaisiin Jumalan sanalla, sitä ollaan puhdistamassa Jumalan sanasta. Se näkyy selviten siinä, että piispa Rimpiläisen jälkeen sananpalvelijoiksi ei enää vihitty apostoliseen virkakäsitykseen pitäytyviä eikä ns. piispa Heikan paperin jälkeen seurakunnista ollut enää mahdollista saada sananpalvelijan virkoja. Nyt ollaan erottamassa ja uhkailemassa niitä sananpalvelijoita, jotka ovat rakentaneet jumalanpalvelusseurakunnissa Suomen ev.lut. kirkon sisällä luterilaista vaihtoehtoa, kun muuta vaihtoehtoa ei enää ollut. Sanaa kyllä saa edelleen julistaa, mutta yhä harvemmassa paikassa kokonaista Jumalan sanaa. Yhä useammin täytyy vaieta kipeän ajankohtaisista kysymyksistä tai pyydellä anteeksi, että Raamatussa näinkin sanotaan. Millainen tämä kirkko onkaan juhlavuonna 2017?
Helsingin hiippakunnan piispa Irja Askola totesi kesällä Pride-tapahtumassa kaksi rukoushetkeä saman sukupuolta olevien parien puolesta pitäneen papin toiminnasta, että tunneviesti hyväksynnästä on tärkeämpi kuin kirkkojuridiset kysymykset. Juridiikka ja tunne soveltuvat myös Lähetyshiippakuntaan, vaikkakin päinvastaisesti sovellettuna. Suomen ev.lut. kirkon tuomiokapitulien kurinpitotoimet ovat vakavimmalla mahdollisella tavalla ja tarkasti valikoiden kohdistuneet Lähetyshiippakuntaan, ensin piispa Soramieheen ja nyt allekirjoittaneeseen. Mutta Askola on sikäli oikeassa, että juridiikkaa suurempi merkitys on tunneviestillä. Olette ”ilmeisen sopimattomia Suomen ev.lut. kirkkoon” -viesti on annettu tuhansille Lähetyshiippakunnan messuissa käyville.
Minun osaltani työ Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappisvirassa on nyt päättynyt. Enää en saa palvella pappina seurakuntalaisia Suomen ev.lut. kirkon yhteydessä. Surullisena on tunnustettava, että Suomen ev.lut. kirkon uudistuspyrkimykseni on kertakaikkisesti torjuttu. Mutta Kristukselta saatu virka ja vihkimys eivät rauenneet kapitulin nuijan kopautuksella. Kutsu ja vihkimys saavat nyt seurakseen uuden lähettämisen. Haluan edelleen toimia Kristuksen kirkon rakennustyössä Lähetyshiippakunnan seurakuntien kautta. Kieltämättä oudossa tilanteessa ensi viikolla summaan viimeisen neljän vuoden työni väitöstilaisuudessa, jossa puolustan väitöskirjaani, jonka aiheena on: Kutsuminen, siunaaminen ja lähettäminen – Ordinaatiokaavojen käsitys pappisvihkimyksestä ja virasta Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa 1963–2003.
Entä mitä tämän jälkeen? Eräs ystävä muistutti vapauttavasta raamatunkohdasta. ”Erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia” (Room.1:1). Siinä riittää minullekin tehtävää apostolisessa virassa elämän loppuun saakka!
Juhana Pohjola, pastori
Lähetyshiippakunnan hiippakuntadekaani
