Espoossa toimiva Pyhän Tuomaksen luterilainen seurakunta muuttaa helmikuun alusta uusiin kirkkotiloihin Kauniaisten metodistikirkolle. Samalla messut siirtyvät alkamaan iltapäivällä kello 16. Muuton taustalla ovat seurakuntalaisten kasvanut määrä ja myös halu löytää entistä sopivampi tila seurakunnan jumalanpalvelukselle.
Seurakunta on kokoontunut toimintansa alusta, vuodesta 2013, Espoon Kristillisen koulun tiloissa. Viimeinen messu kristillisellä koululla vietettiin 28.1. klo 11. Koulun musiikkiluokkaa, jossa messuja on viime vuodet pidetty, on pyritty kaunistamaan ja muuntamaan kirkollisemmaksi monin tavoin, esimerkiksi tuomalla tilaan oma alttaritaulu. Kuitenkin uuden tilan kirkollisuus otetaan vastaan ilolla.
Uusi kirkkosali onkin upea perinteisine puisine kirkonpenkkeineen ja urkuparvineen. Lähialueen asukkaat kuulevat jatkossa myös kahden kirkonkellon soivan alkavan jumalanpalveluksen merkiksi. Kellojen ääni onkin monelle kauniaisissa asuneelle tuttu, sillä kirkkorakennus täytti viime vuonna 100 vuotta.
Uusiin tiloihin muutto helpottaa paitsi kasvavaa seurakuntaa tilanpuutteessa myös helpottaa esimerkiksi suntiotiimin työtaakkaa. Kristillisellä koululla suntiot ovat uskollisesti joka sunnuntai siirtäneet pöytiä ja muita koulutarvikkeita rakentaakseen kirkkosalin aina kokoontaitettavaa alttaria myöten.
Messut Kauniaisten metodistikirkolla (yhtiöntie 33) sunnuntaisin 4.2. alkaen klo 16.
Messuajat sekä lisää tietoa Pyhän Tuomaksen seurakunnasta löydät sivulta: lhpk.fi/espoo