Blogi: Lähteellä
19.5.2025
Kiponniemen iso sali täyttyi alkuviikosta Lähetyshiippakunnan pastoreista ja muista työntekijöistä. Kuva: Janne Koskela
Lähetyshiippakunnan työntekijät ja oman toimen ohella palvelevat pastorit kokoontuvat kerran vuodessa yhteen tapaamaan toisiaan. Tänä vuonna tapaaminen järjestettiin 12.–14. toukokuuta Kiponniemen toimintakeskuksessa Jyväskylässä. Enimmillään päivien aikana koolla oli 52 henkilöä, mukaan lukien kaikki kolme kirkkomme piispaa. Työntekijäpäivät tarjosivat intensiivisen kattauksen teologiaan ja kirkon ajankohtaisiin asioihin, keskusteluja kirjaimellisesti maan ja taivaan väliltä sekä komeasti kajahtanutta virsilaulua yhteisissä rukoushetkissä.
Piispa Juhana Pohjola piti luennon tiistaina. Kuva: Janne Koskela
Teologian osalta päivien aikana syvennyttiin erilaisiin aiheisiin pastoreiden pitämien alustusten ja johtamien keskustelujen kautta. Käsitellyiksi tulivat muun muassa sairaiden sielunhoidon erityskysymykset, synninpäästön sanamuodot sekä ehtoollis- ja rippikoulujen järjestämisen käytänteet. Piispa Juhana Pohjola käsitteli katsauksessaan Kristusta syntisten parantajana.
Ville Typpö, Petri Hiltunen, Otto Granlund ja Pauliina Pylvänäinen vaihtoivat kuulumisiaan lounaan äärellä. Kuva: Janne Koskela
Yksi päivien tärkeimmistä anneista oli, että monet toisistaan etäällä asuvat pastorit pääsivät tapaamaan toisiaan ja jakamaan kuulumisiaan kasvokkain. Kuten kaikissa työyhteisöissä, tämä on myös Lähetyshiippakunnan työntekijöiden työhyvinvoinnin kannalta merkittävä asia. Juttua riittikin niin ruokapöydissä, saunan lauteilla kuin iltanuotion äärellä. Mutta muistettiin päivillä hiljentyäkin: Hetkipalvelukset aamuisin ja iltaisin sekä rippipalvelus päivien alussa pitivät huolen, että yhteyttä koettiin Sanan äärellä rukoillen.
Saunojen jälkeen makkarat paistuivat ja maistuivat grillikodalla. Kuva: Janne Koskela
Viimevuotiseen tapaan työntekijäpäiville osallistui myös sisarkirkkomme Seurakuntaliiton pastoreita. Päiville osallistunut Seurakuntaliiton esimies, pastori Seppo Salo totesi kotiin lähtiessään, että Kiponniemessä oltiin hyvässä seurassa tärkeiden teemojen äärellä:
– Olemme tosi kiitollisia. Oli mahtavat päivät, jotka jopa ylittivät odotukset. Odotukset olivat viime vuoden takia korkealla, mutta niinhän se on, etteivät Jumalan Sanan äärellä rajat tule koskaan vastaan. Itse lähdin tänne ennen kaikkea lomalle, ja päivät täyttivät sen tehtävän täysin.
Ennen kotiin lähtöä lounastaneet pastorit Martti Vaahtoranta Raumalta ja Joni Ahonen Lahdesta olivat myös tyytyväisiä päivien antiin:
– Oli todella hienot päivät, vaikka valtavan intensiivistä näissä on aina. Jos ei ole ohjelmaa, niin on tapaamisia. Mukavia ja ravitsevia päiviä, mutta kyllä ne vaativat myös kapasiteettia. Ruoka on hyvää ja puitteet loistavat, pohti pastori Martti.
Jonille puolestaan oli päiviltä jäänyt erityisesti mieleen rovasti Ville Typön esitys synninpäästöstä. Hän oli siitä jo saanut esimakua heidän opiskellessaan yhtä aikaa STM-tutkintoa Göteborgissa, ja olikin tyytyväinen, kun sai nyt kuulla opintojen loppututkinnon antia esityksen muodossa.
Aamutähti -vihkojen tekstejä on nyt kuunneltavissa sivuillamme.
Kaipaatko näin paastonaikana kuulokkeisiisi ravitsevaa, hengellistä kuunneltavaa? Lähetyshiippakunnan suositulta Saarnat -sivulta löydät saarnojen lisäksi valikoiman eri opettajien opetuksia. Kun painat valikosta ”Kaikki opetukset” pääset selaamaan opetuksia aihealueittain.
Uusimpia kuunneltavissa olevia opetuksia ovat pastori Markus Pöyryn Exodus -luentosarja 2. Mooseksen kirjasta, pastori Hannu Mikkosen luennot Matteuksen evankeliumista sekä pastori Aki Lahden luennot Nikean uskontunnustuksesta.
Lisäksi Opetukset-valikosta löytyy nyt myös Suomen Luther-säätiön julkaisemien Aamutähti-vihkojen äänitteitä, joita voi siis kuunnella äänikirjan muodossa. Lisää äänitteitä on luvassa kevään mittaan.
Oikeasti luterilainen -podcastit ovat kuunneltavissa luterilainen.net -sivuilla ja Spotifyn kautta.
Jos viihdyt tunnustuksellisen luterilaisen teologian seurassa enemmänkin, suosittelemme kuunneltavaksi myös Oikeasti luterilainen -podcast -ohjelmia. Niitä pääset selaamaan ja kuuntelemaan luterilainen.net -sivuilla. Pastori ja dekaani Joel Kerosuo on äänittänyt yksin ja yhdessä vierailijoiden kanssa jo yli 130 lähetystä iloksemme. Uusia tallenteita on luvassa jatkossakin aina, kun isännän kalenterista vapautuu tilaa vaatekaapissa jorinointiin.
Koinoniaan kokoontui tänään kattava joukko hiippakuntaneuvoston jäseniä. Kuva: Pauliina Pylvänäinen
Lähetyshiippakunnan hiippakuntaneuvosto kokoontui tänään lauantaina uuden toimikauden ensimmäiseen kokoukseensa. Kokous pidettiin Helsingissä Koinonia-keskuksessa. Lisäksi yksi edustaja oli mukana etäyhteyksien välityksellä Argentiinan varhaisesta aamusta käsin. Kokouksen puheenjohtajana toimi piispa Juhana Pohjola ja sihteerinä Pauliina Pylvänäinen.
Koronan seurauksena aiemmin lähi- tai hybridimuotoisesti pidettyjä hiippakuntaneuvoston kokouksia ryhdyttiin käymään kokonaan etäyhteyksien välityksellä. Muutoksen parhaimpia seurauksia on ollut, että neuvostoon on pystynyt tulemaan mukaan jäseniä mistä vain seurakunnasta ja maamme kolkasta tahansa. Vaikka etäkokouksiin on helppo osallistua, niissä keskusteleminen ja vapaa ajatustenvaihto on haastavampaa. Siksi katsottiin hyväksi aloittaa uusi toimikausi kasvotusten.
Alkurukouksen jälkeen kokous käynnistettiin esittäytymiskierroksella, jossa sekä uusien että jatkavien jäsenten nimet ja kasvot tulivat tutuiksi. Tämän jälkeen siirryttiin varsinaisiin esityslistan asioihin: Suurena ilonaiheenaan hiippakuntaneuvosto hyväksyi Koinonian luterilaisen seurakunnan Lähetyshiippakunnan jäseneksi. Se päätti julkaista kaksi kirjaa Kesäjuhlassa elokuussa. Lisäksi neuvosto hyväksyi Lähetyshiippakunnan tilinpäätöksen vuodelta 2024. Tilinpäätös siirtyykin seuraavaksi hiippakuntakokouksen käsiteltäväksi.
Lounastauon jälkeen neuvosto kävi läpi Lähetyshiippakunnan strategiaa vuosille 2025-2030. Strategiaa oli käsitelty viimeksi viime kesäkuussa, joten siihen tehtiin nyt tarpeellisia päivityksiä. Hiippakuntaneuvosto muun muassa rohkaisee seurakuntia keskustelemaan, miten nuoret ja nuoret aikuiset otetaan huomioon seurakunnan elämässä ja päätöksenteossa, jotta strategian mukaisesti seurakunta siirtyisi “seuraavalle sukupolvelle”.
Pienryhmissä pohdittiin uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröitymiseen liittyviä kysymyksiä. Kuva: Pauliina Pylvänäinen
Lähetyshiippakunnan hiippakuntakokous valtuutti marraskuussa 2024 hiippakuntaneuvoston seuraamaan, miten uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröitymiseen liittyvät ajatukset kehittyvät jatkossa kirkossamme. Tämänpäiväisessä kokouksessa neuvosto tarttui tähän tehtävään ja keskusteli pienryhmissä erilaisista rekisteröitymiseen liittyvistä teemoista ja kysymyksistä. Yhdessä pohdittiin, millaisiin asioihin jatkossa olisi kiinnitettävä huomiota ja millaisiin kysymyksiin olisi etsittävä vastauksia.
Viimeisenä varsinaisena kokousasiana neuvosto keskusteli hiippakuntakokouksen kehittämisestä. Tätä varten perustettiin neljän hengen tiimi, joka suunnittelee seuraavan kokouksen järjestelyjä.
Päivän päättyessä kokoukseen osallistuneet neuvoston jäsenet kertoivat olevansa tyytyväisiä kokouksen antiin. He pitivät kasvokkain tapaamista tärkeänä ja mukavana. Esille nousikin, josko neuvosto voisi tavata seuraavan kerran syksyllä Koinoniassa.
Kirkollemme on arvokasta, että kaikki neuvoston jäsenet halusivat ja pystyivät käyttämään tänään paljon aikaa yhteisten asioittemme hoitoon, ja tulemaan paikalle pitkienkin junamatkojen päästä. Kiitos mukavasta päivästä kaikille osallistujille!
Kuluneen vuoden aikana erilaiset kristilliset podcastit eli puheohjelmat nostivat suosiotaan, ja tarjosivat monelle rakentavaa kuunneltavaa lenkkipolkujen varrelle tai vaikkapa työmatkojen iloksi.
Tänä vuonna useampi Lähetyshiippakunnassa toimiva teologi vieraili Kujalla- nimisessä podcast-sarjassa. Kyseessä on podcast, jossa keskustellaan ajankohtaisista asioista ja ilmiöistä teologian valossa. Aiheet ja ohjelmaan kutsutut vieraat vaihtuvat jaksottain. Vuonna 2021 aloitetun podcastin toimittajana toimii Heidi Martikainen.
Lähetyshiippakunnan teologeja on kyseisen podcastin vieraina ollut usein aiemminkin, mutta nostamme tässä esiin tänä vuonna julkaistut jaksot. Pastori Petri Hiltunen vieraili ohjelmassa, jossa keskusteltiin uushengellisyyden vaikutuksesta seurakunnissa. Mailis Janatuinen esitti perustelunsa sille, miksi hän on naisteologi, vaikka voisi olla naispappi. Uusimmassa jaksossa hiippakuntadekaani Joel Kerosuo pohti, miksi kirkkohistoriaa kannattaa tutkia.
Kyseiset jaksot ovat kuunneltavissa alta. Muita Kujalla-podcastin jaksoja voi kuunnella esimerkiksi Spotify- ja Podimo- sovelluksilla tai katsella YouTube-videoina.
Muista myös seurata Lähetyshiippakunnan omaa podcast-sarjaa Oikeasti luterilainen, joka on kuunneltavissa niin ikään Spotifyn ja Luterilainen.net -sivustomme kautta!
Hiippakuntakokous kokoontui marraskuussa Helsingissä ja etäyhteyksin. Kuva: Janne Koskela
Lähetyshiippakunnan hiippakuntakokous, pappiskollegio ja Suomen Luther-säätiön hallitus ovat päättäneet eri toimielinten edustajista tulevalle vuodelle. Edustajien joukossa on uusia kasvoja, mutta myös tuttuja konkareita.
Hiippakuntaneuvosto on Lähetyshiippakunnan käytännön toiminnasta ja hallinnosta vastaava toimielin. Se vastaa hiippakunnan hallinnollisista ja taloudellisista asioista sekä viime kädessä myös muun muassa julkaisuista ja lähetystyöstä. Hiippakuntaneuvosto kokoontuu 5–6 kertaa vuodessa. Jäsenten ja varajäsenten lisäksi siihen kuuluvat piispa, hiippakuntadekaani sekä hiippakuntasihteeri. Hiippakuntaneuvosto pitää kokouksia keskimäärin joka toinen kuukausi etäyhteyksin ja paikan päällä.
Hiippakuntaneuvoston jäseninä kaksivuotista kauttaan jatkavat Matias Koponen Helsingistä, varalla Johannes Typpö Helsingistä; Taisto Laato Espoosta, varalla Kari Lehtonen Vaasasta sekä Olli Ylönen Mikkelistä, varalla Mari-Anna Alenius Oulusta. Käytännössä sekä varsinaiset että varajäsenet osallistuvat kokouksiin mahdollisuuksiensa mukaan, joskin jäsenen statuksella on merkitystä äänestystilanteissa.
Uudelle kaudelle jäseniksi on kutsuttu Janne Vanhala Kokkolasta, varalla Patrik Saviaro Pietarsaaresta; Päivi Raudasoja Kuopiosta, varalla Liisa Berndt Jyväskylästä sekä Tiina Männikkö Seinäjoelta, varalla Hilla Anttoora Lappeenrannasta.
Konsistori toimii piispan tukena kirkon hengellisessä kaitsennassa. Konsistoriin kuuluu piispa Juhana Pohjolan ja hiippakuntadekaani Joel Kerosuon lisäksi joukko muita pastoreita. Konsistorin notaarina toimii Otto Granlund ja lakimiesasessorina Jyrki Anttinen. Tänä vuonna konsistorin pappisasessoreita ovat Hannu Mikkonen, varalla Jukka Peranto; Petri Hiltunen, varalla Antti Leinonen sekä Esko Murto, varalla Ville Typpö. Konsistorin maallikkojäsenenä toimii Raimo Savolainen, varalla Markus Ristimäki.
Aluerovastit Eero Pihlava, Miika Nieminen ja Ville Typpö työntekijäpäivillä toukokuussa. Kuva: Janne Koskela
Rovastikunnissa alkava kausi 2025–2026 ei tuo suuria muutoksia. Pohjoisen rovastikunnan aluerovastina jatkaa Antti Leinonen, Idässä Kalle Väätäinen, Pohjanmaalla Ville Typpö, Uudellamaalla Eero Pihlava ja Lounaisessa rovastikunnassa Miika Nieminen. Häme-Kaakon rovastikunta jaetaan kahteen osaan niin, että Hämeen aluerovastina jatkaa Esko Murto ja Kaakon pastoreista vastaa dekaani Joel Kerosuo.
Suomen Luther-säätiön hallituksen puheenjohtajana jatkaa Raimo Savolainen ja varapuheenjohtajana piispa Juhana Pohjola. Lisäksi hallitukseen kuuluvat Mirko Brummer, Jari Kekäle, Olli Mustonen, Sami Koskela ja Erkki Pitkäranta. Säätiön asiamiehenä toimii hiippakuntadekaani Joel Kerosuo.
Johtoryhmä kokoontuu kuukausittain Helsingissä. Kuva: Janne Koskela
Hiippakuntaneuvoston ja Suomen Luther-säätiön hallituksen kokoukset valmistelee Lähetyshiippakunnan johtoryhmä. Sen jäseninä toimivat piispa Juhana Pohjola, Luther-säätiön hallituksen puheenjohtaja Raimo Savolainen, hiippakuntadekaani Joel Kerosuo, talouspäällikkö Asko Iso-Kungas ja hiippakuntasihteeri Pauliina Pylvänäinen.
Hiippakuntakokous pidettiin lauantaina Koinonia-keskuksessa Helsingissä. Kuva: Janne Koskela
Lähetyshiippakunnan vuosittainen hiippakuntakokous pidettiin lauantaina 16.11. Koinonia-keskuksessa Helsingissä. Kokoukseen osallistui lähes sata henkilöä, joista noin puolet paikan päällä ja puolet etäyhteyksien välityksellä. Kokouksen puheenjohtajana toimi pastori Harri Lammi ja sihteerinä Pauliina Pylvänäinen. Kokouksessa käsiteltiin hiippakuntajärjestyksen määrittelemät sääntömääräiset asiat. Erityisen huomion kohteiksi päätyivät konstituutiokomitean loppuraportti sekä hiippakuntakokouksen kehittäminen.
Kokouksen puheenjohtaja, piispa Juhana Pohjola totesi alkusanoissaan, että Suomen Luther-säätiön perustamisesta on kulunut 25 vuotta: – Merkillepantavaa on, että työhön tuli mukaan ihmisiä maanlaajuisesti ja kaikista herätysliikkeistä, ja toki monia ilmankin järjestöperintöä, hän korosti. Kuva: Janne Koskela
Vuosi 2023 pakettiin hyvillä mielin
Hiippakuntakokous pystyi hyväksymään vuoden 2023 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen positiivisissa tunnelmissa. Talouden tasapainotus vuodesta 2022 onnistui, joskin varsinainen toiminta jäi vielä alijäämäiseksi. Toimintakertomuksessa todettiinkin, että kirkon toimintaa kuvaavat luvut nousivat vuoden 2023 aikana koronaepidemiaa edeltävälle tasolle ja sen yli.
Lähetyshiippakuntaan kuului vuoden 2023 lopussa 42 seurakuntaa, joista kaksi perustetiin kyseisen vuoden aikana. Jumalanpalveluksia pidettiin yhteensä 2007 kappaletta ja niissä kävi yhteensä 79 501 messuvierasta keskiarvon ollessa 39,6. Seurakuntien yhteenlaskettu jäsenmäärä oli noin 2600. Jäsenten määrä kasvoi vuoden aikana noin kuusi prosenttia. Pappiskollegio sai kolme uutta jäsentä. Merkittävää oli myös, että saimme kotimaisen sisarkirkon, kun Lähetyshiippakunta ja Seurakuntaliitto solmivat kirkollisen yhteyden.
Talouspäällikkö Asko Iso-Kungas esitteli vuoden 2023 tilinpäätöksen ja vuoden 2025 talousarvion. Kuva: Janne Koskela
Äänestys konstituutiokomitean loppuraportista
Eniten puheenvuoroja hiippakuntakokouksessa käytettiin konstituutiokomitean loppuraportista keskustelemiseen. Komitean puheenjohtaja Juhana Pohjola esitteli toimenpidesuositukset, joita Lähetyshiippakunnan uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröitymistä pohtinut komitea oli laatinut. Konstituutiokomitea päätyi toteamaan, että rekisteröityminen olisi kirkollemme luonteva ja mahdollinen ratkaisu niin yhteiskunnallisesti, organisatorisesti kuin hengellisesti. Samalla komitea kuitenkin katsoi, ettei asia ole vielä ajankohtainen: ”Tässä vaiheessa pääsääntöisesti kirkkomme historiallisista syistä kumpuava jäsenistön hajaannus asiassa tukee aikalisän ottamista tässä prosessissa”, loppuraportissa todetaan. Komitea katsoi, että myös rekisteröitymisprosessissa vaadittava eri asioiden yksityiskohtainen tarkastelu ja organisatorinen kehitystyö hyötyisivät aikalisän ottamisesta.
Loppuraportin esittelemisen jälkeen pöydälle tuotiin vastaehdotus, jossa toivottiin ripeämpää etenemistä. Ehdotuksen mukaan olisi perustettava uusi komitea konstituutiokomitean päätettyä työnsä. Se valmistelisi ja toteuttaisi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröitymiseen tarvittavat toimenpiteet ja pitäisi huolen, että rekisteröitymisprosessissa edettäisiin seurakunnissa sopusointuisesti.
Pää- ja vastaehdotuksen synnyttämässä keskustelussa uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröitymistä pidettiin kannatettavana tavoitteena. Todettiin, että paniikkia ei ole, mutta toivottiin, että käynnistynyt prosessi, jossa uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröitymiseen on suhtauduttu pääosin myönteisesti, jatkuisi suunnitelmallisesti eteenpäin.
Koska vastaehdotus sai kokousedustajien keskuudessa kannatusta, päädyttiin äänestämään. Selkeä enemmistö kannatti alkuperäistä ehdotusta. Äänestystuloksen ratkettua piispa Pohjola kommentoi ymmärtävänsä hyvin heitä, jotka olisivat toivoneet nopeampaa etenemistä uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröitymisessä:
– Olen vakuuttunut siitä, että meillä kaikilla on ihan sama halu ja päämäärä. Tässä kysymyksessä ei ollut voittajia ja häviäjiä.
Kokouksen päätöksen myötä konstituutiokomitean toiminta päättyi eikä uutta komiteaa siis perustettu. Konstituutiokomitean työskentelyn myötä tarpeelliseksi havaittujen tavoitteiden, kuten kirkollisen identiteetin vahvistuminen ja jäsenyyden merkityksen kirkastaminen, toivotaan kuitenkin olevan osa seurakuntien elämää jatkossakin.
Kokoukseen oli mahdollisuus osallistua Zoomin kautta. Sami Niemi toimi teknisenä avustajana. Kuva: Janne Koskela
Ideariihi kokouksen kehittämisestä
Hiippakuntakokouksen loppupuolella kokouksen osallistujat keskustelivat hiippakuntakokouskäytänteiden kehittämisestä. Pienissä ryhmissä pohdittiin, olisiko jatkossa mahdollista järjestää vuodessa kaksi kevyempää kokousta yhden isomman sijaan. Vai olisiko parempi järjestää vuorokauden mittainen tapahtuma, jossa voitaisiin keskustella laajemmin eri teemoista, ja jonka yksi osa hiippakuntakokous olisi? Ryhmien näkemykset kootaan yhteen ja niitä käsitellään myöhemmin hiippakuntaneuvoston kokouksessa. Jo ensi vuonna hiippakuntakokoukseen saatetaan siis kokoontua toisella tavalla kuin mihin viime vuosina olemme tottuneet.
Kolehdit muodostavat merkittävän osan Lähetyshiippakunnan taloudesta. Kuva: Kari Puustinen
Lähetyshiippakunnan ja sen seurakuntien toiminta perustuu yksityishenkilöiden antamiin lahjoituksiin. Kirkon elämä ei lepää verorahojen varassa, vaan koko sen työ perustuu messuissa kerättäviin kolehteihin ja muilla tavoin annettuun vapaaehtoiseen tukeen. Meidän onkin aika ajoin paikallaan kurkistaa kukkaroomme ja katsoa, miltä taloutemme näyttää. Haastattelin tilanteesta talouspäällikkö Asko Iso-Kungasta ja hiippakuntadekaani Joel Kerosuota.
Iso-Kungas kertoo, että Suomen Luther-säätiön ja Lähetyshiippakunnan kokonaiskannatus kasvoi vuosina 2022–2023 8,4 prosenttia. Luku sisältää kolehdit ja tilikannatuksen kaikki lahjoitustavat. Siinä ei ole huomioitu muita tuottoja eikä testamentteja.
– Tilanne parani edelliseen vuoteen nähden myös silloin, kun otamme inflaation huomioon, Iso-Kungas lisää.
Vastaavasti kuluvan vuoden osalta kasvu oli lokakuun lopussa 9,3 prosenttia. Iso-Kungas toivoo, että aikaisempien vuosien tapaan saisimme ”joululisää” kannatuksiin. Siten tilanne jäisi myös vuoden lopussa plussan puolelle.
Iso-Kungaksen mukaan tilanteet eri seurakunnissa vaihtelevat paljon niin resurssien kuin kasvunkin osalta. Nämä on otettava huomioon taloustilannetta tarkasteltaessa.
– Oleellista on tietysti se, mitä lukujen takana on ja miten seurakuntien hengellinen elämä voi, Iso-Kungas pohtii. Hän pitää tärkeänä pyrkiä kulujen osalta tarkkuuteen: Myös pienistä kuluista kasvaa isoja virtoja.
Kirkkomme taloustilanne on tänä vuonna ollut nousujohteinen. Kuva: Kari Puustinen
Joel Kerosuo muistelee, että pari vuotta sitten talouden suhteen tunnelma oli hiukan kireä. Vaikka puskuria vielä oli pahan päivän varalle, oli selvää, että juoksevat menot täytyi saada paremmin tasapainoon.
– Vuonna 2022 teimme 130000 euroa miinusta normaalitoiminnassa. Saimme kuitenkin onneksi testamentin, joka lopulta kattoi tappion, Kerosuo kertoo.
Testamenttien varaan ei kuitenkaan voi rakentaa kirkon budjettia. Tasapaino on Kerosuon mukaan saavutettava muilla keinoilla.
– Olin luottavainen, mutta vastaus kentältä on tullut kuitenkin nopeammin kuin osasin kuvitella. Se on suuri kiitoksen asia. Talous on tietenkin myös jatkuvan opettamisen asia. Meillä kokoonnutaan pian 48 paikassa ympäri Suomea: Jos jokainen niistä petraa edes vähän, yhteisvaikutus on jo iso.
Tämänhetkiseen kokonaistilanteeseen Kerosuo kertookin suhtautuvansa melko toiveikkaasti:
– Ei pidä lähteä hurjastelemaan, ja tuen täytyy pysyä säännöllisenä. Toisaalta meille on myös mahdollista tarttua innostaviin projekteihin. Kirkon osalta kyse on siitä, että hallitusti sytyttelemme valoja ja pohdimme, miten asioita voidaan tehdä koko ajan järkevämmin.
Onko kirkkomme siis tekemässä lähiaikoina uusia satsauksia? Kerosuo punnitsee kysymystä uusien pastorien palkkaamisen ja kirkon eri työalojen vahvistamisen välillä:
Meidän rakenteessamme tietenkin ensisijaisesti etsitään ihmisiä seurakuntia palvelemaan. Tämän lisäksi on iso kysymys, voimmeko ja pystymmekö laittamaan resursseja yhteiseen yliseurakunnalliseen työhön. Näemmekö työn niin merkittäväksi, että siihen voidaan käyttää yhteisiä varoja, ja jos voidaan, kuinka paljon?
Kerosuo toteaa, että lähtökohtaisesti pastorit palvelevat seurakuntatyön lisäksi myös jossakin valtakunnallisessa tai alueellisessa tehtävässä, mutta volyymien kasvaessa työalojen vahvistamista muilla järjestelyillä on harkittava. Esimerkiksi mediatyössä yksittäinen iso lahjoitus on mahdollistanut työhön panostuksen.
Kerosuon mukaan yksi pohdittava työala on nuorisotyö. Varsinkin kuluneen syksyn aikana asiaa on työstetty työntekijöiden kanssa ja hommaan on pyritty saamaan lisää suunnitelmallisuutta.
– Meillä on hyvä suunnitelma eteenpäin, mutta näen tavoittelemisen arvoisena asiana, että lähivuosina voisimme kutsua ihmisen, joka voisi pääasiallisesti keskittyä nuorisotyön asioihin, Kerosuo visioi, mutta jatkaa, että siinä täytyy monen asian natsata.
Hänen mukaansa nuorisotyön tilanne on mennyt hyvin eteenpäin. Siinä me jatkuvasti rakennamme tulevaisuutta. Vaikka Kerosuo toivoo, että nuorisotyön työalaa voitaisiin vahvistaa, toive tietenkin on, että Lähetyshiippakunnassa kokonaisuutena ”hartiat kasvaisivat”, ja samalla voidaan pitää myös seurakuntien vuosittain maksama hiippakuntamaksu kohtuullisena.
Joel Kerosuo toivoo, että tulevaisuudessa kirkkomme voisi kohdistaa enemmän resursseja nuorisotyöhön. Kuva: Janne Koskela
Iso-Kungas on samaa mieltä Kerosuon kanssa siitä, miten merkittävää testamenttilahjoittaminen kirkollemme on. Vaikka säännöllinen oman seurakunnan taloudellinen tuki on perusta, joka mahdollistaa sen toiminnan, testamenttimuotoinen lahjoittaminen on tärkeä lisä.
– Testamenttiin liittyvät järjestelyt kannattaa hoitaa vielä, kun itsellä on toimintakykyä päättää asioista. Sama koskee myös hautaan siunaamista ja hautajaisjärjestelyjä koskevaa tahdonilmausta. Lisätietoja ja apua saat halutessasi Lähetyshiippakunnan kansliasta. Testamentin laatiminen on merkittävä tapa tukea luterilaiseen uskonkäsitykseen ja sanaan perustuvaa seurakuntatyötä, talouspäällikkö ja pastori Iso-Kungas ohjeistaa.
Suomen Luther-säätiö on yleishyödyllinen toimija, joten testamenttilahjoituksista ei makseta perintöveroa.
Yksi toivomus talouspäälliköllä seurakunnille on: On tärkeää, että seurakunnissa kirjataan joka viikko kävijämäärät ja tapahtumien kolehtituotot Assariin, seurakunnan tapahtumiin. Silloin saamme kattavaa ja reaaliaikaista kuvaa monestakin eri asiasta. Näin myös seurakunnat itse näkevät ajantasaisesti oman toimintansa ja vuositilastot syntyvät itsestään. Assarin kirjautumistiedot on helppo tallettaa kännykän selaimeen ja tiedot voi kirjata heti messun jälkeen.
– Aikaa menee vain kolme minuuttia, mutta hyöty on moninkertainen, Iso-Kungas vakuuttaa.
Dekaani Joel Kerosuo käsitteli keväällä toteutetun jäsenkyselyn tuloksia elokuussa Kesäjuhlassa. Kuva: Kari Puustinen
Seurakuntiemme jäseniä pyydettiin keväällä vastaamaan Lähetyshiippakunnan konstituutiokomitean valmistelemaan kyselyyn. Kyselyn avulla konstituutiokomitea halusi selvittää jäsenten näkemyksiä muun muassa Lähetyshiippakunnan toimintaan osallistumisesta, Suomen evankelis-luterilaisessa kirkon jäsenyydestä, Lähetyshiippakunnan rekisteröitymisestä uskonnolliseksi yhdyskunnaksi sekä kirkon viestintäkanavista.
Sekä suomen- että ruotsin kielillä toteutettuun kyselyyn vastasi yhteensä 712 henkilöä. Vastauksia voidaan pitää kattavina sekä vastaajien ikärakenteen että alueiden kannalta: Vastaajia oli alle 18-vuotiaista yli 65-vuotiaisiin niin, että yli puolet heistä oli yli 50-vuotiaita. Vastauksia annettiin kaikista rovastikunnista, mutta Kaakon ja Hämeen rovastikunnista vastauksia tuli jäsenten määrään nähden verraten vähän, kun taas Uudenmaan vastaajien määrä oli muihin rovastikuntiin verrattuna suhteellisen iso.
Lähetyshiippakunnassa on viime vuosina keskusteltu niin sanotusta kaksoisjäsenyydestä. Kirkkomme status rekisteröimättömänä uskonnollisena yhdyskuntana on mahdollistanut jäsenten kuulumisen samanaikaisesti sekä Lähetyshiippakunnan että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntiin. Koska kirkollamme ei ole yhteistä jäsenrekisteriä eikä seurakunnissa ole pidetty kirjaa kaksoisjäsenien määrästä, aiemmin ei ole tiedetty, kuinka suuri osuus jäsenistä kuuluu myös Suomen ev.-lut. kirkkoon. Tuoreen tiedon mukaan osuus on noin joka viides. Jäsenkyselyn tuloksista käy ilmi, että vastaajista 22 % kuului sekä Lähetyshiippakunnan että Suomen ev. lut. kirkon seurakuntiin.
Jäsenkyselyyn vastanneiden kuuluminen Lähetyshiippakunnan ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntiin jaoteltuna Lähetyshiippakunnan toiminnassa olon pituuden mukaan.
Tulosten perusteella kaksoisjäsenyys ei näytä katsovan ikää: Eri ikäisten jäsenten keskuudessa kaksoisjäseniä on suunnilleen yhtä paljon. Eniten kaksoisjäseniä on alle 18- vuotiaiden vastaajien joukossa. Sen sijaan Lähetyshiippakunnan toiminnassa mukana oleminen vaikuttaa merkittävästi kaksoisjäsenten määrään: Alle vuoden toiminnassa mukana olleista jäsenistä kaksoisjäseniä oli noin puolet, mutta vuoden tai pidempään toiminnassa mukana olleista enää keskimäärin 20 % ilmoitti olevansa kaksoisjäseniä.
Lähetyshiippakunnan konstituutiokomitea on viime vuosien aikana selvittänyt kirkkomme mahdollisuutta rekisteröityä uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. Vuonna 2021 perustettu komitea on tutkinut ja pohtinut rekisteröitymisen käytänteitä, hyötyjä ja haittoja eri näkökulmista. Samaan aikaan seurakunnissa ja eri toimielimissä on keskusteltu rekisteröitymiseen liittyvistä ajatuksista.
Jäsenkyselyn vastaajista kaksi kolmasosaa suhtautui myönteisesti uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröitymiseen. 35,8 % ilmoitti toivovansa, että Lähetyshiippakunta rekisteröityisi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. 30,1 % näki rekisteröitymisen olevan mielekäs tavoite, kunhan edetään riittävän harkiten. Noin 17 % prosenttia piti nykyistä tilannetta hyvänä – heidän mielestään olisi viisasta jatkaa samalla tavalla. Noin 2,4 % ei toivonut rekisteröitymistä ja 0,7 % ei haluaisi olla jäsenenä, jos Lähetyshiippakunta rekisteröityisi. Noin 14 % vastaajista koki, ettei heillä ollut asiaan vahvaa kantaa.
Jäsenkyselyn vastaajien ikäjakauma ja suhtautuminen uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröitymiseen.
Uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröitymistä toivoivat eniten alle 35-vuotiaat vastaajat. Yli 51-vuotiaiden vastaajien keskuudessa oli eniten heitä, jotka pitivät nykyistä tilannetta toimivana. Rekisteröitymistä ehdottomasti vastustavia oli yhtä paljon alle ja yli 50-vuotiaissa. Kyselyyn vastanneista kaksoisjäsenistä vajaa puolet (46 %) suhtautui rekisteröitymiseen suopeasti. Vastanneista kaksoisjäsenistä 7 % ei kannattanut rekisteröitymistä. Eniten rekisteröitymisen kannattajia oli toimintaan viimeksi muukaan tulleiden vastaajien keskuudessa.
Lähetyshiippakunnan dekaani Joel Kerosuo pitää jäsenkyselyä hyödyllisenä. Kysely antoi tietoa monesta eri asiasta. Konstituutiokomitea totesi selvityksessään, että rekisteröityminen on monesta eri syystä luonteva suunta Lähetyshiippakunnalle. Kerosuon mukaan myös rekisteröitymiseen myönteisesti suhtautuvien suuri määrä tukee sitä.
– Juuri nyt voimme keskittyä hyvään perustyöhön seurakunnissa ja katsoa rauhassa, miten tilanne kehittyy, Kerosuo pohtii.
Kerosuo punnitsi rekisteröitymisen hyötyjä ja haittoja jäsenkyselyn tuloksien valossa myös elokuussa Kesäjuhlan ajankohtaisluennossa. Kerosuon mukaan nykyinen tilanne mahdollistaa Lähetyshiippakunnalle jo melko laajat vapaudet toimia kirkkona myös yhteiskunnallisesti katsottuna. Rekisteröitymisellä ei ole kiirettä ja juuri nyt siitä aiheutuva vaiva olisi mahdollisesti suurempi kuin sen myötä tulevat hyödyt.
Tämän kesän aikana Lähetyshiippakunnan konstituutiokomitea on analysoinut jäsenkyselyn tulokset ja laatinut sen ja aiemman työskentelynsä pohjalta loppuraportin. Raportti käsitellään julkisesti Lähetyshiippakunnan vuotuisessa hiippakuntakokouksessa marraskuussa. Konstituutiokomitean selvitystyön pohjalta hiippakuntakokous päättää, miten uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröitymisen suhteen jatkossa toimitaan. Nyt, oman osuutensa loppumetreillä, konstituutiokomitea haluaa kiittää kaikkia jäsenkyselyyn vastanneita sekä viime vuosien aikana keskusteluihin osallistuneita käyttämästänne ajasta ja hyödyllisistä ajatuksienvaihdoista.
Hiippakuntadekaani Joel Kerosuo loi luennossaan katsauksen Lähetyshiippakunnan ajankohtaisiin kysymyksiin. Kuva: Juho Pylvänäinen
Lähetyshiippakunnan Kesäjuhlan ohjelma jatkui lauantaina lounaan jälkeen hiippakuntadekaani Joel Kerosuon pitämällä ajankohtaisluennolla. Kerosuo käsitteli puheessaan kirkossamme pinnalla olevaa kysymystä uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröitymisestä ja keväällä tehdyn jäsenkyselyn alustavia tuloksia. Kerosuon mukaan uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröityminen on hyvä tavoite, jota kohti on paras edetä rauhassa. Rekisteröitymistä tärkeämpää on rakentaa seurakunnista koteja armahdetuille syntisille. Julkaisemme tässä dekaanin luennon kokonaisuudessaan. Voit myös kuunnella sen täältä.
Armo ja rauha lisääntykööt keskellämme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta. Jumala on lähellä. Herra Jeesus on lähellä. Maailma on täynnä erilaisia kuvitelmia Jumalasta. Joskus hänet nähdään vain tuntemattomana ja kaukaisena. Joskus hänelle on annettu asunnoksi vain järjelliseen maailmamme toistaiseksi hämäräksi jäänyt aukkokohta. Mutta kun Paavali julisti Jumalan sanaa Ateenassa, hän tiesi, ettei hän ollut tuomassa sinne Jumalaa. Päinvastoin Jumala itse oli kutsunut ja lähettänyt hänet. Hän siis oli siellä jo. Nytkin on niin, ettei Jumala vasta ole tulossa sinne, missä sinä juuri nyt olet. Istuit sitten Kesäjuhlilla penkissä tai vielä jäätelöjonossa, kuuntelit tätä sitten radion välityksellä tien päältä, jalat vedessä laiturinnokassa, tai myöhemmin tallennusta yön pimeinä tunteina, kun et saa unta.
Jumala on jo siellä. Kaikkialla ympärilläsi on taivaan ja maan Herra ylläpitämässä maailmaansa. Jokaisessa valtimonlyönnissäsi tunnet hänen ikuisen luomisvoimansa. Hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Mutta miten helposti se unohtuu ja miten hetkellisesti ja välähdyksenomaisesti siitä saa jotakin aavistaa ja löytää siitä ilonsa.
Meidän olemuksessamme on pimeä kohta. Yhteyteen Jumalan kanssa on tullut katko ja hälyääni. Sen tähden Jumala on tuntematon. Sen tähden me joudumme hapuilemaan. Nyt kun Paavali julistaa siellä Ateenan areiopagilla, hän oli Jumalan sanansaattaja, joka kertoi, että tämä tietämättömyys oli voitettu, Jumala oli tullut tunnetuksi. Jumala, joka ei mahdu taivasten taivaisiin, oli kuitenkin ottanut asunnon maailmassa. Mutta se ei löytynyt noista upeista marmoritemppeleistä. Se ei ollut rakennus, vaan henkilö. Hänessä asui jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti. Jumala otti ihmisruumiin temppelin neitsyt Mariassa. Taivaan ja maan herra liittyi verisitein kärsivään ja harhailevaan sukuumme. Tämä temppeli runneltiin ja hajotettiin, mutta kolmessa päivässä se jälleenrakennettiin kuoleman syvyydestä.
Monenlaisia omatekoisia jumalia on yhä tänä päivänä. Sellaisia, jotka rakentuvat ihmisen haaveiden, tai aatteiden, pelkojen, vihan tai intohimojen varaan. On mammonan epäjumalaa ja silmän pyyteitä. Erilaisia epäjumalia, jotka kuitenkin vieraannuttavat ihmisen Jumalan tarkoittamasta elämästä.
Me kannamme sisällämme synnin pimeää. Ja kuitenkin hän juuri saapuu luoksemme. Kaiken hapuilun ja pimeytemme keskelle hän saapuu huoneeseemme apostolisessa sanassa. Ja hän itse sanoo, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus. Ja tuo kaikki tarkoittaa tietenkin myös sinua ja minua. Sillä kaikkien velan hän on maksanut, koko maailman synnit on sovitettu. Siksi voit olla varma, että tämä sana koskee tänäänkin juuri sinua. Myös sinua siellä jäätelöjonossa tai radiosi äärellä.
Missä harhapoluilla oletkaan ollut, minkälaisia ajan seireenejä kuunnellut, mitä epäjumalia pitänyt rakkaana ja kumartanut. Ja vaikka kutsu asettaa aina synnintunnustajan paikalle, se on kutsu armoon ja elämään. Kaiken aikamme sekamelskan keskellä kuuluu edelleen Jumalan sana ja kutsu, joka sanoo: Minä olen Herra sinun Jumalasi. Tule ja seuraa minua! Se sana kutsuu omistamaan Jumalan armonaarteet, ja se on myös jalo kutsu seurata Herraa Jeesusta!
Osa teistä varmaan muistaa vanhan Grimmin sadun onnekkaasta Hannusta. Jos mennään nyt pikakelauksella, niin siinä on Hannu, joka saa vaivojensa palkaksi työstään kultakimpaleen. Kun kultakimpale oli hänelle liian raskas ja vaivalloinen, hän vaihtoi sen mukavuuden vuoksi sarjaan muita asioita: ensin hevoseen, sitten lehmään, sitten hanheen, sitten hiomakiveen, jonka hän lopulta viskasi veteen menettämättä paljoakaan. Ensin hänellä oli kimpale kultaa, sitten vain pieni hiomakivi, jonka hän viskasi menemään turhana. Sen sijaan, että hän olisi synkistellyt, hän ajatteli saaneensa täydellisen vapauden. Hannu tuntuu meille tietysti hoopolta, mutta tuo vanha kertomus asettaa kysymään, että mitä ovat meidän kultakimpaleitamme. Ja osaammeko aina niitä arvostaa? Vanha tarina ei kerro, kuinka pitkään Hannun juopumus kesti ja kuinka synkkää oli, kun hän lopulta tajusi mitä oli tehnyt. Hän oli hukannut kallisarvoisen palan kultaa.
Mikä on meidän palamme kultaa? Emmekö me ainakin haluaisi sanoa, että meidän aarteemme löytyy edelleen Vapahtajan kalliista aarteista. Jotakin, joka ei tule meidän vaivojemme palkkana, vaan jonka hyvä Vapahtaja meille antaa.
Grimmin sadussa meille tietysti kuvataan vähän höppänää Hannua, mutta oikeassa elämässä se tapahtuu salakavalammin. Kuten Jeesus tutussa kylväjävertauksessa varoittaa. Juuret eivät pääse kasvamaan. Tulee ahdinko ja vaino sanan tähden. Tulee tämän maailman huolet ja rikkauden viettelys, jolloin koetellaan, missä on aarteemme. Jokainen yksittäinen kasvi tai oksa joutuu koetteelle ja eikö niin, että meidän itsessämme usein punnitaan ja myös köykäisiksi havaitaan. Mutta juuri silloin, ei meilläkään ole muuta pakopaikkaa kuin Jeesuksen kalliit aarteet. Harharetkiltään saa palata Jumalan pelastuksen lahjojen äärelle.
Noin 25 vuotta sitten joukolle kristittyjä heräsi ajatus, voisiko Suomessakin olla luterilaisia seurakuntia, joihin mennä luottavaisin mielin sanankuuloon ja oppia tuntemaan muita samoista lahjoista eläviä kristittyjä, jossa sinut nimeltä tunnettaisiin ja jossa sinä voisit olla kotonasi. Oli päästävä Jeesuksen lahjojen ääreen, sillä syntisellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin tarttua siihen toivoon ja lupaukseen, jonka me saamme Jumalan taivaallisissa lahjoissa.
Siitä alkoi hengellisen kodin rakentaminen, ja samalla rakennustyömaalla olemme edelleen. Tuo pienen joukon aloittama työ on saanut mennä eteenpäin. Siitä yhtenä konkreettisena merkkinä on tämänkin viikonlopun yhteinen kokoontumisemme. Nyt kun rakennamme yhteistä kotia, on hyvä myös säännöllisesi pysähtyä myös sen ääreen, mikä on se perusta, jolle rakennamme tätä hengellistä kotia. Missä on meidän aarteemme ja perustamme?
Olin hiljattain pitämässä jumalanpalvelusta eräässä paikassa. Paikalle tuli hieman arastelleen henkilö, joka paljastui uudeksi tutustujaksi. Hieman empien naulakoilla hän sanoi, että tulin nyt tutustumaan, kun eikös syntisiä löydy täältäkin. Sanoin, että ”jo vain, täältä löytyy. Tervetuloa!”
En tiedä, mikä oli tulijan ennakkokäsitys. Jokin sisäinen kutsu veti sanankuuloon, mutta samalla jännitti.
Siitä, miten media on aikoinaan meistä kirjoitellut ja joskus ehkä edelleenkin, sille me vähän voimme. Mutta sille, miten itse toimimme ja millaista seurakuntakulttuuria rakennamme, sillä tietenkin voimme paljonkin.
Oma rukoukseni ja toiveeni on, että meidän seurakunnistamme voisi loistaa juuri se ajatus, että tämä on armahdettujen syntisen yhteisö. On eri elämäntilanteissa olevaa ja hyvin erilaista kulkijaa, mutta kaikkia yhdistää se, että olemme saman armon varassa.
Olemme syntisiä ja monessa heikot ja puutteelliset, mutta sellaisia, jotka janoamme evankeliumia ja Jeesuksen armonaarteiden äärelle. Myös sen vuoksi me haluamme rakentaa seurakuntia, itsellemme ja seuraavalla sukupolvelle, ja kaikille, jotka haluavat tulla mukaan. Seurakuntia, joita saa määrittää edelleenkin kestävä raamatullinen ja luterilainen teologia.
Meidän kirkollamme on ajaton perusta. On ihana sanoma syntien anteeksiantamuksesta ja vankka luterilainen perusta. Samalla tietenkin jokainen ajanjakso tuo omat kysymyksensä. Muutamia nostoja kirkkomme ajankohtaisista kysymyksistä.
Meillä on ollut sloganina ”seurakunta seuraavalla sukupolvelle”. Kaunis ajatus, mutta monelle yhteisölle usein haastava. Se on tietenkin teema, joka vaatii jatkuvasti huomiota, miten asiassa toimia ja miten tätä vahvistaa ja mahdollistaa. Samalla on suuri ilo siitä, että Kesäjuhlaakin mahdollistamassa on ollut suuri nuorten ja nuorten aikuisten joukko. Samalla toivon, että tämä näköala voisi olla läsnä laajemmin kirkossamme. Kuinka voisimme uutta sukupolvea osallistaa kirkon ja seurakuntien päätöksentekoon, työryhmiin ja tapahtumiin? Samoin myös ihan kutsumalla mukaan tekemään, opettelemaan kantamaan vastuuta. On valtava ilon ja kiitoksen aihe, että Kesäjuhlassakin saa olla mukana suuri joukko lapsia ja eri ikäisiä nuoria. Tämän joukon huomioiminen ja riittävien resurssien etsiminen lapsi- ja nuorisotyöstä huolehtimiseen voi toivon mukaan säilyä yhteisenä näkynämme.
Tällä hetkellä yleisesti Lähetyshiippakunta ei ehkä ole vuolas koski, mutta se on kuitenkin tasainen virta, joka kulkee eteenpäin. Kun työ ja toiminta kasvaa ja enemmän toimijoita on mukana, se myös tietysti antaa aina enemmän painoarvoa ja vaatimusta sille, että me voisimme läpi seurakuntaverkoston vaalia samoja arvoja.
Millainen on hengellinen koti, jota me rakennamme? Monesti rukoillaan, että seurakuntamme voisi olla sellainen johon uusien tulijoiden ja hyvä tulla, ja samalla se tuo kysymyksen mukanaan, miten me kaikki voisimme omilla paikoillamme sitä edistää?
Me rakennamme hengellistä kotia. Millaisia asioita sinä liität kotiin? Eikö se ole toiveissamme lämmön, turvan, läheisyyden, luottamuksen paikka? Kun me rakennamme ja rakennumme, oma rasittavuutensa on siinä, että rakennustyömaalla on kaikki aina vähän kesken. Tämä sama remontti on kesken meissä jokaisessa ja jokaisessa seurakunnassa. Se tuokoon meillekin armollisuutta lähimmäisiämme kohtaan.
Samalla, kun asiat vasta rakentuvat, eikö kotona ole kaikki myös valmista? Koska lopulta kodin muodostavat ihmiset. Ja Jumalan lasten koti löytyy sieltä, missä on Jeesuksen aarteet. Kaikki on valmista omistettavaksi, vaikka puitteet voivat vaihdella ja on vielä monta asiaa, joita laittaa kuntoon.
Kodeissakin tulee aina välillä erimielisyyttä, miten tulisi toimia. Meidänkin kirkostamme löytyy jännitteisiä asioita. Yksi sellainen on ollut keskustelu uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröitymisestä.
Moniin kysymyksiin, miten me rakennamme kristillistä kulttuuria, ja erityisesti, miten kirkon hallintoa hoidetaan, emme saa suoraan vastausta Raamatusta. Me näemme maailmalta monenlaista esimerkkiä. On erilaisia synodeja, episkopaalisempaa ja seurakuntia korostavampaa. On erilaisia neuvostoja, johtoryhmiä ja päättäviä elimiä. Meidän nykyinen mallimme ja kirkon hallinto on hyvin kevyt. Vaikka silloin asioiden määrä keskusjohdolla voi olla toisinaan iso, se samalla aina palauttaa huomiota sinne, missä elämä on, seurakuntiin. Hengellistä kaitsentaa hoitava piispa, operatiivisesta johdosta vastaava dekaani ja aluerovastit ympäri Suomea, ovat huolehtimassa piispan ja dekaanin tukena kokonaisuudesta. Tarkoitus on tietenkin jatkuvasti mahdollistaa elämää seurakuntatasolla, jotta seurakunnat voisivat vahvistua, nousta jaloilleen ja pala palalta ottaa vastuuta omasta työstä, toiminnasta, taloudesta. On siunattu asia, jos meille voi yhdessä herätä halu työn vahvistamiseen, työtapojen etsimiseen, jotta seurakuntamme voisivat kaikin tavoin vahvistua.
Meidän tilanteessamme keskustelua on aina välillä noussut sekä rekisteröitymisasiasta ja siitä, mikä olisi mielekkäin tapa hoitaa taloutta ja hallintoamme. Mikä olisi meille parhaaksi? Aikoinaan työ on käynnistynyt Suomen Luther-säätiön kautta. Sen säädekirjassa määritellyn tarkoituksen mukaisesti on aloitettu jumalanpalvelukset Helsingissä. Aloitettiin rakentamaan hengellistä kotia, jolle valtion edessä puitteet mahdollisti Luther-säätiö. Kaiken ytimessä on ollut juuri tämä tarve päästä Jumalan lahjojen ääreen.
Olemme kulkeneet nyt muutaman vuosikymmenen noista hetkistä. Se on lyhyt silmänräpäys pitkässä kirkkohistoriassa, mutta antaa kuitenkin jo meidän hengellisessä kodissamme erilaisia näkökulmia ja perspektiivejä asiaan. Joukossamme on niitä, jotka ovat eläneet läpi kaikki nämä vuodet, ensimmäisistä hetkistä tähän Kesäjuhlaan. Sitten mukanamme on erilainen joukko kaikkina näinä vuosina mukaan tulleita. Lähetyshiippakunta perustettiin vuonna 2013. Olemme tietoisesti halunneet tulla ulos viestinnässä juuri Lähetyshiippakuntana, mutta silloin on mahdollisesti myös voinut jäädä osalle vieraammaksi, että mikäs oikein onkaan säätiön rooli ja miten se tähän kaikkeen oikein liittyy.
Aikoinaan säätiömallin valinnalle oli useita syitä. Ehkä sitä on joskus hyvä nuoremmille kuulijoille avata. Vaikka on tarpeen keskittyä ennen kaikkea oman elämään, on hyvä nähdä, mikä on ollut myös yksi sen historiallinen vaikutin ratkaisujen takana. Oli jouduttu näkemään monta kertaa eri yhteyksissä, kuinka jokin yhdistys muuttaa radikaalisti linjaansa, kun jokin fraktio järjestää päiville riittävän edustajamäärän, ja niin saadaankin johto kerralla vaihdettua, ja linja muuttuu toisenlaiseksi. Se voi tuntua meistä monista hämmentävältä ja pistää kysymään, että onkohan nyt tuollaista. Kovin kauas ei tarvitse historiassa kuitenkaan mennä, jotta monien tuttujen liikkeidenkin historiasta voi nostaa erilaisia esimerkkejä.
Katsottiin, että säätiömalli luo hyvät puitteet virallisten asioiden hoitamiseen. Se antaa paljon vapautta, toisaalta siinä ollaan selkeästi säädekirjan kautta sitouduttu tiettyyn työhön ja toimintaan, ja jonka linjaa ei voi myöskään huutoäänestyksellä vaihtaa. Se katsottiin työn perustamisvaiheessa turvaa luovaksi asiaksi ja sitä se on ollut myös meidän kirkkomme alkumetreillä. Siksi sillä on lähdetty liikkeelle ja parin vuosikymmenen kokemuksella voi todeta, että tätä kautta kirkon asiat ovat pyörineet hyvin. Se on hyvällä ja ennustettavalla tavalla turvannut elämää sanan ja sakramenttien äärellä. Säätiön kautta yhteistalous on mahdollistanut myös seurakuntaverkoston nopean kasvun, kun rikkaammat seurakunnat ovat tukeneet köyhempiä ja on keskusjohtoisesti pohdittu mihin satsata. En juurikaan ole kuullut ääniä, jossa tästä yhteistaloudesta haluttaisiin luopua, oli meidän taloushallintoamme hoitava taho sitten mikä tahansa.
Nyt kun mietimme, mikä meille olisi parhaaksi, samalla on tietenkin selvää, ettei apostoli Paavali puhunut säätiöstä tai kirkkoisät muotoilleet säätiön sääntöjä. Mutta halusimme tai emme, tarvitsemme rahakeräyslupia, työnantajavastuita, talousvastuiden läpikäymistä, työsuojelua, tasa-arvo suunnitelmaa, tapahtumajärjestäjän vastuuta ja niin edelleen. On monia asioita, joita tulee hoitaa. Ja niiden hyvä hoitaminen tuo turvaa ja ennustettavuutta, selkärankaa myös hengelliselle elämälle, vaikka tietenkin ajatus juuri on, että meidän arkiset huolenaiheemme voisivat pyöriä jossakin ihan muualla. Seurakunta voisi keskittyä enemmän hengellisen kodin rakentamiseen kuin byrokratian viidakkoon.
Nyt tässä tehtävässä on palvellut meillä Suomen Luther-säätiö. Se on huolehtinut kaikista näistä asioista, jotta seurakunnissa voitaisiin keskittyä kaikkein olennaisimpaan. Niin kuin hiippakuntajärjestyksemme sanoo, se toimii tukijäsenenä, ja huolehtii juridisista velvoitteista, työnantajavastuista, kustannustoiminnasta ja niin edelleen.
Olen toisinaan pohdiskellut sitä seikkaa, että toisaalta tämän kaksoisrakenteen avaaminen ei ole kovin olennaista, koska se ei ole seurakuntaelämän kannalta kovin olennaista. Toisaalta on mukaan tulleita ihmisiä, jotka ihan ymmärrettävästi pohtivat, miksi asiat menevät kirkossa niin kuin menevät ja asiat voivat vaikuttaa hankalammilta kuin ovatkaan. Tämänkin havainnon myötä on pyrkimyksenä jatkuvasti kirkkaammin pitää päätöksentekoa ja toimintaa esiin ja kasvattaa avoimuutta läpi rakenteiden.
Mutta eri historiallista syistä on tähän malliin aikoinaan päädytty ja sillä työskennelty. Nyt on pohdittu, palvelisiko jokin muu malli paremmin. Nykyiselle mallille voi antaa vahvan plussan asioiden toimivuudesta. Monenlaisia organisaatiokaavioita voi hahmotella, mutta lopulta palataan aina samoihin vastuukysymyksiin ja toisaalta viestinnälliseen haasteeseen, että asiat, jotka kuuluvat olla taka-alalle, voisivat pysyä siellä, mutta olla riittävästi esillä, että ihmiset saisivat otteen, miten asiat menevät.Nämä taas ovat oikeastaan kysymyksiä ja haasteita riippumatta siitä, millä mallilla mentäisiin eteenpäin.
Oma vaikutelmani kuitenkin on, että vaikka joskus tulee kritiikkiä epäselvyydestä, sinänsä kirkon arki on näin rullannut varsin hyvin. Muunlaisiakin malleja toki on olemassa. Hiippakuntakokous antoi konstituutiokomitealle tehtävän selvittää, mitä hyviä ja huonoja puolia olisi, jos Lähetyshiippakunta rekisteröityisi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi.
Olen saanut parin vuoden aikana hyvin erilaisia kommentteja asiasta. Osaa ahdistaa eri syitten takia, että koko asiasta edes puhutaan. Osa odottaa jo suorastaan malttamattomana. Osaa ei asia paljon hetkauta suuntaan tai toiseen, mutta kerran vuodessa muistaa, kun silmä osuu johonkin viralliseen dokumenttiin, jossa lukee väestörekisteri eikä uskonnollinen yhdyskunta.
Olen nyt toiminut muutaman vuoden ajan Lähetyshiippakunnan hiippakuntadekaanina ja Suomen Luther-säätiön asiamiehenä. Samoin olen ollut mukana konstituutiokomiteassa ja koettanut punnita tätä asiaa isommissa ja pienemmissä kysymyksissä. Eli kirkon arkisen elämän kannalta olen varmaankin se henkilö, jolla yleensä on ensimmäisenä pöydällä nämä tähän kaksoisrakenteeseen ja juridiseen kokonaisuuteen liittyvät asiat.
Oma vaikutelmani tilanteesta on seuraava: Jos Lähetyshiippakunta olisi rekisteröitynyt uskonnollinen yhdyskunta, on tiettyjä asioita, joita se helpottaisi. Jos Lähetyshiippakunta rekisteröityisi, tulisi mahdolliseksi saada uskonnolliselle yhdyskunnalle kuuluvat uskonnonharjoitukseen liittyvät vapaudet, oikeudet ja tuet. Ehkä isoin asia on se, että se ikään kuin poistaisi tarpeen selittää ja selventää asioita monissa yhteyksissä, niin yhteiskunnan tilanteissa kuin erilaisissa kirkollisissa keskusteluissa. Erityisesti se selkeyttäisi tilannetta uskonnonopetuksen kohdalla.
Puhtaasti tästä näkökulmasta katsottuna ajattelen, että rekisteröityminen olisi selkein ja paras vaihtoehto. Kuitenkin samaan aikaan on edelleen totta se, että meillä ei ole teologista tai toiminnallista painetta. Asiat toimivat, ja nykymalli on monessa suhteessa tarkoituksenmukainen. Kun katsomme mahdollisen rekisteröitymisen tuomaa hypoteettista lisää, ne ovat verrattain hyvin pieniä asioita. Me nautimme jo nyt laajaa uskonnonvapauden suojaa. Pääosin jo nyt voimme oppilasryhmien toteutuessa muodostaa uskonnonopetusryhmiä. Pastorimme voivat toimittaa avioliiton siunaamisia ja niin edelleen. Eli siitäkin huolimatta, että rekisteröityminen olisi monessa mielessä selkeintä, puuttuu kuitenkin sellainen iso porkkana, tai mehevä kirkkokahvien mehevä kakkupala, minkä vuoksi olisi mielekästä lähteä asiassa etenemään.
Omalta paikaltani on vaikea juuri nyt nähdä sellaista ratkaisevaa lisää kirkkomme työhön, jonka rekisteröityminen toisi, eikä se myöskään poistaisi mitään ratkaisevaa haittaa.
Kokonaisuudessa ei nouse esiin jotakin yksittäistä niin suurta motivoivaa tekijää, että asian suhteen täytyisi kiirehtiä, ja samalla asiaan liittyy työsarkaa erityisesti perustamisvaiheessa.
Eli mikään toiminnallinen pakko ei tee asiaa kiireelliseksi. Eli tietyistä puutteistaan huolimatta nykyinen rakenne on ollut toimiva. Uskonnonharjoittamisen vapaus on perustuslaissa suojeltu ja koskee jo nytkin Lähetyshiippakuntaa. Samoin myös Luther-säätiön toiminnan tarkoitus tulee tätä myös juridisesti.
Kokonaisuutta pohtiessaan konstituutiokomitea järjesti seurakunnissa jäsenkyselyn. Lähetämme tästä tietoa seurakuntiin myöhemmin syksyllä, mutta otan nyt esille muutamia nostoja kyselyn tuloksista. Kyselyyn vastasi noin kolmasosa kirkkomme konfirmoiduista jäsenistä. Yksi pohdittava kysymys on se, että keskellämme hyvin eri tavoin katsotaan Suomen evankelisluterilaista kirkkoa. Osa on sydän verellä siirtynyt sen piiristä rakentamaan Lähetyshiippakuntaa, ja kokee tämän yhteyden merkittävänä, vaikka olisi jo vuosikymmeniä sitten sanoutunut irti sen hengellisestä yhteydestä. Keskuudessamme taas kasvaa uusi sukupolvi, joka ei ehkä eläessään ole käynyt Suomen ev. lut. kirkon tilaisuuksissa.
Kyselyyn vastanneista reilut 22 % prosenttia kertoi olevansa vielä Lähetyshiippakunnan jäsenyyden lisäksi myös jäsenenä Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Lukema on mahdollisesti hieman korkeampi, koska oletettavasti vanhempi väestö on hieman aliedustattuna vastanneissa, mutta suuruusluokasta saamme kiinni.
Kaksoisjäsenien osuus on siis edelleenkin merkittävä, vaikkakin ehkä pienempi kuin ennakkoon odotettiin. Usealle ev.lut. kirkosta puhuessa mielessä on erityisesti sen herätysliikkeet ja toive, että voisimme aktiivisesti rakentaa sinne yhteyksiä, erityisesti nyt ev. lut. kirkon yhä kasvavien myllerrysten keskellä. Meiltä varmasti löytyy ymmärrystä kirkkotaistelun näköalalle ja saamme olla siunaamassa kaikkea hyvää rakennustyötä, jota vaikkapa herätysliikkeiden kautta tehdään. Ilolla tervehdimme myös kaikkea sellaista kehitystä, jossa yhteisöille muodostuu vahvempi luterilaisen seurakunnan identiteetti. Kunpa maassamme olisi mahdollisimman monta luterilaista seurakuntaa, johon hyvillä mielin mennä, olimme sitten samaa kirkkoa tai emme!
Kyselyssä selvisi myös, että kolmannes Lähetyshiippakunnan jäsenistä toivoi, että uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekiströitymisessä edettäisiin jo nopeammin. Sitten oli 30%, jotka näkevät, että uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröityminen on hyvä tavoite, kunhan asiassa edetään riittävän rauhallisesti harkiten. Merkittävä joukko muodostui myös niistä, jotka katsoivat, että nykytilanne on toimiva ja toisaalta niistä, joilla ei ollut vahvaa näkemystä asiaan. Ehkä itseäni ilahdutti eniten se, että vaikka asia on herättänyt jännitteitä, niin kyselyssä kuitenkin oli vain 22 ihmistä, jotka ilmoittivat suhtautuvansa täysin kielteisesti asiaan. Olennaista olisi kuitenkin, että voisimme kulkea tässä yhtä matkaa, koska meidän työmme sydän on Jumalan armonaarteissa.
Ajattelen, että on hyvä kiinnittää huomiota tuohon kyselyn joukkoon, joka sanoo, että rekisteröityminen on hyvä tavoite, kunhan asiassa edetään riittävän rauhallisesti. Ajattelen, että se avautuu ikään kuin kahteen suuntaan. Se toisaalta yhdessä hyvin myönteisesti suhtautuvien kanssa antaa sen ikkunan ja mandaatin selvittää ja kysyä kysymystä. Mutta toisaalta se pitää sisällään sen, että nykytilanne on hyvä ja toimiva, ei ole mitään kiirettä asian kanssa. Asiat toimivat ja siksi voidaan myös rauhassa kysyä ja selvittää. Eli voisiko sanoa, että samalla, kun on paljon myönteisyyttä asiaa kohtaan, samalla on niin, että yli puolet kirkkomme jäsenistä ei pidä tällä hetkellä ajankohtaisena rekisteröitymisasiaa.
Vielä lopuksi: On monia syitä, miksi rekisteröityminen olisi luontevaa kirkollemme. Kuitenkin sen vaikutukset kirkkomme elämään vaikuttavat niin pieniltä, että toimintatarmo kannattaa laittaa toisaalle. Selkeät porkkanat uupuvat. Ajattelen siksi, että tällä hetkellä mahdollinen rekisteröityminen ottaisi enemmän kuin antaisi. Voisi sanoa, että sitten aika on kypsä, kun rekisteröinnin plussat voittavat selkeästi miinukset. Ja me voimme yhdessä kirkkona tämän todeta.
Hallinnon kysymykset eivät ole merkityksettömiä. Voi olla, että me tulemme tilanteeseen, jossa toteamme, että nyt kannattaa edetä. Tai sitten me toteamme aina asiaa punnittaessa, ettei maksa vaivaa. Samalla itse ajattelen, että tulevaisuutemme suhteen kohtalonkysymyksemme ovat jossakin ihan muualla kuin kysymyksessä rekisteröitymisessä. Ei niin, etteikö se olisi tärkeä asia, mutta meidän tulevaisuutemme kannalta olennaisinta on jatkuvasti, että saako meidän Lähetyshiippakuntamme sloganit tulla eläviksi. Meidän kirkkomme olemassaolon kysymykset ja haasteet eivät ole meidän rekisteröitymisen tavassa, vaan siinä, miten me opimme rakentamaan luterilaisia seurakuntia jotka pystyvät nousemaan jaloilleen, vahvistumaan ja kutsumaan uusia mukaansa. Saako jumalanpalvelus tulla elämäksi ja seurakunta kodiksi? Voimmeko me piirtyä esiin valtakunnallisesti ja paikkakuntatasolla luotettavana luterilaisena kirkkona, johon on hyvä tulla?
Tähän kirkkojen tuntomerkkien mukaiseen työhön meidän nykyinen mallimme tarjoaa hyvät mahdollisuudet. Siksi ajattelen, että voimavaramme on laitettava ennen kaikkea seurakuntakulttuurin rakentamiseen. Työtä on paljon, vaikka ajattelen, että olemme hyvällä suunnalla.
Minä uskon tässä suhteessa yksinkertaisiin asioihin. Jos sana saa säilyä kirkkaana ja sen ympärille syntyä mielekästä elämää, jossa on inhimillisen kohtaamisen mahdollisuus, kaikki on mahdollista. Sanan äärelle saa syntyä armahdettujen syntisten yhteisöjä, jotka elävät taivaallisista aarteista ja niiden yhteydessä aina uusi sukupolvi saa elää Jumalan lapsena ja löytää oman paikkansa kirkon elämässä. Siksi se kysymys, haaste, jalo kutsu on pohtia omalla paikalla, miten rakentaa tätä kutsuvaa ja kantavaa seurakuntakulttuuria omalla paikkakunnallasi. Miten voimme paikkakuntakohtaisesti ja valtakunnallisesti rakentaa rikasta kristillistä kulttuuria, jossa voidaan kulkea yhdessä armonaarteiden äärellä lastenleireiltä senioripiiriin?
Siksi yritän itselleni ja muille jatkuvasti muistuttaa, että voisimme keskittyä seurakuntakulttuurin rakentamiseen. Me tarvitsemme myös hyvää hallintoa ja kansliassa koetetaan kantaa vastuuta kirkon yhteisistä asioista, jotta seurakuntatasolla asiat voisivat olla mahdollisia.
Siksi itse ajattelen edelleen, että meidän työnäkymme ja tulevaisuutemme on siinä, että me saamme yhä uudestaan yksittäisinä kristittyinä, perheinä, seurakuntina, kirkkona kokoontua katsomaan Jumalan töitä ja elämään niistä, omistaen ne, kuunnellen korvillamme ja suullamme nauttien ehtoollispöydässä.
Kun meillä on Jeesuksen evankeliumissa kaikki annettu valmiina, kaikki on mahdollista, kun saamme siinä elää ja opetella rakentamaan myös seurakuntakotia tämän näyn pohjalle.
”Jumalanpalvelus elämäksi, seurakunta kodiksi” – tämän näyn kanssa on hyvä elää tänään ja tulevanakin vuonna ja vielä pitkälle eteenpäin.
Tässä kaikessa toivon, että sinä voisit löytää paikkasi seurakunnassa, Jumalan lapsena, seurakunnan rakentajana, esirukoilijana, työntukijana, vastuunkantajana omassa kodissasi ja samalla huolettomana Jumalan lapsena taivaan aarteista eläen. Hänen omanaan, armonaarteista eläen saa kuulla myös aina jalon kutsun ja nähdä elämänsä merkityksen. Armopöydästä eläen, syntien anteeksiannossa leväten myös ojentautua kaiken elämän rupisuudenkin keskellä omassa elämässään kohti sitä, mikä on oikein, totta, kaunista ja hyvää, Jumalan mielenmukaista. Ja se lähtee aina sieltä, että saamme elää alttarin ja saarnastuolin yhteydessä.
Siksi meidän viestimme saa tänäänkin olla: Tulkaa ja katsokaa Jumalan töitä. Tämän riemuviestin kanssa me saamme olla kutsumassa niin kirkkona ja seurakuntina, mutta kaikki lähtee siitä, että sinä saat sen kohdallesi omistaa. Juuri sinulle siellä penkissäsi, tai laiturinnokassa. Kukaan ei toivottavasti ole enää jäätelöjonossa. Jeesuksen täytetyssä työssä on sinun elämäsi ja toivosi, sinun aarteesi. Sinä saat Jumalan pelastusteot tänään kohdallesi omistaa. Ja mikä tuuli oksaa heiluttaakaan, on hyvä ja autuas olla siellä missä Herra Jeesus on. Jää ylösnousseen Vapahtajasi turvaan. Aamen.
Nettiin ladatuista saarnoista alkanut Lähetyshiippakunnan mediatyö on sittemmin laajentunut videotuotantoon. Kuva: Janne Koskela
Oletko sinä joskus kuunnellut saarnan nettisivuiltamme? Mahdollisesti, sillä ne ovat olleet suosittuja siitä lähtien, kun saarnoja alettiin julkaista Suomen Luther-säätiön nettisivuilla parikymmentä vuotta sitten. Netin kautta kuunneltavat saarnat avasivat myös jumalanpalvelusyhteisöjen ulkopuolella eläville ikkunan, jonka kautta messuissa julistettuun Sanaan pystyi tutustumaan.
– Saarnojen nauhoitus ei aikoinaan syntynyt suurena strategisena toimintasuunnitemana, vaan eräs henkilö pyysi, voisiko saarnan nauhoittaa, jotta myös pyhäkoulua pitävät henkilöt pystyisivät kuuntelemaan saarnan myöhemmin. Siitä se sitten lähti, hiippakuntadekaani Joel Kerosuo kertoo.
Kerosuo muistelee itsekin aikoinaan tutustuneensa Luther-säätiön seurakuntiin netistä saarnoja kuuntelemalla. Myös moni muu on kertonut, että on aluksi tehnyt näin pitkäänkin ennen kuin on uskaltautunut mukaan.
– On upea asia, että saarnat voivat olla rakentamassa. Toki samalla haluamme olla aina kutsumassa myös messuun Jumalan lasten pöytään ja yhteyteen, Kerosuo lisää.
Sittemmin Lähetyshiippakunnan mediatyö on saanut saarnojen rinnalle monenlaista muita ulottuvuuksia. Esimerkiksi YouTubesta voi seurata messujamme tai Kesäjuhlaa, Studio Kryptan ohjelmista puhumattakaan. Uskonpuhdistuksen muistovuoden 2016 lähestyessä Lähetyshiippakunta halusi olla mukana nostamassa esiin uskonpuhdistuksen ja pelastuksen aarteita. Silloinen dekaani Juhana Pohjola antoi Kerosuolle tehtäväksi ottaa vastuulleen luterilainen.net -sivuston sisällön suunnittelun ja työstämisen. Sivusto palvelee kiinnostuneita edelleen.
– Samoin ainakin muutama on tunnustanut kuuntelevansa Oikeasti luterilainen– podcastia, joka on päässyt alkuun sen myötä, että hetkellisesti korona pyyhkäisi kalenterin tyhjäksi, Kerosuo iloitsee.
Tänä kesänä mediatyöhön on harkitusti panostettu, kun aiemmin aloitettua työtä jatketaan ja lisätään. Lähetyshiippakunta on näet palkannut kokoaikaiseksi mediatyöntekijäksi Matti Reinikan. Hän aloittaa laajennetussa työnkuvassaan elokuussa.
Matti Reinikka on ollut pitkään mukana Lähetyshiippakunnassa ja sen mediatyössä. Kuva: Janne Koskela
Matti Reinikka valmistui Lahden muotoiluinstituutista vuonna 1997. Päättötyönään hän teki dokumenttielokuvan, mikä suuntasi hänen työuraansa kymmeniksi vuosiksi eteenpäin:
– Jotenkin ajauduin opiskeluaikana dokumenttien pariin ja olen niitä tehnyt siitä lähtien, Matti kertoo.
Työuransa aikana Matti on työskennellyt pääasiassa Elokuvaosuuskunta Siperia -niminen tuotantoyhtiön kautta. Sekä omissa ja toisten tekijöiden projekteissa hän on toiminut eri rooleissa myös äänittäjänä, tuottajana ja leikkaajana. Matin merkittävimpiä aiempia töitä ovat olleet vuonna 2019 valmistunut Seinäjoen arabikevät -niminen dokumentti, joka käsitteli pakolaiskriisiä. Tätä ennen hän ohjasi Miisa Latikan kanssa Helsingin musiikkitalosta kertovan dokumentin Musiikkitalo – alkusoitto. Isot kotimaiset rahoittajat tukivat noin viiden vuoden mittaista tuotantoa. Elokuva palkittiin maailman suurimmilla taidetta käsittelevien elokuvien festivaalilla, International Festival Of Films On Art -tapahtumassa, Kanadan Montrealissa vuonna 2013. Vuonna 2005 valmistui Tunnustus-nimen dokumentti, jonka Matti oli myös tehnyt yhteistyössä Miisa Latikan kanssa. Ylen tuotantona valmistunut elokuva käsitteli Suomen Luther-säätiön alkuvaiheita.
Lähetyshiippakunnan ja Suomen Luther-säätiön messuihin Matti oli tullut mukaan ennen Tunnustus-dokumentin tekemistä. Pikkuhiljaa häneltä ryhdyttiin pyytämään satunnaisia tilaustöitä kirkon tarpeisiin. Niistä suurimpia oli Ristisaatto-dokumentti, joka julkaistiin, kun Suomen Luther-säätiö täytti 15 vuotta.
– Pitkä dokumenttielokuva on mielestäni kuningaslaji. Se tuo henkilöiden kautta todellisuuden lähelle katsojaa, ja myös elokuvan tekijää, Matti pohtii.
Tällä hetkellä Matti työstää työryhmän kanssa Päivi Räsäsen ja Juhana Pohjolan oikeudenkäyntiprosessia seuraavaa dokumenttielokuvaa. Heidän tavoitteenaan on saada elokuvalle riittävä rahoitus, jotta Matti voisi tehdä sen loppuun.
– Vaikeat ajanjaksot pakottavat joskus uusiin avauksiin ja kehittämään toimintaa. Nyt, kun katsoo taaksepäin, on hauska havaita, että myös korona-aikaan alkanut työ on muodostunut tärkeäksi, dekaani Kerosuo huomauttaa.
Kerosuo viittaa Lähetyshiippakunnan luterilaisia keskustelu- ja haastatteluohjelmia tuottavaan Studio Kryptaan, joka sai syntynsä maaliskuussa 2020. Hyvin pian koronarajoitustoimien alettua Matti ja Helsingin Pyhän Markuksen seurakunnan pastori Samuli Siikavirta innostuivat ideasta striimata messuja nettiin katsottavaksi. Vaikka Matti oli tehnyt työkseen videotuotantoa, hänellä ei ollut aiempaa kokemusta livestriimaamisesta. Hän hankki tarvittavan tekniikan, ja suorat lähetykset Koinonia-keskuksessa pidetyistä, kokoontumisrajoituksien puitteissa järjestetyistä messuista aloitettiin.
Keväämmällä koronarajoitusten jatkuessa oli päätettävä, voiko Kesäjuhlaa järjestää. Kun järjestäminen todettiin mahdottomaksi, ryhdyttiin Koinonia-keskuksen alakertaan pystyttämään studiota virtuaalista juhlalähetystä varten. Liisa Pitkäranta suunnitteli Studio Kryptan lavastuksen ja tarvittava tekninen kalusto hankittiin.
– Siitä se sitten lähti. Kun Kesäjuhla oli lähetetty, aloitimme keskusteluohjelmien tekemisen, Matti muistelee.
Studio Kryptan katsojamäärät ovat siitä lähtien kasvaneet tasaisesti. Ohjelmia esitetään säännöllisesti myös esimerkiksi Radio Patmoksella. Tähän asti Matti on ollut mukana palkkiotoimisesti muiden töittensä ohella. Hän on vastannut ohjelmien teknisestä toteutuksesta. Niiden aiheet ovat valikoituneet pitkälti vapaaehtoisten toimittajien omien kiinnostusten ja innostusten mukaan. Matti arvostaa suuresti toimittajien käyttämää aikaa ja panostusta:
– Parhaat ohjelmat tulevat silloin, kun toimittajat ovat henkilökohtaisesti innostuneita aiheista, hän toteaa.
Elokuun alusta lähtien Matti Reinikka työskentelee kokoaikaisesti Studio Kryptan ohjelmien parissa. Kuva: Janne Koskela
Työosuuden nosto antaa Matille mahdollisuuden keskittyä Studio Kryptaan kokoaikaisesti. Tarkoitus on jatkaa tutulla haastatteluformaatilla, mutta myös lyhyempiä ja toisinaan myös dokumentaristisia ohjelmia on visioitu.
– Kokoaikainen työ mahdollistaa minulle studion ulkopuolella työskentelyn. Olen hyvin avoin ideoille ja toiveille, Matti kertoo.
Kustannustehokkainta ohjelmien tekeminen on tutusti studiossa, mutta jos halutaan tarjota katsottavaksi dokumentaristisempaa ohjelmaa studion ulkopuolella, tarvittavan ajan määrä kasvaa moninkertaiseksi.
– Pidän arvokkaana, että meillä on ammattimies tekemässä ja Lähetyshiippakunta voi tuottaa myös tällaisia ohjelmia, kuten esimerkiksi Paimenet-sarjaa, Kerosuo korostaa.
Alan ammattilaisena Matti pyrkii tuottamaan korkeatasoista sisältöä:
– Mielestäni riman pitää olla meillä yhtä korkealla kuin kaupallisissa medioissa.
Matti painottaa myös, että materiaalin laatu kulkee rinnakkain tuotantoon käytetyn ajan kanssa. Mitä enemmän aikaa käytetään, sitä parempaa laatua saadaan. Tämä vaatii luonnollisesti myös rahaa:
– Emme voi tehdä kanavaa ilman taloudellista tukea.
Kerosuo pitää ongelmallisena, että Lähetyshiippakunnan näkyvyys ja tunnettuus ovat edelleen heikkoja: – Olemme sen verran pieni toimija, että kaikki normaalin seurakuntatyön päälle tulevat satsaukset on pystyttävä huolella perustelemaan. Uskon kuitenkin, että kentällä tuetaan laajasti Mattiin ja Studio Kryptaan satsaamista ja ymmärretään, että tarvitsemme sen tuomaa näkyvyyttä. Talousraamin teki helpommaksi tällä kertaa se, että Reinikan palkkaamiseen saatiin tulevaksi vuodeksi erityinen, tähän tarkoitukseen annettu 25 000 euron täsmälahjoitus. Pystymme sen turvin maksamaan kokoaikaisen palkan ilman, että nostamme seurakuntien maksamaa hiippakuntamaksua, jolla katetaan kaikki yhteisen työn kulut. Toivon, että tämä esimerkki voisi tuoda innostuneita lahjoittajia myös jatkossa. Tämä on tietenkin valtava kiitosaihe jälleen, että on lahjoittaja, joka kokee motivoivaksi saada nähdä, miten konkreettisesti tuella voidaan mahdollistaa kirkon elämää.
Matin työrupeama alkaa vauhdilla, kun kalenteri kääntyy elokuulle. Ensimmäiseksi Matti suuntaa Loimaalle Kesäjuhlaan. Sinne pystytetään Studio Kryptan telttastudio, jossa tehdään muutamia haastatteluja juhlaviikonlopun aikana. Tällä kertaa Matti keskittyy myös Kesäjuhlan varsinaisen ohjelman taltiointiin. Hän pyrkii kuvaamaan mahdollisimman monia tilaisuuksia viikonlopun aikana ja tekemään niistä videokoosteen.
Kuun loppupuolella Matti matkustaa pastori Kalle Väätäisen seurassa Keniaan kirkkomme nimikkolähettien Leena ja Tuomo Simojoen luokse. Matkan aikana Matti seuraa ja taltioi Lähetyshiippakunnan lähetystyötä ja yhteistyötä LHF:n (Lutheran Heritage Foundation) kanssa. Tulossa on yksi isompi dokumentti, ja eri työaloista lyhyempiä videoita.
Ensi viikolla Matti pystyttää Studio Kryptan telttastudion Lähetyshiippakunnan Kesäjuhlilla Loimaalla. Kuva: Janne Koskela
Uusiin työkuvioihin Matti suhtautuu kokemusta huokuvalla luottamuksella. Hän tuntee projektien kulut ja niihin liittyvät vastoinkäymiset. Vaikeudet, joista kuitenkin selvitään. Vuosien osa-aikaisten kuvioiden jälkeen Matti arvostaa kokoaikaista mahdollisuutta keskittyä Studio Kryptaan:
– Minulla on suuri into tarttua tähän työhön, kun tiedän, että voin panostaa siihen ihan kunnolla. Tosi hyvältä tuntuu.
Innostuksen ja kiitollisuuden ohella Matti on myös huomannut ilmiön, joka hengellisen työn tekemiseen liittyy:
– Välillä tulee hirveän voimakasta sisäistä vastusta. Sen voimakkuus on ollut yllättävää.
Noina hetkinä Matista tuntuu ihan kuin joku sanoisi, että ”Sinusta ei ole tähän, olet ihan surkea, lopeta”. Hän on kuitenkin saanut kokea, että myös tällaisina hetkinä Jumala auttaa:
– Olin kerran Kesäjuhlilla ja tuntui, että kaikki meni pieleen. Päässäni pyöri ajatus, että lopetan Studio Kryptan, minusta ei ole siihen ja kaikki vaan nauravat minulle. Tiesin, ettei se ollut totta, mutta se tuntui niin todelta, että olin jo aikeissa pakata auton, lähteä pois ja lopettaa. Silloin juhlakentältä juoksi luokseni täysin tuntematon vanhempi rouva, joka sanoi, että ”Mun oli vaan pakko tulla sanomaan, että kuinka yksi mies voi tehdä näin paljon kirkon hyväksi, ihan mahtavaa!”
Rouvan antamat kehut olivat niin ylenpalttisia, että Mattia alkoi naurattaa. Jumala oli huomannut, että hän oli epätoivon partaalla, ja lähetti enkelin.
– Tämä työ on täysin Jumalan varassa. Teen tietysti sen, mitä osaan, mutta en pysty itse päättämään, että teen jotain merkityksellistä, Matti toteaa.
Esirukoukset Matin työn ja Studio Kryptan puolesta eivät siis jatkossakaan mene hukkaan.
Samoin taloudellista tukea tarvitaan jatkossakin. Voit osoittaa tukesi Lähetyshiippakunnan Mediatyölle ja Studio Kryptalle tilisiirron viitteellä 8222 ja Luterilainen.netille viitteellä 7773. Merkitse saajaksi Suomen Luther-säätiö ja tilinumeroksi FI59 1023 3000 2354 52. Kiitos tuestasi!
