Blogi: Puhe marssilla elämän puolesta
23.9.2023
Loimaan peltomaisemat kutsuvat vieraita Kesäjuhlaan. Kuva: Eevakaisa Lankinen
Juhannus ja Lähetyshiippakunnan Kesäjuhla lähestyvät. Tämänvuotinen teema ”Hän toi minut avaraan paikkaan” nousee psalmista 18 (Ps. 18:20). Millainen maisema kristilliseen elämään sinulle tänään avautuu näiden sanojen kautta? Saatko olla avarassa paikassa armon aarteet omistaen?
Joskus aikanamme ympäröivä maailma välittää erilaisia oppejaan ja kuviaan kristillisestä kirkosta. Säännöllisesti voi törmätä vaikkapa mediassa tai joillakin keskustelupalstoilla sellaiseen kuvaan, jossa kristillinen kirkko ja sen elämä halutaan kuvata jonkinlaisena ahtaana karsinana. Jonakin sellaisena, joka ei kutsuisi avaralle paikalle, vaan suorastaan toimisi sitä vastaan. Tässä kuvassa Kirkkoa kuvataan paikkana, jossa seurataan vain ahtaita sääntöjä ja ihmisiä ajetaan samaan muottiin. Tämän vastakohtana tarjotaan erilaista vapautumista, jossa tulisi päästää irti kaikesta pidäkkeistä elämän eri osa-alueilla. Mutta eikö tämä ihmiseen itseensä käpertyminen ole lopulta kovin ahdas karsina?
Todellisuudessa kristillinen kirkko on aidosti universaali, maailmanlaaja. Vapahtajan pelastustyö kokoaa sunnuntai toisensa jälkeen erilaiset ihmiset. Se yhdistää sukupuolet, kielet, kansanheimot ja sosioekonomiset taustat. Kaikki ovat saman armon varassa. Heitä yhdistää pelastussanoma Jeesuksesta. Kaikki elävät tämän riemuviestin äärellä. Tämän perustan yhteydessä kulkevaan joukkoon mahtuu monenlaista kulkijaa elämän eri tilanteista, ja hyvä niin. Kirkko ei edusta politiikkaa eikä ideologiaa, vaan se kutsuu kaikkia ja kaikilta elämänalueilta synnintunnustajan paikalle ja tarttumaan armolupaukseen Jeesuksen täytetyssä työssä.
On totta, että Vapahtajan seuraaminen tuo oman hintansa. Kristittynä eläminen on sunnuntaista toiseen ylösnousemuksen lahjojen äärellä kulkemista, mutta usein se ei ole tässä maailmassa vain ”sunnuntaiajelua”. Jokainen, joka haluaa ojentautua perinteisen kristillisen uskon ja elämän mukaan elämässään, on yhtenään vaarassa myös näyttäytyä tässä maailmassa jonkinlaisena kummajaisena.
Kun maailmassa asiat ovat usein väärinpäin, niin hän, joka seisoo tukevasti vahvemmalla perustalla, näyttää erilaiselta. Samalla on kiusaus niin seurakuntalaisille kuin pastoreille seurata ajan trendejä ja väsyä kulkemasta vastavirtaan. Kirkon tulee kuitenkin elää Vapahtajan sanasta. Sen myötä kirkko on aina tavalla tai toisella vastakulttuuri ajassaan. Siksi Vapahtajan seuraamisella on aina hintansa ajassa tavalla tai toisella, oli se sitten väkivallan uhkaa, taloudellista hankaluutta, vaikeutta ihmissuhteissa tai jotakin muuta. Usein saatetaan kokea raskaana myös ympäröivän yhteiskunnan paine, vaikka varsinaisesta vainosta ei voitaisikaan puhua.
Näistä syistä saatamme olla elämässämme ahtaalla, mutta Jumala on kutsunut ja kutsuu meitä avaraan paikkaan. Hän ei kutsu piiloon, puristuksiin ja kaltereiden taakse, vaan avaraan paikkaan, ilosanoman lujalle kalliolle, valtakuntansa yhteyteen, jossa saa omistaa syntien anteeksiantamuksen lahjan ja uuden elämän toivon.
Joskus tässä maailmassa ovet sulkeutuvat edessämme, mutta Jumalan valtakunnan yhteydessä on tilaa elää, hengittää ja etsiä paikkaansa Jumalan kuvaksi luotuna ja osana hänen kirkkoaan. Siksi rukoilemme, että olipa tässä ajassa kirkolla edessään miten tukalat vaiheet tahansa, keskellämme saisi yhä enemmän sijaa Jumalan evankeliumin avaruus sekä ilo ja ymmärrys siitä, että meidät on tuotu avaraan paikkaan.
Joskus kirkko ja kristityt joutuvat kulkemaan tässä ajassa niin sanotusti nisunjyvän tietä. On monta selittämätöntä asiaa, vastausta vaille jäävää kärsimystä. Mutta kaikissa niissä kanssamme kulkee Jeesus. Jeesus sanoo: ”Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.” (Joh. 16:33) Jeesuksen kanssa ei ole mitään hätää. Hänellä on valta johdattaa sinutkin sen pimeän läpi, jossa nyt elät. Hänen kärsimisensä ja ylösnousemuksensa kautta sinulle on avattu pääsy ikuiseen elämään, vapauteen ja rakkauteen, Jumalan yhteyteen.
Kerran kaikki kansat polvistuvat Vapahtajan edessä. Me saamme tehdä niin jo sunnuntai toisensa jälkeen syntisten joukkona yhteisessä ehtoollispöydässä. Siinä saat tulla armahdettuna Jeesuksen pöytään. Siitä sinut lähetetään siunattuna jatkamaan tietä. Ja millainen nisunjyvän tie se tässä ajassa onkaan, sinä saat taittaa sitä mestarisi kanssa.
Joel Kerosuo,
Lähetyshiippakunnan dekaani
Lähetyshiippakunnassa on viime vuosina toisinaan kysytty, tulisiko sen rekisteröityä uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. Vuonna 2021 hiippakuntakokous käynnisti rekisteröitymisen hyötyjen ja haittojen selvitystyön. Mistä tässä tarkemmin on kyse? Kysymyksiin vastaa Lähetyshiippakunnan dekaani Joel Kerosuo.
– Seurakunnissamme on ihmisiä, jotka ovat asiassa hyvin erilaisella mielellä. Osalla on tiiviimpi suhde Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon, ja osalla se on hyvin löyhä tai katkennut kokonaan jo aikoja sitten. Tästä taustasta herää luontevana kysymys, mikä olisi Lähetyshiippakunnalle paras mahdollinen tapa järjestäytyä. Suomessa normaali tapa on perinteisesti ollut uskonnollisen yhdyskunnan perustaminen.
Nykymalli, jossa Lähetyshiippakunta ja Luther-säätiö muodostavat kaksoisrakenteen, on sinänsä koettu toimivaksi. Toisaalta malli on joskus koettu epäselvänä. Korona-aikana myös uskonnonvapauskysymys tuli vastaan, kun valtiovalta kohteli eri tavalla rekisteröityjä uskonnollisia yhdyskuntia ja rekisteröimättömiä uskonnollisia yhteisöjä. Vaikka asiaa tutkiessa tarkentui, että uskonnollisilla yhteisöilläkin on varsin laaja uskonnonvapauden suoja, keskuudessamme oli jo herännyt kysymys, olisiko meidän kuitenkin selkeintä olla uskonnollinen yhdyskunta.
– Hiippakuntakokous hyväksyi erään seurakunnan esittämän aloitteen, jossa pyydettiin selvittämään rekisteröitymiseen liittyviä näkökohtia Lähetyshiippakunnan kannalta. Päätöksen pohjalta hiippakuntaneuvosto nimesi komitean marraskuussa 2021. Komitean mandaatti on siis kerätä tietoa keskustelun tueksi. Pyrimme kokoamaan faktatietoa, jotta voisimme tietää tarkalleen, mitä uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröityminen käytännössä tarkoittaisi eri asioiden suhteen. Komitean työn tarkoituksena ei siis ole ainakaan tässä vaiheessa ehdottaa suoraan, miten tulisi toimia.
Hiippakuntaneuvosto nimesi komitean jäseniksi minun lisäkseni piispa Juhana Pohjolan, Luther-säätiön hallituksen puheenjohtajan Raimo Savolaisen, pastori ja lakimies Jyrki Anttisen, hiippakuntasihteeri Sami Niemen, pastorit Esko Murron ja Otto Granlundin sekä hiippakuntaneuvoston edustajaksi Pauliina Pylvänäisen. Kuluneen vuoden aikana olemme vuorotellen keränneet kukin eri osa-alueelta materiaalia, jota olemme yhdessä työstäneet. Pyrimme saamaan kattavasti eri teemoja seurakuntien ja koko hiippakunnan yhteiseen käyttöön.
Pohdittavanamme on ollut hyvin erikokoisia teemoja. Toisaalta rekisteröitymisessä on kyse monenlaisista käytännön järjestelyistä, toisaalta isoihin henkilökohtaiseen identiteettiin kuuluvista asioista. On hyvin ymmärrettävää, että aiheeseen liittyy erilaisten näkökulmien ohella myös erilaisia tuntemuksia ja huolenaiheita.
– Uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröityminen on herättänyt seurakunnissa sekä innostusta että varauksellisuutta. Monet kysymykset liittyvät talouteen ja hallintoon. Myös kaksoisjäsenyyskäytäntö, eli yhtäaikainen jäsenyys sekä Suomen ev.lut. kirkossa että Lähetyshiippakunnassa, ja asian vaikutus siihen pohdituttaa. Emme ole halunneet sulkea pois mahdollisuutta olla jäsen ev.lut. kirkossa, vaikka sanommekin, että jäsenyys Lähetyshiippakunnassa riittää. Rekisteröityminen piirtäisi esiin asian myös siksi, että ev.lut. kirkon säädökset eivät hyväksy kaksoisjäsenyyttä tälläkään hetkellä. Nykytilanne on perustunut oikeastaan osittain tietämättömyyden suojaan.
– Tähän me kykenemme nyt jo vastaamaan, että huoli hallinnollisen työmäärän kasvamisesta ei näytä perustellulta. Jos Lähetyshiippakunta rekisteröityisi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi, perustamisvaiheessa hallinnollista työtä tulisi paljon, mutta käytännössä nykyinen seurakunnan hallinnon määrä ei muuttuisi. Hiippakunnan kanslian pitäisi organisoida jäsenrekisteri, mutta valtiolta voisi saada tietyn tuen sen hoitamiseen. Sinänsä siis taloushallinnon kustannuksien ei pitäisi nousta. Meidän tilanteessamme isompi kysymys onkin, miten muutoin talousvastuu jaettaisiin uudessa tilanteessa. Kuka ja ketkä sitä hoitaisivat, millä vastuulla ja mandaatilla? Samoin Lähetyshiippakunnan seurakuntien talouden tulisi olla ensin tasapainossa. Siihen toki pyritään nykytilanteessakin.
– Konstituutiokomiteassa olemme kehitelleet erilaisia skenaarioita, miten Lähetyshiippakunnan talous olisi mahdollista järjestää. Jokaisella niistä on omat heikkoutensa ja mahdollisuutensa. Yksi vaihtoehto olisi pyörittää taloutta kokonaan edelleen Luther-säätiön kautta. Toisessa skenaariossa Lähetyshiippakunta ottaisi hoitaakseen kirkon työn, mutta työnantajavastuu ja seurakuntien taloudet menisivät edelleen Luther-säätiön kautta niin kuin nyt. Kolmannessa vaihtoehdossa talous menisi kokonaan Lähetyshiippakunnan kautta.
Selvitystyön tässä vaiheessa vaikutelmani on, että jos Luther-säätiö hoitaisi seurakuntien taloutta ja Lähetyshiippakunta yhteistä työtä, tulisi jopa lisää säätämistä nykytilanteeseen verrattuna. Joka tapauksessa asioita täytyy koordinoida yhteisesti jatkossakin, mikä malli sitten mahdollisessa tilanteessa valittaisiinkaan, ja ketkä viran puolesta asiaa hoitavat. Samoin on pohdittava tarkkaan, kuka kantaa vastuun eri tilanteissa. Säätiössä on myös pitkä kokemus vastuun kantamisesta, sekä osaaminen ja toimintakulttuuri, jotka eivät synny hetkessä.
– Uskonnonvapauden osalta maassamme voidaan nähdä heikkeneväisyyttä. Tästä on osoituksena esimerkiksi Päivi Räsäsen ja Juhana Pohjolan oikeudenkäynti. Pohdittavia kysymyksiä varmasti on. Minun on kuitenkin vaikea nähdä, että järjestäytyminen heikentäisi asemaamme. Luther-säätiön säädekirjan perusteella meillä on vahva uskonnonvapauden suoja jo nyt, ja sitä me tulemme puolustamaan, mutta rekisteröityminen selkeyttäisi asiaa.
– Olen toistuvasti kohdannut väärinymmärryksen, että jos järjestäytyisimme uskonnolliseksi yhdyskunnaksi, nykyisen ehtoolliskäytäntömme tarvitsisi automaattisesti muuttua. Olemme jo aiemmin katsoneet, että kaikkien, jotka haluavat seurata Raamattua ja luterilaista tunnustusta, on mahdollista osallistua ehtoolliselle.
Oma kysymyksensä on, voiko Lähetyshiippakunnan jäsen osallistua esimerkiksi itselle rakkaan herätysliikkeen kesäjuhlilla ehtoolliselle. Toivon, että löytäisimme herätysliikkeiden kanssa tästä hyvän ratkaisun, jos olemme joskus rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta. Varmasti halua vaalia hyviä yhteyksiä löytyy puolin ja toisin.
– Kevään aikana kannustamme seurakuntia pysähtymään jäsenyyden teeman äärelle. Päädyimmepä rekisteröitymisen suhteen aikanaan millaiseen ratkaisuun tahansa, ydinkysymys kirkkomme menestyksen kannalta on: Saako jumalanpalvelus tulla elämäksi ja seurakunta kodiksi, ja saako myös jäsenyyden lahja kirkastua? Huolimatta siitä, mikä on virallinen statuksemme suhteessa valtioon, on keskeistä, että kristitty löytää seurakunnan kodikseen.
Konstituutiokomiteassa suunnittelemme, että lähettäisimme seurakuntiin myöhemmin kyselyn lisätiedon keräämiseksi. Syksyllä annamme väliraportin hiippakuntaneuvostolle, ja komitean työskentely on esillä myös hiippakuntakokouksessa marraskuussa. Tarvitsemme myös jatkuvasti seurakunnissa käytävien keskustelujen kautta tulevaa kuvan tarkennusta tilanteesta. Meillä ei ole kiirettä eikä painetta mihinkään suuntaan. Rauhallisin mielin ja kiinnostuneina olemme pohtimassa eri näkökulmia ja vaihtoehtoja.
Teksti: Pauliina Pylvänäinen
Lähetyshiippakunnan Kesäjuhlan lauantaipäivänä hiippakuntadekaani Joel Kerosuo käsitteli luennossaan Lähetyshiippakunnassa ajankohtaisia asioita. Esille nousivat erityisesti Euroopassa käytävän sodan vaikutus kristittyjen elämään sekä kysymys jäsenyyden merkityksestä Lähetyshiippakunnan seurakunnissa.
Puheenvuoronsa aluksi Kerosuo pohti, kuinka kristittyjen tulisi elää sotauutisten keskellä. ”Venäjän hyökkäys Ukrainaan on vaikuttanut pienimuotoisesti myös Lähetyshiippakunnan seurakuntiin”, Kerosuo kertoo. ”Seurakunnissa on kerätty avustuksia kauemmas ja yritetty eri tavoin auttaa heitä, jotka ovat seurakuntien yhteyteen löytäneet.” Ystäväkirkon pastorin tervehdykset Ukrainasta ovat olleet Kerosuon mukaan vavahduttavia.
Kristittyjen ei kuitenkaan tarvitse kiinnittää katseitaan vain hätään ja pelonaiheisiin ympärillään ja omassa elämässään, Kerosuo muistuttaa. ”Meidän katseemme kiinnitetään ajasta iankaikkisuuteen, epätoivon maailmasta Vapahtajan laupiaisiin silmiin. Hauraan ihmiselämän keskelle tulevat omistettavaksi suuren Jumalan suuret lahjat ja lupaus valtakunnasta.”
Kerosuo toteaa, että Kesäjuhlan tämänvuotisen teeman ”Tässä on tie” ydin on muistuttaa jokaista, että Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä. Puhe tiestä sisältää hänen mukaansa sekä lain että evankeliumin. Se osoittaa Kristukseen, joka itse on tie. Toisaalta se näyttää aina, millaista on meidän vaelluksemme ja ”tiellä kulkemisemme”, mutta samalla se aina osoittaa Kristukseen ja antaa Hänet. Kaikki on tehty valmiiksi!
Samalla juhlien teemasta avautuu kristillisen vaelluksen näköala, niin kirkkona kuin yksittäisinä kristittyinä, Kerosuo pohtii. ”Korvasi saavat kuulla Sanan ohjaavan sinua eteenpäin ja pysymään tien kulkijana syrjään poikkeamatta. Sana saa sinussa aikaan myös väärien teiden inhoamisen ja hylkäämisen. Tässä on elämän tie, ’pyhä tie’, joka vie varmasti perille taivaaseen asti.”
Kerosuo rohkaiseekin kristittyjä elämään normaalia elämää, vaikka Euroopan sotatilanne pelottaisikin. ”Samalla kun pidämme kourat ristissä, etteivät pommit lentäisi ilmaan, niin samalla me saamme elää rohkeasti, seurakuntia rakentaen, eläen normaalia kristityn elämää. Kun me saamme elää tästä perustasta ja Jumalan armoteoista, ei ole hätää, silloinkin, kun ulkonaisesti joskus elämässä on hätä.”
Luennon loppupuolella dekaani käänsi katseen Lähetyshiippakunnan ja sen seurakuntien tämänhetkiseen tilanteeseen. Hän kertoi, että työstettävänä on normaaliin elämään liittyviä kysymyksiä. Yksi niistä on riittävän taloudellisen pohjan löytäminen pastoreiden ja muiden työntekijöiden palkkaamiseen. Dekaanin mukaan vastaus haasteeseen löytyy seurakuntien keskeltä: ”Kyllä se on ystävät yhdessä meidän löydettävä sellainen talouden taso, jolla saadaan asiat onnistumaan ja myös löydettävä ne hankkeet mihin panostaa, laittaa työpanosta ja myös taloudellisia resursseja. Mutta yhdessä työskennellen meillä on myös aito mahdollisuus saada asioita onnistumaan ja eteenpäin.”
Kerosuo pohti myös kysymystä Lähetyshiippakunnan rekisteröitymisestä uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. ”Tietyssä tilanteessa olisi ollut selkeintä, jos kirkkomme olisi voinut toimia yhteiskunnan juuri kirkkoja varten luodulla selkeydellä uskonnollisen yhdyskunnan asemassa”, hän totesi. ”Toisaalta taas on joskus pelätty, että saisiko valtio jotenkin vahvemmin lonkeronsa kirkon elämään sitä kautta. Pystyisikö se vaikuttamaan kirkkoon tavalla, jota emme toivo.” Näitä kysymyksiä on Kerosuon mukaan rauhassa tuumattava. Kiirettä vastauksen löytämiseen ei ole, mutta kentältä on kuulunut toiveita selkeyttää tilannetta. ”On tietyt huolet, mutta myös halu löytää kirkkoa parhaiten palveleva malli, mikä se onkaan”, Kerosuo tiivistää.
Varsinainen ydinkysymys on Kerosuon mukaan kuitenkin jäsenyyden merkitys seurakunnissa. Sen vahvistuminen on jatkuva haaste, johon korona-aika on antanut oman näkökulmansa. ”Eikö vallitseva korona-aika ole piirtänyt seurakuntiemme todellisuutta esiin?”, Kerosuo kysyi. ”On ollut erimielisyyttä joskus, miten toimia jossakin tilanteessa, mutta toisaalta se on tuonut esiin myös yhteyden Jumalan lahjojen äärellä. Oman seurakunnan merkitys on myös saattanut kirkastua, kun on ollut pastori, joka nimeltä kutsuu ja tarvittaessa perhekunnittain palvelee. Se piirtää myös aina esiin sen konkreettisen seurakuntajoukon. Siinä on meille myös mielekäs näky.”
Kerosuo toteaa, että Lähetyshiippakunnan ehtoollispöytään ovat tervetulleita kaikki kastetut, luterilaista uskoa tunnustavat ja syntien anteeksiantamusta kaipaavat elävät kivet, olivatpa he seurakunnan jäseniä tai eivät. Dekaanin mukaan seurakunnan jäsenyys kuitenkin auttaa ”piirtämään esiin sitä laumaa, joka tämän alttarin ja saarnatuolin äärellä kokoontuu”. Hän luonnehtii jäseneksi liittymistä yksittäisen elävän kiven tunnustukseksi: ”Tähän yhteyteen minä tahdon omalla nimelläni ja allekirjoituksellani sitoutua, tätä toimintaa tahdon kannattaa ja tukea, ja näiden ihmisten kanssa tahdon olla kulkemassa yhdessä, palvelemassa, kärsimässä, iloitsemassa ja odottamassa toivomme täyttymistä, Vapahtajan toista tulemista. Tässä on minun seurakuntani.”
Dekaani Kerosuon luennon voit kuunnella kokonaan täältä.
