Oletko sinä joskus kuunnellut saarnan nettisivuiltamme? Mahdollisesti, sillä ne ovat olleet suosittuja siitä lähtien, kun saarnoja alettiin julkaista Suomen Luther-säätiön nettisivuilla parikymmentä vuotta sitten. Netin kautta kuunneltavat saarnat avasivat myös jumalanpalvelusyhteisöjen ulkopuolella eläville ikkunan, jonka kautta messuissa julistettuun Sanaan pystyi tutustumaan.

 – Saarnojen nauhoitus ei aikoinaan syntynyt suurena strategisena toimintasuunnitemana, vaan eräs henkilö pyysi, voisiko saarnan nauhoittaa, jotta myös pyhäkoulua pitävät henkilöt pystyisivät kuuntelemaan saarnan myöhemmin. Siitä se sitten lähti, hiippakuntadekaani Joel Kerosuo kertoo.

Kerosuo muistelee itsekin aikoinaan tutustuneensa Luther-säätiön seurakuntiin netistä saarnoja kuuntelemalla. Myös moni muu on kertonut, että on aluksi tehnyt näin pitkäänkin ennen kuin on uskaltautunut mukaan.

– On upea asia, että saarnat voivat olla rakentamassa. Toki samalla haluamme olla aina kutsumassa myös messuun Jumalan lasten pöytään ja yhteyteen, Kerosuo lisää.

Sittemmin Lähetyshiippakunnan mediatyö on saanut saarnojen rinnalle monenlaista muita ulottuvuuksia. Esimerkiksi YouTubesta voi seurata messujamme tai Kesäjuhlaa, Studio Kryptan ohjelmista puhumattakaan. Uskonpuhdistuksen muistovuoden 2016 lähestyessä Lähetyshiippakunta halusi olla mukana nostamassa esiin uskonpuhdistuksen ja pelastuksen aarteita. Silloinen dekaani Juhana Pohjola antoi Kerosuolle tehtäväksi ottaa vastuulleen luterilainen.net -sivuston sisällön suunnittelun ja työstämisen. Sivusto palvelee kiinnostuneita edelleen.

– Samoin ainakin muutama on tunnustanut kuuntelevansa Oikeasti luterilainen– podcastia, joka on päässyt alkuun sen myötä, että hetkellisesti korona pyyhkäisi kalenterin tyhjäksi, Kerosuo iloitsee.

Tänä kesänä mediatyöhön on harkitusti panostettu, kun aiemmin aloitettua työtä jatketaan ja lisätään. Lähetyshiippakunta on näet palkannut kokoaikaiseksi mediatyöntekijäksi Matti Reinikan. Hän aloittaa laajennetussa työnkuvassaan elokuussa.

Pitkän linjan dokumentaristi ja seurakuntalainen

Matti Reinikka valmistui Lahden muotoiluinstituutista vuonna 1997. Päättötyönään hän teki dokumenttielokuvan, mikä suuntasi hänen työuraansa kymmeniksi vuosiksi eteenpäin:

– Jotenkin ajauduin opiskeluaikana dokumenttien pariin ja olen niitä tehnyt siitä lähtien, Matti kertoo.

Työuransa aikana Matti on työskennellyt pääasiassa Elokuvaosuuskunta Siperia -niminen tuotantoyhtiön kautta. Sekä omissa ja toisten tekijöiden projekteissa hän on toiminut eri rooleissa myös äänittäjänä, tuottajana ja leikkaajana.  Matin merkittävimpiä aiempia töitä ovat olleet vuonna 2019 valmistunut Seinäjoen arabikevät -niminen dokumentti, joka käsitteli pakolaiskriisiä. Tätä ennen hän ohjasi Miisa Latikan kanssa Helsingin musiikkitalosta kertovan dokumentin Musiikkitalo – alkusoitto. Isot kotimaiset rahoittajat tukivat noin viiden vuoden mittaista tuotantoa. Elokuva palkittiin maailman suurimmilla taidetta käsittelevien elokuvien festivaalilla, International Festival Of Films On Art -tapahtumassa, Kanadan Montrealissa vuonna 2013. Vuonna 2005 valmistui Tunnustus-nimen dokumentti, jonka Matti oli myös tehnyt yhteistyössä Miisa Latikan kanssa. Ylen tuotantona valmistunut elokuva käsitteli Suomen Luther-säätiön alkuvaiheita.

Lähetyshiippakunnan ja Suomen Luther-säätiön messuihin Matti oli tullut mukaan ennen Tunnustus-dokumentin tekemistä. Pikkuhiljaa häneltä ryhdyttiin pyytämään satunnaisia tilaustöitä kirkon tarpeisiin. Niistä suurimpia oli Ristisaatto-dokumentti, joka julkaistiin, kun Suomen Luther-säätiö täytti 15 vuotta.

– Pitkä dokumenttielokuva on mielestäni kuningaslaji. Se tuo henkilöiden kautta todellisuuden lähelle katsojaa, ja myös elokuvan tekijää, Matti pohtii.

Tällä hetkellä Matti työstää työryhmän kanssa Päivi Räsäsen ja Juhana Pohjolan oikeudenkäyntiprosessia seuraavaa dokumenttielokuvaa. Heidän tavoitteenaan on saada elokuvalle riittävä rahoitus, jotta Matti voisi tehdä sen loppuun.

Koronarajoitukset johtivat liveohjelmiin

– Vaikeat ajanjaksot pakottavat joskus uusiin avauksiin ja kehittämään toimintaa. Nyt, kun katsoo taaksepäin, on hauska havaita, että myös korona-aikaan alkanut työ on muodostunut tärkeäksi, dekaani Kerosuo huomauttaa.

Kerosuo viittaa Lähetyshiippakunnan luterilaisia keskustelu- ja haastatteluohjelmia tuottavaan Studio Kryptaan, joka sai syntynsä maaliskuussa 2020. Hyvin pian koronarajoitustoimien alettua Matti ja Helsingin Pyhän Markuksen seurakunnan pastori Samuli Siikavirta innostuivat ideasta striimata messuja nettiin katsottavaksi. Vaikka Matti oli tehnyt työkseen videotuotantoa, hänellä ei ollut aiempaa kokemusta livestriimaamisesta. Hän hankki tarvittavan tekniikan, ja suorat lähetykset Koinonia-keskuksessa pidetyistä, kokoontumisrajoituksien puitteissa järjestetyistä messuista aloitettiin.

Keväämmällä koronarajoitusten jatkuessa oli päätettävä, voiko Kesäjuhlaa järjestää. Kun järjestäminen todettiin mahdottomaksi, ryhdyttiin Koinonia-keskuksen alakertaan pystyttämään studiota virtuaalista juhlalähetystä varten. Liisa Pitkäranta suunnitteli Studio Kryptan lavastuksen ja tarvittava tekninen kalusto hankittiin.

– Siitä se sitten lähti. Kun Kesäjuhla oli lähetetty, aloitimme keskusteluohjelmien tekemisen, Matti muistelee.

Studio Kryptan katsojamäärät ovat siitä lähtien kasvaneet tasaisesti. Ohjelmia esitetään säännöllisesti myös esimerkiksi Radio Patmoksella. Tähän asti Matti on ollut mukana palkkiotoimisesti muiden töittensä ohella. Hän on vastannut ohjelmien teknisestä toteutuksesta. Niiden aiheet ovat valikoituneet pitkälti vapaaehtoisten toimittajien omien kiinnostusten ja innostusten mukaan. Matti arvostaa suuresti toimittajien käyttämää aikaa ja panostusta:

– Parhaat ohjelmat tulevat silloin, kun toimittajat ovat henkilökohtaisesti innostuneita aiheista, hän toteaa.

Täysiaikaisesti Studio Kryptaan

Työosuuden nosto antaa Matille mahdollisuuden keskittyä Studio Kryptaan kokoaikaisesti. Tarkoitus on jatkaa tutulla haastatteluformaatilla, mutta myös lyhyempiä ja toisinaan myös dokumentaristisia ohjelmia on visioitu.

– Kokoaikainen työ mahdollistaa minulle studion ulkopuolella työskentelyn. Olen hyvin avoin ideoille ja toiveille, Matti kertoo.

Kustannustehokkainta ohjelmien tekeminen on tutusti studiossa, mutta jos halutaan tarjota katsottavaksi dokumentaristisempaa ohjelmaa studion ulkopuolella, tarvittavan ajan määrä kasvaa moninkertaiseksi.

 – Pidän arvokkaana, että meillä on ammattimies tekemässä ja Lähetyshiippakunta voi tuottaa myös tällaisia ohjelmia, kuten esimerkiksi Paimenet-sarjaa, Kerosuo korostaa.

Alan ammattilaisena Matti pyrkii tuottamaan korkeatasoista sisältöä:

– Mielestäni riman pitää olla meillä yhtä korkealla kuin kaupallisissa medioissa.

Matti painottaa myös, että materiaalin laatu kulkee rinnakkain tuotantoon käytetyn ajan kanssa. Mitä enemmän aikaa käytetään, sitä parempaa laatua saadaan. Tämä vaatii luonnollisesti myös rahaa:

– Emme voi tehdä kanavaa ilman taloudellista tukea.

Kerosuo pitää ongelmallisena, että Lähetyshiippakunnan näkyvyys ja tunnettuus ovat edelleen heikkoja: – Olemme sen verran pieni toimija, että kaikki normaalin seurakuntatyön päälle tulevat satsaukset on pystyttävä huolella perustelemaan. Uskon kuitenkin, että kentällä tuetaan laajasti Mattiin ja Studio Kryptaan satsaamista ja ymmärretään, että tarvitsemme sen tuomaa näkyvyyttä. Talousraamin teki helpommaksi tällä kertaa se, että Reinikan palkkaamiseen saatiin tulevaksi vuodeksi erityinen, tähän tarkoitukseen annettu 25 000 euron täsmälahjoitus. Pystymme sen turvin maksamaan kokoaikaisen palkan ilman, että nostamme seurakuntien maksamaa hiippakuntamaksua, jolla katetaan kaikki yhteisen työn kulut. Toivon, että tämä esimerkki voisi tuoda innostuneita lahjoittajia myös jatkossa. Tämä on tietenkin valtava kiitosaihe jälleen, että on lahjoittaja, joka kokee motivoivaksi saada nähdä, miten konkreettisesti tuella voidaan mahdollistaa kirkon elämää.

Kesäjuhlaan ja Keniaan

Matin työrupeama alkaa vauhdilla, kun kalenteri kääntyy elokuulle. Ensimmäiseksi Matti suuntaa Loimaalle Kesäjuhlaan. Sinne pystytetään Studio Kryptan telttastudio, jossa tehdään muutamia haastatteluja juhlaviikonlopun aikana. Tällä kertaa Matti keskittyy myös Kesäjuhlan varsinaisen ohjelman taltiointiin. Hän pyrkii kuvaamaan mahdollisimman monia tilaisuuksia viikonlopun aikana ja tekemään niistä videokoosteen.

Kuun loppupuolella Matti matkustaa pastori Kalle Väätäisen seurassa Keniaan kirkkomme nimikkolähettien Leena ja Tuomo Simojoen luokse. Matkan aikana Matti seuraa ja taltioi Lähetyshiippakunnan lähetystyötä ja yhteistyötä LHF:n (Lutheran Heritage Foundation) kanssa. Tulossa on yksi isompi dokumentti, ja eri työaloista lyhyempiä videoita.

Jumalan varassa

Uusiin työkuvioihin Matti suhtautuu kokemusta huokuvalla luottamuksella. Hän tuntee projektien kulut ja niihin liittyvät vastoinkäymiset. Vaikeudet, joista kuitenkin selvitään. Vuosien osa-aikaisten kuvioiden jälkeen Matti arvostaa kokoaikaista mahdollisuutta keskittyä Studio Kryptaan:

– Minulla on suuri into tarttua tähän työhön, kun tiedän, että voin panostaa siihen ihan kunnolla. Tosi hyvältä tuntuu.

Innostuksen ja kiitollisuuden ohella Matti on myös huomannut ilmiön, joka hengellisen työn tekemiseen liittyy:

– Välillä tulee hirveän voimakasta sisäistä vastusta. Sen voimakkuus on ollut yllättävää.

Noina hetkinä Matista tuntuu ihan kuin joku sanoisi, että ”Sinusta ei ole tähän, olet ihan surkea, lopeta”. Hän on kuitenkin saanut kokea, että myös tällaisina hetkinä Jumala auttaa:

– Olin kerran Kesäjuhlilla ja tuntui, että kaikki meni pieleen. Päässäni pyöri ajatus, että lopetan Studio Kryptan, minusta ei ole siihen ja kaikki vaan nauravat minulle. Tiesin, ettei se ollut totta, mutta se tuntui niin todelta, että olin jo aikeissa pakata auton, lähteä pois ja lopettaa. Silloin juhlakentältä juoksi luokseni täysin tuntematon vanhempi rouva, joka sanoi, että ”Mun oli vaan pakko tulla sanomaan, että kuinka yksi mies voi tehdä näin paljon kirkon hyväksi, ihan mahtavaa!”

Rouvan antamat kehut olivat niin ylenpalttisia, että Mattia alkoi naurattaa. Jumala oli huomannut, että hän oli epätoivon partaalla, ja lähetti enkelin.

– Tämä työ on täysin Jumalan varassa. Teen tietysti sen, mitä osaan, mutta en pysty itse päättämään, että teen jotain merkityksellistä, Matti toteaa.

Esirukoukset Matin työn ja Studio Kryptan puolesta eivät siis jatkossakaan mene hukkaan.

Samoin taloudellista tukea tarvitaan jatkossakin. Voit osoittaa tukesi Lähetyshiippakunnan Mediatyölle ja Studio Kryptalle tilisiirron viitteellä 8222 ja Luterilainen.netille viitteellä 7773. Merkitse saajaksi Suomen Luther-säätiö ja tilinumeroksi FI59 1023 3000 2354 52. Kiitos tuestasi!

Kirkkomme ruotsinkielinen työ vahvistuu tänä kesänä, kun Kesäjuhlassa kaksi pastoria vihitään palvelemaan ruotsinkielisiä seurakuntiamme. Pietarsaaren Pyhän Jakobin  seurakunnassa (Sankt Jakobs församling) oman toimen ohella pastorina ryhtyy palvelemaan Lennart Ahlvik. Tämän lisäksi Lennart sijaistaa myös pastoreita muualla Pohjanmaalla sekä suomen- että ruotsinkielisissä seurakunnissa. Turun Pyhän Gabrielin seurakunnassa (Sankt Gabriels församling) aloittaa puolestaan Niklas Antonsson osa-aikaisella työosuudella.

Koronavuodet kirkastivat seurakunnan merkityksen

Lennart Ahlvik asuu Luodossa Kokkolan ja Pietarsaaren välillä vaimonsa ja kahden pienen poikansa kanssa. Päivätyönsä hän tekee tällä hetkellä elintarvikealalla. Vapaa-aikanaan hän täydentää teologian maisterin opintojaan suorittamalla STM-tutkintoa  Församlingsfakultetenissa Göteborgissa.

Lennartin Jumala on johdattanut nykyiselle paikalleen Turun Pyhän Gabrielin seurakunnan kautta. Seurakunnasta tuli Lennartin ja hänen vaimonsa koti, kun hän oli muuttanut Pohjanmaalta sinne opiskelemaan. Kahden vuoden kuluttua hän kuitenkin palasi takaisin Pohjanmaalle ja alkoi tehdä opintojen ohella töitä ruotsinkielisessä laestadiolaisuudessa (LFF-liikkeessä), ensin nuorisotyötä ja sitten kristillistä radiotyötä.

– Oli monella tavalla antoisaa aikaa palvella näissä tehtävissä, mutta tietyt asiat oman tehtävän ja virkateologiaan liittyen johtivat siihen, että päätin lopulta luopua tehtävästä, kuvailee Lennart kyseistä työsuhdettaan.

Tuolloin elettiin koronavuosia. Hän huomasi, kuinka tärkeää seurakuntayhteys ja jumalanpalvelus ovat kristityn elämässä:

– Kaipasin sitä jumalanpalveluselämää Sanan ja sakramentin ympärillä, jota olimme saaneet elää aikaisemmin jo muutaman vuoden.

Niinpä perhe päätyi keväällä 2022 Pyhän Jakobin seurakunnan messuihin. Seurakunta on tullut perheelle rakkaaksi. Lennart iloitseekin, että he ovat perheenä viihtyneet siellä.

”Suuri helpotus tässä virassa on, ettei oteta omista vaan Jumalan varastoista. Hän kutsuu ja lähettää.”

Lennart ottaa kutsun paimenvirkaan vastaan iloiten, mutta toisaalta lähestyvä pappisvihkimys herättää myös toisenlaisia tunteita.

– Tietysti on suuri ilo saada palvella ”sovituksen virassa” ja olla jakamassa Kristuksen armolahjoja muille ihmisille. Samalla oma heikkouteni, puutteellisuuteni ja syntisyyteni nousevat helposti omien silmien eteen. Suuri helpotus tässä virassa on, ettei oteta omista vaan Jumalan varastoista. Hän kutsuu ja lähettää. Hän myös varustaa ja antaa kaiken tarvittavan.

Seurakunnan rakentajasta paimeneksi

Niklas Antonsson on kotoisin Ruotsista, mutta asuu nykyisin Kaarinassa. Hän työskentelee kirkkohistorian opettajana Göteborgissa Församlingsfakultetenissa, jossa muun muassa monet Lähetyshiippakunnan pastorit ovat aiemmin suorittaneet tai parhaillaan suorittavat tunnustukselliseen luterilaiseen teologiaan syventäviä STM-tutkintoja.

Turun Pyhän Gabrielin seurakunnassa Niklas on ollut vuodesta 2011 lähtien. Hän oli siis mukana jo silloin, kun seurakunnan toimintaa käynnistettiin. Niklas oli jo aiemmin opiskellut teologiaa ja jatkoi tuolloin opintojaan Åbo Akademissa.

– Olen vähitellen saanut kasvaa erilaisissa seurakuntaelämään kuuluvissa tehtävissä ja nyt saanut myös kutsun paimeneksi, Niklas kertoo tiestään. Hänen toiveensa ja rukouksensa onkin, että hänen toimintansa pastorina olisi siunaus tutulle kotiseurakunnalle.

 

Lahjakkaita ja motivoituneita miehiä pioneerityöhön

Dekaani Joel Kerosuo odottaa iloiten ja kiitollisena Kesäjuhlaa, jossa tulevat pastorit Niklas ja Lennart vihitään pyhään paimenvirkaan:

– Juhlatunnelmani Loimaan Kesäjuhlan edellä ovat parantuneet viikko viikolta sitä mukaan, kun olen saanut vahvistuksen seurakunnan esittämistä kutsuista pastoreille ja tulevista pappisvihkimyksistä. On suurta lahjaa, että saamme liittää myös Niklaksen ja Lennartin tähän vihittävien joukkoon.

”Tällaisina päivinä on helppo hymyillä dekaanin konttorilla.”

Kerosuon päällimmäisenä tunteena on valtava ilo ja kiitos siitä, että Jumala lähettää pienelle luterilaiselle kirkollemme palvelukseen näin lahjakkaita ja motivoituneita henkilöitä. Hän toivoo, että tulevat vihkimykset voisivat olla myös laajemmin vahvistamassa Lähetyshiippakunnan ruotsinkielistä työtä:

– Vuosien saatossa on ollut omat haasteensa ja pioneerivaihe on usein työlästä. On yritetty pienin askelin kehittää ruotsinkielistä työtä esimerkiksi koordinaattorin nimeämisellä ja kokonaan ruotsinkielisellä Pyhäkön lampulla. Lennartin ja Niklaksen myötä kokonaisuus vahvistuu jälleen. Pienin askelin eteenpäin kourat ristissä mennään, dekaani toteaa.

Jesajan luterilainen seurakunta Jyväskylässä kutsui toukokuun viimeisenä sunnuntaina pidetyssä ylimääräisessä jäsenkokouksessa vastuupastorikseen Elias Ikäläisen. Seurakuntaan oli etsitty uutta vastuupastoria viime syksystä lähtien. Ikäläinen vihitään paimenvirkaan Kesäjuhlassa, ja elokuussa hän myös aloittaa seurakunnan vastuupastorina palvelemisen.

Jumalan mies joukkueeseen

Jesajan seurakunnan seurakuntaneuvoston puheenjohtaja Tero Salmela kertaa helpottuneena viime kuukausien tapahtumia:

– Olemme viime syksystä lähtien olleet ilman pastoria. Ei ole optimaalinen tilanne, että lauma on ilman kaitsijaa ja joukkue ilman valmentajaa, mutta asia on ollut hyvin esillä dekaanilla ja piispalla. Vuodenvaihteen tietämillä alkoikin tapahtumaan: Dekaani Joel Kerosuo kertoi, että hänellä voisi olla sopiva mies tehtävään. Tässä vaiheessa Elias ei itse edes tiennyt, että häntä oli kaavailtu siihen.

Kevään aikana Elias kävi pari kertaa tutustumassa seurakuntaan ja saarnaamassa.

– Meille tuli hänestä todella hyvä vaikutelma. Elias on rauhallinen ja sopiva tehtävään. Hän on kehityskelpoinen ja hyvä mies tehtävään. Sanoisin, että hän on Jumalan miehiä, Salmela toteaa.

Kun piispa Juhana oli ehdottanut Eliasta seurakunnan paimeneksi, seurakunta piti ylimääräisen jäsenkokouksen.  Lopputulosta voidaan pitää suurena johdatuksena ja rukousvastauksena.

– Kun Elias kesällä vihitään paimeneksi, meidän on hyvä lähteä kesällä rakentamaan yhteistä tulevaisuutta, Salmela iloitsee.

Salmela haluaa toivottaa Eliaksen tervetulleeksi ilman sen kummempia odotuksia tai paineita:

– Toivon, että jokainen Jesajan seurakunnassa kantaa Eliasta ja hänen perhettään rukouksissa, ottaa heidät avoimin mielin vastaan ja antaa hänelle kaiken tuen, Salmela kertoo.

Tehtävälleen omistautuva paimen

Vastuupastoriksi kutsuttu Ikäläinen kertoo olevansa kutsusta sanoin kuvaamattoman otettu ja kiitollinen, mutta myös aralla mielellä:

– Minulla on ollut jo vuosia sisäinen kutsumus pyhään saarnavirkaan, joten sisäisen kutsun vahvistava ulkoinen kutsu on tietysti iloinen asia. Päällimmäisenä ajatuksena ovat siis ilo ja kiitollisuus.

Toisaalta hänen mielessään ovat myös 1. Timoteuskirjeen korkeat vaatimukset seurakunnan kaitsijalle, sekä Jaakobin kirjeen varoitus siitä, ettei kovin monen pidä pyrkiä opettajaksi, sillä opettajat saavat kovemman tuomion.

– Siksi ilon ja kiitollisuuden ohella tunnen myös pelkoa ja tahdon ottaa seurakunnan kutsun vastaan aralla mielellä. Luotan kuitenkin siihen, että jos Kristus seurakuntansa kautta kutsuu sananpalvelijakseen, Hän myös varustaa tehtävään. Koetan muistaa, että hoidan virkaani ja elän koko elämääni saman armon varassa, jota sananpalvelijana tulen saarnaamaan. Se tuo sellaisen levon, ettei pelko kuitenkaan pääse dominoimaan yli ilon ja kiitollisuuden, Elias pohtii.

Elias toivoo, että Jesajan seurakunta saisi hänestä mahdollisimman helposti lähestyttävän paimenen, joka omistautuu tehtävälleen.

 – Minuun ovat tehneet vaikutuksen Lähetyshiippakunnan papit, jotka ovat todellisia paimenia, jotka tuntevat laumansa ja kantavat vastuuta lampaiden hengellisestä elämästä ja hyvinvoinnista, Elias kertoo.

Vartijasta teologiksi ja pastoriksi

Eliaksen matka Lähetyshiippakuntaan, paimenvirkaan ja Jesajan seurakuntaan on ollut hänen nuoresta iästään huolimatta monivaiheinen.  Hän varttui esikoislestadiolaisessa perheessä ja sai lapsuudestaan saakka turvallisen ja yksinkertaisen kristillisen kasvatuksen, sekä uskon. Murrosiässä hän kuitenkin etääntyi esikoislestadiolaisesta liikkeestä ja seurakuntayhteydestä, kunnes tapahtui käänne:

– Vuoden 2017 aikoihin havahduin siihen, että jos kerran pidän itseäni kristittynä, minulla pitäisi olla jokin seurakuntayhteys. Lapsuuteni esikoislestadiolainen liike oli kuitenkin hyvin jakaantuneessa tilanteessa sisäisten erimielisyyksien vuoksi ja aloin ymmärtämään, ettei kaikki liikkeen julistus ollut aina myöskään teologisesti kovin kestävää. Päädyin yhdessä vaimoni kanssa Lahden Lutherin kirkkoon Sleyn jumalanpalveluksiin, joissa kävimme melko säännöllisesti kahden vuoden ajan. Siellä omaksuin luterilaisen identiteetin ja Jumala sytytti sydämessäni syvän kiinnostuksen kristillistä teologiaa kohtaan.

Elias hakikin opiskelemaan teologiaa Itä-Suomen yliopistoon Joensuuhun. Hän ei uskonut saavansa opiskelupaikkaa, sillä oli käynyt vain ammattikoulun. Kun Eliakselle sitten tarjottiinkin paikkaa, hän ei ollut uskoa silmiään. Hän muutti vaimonsa kanssa Joensuuhun, jossa he päätyivät Nehemian seurakunnan messuun.  Pian, koronan tuoman etäopiskelumahdollisuuden myötä, Ikäläiset muuttivat kuitenkin takaisin Orimattilaan ja Lahden Samuelin seurakuntaan.

Eliaksen opiskelijaelämää sävytti pelko, että hän tekee turhaa työtä opiskellessaan alaa, joka ei työllistä.

– Pitkään minua vaivasi se, että opiskelin teologiaa ja tunsin sisäistä kutsua pastorinvirkaan, mutta tiedostin, että Lähetyshiippakunta on pieni kirkko, eikä pappisvihkimys opintojen jälkeen ole mikään itsestäänselvyys.

Elokuussa 2022 Jumala siunasi Eliasta ja hänen vaimoaan tyttärellä, Eliaksen piti jatkaa opintojaan piiri- ja myymälävartijan työn ohella. Jumalan johdatusta oli, että kaikesta huolimatta opinnot pysyivät käynnissä ja etenivät. Elias kutsuttiin mukaan syksyllä 2023 alkaneelle Lähetyshiippakunnan SUPI-kurssille.

– Se sytytti toivon kipinän siitä, että en ehkä ollutkaan opiskellut teologiaa turhaan. Siitä alkaen tie pastorinvirkaan onkin edennyt paljon nopeammalla vauhdilla kuin olisin osannut ajatella: tammikuussa aloitin suorittamaan Lähetyshiippakunnassa yliopisto-opintoihin kuuluvaa työharjoittelua ja sen puitteissa olen päässyt jo muutamaan otteeseen saarnaamaan ja näkemään pastorin työtä lähempää.

Jesajan seurakunnan vastuupastorina aloittaminen merkitsee Ikäläisen perheelle muuttoa uudelle, entuudestaan täysin vieraalle paikkakunnalle:

– Odotamme tulevaa innoissamme ja positiivisella jännityksellä. Luotamme siihen, että Herra on avannut oven ja Hän pitää meistä huolen ja johdattaa meitä kuten tähänkin asti myös tulevaisuudessa. Minua ja perhettäni saa muistaa rukouksissa.

Sisäistä paloa ja pyhää arkuutta

Hiippakuntadekaani Joel Kerosuo muistelee Jeesuksen kehotusta rukoilemaan ”elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa.”

– On suurta armoa, että meillä on innokkaita ja motivoituneita teologeja, jotka kyselevät omaa paikkaansa Jumalan valtakunnan työssä ja ovat valmiita vastaamaan kutsuun palvella pastorina seurakuntaa. Asia ei ole laisinkaan itsestäänselvyys. Monet luterilaiset kirkot kamppailevat pappispulan kanssa.

Kerosuo toivookin, että hänen mainitsemansa Jeesuksen rukous voisi pysyä edelleen kirkkomme rukouksena ja samalla seurakuntalaiset säännöllisesti rukoilisivat pastoreiden ja heidän perheidensä puolesta, kuten varmasti jo tekevätkin.

Eliaksesta hänelle tulee ensimmäisenä mieleen erinomainen asenne.

– On hienoa olla kutsumassa henkilöä, jolla on samalla tehtävään sisäinen palo, mutta ei ole lähdössä niin sanotusti ”soitellen sotaan”, vaan on myös pyhää arkuutta tehtävän edessä. Seurakuntapastorin toimenkuvaan kuuluu laajalti erilaisia tehtäviä, eikä varmaan sellaista ihmemies MacGyveriä olekaan, joka olisi kaikessa luontaisesti vahvuusalueellaan. Mutta kun on kestävä perusta Jumalan armonaarteissa ja kirkon tuntomerkeissä, niin tälle perustalle on hyvä lähteä rakentamaan seurakuntayhteisöä, Kerosuo toteaa.

Lähetyshiippakunnan pastoreiden, OTO-pastoreiden ja kanslian työntekijöiden vuosittaiset työntekijäpäivät ovat parhaillaan käynnissä Kiponniemen toimintakeskuksessa Jyväskylässä. Tilaisuuteen osallistuu yhteensä viitisenkymmentä ihmistä, joista suurin osa on mukana koko päivien ajan maanantaista keskiviikkoon. Tänä vuonna joukkoa täydentävät neljä pastoria sisarkirkostamme Seurakuntaliitosta.

Raamatun opettamista ja yhteisön rakentamista

Työntekijäpäivien ohjelma on koostettu pääosin luennoista, keskusteluista ja hetkipalveluksista. Virallisen ohjelman lisäksi osallistujille on tärkeää myös tavata työkavereitaan ruokailujen ja yhteisen vapaa-ajan viettämisen merkeissä. Työntekijäpäivät ovatkin monille yksi vuoden odotetuista kohokohdista.

Maanantaina yhteinen kokoontuminen aloitettiin lounaalla ja rippipalveluksella. Niiden jälkeen pastori Harri Hernesmaa kertoi ensihoitajan näkökulmasta kriiseistä ja henkisestä jaksamisesta. Pastori Topi Jääskeläinen luennoi vanhurskauttamisen teologiasta.

Tiistaina pastori Antti Leinonen luennoi paimenvirasta Johanneksen evankeliumissa ja pastori Petri Hiltunen kriiseistä omien palveluvuosiensa ajalta.

Iltapäivällä pastorit Kalle Väätäinen ja Joel Kerosuo alustivat keskustelua pastorin roolista seurakunnan ilmapiirin rakentajina. Kuulimme myös piispa Juhana Pohjolan luennon Jumalasta isänä ja Mailis Janatuisen haastattelun hänen elämäntyöstään.

Huomenna keskiviikkona käsittelemme vielä konstituutiokomitean laatiman kyselyn alustavia tuloksia sekä messujärjestykseen tulevia muutoksia.

”Ikään kuin olisin tullut perheväen keskelle”

Lähetyshiippakunta ja Seurakuntaliitto solmivat kirkollisen yhteyden kuluneen talven aikana. Tiistaina kahvipöydän ääressä jututtamani Seurakuntaliiton pastorit Daniel Salo, Heikki Salo ja Esa Yli-Vainio iloitsivat saamastaan lämpimästä vastaanotosta ja luontevasta ilmapiiristä. He olivat päässeet jakamaan kokemuksiaan ja saunan lauteilla ”päästelemään höyryjä” haastavista teologisista kysymyksistä.

Päivien aikana pastorit olivat saaneet kokea, että kirkollinen yhteys on todellinen uskon ja opin yhteys. Se ei ole vain jotain sellaista, jonka pieni porukka on todennut oppikeskusteluissa, vaan Kiponniemessä sen on saanut todella tuntea ja nähdä.

– Ikään kuin olisin tullut perheväen keskelle, vaikka en kovin montaa etukäteen tuntenut, pastori Daniel Salo kuvailee tunnelmiaan.

Danielin mukaan ilmassa on ollut huumoria. Ei olla otettu itseä liian vakavasti. On puhuttu rehellisesti vaikeistakin asioista, ilman kulisseja. Se on Danielin mielestä tärkeää ja rohkaisevaa, sillä helposti lankeamme vertailemaan itseämme toisiin.

– Tärkein asia on Kristus-keskeisyys, mikä täällä on välittynyt esimerkiksi piispan puheessa. Ehkä se on saanut aikaan tunteen, että on tullut perheväen keskelle, Daniel pohtii.

Danielin mukaan hetkipalveluksissa laulettuihin luterilaisiin virsiin on ollut vaikea yhtyä, sillä sävelet eivät ole oman seurakunnan messuista tuttuja. Silti sydämessään niiden sanomaan on voinut yhtyä. Tämä kuvaakin hyvin kirkollisessa yhteydessä elämistä ja sen opettelemista. Saamme jatkossa rauhassa kasvaa toistemme tuntemisessa ja oppia toistemme erilaisia tapoja.

Kirkkomme Lappeenrannassa, Imatralla ja Parikkalassa sijaitsevat seurakunnat saavat uuden vastuupastorin elokuussa. Helatorstaina 9.5. pidetyissä kokouksissa Joonan luterilainen seurakunta, Joosuan luterilainen seurakunta ja Pyhän Ristin luterilainen seurakunta kutsuivat pastorikseen Manu Ryösön. Seurakunnat saavat kutsun myötä pastorin, joka pystyy täysipainoisesti keskittymään paimenviran hoitamiseen.

Enemmän aikaa seurakuntien rakentamiseen

Joonan ja Joosuan seurakuntien pastorina viimeisten kahden vuoden ajan toiminut Tuomas Salo kertaa viimeaikaisia työkuvioita:

– Vuoden 2022 kesällä minut asetettiin kaitsemaan Joonan ja Joosuan seurakuntia osa-aikaisesti 40 % työosuudella. Toinen työsuhteeni eräässä IT-talossa jatkui 80 % osuudella, ja sittemmin 60 % osuudella. Vaikka järjestely olikin seurakuntien heikon taloudellisen tilanteen johdosta hyvin edullinen, tiedettiin jo tuolloin, ettei se ole pitkän aikavälin kannalta kestävä.

Käytännössä ratkaisu tarkoitti perheelliselle miehelle sitä, että seurakuntatyöstä oli pakko hoitaa vain välttämättömimmät asiat. Seurakuntien rakentamiselle ja erityisesti henkilökohtaiselle paimenuudelle ei jäänyt riittävästi aikaa. Tuomas toivookin, että uuden vastaavan pastorin suurempi työosuus mahdollistaa monen katveeseen jääneen osa-alueen hoitamisen paremmin. Tuomas palvelee jatkossa Kaakon seurakuntia oman toimensa ohella. Hänen päivätyönsä IT-alalla jatkuu, ja perhe jää Lappeenrantaan asumaan.

Tunnettu ja pidetty mies paimeneksi

Parhaillaan Manu Ryösö palvelee Tampereella Johanneksen seurakunnan palveluksessa. Manu kertoo viihtyneensä.

– Täällä on hyvä tiimi vastuunkantajia, jotka osaavat asiansa ja ystävällisen perehdyttämisen taidon. Pastorit Antti Lehrbäck ja Esko Murto ovat myös tukeneet tämän työn alkua kivasti. Koen myös, että tämä on rukoileva seurakunta. On hienoa, kun saa kokea rukousten kantavan itseäni ja läheisiäni.

Kaakon seurakuntien vastuupastorina aloittaminen merkitsee Manulle paluuta rakkaalle synnyinseudulle ja tuttujen ihmisten pariin:

– Olen karjalainen sydänjuuriani myöten. Siksi Parikkala, Imatra ja Lappeenranta ovat minulle rakasta seutua. Uskon myös tuntevani alueen ihmisiä kohtuullisen hyvin, koska olen palvellut melko samalla alueella aiemmin Evankeliumiyhdistyksen työssä, Manu kertoo.

Manu Ryösön vaimo Kipa työskentelee Sleyn palveluksessa suunnilleen samalla alueella. Hänen piirinsä on kuitenkin alueellisesti vielä laajempi kuin Manulla. Perheen lapset ovat jo nuoria aikuisia. Kolme neljästä lapsesta on jo työelämässä. Nuorimmainen opiskelee Turussa. Kaikki perheenjäsenet ovat tavalla tai toisella mukana hengellisessä toiminnassa.

Manun mukaan tuleva uusi tehtävä on omalla tavallaan jännittävä asia, vaikka siihen liittyykin tuttuja elementtejä. Hän toivoo, että voisi olla Jumalan armon avulla ruokkimassa luterilaista kristikuntaa omilla lahjoillaan omien voimavarojensa sallimissa rajoissa.

– Suunnitelmani on ensin kartoittaa vastuullani olevien seurakuntien tarpeita ja toiveita. Toivon myös voivani antaa tukeni jokaiselle alueellamme olevalle vastuunkantajalle ja oto-pastorille. He ovat tehneet hyvää ja uskollista työtä, Manu toteaa.

Manun mukaan Joonan, Joosuan ja Pyhän Ristin seurakunnat saavat hänestä pastorin, jolla on olemassa halu ja rakkaus palvella juuri tällä alueella. Samalla he saavat miehen, joka tarvitsee joka hetki Kristuksen armoa. He saavat veljen, joka näkee syyn polvistua synnintunnustuksessa samalle puolelle alttaria kuin koko seurakunta.

Rukousvastaus ja kiitosaihe

Oto-pastoriksi siirtyvällä Tuomas Salolla on Manusta hyvää sanottavaa:

– Tutustuttuani Manuun parin viime vuoden aikana olen oikein hyvillä mielin jättämässä kantamani vastuun hänen harteilleen. Hän on hyvin pidetty näillä main sekä seurakuntiemme jäsenten että muun kristikansan keskuudessa.

Tuomaan mukaan Manu elää aralla tunnolla Herran sanan edessä ja on lempeästi opettanut tätä Sanaa eri yhteyksissä vuosi toisensa jälkeen, Sleyn palveluksessa jo monia vuosia. Hän ja hänen puolisonsa Kipa ovat joutuneet luopumaan monista mahdollisuuksista uskollisuudesta jumalalliselle totuudelle.

– Siispä hyvin mielelläni annan viestikapulan eteenpäin tällä tavoin koetellulle miehelle, Tuomas kertoo.

Pyhän Ristin luterilaisen seurakunnan oto-pastori Harri Hernesmaa kertoo uuden vastuupastorin olevan heille rukousvastaus. Seurakunta ottaa hänet iloiten ja kiitollisin mielin vastaan.

– Ymmärrämme, että kolmen seurakunnan vastuupastorina toimiminen ei tule olemaan helppoa, mutta yritämme siinä parhaamme mukaan häntä auttaa.  Ennen kaikkea meitä kutsutaan nyt rukoilemaan hänen ja hänen perheensä puolesta, Harri painottaa.

Helatorstain kutsukokouksien jälkeen myös Lähetyshiippakunnan hiippakuntadekaani Joel Kerosuo kertoo olevansa hyvällä mielellä:

– Omalla työpöydälläni on nyt useamman vuoden ajan ollut selvityksessä löytää pitempiaikainen ratkaisu itärajalle. Uskon, että meillä on nyt tässä tilanteessa hyvä asetelma mahdollistaa seurakuntien elämää.

Joel pitää tärkeänä, että Manu pystyy keskittymään seurakuntatyöhön. Hänen mukaansa on myös hyvä, että alueella on useampia pastoreita, jotka voivat palvella seurakunnissa omien toimiensa ohella.

– Olen kiitollinen Tuomakselle, Harrille ja Oskari Nummelalle kaikesta uurastuksesta seurakuntien hyväksi. Tämä on antanut myös minulle ja piispalle aikaa etsiä rauhassa ratkaisua työntekijäkysymykseen, Joel kiittää.

Vastuupastorin palkkaaminen on Lähetyshiippakunnan osalta taloudellinen satsaus, mutta Joelin mukaan se koettiin mielekkääksi. Alueella on pastorille selkeä tarve.

– Manun myötä siihen löytyi ihminen, jolla on valmiiksi jo juuret ja vahvat kontaktit alueella. Toivomukseni ja rukoukseni on, että Lappeenrannan, Imatran ja Parikkalan seurakuntien työ saattaisi ajan myötä vahvistua ja olla kutsumassa monia Jumalan lahjojen ääreen, Joel kertoo.

Suomen Luther-säätiön hallitus ja Lähetyshiippakunnan hiippakuntaneuvosto käsittelivät huhtikuun kokouksissaan kirkkomme kansliaa koskevan työntekijämuutoksen. Hiippakuntasihteeri Sami Niemen irtisanoutumisilmoitus hyväksyttiin ja uudeksi työntekijäksi hänen tilalleen kutsuttiin Pauliina Pylvänäinen. Hän aloittaa työssä elo-syyskuun vaihteessa. Samalla hiippakuntasihteerin työnkuva päivittyy.

Takaisin sairaalamaailmaan 

Sami on hoitanut hiippakuntasihteerin tehtävää lähes kymmenen vuoden ajan eli melkein Lähetyshiippakunnan perustamisesta lähtien. Hän on kokenut työnsä kirkkomme rakenteiden ja toimintatapojen kehittämisessä hyvin palkitsevaksi:

– On ollut upeaa seurata, kuinka kirkkomme työ seurakunnissa ja työaloilla on kasvanut, vahvistunut ja vakiintunut. Olemme mielestäni onnistuneet hienosti hyvin tarpeellisessa muutoksessa pienestä jumalanpalvelusyhteisöjen ryhmästä Suomen toiseksi suurimmaksi luterilaiseksi kirkoksi. Samalla olemme kuitenkin säilyttäneet elinvoiman ja joustavuuden, jotka mahdollistavat tulevankin kasvun, Sami pohtii.

Hiippakuntasihteerin työn monipuolisuus on Samista tuntunut kiehtovalta. Monet pitkäkestoiset projektit sekä kirkon vuosikierrosta ja arjen hallinnosta nousevat tehtävät ovat kulkeneet hänen työpöydällään käsi kädessä välitöntä huomiota vaativien tehtävien kanssa. 

Hiippakuntasihteerin työn päättymisen jälkeen Sami palaa työskentelemään kokoaikaisesti terveydenhuollon parissa: 

– Työskentelin vielä vuoden 2019 loppuun asti osa-aikaisesti sairaanhoitajana. Olen aloittanut jälleen työskentelyn osa-aikaisena ja syyskuussa siirryn pääsääntöisesti takaisin sairaalamaailmaan, hän kertoo.

Työpaikan vaihtamisesta huolimatta Samin lahjoista ja työpanoksesta kirkkomme saa nauttia myös tulevaisuudessa. Sami aikoo jatkaa joidenkin tehtävien hoitamista sairaanhoitajan työn ohella:

– Kirkkomme tehtäviä en ole lähdössä pakoon, vaan jatkan osassa vastuutehtävistä edelleen vähintään vapaaehtoisen roolissa.

Kokenut vastuunkantaja uudistuneeseen työnkuvaan 

Hiippakuntadekaani Joel Kerosuo pitää Samin työpanosta tärkeänä kirkon rakenteiden luomisessa: 

– Sami on tehnyt merkittävän työrupeaman kirkkomme alkutaipaleella. Hän on antanut ison panoksen erilaisten asioiden kuntoon saattamiseksi. On pohdittu ja työstetty monenlaisia niin isompia periaatteellisia hallinnon kysymyksiä kuin säädetty kuntoon yksittäisiä käytännön asioita.

Dekaanin mukaan Samin työotteesta on paistanut lojaalius ja halu auttaa kirkkoa eteenpäin. Mille tahansa organisaatiolle olisi haastava hetki, kun työntekijä, joka on ollut paljon vastuussa, vaihtuu. Tulevaan muutokseen Joel suhtautuu kuitenkin luottavaisin mielin:

– Olemme kiitollisessa tilanteessa. Kun Sami oli kertonut aikeestaan siirtyä uusiin tehtäviin, pohdimme erilaisia vaihtoehtoja ja tiesimme kirkostamme useita taitavia henkilöitä, jotka olisivat voineet tulla kysymykseen. Harkinnan jälkeen valinta osui Pauliinaan. Hiippakuntaneuvoston kokouksen jälkeen oli ilo ilmoittaa hänelle, että iloiten, kiitollisina ja yksimielisenä olemme häntä kutsumassa uuteen tehtävään. 

Joel kuvailee tarkemmin Pauliinan valitsemisen taustoja. Valintaa puolsi monta seikkaa: Pauliina on ollut useita kausia hiippakuntaneuvoston jäsen, toiminut useissa eri kirkon työryhmissä ja komiteoissa, esimerkiksi kasvatustyössä ja Konstituutiokomiteassa, ja työskennellyt leireillämme. 

– Pauliinalla on vahvaa kokemusta sekä kirkon yhteisten asioiden huolehtimisesta että arjen seurakuntatyöstä. Uuteen tehtävään hyppäämistä helpottaa myös se, että hän tuntee valmiiksi valtaosan työntekijäkuntaa ja on valmiiksi jo hoitanut toimitussihteerin tehtävää ja huolehtinut uutisoinneista.

Työntekijän vaihtumisen yhteydessä hiippakuntasihteerin työnkuvaa päivitetään vastaamaan kirkon tämänhetkisiä tarpeita. Tehtäväkuva painottuu aiempaa enemmän viestintään. Samin hoitamat taloustiedottamisen vastuut siirtyvät talouspäällikkö Askolle. Pauliinan työnkuva pitää sisällään myös ison siivun nuorisotyötä, erityisesti nuorisotyön leirien ja tapahtumien koordinoimista. 

Kokoaikaisesti kirkkoa palvelemaan

Uutena hiippakuntasihteerinä aloittava Pauliina on koulutukseltaan teologian tohtori ja kasvatustieteen maisteri. Hän on aiemmin työskennellyt erilaisissa kasvatuksen ja teologian alan tehtävissä 13 vuoden ajan. Hiippakuntasihteerin työn aloittaminen merkitseekin hänelle vapaa-ajan vastuunkantajan tehtävien muuttumista kokoaikaiseksi työksi. Pauliina kertoo olevansa kiitollinen hänelle osoitetusta kutsusta: 

– Haluan kiittää kaikkia rekrytointiprosessiin osallistuneita osoittamastanne luottamuksesta. Tuntuu todella hyvältä, että Jumalan minulle antamia lahjoja ja jo pitkään kokemaani kutsumusta palvella kirkkoa halutaan hyödyntää tällä tavalla. 

Pauliina kokee, että siirtymä kokoaikaiseksi työntekijäksi on iso ja innostava, vaikka työnkuvassa on jo paljon tuttua:

 – Olen ollut pitkään vastuunkantajana mukana erilaisissa Lähetyshiippakunnan työryhmissä ja viestintähommissa. Niistä saamani kokemus auttaa minua varmasti vauhtiin pääsemisessä. Minusta tuntuu innostavalta saada alkaa työskennellä kokoaikaisesti kirkon asioiden parissa. Tulossa on vaihtelevia päiviä ja työtehtäviä, mikä sopii minulle hyvin. 

Uusi hiippakuntasihteeri työskentelee pääosin etänä kotoaan Jyväskylästä käsin. Koinonia-keskuksen kansliassa hän vierailee päivänä tai parina kuukaudessa. Pauliina toivoo, että kynnys ottaa yhteyttä hänen työnkuvaansa liittyvissä asioissa pysyisi matalana: 

– Minulle voi jo nyt tarjota uutisideoita, tekstejä ja kuvia julkaistaviksi esimerkiksi nettisivuillamme, Pauliina vinkkaa. 

Tänään Jyväskylässä Jesajan luterilainen seurakunta kokoontui jokasunnuntaiseen tapaansa Jyvälän setlementin tiloihin viettämään viikon kohokohtaa, messua. Jeesus Kristus palveli Sanansa ja sakramenttinsa kautta noin neljääkymmentä seuraajaansa. Messun liturgina toimi hiippakuntadekaani, pastori Joel Kerosuo. Saarnan piti pastori Pekka Hyppönen.

Messu poikkesi tavanomaisesta sikäli, että se jäi Pekka-pastorin viimeiseksi työtehtäväksi Suomen Luther-säätiön työsuhteisena pastorina. Tästä lähtien Pekka palvelee seurakuntaa oman toimensa ohella. Hän toimittaa esimerkiksi jumalanpalveluksia ja paimenviran hoitoon kuuluvia toimituksia uuden palkkatyönsä asettamien reunaehtojen sisällä. Pekka säilyy edelleen Lähetyshiippakunnan pappiskollegion ja Hyppösten perhe Jesajan luterilaisen seurakunnan jäseninä.

Muutoksen taustalla kokoaikainen työsuhde

Viime joulukuussa Suomen Luther-säätiö teki kipeän ratkaisun leikata pastorin työosuus 50 prosenttiin Jesajan seurakunnan ja Lähetyshiippakunnan taloustilanteen vuoksi. Käytännössä pastorin työaika puolittui kuluvan vuoden heinäkuun alusta alkaen. Muutos on koskettanut koko Jesajan seurakuntaa, mutta luonnollisesti eniten Hyppösten perhettä. Pekan oli ryhdyttävä etsimään toista työtä pastorin osa-aikaisen työsuhteen rinnalle.

Pekka kertoo hakeneensa alun perin sosionomin koulutustaan vastaavaa keikkatyötä. Työnantaja päätyikin tarjoamaan hänelle sopimusta kokoaikaisesta työsuhteesta. Kun Pekka oli keskustellut tarjouksesta piispan ja hiippakuntadekaanin kanssa, hän päätti ottaa työn vastaan. Pekka aloittaa uudessa työssä huomenna maanantaina.

Jesajan seurakuntaa Pekka-pastori evästi käyttämään Raamattua ja Katekismusta sekä perheiden että seurakunnan elämän ohjenuorana. Hän myös puhui uskosta, toivosta ja rakkaudesta seurakunnan yhteisönrakennuksen raamatullisina aineksina. Pekka kehotti heitä lukemaan vuonna 2014 julkaistusta Yhdeksi ruumiiksi kastettuna -kirjasta kirjoittamansa artikkelin.

Moni asia säilyy ennallaan

Messun jälkeen Joel Kerosuo muisti Pekkaa pienellä lahjalla ja saatesanoilla. Kerosuo kertoi olevansa kiitollinen Pekalle erityisesti siitä, että heidän yhteistyönsä oli kantanut kuluneen vuoden raskaiden vaiheiden yli. Kerosuo iloitsi ajatuksesta, että jatkossakin he saavat elää samoista kirkon lahjoista ammentaen. Tämä on voimavara myös Pekan uudessa työn haasteissa: – Toivon Lähetyshiippakunnan puolesta, että uuteen, vaativaan työhösi voisi löytyä lepo ja rauha ja että samalla sinulle voisi löytyä mielekäs paikka palvella myös paimenvirassa, Kerosuo sanoi. 

Jatkossa Jesajan seurakunnassa pyritään säilyttämään toiminnan jatkuvuus. Se jatkaa messujen viettämistä mahdollisimman pitkälle entiseen tapaansa. Seuraavina sunnuntaina messuja saapuvat toimittamaan Itäisen rovastikunnan pastorit Jarno Gummerus ja Kalle Väätäinen sekä seurakunnan oma ystäväpastori Matti Hyttinen. Pitkän tähtäimen vaihtoehdot pastorin viran täyttämisestä ovat harkinnassa. Kutsummekin kirkkoamme rukoilemaan, että Jesajan seurakunnalle järjestyy uusi vastuupastori Jumalan aikataulun ja suunnitelman mukaisesti.

 

 

Joel Kerosuo,

Lähetyshiippakunnan dekaani

Lähetyshiippakunnassa on viime vuosina toisinaan kysytty, tulisiko sen rekisteröityä uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. Vuonna 2021 hiippakuntakokous käynnisti rekisteröitymisen hyötyjen ja haittojen selvitystyön. Mistä tässä tarkemmin on kyse? Kysymyksiin vastaa Lähetyshiippakunnan dekaani Joel Kerosuo.

Miksi rekisteröitymisestä on ryhdytty keskustelemaan juuri nyt?

– Seurakunnissamme on ihmisiä, jotka ovat asiassa hyvin erilaisella mielellä. Osalla on tiiviimpi suhde Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon, ja osalla se on hyvin löyhä tai katkennut kokonaan jo aikoja sitten. Tästä taustasta herää luontevana kysymys, mikä olisi Lähetyshiippakunnalle paras mahdollinen tapa järjestäytyä. Suomessa normaali tapa on perinteisesti ollut uskonnollisen yhdyskunnan perustaminen.

Nykymalli, jossa Lähetyshiippakunta ja Luther-säätiö muodostavat kaksoisrakenteen, on sinänsä koettu toimivaksi. Toisaalta malli on joskus koettu epäselvänä. Korona-aikana myös uskonnonvapauskysymys tuli vastaan, kun valtiovalta kohteli eri tavalla rekisteröityjä uskonnollisia yhdyskuntia ja rekisteröimättömiä uskonnollisia yhteisöjä. Vaikka asiaa tutkiessa tarkentui, että uskonnollisilla yhteisöilläkin on varsin laaja uskonnonvapauden suoja, keskuudessamme oli jo herännyt kysymys, olisiko meidän kuitenkin selkeintä olla uskonnollinen yhdyskunta.

Miten Konstituutiokomitea liittyy tähän? Miten se toimii ja keitä siihen kuuluu?

– Hiippakuntakokous hyväksyi erään seurakunnan esittämän aloitteen, jossa pyydettiin selvittämään rekisteröitymiseen liittyviä näkökohtia Lähetyshiippakunnan kannalta. Päätöksen pohjalta hiippakuntaneuvosto nimesi komitean marraskuussa 2021. Komitean mandaatti on siis kerätä tietoa keskustelun tueksi. Pyrimme kokoamaan faktatietoa, jotta voisimme tietää tarkalleen, mitä uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröityminen käytännössä tarkoittaisi eri asioiden suhteen. Komitean työn tarkoituksena ei siis ole ainakaan tässä vaiheessa ehdottaa suoraan, miten tulisi toimia.

Hiippakuntaneuvosto nimesi komitean jäseniksi minun lisäkseni piispa Juhana Pohjolan, Luther-säätiön hallituksen puheenjohtajan Raimo Savolaisen, pastori ja lakimies Jyrki Anttisen, hiippakuntasihteeri Sami Niemen, pastorit Esko Murron ja Otto Granlundin sekä hiippakuntaneuvoston edustajaksi Pauliina Pylvänäisen. Kuluneen vuoden aikana olemme vuorotellen keränneet kukin eri osa-alueelta materiaalia, jota olemme yhdessä työstäneet. Pyrimme saamaan kattavasti eri teemoja seurakuntien ja koko hiippakunnan yhteiseen käyttöön.

Pohdittavanamme on ollut hyvin erikokoisia teemoja. Toisaalta rekisteröitymisessä on kyse monenlaisista käytännön järjestelyistä, toisaalta isoihin henkilökohtaiseen identiteettiin kuuluvista asioista. On hyvin ymmärrettävää, että aiheeseen liittyy erilaisten näkökulmien ohella myös erilaisia tuntemuksia ja huolenaiheita.

Millaisia näkökulmia on noussut esiin?

– Uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröityminen on herättänyt seurakunnissa sekä innostusta että varauksellisuutta. Monet kysymykset liittyvät talouteen ja hallintoon. Myös kaksoisjäsenyyskäytäntö, eli yhtäaikainen jäsenyys sekä Suomen ev.lut. kirkossa että Lähetyshiippakunnassa, ja asian vaikutus siihen pohdituttaa. Emme ole halunneet sulkea pois mahdollisuutta olla jäsen ev.lut. kirkossa, vaikka sanommekin, että jäsenyys Lähetyshiippakunnassa riittää. Rekisteröityminen piirtäisi esiin asian myös siksi, että ev.lut. kirkon säädökset eivät hyväksy kaksoisjäsenyyttä tälläkään hetkellä. Nykytilanne on perustunut oikeastaan osittain tietämättömyyden suojaan.

Mitä ajattelet väitteestä ”Jos Lähetyshiippakunta järjestyisi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi, byrokratian määrä kasvaisi hirvittävästi”?

– Tähän me kykenemme nyt jo vastaamaan, että huoli hallinnollisen työmäärän kasvamisesta ei näytä perustellulta. Jos Lähetyshiippakunta rekisteröityisi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi, perustamisvaiheessa hallinnollista työtä tulisi paljon, mutta käytännössä nykyinen seurakunnan hallinnon määrä ei muuttuisi. Hiippakunnan kanslian pitäisi organisoida jäsenrekisteri, mutta valtiolta voisi saada tietyn tuen sen hoitamiseen. Sinänsä siis taloushallinnon kustannuksien ei pitäisi nousta. Meidän tilanteessamme isompi kysymys onkin, miten muutoin talousvastuu jaettaisiin uudessa tilanteessa. Kuka ja ketkä sitä hoitaisivat, millä vastuulla ja mandaatilla? Samoin Lähetyshiippakunnan seurakuntien talouden tulisi olla ensin tasapainossa. Siihen toki pyritään nykytilanteessakin.

Miten talousasioiden hoitaminen muutoksen jälkeen siis järjestettäisiin?

– Konstituutiokomiteassa olemme kehitelleet erilaisia skenaarioita, miten Lähetyshiippakunnan talous olisi mahdollista järjestää. Jokaisella niistä on omat heikkoutensa ja mahdollisuutensa. Yksi vaihtoehto olisi pyörittää taloutta kokonaan edelleen Luther-säätiön kautta. Toisessa skenaariossa Lähetyshiippakunta ottaisi hoitaakseen kirkon työn, mutta työnantajavastuu ja seurakuntien taloudet menisivät edelleen Luther-säätiön kautta niin kuin nyt. Kolmannessa vaihtoehdossa talous menisi kokonaan Lähetyshiippakunnan kautta.

Selvitystyön tässä vaiheessa vaikutelmani on, että jos Luther-säätiö hoitaisi seurakuntien taloutta ja Lähetyshiippakunta yhteistä työtä, tulisi jopa lisää säätämistä nykytilanteeseen verrattuna. Joka tapauksessa asioita täytyy koordinoida yhteisesti jatkossakin, mikä malli sitten mahdollisessa tilanteessa valittaisiinkaan, ja ketkä viran puolesta asiaa hoitavat. Samoin on pohdittava tarkkaan, kuka kantaa vastuun eri tilanteissa. Säätiössä on myös pitkä kokemus vastuun kantamisesta, sekä osaaminen ja toimintakulttuuri, jotka eivät synny hetkessä.

Jos Lähetyshiippakunta järjestyisi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi, pystyisikö valtio vaikuttamaan meihin tavalla, jolla emme toivo?

– Uskonnonvapauden osalta maassamme voidaan nähdä heikkeneväisyyttä. Tästä on osoituksena esimerkiksi Päivi Räsäsen ja Juhana Pohjolan oikeudenkäynti. Pohdittavia kysymyksiä varmasti on. Minun on kuitenkin vaikea nähdä, että järjestäytyminen heikentäisi asemaamme. Luther-säätiön säädekirjan perusteella meillä on vahva uskonnonvapauden suoja jo nyt, ja sitä me tulemme puolustamaan, mutta rekisteröityminen selkeyttäisi asiaa.

Miten rekisteröityminen vaikuttaisi yhteyteemme muihin kristiveljiin ja -sisariin?

– Olen toistuvasti kohdannut väärinymmärryksen, että jos järjestäytyisimme uskonnolliseksi yhdyskunnaksi, nykyisen ehtoolliskäytäntömme tarvitsisi automaattisesti muuttua. Olemme jo aiemmin katsoneet, että kaikkien, jotka haluavat seurata Raamattua ja luterilaista tunnustusta, on mahdollista osallistua ehtoolliselle.

Oma kysymyksensä on, voiko Lähetyshiippakunnan jäsen osallistua esimerkiksi itselle rakkaan herätysliikkeen kesäjuhlilla ehtoolliselle. Toivon, että löytäisimme herätysliikkeiden kanssa tästä hyvän ratkaisun, jos olemme joskus rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta. Varmasti halua vaalia hyviä yhteyksiä löytyy puolin ja toisin.

Miten keskustelu jatkuu?

– Kevään aikana kannustamme seurakuntia pysähtymään jäsenyyden teeman äärelle. Päädyimmepä rekisteröitymisen suhteen aikanaan millaiseen ratkaisuun tahansa, ydinkysymys kirkkomme menestyksen kannalta on: Saako jumalanpalvelus tulla elämäksi ja seurakunta kodiksi, ja saako myös jäsenyyden lahja kirkastua? Huolimatta siitä, mikä on virallinen statuksemme suhteessa valtioon, on keskeistä, että kristitty löytää seurakunnan kodikseen.

Konstituutiokomiteassa suunnittelemme, että lähettäisimme seurakuntiin myöhemmin kyselyn lisätiedon keräämiseksi. Syksyllä annamme väliraportin hiippakuntaneuvostolle, ja komitean työskentely on esillä myös hiippakuntakokouksessa marraskuussa. Tarvitsemme myös jatkuvasti seurakunnissa käytävien keskustelujen kautta tulevaa kuvan tarkennusta tilanteesta. Meillä ei ole kiirettä eikä painetta mihinkään suuntaan. Rauhallisin mielin ja kiinnostuneina olemme pohtimassa eri näkökulmia ja vaihtoehtoja.

 

Teksti: Pauliina Pylvänäinen

Lähetyshiippakunnan Kesäjuhlan lauantaipäivänä hiippakuntadekaani Joel Kerosuo käsitteli luennossaan Lähetyshiippakunnassa ajankohtaisia asioita. Esille nousivat erityisesti Euroopassa käytävän sodan vaikutus kristittyjen elämään sekä kysymys jäsenyyden merkityksestä Lähetyshiippakunnan seurakunnissa.

Katse pysyvään

Puheenvuoronsa aluksi Kerosuo pohti, kuinka kristittyjen tulisi elää sotauutisten keskellä. ”Venäjän hyökkäys Ukrainaan on vaikuttanut pienimuotoisesti myös Lähetyshiippakunnan seurakuntiin”, Kerosuo kertoo. ”Seurakunnissa on kerätty avustuksia kauemmas ja yritetty eri tavoin auttaa heitä, jotka ovat seurakuntien yhteyteen löytäneet.” Ystäväkirkon pastorin tervehdykset Ukrainasta ovat olleet Kerosuon mukaan vavahduttavia.

Kristittyjen ei kuitenkaan tarvitse kiinnittää katseitaan vain hätään ja pelonaiheisiin ympärillään ja omassa elämässään, Kerosuo muistuttaa. ”Meidän katseemme kiinnitetään ajasta iankaikkisuuteen, epätoivon maailmasta Vapahtajan laupiaisiin silmiin. Hauraan ihmiselämän keskelle tulevat omistettavaksi suuren Jumalan suuret lahjat ja lupaus valtakunnasta.”

Tietä kulkemassa

Kerosuo toteaa, että Kesäjuhlan tämänvuotisen teeman ”Tässä on tie” ydin on muistuttaa jokaista, että Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä. Puhe tiestä sisältää hänen mukaansa sekä lain että evankeliumin. Se osoittaa Kristukseen, joka itse on tie. Toisaalta se näyttää aina, millaista on meidän vaelluksemme ja ”tiellä kulkemisemme”, mutta samalla se aina osoittaa Kristukseen ja antaa Hänet. Kaikki on tehty valmiiksi!

Samalla juhlien teemasta avautuu kristillisen vaelluksen näköala, niin kirkkona kuin yksittäisinä kristittyinä, Kerosuo pohtii. ”Korvasi saavat kuulla Sanan ohjaavan sinua eteenpäin ja pysymään tien kulkijana syrjään poikkeamatta. Sana saa sinussa aikaan myös väärien teiden inhoamisen ja hylkäämisen. Tässä on elämän tie, ’pyhä tie’, joka vie varmasti perille taivaaseen asti.”

Kerosuo rohkaiseekin kristittyjä elämään normaalia elämää, vaikka Euroopan sotatilanne pelottaisikin. ”Samalla kun pidämme kourat ristissä, etteivät pommit lentäisi ilmaan, niin samalla me saamme elää rohkeasti, seurakuntia rakentaen, eläen normaalia kristityn elämää. Kun me saamme elää tästä perustasta ja Jumalan armoteoista, ei ole hätää, silloinkin, kun ulkonaisesti joskus elämässä on hätä.”

Kirkkomme tilanne

 Luennon loppupuolella dekaani käänsi katseen Lähetyshiippakunnan ja sen seurakuntien tämänhetkiseen tilanteeseen. Hän kertoi, että työstettävänä on normaaliin elämään liittyviä kysymyksiä. Yksi niistä on riittävän taloudellisen pohjan löytäminen pastoreiden ja muiden työntekijöiden palkkaamiseen. Dekaanin mukaan vastaus haasteeseen löytyy seurakuntien keskeltä: ”Kyllä se on ystävät yhdessä meidän löydettävä sellainen talouden taso, jolla saadaan asiat onnistumaan ja myös löydettävä ne hankkeet mihin panostaa, laittaa työpanosta ja myös taloudellisia resursseja. Mutta yhdessä työskennellen meillä on myös aito mahdollisuus saada asioita onnistumaan ja eteenpäin.”

Kerosuo pohti myös kysymystä Lähetyshiippakunnan rekisteröitymisestä uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. ”Tietyssä tilanteessa olisi ollut selkeintä, jos kirkkomme olisi voinut toimia yhteiskunnan juuri kirkkoja varten luodulla selkeydellä uskonnollisen yhdyskunnan asemassa”, hän totesi. ”Toisaalta taas on joskus pelätty, että saisiko valtio jotenkin vahvemmin lonkeronsa kirkon elämään sitä kautta. Pystyisikö se vaikuttamaan kirkkoon tavalla, jota emme toivo.” Näitä kysymyksiä on Kerosuon mukaan rauhassa tuumattava. Kiirettä vastauksen löytämiseen ei ole, mutta kentältä on kuulunut toiveita selkeyttää tilannetta. ”On tietyt huolet, mutta myös halu löytää kirkkoa parhaiten palveleva malli, mikä se onkaan”, Kerosuo tiivistää.

Seurakunnan jäsenyys merkittävää

Varsinainen ydinkysymys on Kerosuon mukaan kuitenkin jäsenyyden merkitys seurakunnissa. Sen vahvistuminen on jatkuva haaste, johon korona-aika on antanut oman näkökulmansa. ”Eikö vallitseva korona-aika ole piirtänyt seurakuntiemme todellisuutta esiin?”, Kerosuo kysyi. ”On ollut erimielisyyttä joskus, miten toimia jossakin tilanteessa, mutta toisaalta se on tuonut esiin myös yhteyden Jumalan lahjojen äärellä. Oman seurakunnan merkitys on myös saattanut kirkastua, kun on ollut pastori, joka nimeltä kutsuu ja tarvittaessa perhekunnittain palvelee. Se piirtää myös aina esiin sen konkreettisen seurakuntajoukon. Siinä on meille myös mielekäs näky.”

Kerosuo toteaa, että Lähetyshiippakunnan ehtoollispöytään ovat tervetulleita kaikki kastetut, luterilaista uskoa tunnustavat ja syntien anteeksiantamusta kaipaavat elävät kivet, olivatpa he seurakunnan jäseniä tai eivät. Dekaanin mukaan seurakunnan jäsenyys kuitenkin auttaa ”piirtämään esiin sitä laumaa, joka tämän alttarin ja saarnatuolin äärellä kokoontuu”.  Hän luonnehtii jäseneksi liittymistä yksittäisen elävän kiven tunnustukseksi: ”Tähän yhteyteen minä tahdon omalla nimelläni ja allekirjoituksellani sitoutua, tätä toimintaa tahdon kannattaa ja tukea, ja näiden ihmisten kanssa tahdon olla kulkemassa yhdessä, palvelemassa, kärsimässä, iloitsemassa ja odottamassa toivomme täyttymistä, Vapahtajan toista tulemista. Tässä on minun seurakuntani.”

 

Dekaani Kerosuon luennon voit kuunnella kokonaan täältä.